SUOMUTUNTURI

Meidän legendraalinen hotelli palaa poroksi!
Kemijärvi tuli "kuuluisaksi" Suomun kautta ja me kaikki lähistöltä olemme ollet ylpeitä ja iloisia että saimme ilon olla Suomuun kuuluvia ja laskettelu taitoisia.
Ajattelen surulla tätä ja ajattelen samalla Suomun perustajaa Martti Kinnusta.
942939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Suomusta on suurin osa jäljellä. Vain kota ja muuten laho osa paloi. Tien toisella puolen on hotelli. Sillekin tulee nyt heti käyttöä. Järjestellen, kun tahto on kova.

Äänestä

Nytpähän saadaan uusi ja ehompi hotelli. Kodan sijaan maamerkkinä voisi toimia ufo lautanen.

Äänestä

Miten tällainen on mahdollista? Onko syttymissyy selvillä?

Äänestä
  • Ei tietysti niin nopesti tule ilmi

    Äänestä

Palokunnan ripeän toiminnan ansiosta saatiin hotellin kivijalka pelastetuksi !

Äänestä

mun mielestä olis sannu kaikki palaa maan tasalle asti.oli kyl niin ruma rakennus et ei varmaan muualla suomessa yhtä rumaa ollu toista!

Äänestä

Voi voi olen rukoilut illoin ja aamuin tulipaloa KEMPELEEN Keltaiseen Unelmien Linaan tasi tulla huti, eikö Taivas tunne maantietoa

Äänestä

Omistan vaihdoksen jälkeen aika outo juttu. Poliisin kannattaisi selvittää palon syy tavallista tarkemmin.

Äänestä
  • Outo juttu on housuissasi

    Äänestä

  • etsi_sieltä kirjoitti:

    Outo juttu on housuissasi

    Palojahan sattuu, etenkin kattoremonteissa on riskinsä. Suomullahan on bitumikatot joten korjaukset vaativat avotulija. Palojen syyt kyllä nykytekniikalla tutkitaan tarkkaan joten ei kannata alkaa elättelemään mielikuvitus teorioita.

    Ei kukaan ole niin hullu että alkaisi tuollaista tahallaan polttelemaan kyllä ne ajatukset pyörivät vain sellaisten mielessä jotka epäilevät kaikkea.

    Äänestä

  • Kyllä Suomulla on tapahtunut kaikkea voi sitä aatella vaikka mitä.Siellä eräs on tehnyt kokurssin ,sieltä joku on mennyt johoki piiloon ei ole saatu yhteyttä.ja rahat on hävenneeet siitä ei voi ihmetellä jos se vaikka palaskin?

    Äänestä

  • imetteliä kirjoitti:

    Kyllä Suomulla on tapahtunut kaikkea voi sitä aatella vaikka mitä.Siellä eräs on tehnyt kokurssin ,sieltä joku on mennyt johoki piiloon ei ole saatu yhteyttä.ja rahat on hävenneeet siitä ei voi ihmetellä jos se vaikka palaskin?

    Tälläistä sattuu aika usein Suomessa!
    Että on vakuutuspetoksen merkeissä aiheutettu tulipaloja.
    Mutta useimmiten kiinni on jääneet niistä.

    Äänestä

Opetelkaa Kemijärven pellet oikeinkirjoitus.

Äänestä

Kodan paikalle jos laitettais tuulimylly, olis komiaa kun siinä pikkulapa pyörähtäis ja toisi sähköä hotelliin.
Ehkä omistaja laittaakin, jahka saa vakuutusrahat.

Äänestä

Suomu perustettiin 60 luvulla ja mitä Kemijärvi olis ollut silloin ilman Suomua. Haiseva selluloosa tehdas siellä oli. Suomu tuli tunnetuksi ja me saatiin suri ilo ja meidän lapset ja lapsenlapsen sen myötä. En ymmärrä kuinka voitta ajatella niin ilkeästi , entä jos teidän koti palais , teidän työpaikka, miten sillion sanoittais . Ajatelkaa nenää pitemmälle sydämellä.Moni sais leipänsä sieltä ja.

Äänestä
  • Miten niin?
    Enpä ole ilikiästi aatellu yhtään minä ainakaan.
    Aika outo juttu on?
    Että toimimattomana, ja kannattamanona, sekä osittain kosteusvaurioituneena toiminu hotelli palaa perustuksia myöten juuri sillon, kun sinne olisi tulossa Aasiasta asti isoja vieras tyhmiä.
    Suomessa on monet yrittäjät, ja muita kiinteistö paloja, jos on olleet veloissa, tai konkusrssin partaalla.

    Mutta ainahan ei vahingoille maha mitään: Jos siellä on ollu niin vanhat sähköjodotukset, tai muita vanhoja säkölaitteita, jotka olisi aiheuttanu sen tulipalon..

    Äänestä

kemijärvi muuteskin niin kuollu paikka et ei siellä mitään tarvita.onneks olin sen verran fiksu et tajusin muuttaa pois sieltä!

Äänestä
  • no mitä tänne sit enää kirjottelet

    Äänestä

Toivotan onnea uudelle omistajalle ja toivottavasti avaa myös sen aasilaisen ruokapuolen ja samalla turisteja aasiasta. Nyt tulee kemijärvestä ja Suomutunturista kansainvälinen ja sitä tarvitaan nyky aikan.

Äänestä

On hyvä että paloi moinen räkälä olis palanut koko paska !

Äänestä
  • Oli huono asia tulipalo, ei siitä pidä iloita.

    Mitä Suomulle nyt tulee? Täällä on esitetty matkailukeskusta ja hiljaista keskusta. Ehkä molemmat!

    Äänestä


Nykyinen omistaja ei ostanut Suomua miksikään hiljaisten hiippailupaikaksi, matkailukeskus on toki normaalia käyttöä paikalle.
Tosiasia on kuitenkin se, että omistaja tekee siellä mitä itse haluaa, täällä arpomiset ei asiaan vaikuta sitä, eikä tätä.
Hiljaisuuden havittelijat olisivat voineet ostaa paikan, kun se oli myytävänä. Tarpeeksi kun lyö valuuttaa tiskiin, niin saa sen varmasti nytkin omistukseen. Ainaista ulinaa hiljaisuudesta on turha pitää, jos kerta ei rahat riitä sen tekemiseen.

Äänestä
  • Pitäisi olla jo hiljaa moisesta hiljaisuudesta sitä saa kun menee vaikka keskustaan.
    Ei hiljassa nyhjöttämällä, viherlehtiä syömällä, ja vettä juomalla rahaa tule.

    Mistä tälläiseen olisi löytynyt yrittäjää, ei kukaan moiseen hassutukseen lähtisi, jos ei yhteiskunnan euroilla taata kannattavuutta.
    Levin, ja Ylläksen meininki, missä raha kiertää ja babjot soi, eikä kukaan tiedä onko kainalossa oma vai lainattu kumppani. Tälläistä kansa kaipaa.

    Äänestä

  • Onko Hiljaisuuden keskuksesta edes mitään tietoa? Asiasta puhutaan, mutta onko täällä edelleenkään sitä asiaa koskevaa aloitetta julkaistu? Kaupunginvaltuusto käsitteli sen, mutta onko se netissä?

    Äänestä

  • hyvä_jysäys kirjoitti:

    Pitäisi olla jo hiljaa moisesta hiljaisuudesta sitä saa kun menee vaikka keskustaan.
    Ei hiljassa nyhjöttämällä, viherlehtiä syömällä, ja vettä juomalla rahaa tule.

    Mistä tälläiseen olisi löytynyt yrittäjää, ei kukaan moiseen hassutukseen lähtisi, jos ei yhteiskunnan euroilla taata kannattavuutta.
    Levin, ja Ylläksen meininki, missä raha kiertää ja babjot soi, eikä kukaan tiedä onko kainalossa oma vai lainattu kumppani. Tälläistä kansa kaipaa.

    tuo on koko kansakunnan tuho .... "leipää ja sirkushuveja".... moraalin löyhtyminen ja kaikenlainen saasta!

    Äänestä

  • onko.teksti kirjoitti:

    Onko Hiljaisuuden keskuksesta edes mitään tietoa? Asiasta puhutaan, mutta onko täällä edelleenkään sitä asiaa koskevaa aloitetta julkaistu? Kaupunginvaltuusto käsitteli sen, mutta onko se netissä?

    miks siitä enää kirjottelet, eihän uusi omistaja sellaisia ole laittamassa, se on jo vanha ja mennyt juttu

    Äänestä

Oikeita synnin pesiä.

Äänestä

Mulla meni tulityökortti vanahaksi.

Äänestä

Realisesti ajatellen Suomu nousee ylös tai laskee alas, ja se siitä. Niinkuin elämää.

Äänestä

Toivon että Suomusta tulee menevin laskettelupaikka joka Lapissa. Ei sinne hiljaisuutta tarvita , vaan ihan päinvastoin. Tanssia joka ilta. Erinlaisia teemajuhlia, ja suuret juhlat joka pitkien pyhien aikana. Juhlia mökkiläisille kun tulevat etälästä tai Ruotsista. Juhlia yksinäisille, juhlia yli kymppisille ja kyllä alkaa hyvin menee Suomulla.

Äänestä
  • Kyllä joskus kannattaa ihmisen hiljentyäkin ja miettiä asioita. Suomun luonnonrauhassa mieli virkistyy. Voihan siellä olla tanssipaikat ja muut silti, ei tarkoita että koko Suomun pitää olla hiljainen. Suomun keskuksessa voisi olla hiljainen retriitti huone tai rakennus.

    Tietysti olisi parempi ottaa kantaa, jos aloite tuotaisiin kokonaan tänne esiin, mutta ehkä se on vielä salainen?

    Äänestä

  • hiljainen.juttu kirjoitti:

    Kyllä joskus kannattaa ihmisen hiljentyäkin ja miettiä asioita. Suomun luonnonrauhassa mieli virkistyy. Voihan siellä olla tanssipaikat ja muut silti, ei tarkoita että koko Suomun pitää olla hiljainen. Suomun keskuksessa voisi olla hiljainen retriitti huone tai rakennus.

    Tietysti olisi parempi ottaa kantaa, jos aloite tuotaisiin kokonaan tänne esiin, mutta ehkä se on vielä salainen?

    Arvoisa 'hiljainen juttu'.

    Eivät minun aloitteeni ole tarkoitettu salaisiksi, ja salainen se ei missään tapauksessa ole. On vaan niin ettei kaupungin ole pakko pitä aloitteita 'netissä' kun mikään laki ei niin sano. Tilaahan voi aina lisätä, jos tilasta on pula, mutta tahto ilmeisesti on puuttunut pitää aloitetta esillä. (Kemijärven lössähtänyt ilmapiiri vaatii järjestelemään)

    Kun ehdin, kirjoitan aloitteeni tänne Suomi-ketjuun. Koti-Lappi ei sitä kyllä julkaise, sen hyvin tiedän. Mutta me edetään niin kuin voi, ja toivotaan parasta uudelle Suomulle. Ehkä sinne nyt voisi jonkun elementin aloitteesta saada, jos sellainen nyk. omistajalle sopii. Mutta uuden rakentaminen vie varmaan aikaa, joten emme hätiköi edelleenkään.

    Ystävällisesti :)

    Äänestä

  • Laita tosiaan aloite tänne, nähdään sitten se. itse ainakin olen epäillyt sen tasoltaan olevan sellainen, että ei aiheuta toimenpiteitä.
    Hyvä se olisi nähdä, niin saadaan nettikansan tuomio sille.

    Äänestä

  • täällätärkeetä kirjoitti:

    Laita tosiaan aloite tänne, nähdään sitten se. itse ainakin olen epäillyt sen tasoltaan olevan sellainen, että ei aiheuta toimenpiteitä.
    Hyvä se olisi nähdä, niin saadaan nettikansan tuomio sille.

    Sie räksyttäjä olet onneksi vähemmistöä; negalla ei mitään hyvää saa. Onneksi Kemijärvellä on hyviäkin ihmisiä.

    Äänestä

  • Ei mitään saada aikaan myöskään epärealistisilla mutu-hankkeilla, jos ne ei perustu järkevälle pohjalle.
    Sen takia olisikin hyvä nähdä kyseisen hankkeen aloite.

    Äänestä

  • hei hei ystävät! se aloite ja myös täydennys aloite ovat Kemijärven kaupungin www sivuilla tällä hetkellä! lukekaa Suomun kehittämisestä ideoita

    nyt jos koskaan on Suomun kehittäminen kaiken toiminnan "AA JA OO"!

    Kemppa city kasvaa ja kehittyy

    Äänestä

Koskematon luonto, joka on mielestäni luontevasti hiljaisuuden keskuksen yllä ja ympärillä,on kovin kaukana Suomulta. Lähimmät alueet ovat Rukan ja Pyhätunturin maisemissa. Suomun ympäristö, kuten koko Kemijärven seutu on hyödynnetty vesi- ja metsätalouteen niin, että metsät, maasto ja varsinkin vesistö on rikki revittyä kannikkoa ja risukkoa ja näin vetää kyllä oudon tulijan hiljaiseksi. Mutta harva siitä "nautinnosta" innostuisi maksamaan.

Äänestä

Tämän voisi lopettaa näin. Olipa kerran Suomu ja se oli meidän kaikkien ja sitt se paloi ja ei ole enää Suomua.

Äänestä

Turha valitella Suomusta. Ikänsä ollut veronmaksajien kontolla. Toivottavasti uusi yrittäjä ei roiku kaupungin kukkarolla.

Äänestä

Nythän siellä on hiljaisuus...

Äänestä

Otsikon mukaan legendraalinen hotelli palaa poroksi. Voi hyvänen aika noita kemijärven juttuja, en viitsi edes kirjoittaa isolla kirjaimella kemijärveä. Vikiskää ja kehukaa itseänne , mutta ei se teitä mihinkään muuta.

Äänestä
  • Olisit sinä kirjoittanut Kemijärven isolla, mutta et osannut , löytänyt isoa K- kirjainta.

    Äänestä

Siitä puhe mistä pula.
Puhutaan paljon Suomutunturista ennen , nytten ja tulevaisuudesta. Eihän siellä Kemijärvellä ole niin paljon puheenaihetta koska niinhän se on joka pikkupaikassa.Antaa ihmisten puhua niin kauan kun ei solvata ketään.

Äänestä

Jouti palaa. Oli sen verran pahat homevauriot.

Äänestä

Uskoisin että Suomu on rakennettava uudelleen onhan hyvät rinteet, mökkejä satoja ympärillä joten rakennetaan varmasti.
Seuraan mielenkiinnolla sitä kadehtimista kun uusi Suomu alkaa nousta. Viritellään keskusteluja entisen homevaurijoista, ja jopa tuhopoltoista. Kemijärviläinen kun ei kateelliselle luonteelleensa mitään.

Äänestä
  • Ihminen on paha ja hän ei lopeta ennenkuin hänen itselleen käy pahasti.
    Lopettakaa toi kamala haukkuminen Suomusta ja älkää kadehtiko sitä.
    Positiivinen elämän katsomus tuo teidän ja iloisemmaksi ihmiseksi.

    Äänestä

  • Niinhä se ikävä kyllä monella elämä jaksottuu. Ensin ollaan kateellisia ja pahansuopia kun itse vätystellään, lopuksi katkeroidutaan.

    Äänestä

Esitän keskusteluun: Mitä mieltä olette, jos Suomulle perustetaan ns. Suomun keskus? Asiasta on tehty jo kuntalaisaloite, ja se on Kemijärven Yrittäjien käsittelyssä. Luonnonrauha, hiljaisuus, retriitit ym. osa kokonaisuutta.

Äänestä
  • Kannatan jos perustamiseen ei käytetä veroeuroja.

    Itse en tulisi palveluja käyttämään koska tuolla saloilla on paljon rauhallisempaa ja hiljaisempaa kuin jossakin varta vasten perustetussa ns. Suomun keskuksessa.

