Valtakunnanoikeus

Eikö tätä SSS- hallitusta saada valtakunnanoikeuteen? Ei ole maan etu, että tekevät suoranaisia rikoksia kansalaisia kohtaan. Vähennetään rahoitusta virkavallalta, jotka tutkivat harmaata taloutta, edesauttavat osinkojen piilotusta ulkomaille, josta seuraa veromenetyksiä Suomelle. Voiko maan hallitus toimia näin rikollisesti. Ei Sipilä ole jumalasta seuraava. Miten uskovaiseksi tunnustautuva pääministeri kehtaa ryöstää vähävaraisilta ja jakaa niille joilla jo on. Katsoitko MOT:ta, kyllä on härskiä rahanjakoa hyvävelijärjestelmälle. Ja kansa maksaa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä

Et taida olla ihan kartalla. Edellinen hallitus kuuluisi valtakunnanoikeuteen valehtelemisesta, verojen kiertämisestä, pääomaverotuksen muuttamisesta, velallisen epärehellisyydesta ( maksukyvytön harhauttaa saamaan lisää velkaa) ja lukuisista muista taloushallinnan epäselvyyksistä

Äänestä

Kyllä näistä asioista on Putinin kans puhuttu, tultiin siihen tulokseen että ainoa toimiva oikeus Suomessa on omankädenoikeus. Kysyi vielä lähtiessä että kuinka monta tuhatta tankkia tarvitsette. Ydinohjuksia ei kuulemma ihan vielä käyttäisi, halusi kuitenkin pitää maaperän suhkot tasaisena ja asuttavana...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hallitus-vaihtoon kirjoitti:

Eikö tätä SSS- hallitusta saada valtakunnanoikeuteen? Ei ole maan etu, että tekevät suoranaisia rikoksia kansalaisia kohtaan. Vähennetään rahoitusta virkavallalta, jotka tutkivat harmaata taloutta, edesauttavat osinkojen piilotusta ulkomaille, josta seuraa veromenetyksiä Suomelle. Voiko maan hallitus toimia näin rikollisesti. Ei Sipilä ole jumalasta seuraava. Miten uskovaiseksi tunnustautuva pääministeri kehtaa ryöstää vähävaraisilta ja jakaa niille joilla jo on. Katsoitko MOT:ta, kyllä on härskiä rahanjakoa hyvävelijärjestelmälle. Ja kansa maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu