Tuntuu taas niin hemmetin pahalta, että voisin vähän avautua koko kansalle, avautuminen kun tuntuu aina vähän helpottavan ja jospa löytyisi kohtalontovereita jakamaan murheita.
Eli tilanne on tämä.
Olen ollut jo pitkään suunnattoman ihastunut erääseen aivan ihanaan tyttöön.
Ihanalla, en tarkoita jotain satunnaista baarista mukaan tarttunutta tyttöä, vaan ihmistä, jollaiseen on vaikea kuvitella törmäävänsä toista kertaa elämänsä aikana.
Kuten arvata saattaa, hän ei (ilmeisesti) tunne samoin minua kohtaan.
Vielä kivuliaammaksi asian tekee se, että hän on (ilmeisesti) ihastunut toiseen poikaan.
Tämä kyseinen tyttö auttoi minut yli edellisestä sydänsurustani ja sai minut näkemään elämän huonojakin puolia ihan uudella tavalla ja uskaltaisinkin väittää muuttuneeni paremmaksi ihmiseksi hänen ansiostaan, vaikka kaukana huonosta ihmisestä olin, ennen häneen tutustumista.
Tutustuin häneen siten, että vastasin hänen ilmoitukseensa, jossa hän etsi ystäviä.
Kirjoittelimme lähes vuoden, ennenkuin viimein tavattiin.
Pidin hänestä välittömästi ja tuntui, että hänkin nautti seurastani.
Ihastuin siis jo ensi tapaamisella, mutta koska tiesin hänen olevan vähän arka ihmissuhteiden suhteen, en kertonut siitä hänelle vielä tuossa vaiheessa.
Ilmoitin kuitenkin, että pidin paljon hänen seurastaan ja haluaisin tavata uudelleenkin.
Hänellä kuitenkin alkoi yliopisto pian tuon tapaamisen jälkeen ja pikkuhiljaa hänen kirjoittamistiheys alkoi laskea.
Huomautin siitä useasti, mutta hän kertoi olevansa vain kiireinen.
Jonkin aikaa tuon jälkeen kerroin hänelle olevani ihastunut ja hän tuntui olevan siitä jopa innostuvan , mutta pian tuon jälkeen sain kuulla, että hän on tutustunut johonkin poikaan ja ainakin käsitin, että hän olisi ihastunut kyseiseen henkilöön.
Tuo sattui todella pahasti, etenkin, kun hän oli sanonut minulle, että ei kaipaa seurustelua elämäänsä ja haluaa pitää ystävät ystävinä.
Sanoin hänelle suoraan, mitä siitä tuumasin ja vastaukseksi hän sitten kertoikin, että ei tiedä vielä mitä tuntee tätä kyseistä henkilöä kohtaan, pitää minusta kyllä hyvin paljon ja pysyy edelleen kannassaan, että ei kaipaa ystävyyttä lähempää suhdetta kenenkään pojan kanssa.
Tapasimme tuon jälkeen seuraavan kerran ja taas oli mukava ilta, vaikka ympäristö olikin varsin rauhaton. Tuona iltana hän kertoi, ettei lähiaikoina olisi paljoa kiireitä ja voitaisiin nähdä useamminkin.
Ehdotin sitten pariin otteeseen tapaamista, mutta kiireitä taas oli yllättäen tullut, mutta lupaili vähän myöhemmin olevan aikaa.
Jokin aika tuosta aloin kuulla hänestä yhä harvemmin ja harvemmin, jolloin sitten kysyin, että aikooko hän enää olla yhteydessä ollenkaan, kun ei ole taas kuulunut pitkään aikaan mitään.
Tuohon sain vastaukseksi, että en osaa suhtautua tilanteeseen(kiireet) ja, että ehkä sitten on parempi lopettaa yhteydenpito.
Ilmoitin, että lopetetaan sitten, kun se ei kerta häntä tunnu kiinnostavan.
Myöhemmin samana iltana hän sitten kirjoitti ja pahoitteli, ettei ole antanut huomiota pitkään aikaan, eikä halua menettää minua, josta päästäänkin tähän hetkeen.
Tänään sain häneltä mailin, jossa hän kertoi viettävänsä uudenvuoden tämän toisen pojan kanssa.
Voitte vain kuvitella, kuinka taas sattuu.
Toivoin, että olisin ehkä voinut viettää uudenvuoden hänen kanssaan, mutta jälleen kerran jo kertaalleen lyötyä potkaistiin.
Olen viimeiset puoli vuotta pomppinut ilosta suruun ja taas sattuu niin paljon, etten tiedä miten tästä noustaan.
Välillä tuntuu, että hän välittää minusta paljon ja välillä taas siltä, ettei edes muista olemassaoloani.
Ikinä en ole häntä loukannut mitenkään ja huomiota olen antanut.
Sitä vaan kyselee itseltään, että mikä minussa on sellaista, mikä ei ole hänen mieleensä.
Mitään negatiivista hän ei ole ikinä minusta sanojensa mukaan löytänyt ja pitää minua hyvänä ystävänä, ihmisenä jne..
Nyt pitäisi varmaan tehdä jonkinlainen päätös miten jatkan tästä eteenpäin.
En oikein haluaisi tuntea tällaisia mielialan vaihteluja enää tästä eteenpäin, enkä usko, että voin tervejärkisenä seurata vierestä ja odottaa sitä päivää, kun hän ilmoittaa seurustelevansa.
Siihen tämä tilanne ainakin tuntuu olevan menossa.
En voi oikeastaan mitenkään kuvailla tätä koko juttua niin, että saisitte hyvän kuvan koko tilanteesta.
Monelle nyt tuli tuon tekstin perusteella varmaan sellainen kuva, että olen vain kokoajan roikkunut tässä kyseisessä tytössä ja minua olisi vain pompoteltu koko tämän ajan.
Juttu kuitenkaan ei ole ihan noin yksinkertainen, olsisin kyllä heittänyt hyvästit jo kauan sitten, jos todella olisin päätellyt, ettei hän ole mitenkään kiinnostunut minusta.
Onko siis muita samaa kokeneita ihmisiä, mihin ratkaisuun itse päädyitte ja alkoiko se aurinko lopulta paistamaan risukasaankin?
Alkaa hiljalleen tuntua siltä, että jollain ylemmällä taholla on jotain ihmissuhteitani vastaan.
Eli tilanne on tämä.
Olen ollut jo pitkään suunnattoman ihastunut erääseen aivan ihanaan tyttöön.
Ihanalla, en tarkoita jotain satunnaista baarista mukaan tarttunutta tyttöä, vaan ihmistä, jollaiseen on vaikea kuvitella törmäävänsä toista kertaa elämänsä aikana.
Kuten arvata saattaa, hän ei (ilmeisesti) tunne samoin minua kohtaan.
Vielä kivuliaammaksi asian tekee se, että hän on (ilmeisesti) ihastunut toiseen poikaan.
Tämä kyseinen tyttö auttoi minut yli edellisestä sydänsurustani ja sai minut näkemään elämän huonojakin puolia ihan uudella tavalla ja uskaltaisinkin väittää muuttuneeni paremmaksi ihmiseksi hänen ansiostaan, vaikka kaukana huonosta ihmisestä olin, ennen häneen tutustumista.
Tutustuin häneen siten, että vastasin hänen ilmoitukseensa, jossa hän etsi ystäviä.
Kirjoittelimme lähes vuoden, ennenkuin viimein tavattiin.
Pidin hänestä välittömästi ja tuntui, että hänkin nautti seurastani.
Ihastuin siis jo ensi tapaamisella, mutta koska tiesin hänen olevan vähän arka ihmissuhteiden suhteen, en kertonut siitä hänelle vielä tuossa vaiheessa.
Ilmoitin kuitenkin, että pidin paljon hänen seurastaan ja haluaisin tavata uudelleenkin.
Hänellä kuitenkin alkoi yliopisto pian tuon tapaamisen jälkeen ja pikkuhiljaa hänen kirjoittamistiheys alkoi laskea.
Huomautin siitä useasti, mutta hän kertoi olevansa vain kiireinen.
Jonkin aikaa tuon jälkeen kerroin hänelle olevani ihastunut ja hän tuntui olevan siitä jopa innostuvan , mutta pian tuon jälkeen sain kuulla, että hän on tutustunut johonkin poikaan ja ainakin käsitin, että hän olisi ihastunut kyseiseen henkilöön.
Tuo sattui todella pahasti, etenkin, kun hän oli sanonut minulle, että ei kaipaa seurustelua elämäänsä ja haluaa pitää ystävät ystävinä.
Sanoin hänelle suoraan, mitä siitä tuumasin ja vastaukseksi hän sitten kertoikin, että ei tiedä vielä mitä tuntee tätä kyseistä henkilöä kohtaan, pitää minusta kyllä hyvin paljon ja pysyy edelleen kannassaan, että ei kaipaa ystävyyttä lähempää suhdetta kenenkään pojan kanssa.
Tapasimme tuon jälkeen seuraavan kerran ja taas oli mukava ilta, vaikka ympäristö olikin varsin rauhaton. Tuona iltana hän kertoi, ettei lähiaikoina olisi paljoa kiireitä ja voitaisiin nähdä useamminkin.
Ehdotin sitten pariin otteeseen tapaamista, mutta kiireitä taas oli yllättäen tullut, mutta lupaili vähän myöhemmin olevan aikaa.
Jokin aika tuosta aloin kuulla hänestä yhä harvemmin ja harvemmin, jolloin sitten kysyin, että aikooko hän enää olla yhteydessä ollenkaan, kun ei ole taas kuulunut pitkään aikaan mitään.
Tuohon sain vastaukseksi, että en osaa suhtautua tilanteeseen(kiireet) ja, että ehkä sitten on parempi lopettaa yhteydenpito.
Ilmoitin, että lopetetaan sitten, kun se ei kerta häntä tunnu kiinnostavan.
Myöhemmin samana iltana hän sitten kirjoitti ja pahoitteli, ettei ole antanut huomiota pitkään aikaan, eikä halua menettää minua, josta päästäänkin tähän hetkeen.
Tänään sain häneltä mailin, jossa hän kertoi viettävänsä uudenvuoden tämän toisen pojan kanssa.
Voitte vain kuvitella, kuinka taas sattuu.
Toivoin, että olisin ehkä voinut viettää uudenvuoden hänen kanssaan, mutta jälleen kerran jo kertaalleen lyötyä potkaistiin.
Olen viimeiset puoli vuotta pomppinut ilosta suruun ja taas sattuu niin paljon, etten tiedä miten tästä noustaan.
Välillä tuntuu, että hän välittää minusta paljon ja välillä taas siltä, ettei edes muista olemassaoloani.
Ikinä en ole häntä loukannut mitenkään ja huomiota olen antanut.
Sitä vaan kyselee itseltään, että mikä minussa on sellaista, mikä ei ole hänen mieleensä.
Mitään negatiivista hän ei ole ikinä minusta sanojensa mukaan löytänyt ja pitää minua hyvänä ystävänä, ihmisenä jne..
Nyt pitäisi varmaan tehdä jonkinlainen päätös miten jatkan tästä eteenpäin.
En oikein haluaisi tuntea tällaisia mielialan vaihteluja enää tästä eteenpäin, enkä usko, että voin tervejärkisenä seurata vierestä ja odottaa sitä päivää, kun hän ilmoittaa seurustelevansa.
Siihen tämä tilanne ainakin tuntuu olevan menossa.
En voi oikeastaan mitenkään kuvailla tätä koko juttua niin, että saisitte hyvän kuvan koko tilanteesta.
Monelle nyt tuli tuon tekstin perusteella varmaan sellainen kuva, että olen vain kokoajan roikkunut tässä kyseisessä tytössä ja minua olisi vain pompoteltu koko tämän ajan.
Juttu kuitenkaan ei ole ihan noin yksinkertainen, olsisin kyllä heittänyt hyvästit jo kauan sitten, jos todella olisin päätellyt, ettei hän ole mitenkään kiinnostunut minusta.
Onko siis muita samaa kokeneita ihmisiä, mihin ratkaisuun itse päädyitte ja alkoiko se aurinko lopulta paistamaan risukasaankin?
Alkaa hiljalleen tuntua siltä, että jollain ylemmällä taholla on jotain ihmissuhteitani vastaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ymmärrän kyllä, että olet ihastunut, eikä silloin välttämättä ajattele kovin johdonmukaisesti, mutta jos toinen sanoo, että haluaa olla vain ystävä, niin se pitää kyllä uskoa. Tyttö välittää sinusta selvästi ystävänä, ja tästä toisesta pojasta ehkä jollain toisella tavalla. Hyväksy vain se. Kyllä se siitä ajan myötä helpottaa. Ihastumisia ja ihania naisia tulee elämän varrella lisää. Usko pois.
Voi olla tyttö on halunut lisäaikaa selvittää tunteitaan. Jos ei ole saanut sinulta riittäävää vastakaikua, voi olla epävarma.
Jos suhde on edestakaista soutamista ja huopaamista, on joskus helpompi sanoa että ollaan ystäviä vaan, koska sen pitäisi pistää poika miettimään, mitä haluaa. Se ei kaikissa tapauksissa tarkoita sitä etteikö haluaisi olla enemmän kuin ystävä. Vehtaaminen voi kyllästyttää vaan jonka takia vie suhteen ystävyystasolle. Tyttösi tuntuu kuitenkin tykkäävän sinusta. Kerro avoimesti tunteesi ja katso mitä se vaikuttaa. Koskus voi tilanne olla se, että kaikki tai ei mitään.
Kyllä hän tietää, mitä tunnen häntä kohtaan.
Olen tuonut kyllä esille usein, että kaipaan seurustelua, pidän hänestä ja haluaisin tutustua lähemminkin.
Tänään sain sitten tietää sen, mitä pelkäsinkin, eli hän seurustelee.
Päätin, että parempi ottaa häneen etäisyyttä siihen asti, että mieleni on taas kirkkaampi ja alan ehkä kiinnostumaan muistakin tytöistä.
Minullakin on vähän samanlaisia murheita. Olaan erottu tyttöystävän kanssa noin pari kuukautta sitten ja ollaan vaan mukamas kavereita, ainakin niin hän väittää. Nähdään kyllä melko useasti ja silloin on ihan hauskaa ja välillä tuntuu kuin hän haluaisi minut takaisin. Mutta taas väillä hän on aivan eri mieltä ja haukkuu ja tekee muuta paskaa. Tälläinen käytös on hyvin yleistä kun nähdään baareissa. Itse en sieltä naisia vielä edes etsi mutta jos jonkun kaverin naisen kanssa puhun niin johan syntyy haloo... Ei oikeasti mene päähän että mikä siinä on että jos toisen kanssa puhuu eikä seurustele niin pitää tapella, koska tämä exse kyllä pyörii muiden miesten kanssa baareissa mutta en jaksa välittää. Ehkä hän sillä tavalla suuttuu kun en ole mustis.
Tunteet ovat puoleltani voimakkaat edelleen vaikka tämmöistä on, parempi tietty olis kun vain unohtais.
Neuvoisin sinua että yritä olla ajattelematta häntä ja tapaile muita tyttöjä sitten kun olet valmis. Kun kerran hänen tunteet sinua kohtaan muuttuvat niin paljon niin älä kiusaa itseäsi enempää vaan ole mies.
Toisaalta naiset vittumaisia joskus mutta eipä niitä ilmankan voi olla.
PS Lisättäköön että sama pätee myös miehiin.
Kiitoksia neuvoistasi ja niihin olen päätynytkin.
Nyt jo vähän helpottaa, kun tuo pahin päivä on jo takana.
Ehkäpä saan jo unta seuraavana yönä.
Oma tapaukseni kuitenkin eroaa omasti siinä mielessä, että emme ole ikinä sanoneet toisillemme mitään loukkaavaa(päinvastoin), eikä minulla ole mitään syytä vihata häntä, mikä tekeekin tästä koko jutusta ehkä vaikeamman, kun en voi ottaa vihaista asennetta ja paukuttaa SlipKnottia niin kovaa, kuin irtoaa (kannattaa kokeilla, vapauttaa ajatukset hyvin).
Entinen tyttöystäväni tekee siinä mielessä samaa, että on minulle kovin hyvää kaveria, ihkuttelee ja flirttailee, mutta aina kun hän on pettynyt uuteen suhteeseensa, hänen pitää buustata itsetuntoaan haukkumalla minua ja kehumalla uusi ihana poikaystävänsä maasta taivaisiin.
En tajua miten hän voi olla niin kylmä ettei yhtään mieti miltä minusta tuntuu kuunnella illat läpeensä tuollaista paskanjauhantaa. Ihan kuin suhteessamme ei olisi ollut mitään muuta kuin huonoja puolia. Sitten jos kaikki huonot puoleni on käyty läpi, kaivetaan yli vuoden takaisia "rikoksiani" ja aletaan naputtaa jostain ihan turhasta pikkutavarasta ja siitä kuinka muka pidän häntä tyhmänä. Alkaa vähitellen kypsyttää tuollainen käytös, välillä hän on tosi mukava ja seurallinen, ja valittelee kuinka uuden poikaystävän kanssa on tylsää ja sitten yhtäkkiä tilanne voikin muuttua ihan päälaelleen ja olen roisto ja paskiainen joka juoksi vaan pillun perässä. Ihan tajutonta. Minua niin loukkaa tuollainen käytös.
Olen myöntänyt virheeni avoimesti ja olen miettinyt asioita. Rakastan häntä vieläkin kaiken jälkeen ja haluaisin yrittää uudelleen. Mutta en viitsi alkaa tappelemaan hänen kanssaan.
Sinulle sama, kuin tuolle herra pettyneelle, eli oma tapaukseni poikkeaa teidän tapauksistanne, niin, ettei minulla ole mitään syytä vihata tätä tyttöä ja tulen varmasti aina rakastamaan häntä edes ystävänä.
Musta tuntuu että tyttö on ollut sekaisin ja te ootte kuitenkin vaan mailitse yhteydessä ja se toinen poika voi olla enemmän, tietkö? mitä enemmän on toisen kanssa tekemisissä niin kuin pahalta tää kuulostaakin niin se on totta, tutustuu toiseen paremmin ja silleen. Tyttö ei ehkä usko kaukosuhteeseen taikka jos teidän elämän tilanne ei oo samalla tasolla?
Musta olet kuitenkin ihana ihminen että oot jaksannut odottaa ja auttaa ja olla hyvä kuuntelija niin kyllä sulle on vielä oma tyttö joka on juuri sinua varten vaikka vaikealta tää kuulostaakin. Se ei voi olla sulle oikea jos ootte jo puolivuotta tapellu tän asian suhteen.
Mulla oli silloin sama tilanne että erosin ex:stä ja luulin että se oli ainoa ihminen ja toista ei löydy, mutta nyt olen suhteessa ja en vaihtaisi häntä ex:ääni koskaa. Ja olen tajunnut että hän on juuri minua varten :)
Tiedän toki sen, että mitä enemmän viettää aikaa yhdessä, sitä paremmin tunee toisen ja sitä todennäköisemmin ihastuu/rakastuu toiseen.
Yritinkin ehdottaa hänelle tapaamisia usein, lupasin jopa maksaa kaikki illasta aiheutuvat kulut, mutta kun ei niin ei.
Rakkaus sokaisee, mutta kyllä hän on silti sellainen ihminen, jota todella kaipaan elämääni.
En ole kovinkaan tavanomainen miehenalku ja minun on aika vaikeaa löytää tyttöjä, joista todella pidän.
Olet oikeassa, elämämme eivät ole samalla tasolla, koska hän on opiskelija ja itse olen jo siirtynyt työelämään.
Työpaikkani tosin on varsin arvostettu, erikoinen, olen siitä hyvin ylpeä ja tulen varsin hyvin toimeen, mutta olen silti epäillyt, että hän kaipasikin vierelleen ennemmin samassa elämäntilanteessa olevaa ihmistä, johon hän sitten päätyikin.