Kriisi alkaa 1.10.2015

Kiistelty talousanalyytikko, sekä poppamieheksi että talousneroksi kutsuttu Martin Armstrong ennustaa, että tänään alkaa uusi aika, valtion velkojen jättimäinen kriisi.
Talousluottamusmallin mukaan vuosi 2015 on käännekohta. --- Vuoden 2015 jälkeen valtioiden välinen luottamus ajautuu pahaan kriisiin globaalilla tasolla. Velkakriisi muuttuu kriittisemmäksi vuodesta 2016 vuoteen 2020 asti, Armstrong sanoo.
Armstrong sanoo, että hänen ennusteissaan ”sotasykli” osuu iskukohtaansa vuonna 2014.Aina kun käyrät näyttävät näin alas, syntyy separatistista liikehdintää, hän sanoo.
Tänään kirjoitetussa blogitekstissään hän viittaa sotasykliinsä liittyen Ukrainan kriisiin, joka alkoi vuonna 2014 ja toteaa, että tänään, kun sykli saavuttaa huippunsa, Venäjä on aloittanut pommitukset Syyriassa.
Armstrong sanoo myös näin:
- Kolmas tekijä alkaa nousta esiin vuonna 2016. Kantaväestöt nousevat vastustamaan siirtolaisia, hän sanoo.

Armstrongin mielestä sotien ja rauhattomuuksien taustat ovat aina taloudessa ja poliittiset ilmiöt seuraavat taloustilannetta. Tätä ei Armstrongin mielestä ole ymmärretty. Hän uskoo, että pahin aika taoudessa on vuosien 2016 ja 2020 välillä, jolloin ”meno voi yltyä rumaksi”. Armstrong uskoo euron hajoavan ja pitää mahdollisena, että ”Eurooppa hajoaa ennen pitkää”.
- Tarvitaan lakeja, jotka estävät valtioita lainaamasta rahaa. Olemme samassa tilanteessa kuin 1860-luvulla. Raha ei tee muuta kuin tuottaa korkoa. Ääliöitä riittää joka puolelle, Armstrong sanoo.
Armstrong perustaa ennustuksensa historian tapahtumiin ja runsaaseen määrään dataa, jonka perusteella hän tekee laskelmiaan. Hän on todennut, että pitkälle tulevaisuuteen ennustaminen on helppoa – riittää, että katsoo menneisyyttä. Sen sijaan seuraavan päivän tapahtumien ennustaminen on Armstrongin mukaan huomattavasti vaikeampaa.

Kannattaa katsoa Docventures: The Forecaster http://areena.yle.fi/1-2700624

3

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Killeriä

      Ihan järkeenkäypiä johtopäätöksiä ja tapahtumien ennakointia.

    • Enpäsottanutkaan

      Hyvä dokumentti. Jäi muuten pankista velka ottamatta. 2020-2021 asuntolainan prosentti pyörii siellä 6-7 prossassa. Sijoitusneuvojakin osasi kertoa alkavalla viikolla, että korot nousee 6-vuoden päästä.

    • Kemiläinen86

      Siirtolainen on henkilö, joka muuttaa maasta toiseen tarkoituksenaan ansaista elantonsa pysyvästi uudessa maassa. Siirtolaisella tarkoitetaan sekä maahanmuuttajaa että maastamuuttajaa.

      Tuossahan ennustettiin,että kantaväestö vittuuntuu siirtolaisiin. Niin no keitä on tullut nyt meidän maahan tai eurooppaan ja ovet on saranoiltaan pois tällä hetkellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1367
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1119
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      823
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      640
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe