"Mies kävi 16-vuotiaan tytön kimppuun helsinkiläisessä julkisen liikenteen bussissa 16. tammikuuta vuonna 2012.
Miehen tuominneen Helsingin hovioikeuden mukaan hän väkivaltaa hyväksikäyttäen raiskasi tytön, joka oli tuolloin kykenemätön puolustamaan itseään tai edes ilmaisemaan tahtoaan. Oikeuden mukaan teko oli tehty erittäin nöyryyttävällä tavalla ja sillä oli aiheutettu erityisen tuntuvaa kärsimystä.
Abdikadir Nure Elmil tuomittiin törkeästä raiskauksesta kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen helmikuun alussa Helsingin käräjäoikeudessa"
Lähteenä Iltalehti
Miehen tuominneen Helsingin hovioikeuden mukaan hän väkivaltaa hyväksikäyttäen raiskasi tytön, joka oli tuolloin kykenemätön puolustamaan itseään tai edes ilmaisemaan tahtoaan. Oikeuden mukaan teko oli tehty erittäin nöyryyttävällä tavalla ja sillä oli aiheutettu erityisen tuntuvaa kärsimystä.
Abdikadir Nure Elmil tuomittiin törkeästä raiskauksesta kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen helmikuun alussa Helsingin käräjäoikeudessa"
Lähteenä Iltalehti
Vastaukset 33
Vanhimmat
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/324812-46-vuotias-raiskasi-16-vuotiaan-bussissa-hovioikeus-antoi-tuomionsa
Ja taas maahantunkeutuja
Ne tuntee vetoa lapsiin, kuten myös profeettansa Muhammed. Suomessa pedofiilit ja sen suosijat kääntyvät muslimeiksi, sillä islam "pyhittää" heidän rikoksensa.
Miten tällaiset saastat saadaan ulos maasta?
Lisää tulee vaan jatkuvasti
Miksi ulos? Somalimies osoitti olevansa viriili, ja harvalla muuten seisoo edes jossain bussissa. Kova jätkä.
Kova kundi ei raiskaa tiedottomia tyttöjä! Tiedätkö edes, millaiset tyypit niin tekevät?
Sellaiset, joilla EI seiso normaalissa seksitilanteessa, jossa vastassa on hereillä oleva ja halukas nainen.
Eli taidat ITSE olla tuon impotentti-raiskaajan tyylinen tyyppi? ;-)
Suomalaiset syntyperäiset raiskaajat pannaan vankilaan normaalisti. Pitääkö heille antaa joku lisäsanktio myös?
Huumehörhö?
http://mvlehti.net/2015/10/06/abdikadir-nure-elmin-raiskaustuomio-ei-muuttunut-hovissa/
Sellaista se ihmisen biologia on mutta vaan ei mene vaikka se rautalangasta nenän päähän väänettäisiin Suomalaisen varsinkaan päättäjien jakeluun et TÖPSÖLI EI MENE TÖPSÖLIIN. Pistorasiakisi kelpaa vaikka viisi vuotias kun sille tuulelle kuumaverisempi tulee. Miksi pitää leikkiä tulella.
Eli pakolaisien sukupuoli suhde Suomen kantaväestön kanssa vallan väärällä tiellä.
Suomihan kestäisi vaivattomasti 450 000 maahanmuuttajaa jos ne otetaan sukupuoli valikoivasti. 125 000 miehiä loput nuoria naisia tai kouluikäisiä tyttöjä. Lopputulos olisi ihan eri kuin nyt aikovat ottaa lähes 450 000 nuorta äijää kaivelmaan taskujaan nurkkiin työlistämistuvilla päivärahoilla elämään vaikka naiset selviytyvät Suomessa selvästi paremmin yksin huoltajina. Sukupuoli rasismiako sekin olisi suvakkien mielestä jos valikoitaisiin sukupuolet maahanmuuttajien kohdalla. Siihen 2 kuukauden aivoriihi yhteiskunnanvaroilla ollaanko me rasisteja jos valikoidaan maahantulijoita. Päätelmää tästä et hullujen maa on Suomi.
Somali vai oliko arabi?
Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.
Ei nimi miestä pahenna. Saattaahan kyseessä olla kantasuomalainen, joka on provosointimielessä muuttanut nimensä kuulostamaan arabialaiselta. Pahimmat suvakit käyttävät yleensäkin taiteilijanimiä.
Juupa juu, jos tädillä olisi munat niin olisi setä. Pidätyskuvan mukaan on ihan vmäisen näköinen matu.
Nytpähän saa 2,5 vuotta patukkaa perseeseensä. Eiköhän siitä kiima laske ; ) : )
Yksittäistapaus. Ei voi yleistää.
Älkää olko huolissanne. Vuoden kuluttua tällaiset uutiset eivät enää ylitä uutiskynnystä, koska niitä tulee tapahtumaan useita joka päivä, kiitos suvaitsevaisen pakolaispoliitikkamme.
Raiskauksen kiminalisonti tulis poistaa, niiltä kenen kulttuuriin se kuuluu.
Turhaa rahan menoa oikeuslaitoksissa.
Aika vanha oli. Abdagir Osman Hussein raiskasi Suomessa 4 vuotiaan. Ja 13 vuotiaan sekä 15 vuotiaan....15v tyttö kuoli. Hänen tuomionsa on piakkoin päättymässä.
Päätetty karkoittaa, mutta tullee varmaan takas vaalea lapsi himo vetää.
Ihmekös tuo, suosiihan nykyinen pääministerimme ja hänen puolueensakin pedofiliaa.
Minæ en ymmärrä mitä toiset ihmiset kuljettaja teki tai ei tehnyt mitään
Kuinka yleisessä bussissa jos varmaan oli muitakin matkustajia voi tapahtua raiskaus???
Onko päivän ihmiset aivokuoleita???
Kuinka monta tummaa naista raiskataan suomessa vuosittain?
Se oli taas niitä bussikuskuskeja joita ilman suomi ei millään tule toimeen
Abdikadir Nure Elmil:in tuomio on aivan liian köykäinen. Maasta ulos niskalenkillä rajan yli alaskaan ja lämmintä mukaan.
Hyi hitto. Munat hirtettävä tolta mieheltä ja karkoitus loppuiäksi Suomesta. Tässä hyvä esimerkki, kun suomalaiset naiset eivät halua mustaa miestä/irakilaisia, niin sitten tulee näitä raiskauksia. Naisena inhottaa nuo mamu-miehet.
Naurettavia tuomioita...pitäisi antaa elinkautinen tai maasta poistaminen...ei tuollaiset ääliöt mitään opi: parin vuoden päästä palaa raiskaamaan taas, aivan varmasti!
Ja voi olla, että raiskaa jo astuessaan vankilanportista ulos.
Pitää vaan noilla vuosiilla taputella50cm mulkku kovaksi etukäteen.
Itse en katso pahalla jos kyseessä on suvakki. Itseasiassa tässä tilanteessa vetäisin rasismikortin esiin. Ensin ollaan niin suvaitsevaa, mutta heti puskaraiskaus kulttuuriin tutustuneena ruvetaan poliisille itkemään. Mitä ei käyttänyt burkhaa ja pysytellyt sisätiloisssa? Jos kyseessä on ei "suvakki" niin toivon kyseisen timpan saavan vankilassa sitä hyvää.
Paistinpannusta sai eräskin, ei nyt ihan makkaraperunoita, mutta kumminkin.
Jenkeissä tuomio olisi 60 v ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen...ps tämä tyyppi on Suomessa vapaana 1 v kuluttua...
Miten tuo on mahdollista?
" En tosiaan enää tiedä, missä maassa elän." Lainaus on Suomen kulttuuriväeltä, joka suhtautuu kovin positiivisesti maahanmuuttoon.
Toisaalta on sitä suomalaistenkin joukossa murhaajia ja raiskaajia. Toisaalta onhan niitä itämaisia tapoja ja oikeusajattelua ollut täällä Suomessa viime vuosina esim. Sellon tapaus, jossa miehen kunnia vaati jo uhkaamaan naisen työtovereita tai Porin tapaus, jossa miehen kunnia vaati raiskaamaan ja tappamaan "rakastamansa tytön".
Kunniamurhat ja verikosto tulevat yleistymään. Nehän kuuluvat maahanmuuttajien kulttuuriin olennaisesti yhä edelleen. Tämä oikeusoppinut opiskelija Irakista, jota eilen haastateltiin, mitähän lakia hän lienee opiskellut?
Kuusisataa perus-suomalaista suomalais-naisten raiskaajaa istuu vankiloissa pummeina. Sieltä sitä mamu-vihaa sitten levitellään
veronmaksajien maksamalla nettiyhteydellä.
Kivaa näille juopporaiskaaja-perus-suomalaisille kun sosiaalikukkahattutädit hyysäävät ja ruoka tulee laiskureille ilmaiseksi.
Tämä on KOKO SUOMEN YKKÖSONGELMA.
Anna persettä