    Äänestä

  • Aivan, yksityisiltä sijoittajilta varat hankkeeseen, niin kellään ei ole nokalle koputtamista. Riskit on silloin siellä missä kuuluukin, jos hanke ei täytä kaupallisia näkökohtia, ei sijoittajia tietysti löydy. Se taas ei ole silloin huono asia lainkaan.
    Siitä vaan keskuksen haluajat sijoittajia etsimään. Ei niitä tältä sivustolta löydy, joten jalkautua pitää.

    Äänestä

  • Ei Suomun Keskusta pidäkään rakentaa valtion tai kunnan rahoilla. Eihän sitä kukaan ole esittänytkään, vaan yksityisellä rahalla, eikö niin? Kaupungin tietysti pitää tukea kaava politiikalla ja tukemalla yritysten etsintää, elinkeino toimintaa jn. e. Suomun Keskus voisi olla Kemijärven markkina tekijä, pitäisi meidän vaan keksiä lisää toimintaa siihen, kokonaisuutena!

    Äänestä

Mitä tapahtuu Suomulla tätä päivää?

Äänestä

Hei hei kaikki mukaan! Mennään Suomun keskukseen. Siellä on hyvä olla. Paha olo poistuu, ihmismieli lepää. Sinne ei pakoteta ketään.
Markkinointi on hiljaista, hienovaraista.

Tule ystävä Suomulle, onnen keskukseen. Siellä on onnea tarjolla. Nauti Suomun rauhasta. Elämän iloa ja onnea. Suomulla saat hyvän mielen.

-----

Kaikki ylläk errottu voisi olla totta, jos vain hanke kehittyisi. Miksi aloite ei etene, miksi valtuuston tahtoa ei kunnioiteta?

Suomu aloite on Kemijärven - Suomun yhteinen tulevaisuus. Siihen pitäisi yhdistää myös muita asioita, kute se hiljaisuus keskus, mutta ei kai Oili niitä vastustaisi. Aloite kuulostaa olevan ihan OK!

Äänestä

Suomun tulipalosta vuosi eikä uutta rakennusta nouse. Olisiko vakuutusjutuissa jotain epäselvyyksiä, vai olisko vakuutusrahat käytetty tuottavampaan toimintaan.

Jos tilanne on tuo edessä voi olla konkurssi, ja joku ostaa kiinteistöt pilkkahinnalla, tai ne lahoo paikalleen. Paras ratkaisu tietysti olisi kun nykyinen omistaja jatkaisi rakennuttamalla uutta palaneen tilalle.

Höpinät hiljaisuuden keskuksista pitäisi unohtaa jokainen yrittäjä tietä että sillä ei liijoin keskusta pyöritetä, eikä yhteiskunta lähde rahoittamaan tuollaista utopiaa.

Kaikkien etuhan olisi elinvoimainen ja kansaa vetävä Suomu.

Äänestä
  • Etkö hyvä ystävä tiedä, ei Suomun hiljainen toiminta ole muilta pois. Voi siellä olla silti muutakin, kuten hotelli ym.

    Äänestä

  • SUOMUlähetti kirjoitti:

    Etkö hyvä ystävä tiedä, ei Suomun hiljainen toiminta ole muilta pois. Voi siellä olla silti muutakin, kuten hotelli ym.

    Kenen luulet rahoittavan hiljaisen toiminnan? Luuletko jonkun yrityksen olevan kiinnostunut, jos on ei kait kukaan estä sellaista perustamasta, vaikka sinun itsesi.

    Pitäisikö kaupungin lähteä rahoittamaan kyseistä keskusta????

    Äänestä

  • Pitäisi aloittaa se keskustelu kaupungin ja Oili Kansa niin etenisi. On tässä mennyt jo aikaa, onko kemijärveläinen mentaliteetti....?

    Miksi piilottelu? Ei sitä tässä suomi-palstalla ratkaista, ei mitään, ei tätäkään

    Äänestä

  • Kaupungin ei tarvitse antaa rahaa keskukseen, mutta pitää edistää asiaa kaavoituksella ja neuvottelemalla yritysten kanssa.

