kun oli täällä puhetta.Toivon kommentteja/kritiikkiä,rajuakin otan vastaan.Olen jo vanhempi nainen,ollut aviossa jo reilusti yli kaksikymmentä vuotta.Suhde on ollut aina haastava,mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana mennyt aivan sivuraiteille.Mies on saanut minut,sanoisinko alisteiseen asemaan,vuosien työn tuloksena.Kaikki lähti oikeastaan siitä,että sai minut jättäytymään pois työelämästä.Pikkuhiljaa tuli muutakin,esimerkiksi esti minua tapaamasta ystäviä.kaikilla hulluillakin tavoilla.Toista ystääni en ole nähnyt vuosiin,suhde loppui,kun ystäväni arvosteli miehen toimintaa kovin sanakääntein,miehelle päin naamaa.Lähisukukin on jo sanonut miehelle tämän toiminnasta ja kyllä,minun uhrautuvaisuudestani kritisoitu.Tämän tästä,ovat huolissaan.Seuraava vaihe oli se,kun mies jätti omat kaverinsa ulkopuolelle,ilmeisesti mustankipeyden takia.Muutamat kavereistaan kun arvostavat jostain syystä minua kovasti,sanovat rautarouvaksi.Viimeinen vaihe,oli se,kun ei sitten nähdä lähisukuakaan,juuri lainkaan.Vahdataan kaikkea.,mitä teen,jopa tätä netin käyttöä.No,en juurikaan kovasti ole aiemmin käyttänytkään.Lomalla oltu parisen vuotta sitten,lopetin,kun illan päätteksi haukkui,mielestäni täysin syyttä minut.Eikä eka kerta.Kotona olen kuin alladiinin taikalamppu,jota saa käydä hieromassa tarpeen tullen.Kuka vaan,milloin vaan,toteutan toiveet.Teen kaiken ja vielä enemmänkin.Tilanne on johtanut jo monen vuoden ajan konflikteihin,rajuihinkin.Välillä seesteisempää.Mietin,että itsekästä tekoa en ole tehnyt,koko elämäni aikana,kuin kerran,Oli pakko itseni ja lasten takia.Onneksi olen aina ollut vähään tyytyvä.Pahinta on,etten halua tuottaa kenellekkään murhetta,olen aina ollut sovitteleva ja työntänyt tunteeni ja tarpeeni .syrjään.Kaikki lapsenikin ovat jo tähän tilanteesee ottaneet kantaa,pojat jo aiemmin,herätelleet minua ja jopa tytärkin,joka miehen lempilapsi,on viimeaikoin ruvennut kyseenalaistamaan tätä menoa.Jatkoa tulee seuraavassa viestissä.
Uhrautumisesta vielä
Älykääpiöapinako
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin,pahintahan tässä,kun mies ei mikään huono tyyppi muutoin.Ahkera ja kilttikin.Olisi helppo lähteä,jos olisi väkivaltainen ja alkoholisti.Ja miksiköhän tähän on tultu,sitä miettinyt,paljon.Ensinnäkin suvussa paljon,hyvin pitkiä ja vakavia sairauksia.Olen heitä hoitanut,sairaalaelämä tullut hyvin tutuksi.Nyt jo kuolleet.Toinen syy,kaikki lapseni.Heillä sairautta,vakavaakin ollut,leikattukin monta kertaa ja nämä lähisukulaiset,jotka kuolleet,olleet erittäin läheisiä lapsilleni.Olen hirveän huolissani ollut heidän jaksamisestaan,olen vieläkin.Joten tässä olen,nukun,syön,teen töitä.Joka päivä,lasten takia ja aina sama kaava,läpi vuoden.Tunnen tukehtuvani.En saa elää,niinkuin haluaisin.En missään muodossa.Mies sanonut,kun olen yrittänyt elää,että jos lähden,niin narun jatkoksi joutaa.Voi jopa tehdä niin,enkä voisi millään sellaista surua tuottaa lapsilleni.Elän sii häkissäni,hiljaa,riutuen.Eikä se helpota yhtään asiaa,että mies käyttänyt kaikki liikenevät rahat omiin harrastuksiin,eli olen niin sanotusti peeaa.Mulle kyllä riittää,kun saa ruokaa,katon pään päälle,ja laskut maksettua.Tilanne on siis toivoton.Olen ajatellut,useasti,josko ajaisi liukkaalla tai märällä tiellä,pimeän tullen kallionseinämää päin.Loppuisi tuska.En sitä tee ,kun on nuo lapset.Tarvitsevat äitiä,vaikka miltei jo aikuisia ovatkin.Itselläkin jo neljä sairautta,tuskin tässä kauaa enää.Se vähän lohduttaa.Toivon niitä ohjeita tai neuvoja,en pelastusta.Olen elänyt niin kauan näin,että kyllä se siitä.