Olemme eronneet jo useampi vuosi sitten. Eron alku, oikeastaan 2v oli yhtä helvettiä ja välit tulehtuivat pahasti. Lopulta saatiin joku kompromissi lasten tapaamisiin ja elatusmaksuihin asianajajien kautta ja sopimus vahvistettiin. Välit ovat sen jälkeen olleet ihan asialliset, toki erimieltä olemme lähtökohtaisesti kaikesta eikä etenkään ex pysty mihinkään kompromissiin vaan riita tulee helposti jos en anna periksi.
Elämä on kahden vuoden takaa sopimuksen teosta muuttunut, erityisesti täällä missä lapset asuvat. Sopimusta pitäisi siis muuttaa tai lasten isän kanssa pitäisi sopia asioista muuten mm. että hän pitäisi lapsia enemmän luonaan, jaettaisiin lomat puoliksi tai halutessaan saa ne kaikki ja muustakin lapsiin liittyvästä olisi hyvä keskustella. Lähtötilanne siis isän halusta se, että vkl-tapaamisia harvoin ja kesällä ei pidä lapsia yhtään. Isä ei osallistu lukuisista pyynnöistäni huolimatta mihinkään lasten elämässä esim. vanhempainiltoihin tms. mutta toivoisin nyt, että voitaisiin ainakin keskustella hänen osallistumisestaan enemmän kun omat voimat ihan loppu kasvattaa lapsia ihan yksin.
Hän ei halua perheneuvolaan, lastenvalvojalle eikä jutella mun kanssa kasvokkain tai puhelimessa. Tekstiviesteillä riitely taas ei johda mihinkään. Jotain pitäisi kuitenkin nyt keksiä jotta lasten kaikenlaisista asioista voitaisiin sopia nyt ja tulevaisuudessa olematta oikeudessa joka kerta.
Asiallisia vastauksia toivoen, olisiko vinkkejä tällaiseen tilanteeseen miten löytää toimiva keskusteluyhteys?
Elämä on kahden vuoden takaa sopimuksen teosta muuttunut, erityisesti täällä missä lapset asuvat. Sopimusta pitäisi siis muuttaa tai lasten isän kanssa pitäisi sopia asioista muuten mm. että hän pitäisi lapsia enemmän luonaan, jaettaisiin lomat puoliksi tai halutessaan saa ne kaikki ja muustakin lapsiin liittyvästä olisi hyvä keskustella. Lähtötilanne siis isän halusta se, että vkl-tapaamisia harvoin ja kesällä ei pidä lapsia yhtään. Isä ei osallistu lukuisista pyynnöistäni huolimatta mihinkään lasten elämässä esim. vanhempainiltoihin tms. mutta toivoisin nyt, että voitaisiin ainakin keskustella hänen osallistumisestaan enemmän kun omat voimat ihan loppu kasvattaa lapsia ihan yksin.
Hän ei halua perheneuvolaan, lastenvalvojalle eikä jutella mun kanssa kasvokkain tai puhelimessa. Tekstiviesteillä riitely taas ei johda mihinkään. Jotain pitäisi kuitenkin nyt keksiä jotta lasten kaikenlaisista asioista voitaisiin sopia nyt ja tulevaisuudessa olematta oikeudessa joka kerta.
Asiallisia vastauksia toivoen, olisiko vinkkejä tällaiseen tilanteeseen miten löytää toimiva keskusteluyhteys?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä sun ehkä kannattaa kääntyä sukulaisten, läheisten, ystävien ja vaikka jonnekin sosiaaliviranomaisten, neuvolan, tms. tahon puoleen jos tuntuu ettet ihan yksin jaksa.
Vanha sanonta sanoo: "Tyhjän saa pyytämättäkin". En mä kyllä keksi mitään keinoa, jolla kaikesta yhteistyöstä ja kommunikoinnista kieltäytyvään ihmiseen pystyisi luomaan asiallista keskusteluyhteyttä, en kerrassaan mitään.
Luulen kanssa,että saat apusi etsiä muualta kuin ex-mieheltä. Miten olisi esim järjestön kautta tukiperhe lapselle? Kyselemisen voisi aloittaa esim pienperhe tai yksinhuoltajaliitosta tai sosiaalitoimistosta. Hae itsellesi apua esim neuvolasta, perheneuvolasta, terveyskeskuksesta. Sinun täytyy saada voimia jaksaa olet tärkeä lapsillesi.
Turhaan käytät energiaasi ruikuttamalla lasten isän perään. Hän ei näkojään välitä lapsista eikä sinusta tiiman tippaa. Vain jätä hänet pois suunnitelmistasi.
Tuolla jo ehdotettiinkin avun ja tuen hakeminen muualta. Käytä siihen energiasi mitä sinulla on jäljellä. JA ole onnellinen että SAIT pitää lapset! Ajatteleppa sitä vaihtoehtoa jos mies olisi saanut heidät. Silloin sinä et pystyisi nukkumaan silmällistäkään, silloin vasta sinä olisit täysi raunio!
Todennäköisesti mies tajuaa vasta myöhemmin elämässään mitä on hävinnyt kun hylkäsi lapsensa. Nyt vain tyhmyyksissään toimii noin. Sinä et voi sille mitään, hae tukea muualta. Mies ehkä tuntee vihaa riitaisan eron jälkeen.
Kun miestä ei kiinnosta lasten asiat, jatka sinä elämääsi lasten kanssa. Mutta on ihan ymmärrettävää että olet väsynyt. Olisiko sukulaisia joihin tukeutua?