Kemin sukkahaaste

sukkahaaste

Olen laittanut haasteen käyntiin Kemiläisille 2.9.2015 facebookissa. Kudotaan kaikille peruskoululaisille luokat 1-9 perus villasukat. Sukissa voi olla raitaakin, mutta ei mitään kirjoneule sukkia tasapuolisuuden nimissä. Näin ei tule pahamieli kenellekkään.
Tarkoitus olisi jotta jokaiselle peruskoululaiselle jaettaisiin sukat juuri ennen joululomalle jääntiä. Sukat jaetaan kouluissa. Kyse n. 2000 parista.
Kouluille olen jo tuolloin haasteen ilmoille heiton jälkeen toimittanut tietoa josko ottaisivat ja keräisivät luokissa seuraavat tiedot. Montako tyttöä ja montako poikaa luokalla ja koot sekä opettajan nimi ja luokka jotta sukkien jako helpottuu. Muutamilta opettajilta tullutkin jo kivasti tietoa asian suhteen ja kovasti olen nyt jo eri koulujen vanhempiinkin ottanut yhteyttä jotta vähän hättyyttelisivät opettajia.
Sukan kutojille on myös oma arvonta Punnitse ja säästä pisteessä johon kutojien kannattaa osallistua. Lahjakoreja arvotaan 3 kpl . Lahjakorit sisältävät punnitse ja säästä sekä luontaistuote kaupan tuotteita ja jokaisessa korissa lisäksi hierojalle lahjakortti. Lahjakortit ovat lahjoittaneet fysioterapia Arja Korrensalo, Elliville ja Jenna Ollitervo.
Tuolla Punnitse ja säästä tiloissa on meillä lankapiste ja sukanpalautus piste jonne voi sukkia ja lankaa lahjoittaa. Siinnä samalla kun vie sukkia voi kutojat ottaa lankapisteestä itselleen 1-2 lankakerää kudottavakseen. Myös lanka jämiä on otettu vastaan sillä käyvät hyvin esim: raitalankana.
Pieneen lankapuotiin voi myös toimittaa sukkia mutta ei lankaa.
Lanka lahjoittajia ovat olleet niin yksityiset ihmiset, seurat ja yritykset.
mm. Teippari teki meille jonkin verran julisteita joita koitettu laitella mm. kauppojen ilmoitustauluille , uimahallin kahvioon, kulttuurikeskuksen ilmoitustaululle jne...
Lankalahjoituksia olemme saaneet: Perussuomalaiset k-maa, toimintaterapeutti A. Kaarrtkoski oy, K-kauppa rytikari, Lapin Ratsastuskeskus Oy, Merilapin unidet, Wetteri, PR sisustus, Prisma sekä yksityisiltä henkilöiltä.
Kutojia on myös kivasti mutta lisää kutojia kaivataan ja olisimme todella kiitollisia jos vain tulisit mukaamme kutomaan. Yksikin pari vie haastetta eteenpäin.
Facebookissa meillä oma ryhmä johon päivitän tilanteita joka päivä, kaikki kutojat eivät kuitenkaan ole facebookissa joten jos tulee jotain todella tärkeää pyrin saamaan teidot kaikille mm. Punnitse ja säästä pisteen ja Pienen lankapuodin kautta.
Tervetuloa mukaan kutomaan sukkia peruskoululaisille. Isoja kokoja tarvitaan ja yksikin pari on aina eteenpäin
Jos taas kutominen ei ole sinun juttusi niin voit osallistua haasteeseen lahjoittamalla lankaa. Langat voi toimittaa Punnitse ja säästä pisteeseen
Pienistä sukista kasvaa suuria...
Pienistä lapsista kasvaa aikuisia...
Pienistä eleistä kasvaa iloa...
Pienillä teoilla tuomme iloisia kasvoja...

9

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ympäristöntarkkailija

      Myös pakolaisille pitäisi saada sukkia. Valtaosaltaan pakolaiset ovat täysi-ikäisiä miehiä, joilla ei ole vanhempia tai muita sukulaisiakaan mukana eikä välttämättä rahaa ostaa omia sukkia. Tämä olisi erittäin kiireellinen tehtävä. Sukat voisi toimittaa pakolaiskeskuksiin sen jälkeen, kun siitä on pakolaiskeskuksen ylläpitäjän kanssa sovittu.

      • SuvakkiusOnSairaus

        Miksi ihmeessä kukaan täysijärkinen kutoisi sukkia noille raiskaajille? Siksikö että matujen jalat pysyisivät lämpiminä että jaksaa juosta lasten ja naisten perässä?


      • sukkahaaste

        Meillä on nyt tallainen haaste ja on kyllä tullut ilmoituksia jotta päiväkodit ja vanhuksetkin sukkia tarvitsevat.. Kaikkea ei voi tehdä kerralla ja varmasti jokaiselle ryhmälle sukan tekijät löytyy :)


      • voiperkelee
        SuvakkiusOnSairaus kirjoitti:

        Miksi ihmeessä kukaan täysijärkinen kutoisi sukkia noille raiskaajille? Siksikö että matujen jalat pysyisivät lämpiminä että jaksaa juosta lasten ja naisten perässä?

        juu nämä loiseläjät voi kutoa ite sukkansa,aikaa on ,vuosia elätteinä täällä


      • omille-ensin

        Kaikkea se puuro pukkaa ja sukkaaa kuluttaa, kyllä niitä sukankuluttajia on kotimaassakin. Miksi niitä sukkia pitäisi niille karvajaloille kutoa, eikö sympatiaa löydy yhtään kotimaan kodittomalle. On meillä kodittomia omastakin takaa auttakaa heitä ensin. Ovat varmaan joskus tehneet työtä tämän maan eteen, ovat vain joutuneet avioeron,työttömyyden takia asunnottomaksi. Jos löytyy miljardi rahaa maahanmuutajille täytyisi löytyä omanmaan kansalaisille myös.


    • sukat

      hyvä katja hyvästä ideasta mut maahan muuttajat ostakoon ite sukat

      • antinazi.antijew.human

        Omat villasukkani (jalasta) lahjoitin jollekin kenellä ei niitä vielä ollut. Kaapista löytyy vielä muutama pari. Itse tarvitsen vain yhden parin.


    • Muhamettis

      Mun mielestä vois kutoa Matuille villaiset kalukukkarot, ettei niiden poloisten penikset ja nyytit jäädy talven pakkasissa ja tuiskuissa.

      • kc94100

        Iskikö peniskateus? Laita itse tennissukka housuihin niin naiset katsovat pitkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2773
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2130
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1747
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1746
    7. 121
      1712
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe