Tiedä tuota, sopiiko tämä tälle palstalle täysin. Haluaisin vain herättää keskustelua uskottomuudesta, sen olemuksesta ja asioiden dramatisoinnista. Ymmärrän täysin, että jokaisella on oma määritelmänsä uskottomuudesta, ja omaan mielipiteeseen meillä kaikilla on oikeus. Joskus on kuitenkin syytä tarkastella omia ajattelumallejaan kriittisesti, ja yrittää suhtautua asioihin avoimin mielin.
Kerron hieman omaa taustaani, ja koetan selittää miten minä näen asiat. Olen 27-vuotias naimisissa oleva (toistaiseksi lapseton) nainen, yhteistä taivalta mieheni kanssa on takana 9 vuotta. Olen viime vuosina tunnistanut itsessäni voimakasta seksuaalista kiinnostusta muita miehiä kohtaan, mutta uskoton en ole ollut. Olen keskustellut mieheni kanssa tuntemuksistani, ehdottanut jopa parinvaihtoa tms. Mieheni on tässä asiassa melko omistushaluista tyyppiä, joten hän on selkeästi ilmaissut ettei voisi sietää ajatusta minusta ja vieraasta miehestä.
No, ruodussa olen pysynyt hyvän mielikuvituksen, vilkkaan seksielämämme ja muuten tasapainoisen parisuhteen ansiosta. Joskus itsehillintä on tiukoilla, mutta rakkaus ja kunnioitus miestäni kohtaan on aina voittanut. Olen kuitenkin itsekseni päättänyt, että jos tiemme joskus eroavat, haluan seuraavan parisuhteeni olevan ns. "vapaa" suhde.
Uskon, että tällainen toimisi oikean kumppanin kanssa hyvin. Jos nyt ajattelen aviomiestäni ja sitä että hän olisi uskoton, en voi sanoa tuntevani juurikaan mustasukkaisuutta. En, vaikka rakastankin häntä koko sydämestäni?! Mieluummin olisin kuulematta koko jutusta. Ja tarkennan vielä sen verran, että jos kyse olisi satunnaisesta seksin harjoittamisesta eikä rinnakkaissuhteesta. Henkinen pettäminen on mielestäni anteeksi antamatonta, mutta mieheni vartalo ei käytössä kulu... Kunhan ei tuo tauteja kotiin ;)
Haluaisin kysyä "Miksi?" niiltä ihmisiltä, jotka ovat jättäneet kumppaninsa (mahdollisesti ja todennäköisesti humalaisena tehdyn) syrjähypyn vuoksi. Haluasin tietää, oliko se itsetunton kannalta välttämätöntä, vai missä syy? Miksi ihmisillä on niin huono itsetunto, että fyysinen uskottomuus ottaa niin koville? Tunteeko ihminen itsensä jotenkin uhatuksi tai huonommaksi, jos kumppani osoittaa seksuaalista kiinnostusta muita kohtaan? Lihaa ja luuta tämä maallinen tomumajamme vain on...
Näin minä siis ajattelen; rakkaus ja henkinen yhteys on kaiken lihallisen yläpuolella, eikä niitä kannata joka asiassa sotkea toisiinsa. Jos parisuhde on muuten hyvä ja tasapainoinen, niin eikö kannattaisi edes yrittää jatkaa? Olenko minä jokin "outolintu", kun mielestäni seksillä ja rakkaudella ei tarvitse olla mitään tekemistä keskenään? Vaikkakin on myönnettävä, että seksi on upeaa sellaisen ihmisen kanssa jota rakastaa...
Sekavaa tekstiä, myönnän. Saan varmasti monen monta moralinvartijaa kimppuuni, siksi haluan sanoa että tarkoitus oli vain herättää ajatuksia meissä kaikissa. En puolustele ihmisten taipumusta uskottomuuteen, mutta toivon että edes joku saisi kipinän pohtia asioita hieman eri tavalla. Uskottomuutta on aina, se ei tästä maailmasta poistu. Omaa asennettaan muokkaamalla säästyy kuitenkin monelta "turhalta" sydänsurulta, se on totuus.
Omanarvontunto tulee tietenkin säilyttää, kunhan se perustuu oikeisiin asioihin. Ylpeytensä nieleminen on monelle kova paikka, mutta joskus kuitenkin tarpeen. Kannattaisiko joskus pysähtyä miettimään, mistä ja miksi oikeastaan on mustasukkainen?! Jos ihmisen itsetunto on kohdallaan, eikä ylpeys ylpeyden vuoksi ole liian suuri, on anteeksi antaminen mahdollista. Tai sitten parisuhteessa on muita, paljon itse syrjähyppyä pahempia, sitä edeltäneitä ongelmia...
Jokaisella meistä on henkilökohtaisia ylä- ja alamäkiä elämässä. Kun kaksi ihmistä elää parisuhteessa, nämä ylä- ja alamäet menevät välillä pahasti ristiin keskenään. Jos siippani nyt sortuisi syrjähyppyyn, tiedän että voisin antaa anteeksi. Kykenisin siihen, koska voin ainakin osittain ymmärtää miltä hänestä tuntuu ja miksi niin kävi. Kykenisin siihen, koska toivon että hänkin pystyisi jos minä heikkona hetkenä sortuisin...
Olen yötyöläinen ja siksi kirjoitan tähän aikaan, en siis ole hurahtanut hörhö tahi feikki. Toivottavasti saan vilkkaan keskustelun aikaan, palaan ensiyönä taas kommentoimaan =) HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!!
Kerron hieman omaa taustaani, ja koetan selittää miten minä näen asiat. Olen 27-vuotias naimisissa oleva (toistaiseksi lapseton) nainen, yhteistä taivalta mieheni kanssa on takana 9 vuotta. Olen viime vuosina tunnistanut itsessäni voimakasta seksuaalista kiinnostusta muita miehiä kohtaan, mutta uskoton en ole ollut. Olen keskustellut mieheni kanssa tuntemuksistani, ehdottanut jopa parinvaihtoa tms. Mieheni on tässä asiassa melko omistushaluista tyyppiä, joten hän on selkeästi ilmaissut ettei voisi sietää ajatusta minusta ja vieraasta miehestä.
No, ruodussa olen pysynyt hyvän mielikuvituksen, vilkkaan seksielämämme ja muuten tasapainoisen parisuhteen ansiosta. Joskus itsehillintä on tiukoilla, mutta rakkaus ja kunnioitus miestäni kohtaan on aina voittanut. Olen kuitenkin itsekseni päättänyt, että jos tiemme joskus eroavat, haluan seuraavan parisuhteeni olevan ns. "vapaa" suhde.
Uskon, että tällainen toimisi oikean kumppanin kanssa hyvin. Jos nyt ajattelen aviomiestäni ja sitä että hän olisi uskoton, en voi sanoa tuntevani juurikaan mustasukkaisuutta. En, vaikka rakastankin häntä koko sydämestäni?! Mieluummin olisin kuulematta koko jutusta. Ja tarkennan vielä sen verran, että jos kyse olisi satunnaisesta seksin harjoittamisesta eikä rinnakkaissuhteesta. Henkinen pettäminen on mielestäni anteeksi antamatonta, mutta mieheni vartalo ei käytössä kulu... Kunhan ei tuo tauteja kotiin ;)
Haluaisin kysyä "Miksi?" niiltä ihmisiltä, jotka ovat jättäneet kumppaninsa (mahdollisesti ja todennäköisesti humalaisena tehdyn) syrjähypyn vuoksi. Haluasin tietää, oliko se itsetunton kannalta välttämätöntä, vai missä syy? Miksi ihmisillä on niin huono itsetunto, että fyysinen uskottomuus ottaa niin koville? Tunteeko ihminen itsensä jotenkin uhatuksi tai huonommaksi, jos kumppani osoittaa seksuaalista kiinnostusta muita kohtaan? Lihaa ja luuta tämä maallinen tomumajamme vain on...
Näin minä siis ajattelen; rakkaus ja henkinen yhteys on kaiken lihallisen yläpuolella, eikä niitä kannata joka asiassa sotkea toisiinsa. Jos parisuhde on muuten hyvä ja tasapainoinen, niin eikö kannattaisi edes yrittää jatkaa? Olenko minä jokin "outolintu", kun mielestäni seksillä ja rakkaudella ei tarvitse olla mitään tekemistä keskenään? Vaikkakin on myönnettävä, että seksi on upeaa sellaisen ihmisen kanssa jota rakastaa...
Sekavaa tekstiä, myönnän. Saan varmasti monen monta moralinvartijaa kimppuuni, siksi haluan sanoa että tarkoitus oli vain herättää ajatuksia meissä kaikissa. En puolustele ihmisten taipumusta uskottomuuteen, mutta toivon että edes joku saisi kipinän pohtia asioita hieman eri tavalla. Uskottomuutta on aina, se ei tästä maailmasta poistu. Omaa asennettaan muokkaamalla säästyy kuitenkin monelta "turhalta" sydänsurulta, se on totuus.
Omanarvontunto tulee tietenkin säilyttää, kunhan se perustuu oikeisiin asioihin. Ylpeytensä nieleminen on monelle kova paikka, mutta joskus kuitenkin tarpeen. Kannattaisiko joskus pysähtyä miettimään, mistä ja miksi oikeastaan on mustasukkainen?! Jos ihmisen itsetunto on kohdallaan, eikä ylpeys ylpeyden vuoksi ole liian suuri, on anteeksi antaminen mahdollista. Tai sitten parisuhteessa on muita, paljon itse syrjähyppyä pahempia, sitä edeltäneitä ongelmia...
Jokaisella meistä on henkilökohtaisia ylä- ja alamäkiä elämässä. Kun kaksi ihmistä elää parisuhteessa, nämä ylä- ja alamäet menevät välillä pahasti ristiin keskenään. Jos siippani nyt sortuisi syrjähyppyyn, tiedän että voisin antaa anteeksi. Kykenisin siihen, koska voin ainakin osittain ymmärtää miltä hänestä tuntuu ja miksi niin kävi. Kykenisin siihen, koska toivon että hänkin pystyisi jos minä heikkona hetkenä sortuisin...
Olen yötyöläinen ja siksi kirjoitan tähän aikaan, en siis ole hurahtanut hörhö tahi feikki. Toivottavasti saan vilkkaan keskustelun aikaan, palaan ensiyönä taas kommentoimaan =) HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Hyvin pitkälti ihmisen käyttäytymistä määrittele opittu ja sisäistetty moraalinormisto, johon ulottuvuuksia ja reunaehtoja määrittävät on kasvatus, persoonallisuus ja elämänkokemus.
Jokainen arvottaa asiat ympärillään eritavalla; ei siis suoraan yhteyttä esim. itsetuntoon.
Ihminen kasvaa ja kehittyy (ainakin toivottavasti) koko eämänsä ajan. Myös periaatteet voivat muuttua.
Vapaa suhde sopii toisille, jos se todellakin sovittu yhdessä ja molemmilla ollut yhtäläinen oikeus valita, haluaako ja kykeneekö oman arvomaailmansa kautta elämään niin.
Pettämisestä ja uksottomuudesta puutaankin silloin, kun on suhde rakennettu luottamukselle ja uskollisuudelle; salaa tekeminen ei loukkaa fyysisesti, vaan henkisellä tasolla. Ihminen pettyy niihin sopimuksiin ja toiseen ihmiseen.
Uskottomuus saattaa aiheuttaa petetylle itsetunnon heikkenemistä; samalla tavalla kuin muut yksilöön itseensä kohdistuvat negatiivisena koetut tapahtumat.
Suurin osa parisuhteista lähtee ajatuksesta likkeelle, että luotetaan toisiin ja yhteieen suhteeseen. Tässä vaiheessa yleensä kukin pari keskenään laatii sopivat säännöt. Jos sovitaan yhdessä, että voidaan olla toistenkin kanssa ja epärehellisiä suhteessa, niin silloinhan ei suhteessa ole uskototmuutta ja pettämistä. Jos niistä asioista taas sovittu päinvastaisesti ja toimitaan kuitenkin toisin, niin silloin käsitellään asioita uskottomuuden ja pettämisen kautta.
Kyse on siis siitä, mitä alunperin ihmiset keskenän sopivat. Ja sen, että kaikki ihmiset ovat niin erilaisia.
Näytät olevan aika lailla samoilla linjoilla kanssani. Tälläisten ajatusten esiin tuominen vain tosiaan aiheuttaa suurimmassa osassa ihmisiä jonkinasteisia vihareaktioita. Uskottomuuden tuomitseminen heti ja jyrkästi on niin vahvasti ihmisten tunnemaailmaan ankkuroitu asia, että ei kyetä ajattelemaan loogisesti ( fyysisen? )pettämisen merkitsettömyyttä pettäjälle. Jos pettäminen ei millään lailla muuta pettäjän suhtautumista omaan puolisoonsa, mitä sitten menetetään? Joo, olen saanut tähän vastauksen, että menetetään luottamus. Mutta miten sen voi menettää, jos puoliso ei tiedä syrjähypystä?
