Kun on tyhmä eikä ymmärrä eron syytä

Nimenomaan kyse on tuosta sitkuelämästä. Tiesittekö muuten, että monet ihmiset eroavat esimerkiksi, jos toinen on ensin sairastunut vakavasti ja sitten toipunut, esim.syöpä. Ja yleensä eroa halunnut on sairaudesta toipunut ja tässä syynä monesti voi olla se, että toinen on rankkojen kokemusten kautta henkisesti kasvanut niin paljon, että hänellä ei ole enää yhteyttä siihen kumppaniin, Hän näkee elämän eri tavalla eikä todellakaan halua elää sellaista sitkuelämää. No, tämä oli vain yksi heitto keskusteluun.
Mutta on huono juttu sinä syvällä, ap jos ette suhdetta sen päättyessä käsitelleet missään terapiassa tai mualla niin, että tietäisitte mitä suhteessanne meni pieleen. Yleensä nuo asiat ovat moninaisia ja pelkästään toisen syyttely ei auta mitään (vaikka itsekin voisin pääosin syyttä toista).

Johonkin exäsi kuitenkin taisi elämässänne olla tyytymätön, jos halusi erota, eikö? Huomaatko, että haluat kovasti ajatella, ettei mitään vikaa ollut? Miehesi ajatteli asioista eri tavalla kuin sinä. Se ei kuitenkaan ole sinun vikasi millään lailla eikä myöskään kerro epäonnistumisesta.

Entäpä tuo huijaaminen? Se on kyllä hirveän tuttu tunne itsellenikin, pitkän vuosikymmenten liiton paljastuminen valheelliseksi. Tätä nykyä en ajattele, että kaikki oli joko kokonaan valheellista tai kokonaan totta, vaan ajattelen, että nuo väärät asiat olivat olemassa hyvien asioiden rinnalla. Oli kiintymystä, ehkä rakkauttakin, ainakin joskus se oli aitoa. Toisen epärehellisyyteen ei voi mitenkään varautua, se aiheuttaa turvattomuutta aivan kuten edellä jo joku sanottiin. Mustavalkoisesta ajattelusta pääsee eroon terapiassa.

Uskot, että miehesi rakkaus olisi voinut vielä herätä, vaikka hän rakastui toiseen. Vieläkö sinä rakastat exääsi? Vieläkö kaiken sen jälkeen mitä hän teki ja sanoi olisit vielä ollut valmis jatkamaan liittoa? Kuinka realistisia nämä ajatukset mielestäsi ovat ihan oikeasti?

Monet asiat eivät ole mustavalkoisia, mutta minusta joko-tai ovat rakkaus ja luottamus ovat sellaisia. Joko rakastaa tai ei, luottaa tai ei, välimuotoja ei ole. Sinun rakkautesi oli horroksessa, mutta miehesi rakastui toiseen: se oli aika tavalla eri tilanne. Olisiko luottamuksesi mieheesi palautunut, vaikka hän olisikin jatkanut kanssasi? Veikkaanpa, ettei siitä kovin hyvää lopputulosta olisi tullut, vaan tuollaiset menevät usein niin, että soudetaan ja huovataan kahden naisen välillä. hirveää kaikille.

Minusta avioliitto ihan niinkuin parisuhde yleensäkin on tahtotila. Ja mitä enemmän olen ihmisiä seurannut niin sitä enemmän olen myös havainnut ettei sillä rakkaudella niin merkitystä ole. Moni on yhdessä ihan tavan vuoksi. Mutta tuosta rakkaudesta kun puhutaan niin toisin siihen yhden näkemyksen vielä. Jostakin syystähän se rakkaus vähenee ja kuolee. Liitossa voivaan olla niin vaikeita asioita tai olsuhteet ovat sellaiset, että yhdessä ei voi olla, vaikka olisi rakkauttakin. En siis yhdistäisi pelkkää rakkautta avioliittoon.
Mutta minusta on hyvin ymmärrettävää, että jos liitossa ei ole rakkautta, mutta mitään kummempaakaa ihmisellä ei ole tarjolla niin joku saattaa hyvinkin pysyä siinä liitossa, kunnes sitten kolahtaa ja löytyy tuo uusi, vahvempi, kummankinpuolinen rakkaus.

näkemyksiämonia kirjoitti:

Minusta avioliitto ihan niinkuin parisuhde yleensäkin on tahtotila. Ja mitä enemmän olen ihmisiä seurannut niin sitä enemmän olen myös havainnut ettei sillä rakkaudella niin merkitystä ole. Moni on yhdessä ihan tavan vuoksi. Mutta tuosta rakkaudesta kun puhutaan niin toisin siihen yhden näkemyksen vielä. Jostakin syystähän se rakkaus vähenee ja kuolee. Liitossa voivaan olla niin vaikeita asioita tai olsuhteet ovat sellaiset, että yhdessä ei voi olla, vaikka olisi rakkauttakin. En siis yhdistäisi pelkkää rakkautta avioliittoon.
Mutta minusta on hyvin ymmärrettävää, että jos liitossa ei ole rakkautta, mutta mitään kummempaakaa ihmisellä ei ole tarjolla niin joku saattaa hyvinkin pysyä siinä liitossa, kunnes sitten kolahtaa ja löytyy tuo uusi, vahvempi, kummankinpuolinen rakkaus.

Lue lisää

Mistä sinä sen voit tietää, ollaanko yhdessä tavan vai rakkauden vuoksi?

ihmettelen-vain kirjoitti:

Mistä sinä sen voit tietää, ollaanko yhdessä tavan vai rakkauden vuoksi?

Aivan totta. Rakkautta ei pitäisi näihin juttuishin sotkea lainkaan. Millään muulla kuin eroammalla "rakkauden" vuoksi ei ole saatu niin paljon pahaa aikaan. Silloin saa "tavan vuoksi" oleet läheiset kylmää kyytiä.

Millään muulla ei uutta ihmistä ole helpompi liehitellä kuin ns. rakkaudella. Järki heitetään romukoppaan ja eletään kuin viimeistä päivää. Elämme vain kerran, mutta senkin pahaa muille aiheuttaen ei oikein vaikuta siltä oikealta rakkaudelta. Enemmän siinä on kyse himosta, ahneudesta ja kateudesta. Siinä on kyse välinpitämättömyydestä ja rakkauden tunteesta lähimpiä ihmisiä kohtaan. Puoliso, perhe, lapset, vanhemmat saavat potkut persuuksille ja monesti joutuvat myös kylmän juonittelun uhriksi, sillä aika moni pettäjistä haluaa anastaa myös omaisuudenkin. Hirvittävää peliä. Niin monta järkyttävää pettämistarinaa tiedän, että rakkauden käyttäminen siinä yhteydessä on yhtä rakastavaa kuin lapsen raiskaus.

Hmmm. Pettäminen on varastamista. Avioero ja puolison hylkääminen petoksen seurauksena ja on puolison, lasten ja vanhempien raiskaamista ja jättämistä ilman apua. Eivät enää kaikki lapsia, siksi niin rujoa ollakseen totta.

mitäeikukaanhaluaisi kirjoitti:

Hmmm. Pettäminen on varastamista. Avioero ja puolison hylkääminen petoksen seurauksena ja on puolison, lasten ja vanhempien raiskaamista ja jättämistä ilman apua. Eivät enää kaikki lapsia, siksi niin rujoa ollakseen totta.

Lue lisää

Älä ota enää.

Vai niin, selvästikin ihmiset ovat eri mieltä. Osa haluaa, että avioliitossa on rakkautta ja osa haluaa olla vain jollakin lailla toimivassa käytännön suhteessa ilman tunteita. No, itselleni tunteet ovat tärkeitä ja voin huonosti, jos joudun elämään tunneympäristöltään huonossa ilmapiirissä, olen kait jotenkin herkkä. Sama ilmiö on muuten työpaikan ilmapiirissäkin. Jos ilmapiiri on huono niin osa työntekijöistä kärsii tästä ja minun mielestäni tässäkään ei saisi mennä vain niiden vahvimpien ja järki-ihmisten näkökulmalla, että töitähän tässä vaan tehdään ei muulla niin väliä. Lisäksi kannattaa muistaa, että kaikki eivät työpaikalta pääse kodin rakastavaan ilmapiiriin vaan työyhteisössä saattaa olla sinkkuja, sairaita, sairastuneita vanhempiaan hoitavia tms. Eli työyhteisön aivan niinkuin kodinkin pitäisi olla kaikille osapuolille hyvä paikka elää ja olla, mutta monesti käy niin, että jos se toinen ihminen kokee kaiken olevan ok, niin mitäpäs siinä sitten muiden ihmisten ajatuksilla on väliä. No, tämä työpaikalla kertoisi huonosta organisaatiosta ja kotona samasta asiasta ja aiheuttaa kotona sen eron.
Itse ajattelen myös niin, että jos toinen ei minua enää rakastaisi niin en haluaisi hänen kanssaan enää elää yhteiselämää. Mutta aivan kuten abc123... ja mitäeikukaanhaluaisi kertovat niin toki ajattelevat niin ettei sillä rakkaudella niin väliä ole siinä avioliitossa.

Niin minullakin oli ja lähes kaikilla eronneilla oli tuo sama kuvitelma, kun yhteen lähdettiin niin harvapa kuvittelee ikävää loppua, ei avioliitolle eikä sen paremmin elämälle muutenkaan. Mutta elämä ei mene niin kuin toivoisi tässäkään asiassa. En muista kuka viisas sanoi, että älä manaa elämäsi käännettä ennen kuin näet lopputuloksen. 10 vuoden kuluttua saatat olla tyytyväinen siitä, että kävi niin kuin kävi. Ei voi tietää tulevasta mitä on edessä, hyvä niin.

Hyvä on niinkin, että velat on pian maksettu, mutta varmasti voit tehdä jo nyt monia asioita, joista nautit. Sitkeästi teet, vaikka ei niin kivalta aina aloittaminen tuntuisikaan. Koti on rakas, jos siitä nautit eikä siitä pidä silloin luopua, toivottavasti sinulla on auto ja voit mennä tuulettumaan isommalle paikkakunnalle säännöllisesti. Terapiassa saat purettua raskaita ajatuksiasi ja voit varmasti käydä siellä pitempäänkin niin että tunnet olevasi varmalla pohjalla itsesi kanssa.

Joka päivä, syvällä, voit aloittaa uuden elämän. Se on vain tahdostasi kiinni. Jos olet ollut esim. liian kiltti ja sopeutuvainen, niin sinulla on toki mahdollisuus aivan uudenlaiseen suhteeseen. Mutta jumittamalla entisessä, rypemällä murheessa, et ehkä sellaista löydä.

Jo varsin varhaisessa vaiheessa päätin rahan sijasta keräillä kokemuksia ja ihmisiä. Elämääni on tämän vuoksi mahtunut paljon, hyvin mielenkiintoisia asioita, erittäin erilaisia ihmispersoonia. Suosittelen sinulle. Olen avartanut ihmisten kautta maailmaani esim. kertomalla muille itselleni vaikeista ja tärkeistä asioista, tapahtumista, tunteista jne. Olen saanut mielettömästi kiksejä siitä, että toisetkin ovat alkaneet avautumaan minulle. Asioista, joista en ikinä aiemmin olisi voinut uneksiakaan kuulevani livenä keneltäkään. Aloin myös arvostaa ihmisten erilaisuutta enemmän kuin arvasin. Itse puhun mielelläni, että ihminen tarvitsee kriisissä vertaistukea, mutta heti sen jälkeen "epävertaistukea". Näin ei synny ikävää vastakkainasettelua kuten esim. "hyvä uskollinen" ja "paha uskoton". Tällainen asettelu tappaa kaikki rakentavat keskustelun aloituksetkin.

Miten voi sanoa kenenkään elävän "perushyvässä liitossa", ellei hän omasta mielestään elä sellaisessa?

No jaa. Eiköhän ap osaa syyllistää exänsä ihan ilman apuakin. Meissä kaikissa on vikansa ja luonteessa heikkoutensa, joista jotkut vaikuttavat myös erossa. Selviämisessä on tärkeää, että pääsee tuosta syyttelystä eroon näkemään vähän laajemmin. Hyvänä sieluna oleminen on sekin taakka, parempi on hyväksyä itsensä ihan ihmisenä virheineen päivineen vain. Anteeksi antaminen itselleen niin kuin joku sanoikin.

abc123dfg
Jokaisella on vikansa ja puutteensa. On kuitenkin hyödytöntä syyllistää niistä itseään tai toisia. Syyllistämisen sijaan pitää ratkaista ongelma. Toisten ongelmia ei pysty ratkaisemaan, ainoastaan omansa. On hyvä huomata, että oman (tai toisten) ongelman havainnointi ei ole samaa kuin itsensä syyllistäminen. Jotta ongelman voisi selvittää, täytyy tietää mitä selvittää, jotta asia saadaan ratkaistuksi.

Sillä kuinka hyvin tai huonosti exällä menee - mitä hän ajattelee, miksi halusi erota, ym. ei ole kerrassaan mitään merkitystä ap:n ja hänen tunteidensa, elämänsä selvittämisen kannalta. Jokainen on itse vastuussa elämästään, omista tunteistaan, niiden käsittelystä. Sehän se ongelma usein onkin. Että lähdetään syyttämään toisia omista tietynlaisista ikävistä tunteita eikä kuten pitäisi, aleta käsittelemään ja työstämään niitä.

Toisten syyttäminen omista tunteista on pakoa todellisuudesta, vastuun välttelyä, tosiasioilta silmänsä ummistamista. Esim. ap:lle on tästä itselleen suunnattomasti haittaa. Hän tuntuu olevan umpikujassa. Tämä ei ole syyttämistä, vaan hänen kirjoituksistaan havaittu tosiasia. Ap on omien tunteidensa vanki. Aina niin kauan kunnes ottaa vastuun, hyväksyy tapahtuneen ja ryhtyy käsittelemään tunteitaan. Vastaukset löytyy hänestä itsestään, ei ex-puolisosta.

" Kun muuttaa yhteen toisen kanssa, ei ajattele eroavansa koskaan. Kuvittelee, että toinen tuntee samanlaisia tunteita. "

Niin, ei kai KUKAAN ajattele liiton/parisuhteen alussa eroavansa. Alussa, etenkin naiset voivat ajatella, ettei toinen tunnekaan samanlaisia, tai tarpeeksi rakastavia tunteita kuin itse tuntee. Voi pelätä, että toinen jättää. Sitä pelkää niin kauan kunnes voittaa pelon. Jos toinen sitten myöhemmin joskus jättääkin, se ei kuitenkaan tule "yllätyksenä". Yllätys sen sijaan voi olla suurikin, että itse onkin se, joka haluaa erota. Syystä tai toisesta. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo.

AP: epäilen, kuten tuossa jo kirjoiteltiinkin, että menneisyys on vallannut sinut. Se yhdistettynä murehtimiseen johtaa vain - ei mihinkään. Se on murheen kehä. Sinun pitää katkaista se.

Avasit itsellesi sähköposti osoitteen, voisit saada kohtalotovereista ystäviä täältä@

Kiitos kaikista näkökannoista, ja käytännön vihjeistä.

Hiukan tuolla linjoilla elämäonelämää kanssa olen ollut itsekin ja joitakin noista toteuttanutkin, kävin kampaajalla (tai olen nyt alkanut suht säännöllisesti käymään), ostin ystävän kanssa uusia vaatteita (joita en sittenkään ole pitänyt), olen jotakin uudistanut kotona. Olen käynyt yksin ja ystävän kanssa tuollaisilla päivämatkoilla, ja yksin muutaman päivän reissussa. Mutta vaikka hetkeksi voi auttaa, on reissusta yksinäiseen kotiin paluu murheellista ja toisaalta taas yksin reissulla, poissa arkirutiineista, saattavat ikävät asiat vallata mielen. Kävin tanssikurssilla, mutta sielläkin tuo surullinen pohjavireeni karkottaa muut ja silloin tuntuu todella yksinäiseltä. Muiden keskellä.

Outoa erossa oli se, että eksä ei pitänyt mitään kiirettä eron ja poismuuttamisen kanssa, vaikka oli jo uusi. 'Ykkösvaihetta hän vitkutteli ja kakkosvaihetta hän ei olisi hakenut vielä harkinta-ajan jälkeen heti vaan käski minun hakea yksin. No haettiin lopulta yhdessä. Se, että oli jo henkisesti uuden kanssa mutta asui vielä vanhassa kodissaan, oli minulle vaikeaa ja sai luulemaan, ettei olekaan haluamassa eroa. Oli kuitenkin. Ajoin lopulta aktiivisesti itse ajamaan eroa, koska sekava tilanne söi henkisiä voimia ja pelkäsin, että hän järjestelee rahaa ja omaisuutta piiloon. Syy hitaalle etenemiselle oli kai vaan uuden haluttomuus vielä erota kai lasten vuoksi.

Hommaan nimettömän sähköpostin, nimelläni olevaa en viitsi tänne antaa.

Yksinäisyyden tunne on sinussa sisällä. Se ei johdu avioerostasi, vaikka avioero sai sen "heräämään". Puhut arvottomuuden tunteestasi, jota myös exäsi on ruokkinut. Teillä oli pitkä liitto? Onkohan tuossa käynyt niin vanhanaikaisesti, että "liian kiltti tyttö" on mennyt aikoinaan miehen kanssa naimisiin, koska niin "kuuluu" tehdä/sillä saa paremman statuksen/tulee paremmin hyväksytyksi? Ja ennen kaikkea siksi, ettei tarvitse elää yksin! Tällöin käy hyvinkin usein niin, että kiltti tyttö uhrautuu, palvelee yms. miestään, elää miehen kautta. Unohtaen itsensä vähitellen kokonaan. Kun ero sitten on tosiasia, kiltti tyttö palaa siihen pisteeseen mistä lähti: tuntee arvottomuutta, ei arvosta itseään, ei osaa olla yksin.

"on reissusta yksinäiseen kotiin paluu murheellista "

Muista, että vain itsestään ei voi erota. Itsesi kanssa olet joka hetki niin kauan kuin elät, vaikka sinulla olisi parisuhde ja ystäviä. Mistä vetoa, että olet pitkästä aikaa, nyt eron jälkeen, joutunut kohtamaan itsesi? Etkä tykkäisi yhtään sitä tehdä. Se menee mukavuusalueesi ulkopuolelle.

"Ajoin lopulta aktiivisesti itse ajamaan eroa, koska sekava tilanne söi henkisiä voimia ja pelkäsin, että hän järjestelee rahaa ja omaisuutta piiloon. "

Oli todella hyvä, että vihdoin aloit järjestämään eroa. Osoitus siitä, että liian kiltin tytön mitta tuli täyteen, tuli raja vastaan. Siitä on hyvä jatkaa. Sinun täytyy olla omalla puolellasi, ajatella itseäsi, arvojasi, mielenkiintosi kohteita, nautintoja jne. Ole itsellesi ystävä, jonka seurassa viihdyt. Vasta tämän jälkeen olet valmis terveempään parisuhteeseen.

Syvällä kirjoitti:

Kiitos kaikista näkökannoista, ja käytännön vihjeistä.

Hiukan tuolla linjoilla elämäonelämää kanssa olen ollut itsekin ja joitakin noista toteuttanutkin, kävin kampaajalla (tai olen nyt alkanut suht säännöllisesti käymään), ostin ystävän kanssa uusia vaatteita (joita en sittenkään ole pitänyt), olen jotakin uudistanut kotona. Olen käynyt yksin ja ystävän kanssa tuollaisilla päivämatkoilla, ja yksin muutaman päivän reissussa. Mutta vaikka hetkeksi voi auttaa, on reissusta yksinäiseen kotiin paluu murheellista ja toisaalta taas yksin reissulla, poissa arkirutiineista, saattavat ikävät asiat vallata mielen. Kävin tanssikurssilla, mutta sielläkin tuo surullinen pohjavireeni karkottaa muut ja silloin tuntuu todella yksinäiseltä. Muiden keskellä.

Outoa erossa oli se, että eksä ei pitänyt mitään kiirettä eron ja poismuuttamisen kanssa, vaikka oli jo uusi. 'Ykkösvaihetta hän vitkutteli ja kakkosvaihetta hän ei olisi hakenut vielä harkinta-ajan jälkeen heti vaan käski minun hakea yksin. No haettiin lopulta yhdessä. Se, että oli jo henkisesti uuden kanssa mutta asui vielä vanhassa kodissaan, oli minulle vaikeaa ja sai luulemaan, ettei olekaan haluamassa eroa. Oli kuitenkin. Ajoin lopulta aktiivisesti itse ajamaan eroa, koska sekava tilanne söi henkisiä voimia ja pelkäsin, että hän järjestelee rahaa ja omaisuutta piiloon. Syy hitaalle etenemiselle oli kai vaan uuden haluttomuus vielä erota kai lasten vuoksi.

Hommaan nimettömän sähköpostin, nimelläni olevaa en viitsi tänne antaa.

Lue lisää

Hyvä. Ihan samanlaisten asioiden kanssa painin. Paininut jo neljä vuotta elämästäni.

Hyvä kirjoitus terveystalot sinulta ja se kiltti tyttö voi olla myös se jättäjä tai oikeastaan se, joka sen lopullisen päätöksen tekee. Itselläni tuli iso pysähdys reilut kuusi vuotta sitten ja sen jälkeen havahduin todella miettimään mihin käytän elämääni, mitä haluan jne. Alkuun se oli kriisi ja aivan hirveä paikka, muistan vieläkin ja monen tekijän yhteisvaikutus. Silloin mietin, että olisinpa tuonkin jättänyt kokematta, mutta myöhemmin olen ollut kiitollinen siitä. Se kasvatti henkisesti aivan valtavasti, mutta aikaa myöden johti myös puolisosta erkaantumiseen, toki meillä oli siihen vakavia syitä, joita entinen minä kaikkien muiden etua ensin ajattelevana olisin varmaan yrittänyt kestää. Mutta edelleenkin huomaan itsessäni taipumuksen itseni syyllistämiseen ja herkästi muiden edun ajatteluun.

Juuri noin. Itse muistan olleeni liittoni alkuvuodet pelänneeni, jos puoliso sittenkin jättää minut. Mitä ihmettä sitten teen? Vuodet kouluttivat, pelko katosi, kun ymmärsi, ettei itse pysty vaikuttamaan asiaan "whatever will be, will be".

Vuosia myöhemmin minut pysähdytti se, että itse aloin miettiä eroa puolisosta. Huomasin toimineeni juuri niin kiltisti, mistä nuorempana ajattelin "minä en ikinä...". Tärkein oli varmaan uhrautuminen. En aikonut uhrautua kuten äitini teki. Halusin säilyttää itseni, tehdä asioita, joista pidän. Olin myös sopeutunut liikaa miehen oikkuihin ( taloudelliseen hyväksikäyttöön). Pahinta oli iloisuuteni kadottaminen. Motokseni tuli Kummelin sketseistä muotoiltu "kyllä mikä tahansa kotiolot voittaa". Tunsin eläväni ja saavani olla oma itseni vain kodin ulkopuolella. Kun lopulta erosin, se oli aivan suunnaton helpotus. Ilo palasi elämään, ja kotiin. Myös lapset, jo teinit, saivat vihdoin tilaa hengittää. Jälkeenpäin on kamalaa huomata miten paljon huono suhde vie energiaa - kaikilta.

Lisäys, kun luin koko ketjun.
Sinulla on ystäviä ja tilaisuuksia harrastaa. Pidä niistä kiinni.
Jos voit pahoin, se terapia on ihan hyvä, jos sinulla on mahdollisuuksia siihen.
Älä hae vikoja itsestäsi tai puolisostasi, se on ajanhukkaa.
Etsi sellaista tekemistä, jolloin et ajattele koko asiaa. Oli se sitten metsässä kävely, lastenlasten kanssa touhuaminen tai karaoke. Silloin aika parantaa haavat.
Yritä miettiä asioita, jotka sinulla ovat hyvin. Kun tulee pahoja muistoja, palaa hyviin, jotka eivät liity puolisoosi.
Älä ajattele itsestäsi pahaa, jos et ole tehnyt sellaista. Ei!
Onnea.

Kommentoin nyt syvällä kirjoittajalle ja vähän kiltti. Kirjoituksistanne tuli sellainen käsitys, että eronne syy oli vain kotityöt. Oliko syy todellakin se? Se nimittäin harvoin on se todellinen syy ja sinä Vähänkiltti olisi todellakin kannattanut mennä terapiaan, sillä kyllä patiterapiasta saa parhaan hyödyn kummatkin osapuolet sinne menee, tällöin terapeutti voi myös muodostaa parhaan kuvan siitä minkälaisia kummatkin suhteen osapuolet ovat ja miksi suhde ei toimi. Minulla on tuttavaperhe, jonka mies ei oikeasti kotitöitä liittonsa aikana pahemmin tehnyt, hän kun oli vähän sellainen reppana ja vaimo kun tehokkaammin ja omalla tavalla ne nopeammin teki. Eron jälkeen tuo mies kasvoi suurempaan vastuuteen ja hoiti hommat hienosti. Minusta tuo teidän kotityöjuttu olisi ollut ehkä helpostikin pariterapiassa ollut käsiteltävissä. Omassa suhteessa niin pahoja ongelmia, että ei terapiakaan niihin auta, joten eipä jatkaminen varmaan auta. Terapia on kuitenkin avannut ymmärtämään muiden ihmisten käytöstä ja toisaalta omaa käytöstä.

aamunterapia
Eroon on aina monia syitä. Kotitöiden tekemättömyys tuskin koskaan on ainoa syy. Pikemminkin se on seuraus parin toimimattomasta vuorovaikutuksesta. Siinä ne todelliset syyt. Siksi ei kannata kuvitella, että parisuhdeterapia auttaisi kotitöiden tekemiseen. Jos toinen on kieltäytynyt/luistanut niistä vuosikaudet, jopa kymmenet, niin todellakaan asia ei parisuhdeterapiassa ratkea helposti, koska siellä pitäisi alkaa käsitellä niitä vuorovaikutusongelmia, joita suhteessa on.

On myös melko mahdotonta alkaa käsitellä ongelmia, jotka vain toinen kokee ongelmiksi. Tästä taas tullaan siihen, että "ongelmainen" ymmärtää eron olevan juuri hänelle paras vaihtoehto, koska toinen ei edes kykene/halua/viitsi/jaksa nähdä parisuhteen ongelmia. Kun terapiaan mennään, niin siinä pitäisi olla molemmilla halu jatkaa parisuhdetta, ja kyky toimimaan parisuhteen hyväksi. Mutta tämäkään ei välttämättä tuota mitään tulosta. Parisuhteen molemmat osapuolet, heidän persoonat ovat keskeisessä roolissa siinä tehoaako terapia. Myös terapeutin persoonalla ja taidoilla on vaikutusta.

Silloin kun toinen ei halua pariterapiaan on kyse joko siitä, että hän ei halua jatkaa suhteessa. Tai siitä, ettei hän koe suhteessa olevan mitään vikaa (vaikka puoliso kertoo ongelmista). Kun tilanne on tarpeeksi tulehtunut terapiasta, jo yhdestäkin käynnistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Monesti ihmisillä on sellainen käsitys, että puhuminen auttaa. Ei se yksin auta. Päinvastoin puhuminen saattaa olla puhujalle jopa vahingoksi. Jos toiselle tulee terapiassa, tai missä tahansa muualla tunne "kaikkea mitä sanon voidaan käyttää todisteena minua vastaan", niin kannattaa harkita todella tarkoin mitä sanoo.

ymmärryspuuttuu
Täyttä asiaa puhut. Liittyy läheisesti siihen mistä kirjoitin. Parisuhde, joista vain toisella on ongelmat ja toisella kaikki hyvin, ei toimi.

Meillä ei ainakaan koskaan terapeutti ole sanonut, että olisi joitakin hyviä tai huonoja syitä eroon. Ei ole olemassa hyvää tai huonoa eroa siinä mielessä. Jos suhde ei toista osapuolta syystä tai toisesta enää tyydytä niin silloin on parempi erota. Terapia on siinä mielessä hyvästä, että siinä on mahdollisuus nähdä kummankin mahdollisia virheitä toimia ja parantaa kommunikaatiota. Ja monesti terapia voi pelastaa parisuhteen, jos terapiaan lähtee jo oletusarvoisesti silää mielialalla, että toinen sitä lyömäaseena minua vastaan käyttää niin ei se terapia silloin tule onnistumaan, mutta uskoisin että suurin osa haluaa suhteensa toimimaan tai ainakin jos lapsia on niin homman toimivan eron jälkeen (pariterapiahan voi muuttua myös eroa tukevaksi terapiaksi, jos havaitaan että parisuhdetta ei enää toimimaan saada). Ei se terapia siis aina paria pelasta (meillä ei auta), mutta siinä voi silti oppia jotain olennaista parisuhteesta tulevaisuuden parisuhteeseensa. Ja ei sekään aina paria pelasta, vaikka kummatkin terapian ottaisivat ihan tosissaan, joskus jotkut lapsuudenkodin asiat ja persoonallisuusasiat jäävät niin vahvasti vaikuttamaan, että niistä ei vaan pääse eroon.

nämäonvaikeitaasioita
"jos terapiaan lähtee jo oletusarvoisesti silää mielialalla, että toinen sitä lyömäaseena minua vastaan käyttää niin ei se terapia silloin tule onnistumaan"

Jos noin on, ei kannatakaan lähteä terapiaan! Usein toinen haluaakin eroa, koska oikeastaan mikään ei suhteessa toimi. Ei voi olla oma itsensä, täytyy olla varuillaan, eikä missään nimessä paljastaa ajatuksiaan. Matkan varrella on opittu, että toinen ihan oikeasti käyttää niitä lyömäaseena. Se ei todellakaan riipu omasta mielialasta toista kohtaan, vaan perustuu koettuihin tosiasioihin.

" Ei se terapia siis aina paria pelasta (meillä ei auta), mutta siinä voi silti oppia jotain olennaista parisuhteesta tulevaisuuden parisuhteeseensa. "

Siinäpä se onkin, ettei usein juuri se osapuoli opi eikä kykene ymmärtämään omaa toimintaansa, tekojensa/sanojensa vaikutuksia läheisiin, jonka vuoksi se toinen haluaa erota. Liian monesti ajatellaan, kun parisuhde ei toimi, että syyt siihen ovat suhteessa 50/50. Näin vaan ei ole. Erittäin usein parisuhde ei toimi toisen puoliskon persoonallisuushäiriöiden tai mielenterveysongelmien, riippuvuuksien yms. vuoksi.

Näet kyllä väärin sen, että kaikki ei eroa haluavat olisi persoonallisuusongelmaisia. On nääs usein päinvastoin. Eroa hakeva on tehnyt niin kammottavia juttuja, et ei millään pysty ymmärtämään et läheinen ihminen on tehnyt sellaista sinulle. Jossakin on nääs se raja, jota pahuutta voi ymmärtää. Se jälkeen on ikuiset kysymykset miksi, mut eihän niitä ihmisyyteen kykenemättömiltä koskaan saa. Joskus ymmärrät mistä puhun, enkä ole ollenkaan iloinen puolestasi siitä silloin.

Olet kyllä oikeassakin fglldfsg, itse olen saanut paljon oivalluksia pariterapiasta, jonne toisen sain mukaani vasta kun puhuttiin, että jos mikään ei muutu niin ero tulee. Tiedän, että toinen halusi toimia oikein ja halusi liton pelastuvan ja tiesi, jopa mitä tekee väärin, mutta ei syystä tai toisesta vaan pysty toimimaan toisin. Minä en yksinkertaisesti vaan jaksa enää, vaikka muuten haluaisin. Toinen vaan selittelee ja selittelee. Joskus aiemmin totesi ettei usko minun eroavan, kun olen niin järkevä ym, no niin en tiedä onko järkevyyttä vai ei, loukkasi kyllä silläkin. Jotenkin vain tuntuu, että elämänhalukin alkaa vaan vähitellen hiipumaan, kaikki mitä teet teet vain väärin.

etvoiymmärtää kirjoitti:

Näet kyllä väärin sen, että kaikki ei eroa haluavat olisi persoonallisuusongelmaisia. On nääs usein päinvastoin. Eroa hakeva on tehnyt niin kammottavia juttuja, et ei millään pysty ymmärtämään et läheinen ihminen on tehnyt sellaista sinulle. Jossakin on nääs se raja, jota pahuutta voi ymmärtää. Se jälkeen on ikuiset kysymykset miksi, mut eihän niitä ihmisyyteen kykenemättömiltä koskaan saa. Joskus ymmärrät mistä puhun, enkä ole ollenkaan iloinen puolestasi siitä silloin.

Lue lisää

No ei tuossa edellä sanottu, että KAIKKI ei eroa haluavat ovat persoonallisuusongelmaisia.....

nämäonvaikeitaasioita, en malta olla kommentoimatta.

Sanoin myös ex-miehelle aikoinaan, että ero tulee, jos asiaan 1 ja 2 ei saada korjausta. Sitä olin pyytänyt muutaman vuoden. Hänellä selityksiä riitti, paljon myös "mukahalua". Oman itseni ja lastenkin jaksamisen kannalta ero oli välttämätön.

Pariterapiassa emme käyneet, sovittelussa eron jälkeen kylläkin muutaman kerran. Siitä ei ollut mitään hyötyä. Ex kehui itseään, puhui putkeen tunnin työstään ja haukkui minua. Terapeutit, mies ja nainen olivat aivan sanattomia. Saivat pikemminkin exän ummistamaan silmänsä vielä enemmän, ja minut täysin vakuuttuneeksi eropäätöksen oikeellisuudesta. Jos ihmisellä, kuten exällä, on suunnattomia vaikeuksia omien tunteidensa kanssa, ei parisuhdetta paranneta enää millään.

Kävin yksin psykologilla ennen eroa ja vähän sen jälkeen. Siitä oli hyötyä. Oli onni päästä hyvän asiantuntijan vastaanotolle. Hänellä oli kysymyksiä, ja ehdotuksia, toimintamalleja ym. Kun hän lopetti, yritin käydä vielä kahdella toisella psykologilla. Toinen oli jees, juttu luisti, joskin minun tahtiin aivan liian hitaasti. Toinen oli aivan yhtä tyhjän kanssa kuin pariterapeutit. Tai oikeastaan vaan ärsyttää terapeutit, jotka ovat tuppisuita eivätkä osaa tarttua asiaan.

Suosittelen sinullekin yksityisiä käyntejä, vaikka nyt psykologin vastaanotolla. Käynneistä saattaa saada paljon enemmän kuin pariterapiasta.

Minkä vuoksi et ole vielä eronnut? Eikö tuo elämänhalun hiipuminen kerro, että niin olisi parempi tehdä? Ilmeisesti teidänkin tilanne on jatkunut ja jatkunut. Sinä kiltisti odotat ihmettä, suhde paranisi, vaikka mitkään merkit eivät näytä siltä. Onko sinulla kenties samanlainen "lapsuudenusko" kuin minulla oli? Ex sai aivan liian pitkään jatkaa temppuiluaan, hyväksikäyttöä ym. Minä vain uskoin, että kyllä se siitä paranee ja korjaantuu. Vasta kun kaikki läheiseni, lapset, ystävät, aivan kaikki alkoivat kysellä, mitä sellaisia merkkejä näen liitossani, joista näkee, että parempaan ollaan menossa, aloin ajatella, todenteolla.

kaunisruska: aivan samaa mieltä. Ihmisillä menisi niin paljon paremmin, jos heillä olisi rohkeutta luopua ilman mitään syyttelyitä. Edellä oli kirjoituksia syyttämisen toimimattomuudesta, sitähän se on. Lisäksi se, että syyttää omista tunteista muita kertoo epäterveestä narsismista. Sanoit "Olipa avioliitto tai ero millainen hyvänsä, niin itsen tutkiskelu toisen syyttelyn sijasta on tarpeellista." Juuri näin.

"hyvin harvoin kyse rikosista?". Milloin sinun mielestä on rikos? Pettäminen on aina väärin ja harvinaisen ruma teko. Asia kyllä iskee ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaasi. Suurin osa ihmisistä halveksii pettäjää. Eniten ihmiset tuntevat myötätuntoa petettyä kohtaan. Ei vaikuta sekään, onko petetty jotenkin muutoin huonoksi tunnettu. Se asia kertoo sen, että pettäjää halveksitaan epäluotettavana ja pidetään löyhänä perästään ja reiluudestaan. Ja jos ympärilläsi on enimmäkseen ko. tyypin porukkaa, niin ei kaikilla.

vääräeimuutuoikeaksi kirjoitti:

"hyvin harvoin kyse rikosista?". Milloin sinun mielestä on rikos? Pettäminen on aina väärin ja harvinaisen ruma teko. Asia kyllä iskee ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaasi. Suurin osa ihmisistä halveksii pettäjää. Eniten ihmiset tuntevat myötätuntoa petettyä kohtaan. Ei vaikuta sekään, onko petetty jotenkin muutoin huonoksi tunnettu. Se asia kertoo sen, että pettäjää halveksitaan epäluotettavana ja pidetään löyhänä perästään ja reiluudestaan. Ja jos ympärilläsi on enimmäkseen ko. tyypin porukkaa, niin ei kaikilla.

Lue lisää

Pientä suhteellisuudentajua, kiitos. Rikokset on laissa määritelty, minusta on naurettavaa verrata pettämistä ja puolison rakastumista toiseen rikoksiin, jotka ovat aivan eri mittakaavalla vakavia ja peruuttamattomia. Se on mielestäni epäkunnioittavaa niitä kohtaan, joiden eroihin liittyy oikeasti vakavia rikoksia kuten perheväkivaltaa, uhkailua jne.

Tässä ketjussa on mielestäni suhteellisuudentaju mennyt täysin, kun jotkut keskustelijat ovat verranneet puolison pettämistä ja toiseen rakastumista murhaamiseen ja vaikka mihin rikoksiin. Ei ole ihan normaalia.

Itsekin olen pitkässä liitossa tullut petetyksi. Tuska on hirveä, mutta ei tulisi mieleenkään lähteä syyttämään toista osapuolta rikolliseksi (jo lastenkin takia, vaikka aikuisia ovatkin). Jokainen tekee joskus tekoja, jotka eivät ole reiluja ja oikeudenmukaisia, myös sinä nimimerkki vääräeimuutuoikeaksi. Anteeksiantavaisuutta ja armollisuutta tarvitsee jokainen meistä, joten ei pitäisi olla ensimmäisenä tuomitsematta muita ihmisiä.

Muut asiat, jotka tästä tulevat mieleen, on moneen kertaan sanottu muiden toimesta.

kaunisruska kirjoitti:

Pientä suhteellisuudentajua, kiitos. Rikokset on laissa määritelty, minusta on naurettavaa verrata pettämistä ja puolison rakastumista toiseen rikoksiin, jotka ovat aivan eri mittakaavalla vakavia ja peruuttamattomia. Se on mielestäni epäkunnioittavaa niitä kohtaan, joiden eroihin liittyy oikeasti vakavia rikoksia kuten perheväkivaltaa, uhkailua jne.

Tässä ketjussa on mielestäni suhteellisuudentaju mennyt täysin, kun jotkut keskustelijat ovat verranneet puolison pettämistä ja toiseen rakastumista murhaamiseen ja vaikka mihin rikoksiin. Ei ole ihan normaalia.

Itsekin olen pitkässä liitossa tullut petetyksi. Tuska on hirveä, mutta ei tulisi mieleenkään lähteä syyttämään toista osapuolta rikolliseksi (jo lastenkin takia, vaikka aikuisia ovatkin). Jokainen tekee joskus tekoja, jotka eivät ole reiluja ja oikeudenmukaisia, myös sinä nimimerkki vääräeimuutuoikeaksi. Anteeksiantavaisuutta ja armollisuutta tarvitsee jokainen meistä, joten ei pitäisi olla ensimmäisenä tuomitsematta muita ihmisiä.

Muut asiat, jotka tästä tulevat mieleen, on moneen kertaan sanottu muiden toimesta.

Lue lisää

Minusta sinä mitätöit pahoja asioita. Ohitat ne kommenteissasi. Yrität valehdella jopa itsellesi...

"Oikeastiko uskotte, että mies parka on tehnyt kaikkensa tai edes yhtään mitään suhteensa eteen?"

No mutta hei! Mitä ihmeen väliä tuolla on? Kysymyshän on pelkästään siitä mitä tahtoo, mitä valitsee. Ja omasta asenteesta tietysti. Ellei hyväksy kumppaninsa valintoja, niin erohan on mitä parhain vaihtoehto.

valinnatjaasenne kirjoitti:

"Oikeastiko uskotte, että mies parka on tehnyt kaikkensa tai edes yhtään mitään suhteensa eteen?"

No mutta hei! Mitä ihmeen väliä tuolla on? Kysymyshän on pelkästään siitä mitä tahtoo, mitä valitsee. Ja omasta asenteesta tietysti. Ellei hyväksy kumppaninsa valintoja, niin erohan on mitä parhain vaihtoehto.

Lue lisää

Mitäkö väliä? Aloitus ymmärtääkseni koskee sitä. Se on yritystä ymmärtää tolkuttoman mieltä. Yrität aivan suotta mitätöidä asiaa ikivanhalla kulahtaneella "mitä parhain vaihtoehto" lauseella. Jos mitä parhain olisi toteutunut, niin mitään
syytä tai pahaa mieltä ei olisi. Ja vielä senkin jälkeen aloittajalla on oikeus omiin tunteisiinsa. Ja tosiasia on, että häntä kohtaan on tehty väärin.

Se on henkilökohtainen isku. Jos sinua kopsauttaa lähin ystäväsi tai puolisosi vasaralla takaraivoon varoittamatta, niin asiaa vaivaa sinua ikuisuuden, jollet pysty löytämään siihen järkevää vastausta. Oikeastaan itse teko jää sen varjoon, miksi läheinen ihminen pystyy niin kylmään tekoon. Ja siihenhän ei löydy helpolla vastausta, koska teko on lähtökohtaisesti täysin järjetön.

Puhutaan luonnehäiriöisistä ihmisistä. Ihmisistä, jotka eivät kykene luomaan normaalia kiintymyssuhdetta. Pettäjän tapa jättää petetty, kuin tätä ei olisi ollut koskaan olemassakaan, kertoo paljon siitä, ettei tekijällä ole kykyä kantaa vastuuta omista teoistaan. Jotenkin tilanne kuvastaa kuin murhaajaa, joka peittää uhrinsa kasvot voidakseen olla näkemättä mitä on tehnyt.

Koska aloittajan entinen puoliso, kuin moni muu samaan rikokseen syylistynyt mies ei ole koskaan kirjoittanut sanaakaan tänne, niin kyseessä lähinnä lie tuo uhrin kasvojen peittäminen. Ei tarvitse ajatella omia tekojaan, eikä niiden seurauksia. Sellainen voisi olla liian ahdistavaa. Herättää jotakin vielä pahempaa, kuten silmitöntä raivoa ja vihaa. En usko hetkeäkään, että nämä ihmiset toimisivat samojen kaavojen mukaan, kuin ns. normaalit ihmiset. Me joilla on edes jotkut arvot ja tarve kyetä ihmismäiseen kohteluun lähimpiämme kohtaan.

ydinjuttukadonnut kirjoitti:

Mitäkö väliä? Aloitus ymmärtääkseni koskee sitä. Se on yritystä ymmärtää tolkuttoman mieltä. Yrität aivan suotta mitätöidä asiaa ikivanhalla kulahtaneella "mitä parhain vaihtoehto" lauseella. Jos mitä parhain olisi toteutunut, niin mitään
syytä tai pahaa mieltä ei olisi. Ja vielä senkin jälkeen aloittajalla on oikeus omiin tunteisiinsa. Ja tosiasia on, että häntä kohtaan on tehty väärin.

Se on henkilökohtainen isku. Jos sinua kopsauttaa lähin ystäväsi tai puolisosi vasaralla takaraivoon varoittamatta, niin asiaa vaivaa sinua ikuisuuden, jollet pysty löytämään siihen järkevää vastausta. Oikeastaan itse teko jää sen varjoon, miksi läheinen ihminen pystyy niin kylmään tekoon. Ja siihenhän ei löydy helpolla vastausta, koska teko on lähtökohtaisesti täysin järjetön.

Puhutaan luonnehäiriöisistä ihmisistä. Ihmisistä, jotka eivät kykene luomaan normaalia kiintymyssuhdetta. Pettäjän tapa jättää petetty, kuin tätä ei olisi ollut koskaan olemassakaan, kertoo paljon siitä, ettei tekijällä ole kykyä kantaa vastuuta omista teoistaan. Jotenkin tilanne kuvastaa kuin murhaajaa, joka peittää uhrinsa kasvot voidakseen olla näkemättä mitä on tehnyt.

Koska aloittajan entinen puoliso, kuin moni muu samaan rikokseen syylistynyt mies ei ole koskaan kirjoittanut sanaakaan tänne, niin kyseessä lähinnä lie tuo uhrin kasvojen peittäminen. Ei tarvitse ajatella omia tekojaan, eikä niiden seurauksia. Sellainen voisi olla liian ahdistavaa. Herättää jotakin vielä pahempaa, kuten silmitöntä raivoa ja vihaa. En usko hetkeäkään, että nämä ihmiset toimisivat samojen kaavojen mukaan, kuin ns. normaalit ihmiset. Me joilla on edes jotkut arvot ja tarve kyetä ihmismäiseen kohteluun lähimpiämme kohtaan.

Lue lisää

Kukaan ei ole lyönyt vasaralla ap:ta eikä yrittänyt murhata häntä. Tällaiset ylimitoitetut syytökset ja väkivaltaiset kuvitelmat sekä vertaukset ovat minusta pelottavia. Tulee ihan mieleen suhteet, joissa on oikeaa väkivaltaa ja mustasukkaisuutta. "Kuka USKALTAA pettää ja jättää MINUT! Sehän on RIKOS!"

Mutta erossa tunteet tietysti käyvät välillä ylikierroksilla. Ero tuntuu maailmanlopulta, mutta lopulta siitä kuitenkin selviää, kun asiaa tarpeeksi käsittelee.

Ihmiset eroavat kovin erilaisista elämäntilanteista. Se miten on itse eron läpikäynyt ei ole koko totuus kaikista eroista. Jos synnyttää yhden lapsen ei tiedä kaikkea synnyttämisestä. Samallakin ihmisellä voi synnytykset olla kovin erilaisia keskenään. sama pätee eroihin. Ihmismieli käsittelee asioita omaan tahtiinsa. Syvällä käsittelee myös asiaa, jollei käsittelisi ei hän täällä kyselisi neuvoa. Se, että tuntee pakahtuvansa asiaan ja suru lyö ylitse, se kertoo ennenkaikkea siitä, että on elossa ja mieli yrittää ratkaista asiaa.Hyvä terapia voisi auttaa asiassa eteenpäin.

Kyllä pettämiseen liittyy muutakin kuin vieraan kanssa rakastelu. Usein siihen liittyy puolisolle valehtelu menoistaa, puolison ja parisuhteen laiminlyöntiä. Taloudellista petosta ja suunnitelmallista eron järjestelyä vuosikausia etukäteenkin . Kyllä on vaikeampi nousta, jos puoliso on salassa järjestelyt toisen jäävän tyhjän päälle myös taloudellisesti. Ennen sivusuhteet olivat rikoslain alaisia. Raamatussa kymmeneen käskyyn sisältyy älä himoitse lähimmäisesi puolisoa käsky. Niin, ettei tuo yltiöpäinen pettämisen hyväksyminen Ole kyllä ollut vielä kovinkaan monta vuosikymmentä ollut hyväksyttävää kuin hyvin pikkuruisessa piirissä.

Ihminen tekee kuitenkin virheitä. Asia on mielessä loppuun käsitelty vasta sitten, kun pystyy antamaan anteeksi. Itseensä ja omaan elämäänsä voi vaikuttaa. Lähimmäinen tekee ratkaisunsa aina itse. Empaattinen ihminen kunnioittaa läheisintään. Jotain on vialla ihmisen mielessä, joka lähtee pettämisen ja taloudellisen petoksen tielle. Pettänyt on aina tehnyt ratkaisun, jolla satuttaa puolisoaan. Joskus pettäjää ohjaa omat ongelmat, päihteiden sumentama mieli tms. Ihminen on muuttunut aivan toisenlaiseksi persoonaksi kuin on ennen päihdeongelmaansa ollut.

Avatkaapa pettäjän puolustelijat ihan faktaperustetta sille miksi pidätte pettäjää uhrina.

ydinjuttukadonnut kirjoitti:

Mitäkö väliä? Aloitus ymmärtääkseni koskee sitä. Se on yritystä ymmärtää tolkuttoman mieltä. Yrität aivan suotta mitätöidä asiaa ikivanhalla kulahtaneella "mitä parhain vaihtoehto" lauseella. Jos mitä parhain olisi toteutunut, niin mitään
syytä tai pahaa mieltä ei olisi. Ja vielä senkin jälkeen aloittajalla on oikeus omiin tunteisiinsa. Ja tosiasia on, että häntä kohtaan on tehty väärin.

Se on henkilökohtainen isku. Jos sinua kopsauttaa lähin ystäväsi tai puolisosi vasaralla takaraivoon varoittamatta, niin asiaa vaivaa sinua ikuisuuden, jollet pysty löytämään siihen järkevää vastausta. Oikeastaan itse teko jää sen varjoon, miksi läheinen ihminen pystyy niin kylmään tekoon. Ja siihenhän ei löydy helpolla vastausta, koska teko on lähtökohtaisesti täysin järjetön.

Puhutaan luonnehäiriöisistä ihmisistä. Ihmisistä, jotka eivät kykene luomaan normaalia kiintymyssuhdetta. Pettäjän tapa jättää petetty, kuin tätä ei olisi ollut koskaan olemassakaan, kertoo paljon siitä, ettei tekijällä ole kykyä kantaa vastuuta omista teoistaan. Jotenkin tilanne kuvastaa kuin murhaajaa, joka peittää uhrinsa kasvot voidakseen olla näkemättä mitä on tehnyt.

Koska aloittajan entinen puoliso, kuin moni muu samaan rikokseen syylistynyt mies ei ole koskaan kirjoittanut sanaakaan tänne, niin kyseessä lähinnä lie tuo uhrin kasvojen peittäminen. Ei tarvitse ajatella omia tekojaan, eikä niiden seurauksia. Sellainen voisi olla liian ahdistavaa. Herättää jotakin vielä pahempaa, kuten silmitöntä raivoa ja vihaa. En usko hetkeäkään, että nämä ihmiset toimisivat samojen kaavojen mukaan, kuin ns. normaalit ihmiset. Me joilla on edes jotkut arvot ja tarve kyetä ihmismäiseen kohteluun lähimpiämme kohtaan.

