Rintamakarkuri

Soini ei ole rintamakarkuri, väittää hän.

Minun mielestä, juuri sitä hän on.

Rehdin ja rehellisen, tulisi olla puolustamassa vaaliohjelmaansa. Silloin Soini voisi seistä suorana äänestäjien edessä.

Toinen hyväkäs on oikeusministeri Jari Lindström, kun sanoi, että "vaaliohjelma ei ole sama, kuin hallitusohjelma". Mielestäni, äänestäjiä ei saa kohdella näin.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tietenkään saisi. Postimyynnissä on palautusoikeus. Meillä vaihto-oikeus neljän vuoden välein.
Vänkää väkeä, osa puhuu mitä sattuu ja osa avoimen rasistisia.

Muutamia tolkun ihmisiä, mutta toiset ministerit...Mäntylä on aika kujalla.
Vastailee eduskunnalle puutaheinää.

Oppositiossa ne oli harmittomia suunsoittajia, kauhukabinetti on toinen juttu.

Äänestä

Äänestäjät näkee kuka on rintamakarkuri. Joka kolmas persua äänestänyt on jo hyljännyt sen. Johtopäätösten aika on käsillä.

Äänestä

Kohta ovat pienin takiaispuolue eduskunnassa.

Äänestä

Ehkä ainakin työssä käyvä väestö ymmärtävän tämän hallituksen toimien jälkeen sen, kuinka tärkeää on käydä äänestämässä.
Ehkäpä puoluevalintakin alkaa selvitä. Toivon, ettei se ole seuraavissa vaaleissa Persut, Kokoomus tai Keskusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


xpersu kirjoitti:

Soini ei ole rintamakarkuri, väittää hän.

Minun mielestä, juuri sitä hän on.

Rehdin ja rehellisen, tulisi olla puolustamassa vaaliohjelmaansa. Silloin Soini voisi seistä suorana äänestäjien edessä.

Toinen hyväkäs on oikeusministeri Jari Lindström, kun sanoi, että "vaaliohjelma ei ole sama, kuin hallitusohjelma". Mielestäni, äänestäjiä ei saa kohdella näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu