Kuinka usein muissa kaupungeissa ja kunnissa harrastelijaseuran lapset saavat ohjattua uintivalmennusta? Siis tarkoitan todellakin harrastelijoita, ei niitä, jotka ovat edenneet kilparyhmiin. Meillä vuoroja on kerran viikossa. Minusta se on vähän siihen nähden että hommasta maksetaan kuitenkin ihan kunnioitettava rahasumma. Lapsillani on intoa, joten käymme usein toisen kerran viikossa muuten vain uimassa, ja tietysti maksamme erikseen sitten siitäkin. Kaupungissamme vielä noi uinnin kertamaksut on 3:50e lapsi ja 5 euroa aikuinen. Miten muualla?
Vastaukset 2
- Stadiiiiiiiiiii
Helsingissä voi valita mielensä mukaan ja kaikki on aika lähellä, hähhäh!
Tulkinta siitä, mikä on "harrastamista" vaihtelee. Aikanaan valmensin kilpauintiryhmää, jossa oli muutama ei-kilpauimari mukana, eli teoriassa harrasteuimareilla oli mahdollisuus harjoitella kuusi kertaa viikossa. Toki tämä vaati kilpauimareiden vauhdissa pysymistä, treenimaksut samat jne. Meillä on nytkin mukana pari harrasteuimaria kilparyhmässä. Oma seura pyörii hyvin pitkälti vapaaehtoisvoimin, mutta kaupungissa on myös ammattimaisesti valmennettu seura, jossa on muutamaan viikkokertaan saakka mahdollista "pelkkä" harrasteuinti. Tässä yhteydessä on hyvä mainita, että oman kilparyhmämme valmentaja on myös sitä mieltä, että kilpailu kuuluu ryhmän harjoitusohjelmaan, joten harrasteuimareiden toimintaa mietitään - voi olla, että se tipahtaa takaisin siihen kolmeen kertaan viikossa.
Hyvin paljon riippuu seuran resursseista ja saatavilla olevasta allastilasta. Jos seuralla on vain pari ohjaajaa ja tilaa on saatavilla yhdestä uimahallista silloin tällöin, niin mikäli seura pyrkii menestymään kilpatasolla, suurin osa allas- ja ohjausajasta menee kilparyhmien pyörittämiseen ja loput sitten "uimarituotantoon" eli uusien uimareiden kouluttamiseen. Tällöin ei-kilpaileville uimareille ei alkeisryhmien jälkeen ole tilaa.
Toisaalta, jos resurssien kannalta on mahdollista, niin itse en kannata aikaista kilpailuttamista ennen kuin tekniikat ovat hallussa. Muuten voi käydä niin, että muistutetaan uinnin olevan (vapaauintia lukuunottamatta) arvostelulaji, jossa asteikko on hyväksytty/hylätty, eli jos suoritus ei mene sääntöjen puitteissa niin tulokseksi jää DSQ.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS802479Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52806Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46741- 50734
- 47654
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29576