Lue lisää

Mihinköhän rikokseen ap:n puoliso on syyllistynyt? Pettäminen ja jättäminen ei ole rikos. Hän rakastui toiseen ja sille ei voi kukaan mitään. Emme tiedä, millainen ap itse on ollut parisuhteessa. Onko hän vain kuvitellut kaiken olevan hyvin? Onko hän sulkenut korvansa puolison puheilta, että nyt ei mene hyvin? Hän ei pääse eteenpäin elämässä ennenkuin hän tunnustaa itselleen, ettei itsekään ollut täydellinen puoliso. Hyvästä liitosta en ole kuullut kenenkään eroavan. Parisuhteessa on aina kaksi ja yksin toinen ei tee siitä huonoa. Oman itsensä virheet on vaan niin hemmetin vaikeaa myöntää.
Käsi sydämelle ap: olitko niin täydellinen puoliso, että sun jättäminen oli täysin järjetön teko?

niintainäinainaväärin kirjoitti:

Ihmiset eroavat kovin erilaisista elämäntilanteista. Se miten on itse eron läpikäynyt ei ole koko totuus kaikista eroista. Jos synnyttää yhden lapsen ei tiedä kaikkea synnyttämisestä. Samallakin ihmisellä voi synnytykset olla kovin erilaisia keskenään. sama pätee eroihin. Ihmismieli käsittelee asioita omaan tahtiinsa. Syvällä käsittelee myös asiaa, jollei käsittelisi ei hän täällä kyselisi neuvoa. Se, että tuntee pakahtuvansa asiaan ja suru lyö ylitse, se kertoo ennenkaikkea siitä, että on elossa ja mieli yrittää ratkaista asiaa.Hyvä terapia voisi auttaa asiassa eteenpäin.

Kyllä pettämiseen liittyy muutakin kuin vieraan kanssa rakastelu. Usein siihen liittyy puolisolle valehtelu menoistaa, puolison ja parisuhteen laiminlyöntiä. Taloudellista petosta ja suunnitelmallista eron järjestelyä vuosikausia etukäteenkin . Kyllä on vaikeampi nousta, jos puoliso on salassa järjestelyt toisen jäävän tyhjän päälle myös taloudellisesti. Ennen sivusuhteet olivat rikoslain alaisia. Raamatussa kymmeneen käskyyn sisältyy älä himoitse lähimmäisesi puolisoa käsky. Niin, ettei tuo yltiöpäinen pettämisen hyväksyminen Ole kyllä ollut vielä kovinkaan monta vuosikymmentä ollut hyväksyttävää kuin hyvin pikkuruisessa piirissä.

Ihminen tekee kuitenkin virheitä. Asia on mielessä loppuun käsitelty vasta sitten, kun pystyy antamaan anteeksi. Itseensä ja omaan elämäänsä voi vaikuttaa. Lähimmäinen tekee ratkaisunsa aina itse. Empaattinen ihminen kunnioittaa läheisintään. Jotain on vialla ihmisen mielessä, joka lähtee pettämisen ja taloudellisen petoksen tielle. Pettänyt on aina tehnyt ratkaisun, jolla satuttaa puolisoaan. Joskus pettäjää ohjaa omat ongelmat, päihteiden sumentama mieli tms. Ihminen on muuttunut aivan toisenlaiseksi persoonaksi kuin on ennen päihdeongelmaansa ollut.

Avatkaapa pettäjän puolustelijat ihan faktaperustetta sille miksi pidätte pettäjää uhrina.

Lue lisää

Kiitos. Joskus tällä palstalla tuntuu kuin parisuhteessa: epäilee omaa järkeä eniten. Kuitenkin helpottaa kun joku ymmärtää ja sanoo hyvin ne asiat, jota itsekin tarkoittaa.

kaunisruska kirjoitti:

Kukaan ei ole lyönyt vasaralla ap:ta eikä yrittänyt murhata häntä. Tällaiset ylimitoitetut syytökset ja väkivaltaiset kuvitelmat sekä vertaukset ovat minusta pelottavia. Tulee ihan mieleen suhteet, joissa on oikeaa väkivaltaa ja mustasukkaisuutta. "Kuka USKALTAA pettää ja jättää MINUT! Sehän on RIKOS!"

Mutta erossa tunteet tietysti käyvät välillä ylikierroksilla. Ero tuntuu maailmanlopulta, mutta lopulta siitä kuitenkin selviää, kun asiaa tarpeeksi käsittelee.

Lue lisää

Tarkoitus on, että miettisit miten sellainen tapahtuma vaikuttaisi sinuun ja elämääsi. Kuvittele oma läheisesi sellaiseen tekoon, vai etkö voi? Miksi?

kerraneronnutn kirjoitti:

Mihinköhän rikokseen ap:n puoliso on syyllistynyt? Pettäminen ja jättäminen ei ole rikos. Hän rakastui toiseen ja sille ei voi kukaan mitään. Emme tiedä, millainen ap itse on ollut parisuhteessa. Onko hän vain kuvitellut kaiken olevan hyvin? Onko hän sulkenut korvansa puolison puheilta, että nyt ei mene hyvin? Hän ei pääse eteenpäin elämässä ennenkuin hän tunnustaa itselleen, ettei itsekään ollut täydellinen puoliso. Hyvästä liitosta en ole kuullut kenenkään eroavan. Parisuhteessa on aina kaksi ja yksin toinen ei tee siitä huonoa. Oman itsensä virheet on vaan niin hemmetin vaikeaa myöntää.
Käsi sydämelle ap: olitko niin täydellinen puoliso, että sun jättäminen oli täysin järjetön teko?

Lue lisää

Ei kuule kaikki puolisot kerro, jos suhteessa ei ole tyytyväinen. Osa miehistä esim odottaa, että puoliso pääsee jaloilleen menetyksestään ja jättää sitten. Ensin pettää, kehittää salassa uuden suhteen ja kotitilanteen seesteisyytyessä jättää puolison. Samalla paljastaen kuplan, jossa on antanut toisen elää ja jota kuplaa itse ruokkinut. Tämän pettäjä tekee varmistaakseen ettei itse jää tyhjän päälle, että on uusi kumppani ja elämä odottamassa. Tässä on se petos, josta ehkä aloittaja puhuu.
Rikoslaki ei tunne tätä enää rikoksena. Selkeästi noin toimimalla rikkoo kymmentä käskyä vastaan. Se on itsekästä ajattelua ja loukkaa kyllä petettyä ja jätettyä. Loukkaa ihmistä jonka rakkauden tunne ei ole kuollut ja sammunut.

Luulempa, että syvällä tietää omat kipukohtansa ja heikkoutensa. Hän ehkä tuntee ne hyvin. Luulen, että hän uskoo rakkauteen ja olisi itse parisuhteessa tehnyt kaikkensa suhteen eteen. Ihmissuhteissa tuppaa tulemaan epätoimiviakin reagointitapoja. Keskustelevat ihmiset pääset niitä ruotimaan ja oppivat toimimaan paremmin. Yksin ei voi keskustella. Pettäjät keksivät aina tekosyitä, jotka oikeuttaa pettämisen. Kyse on pettäjän mielihalujen täyttämisestä. Näitä kuvioita ei syvällisesti ymmärrä kuin pitkällä elämänkokemuksella. Eroissa on eripituisissa suhteissa erilaisia taustajuttujansa. Eron näkee kovin erinäkövinkkelistä muutaman vuoden yhdessä elänyt kuin vuosikymmeniä yhdessä ollut. Monenkanssa yhtäaikaa seurustelu jättää aina jälkensä siihen yli jääneeseen, jota ei lopulta valittu.

ydinjuttukadonnut kirjoitti:

Tarkoitus on, että miettisit miten sellainen tapahtuma vaikuttaisi sinuun ja elämääsi. Kuvittele oma läheisesi sellaiseen tekoon, vai etkö voi? Miksi?

Käsittääkseni tämän keskustelun tarkoitus oli vastata ap:lle, joka kaipasi apua jumiutuneeseen erokriisiin eikä pohtia sitä, onko puolisoaan pettänyt tehnyt väärin vai ei. Totta kai pettäminen on väärin, mutta siinä vellominen ei tule auttamaan ap:tä millään lailla. Sekin on totta, että löytyy maita, joissa pettäminen on rikos, josta seuraa jopa kuolemanrangaistus. Itse en tuollaisia lakeja kaipaa enkä minua pettänyttä puolisoa toivo edes jalkapuuhun, vaikka olinkin hyvin vihainen hänelle.

Jos pettäminen on rikos, jota ei voi millään puolustaa eikä koskaan ymmärtää, se herättää "silmitöntä raivoa ja vihaa" (niin kuin eräässä puheenvuorossa kirjoitettiin) niin siitä minulle tulevat mieleen tapaukset, joissa eroa seuraa vainoamista, väkivaltaa, huoltajuusriitoja, jotka tämä viaton jätetty kokee aivan oikeutetuiksi, onhan häntä peruuttamattomasti loukattu ja vahingoitettu, joten hänellä on oikeus tuhota ja toivoa toiselle pahaa. Näitäkin tarinoita on paljon, ja jotkut ajatusmallit tässä ketjussa tuovat ne mieleeni. Kyvyttömyys asettua millään lailla toisen asemaan ja puolison ajatusmaailmaan ei ole silloin syntynyt eron myötä, vaan on ollut olemassa jo avioliiton aikana. Merkitystä on ollut vain sillä, että MINÄ olen tyytyväinen, toisen ajatusmaailmaa ei ole tavallaan ollut edes olemassa.

Syvällä kirjoitti kyvyttömyydestään anteeksiantoon itselle ja toiselle. "Miten se temppu tehdään?" hän kysyi. Mielestäni vastaus on: käsittelemällä vihan ja syyllisyyden tunteet (omat eikä puolison) ja kaikki muutkin vaikeat tunteet, joita eroon liittyy. Ja kuten jo monet ovat sanoneetkin, niin eroon liittyvät tunteet voivat olla peräisin muustakin kuin erosta, esimerkiksi lapsuudenajan hylkäämiskokemuksista, jotka tekevät erossa tapahtuneesta hylkäämisestä raskaamman ja intensiivisemmän. Jos koko olemus, naiseus, elämänhalu, elämän tarkoitus tuntuu menevän puolison petoksen myötä vielä vuosia erosta, niin silloin minusta puolison syyttämiseen rohkaisu on erittäin huono ratkaisu. Se ei ratkaise mitään, vaan ainoastaan syventää jumitilannetta.

niintainäinainaväärin kirjoitti:

Ei kuule kaikki puolisot kerro, jos suhteessa ei ole tyytyväinen. Osa miehistä esim odottaa, että puoliso pääsee jaloilleen menetyksestään ja jättää sitten. Ensin pettää, kehittää salassa uuden suhteen ja kotitilanteen seesteisyytyessä jättää puolison. Samalla paljastaen kuplan, jossa on antanut toisen elää ja jota kuplaa itse ruokkinut. Tämän pettäjä tekee varmistaakseen ettei itse jää tyhjän päälle, että on uusi kumppani ja elämä odottamassa. Tässä on se petos, josta ehkä aloittaja puhuu.
Rikoslaki ei tunne tätä enää rikoksena. Selkeästi noin toimimalla rikkoo kymmentä käskyä vastaan. Se on itsekästä ajattelua ja loukkaa kyllä petettyä ja jätettyä. Loukkaa ihmistä jonka rakkauden tunne ei ole kuollut ja sammunut.

Luulempa, että syvällä tietää omat kipukohtansa ja heikkoutensa. Hän ehkä tuntee ne hyvin. Luulen, että hän uskoo rakkauteen ja olisi itse parisuhteessa tehnyt kaikkensa suhteen eteen. Ihmissuhteissa tuppaa tulemaan epätoimiviakin reagointitapoja. Keskustelevat ihmiset pääset niitä ruotimaan ja oppivat toimimaan paremmin. Yksin ei voi keskustella. Pettäjät keksivät aina tekosyitä, jotka oikeuttaa pettämisen. Kyse on pettäjän mielihalujen täyttämisestä. Näitä kuvioita ei syvällisesti ymmärrä kuin pitkällä elämänkokemuksella. Eroissa on eripituisissa suhteissa erilaisia taustajuttujansa. Eron näkee kovin erinäkövinkkelistä muutaman vuoden yhdessä elänyt kuin vuosikymmeniä yhdessä ollut. Monenkanssa yhtäaikaa seurustelu jättää aina jälkensä siihen yli jääneeseen, jota ei lopulta valittu.

Lue lisää

Voisitko kertoa, miten tämän tyyppinen pohdiskelu mielestäsi hyödyttää ap:ta? Hän kertoi vaikeutenaan olevan mm. sen, ettei pysty antamaan anteeksi puolisolleen. Oletko sitä mieltä, että pettäjän demonisointi on sitä, mitä erosta eteenpäin pääsemisessä tarvitaan?

Tuskin tältä palstalta löytyy montaakaan eronnutta, joka pitää pettämistä oikeana ja hyvänä tekona. Kun korostat elämänkokemusta, niin minä 50 naisena näen elämänkokemuksena nimenomaan sen, että pystyn näkemään asioita myös muista kuin vääryyden ja oikeamielisyyden näkökulmista. Siihen ei mielestäni elämänkokemusta tarvita, että sanoo jonkun asian olevan väärin.

Ainakin minua helpotti, että joku näki asiat sellaisena kuin ne on. En osaa edes kuvailla, miten hyvältä tuntuu että minua uskotaan. Empatian ja ymmärryksen puute on pahinta. Mutta ehkä ap. voi kertoa ajatuksistaan tuohon itse. Ymmärräthän sen, että olen eri henkilö kuin ap. vaikka samojen asioiden kanssa kipuilen.

kaunisruska kirjoitti:

Käsittääkseni tämän keskustelun tarkoitus oli vastata ap:lle, joka kaipasi apua jumiutuneeseen erokriisiin eikä pohtia sitä, onko puolisoaan pettänyt tehnyt väärin vai ei. Totta kai pettäminen on väärin, mutta siinä vellominen ei tule auttamaan ap:tä millään lailla. Sekin on totta, että löytyy maita, joissa pettäminen on rikos, josta seuraa jopa kuolemanrangaistus. Itse en tuollaisia lakeja kaipaa enkä minua pettänyttä puolisoa toivo edes jalkapuuhun, vaikka olinkin hyvin vihainen hänelle.

Jos pettäminen on rikos, jota ei voi millään puolustaa eikä koskaan ymmärtää, se herättää "silmitöntä raivoa ja vihaa" (niin kuin eräässä puheenvuorossa kirjoitettiin) niin siitä minulle tulevat mieleen tapaukset, joissa eroa seuraa vainoamista, väkivaltaa, huoltajuusriitoja, jotka tämä viaton jätetty kokee aivan oikeutetuiksi, onhan häntä peruuttamattomasti loukattu ja vahingoitettu, joten hänellä on oikeus tuhota ja toivoa toiselle pahaa. Näitäkin tarinoita on paljon, ja jotkut ajatusmallit tässä ketjussa tuovat ne mieleeni. Kyvyttömyys asettua millään lailla toisen asemaan ja puolison ajatusmaailmaan ei ole silloin syntynyt eron myötä, vaan on ollut olemassa jo avioliiton aikana. Merkitystä on ollut vain sillä, että MINÄ olen tyytyväinen, toisen ajatusmaailmaa ei ole tavallaan ollut edes olemassa.

Syvällä kirjoitti kyvyttömyydestään anteeksiantoon itselle ja toiselle. "Miten se temppu tehdään?" hän kysyi. Mielestäni vastaus on: käsittelemällä vihan ja syyllisyyden tunteet (omat eikä puolison) ja kaikki muutkin vaikeat tunteet, joita eroon liittyy. Ja kuten jo monet ovat sanoneetkin, niin eroon liittyvät tunteet voivat olla peräisin muustakin kuin erosta, esimerkiksi lapsuudenajan hylkäämiskokemuksista, jotka tekevät erossa tapahtuneesta hylkäämisestä raskaamman ja intensiivisemmän. Jos koko olemus, naiseus, elämänhalu, elämän tarkoitus tuntuu menevän puolison petoksen myötä vielä vuosia erosta, niin silloin minusta puolison syyttämiseen rohkaisu on erittäin huono ratkaisu. Se ei ratkaise mitään, vaan ainoastaan syventää jumitilannetta.

Lue lisää

kaunisruska, kommenttisi ovat täyttä asiaa.

verikuu kirjoitti:

kaunisruska, kommenttisi ovat täyttä asiaa.

Kiitos, minusta tässä ketjussa on paljonkin hyvää asiaa erokriisissä kamppailevalle. Olen jopa yllättynyt, että näin asiallista keskustelua.

ydinjuttukadonnut kirjoitti:

Ainakin minua helpotti, että joku näki asiat sellaisena kuin ne on. En osaa edes kuvailla, miten hyvältä tuntuu että minua uskotaan. Empatian ja ymmärryksen puute on pahinta. Mutta ehkä ap. voi kertoa ajatuksistaan tuohon itse. Ymmärräthän sen, että olen eri henkilö kuin ap. vaikka samojen asioiden kanssa kipuilen.

Lue lisää

ydinjuttukadonnut, kyllä minä ja varmasti moni muukin uskoo sinua. Pettämistä seuraa epäusko, raivo, viha ja suuri epäoikeudenmukaisuuden tunne. Itselläni se vaihe kesti kolme vuotta ja luottamuksen palautuminen ihmiseen kesti sitäkin kauemmin. Minua petettiin useita kertoja yhä uudelleen. Tunsin itseni tyhmäksi, arvottomaksi ja huonoksi: roskan arvoiseksi.

Hyvä kommentti oli kerraneronnutn-kommentoijallakin. Ketjun kirjoitukset ovat muutenkin olleet pääosin asiallisia. Mutta kerraneronneella oli pointtia aloituksessa. Tajuatteko te muut kuinka kaksinaimoralisteja te olette!? Teistä huonossa liitossa toiseen siis ulkopuoliseen ihmiseen syntyneet rakkauden tunteet ovat vääriä ja teidän mielestä sen perusteella ei pitäisi erota, mutta kuitenkin samaan aikaan vastatkaa nyt ihan rehellisesti haluaisitte jatkaa liittoa sellaisen kanssa, joa ei teitä rakasta? Kumpaakin ei katsos voi saada, se jättäjä tekee päätöksen ja tekee hän sitten minkä tahansa päätöksen te voitte helposti tyrmätä sen.

Ongelmia on kaikilla, minullakin, mutta ei enää eron, pettämisen ja sensellaisen kanssa. Verikuu ja kaunisruska ovat molemmat luonnonilmiöitä, mutta eri henkilöitä nimimerkkien takana.

kaunisruska kirjoitti:

Ongelmia on kaikilla, minullakin, mutta ei enää eron, pettämisen ja sensellaisen kanssa. Verikuu ja kaunisruska ovat molemmat luonnonilmiöitä, mutta eri henkilöitä nimimerkkien takana.

Lue lisää

Jos on aloittanut petollisesti suhteen, niin jääkö ne ongelmat eroon ja uuden suhteen myötä? Ehkä jos unohtaa kaiken entisen.. niin älkää muistelko?

unohtanutpaljon kirjoitti:

Jos on aloittanut petollisesti suhteen, niin jääkö ne ongelmat eroon ja uuden suhteen myötä? Ehkä jos unohtaa kaiken entisen.. niin älkää muistelko?

En ole mikään ennustaja, joka tietäisi muiden suhteen tulevaisuuden. Ero tarkoittaa sitä, että lähdetään eri suuntiin ja eletään erillistä elämää, jonka asiat eivät enää toiselle kuulu (näin ainakin, kun lapsetkin jo ovat aikuisia). Ainoa kysymys, jota tuollaisen ongelman edessä kannattaa pohtia on se, että mitä se merkitsisi sinulle, jos tämä pettäjän suhde olisikin pitkäikäinen ja onnellinen? Tai se, että suhde päättyisi? Mikä tunteita exän parisuhteen sujumisen arvuuttelu sinussa herättää? Tällaisia juttuja kannattaa terapiassa käydä läpi niin ettei niitä tarvitse yksin pyöritellä.

kaunisruska kirjoitti:

En ole mikään ennustaja, joka tietäisi muiden suhteen tulevaisuuden. Ero tarkoittaa sitä, että lähdetään eri suuntiin ja eletään erillistä elämää, jonka asiat eivät enää toiselle kuulu (näin ainakin, kun lapsetkin jo ovat aikuisia). Ainoa kysymys, jota tuollaisen ongelman edessä kannattaa pohtia on se, että mitä se merkitsisi sinulle, jos tämä pettäjän suhde olisikin pitkäikäinen ja onnellinen? Tai se, että suhde päättyisi? Mikä tunteita exän parisuhteen sujumisen arvuuttelu sinussa herättää? Tällaisia juttuja kannattaa terapiassa käydä läpi niin ettei niitä tarvitse yksin pyöritellä.

Lue lisää

Hei, olipa mielenkiintoinen kysymys, vaikkei sitä minulle esitettykään!

Olen käsitellyt oman eroni joskus terapiassa. Jos he eroaisivat, ei asia vaikuttaisi minuun. En voisi kuvitella läheisyyttä entisen puolisoni kanssa. Hän ei ollut hyvä rakastaja, vaikka intohimoinen ja kyvykäs olikin. Olen alkanut ymmärtämään, ettei hän pysty rehellisen avoimeen läheisyyteen. Sellaisesta oli paljon viitteitä, mutta en osannut lukea merkkejä.

Se että eläisivät pitkäikäisesti on paljon mahdollista ulkoisista syistä johtuen. Se että eläisivät onnellisesti tuntuu epävarmalta. Alkua rasiattavat edellinen liitto ja epävarmuus, mikä estää selkeän näkemisen. Mutta myöhemmin, uskon että näkyviin tulisi entisen puolisoni tietynlainen sitoutumattomuus, jonkinlainen asioiden hoitamisen välttely, salailukin ja omien tarpeiden asettaminen etusijalle. Omalla kohdalla en osannut pitää sitä vaaran merkkinä, mutta näkeekö sellaisen yhden liiton läpikäynyt nainen ja miten se rasittaisi heidän suhdettaan? En todellakaan tiedä.

En siis näytä pohtivan onnistuuko heidän liittonsa vai ei. Näytän pohtivan sitä, pystyykö ihminen muuttumaan. Itse olen nykyään täysin eri ihminen, kuin silloin ennen eroa. Persoonallisuuteni on muuttunut. Minuuteni on pengottu ja laitettu uuteen järjestykseen. En luota enää ihmisiin samalla tavalla. En huoli epäkelpoja suhteita, vaan sanon niistä itseni irti. Uskallan sanoa, jos joku asia tuntuu väärältä. Eniten pelkään, että alkaisin suhteeseen jossa antaisin jonkun kohdella minua samalla tavalla kuin entinen puolisoni, enkä huomaisi sitä. Se on suurin pelkoni.

Mitä muut ajattelevat? Luulen, että ehkä sisimmässään moni petetty itkee hävitettyä parisuhdettaan ja kaipaakin sitä, mutta todellisuudessa ei kuitenkaan tekisi sellaista.

Onko tässä ketjussa joku puhunut jostakin pettämisestä. Mistä tässä kukaan tietää minkälainen suhde on ollut ap:n kumppanille. Onko ap:n suhde kumppaniin tosiaan ollut niin ihana, kun ap:n kumppani on eronnut ja hui kauhistus vielä uudenkin löytänyt. Miksi ap:n kumppani ei olisi uutta suhdetta aloittaa ja vanhaa päättää. Ehkä hän on voinut hakea itselleen apua, vaikka ap ei olekaan ja mitä sen ex:n asiat ap:lle enää kuuluu muutenkaan. Jotkut osaavat käsitellä virheensä ja nähdä omatkin virheensä.

eiainaniinherttaista kirjoitti:

Onko tässä ketjussa joku puhunut jostakin pettämisestä. Mistä tässä kukaan tietää minkälainen suhde on ollut ap:n kumppanille. Onko ap:n suhde kumppaniin tosiaan ollut niin ihana, kun ap:n kumppani on eronnut ja hui kauhistus vielä uudenkin löytänyt. Miksi ap:n kumppani ei olisi uutta suhdetta aloittaa ja vanhaa päättää. Ehkä hän on voinut hakea itselleen apua, vaikka ap ei olekaan ja mitä sen ex:n asiat ap:lle enää kuuluu muutenkaan. Jotkut osaavat käsitellä virheensä ja nähdä omatkin virheensä.

Lue lisää

Tässä ketjussa puhutaan pettämisestä, koska ap:tä petettiin. Joku varmaan tuolla aikaisemmin kirjoitti, että erot ilman pettämistä on erillaisia eroja. Minulla ei ole mitään syytä kyseenalaistaa ap:n kertomaa suhteestaan.

Näytät epäilevän ap:n kertomaa hyvin paljin. Vaadit kirjoituksillasi ikään kuin häntä myöntämään, että vika petetyksi joutumisessa on hänessä itsessään. Kaikissa suhteissa on sen verran vikaa, että pettämiseen voi keksiä syyn jos niin tahtoo.
Enpä tiedä miten sinun lailla ajattelevat pettämisestä tai petetyksi joutumisesta, enkä periaatteessa halua tietääkään, kun saattanee poiketa normeista...

No voi herttileijaa niin. Kyllähän puoliso siinä pettää, kun lupaa korjata suhteen ongelmia vuodesta toiseen eikä tee niin eli kyllä minulla on kokemusta,kun puoliso pettää. Eikä minun mielestä pettämistä ole toisen kanssa suhteen jälkeen oleminen, mistä minä puhuin. Itse olisin ollut tyytyväinen, jos olisin miestä pettänyt, mutta olen niin luuseri etten pystynyt, mutta olisi ollut sille ihan oikein.

Sinulla on hyviä ajatuksia kaunisruska, mutta sitä ajatusta vastustan, että eronneesta pitäisi tulla täysin vastakkainen edelliseen elämäänsä verrattuna eli tarkoitan sitä, että jos aiemmin on sitoutunut pysyvään suhteeseen ja sillä olattamuksella, että suhteessa ollaan loppuelämä, niin ei tuota ajatusta tarvitse vaihtaa tiheeän vaihtuviin ns.kevyt suhteisiin. Se ettei avioeron jälkeen osaa sitoutua, ei luota muihin ihmisiin tms. kertoo juurikin siitä, että eroa ei ole käsitellyt ja erosta ei ole päässyt yli. Minuakin on varotettu siitä mihin monet eronneet lähtevät eli vaihtuvia suhteita kerta toisensa perään, itsetunnon pönkitystä muiden ihmisten ihastuksella. Eli mennään niinkuin toiseen ääripäähän. Ei, se että liitto on epäonnistunut tarkoita sitä, että tulevaisuudenkin suhteen täytyy hajota ja mitään suhdetta ei saisi toimimaan. tiedän, että tähän on vaikea uskoa, itsekin sen ajatuksen kanssa olen tuskikskellut. Liiton hajoamisen voi myös ottaa oppimisena itsestään ja muista ihmisistä ja suhteesta ylipäätään ja tuo oppi olisi ainakin minun mielestä ihana viedä seuraavaan suhteeseen, mutta ikävästi tosiaan näyttää siltä että näin nelikymppisenä tuskin niistä opeista mitään hyötyä on, jos monet eronneet kuitenkin ajattelevat kuin kaunisruska, että kokeillaan nyt vaan hetki tätä suhdetta ja lähdetään kun ei enää ole hauskaa. Minun mielestäni täysi elämä on sitä, että se ei aina ole hauskaa vaan siinä on kaikenlaisia vivahteita. Mutta valitettavasti eronneet monesti itse omalla toiminnallaan vahvistavat kuvaa eronneesta: joko yksin elävä kohtaloonsa tyytynyt katkero eläjä ja taisitten vauhdikas suhteesta toiseen hyppijä. Aika itkettävää kuulua tuollaiseen porukkaan, jos ei tuollainen ole ja saa monen varmaan pysymään umpisurkeissa, rakkaudettomissa ja kuolleissa suhteissa. Ei vakava suhde muuten mielestäni tarkoita sitä, että se ei olisi hauska ja antoisa, ihmisethän sen suhteen tekevät.
Niin ja vielä siitä, että ap miksi mietit ex.säsi tekemisiä. Minusta hänen suhteensa tai suhteettomuutensa ei sinulle kuulu, jos ette ole yhdessä. No tietysti jonkun verran siinä tapauksessa, että uusi kumppaninsa on aivan edesvatuuton ja teillä on yhteisiä lapsia. Mutta silloinkin asiasta saattaa saada vaan yhden tekosyyn kyttäämiselle.

paljonajatuksia kirjoitti:

Sinulla on hyviä ajatuksia kaunisruska, mutta sitä ajatusta vastustan, että eronneesta pitäisi tulla täysin vastakkainen edelliseen elämäänsä verrattuna eli tarkoitan sitä, että jos aiemmin on sitoutunut pysyvään suhteeseen ja sillä olattamuksella, että suhteessa ollaan loppuelämä, niin ei tuota ajatusta tarvitse vaihtaa tiheeän vaihtuviin ns.kevyt suhteisiin. Se ettei avioeron jälkeen osaa sitoutua, ei luota muihin ihmisiin tms. kertoo juurikin siitä, että eroa ei ole käsitellyt ja erosta ei ole päässyt yli. Minuakin on varotettu siitä mihin monet eronneet lähtevät eli vaihtuvia suhteita kerta toisensa perään, itsetunnon pönkitystä muiden ihmisten ihastuksella. Eli mennään niinkuin toiseen ääripäähän. Ei, se että liitto on epäonnistunut tarkoita sitä, että tulevaisuudenkin suhteen täytyy hajota ja mitään suhdetta ei saisi toimimaan. tiedän, että tähän on vaikea uskoa, itsekin sen ajatuksen kanssa olen tuskikskellut. Liiton hajoamisen voi myös ottaa oppimisena itsestään ja muista ihmisistä ja suhteesta ylipäätään ja tuo oppi olisi ainakin minun mielestä ihana viedä seuraavaan suhteeseen, mutta ikävästi tosiaan näyttää siltä että näin nelikymppisenä tuskin niistä opeista mitään hyötyä on, jos monet eronneet kuitenkin ajattelevat kuin kaunisruska, että kokeillaan nyt vaan hetki tätä suhdetta ja lähdetään kun ei enää ole hauskaa. Minun mielestäni täysi elämä on sitä, että se ei aina ole hauskaa vaan siinä on kaikenlaisia vivahteita. Mutta valitettavasti eronneet monesti itse omalla toiminnallaan vahvistavat kuvaa eronneesta: joko yksin elävä kohtaloonsa tyytynyt katkero eläjä ja taisitten vauhdikas suhteesta toiseen hyppijä. Aika itkettävää kuulua tuollaiseen porukkaan, jos ei tuollainen ole ja saa monen varmaan pysymään umpisurkeissa, rakkaudettomissa ja kuolleissa suhteissa. Ei vakava suhde muuten mielestäni tarkoita sitä, että se ei olisi hauska ja antoisa, ihmisethän sen suhteen tekevät.
Niin ja vielä siitä, että ap miksi mietit ex.säsi tekemisiä. Minusta hänen suhteensa tai suhteettomuutensa ei sinulle kuulu, jos ette ole yhdessä. No tietysti jonkun verran siinä tapauksessa, että uusi kumppaninsa on aivan edesvatuuton ja teillä on yhteisiä lapsia. Mutta silloinkin asiasta saattaa saada vaan yhden tekosyyn kyttäämiselle.

Lue lisää

Minusta ei ole hyvä ajatella, että on vain yhdenlainen ideaali, jonka epäonnistuminen merkitsee monesti nimenomaan naisille koko elämän epäonnistumista. Ääripääajattelusta siis puhuin, mielestäni sinunkin viestisi edustaa sitä: että olisi yksi hyvä malli (pysyvä ja pitkä parisuhde) ja sitten huono malli (vaihtuvat suhteet). Tosiasiassa ei kukaan kuitenkaan voi suhteen aloittaessa tietää, mitä siitä tulee, tuleeko mitään. Eivätköhän kaikki ihmiset toivo hyvää, kunnioittavaa ja ihanaa rakkaussuhdetta, mutta jos asiat eivät sitten menekään niin, ei se merkitse, että olisi epäonnistunut. On realismia sanoa, ettei unelmien prinssi ratsasta eteen valkoisella ratsulla ja voit tietää ensi hetkestä asti, että joku ihana ihminen elää kanssasi onnellisena elämänsä loppuun asti. Mielestäni tuo on juuri sitä ajattelua, josta seuraa vain uusia pettymyksiä.

Mielestäni edustamassasi kannassa on moralistisia piirteitä, jotka eivät sovi yhteen tosielämän kanssa eli vaihtuvissa suhteissa olevat ihmiset leimataan kevytkenkäisiksi. Ja ikävä kyllä, sitä leimaa kantavat nimenomaan naiset. Viestissäni en puhunut siitä, että miesten kanssa pitäisi seurustella. Puhuin tapailusta. Eron jälkeen on mahdollista palata nuoruuden treffailukulttuuriin. Moni löytää myös pysyvän kumppanin. Mutta tapailun aloittaessaan ei kukaan voi tietää, onko suhde lopulta pysyvä.

paljonajatuksia kirjoitti:

Sinulla on hyviä ajatuksia kaunisruska, mutta sitä ajatusta vastustan, että eronneesta pitäisi tulla täysin vastakkainen edelliseen elämäänsä verrattuna eli tarkoitan sitä, että jos aiemmin on sitoutunut pysyvään suhteeseen ja sillä olattamuksella, että suhteessa ollaan loppuelämä, niin ei tuota ajatusta tarvitse vaihtaa tiheeän vaihtuviin ns.kevyt suhteisiin. Se ettei avioeron jälkeen osaa sitoutua, ei luota muihin ihmisiin tms. kertoo juurikin siitä, että eroa ei ole käsitellyt ja erosta ei ole päässyt yli. Minuakin on varotettu siitä mihin monet eronneet lähtevät eli vaihtuvia suhteita kerta toisensa perään, itsetunnon pönkitystä muiden ihmisten ihastuksella. Eli mennään niinkuin toiseen ääripäähän. Ei, se että liitto on epäonnistunut tarkoita sitä, että tulevaisuudenkin suhteen täytyy hajota ja mitään suhdetta ei saisi toimimaan. tiedän, että tähän on vaikea uskoa, itsekin sen ajatuksen kanssa olen tuskikskellut. Liiton hajoamisen voi myös ottaa oppimisena itsestään ja muista ihmisistä ja suhteesta ylipäätään ja tuo oppi olisi ainakin minun mielestä ihana viedä seuraavaan suhteeseen, mutta ikävästi tosiaan näyttää siltä että näin nelikymppisenä tuskin niistä opeista mitään hyötyä on, jos monet eronneet kuitenkin ajattelevat kuin kaunisruska, että kokeillaan nyt vaan hetki tätä suhdetta ja lähdetään kun ei enää ole hauskaa. Minun mielestäni täysi elämä on sitä, että se ei aina ole hauskaa vaan siinä on kaikenlaisia vivahteita. Mutta valitettavasti eronneet monesti itse omalla toiminnallaan vahvistavat kuvaa eronneesta: joko yksin elävä kohtaloonsa tyytynyt katkero eläjä ja taisitten vauhdikas suhteesta toiseen hyppijä. Aika itkettävää kuulua tuollaiseen porukkaan, jos ei tuollainen ole ja saa monen varmaan pysymään umpisurkeissa, rakkaudettomissa ja kuolleissa suhteissa. Ei vakava suhde muuten mielestäni tarkoita sitä, että se ei olisi hauska ja antoisa, ihmisethän sen suhteen tekevät.
Niin ja vielä siitä, että ap miksi mietit ex.säsi tekemisiä. Minusta hänen suhteensa tai suhteettomuutensa ei sinulle kuulu, jos ette ole yhdessä. No tietysti jonkun verran siinä tapauksessa, että uusi kumppaninsa on aivan edesvatuuton ja teillä on yhteisiä lapsia. Mutta silloinkin asiasta saattaa saada vaan yhden tekosyyn kyttäämiselle.

Lue lisää

Olen käynyt (moneen kertaan ja huolella petettynä) paljon läpi luottamukseen liittyviä kysymyksiä. Olen tullut siihen tulokseen, että sataprosenttista luottamusta ei ole itseen eikä toiseenkaan. Olen parantunut sinisilmäisyydestä, mutta se ei tarkoita, etten luottaisi kehenkään, missään, koskaan, ja pyrin siihen, että voin luottaa itseeni, että pystyn rakastamaan ja huolehtimaan itsestäni ja pystyn löytämään ne ihmiset, jotka eivät valehtele eivätkä huijaa ainakaan tietoisesti. (Paljonhan ihmiset valehtelevat itselleen ja sitä kautta myös toisille.)

Itsetunnon paikkailui muiden "kustannuksella" on melko kyyninen katsantokanta ihastumisiin, sillä siksihän ihmiset toistensa seuraa hakevat niin ystävyydessa kuin rakkaudessakin, että kokevat olevansa tärkeitä, hyviä, rakastettavia jne. Siitä on hyppy ajatukseen, että käyttäisi toista jotenkin hyväkseen, vaikka sellaistakin tietysti esiintyy.

En missään kohdissa maininnut että suhteen alkuvaiheessa tietäisi suhteen kestävyydestä. Luepa viestini uudelleen. Minä puhuin sitoumuksesta ja siihen sitoutumiseenkin heittäytymisestä, jos tuntuu toinen oikealta. Sillä kiintymystä ja luottamustahan menetykset kuten avioero syövät. No on varmaan totta, että juuri nuo teineiksi heittäytyvät uskovat johonkin valkoisella ratsulla eteen tulevaan kumppaniin, mutta eipä sitäkään kannatta yleistää. Lisäksi minä en missään kohdin maininnut, että minä jaottelisin eronneet noin vaan puhuin vallalla olevista yleisitä käsityksistä ja mikä näkyy myös täällä palstalla. Oma ajatuksesi siitä, että kaikki toivovat ihanaa ja kunnioittavaa rakkaussuhdetta, mutta jos asiat ei mene niin kuin on kuvitellut niin olisi epäonnistunut. No ihan oikeasti, jos olet halunnut ihanan ja kunnioittavan suhteen ja se ei ole toteutunut niin onhan se silloin epäonnistunut. En tarkoita, että se olisi sinusta kiinni, se voi olla yhtälailla siitä toisesta kiinni tai teistä molemmista kiinni. Miksi ei voi myöntää epäonnistumista, sillä sitähän se on tavalla tai toisella. Kyllähän ihmisen epäonnistumisiakin pitää sietää, ei ne siitä kieltämällä mihinkään poistu. Enkä minä tuominnut kenenkään sinkkuelämää tai sitoutunutta elämää. Itse en vaan ole niin pinnallinen, että sinkkuelämää haluaisin. Sillä tosiasia on, että kyllä se on aika raadollinen naisille ja varsinkin hieman vanhemmille (ja kaikkihan vanhenee). Täytyy näyttää hyvältä ja kilpailla siinä, baareja tms. En nyt sano sitä etteikö jokainen nainen haluaisi välillä pukeutua hyvin ja näyttää muutenkin hyvältä ja käydä jossain, mutta elämäntapana en jaksaisi ja kyllä minusta toinen ryhmä sinkuissa on nuo täysin yksineläjät, jotka toki ovat osa varmasti ihan tyytyväisiä elämäänsä (en minä heitä tuominnut). On tietysti niitäkin jotka treffailevat silloin tällöin eli en minä mitään karkeaa vastakkainasettelua tehnyt.

paljonajatuksia kirjoitti:

En missään kohdissa maininnut että suhteen alkuvaiheessa tietäisi suhteen kestävyydestä. Luepa viestini uudelleen. Minä puhuin sitoumuksesta ja siihen sitoutumiseenkin heittäytymisestä, jos tuntuu toinen oikealta. Sillä kiintymystä ja luottamustahan menetykset kuten avioero syövät. No on varmaan totta, että juuri nuo teineiksi heittäytyvät uskovat johonkin valkoisella ratsulla eteen tulevaan kumppaniin, mutta eipä sitäkään kannatta yleistää. Lisäksi minä en missään kohdin maininnut, että minä jaottelisin eronneet noin vaan puhuin vallalla olevista yleisitä käsityksistä ja mikä näkyy myös täällä palstalla. Oma ajatuksesi siitä, että kaikki toivovat ihanaa ja kunnioittavaa rakkaussuhdetta, mutta jos asiat ei mene niin kuin on kuvitellut niin olisi epäonnistunut. No ihan oikeasti, jos olet halunnut ihanan ja kunnioittavan suhteen ja se ei ole toteutunut niin onhan se silloin epäonnistunut. En tarkoita, että se olisi sinusta kiinni, se voi olla yhtälailla siitä toisesta kiinni tai teistä molemmista kiinni. Miksi ei voi myöntää epäonnistumista, sillä sitähän se on tavalla tai toisella. Kyllähän ihmisen epäonnistumisiakin pitää sietää, ei ne siitä kieltämällä mihinkään poistu. Enkä minä tuominnut kenenkään sinkkuelämää tai sitoutunutta elämää. Itse en vaan ole niin pinnallinen, että sinkkuelämää haluaisin. Sillä tosiasia on, että kyllä se on aika raadollinen naisille ja varsinkin hieman vanhemmille (ja kaikkihan vanhenee). Täytyy näyttää hyvältä ja kilpailla siinä, baareja tms. En nyt sano sitä etteikö jokainen nainen haluaisi välillä pukeutua hyvin ja näyttää muutenkin hyvältä ja käydä jossain, mutta elämäntapana en jaksaisi ja kyllä minusta toinen ryhmä sinkuissa on nuo täysin yksineläjät, jotka toki ovat osa varmasti ihan tyytyväisiä elämäänsä (en minä heitä tuominnut). On tietysti niitäkin jotka treffailevat silloin tällöin eli en minä mitään karkeaa vastakkainasettelua tehnyt.

Lue lisää

Näitä asioita varmasti jokainen tarkastelee omasta näkökulmastaan ja omista ideaaleistaan käsin, siksi keskustelu on hyvästä. On niitä, jotka eivät halua sitoutunutta suhdetta, on niitä, jotka haluavat vain tapailla, on ikuisesta rakkaudesta haaveilijoita ja kaudet voivat myös vaihdella samalla henkilöllä.

Hyvä kun otit esille epäonnistumisen. Itselläni on sellainen ajatus, ettei elämä oikeastaan voi epäonnistua eikä elämää kannata tarkastella epäonnistumisen ja onnistumisen näkökulmasta. Kaikella on tarkoituksensa ja opetuksensa. Koen, että se antaa voimaa ja iloa ja liittyy omaan vakaumukseeni tai elämänfilosofiaani. Esimerkiksi jokin ihminen tai jokainen kohtaaminen on merkityksellistä sikäli, että sen avulla ymmärtää jotakin itsestään ja muista ihmisistä. Sitä ei tarvitse tarkastella onnistumisena ja epäonnistumisena. Ei pidä taistella vastaan sitä, että kaikki ei käy niin kuin itse ajatteli, vaan hyväksyä se. Tämä ajatus liittyy myös vanhenemiseen. Minulle on täysin vieras ajatus siitä, että kilpailisin baareissa ulkonäöllä, ei, sellaista en ikinä kokisi tekeväni. Minun arvoni ei liity siihen, miten minua arvotetaan.

paljonajatuksia kirjoitti:

Sinulla on hyviä ajatuksia kaunisruska, mutta sitä ajatusta vastustan, että eronneesta pitäisi tulla täysin vastakkainen edelliseen elämäänsä verrattuna eli tarkoitan sitä, että jos aiemmin on sitoutunut pysyvään suhteeseen ja sillä olattamuksella, että suhteessa ollaan loppuelämä, niin ei tuota ajatusta tarvitse vaihtaa tiheeän vaihtuviin ns.kevyt suhteisiin. Se ettei avioeron jälkeen osaa sitoutua, ei luota muihin ihmisiin tms. kertoo juurikin siitä, että eroa ei ole käsitellyt ja erosta ei ole päässyt yli. Minuakin on varotettu siitä mihin monet eronneet lähtevät eli vaihtuvia suhteita kerta toisensa perään, itsetunnon pönkitystä muiden ihmisten ihastuksella. Eli mennään niinkuin toiseen ääripäähän. Ei, se että liitto on epäonnistunut tarkoita sitä, että tulevaisuudenkin suhteen täytyy hajota ja mitään suhdetta ei saisi toimimaan. tiedän, että tähän on vaikea uskoa, itsekin sen ajatuksen kanssa olen tuskikskellut. Liiton hajoamisen voi myös ottaa oppimisena itsestään ja muista ihmisistä ja suhteesta ylipäätään ja tuo oppi olisi ainakin minun mielestä ihana viedä seuraavaan suhteeseen, mutta ikävästi tosiaan näyttää siltä että näin nelikymppisenä tuskin niistä opeista mitään hyötyä on, jos monet eronneet kuitenkin ajattelevat kuin kaunisruska, että kokeillaan nyt vaan hetki tätä suhdetta ja lähdetään kun ei enää ole hauskaa. Minun mielestäni täysi elämä on sitä, että se ei aina ole hauskaa vaan siinä on kaikenlaisia vivahteita. Mutta valitettavasti eronneet monesti itse omalla toiminnallaan vahvistavat kuvaa eronneesta: joko yksin elävä kohtaloonsa tyytynyt katkero eläjä ja taisitten vauhdikas suhteesta toiseen hyppijä. Aika itkettävää kuulua tuollaiseen porukkaan, jos ei tuollainen ole ja saa monen varmaan pysymään umpisurkeissa, rakkaudettomissa ja kuolleissa suhteissa. Ei vakava suhde muuten mielestäni tarkoita sitä, että se ei olisi hauska ja antoisa, ihmisethän sen suhteen tekevät.
Niin ja vielä siitä, että ap miksi mietit ex.säsi tekemisiä. Minusta hänen suhteensa tai suhteettomuutensa ei sinulle kuulu, jos ette ole yhdessä. No tietysti jonkun verran siinä tapauksessa, että uusi kumppaninsa on aivan edesvatuuton ja teillä on yhteisiä lapsia. Mutta silloinkin asiasta saattaa saada vaan yhden tekosyyn kyttäämiselle.

Lue lisää

Unohdin vielä yhden asian. Jos tekstistäni saa sellaisen käsityksen, että eronneesta "pitäisi tulla" jonkinlainen eron jälkeen, niin silloin olen epäonnistunut kirjoittamisessa. Tässä helposti tulee sellainen asetelma, että antaa neuvoja, ehkä sitten tein niin, mutta kuitenkin tarkoitus oli herätellä ajattelemaan, että on hyvin paljon erilaisia tapoja määrittää omaa elämää. Jos määrittelee sen mikä itselle sopii, niin silloin ehkä kannattaa tiedostaa myös muut vaihtoehdot, jotta saa enemmän vaihtoehtoja valittavakseen.

No huh huh. Jos ne syyt ottaa todesta, jota toinen esittää puolisonsa syyksi puolisossaan pettäessään, uskoo luonnehäiriöistä, lapsen tasolle jäänyttä ja empatiakyvytöntä ihmistä. Moni tietysti uskookin. Terapeutit puhuvat projektiivisesta identifikaatiosta. Tämä ihminen ei kykene hyväksymään ja käsittelemään omia vikoja. Syyllisyys on liian suuri, siksi syy on kuviteltava olevan toisessa.

onko sinulla kaunistuska ajatus, että ei ole onnistumisia eikä epäonnistumisia olemassa? Minun mielestä ihminen voi epäonnistua, pointtini oli että sellainen pitää sietää ihan yhtä hyvin kuin onnistuminenkin. Mielestäni se, että kieltää epäonnistumisen on tunteiden ja asioiden välttelyä. Mutta ehkä me vain puhutaan eri sanoin samasta asiasta.
Sain kyllä kirjoituksestasi sen uskomuksen, että määrität aika tarkasti mikä on sinun juttusi parisuhteessa eli tietynlaista jäykkyyttä näen myöskin suhtautumisessasi. Eikö elämään heittäytyminen pidä sisällään myös sen aspektin, että tarpeen mukaan pystyy muuttamaan ajatuksiaan ja esimerkiksi suhteissa tekemään kompromissejä. Eli ei vaikka hae mitään, mutta löytääkin jotain.
Ulkonäöllä arvottamisessa en puhunut omasta näkemyksestä vaan ihan faktatiedosta. Eiköhän baarielämä kuule ole ulkonäkökeskeistä biletystä. Ei kyse ole omasta arvottamisestasi. Vai voitko muuten täysin rehellisesti väittää, että baarissa menet mieluummin juttelemaan rumilukselle vai jollekin komistukselle.
Ehkä sinulla oli neuvova sävy, ehkä minullakin. Keskustelua vain.

paljonajatuksia kirjoitti:

onko sinulla kaunistuska ajatus, että ei ole onnistumisia eikä epäonnistumisia olemassa? Minun mielestä ihminen voi epäonnistua, pointtini oli että sellainen pitää sietää ihan yhtä hyvin kuin onnistuminenkin. Mielestäni se, että kieltää epäonnistumisen on tunteiden ja asioiden välttelyä. Mutta ehkä me vain puhutaan eri sanoin samasta asiasta.
Sain kyllä kirjoituksestasi sen uskomuksen, että määrität aika tarkasti mikä on sinun juttusi parisuhteessa eli tietynlaista jäykkyyttä näen myöskin suhtautumisessasi. Eikö elämään heittäytyminen pidä sisällään myös sen aspektin, että tarpeen mukaan pystyy muuttamaan ajatuksiaan ja esimerkiksi suhteissa tekemään kompromissejä. Eli ei vaikka hae mitään, mutta löytääkin jotain.
Ulkonäöllä arvottamisessa en puhunut omasta näkemyksestä vaan ihan faktatiedosta. Eiköhän baarielämä kuule ole ulkonäkökeskeistä biletystä. Ei kyse ole omasta arvottamisestasi. Vai voitko muuten täysin rehellisesti väittää, että baarissa menet mieluummin juttelemaan rumilukselle vai jollekin komistukselle.
Ehkä sinulla oli neuvova sävy, ehkä minullakin. Keskustelua vain.

Lue lisää

Hyviä näkökohtia, paljonajatuksia. Nämä pohdinnat menevät jo aika paljon sivuun alkuperäisestä aiheesta, mutta ei kai se haittaa. Epäonnistumiseen suhtautuminen on mielestäni vähän sellainen uskonnollisfilosofinen juttu ihmiselämässä eli miten suhtautuu kärsimykseen. Jokaisen täytyy muodostaa siihen oma suhtautuminen siinä hetkessä kun epäonnistumisen kohtaa. Siinä mielessä ei ole kyse sietämisestä, kun ei kysytä sietääkö vai ei, se ns. epäonnistuminen on joka tapauksessa tapahtunut. Epäonnistuminen voi kuitenkin näyttää jonkinajan kuluttua joltain muulta asialta, jopa onnistumiselta. Kaikki muuttuu koko ajan, minä itse muutun, kärsimystä aiheuttaa toive siitä, että kaikki sujuisi niin kuin minä itse sillä hetkellä toivon.

Parisuhteesta ajattelen juuri niin kuin kiteytit, en hae mitään, mutta saatan löytää jotakin. En aseta odotuksia, katson rauhassa miltä tuntuu ja miltä asiat alkavat näyttää eikä minun tarvitse tehdä kompromisseja, mutta voin niitä halutessani tehdä. Tärkeää on mielestäni tiedostaa omaa toimintaa ja valintoja. Minulle antaa isoimman elämänsisällön tällä hetkellä työ (en halua jäädä koskaan eläkkeelle) ja oma kehitys ja siihen liittyvät tavoitteet. Baarielämä tuntuu itselleni hyvin vieraalta (olen paljon sinua vanhempi), joten siitä ei ehkä olisi kannattanut kommentoidakaan. Tarkoitin vain, että olen tyytyväinen itseeni ulkonäkö mukaanlukien eikä kenenkään toisen mielipide vaikuta siihen.

Näin nämä asiat ovat hyvin persoonakohtaisia. Kun kaikki menee pirstaiksi, itsensä kokoaa uudelleen eikä lopputulos näytä enää samalta eikä entiseen ole paluuta. Joku kirjoittikin, että itse on muuttunut hyvin paljon, itse koen muuttuneeni paljon parempaan suuntaan, heh, kuinkas muuten :D

Vitsi miten viisasta väkee täällä.Tiesin kyllä olevanki,mutta ei voi ku haukkoo henkeä.Tarkottaakohan se,että oon itekkin samoilla linjoilla.Ulosanti vaan ei oo tätä tasoo ku täällä.Ei voi ku ihailla;)Iha liia älykästä mun seuraa.

Minusta epäonnistuminen ei varsinaisesti liity itsessään ennakko-oletuksiin eli siihen, että kaikki menisi niinkuin olet suunnitellut. Tuollainen suunnitelmallisuus on enemmänkin kontrollointia ja elämän kontrollointi on aika turhaa sillä elämä näyttää monissa asioissa helposti häränpyllyä. Epäonnistuminen puolestaan on enemmän johonkin juttuun sen toimivuuten ym.liittyvä. Voithan sinä esimerkiksi, jos olet soittaja kokea, että joku esitys epäonnistui tai urheilijan suoritus voi epäonnistua.
Nuo kommenttisi että voit tehdä kompromisseja tai olla tekemättä sopii hyvin itsenäistä ja itsekästä elämää viettävälle. Toivottavasti et siirrä niitä parisuhteeseen, jos sellaiseen joskus ryhdyt. Minusta pelkkä työ ja vapaalla hengailu olisi sisällötöntä ainakin pidemmän päälle eli minusta suhde tuo ihmiselle ekstraa. Sitäpaitsi nykypäivän työt ovat melko tuulisia. Mutta ollaan kyllä jo aiheesta eksytty kauas. Mistä muuten päättelet minun olevan nuorempi?

Kuulehan syvällä minusta on ikävää, että ex:äsi sanoi ja puhui sinulle ikävästi. Mielestäni hän todellakin teki väärin, kun sysäsi oman pahan olonsa sinun niskaan ja haukkui sinut. Lisäksi minusta on aivan käsittämätöntä, että pitkää suhdetta, jossa on lapsiakin ei yritetä korjata. Omassa suhteessani oli useita ongelmia, joita yritin tuoda puolisolle esiin, hän kyllä myönsikin ne, mutta jotenkin ei osannut/halunnut tai nähnyt tarpeelliseksi korjata niitä. Pariterapiaan lähti vasta kun ero kynnyksellä, no hyvä että edes silloin lähti, jotta toista ei tarvitse lähteä vihaamaan (siis minun häntä tai hänen minua) ja jotta voi nähdä sen mikä meni vikaan. Itse kuitenkin parisuhdeihmisenä toivon löytäväni sen rakkaudenkin vielä ja minusta ex tekisi väärin, jos ajattelisi että liittomme kariutui sen vuoksi.

Siinä mitä kerrot, on minusta ihan loogisia ja ymmärrettäviä syitä erolle exäsi kertomana ja tulkitsemanasi. Niin se taitaa olla, että monissa liitoissa, joista eroon päädytään, ei ole vuosiin ollut rakkautta sen toisen osapuolen taholta. Ollaan oltu yhdessä käytännön syistä, kun ei ole parempaakaan keksitty ja hiljaa haudottu lähdön ajatuksia puolisoa mielessä kritisoiden. Lähdön hetkellä exäsi sitten sinkosi kaiken salassa hautomansa kaunansa päällesi.

Onhan se tietysti mahdollista, että myös naimisiin on menty käytännön syistä ja muualla päin maailmaan näin toimitaan aina. Joskus mennään naimisiin siksi, että lapsi on tulossa tai tavoitellaan taloudellista hyötyä, itse tiedät, mikä tilanteenne oli. Jos olette asiallisissa väleissä, niin helpottaisiko se, jos kysyisit häneltä, rakastiko hän koskaan sinua ja jos rakasti, milloin lakkasi rakastamasta? Voisit sitten terapiassa käsitellä niitä tunteita, joita vastaus herätti. Ja jos et kysy, voit silti pohtia mitä merkitystä noilla kysymyksillä ja vastauksilla on sinulle. Avainasemassa on mielestäni se, että miten opit rakastamaan ja arvostamaan itseäsi riippumatta siitä, mitä miehesi oli ja ajatteli. Loppujen lopuksi ketään ei voi syyttää siitä, ettei rakasta, mutta epärehellisyys tuossa kai onkin se pahin asia.

Et ole missään vaiheessa kertonut, miten kauan erostasi on. Pitkästä liitosta toipuminen vie yksinkertaisesti aikansa, ei siitä selviä parissa kolmessakaan vuodessa.

Onkos tullut mieleen, että ne jätetytkin voivat olla niitä pahaa tehneitä. Mutta hienoa, että siinäkin tapauksessa keräävät muiden sympatiat. No, itselle aivan sama, en ole koskaan välittänyt muiden mielipiteistä siinä mitä teen. Pyrin toimimaan omalla järjelläni ja sydämelläni oikein, sama mitä muut ajattalee, vaikkei se silloin maailman helpoin rooli olekaan.

No hyvänen aika, vähän sanattomaksi vetää että se myötätunto olisi pettureille annettava. Mitä enemmän on puoliso huutanut, sitä enemmän olette satuttaneet. Ihme juttu tuo sydän, joka vitun vähän välittää mistään muusta.

On hirveän yksioikoista ajatella omaa eroaan kaksinapaisesti pettäjä/petetty -lähtöisesti. Suhteessa on aina niin paljon muutakin kuin se loppuaika, josta ero syntyi. On molempien perheistä peritytyneet mallit, nuoruusiän valinnat, kriisit, joita pari on kohdannut yhdessä ja myös onnenhetket, joista on nautittu yhdessä. Tuo kaikki menee pirstaleiksi erossa, joten mitään muuta ei pysty näkemään kuin sen paskan lopun. Eikä myötätuntoa ole kukaan vaatimassakaan. Sehän vie eroa eteenpäin, että vihaa ja halveksii puolisoa, koska rakkaus on revittävä irti. Aikansa kutakin.

Ne, jotka kaipaavat pahaa tehnyttä, ovat olleet jonkinlaisessa riippuvuus- ja valtasuhteessa keskenään. Siitä syystä henkistä tai fyysistä väkivaltaa sisältävien suhteet ovat hyvin kestäviä eivätkä parit pääse toisistaan eroon. He ovat riippuvaisia rooleistaan riitaisassa parisuhteessa, toinen piinattu, toinen alistettu, kosto ja anteeksianto vuorottelevat ja kosto on erossakin pääosassa. Mutta voi sellaisestakin lähteä toipumaan, jos hakee apua.

Hyvä kirjoitus kaunisruska ja todella paikkansa pitävä. Itse ainakin avun saamisen myötä ymmärtänyt nuo kaikki pointit. Se mikä minua ihmetyttää on se, että toinen ei niitä ymmärtänyt/ymmärrä eikä halunnut tarttua niihin, sillä ajoissa toimimalla olisi se voinut suhteen hajoamisen estää. Ainoa asia mitä toivon on, että en tulevaisuudessa ala suhteeseen sellaisen tampion kanssa, joka on eronnut tms. eikä itse ole ymmärtänyt missään vaiheessa tuollaisia asioita ja käsitellyt niitä.

vieläyksikommentti kirjoitti:

Hyvä kirjoitus kaunisruska ja todella paikkansa pitävä. Itse ainakin avun saamisen myötä ymmärtänyt nuo kaikki pointit. Se mikä minua ihmetyttää on se, että toinen ei niitä ymmärtänyt/ymmärrä eikä halunnut tarttua niihin, sillä ajoissa toimimalla olisi se voinut suhteen hajoamisen estää. Ainoa asia mitä toivon on, että en tulevaisuudessa ala suhteeseen sellaisen tampion kanssa, joka on eronnut tms. eikä itse ole ymmärtänyt missään vaiheessa tuollaisia asioita ja käsitellyt niitä.

Lue lisää

Nimenomaan! Tampioista olen saanut tarpeekseni minäkin :D

kaunisruska kirjoitti:

On hirveän yksioikoista ajatella omaa eroaan kaksinapaisesti pettäjä/petetty -lähtöisesti. Suhteessa on aina niin paljon muutakin kuin se loppuaika, josta ero syntyi. On molempien perheistä peritytyneet mallit, nuoruusiän valinnat, kriisit, joita pari on kohdannut yhdessä ja myös onnenhetket, joista on nautittu yhdessä. Tuo kaikki menee pirstaleiksi erossa, joten mitään muuta ei pysty näkemään kuin sen paskan lopun. Eikä myötätuntoa ole kukaan vaatimassakaan. Sehän vie eroa eteenpäin, että vihaa ja halveksii puolisoa, koska rakkaus on revittävä irti. Aikansa kutakin.

Ne, jotka kaipaavat pahaa tehnyttä, ovat olleet jonkinlaisessa riippuvuus- ja valtasuhteessa keskenään. Siitä syystä henkistä tai fyysistä väkivaltaa sisältävien suhteet ovat hyvin kestäviä eivätkä parit pääse toisistaan eroon. He ovat riippuvaisia rooleistaan riitaisassa parisuhteessa, toinen piinattu, toinen alistettu, kosto ja anteeksianto vuorottelevat ja kosto on erossakin pääosassa. Mutta voi sellaisestakin lähteä toipumaan, jos hakee apua.

Lue lisää

En kyllä allekirjoittaisi läheisriippivuutta. Ikävä ja kaipaus on valtava tunne historiassa hyvää. Tunteen toiselta kieltävällä on paljon peitettyä vihaa tai ymmärtämättömyyttä sisällään. Tosin aika tavallista, sillä petetyn ja jätetyn tunteiden käsittely on pelottavaa ja syyllisyyttä herättävää.

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunteet/ikävä

ikäväihmisenluo kirjoitti:

En kyllä allekirjoittaisi läheisriippivuutta. Ikävä ja kaipaus on valtava tunne historiassa hyvää. Tunteen toiselta kieltävällä on paljon peitettyä vihaa tai ymmärtämättömyyttä sisällään. Tosin aika tavallista, sillä petetyn ja jätetyn tunteiden käsittely on pelottavaa ja syyllisyyttä herättävää.

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunteet/ikävä

Lue lisää

En ymmärtänyt, miten viestisi liittyy minun kirjoittamaani viestiin. Läheisriippuvuus ei ole mikään virallinen, psykologiassa tai psykiatriassa käytettävä termi, ja se on monella tapaa ongelmallinen, mm. siksi, että sitä käytetään monesti lyömäaseena muita vastaan. Riippuvuus parisuhteessa on aina molemminpuolista, ei niin, että vain toinen olisi riippuvainen ja rooli/valtasuhde voi myös vaihdella suhteessa.

Kiva linkki!

Ymmärrän täysin vastauksenne ap:ole jota on petetty eikä pettämisessä ole mitään hyväksyttävää. Mutta itse ainakin puhuin noin yleisesti siitä, että jätetty voi yhtä lailla olla se, joka omalla toimillaan on vaikuttanut suhteen hajoamiseen. En tarvitse siihen ymmärrystä keneltäkään jäykkiksiltä vaan enemmän laitoin tämän kommentin vertaistueksi niille, jotka asian kanssa kamppailee, sillä he aivan niinkuin itsekin aiemmin saattavat kokea syyllisyyttäkin toimimattomasta tilanteesta. Minusta myöskin on inhimillistä rakastua johonkin toiseen huonon liiton aikana ja joskushan nuo tunteet ovat kummankinpuoliset ja voivat johtaa rakkauselämään liiton jälkeen, joskus tarvitaan useampia ihastumisia tai rakastumisia, jotka vasta ihmiset tuo yhteen.

Ja pyydän anteeksi, nimimerkki ylemmässä tekstissä väärä, ei mene siis väärän immeisen kontolle viesti. Nimimerkki ei siis ettätällainenkin vaan vieläyksikommentti.

ettätällainenkin kirjoitti:

Ymmärrän täysin vastauksenne ap:ole jota on petetty eikä pettämisessä ole mitään hyväksyttävää. Mutta itse ainakin puhuin noin yleisesti siitä, että jätetty voi yhtä lailla olla se, joka omalla toimillaan on vaikuttanut suhteen hajoamiseen. En tarvitse siihen ymmärrystä keneltäkään jäykkiksiltä vaan enemmän laitoin tämän kommentin vertaistueksi niille, jotka asian kanssa kamppailee, sillä he aivan niinkuin itsekin aiemmin saattavat kokea syyllisyyttäkin toimimattomasta tilanteesta. Minusta myöskin on inhimillistä rakastua johonkin toiseen huonon liiton aikana ja joskushan nuo tunteet ovat kummankinpuoliset ja voivat johtaa rakkauselämään liiton jälkeen, joskus tarvitaan useampia ihastumisia tai rakastumisia, jotka vasta ihmiset tuo yhteen.

Lue lisää

Inhimillistä on ihastua, rakastua ja rakastella. Pettäminen on itsekästä, ajattelematonta ja epäinhimillistä.

Ihan totta.Ollut aina tätä mieltä.Vaikka itseäkin satutettu ja itsekkään ei ole viaton ja tuntee jo pienestäkin pahaa omaatuntoa..Löysin takaisin polulle,näiden kirjoitusten perusteella.Kiitos teille,kirjoittajat.Sitä vain väsyy,kun elämässä elää viikatemiehen varjossa tarpeeksi kauan,on turhautunut jatkuvaan taisteluun,ypöyksin.On niin helppo heittäytyä,virran vietäväksi,mutta selviytyminen jälkimainingeista voikin olla toinen juttu.Rikkooko sisinpänsä,muiden sisimmän..Elämä on valintoja ja itse haluaisin elää niin etten satuta muita.Naivia ehkä,myönnetään.En aina jaksa välittää omista tunteista tai tarpeista kun on niin paljon ihmisiä ympärillä ,jotka oikeasti tarvitsevat apua ja ymmärrystä.Mikään,ei mikään,ole minulle itsestäänselvä elämässä.Joka päivä on uusi mahdollisuus,kaikelle,hyvässä ja pahassa.Sen on elämä opettanut.Olen hyvin vähään tyytyväinen,onnellinen aidosti ihan pienistä asioista.Kuitenkin tämä on pysähdyksen paikka,täydellinen sellainen.Mitä haluaa,miksi haluaa.mihin on oikeus,mihin ei.Jokainen määrittelee sen itse...Tunteilleen ei mahda mitään,mutta se,miten toimia tunteiden kanssa,sille voi,hätiköinnistä,ja asioiden väkisin jouduttamisesta ei hyvää seuraa,kenellekkään..On helpompia aikoja ja vaikeimpia aikoja,päätöksen teolle.Joskus sattuu tielle ihminen,johon tuntee suurta yhteenkuuluvuutta ja joka on harvoja,joihin voi luottaa.Sitä kai kaipaa,jokainen tahollaan.Ystävyyttä,josta voi seurata jotain suurenmoista tai joka jää,hyväksi ystävyydeksi.

Samat sanat.Eihän muuta vaihtoehtoa ole olemassa tässä tilanteessa.Etäinen sellainen,niin kauan,että nurkat kunnossa ja ihan molemmilla.Toteutuuko se sitä ei voi tietää niinkuin ei mitään muutakaan elämässä.Toinen vaihtoehto että tavataan heti,eletään sitten olojen kanssa hiljaa hissutellen,häveten,omatunto kolkuttaen.

Tiedättekö te kipukuoleehuutamalla kuitenkin toistenne tunteet? Ei tunteita tarvitse häpeillä, ei niitä varmaan samalla tavoin toiselle voi osoittaa jos on suhteessa jonkun kanssa, mutta kesksutelemalla, ratkomalla tms. pääsee eteenpäin.

