Ikää kohta 30. Toivoisin viimein löytäväni miehen, joka pystyy, uskaltaa ja haluaa sitoutua. Tämä kai on ikuinen itkun ja ihmettelyn aihe, mutta miten sellaisen enää tässä iässä löytää?
Takanani on vuosia kestäneitä suhteita, lyhyempiä sellaisia ja sinkkuelämää.. tuossa järjestyksessä. Syy: vapaat miehet tuntuvat vähenevän kun 30-v lähestyy ja näilläkin kaikilla tuntuu olevan jonkinlainen trauma - petettyjä, jätettyjä, katkeria, naistenvihaajia, niitä joille ei riitä kukaan eikä mikään, sitoutumiskammoisia muuten vaan, ikuisia teinejä, ´tarvitsen vain kavereitani´ tai ´en tarvitse ketään´ -tyyppejä..
Kaveripiirissä on todettu, että kun ottaa kaksikymppisen miehen tai muuten sellaisen, joka ei ole koskaan suhteessa ollut, ovat ne kovin avoimia ja omalla tavallaan ehjiä verrattuna vähän vanhempiin. En kuitenkaan halua elämää ja suhteita kokematonta miestä, mutta voiko kukaan säilyä tässä suhteiden mylläkässä vahingoittumattomana tai ainakin tulevaisuuteen luottavaisena edes tähän ikään asti? Ja mikä sitten voisi parantaa vanhat haavat?
Takanani on vuosia kestäneitä suhteita, lyhyempiä sellaisia ja sinkkuelämää.. tuossa järjestyksessä. Syy: vapaat miehet tuntuvat vähenevän kun 30-v lähestyy ja näilläkin kaikilla tuntuu olevan jonkinlainen trauma - petettyjä, jätettyjä, katkeria, naistenvihaajia, niitä joille ei riitä kukaan eikä mikään, sitoutumiskammoisia muuten vaan, ikuisia teinejä, ´tarvitsen vain kavereitani´ tai ´en tarvitse ketään´ -tyyppejä..
Kaveripiirissä on todettu, että kun ottaa kaksikymppisen miehen tai muuten sellaisen, joka ei ole koskaan suhteessa ollut, ovat ne kovin avoimia ja omalla tavallaan ehjiä verrattuna vähän vanhempiin. En kuitenkaan halua elämää ja suhteita kokematonta miestä, mutta voiko kukaan säilyä tässä suhteiden mylläkässä vahingoittumattomana tai ainakin tulevaisuuteen luottavaisena edes tähän ikään asti? Ja mikä sitten voisi parantaa vanhat haavat?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Puhuit rikkinäisistä miehistä ikäluokassamme. Tämä ei kuulu siis asiaan, mutta mietit kuinka löytää kunnon mies, voisi tämä liipata hiukan..
Kaveripiirissäni on lähemmäksi kolmeakymmentä olevia sinkku naisia. Tietyistä syistä nämä naiset tietysti liikkuvat paljon yhdessä, siis viettävät esim. kapakka iltoja porukalla. Jostain syystä (taustalla katkeruutta vanhoista suhteista, urakekeisyydestä jne.) tämä "kanalauma" on aivan oma lukunsa. Miesystäväni (siis tavantallaaja, ei rikkinäinen) on esimerkiksi joskus discossa käynyt tanssimassa näiden porukoissa ja koskaan ei ole antanut positiivista palautetta. Jotenkin itsekin huomaan, ei siis vain lähipiirimme miehet, että lauma henki on rikkoutumaton, porukkaan ei muilla ole asiaa, jotenkin suhtautuminen muihin on ylimielistä. Näin siis kun porukka on kasassa (tai kyllä jo kaksikin saa aikaan suljetun, me vihataan miehiä, mutta miksi emme sellaisia löydä -yhteisönsä). Voiko myös naiset hajota niin täysin, että ympärille tulee muuri; itsenäinen kolmekymppinen - älä lähesty...?
Ja oikesti meilläkin päin nämä haluavat löytää miehen, jokin vain on vialla kun ei löydy, ulkonäkö ei ole vialla, ehkäpä syynä on suhtautuminen...
Mainitsemasi naisryhmä ON myös olemassa, ja yritänkin tässä välttää luisumasta tuohon miesvihaajien kategoriaan..
Yhtä lailla me naiset hajoilemme näissä kuvioissa, huomaan itsessänkin pahoja alkavia säröjä.. joskus on helpompi torjua kuin ottaa pettymisen riski..
...totta joka sana!
Olin pitkään suhteessa kuvailemasi "naisyhteisön" jäsenen kanssa, ja näin jälkikäteen ajateltuna kyseessä oli täysin "tyhjä" nainen. Käsitys miehistä, ja yleensä elämästä, oli jollain tavoin sairas...
" kaikilla tuntuu olevan jonkinlainen trauma - petettyjä, jätettyjä, katkeria, naistenvihaajia "
Kaikki naiset ovat selkäänpuukottajia ja oman edun tavoittelijoita, joille mikään ei riitä.
Nainen kuuluu nyrkin ja hellan väliin, siitä se ei karkaa tekemään pahaa lähimmilleen.
kuitenkin jotain perää.
Naiset ovat vuosituhansia olleet siinä nyrkin ja hellan välissä. Nyt kun he ovat nostaneet päätään, niin mikä on lopputulos? Hirveästi avioeroja, ongelmia, onnettomia ihmisiä, henkisesti rikkinäisiä lapsia joilla on vain toinen vanhempi, jne, jne
En vihaa naisia, mutta olisiko naisen paikka sittenkin kotona tekemässä hyvää perheelleen? Mieluummin kuin notkumassa siellä baarissa ja lankeemassa vieraiden miesten syliin? Tuhoamassa kaiken sen mitä siellä kotona on?
En ole fundamentalisti, en naisvihaaja, kannatan tasa-arvoa tiettyyn pisteeseen asti, en ole ikinä lyönyt naista, vaan aina arvostanut heitä hyvin paljon. Kuitenkin lähes jokainen suhteeni on päättynyt minun toimesta siihen kun nainen on käytöksellään(kodin ulkopuolisella sellaisella) saanut minut tajuamaan etten voi elää loppuelämääni tuommoisen kanssa.
Ajatellen historiaa, ja sitä mitä kaikkea naisten "tasa-arvo" on saanut aikaan, niin voisin väittää, että naisen paikka on; ei nyrkin ja hellan; vaan huolehtivan miehen ja lasten välissä. Tekemässä ruokaa ja pitämässä kodin siistinä.
Jonkun pullantuoksuisen kotiäidin, niin sellainen pitää sitten jostain käydä etsimässä. Niitäkin naisia varmasti löytyy, joita kiinnostaa elää elämäänsä kotona lapsia hoitaen.
Itse tulen kuitenkin perheestä, jossa sekä isä että äiti ovat aina käyneet töissä ja myös omissa riennoissaan. Silti ei ole avioeroa tullut, eikä meistä lapsista mitenkään rikkinäisiä.
Tasa-arvoa lienee aika turhanaikaista syyttää siitä, että elämä menee perseelleen. Kyllä se on ihan sieltä omien korvien välistä lähtöisin. Ja miksi syyttää vain naisia toisten miesten syliin "lankeamisesta", kyllä miehet osaa harrastaa ihan samoja lankeamisia.
Oletko tullut ajatelleeksi, että silloin, kun "kaikki oli hyvin ja naiset kotona hoitamassa lapsia ja tekemässä ruokaa" samat ongelmat olivat olemassa, mutta niistä ei yksinkertaisesti puhuttu?
Kun ei ole riittävästi kaikenlaista pinnalista paskaa, vaikka en ole mikään luuseri. Sen verran alkaa jo kyllästyttää naisiin tutustuminen, kun tietää että ei se mihinkään johda jauhaa paskaa tuntemattomien kanssa ja todeta että on liian erinlaiset ja sitten kun luulee että on löytänyt sopivan niin eipä tietenkään kelpaa tai joku muu syy. Sitten kun mulla on taloudellinen tilanne tarpeeksi hyvin niin otan eukon jostakin muualta kuin Suomesta, kun en jaksa leikkiä enää.
Ajattelen lähes samoin naisista. Kun naisesta tuntuu hyvältä niin suhdekin on kiva mutta kun pitäisi itsekin tehdä jotain sen eteen niin vika onkin miehessä.
Sitoutuminen ei taida kaikille sopia se kun vaatii myös tahtoa.
Älä luovuta kyllä niitä "oikeita miehiäkin" löytyy. Tosin kuten tuli ilmi oma asenne on myös tärkeä.
Joopajoo...syytelkää siinä taas toisianne ja yleistäkää kaiiki. Miehet on paskoja ja naiset on paskoja ja kaikki on paskoja. MINÄ olen ainut jok aon ok ja minulla on oikeus ajatella yleistä ja hauku atoinen sukupuoli vaan siksi että MINUA on louykattu ja minussa ei silloinkaan ollut mitän syytä. Hyvää loppuelämää vaan kulkaa teille katkerat peräänantamattomat, toivottavasti kykenette jokin päivä vielä rakastamaan ja antamaan jotain jollekulle ilman että olette heti ensimmäisen käsiojolla vain vaatimassa itselle.
Olin joskus vuosia sitten, mutta sitten sain hyvän lääkityksen.
Tämä on totisinta totta monelle, hyvä siis kun kirjoitit aiheesta!
Itse olemme ihmetelleet ystävieni kanssa, että mikä siinä on kun miehet jäävät aina jollain lailla jumiin exiinsä? Itsellänikin on tällainen miesystävä nyt.. Se on todella outoa, kun kuitenkin sanovat etteivät yhteen halua palata. Silti se vanha kummittelee miehen mielessä eikä uuteen suhteeseen osata panostaa. Mistä johtuu?!
On hirveää tavata "hyvä" mies, jolla on kuitenkin niin paljon kolhuja sielussaan ettei hän kykene kunnolliseen suhteeseen. Omani joskus suuttuessaan karjui, että aivan sama miten hän minua kohtelee kun kaikki naiset ovat kuitenkin samanlaisia pettureita. Hän siis oli sitä mieltä, ettei hänen tarvitse olla minulle uskollinen, koska ennemmin tai myöhemmin kuitenkin satutan. No, tuolla tavalla hän itse pilaa suhteen eikä anna sille mitään mahdollisuutta.
Naisilla on ihan samaa ongelmaa, itselläni mukaan lukien. Kokemusten jälkeen tuntuu, että luotettavaa, kumppania arvostavaa miestä on niin vaikea löytää. Uskon kuitenkin vielä rakkauteen ja kumppanuuteen, tai siis tahdon uskoa ja etsiä vielä. Pelottaa vaan aloittaa enää suhteita, siksi kai roikun nykyisessä =(
Tarina miehestäsi on kovin tuttu.. Juuri tätä tarkoitin.
Itse tulin ei-niin-kauan-sitten taas kerran jätetyksi sielustaan kolhiintuneen toimesta, jonka suuhun sopivat nuo samat sanat..
Usko rakkauteen horjuu, sillä kun ei ainakaan näitä haavoittuneita paranneta..
Kovin tuttua tekstiä. Itse olen 28 v mies ja olen muutaman todella (tavallaan) hyvän ihmissuhteen katkaissut omien jumitusteni takia. Nyt sain itse kenkää, niin ikään kohtaamattoman menneisyyden takia.
Se on vain kauheaa kun ei pysty myöntämään itselle, että asiat pitäisi hoitaa aina oikeasti loppuun, eikä vain uskotella itselleen, että kyllä tämä tästä; Kaikki tekemättä jätetty löytyy edestä ja usein vielä enemmänkin. Ei se rikkinäisyys parane, ellei itse vain mene asioiden ytimeen. Kukaan ulkopuolinen sitä ei voi tehdä kenekään puolesta. Ja samaan kategoriaan menevät mielestäni suhteet, jotka aloitetaan täyttämään se tyhjyys, jonka aiheuttaja on jossakin muualla (siis itsessä). Pahimmillaan sitä saa jonkun luottamaan itseensä, taikka itse alkaa luottamaan johonkuhun ja sitten hommat ajutuvat siihen pisteeseen, että on pakko erota (jonkun tekosyyn varjolla, kun ei kehtaa tunnustaa totuutta). Ja kas: rikkinäisiä on taas yksi enemmän.
Ei auta sääli, eikä hoiva. Hajonneet takertuvat totta kai kaikkeen, mikä saa pysymään pinnalla.
Tää on vaikea asia. Koskee kaikkia ja kaikki ovat samassa veneessä. Syyllistäminen, toisen analysoiminen eikä ymmärtäminen (ei oikeasti voi ymmärtää. Voi luulla ymmärtävänsä) ei auta mitään. Meidän rikkinäisten pitäisi vain löytää itsestämme se ratkaisu miten elää kokonaisena eteenpäin.
Itse olen sillä tiellä. En lähelläkään ratkaisua, mutta iloinen olen siitä ole saanut rauhan sille, että hoidan itseni ensin kuntoon, ennenkun laitan muut kärsimään minun ongelmistani.
Mielestäni ainoa, mitä se toinen voi tehdä on kuunteleminen. Mutta kuunteleminen niin, että pitää myöskin kiinni omista oikeuksistaan eikä ala toiselle tunkioksi, jonne paskat voi heittää kun tuntuu pahalta. Se on kova juttu ja vaatii työtä ja valitettavasti aikaa. Eikä silti tiedä kannaattako se lopulta.
On meitä ehjiäkin. Itse olen 3-kymppinen mies joka on ollut parisuhteessa (samassa) koko aikuisikänsä. Sinkkuunnuin vajaa vuosi sitten, suhde päättyi ns. kauniisti. Kasvoimme vain erilleen ja varsinaista rakkautta ei ollut, ainoastaan ystävyyttä mutta ei edes kovin laheistä sellaista.
Eli en ole kaunainen. Olen kyllä ajatellut tuollaisia asioita, että pitäisikö alkaa ;-) Ei sentään. Pelottaa ihan alkaa tehdä tuttavuutta naisten kanssa, koska tuntuu että 3-kymppiset naiset ja ihmiset yleensäkin ovat aika rikki ja kyynisiä.
Voisin jopa väittää olevani aika hyvä "paketti" juuri parisuhdetaitojen saralla.
Noista vanhoista haavoista sen verran että, haavat täytyy hoitaa ennenkuin ryhdytään uuteen suhteeseen. Paljon näkee sellaista että elämä on näillä "kaunaisilla" sitä parisuhteesta toiseen purjehtimista missä yritetaan uudella paikata vanhoja epäonnistumisia.