On tietysti muistettava, että ihmiset ovat erilaisia ja toisilla on sietoraja matalammalla kuin toisilla. Itsekään en ymmärrä, jos pettäminen on jatkuvaa tai tapahtuu aina saman ihmisen kanssa. Tällöin ei minunkaan mielestäni enää ole kyse "syrjähypystä", vaan puhutaan jo rinnakkaissuhteesta, joka on ihan eri asia kuin satunnainen kohtaaminen.
Pettäjät tuomitaan huonoiksi ihmisiksi ja oletetaan, että parisuhteessa on jotain vialla, jos kerran pettämistä tapahtuu. Ihan toimiva ihmissuhde halutaan uhrata yhden syrjähypyn vuoksi toteamalla, että syrjähypyistään on heti kerrottava puolisolle. Kertominenhan ei todellakaan tilannetta ainakaan paranna, tätä mieltä ovat myös monet oikeat asiantuntijat, vaikka näillä keskustelupalstoilla olevat "asiantuntijat" ovatkin eri mieltä. Lisäksi täällä monissa viesteissä itketään, että puoliso on jättänyt, kun on kerrottu pettämisestä. Luulevatko nämä kertojat tosiaan, että saavat puolisoltaan jonkinlaisen synninpäästön kertomalla ikäviä asioita?!
Aihe on vaikea ja omia ajatuksia on tosiaan välillä vaikea tuoda julki. On myös äärimmäisen vaikeaa väitellä aiheesta sellaisten henkilöiden kanssa, joiden mielestä vain oma mielipide ja "moraali" on oikeassa. Mielestäni väittely olisikin ihan turhaa, jos vain hyväksyttäisiin, että toiset toimivat eri tavalla kuin toiset, ei kaikkien tarvitse elää samojen, ehkä hieman kapeakatseisten, periaatteiden mukaisesti.
Tunsin kerran pariskunnan, jotka elivät ns. vapaassa suhteessa. Heillä oli kummallakin oma asunto, joten vapaan suhteen käytännöllistäminen oli aika helppoa. Heidän kohdallaan se ei toiminut kuitenkaan, ja he yrittivät muutaman vuoden. Kummallakin tuli mustasukkaisuutta tilanteissa missä toinen olisi halunnut viettää aikaa vakipartnerin kanssa, mutta tällä olikin joku toinen. Ja näiden toisten partnereiden olemassaoloa, tuloja ja menoja, ei kuitenkaan aina voinut sopia almanakkaan. Kumpikin heistä oli meneväisiä, joten tapasivat ihmisiä eri paikoissa. Lopulta he erosivat, ja olivat sinkkuja jonkun aikaa.
Mutta mielestäni vapaan suhteen kokeilemisessa sinällään ei ole mitään pahaa. Silloin voidaan myös sopia, miten että hoidetaan asiat niin ettei toinen tuo mukanaan HIV:tä tai muita sairauksia.Jos vapaa suhde sovitaan olomuodoksi, se on vain yksi sopimus muiden joukossa, ei sen ihmeempää. Uskon itse rehellisyyteen, rakkauteen ja luottamukseen. Näitä asioita on hyvä vaalia itsessään ja suhteissaan, etenkin maailmassa mikä on muuttuva ja ajoittain epävakaa. Rakkaus ei ole itsestäänselvyys, olisi hyvä muistaa se. Pettämistä romantisoidaan nykyään enemmän kuin avioliittoa. Nykyinen trendi on ajatella, että seksi vieraan kanssa on parempaa. Jokainen aikuinen ymmärtää, että tämä ei voi olla itsestäänselvyys.
Mutta jos halu vie, ja janottaa, ehkä on aika kokeilla siipiään. Ihmiset, joilla on selkärankaa, kykenevät sammuttamaan janonsa rikkomatta muita ihmisiä pettämisellä.
Mielestäni kuka tahansa, joka haluaa kokeilla elää "vapaassa suhteessa" ja sopii tästä partnerinsa kanssa, tekee paremmin kuin se joka pettää sanansa ja itsensä. Uskon itse henkiseen kehitykseen ja minusta valehtelulla ei ole sijaa siinä. Ihminen, joka valehtelee partnerilleen tehtyään sopimuksen uskollisuudesta, tietää kyllä valehdelleensa ja se vaikuttaa häneen joillain tasolla kuitenkin, vaikka ihminen yrittäisi selittää itselleen mitä.
Kysehän on siitä, kuten itse sanoit, että "ei kaikkien tarvitse elää samojen periaatteiden mukaisesti". Kumppanit toivottavasti ovat niin avarakatseisia ihmisiä, että osaavat keskenään sopia sen, kuinka suhdetta eletään.
Ei ole uskottomuutta, jollei ole sovittu uskollisuudesta. Siksi ihmettelen kirjoitustasi: jokainen saa ja täytyykin voida elää niin kuin itse haluaa, mutta toimintatavoista on puhuttava.
Uskoisin, että nk. vapaissasuhteissa seksin harrastamista muiden kanssa ei pidetä vieraissakäymisenä tai uskottomuutena. Todella ahdasmielinen ihminen jättää keskustelematta kumppanin kanssa pelisäännöistä ja elää oman intuitionsa mukaan.
Luottamusta ei siis menetä, jos pelisäännöistä sovittu keskenään. Ja voihan kukin sitten miettiä, jos toisen osapuolen ehdottamat säännöt suhteelle liian erilaiset omasta näkökulmasta ja tarpeista katsottuna, että onko suhteelle minkäänlaisia edellytyksiä.
Loppujen lopuksi päättäkää nyt ensin, keskusteletteko erilaisista suhteista vai mistä? Vapaassa suhteessa ei ole uskottomuutta!
Asiallista ja hyvää tekstiä. Itse epäilen tuon "vapaan suhteen" toimivuutta, mutta jos se joillekin on hyvä, niin sehän on loistavaa.
Olen joistain asioista hieman eri mieltä kanssasi. Mielestäni pettämistä ei romantisoida ( eikä pidäkään ), sen huomaa myös näillä keskustelusivuilla. Uskon, tai ainakin toivon, että suurin osa parisuhteessa elävistä pyrkii elämään uskollista elämää. Jos kuitenkin moka sattuu, siihen suhtautumista voisi mielestäni korjata; eikö ihmisellä ole oikeutta tehdä virheitä, onko heti pakko leimata pahaksi ihmiseksi?
Tottakai jokaiseen vaikuttaa, jos salailee asioita, mutta siltkikin monessakin mielessä jotkut asiat on hyvä pitää omana tietonaan. Jos syrjähypystä tulee itselle paha mieli, ei sitä sitten ehkä tee enää toiste. Pahaa mieltä ei kannata siirtää toiselle kertomalla satunnaisesta seikkailustaan. Paitsi jos kertomalla halutaan hakea jonkinlaista "synninpäästöä" itselleen ottamalla vastaan rangaistus...
"toiset toimivat eri tavalla kuin toiset, ei kaikkien tarvitse elää samojen, ehkä hieman kapeakatseisten, periaatteiden mukaisesti"
Ei niin. Ihmiset saavat sopia keskenään ihan rauhassa vapaista suhteista ja siitä, että mahdollisista syrjähyppelyistä ei kerrota.
Aika harvoin on kuitenkaan tästä kysymys. Yleensä kyseessä on sopimusrikko, petos, luottamuksen pettäminen. Siis rikos omaa kumppania ja sopimusosapuolta vastaan.
"olen saanut tähän vastauksen, että menetetään luottamus. Mutta miten sen voi menettää, jos puoliso ei tiedä syrjähypystä?"
Tosimaailmassa siitä usein jää kiinni ja luottamus menetetään viimeistään silloin. Oikeastaan luottamus menee kuitenkin jo tekohetkellä, koska syrjähyppijä ei voi enää luottaa asioitaan kumppanilleen ja joutuu elämään epäilyksen alaista elämää salaisuutensa kanssa.
Eihän sopimuksen rikkominen tule yhtään sen hyväksyttävämmäksi sillä, että siitä ei jää kiinni.
Puolisot eivät käsittääkseni yleensä halua mitään näytelmää ja peliä yhteen mennessään vaan kokonaisen, avoimen, luottamuksellisen ihmissuhteen.
Jos pettäminen on pettäjälle täysin merkityksetöntä, tämä keskustelu on ihan turhaa. Silloinhan ei petetä.
Jos taas syrjähyppely on tärkeää, täytyy erikseeen sopia pelisäännöt reilusti etukäteen... koska nykypäivänä oletuksena on kuitenkin fyysinen uskollisuus.
Semmoista venkoilua ja kaksinaamaisuutta ei voi hyväksyä, että pettäminen on tärkeää sitä tehtäessä mutta merkityksetöntä siitä puhuttaessa. Pettämisen kuuluukin johtaa kriisiin (toiselle kertominen), kyllä siitä selvitään jos toisessa vaakakupissa on tarpeeksi aineksia jatkoon.
Tarkoitan seuraavan: molemmat sopivat ja hyväksyvät säännöt tai säännöttömyyden.
Hämmästyttää miten ihmiset kokevat pelkästään seksin toisen kanssa uskottomuutena. Kyllä uskoton voi olla ihan millä tavalla tahansa. Helppoa se olisikin jos uskottomuudesta puhumalla päästäisiin "irti".
Ajattelenpahan vain myös niin, että mieheni viraissakäynti ei sattuisi minuun läheskään niin paljon kuin hänen ehdotuksensa esim. parinvaihdosta tai kolmannesta pyörästä. On harhakuvitelmaa, että suhdetta voi elää kuten sovitaan.
en usko valehteluun sinänsä enkä totuuteenkaan joka paikassa. Totuus vain on parempi joskus jättää kertomatta. Mielestäni juuri näiden "totuuden torvien" ehdoton vaatimus kaiken kertomisesta ja kommentoimisesta kumppanilleen rikkoo parisuhteen eikä joku yksittäinen syrjähyppy tai jokin muu kielteinen asia. Joka asian voi käsittää väärin ja jokaisesta asiasta voi vetää herneen nenäänsä jos niin on tehdäkseen. Kumppanin toiminnalla yksittäisissä tapauksissa ei ole niinkään väliä. Välillä oikein naurattaa nykymeininki: "Sinun on pakko kertoa minulle ainakin ne asiat, joita en halua kuulla, jotta voisin loukkaantua, suuttua, rypeä itsesäälissä ja jotta voisimme riidellä nyt sekä tulevaisuudessa."
Ihmisillä on tosiaan illuusio siitä, että kaikesta voi sopia ja niin tapahtuu. Itse perustan Murphyn lakiin... Pohjimmainen totuus on se, että jos jokin voi mennä pieleen, se menee.
Mieheni ja minä olemme selvinneet vuosikymmeniä ilman sovittuja sääntöjä, mutta emme ole sopineet säännöttömyydestäkään. Toimii hyvin! Ehkä siksi olemmekin viihtyneet yhdessä yli 20 vuotta?
Minulla on kokemusta vuosien takaa ns avoimesta suhteesta. Huonostihan siinä kävi kumminkin. Vaikka rationaalisen järjen kautta päädyimme avoimeen suhteeseen, jossa voi olla muita jne jne, ei tunnepuoli ollut balanssissa tämän rationaalisen sopimisen kanssa. Mutta voi se jollain onnistua, en vain tunne yhtään paria jolla olisi kovin kauaa toiminut.
Sittemmin jatkoimme yhdessä elämistä, mutta erosimme aikaa sitten kahden lapsen tekemisen jälkeen. Viimeiset vuodet elimme ns uskollisina toisillemme.
Itse olen ollut kymmenien muiden kumppanien kanssa eri suhteiden aikana. Sittemin olen tällä kokemuksella omalta kohdaltani päätynyt kannattamaan yksiavioista parisuhdetta; uskollisuus, rehellisyys, avoimmuus. Tuskin satunnainen syrjähyppy suhdetta kaataa, mutta paras seksielämä rakentuu kahdenkeskisen luottamuksellisen suhteen varaan. Mutta tämä on minun henkilökohtainen näkemykseni, omiin kokemuksiini pohjautua. Jokaisen pitää polkunsa tallata, toivottavasti ei niin että liikaa sattuu / satuttaa.
Hei, mulla oli aivan samanlaisia tuntemuksia joskus. Olen ollut pitkään suhteessa miehen kanssa, johon kyllä ihastuin aikanaan päättömästi. Mutta ajan myötä mua alkoi kiinnostamaan muut miehet. Osa kavereistani oli sinkkuja, ja kuuntelin hieman kateellisena heidän juttujaan siitä ja siitä miehestä. Halusin kokea saman, tunsin että elämäni valuu jotenkin hukkaan...vaikka kuten sinä, rakastin ja rakastan todella miestäni. Otin esille siis ajatuksen vapaasta suhteesta. Hän ei innostunut.
Kävin terapiassa silloin (eräästä ikävästä kokemuksesta nuoruudessa) ja puin sielläkin tätä asiaa. Mietin mitä kaipaan. Ja totesin, että kaipaan sitä että minuun ihastutaan ja itse ihastun. Tein kokeilun harkinnan jälkeen. Kävin tyttökaverini kanssa naisten alusvaateliikkeessä ostoksilla. Ujouteni voittaen ostin juuri kaikkein seksikkäimpiä alusvaatteita, ja muutaman yöasun. Ja eräs ilta hänen tullessa kotiin, viettelin hänet odottamatta häneltä aina aloitetta ( se vaati rohkeutta stripata hänen edessään, vaikka olimme läheisiä). Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, ja täytti kaiken nälkäni ihastuksen kohteena olemisesta. Tästä kaikesta rohkaistuneena, rupesin todella miettimään mitä voin itse tehdä saadakseni sen mitä haluan. Se on ollut ja on uusi, upea seksuaalinen seikkailu. Ja oman rakkaan kanssa se on hyvä. Olen kuitenkin kuullut näitä ikävämpiäkin versioita vieraista miehistä, sellaisia missä kundi saattaa käydä jopa väkivaltaiseksi, haluaa asioita joihin nainen ei välttämättä ole valmis ja sanoo ikäviä kommentteja toisen vartalosta. Ruoho ei aina ole vihreämpää aidan takana.
Sanoisin, kokeile aluksi kaikkea miehesi kanssa ennenkuin menet eteenpäin. Voit löytää paratiisin uudelleen rakkaasi sylistä, se on todella mahdollista.
Viestistäsi sai sellaisen tunteen (ja senhän mainitsit itsekkin), että kuulut "vapaa suhde" ihmisiin. Vapaassa suhteessa ei ole mitään väärää, mutta se onnistuu vain silloin, kuin molemmat ovat suhteen luonteesta yhtä mieltä.
Yleinen moraalikäsitys paheksuu vapaata suhdessa ja itse olen myös ks. suhdetta vastaan. Mielestäni "vapaa suhde" on kaunis termi yhdessä asuvalle sinkkuparille, jotka pitävät toisistaan. Usein myös vakipano ajatellaan "vapaaksi suhteeksi".
Jos vapaat suhteen yleistyisivät, niin mitä tapahtuisi? Pikku hiljaa naisten syyt sitoutua miehiin muokkautuisivat (samoin miesten syyt sitoutua naisiin): Naisen valitsisivat miehiä yleisemmin rahan ja maallisen mammonan perusteelle, koska ei olisi mitään yleistä "moraalista" pakkoa olla seksuaalisesti uskollinen miehelleen. Sänkyyn voisi hypätä kenen kanssa tahansa ja milloin tahansa. Koska sivusuhde ei olisi millään tavalla paheksuttavaa, olisi naiselle järkevää (nainen ja mies voisivat jopa sopia niin), että hän menisi naimisiin vanhan ja rikkaan miehen kanssa. Naimisiin mentyään hän nauttisi elämästä "oikean" miehensä kanssa ja talous olisi turvattu heille ja heidän lapsilleen.
Nykyinen parisuhde ideologia suosiin mielestäni ns. "rakkausliittoja". Jokainen tietää, mitä sitoutuminen tarkoittaa ja se on vapaaehtoista. Jos vieras pimpsa / kikkeli kiinnostaa, niin silloinhan ei tarvitse mennä naimisiin / alkaa seurustelemaan. Kaikkea ei voi saada, sitä eivät vain kaikki ihmiset ymmärrä.
Mieletöntä, kerrankin joku ajattelee täsmälleen samalla tavalla kuin minä. Minäkin olen naimisissa, seurustellut vuosia. Rakkautta meillä on, seksi on keskinkertaista. Ennen olin mustasukkaista tyyppiä, mutta nyt olen ymmärtänyt, että se mustasukkaisuus johtui ennen kaikkea omasta huonosta itsetunnostani.
Tällä hetkellä en voi olla katselematta ja unelmoimatta muista miehistä. Yritän pidättää flirttiä mahdollisimman paljon, mutta se on vaikeaa. Jos olisin vapaa, menisin varmaan aika paljon tällä hetkellä...
Erotan myös rakkauden seksistä. Mielestäni seksi voi olla todellakin vain fyysinen akti, jonka tarkoitus on tyydyttää silloinen kosketuksen ja kiihottumisen tarve.
Jos miehelläni olisi vähän löyhempi moraalikäsitys, ehdottaisin hänelle parinvaihtoa tai vapaata suhdetta. Hän on kuitenkin kovin tiukka näissä asioissa ja tietysti ehdotukseni saa hänet epäilemään omia kykyjään sängyssä (hänellä on huono seksuaalinen itsetunto). Itse voisin hyvinkin ryhtyä ainakin vähäksi aikaa vapaaseen suhteeseen, koska miesten huomio ja leikki ovat ainoat asiat, mitä kaipaan. Muuten haluaisin viettää elämääni mieheni kanssa.
Vaikeata, tiedän. Mutta mukavaa tietää, että on sellaisia naisia, jotka ajattelevat samalla tavalla.
> Miksi ihmisillä on niin huono itsetunto, että fyysinen uskottomuus ottaa niin koville?
Ei kun ihmisellä on niin hyvä itsetunto, että ei suostu olemaan kakkonen tämän asian suhteen. Naisista en tiedä, itse lähtisin tn. menemään - en ansaitse koiran roolia, vaikka ihan varmasti sen kestäisinkin. Siinä ei vaan ole mitään fiilistä ja järkeä työskennellä sellaisen suhteen eteen, jossa naaras kuuluu toisen uroksen reviirille.
Ei tämä ole järjen asia vaan viettien ja tunteen. Joskus sanotaan, että naiset painottavat enemmän tuota ei-seksuaalista rakkautta ja tunneyteyttä, miehet taas seksiä. Itsellä tunneyhteyskin menisi saman tien pakkaselle, jos nainen hakisi seksiä muualta. Ei se ole huonoa itsetuntoa vaan tyhmyyttä ja biologista epäjohdonmukaisuutta, jos jälkikasvuton uros lähtee miellyttämään naarasta toivottamalla tervetulleeksi toisen lisääntymiskykyisen uroksen. Nykyään on tietysti ehkäisy... mutta se on tosi uusi asia noihin tuntemuksiin verrattuna.
> Tunteeko ihminen itsensä jotenkin uhatuksi tai huonommaksi
Varmaan ainakin huonosti ja väärin kohdelluksi. Sitä paitsi hänhän _on_ mitä suurimmassa määrin uhattuna.
Seuraava lause ehkä kuvaa sitä, millaisilla vesillä liikut: "jos tiemme joskus eroavat, haluan seuraavan parisuhteeni olevan ..." Ööö.. rakastatko oikeasti miestäsi vai hoetko vain tuttuja tukisanalistoja tunneyhteydestä, arjen toimivuudesta jne.?
Parempaa jatkoa teille
vaan sen mukana tuoma valehtelu, salailu jne. tuovat niitä ongelmia suhteeseen.
Itseni raja kulki seuraavasti: Halusin, että suhteet kerrotaan, mielummin etukäteen, kuin jälkikäteen. Yksittäispanot annoin anteeksi, mutta seurustelusuhdetta, johon kuului rakkaus ja muut tunteet mukaan, en voinut hyväksyä.
Itse koin, että jos ei voi luottaa, niin on pohja kaikelta parisuhteelta pois. Siinä ei paina talot, lapset tai rakkauden vannominen.
mies vantaalta
Huh.. Kiva huomata että muitakin löytyy!!
Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat ja vaikka puhutkin avoimesta suhteesta ja pohdit sitä seuraavana vaihtoehtona, se ei ole keskeisin asia kirjoituksessasi. On tottakai keskeinen asia, muttei KESKEISIN..? Vaan se, että olet ollut kauan saman miehen kanssa ja tänä päivänä silmä viipeltää muissa miehissä... Tekisi mieli vähän kokeilla jotain muutakin...
Sama fiilis kuin sinulla ja miehelle koittanut samoja juttuja ehdottaa, hänelle tosin asia kanssa ehdoton ei.. ymmärrettävästi. Luulen että miehelle maistuisi muukin petiseura, mutta ajatus minusta muiden kanssa liian paha.. sellaisia ne miehet ovat..
Tilanne on todella hankala, koska miesehdokkaita riittäisi ja kokeilunhalua löytyisi, mutta niin kuin sinunkin tapauksessasi, kunnioitus omaa miestä kohtaan on suurempi kuin seksuaalivietti.
Asialla varmasti tekoa juuri pitkän parisuhteen kanssa, mutta silti pelottaa löytää itsestään tämänlainen seksipeto ja monet miehet kiinnostavat seksuaalisesti!!! Olo on jokseenkin kaksijakoinen, kun ei toisaalta mitenkään haluisi ajatella näin. Haluaisin edelleen olla huumassa omaan mieheeni ja nähdä vain hänet.
luultavasti kokee uskottomuuden eritavoin.. Sinä ajattelet, että fyysinen uskottomuuden sietämättömyys johtuu itsetunnon puutteesta, mutta miltei samaan hengenvetoon toteat, että "henkinen uskottomuus" on anteeksiantamatonta. Miten niin? Sitä ei nimittäin voi ihminen todellakaan säädellä keneen rakastuu, missä ja mihin aikaan, mutta Tekemisiään voi säätää.