Minusta on todella ikävää ettei teillä puhuttu eroaikeista eikä tyytymättömyydestä lainkaan vaan toinen vaan otti ja lähti. Minusta se on raukkamaista. Miehillä on ehkä tuo puhumattomuus ongelmana. Ehkä hän on voinut huonosti liittonsa aikana, mutta ei ole saanut siitä puhuttua sinulle, mutta ei se silti asialle oikeutusta tee.
Se on varmasti aina totta, että jättäjä tekee sitä eroa jo suhteessa pidempään kuin jätetty. Samat vaiheet se jättäjäkin silti käy läpi, ehkä vain ajankohta on eri. Lisäksi jättäjä kokee syyllisyyttä päätöksestään, vaikka tietäisikin että muuta vaihtoehtoa ei ole. On luonnollista, että sinä syvällä jätettynä koet oman tilanteesi ikävämmäksi, mutta et sinä voi varmaksi tietää miltä siitä toisesta ihmisestä tuntuu.

satuttaavarmastikaikkia kirjoitti:

Minusta on todella ikävää ettei teillä puhuttu eroaikeista eikä tyytymättömyydestä lainkaan vaan toinen vaan otti ja lähti. Minusta se on raukkamaista. Miehillä on ehkä tuo puhumattomuus ongelmana. Ehkä hän on voinut huonosti liittonsa aikana, mutta ei ole saanut siitä puhuttua sinulle, mutta ei se silti asialle oikeutusta tee.
Se on varmasti aina totta, että jättäjä tekee sitä eroa jo suhteessa pidempään kuin jätetty. Samat vaiheet se jättäjäkin silti käy läpi, ehkä vain ajankohta on eri. Lisäksi jättäjä kokee syyllisyyttä päätöksestään, vaikka tietäisikin että muuta vaihtoehtoa ei ole. On luonnollista, että sinä syvällä jätettynä koet oman tilanteesi ikävämmäksi, mutta et sinä voi varmaksi tietää miltä siitä toisesta ihmisestä tuntuu.

Lue lisää

Se kyllä nähdään täälläkin, että jos hänestä tai monista muista jättäjistä tuntuisi pahalta, niin kirjoittaisivat siitä täällä. Nämä asiat ymmärretään paljon myöhemmin kuinka paljon tulee loukanneeksi tuntevia ja läheisiä ihmisiä.

Ihmisellä on itsellään ongelma, jos kykenee näkemään vain oman toimintansa ja oman pahan olonsa eikä ole kykeneväinen empatiaan. Siinäkin voi olla yksi syy miksi liitot hajoaa. Ei pettäminen ole ainoa syy jättämiselle vaan siinä suhteessa on voinut olla vikaa eikä kaikki lähde pettämään silti. Aivan turha täällä on miettiä kuka kärsii ja kuinka paljon. Varmasti kumpikin osapuoli kärsii, olennaista on se että kärsisivätkö sitten myöhemmin vielä enemmän jos yhdessä jatkaisivat. Se yleensä riittää, että toinen kärsii niin kyllä siinä vähän ajan päästä toinenkin kärsii.

aikasikamainenmeininki kirjoitti:

Ihmisellä on itsellään ongelma, jos kykenee näkemään vain oman toimintansa ja oman pahan olonsa eikä ole kykeneväinen empatiaan. Siinäkin voi olla yksi syy miksi liitot hajoaa. Ei pettäminen ole ainoa syy jättämiselle vaan siinä suhteessa on voinut olla vikaa eikä kaikki lähde pettämään silti. Aivan turha täällä on miettiä kuka kärsii ja kuinka paljon. Varmasti kumpikin osapuoli kärsii, olennaista on se että kärsisivätkö sitten myöhemmin vielä enemmän jos yhdessä jatkaisivat. Se yleensä riittää, että toinen kärsii niin kyllä siinä vähän ajan päästä toinenkin kärsii.

Lue lisää

Olennaisinta olisi yrittää parantaa oma parisuhde, jolloin monelta pahalta asialta säästyisivät syyttömät ihmiset.

Erostasi on vielä todella vähän aikaa, joten anna itsellesi aikaa käydä läpi tunteitasi ja ajatuksia. Ero on vaikeampi, kun ette ole olleet terapiassa, jossa olisit saanut terapeutin avulla vastauksia kysymyksiisi (ehkä). Tunteissa ei ole mitään hävettävää eikä niitä kannata peitellä läheisiltä. Kun itse hyväksyt tunteesi luonnollisina (niin kuin tunnut tekevänkin), tulee niistä varmasti helpompia kestää. Opit tarkkailemaan itseäsi hiukan ulkopuolelta ja pääset "kuopasta" helpommin, kun tiedät, mikä pahan olon laukaisee (esim yhteys exään niin kuin kerrot). Tuo on inhottava vaihe, kun se paha olo taas tulee ja on itsekin siihen kyllästynyt, mutta vähitellen "kuopasta" kyllä tulee matalampi. Erossa on kyse myös suruprosessista. Täytyy hyvästellä paljon kun liitto on pitkä. Hyvä, kun pääset sinne terapiaan.

On kyllä hirvittävän koppavaa esittää epäilys rakastamisesta petetylle. Saat sen kuitenkin anteeksi, sillä huomaan ettet ymmärrä siitä mitään. En tiedä sorrunko samaan kuin sinä, mutta uskaltaisin väittää ettet osaa rakastaa. Eipä taida uudet suhteesi tulla kauan kestämään, tai ainakaan rakkauteen perustua.

On oleellista tietää terapian kannalta onko jätetty vai jättäjä.

Käytättekö ap.n aloituksia yhdessä kiistoihinne? Joskus näistä huokuu tarve saada ap sulkemaan suunsa ja tarve määrittää syyt miksi hänet on petetty ja jätetty, vaikkeivat ne häneen käykään.

Tässäkö näiden lukuisuudellaan hämmentävien kirjoitusten syy?

Kyllä teidän pitäisi enemmän siellä omassa terapiassa puhua asioista, kun ilmiselvästi asia on näin pinnalla. Muiden ihmisten kohtalot sotkeutuvat täällä liikaa omiin ja sotkevat niitä.

Ei me nyt sentään tänne palstalle lukuisasti kirjoitella. Onkohan sinulla selitysasioille nyt todellisuudentaju karannut. Minä samoin kirjoittaneeni tänne jotakin ja jostakin on puhuttu ja kumppania ei edes ole kiinnostanut nämä jutut täällä (niinkuin ei koko parisuhde yleensäkään). Miksi me käyttäisimme ap:n aloituksia kiistoihin, haloo, ei meillä ole sellaisia ongelmia. Ihmettelen tuota tarvettasi neuvoa minua, jos tuntisit minut niin varmaan neuvoisit ihan irl. En oikein ymmärrä tuollaista kommentointia tuntemattomille.

Sinä tuhosit toisen liiton ja omasi, ja nyt yrität puhua itsesi puhtaaksi.

Sorry, en suostu syyllistymään tästä. Sinä et tiedä eroon johtaneita syitä, joten turha arvostella ja lisäksi en ole kenestäkään varatusta ollut kiinnostunut. Meillä ainakin se toinen on tuhonnut liittomme jo liiton aikana mm.epärehellisyydellä ja minä olen saanut sitä kestää. Sinun ei tarvitse ymmärtää kenekään muun mielipiteitä ja kommentteja, jos et halua, mutta joskus totuus saattaa kirpaista.
Avioliitosta kannattaa pitää huolta ja ongelmia ratkaista ennenkuin on liian myöhäistä.

Mielestäni sinulta tuli hyvät kommentit siitä miksi sinua oli petetty ja et ymmärtänyt eroa. Sinulle ei ollut mitenkään kerrottu avioliittonne ongelmista, eli sinulla ei ollut mitään mahdollisuuksia edes korjata niitä. Lisäksi sinua petettiin jo avioliittonne aikana. Mutta turhaan arvostelet tässä ketjussa muita kirjoittajia ikävästi ja kapeakatseisesti, sillä eroja on monenlaisia. Oletkohan jo liittosi aikana ollut yhtä kapeakatseinen ja suvaitsematon. Minun tapauksessa ainakin kumppani tiesi ongelmista, apua oli haettu ja oli vain tyydytty siihen heikommin sujuvaan suhteeseen. Lasten vuoksi liittoa on hyvä aina yrittää saada toimimaan, mutta rajat siinäkin tulee vastaan ja kaikki alkaa kärsiä. Kyllä rakkauden kohtaaminen siinä vaiheessa voi hyvinkin saada liitosta luopumaan, jos tunteet rakkauden kohteen kanssa kohtaavat. Lisäksi sinä syvällä teet itsestäsi turhaan marttyyriä siis mainitsit, että itsekin olit ihastunut ja olisit voinut suhteesi jättää, no mikset jättänyt, sehän oli sinun ratkaisusi. Tunnut olevan kovin katkera ratkaisuistasi mihin et itse ole ryhtynyt, et sinä niistä ratkaisuistasi voi vastuuta kumppanillesi latoa. Etkä sinä voi koskaan tietää, tunteeko ex:säsi mahdollisesti voimakkaampia tunteita jotakuta toista kohtaan kuin mitä sinä tunsit. Eli ehkä itse et lähtenyt ihastuksesi vuoksi siksi, että ihastuksesi ei tuntenut samoin sinua kohtaan, hän ei halunnut suhdetta kanssasi tai itse et ollutkaan niin ihastunut.

Kuka tahansa eronnut tai eroa harkitseva varmasti miettii mielessään, että miksi ylipäätään koskaan valitsin tuommoista ihmistä kumppanikseni, miksi koskaan menin edes naimisiin tuollaisen kanssa. Niin minäkin olen tehnyt ja monesti, mutta mitä se hyödyttää, se on tapahtunut joskus aikoja sitten eikä siihen enää voi vaikuttaa. Itse mietin sitä, että olihan meillä hyviäkin aikoja, hassutteluja ja ihan kivaa yhdessä ja ollaanhan me saatu aivan ihanat lapset (vaikkei murkkuihmiset todellakaan aina tunnu siltä) ja kyllä toisaalta kironnut, että miksi olen ne lapset tuon kanssa koskaan mennyt tekemään, siis aivan järjetöntä inhoa myös, Mutta mitä se hyodyttää, jossain kohtaa alkoi mennä vikaan. Ihminen on aika pieni kaiken tämmöisen edessä.
Kysyit ahdasmielisyydestä. Teksteistäsi olen saanut käsityksen ettet ajattelee asiaa kuin omalta kannaltasi, etkä näe omassa toiminnassasi mitään vikaa. En tarkoita, että olisit väärässä tai toimisit väärin vaan enemmänkin sellaista tutkiskelua mitä olisin voinut tehdä toisin. Oletko tukenut toista, jos toisella on ollut vaikeaa tai oletko edes huomannut tätä (vaikea tietysti huomata, jos toinen ei itseään ilmaise mitenkään), oletteko säilyttäneet yhteyden huonoilla ja paremillakin hetkillä, kysymyksiä voisi esittää lukuisia riippuen elämästäsi. En tiedä.

Aika sairasta verrata aloittajaa huorissa käyvään mieheen. Sairasta myös narsistinen tarve etsiä aloittajan vioista syytä eroon ja pettämiseensä. Joku tekee sitä apinan vimmalla. Hälle sanoisin aika rumasti ja haluaisin arvostella yhtä ilkeästi, mutten välitä koska hän on sairas.

Pettäminen on todella pikkujuttu tässä. Sehän on seuraus, ei syy. Rakkauselämässään hän voi tehdä päätöksiä,ja vaikka ne harmittavat, en voi niihin vaikuttaa. Mutta rehellisyydellä hän olisi antanut minulle mahdollisuuden tehdä omat päätökseni olemassa olevien tietojen perusteella, ajatteletko sitä - salaamalla minua hyväksikäytettiin.

Unohdat myös, että avioliitto ei ole pelkkä tai oikeastaan ollenkaan rakkausjuttu, vaikka se usein on naimisiinmenon syynä, vaan nimenomaan omaisuusjuttu ja lastenhuoltojuttu.... Yhteisen yrityksen kyseessä ollen (yhteisestä tahdosta perustetun ja kummankin toimeentulon ollessa osittain riippuvainen siitä) tilanne olisi mielestäni edellyttänyt, että olisi pohdittu, miten puretaan järkevimmällä tavalla. Ja olisipahan jäänyt turha, kallis investointikin tekemättä, jos toinen olisi ollut rehellinen. Siksi en voi hyväksyä eksäni toimintatapaa oikeana, tapahtuneena tosiasianahan minun on se pakko hyväksyä.

Ehkä se toinen ei ole rohkea. On rakastunut ja rakastunut vuositolkulla. Toinen on elänyt sitä avointa elämää. Hän rakastaa ja luottaa. Mutta sinä et ole ollut aikoihin hänen kanssaan oikeasti. Et ole kertonut kiihkeästä rakastelusta, suihkusta, suudelmista. Ihosta omasi pinnalla. Ajattelet, että se on elämässä tärkeintä. Hän ei tiedä, ei ymmärrä siitä mitään, koska hänen arvoihinsa kuului uskollisuus. Se tekee koko jutusta vaikean, koska hän ei ymmärrä jättää sinua, silloin kun tahdot.

Anteeksi nyt vain, mutta etkö ymmärrä lukemaasi: en puhunut mitään pettämisestä. Meillä on kuule muita ongelmia. Ehkä sinulla oli tarpeesi ilkeillä minulle sinnkuhyvää. Olen kuule täysin uskollinen ja lisäksi parisuhdeihminen se toinenhan tässä nimenomaan haluaa kaiken rikkoa ja on jo tunteet särkenyt. Oletko oikeasti sitä mieltä sinnkuhyvää, että toisen pitäisi kestää ihan mitä vain kun toinen kerta rakastaa?

No mitä tekee ne miehet ja naiset jotka hakee sivusuhde seuraa ihan niiden metsästykseen tehdyillä sivuilla? Hekö vaan lipuvat hups huomaamatta sivusuhteeseen. Aika naivia puhetta. Jonkun kohdalla ehkä pätee muttei todellakaan kaikkien saati enemmistön.

Ei näitä ole pakko lukea, vielä vähemmän tarve kommentoida jos ei kosketa. Silti kieput siinä niin pitkään kun tarvitset aikaa.

Mitä yritit kommentillasi kertoa aikariittää? Itse vastailin vähän omien tuntemuksieni mukaisesti ja myös siihen mitä muuta täällä palstalla on kirjoitettu. Minun oma pointtini on, että kun pölvästinä olen vain yrittänyt uskoa asioiden korjaantumiseen, tuntenut avuttomuutta, tuntenut vihaa niin loputtomasti sitä ei vaan jaksa sitä suhteen tuomaa pahaaoloa ja ratkaisu vaan vähitellen syntyy ja täytyy heittää pyyhe kehään. Toisaalta en suostu syyllistämään itseäni siitä mitä toinen on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Itselläkin tie vielä kesken,mutta aika näyttää,minne se vie,paljon on muututtava ennenkuin voi sanoa voivansa hyvin.Antaa aikaa asioille eikä kiirehtiä.Tämä tästä.

Minä ymmärrän aloitajan dilemman. Itselläni oli jotakuinkin samanlainen tilanne. Me olimme kyllä jo eronneet miehen naisseikkailujen vuoksi. Olin luullut päässeeni hänestä irti kun hän eräänä päivänä soitti ja pyysi vielä mahdollisuutta. Kertoi olevansa muuttunut mies. Kertoi ymmärtäneensä kuinka väärin oli tehnyt ja että kaipasi sitä rauhaa jonka oli kanssani kokenut. Sulin siihen paikkaan ja annoin vileä mahdollisuuden.
Muutama viiikko oli kuin silloin joskus seurustellessa täynnä lupauskisa ylistystä ja ruusuja. Aloin uskoon että hän todellakin oli muuttunut mies.

Siksi oli myös minulla vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä tekonsa kun hän mitään sanomatta vain katosi. Ilmaan minkäänlaista selitystä. VAihtoi puhelinnumeronkin että en saanut yhteyttä häneen. Ensimmäiset päivät kuluivat kuin sumussa, pelkäsin että hänelle oliis sattunut jotain. Sitten kuulin ystäviltäni kuinka mies oli ilmestynyt toisen naisen kanssa ravintolaan, jossa ruukasimme yhdessä käydä tanssimassa
Nainen oli sama joka oli aikoinaan ollut kolmas osapuoli avioerossammekin.

Ainoa selitys jonka olen mieheltä saanut oli syytös että olisin paljastanut miehestä intiimejä asioita tuolle naiselle. (nainen oli kertonut tällasia).
Muuta selitystä en ole mieheltä saanut. YHdessä he kyllä ovat pilkannet, ivanneet syytelleet, haukkuneet ja mustamaalanneet minua jopa ystävillenikin ja työpaikallanikin.

Kaikesta tuota eteenpääsy on todellakin ollut rankkaa. Rankaa siksi kun en ymmärrä miksi ihmeessä mies teki kaiken tuon? Halusiko hän pilata elämäni.
OLen vuosien varrella hyväksynyt että asioihin ei saa vastausta. Eikä syy olen minun, vaan hänen joka ei osaa ottaa vastuuta teoistaan.

Aloitajalle sanonkin että; Päivä kerrallaan, syy ei ole sinun vaan miehen joka ei osannut sanoa mitä haluaa. Pitää myös oppia hyväksyyn että kaikkiin kysymyksiin ei koskaan saa vastausta. Tärkeintä on oppia arvostaan itseään ja antaa anteeksi että on rakastanut ihmistä joka ei ole ollut rakkautesi arvoinen.