    Kemijärven yrittäjät, käsitelkää aloite!

    Äänestä

Kuka jaksaa kehua Suomua, ei se nouse oli yrittäjänä, vaikka pressa.

Äänestä

Sanotaan ettei Suomu tule entiseen kuntoon, niin yritetään muistaa Suomua hyvällä ja että mitä itse olet nauttinut siellä.

Äänestä

On turhauttavaa puhua hiljaisuuden keskuksesta kun mennään jo pitkälti 2000 lukua.
Ihmiset kaipaavat railakasta menoa, ja virkistystä työpaineisiin. Suomu on syrjäinen paikka joten se pitää yrittää hyödyntää positiivisesti.

Nykyisin aviopuolisotkin haluavat vaihtelua tylsään parisuhteeseen joten ei se hiljaisuudella parane. Mitä irstaampi meno, sen parempi, silloin alkaa tulostakin tulla. Suomu on syrjäinen joten puolisot voivat yksinäänkin irroitella, ilman pelkoaa että joku yllättäisi.

Rajakin on sopivan lähellä joten Venäjältäkin olisi tulijoita ja hauskaa riittäisi, ja paikkakunnalle tulisi mainetta ja rahaa, Levinkin maine perustuu paljon muuhunkin kuin perinteiseen lasketteluun, yhä vahvimmin seksittely on kuvioissa mukana.

Äänestä

Suomutunturi tulee olee paikallaan, mutta hotellit ja hissit ovat toinen asia. Ja meillä kivat muistot mielessä.

Äänestä
  • Suomu ei missä nimessä kuihdu kokonaan. Onhan siellä valtava omaisuus ihmisillä kiinni kiinteistöissä. Uudehkoja hotelleja tyhjillään, kukahan omistanee hotellit vastakkaisella puolen tunturista?
    Näiden kiinteistöjen kannalta olisi hyvä jos Suomu saataisiin pyörimään. Kummallista miksi palon vaurioita ei ole alettu korjaamaan? Kait hotelli oli vakuutettu eikä tuhopolttoakaan tiettävästi epäillä. Monta kysymystä on auki.

    Äänestä

Ekaks: Kauppa, että lomavieraat tulee!

Äänestä

Rakastan Räisälää ja Suomua. Se on yksi elämä asioista lapsuudesta. Minulla on juuret sinne. Kuinka siellä nykyään menee ei ehkä ole niin tärkeetä minulle, mutta toivon Aina kaikkea parasta sinnepäin.

Äänestä

Miten sen Suomun aloitteen käsittely on mennyt? Onko asiasta tietoa?

Äänestä
  • Juu, ne on kaivettu roskakorista ja tavailtu uudestaan oikein huolella.
    On päätetty aloittaa Suomun aloitteen mukainen rakentaminen, hiljaisuuden tiloiksi tuleva pytinki. Sama grynderi alkaa rakentamaan sitä yhdessä tulevan sellutehtaan kanssa.

    Äänestä

  • kohtasekialkaa kirjoitti:

    Juu, ne on kaivettu roskakorista ja tavailtu uudestaan oikein huolella.
    On päätetty aloittaa Suomun aloitteen mukainen rakentaminen, hiljaisuuden tiloiksi tuleva pytinki. Sama grynderi alkaa rakentamaan sitä yhdessä tulevan sellutehtaan kanssa.

    Kemijärven Yrittäjät!
    Jos ette halua viedä aloitetta eteenpäin, niin palauttakaa aloite valtuustoon tai antakaa se aloitteen tekijälle!

    Äänestä

Kun Suomu perustettiin , niin kuinka monella kyläläisellä oli varaa edes ostaa suksia? Me jotka elettiin siellä silloin ei huudettu Hurraa huutoja. Kun ei ollut ruokaa , töistä puhumattakaan. Ne harvat jäi sinne ja vain harva asi työpaikan sieltä. Kauniilta kuullosti Martti Kinnusen puhe silloin ennen kuin hoteeli perustettiin.Lupoas töitä tutuille ja kyläläisille. Ei pahaa hänestä, hyvä opettja oli. Teidän täytyy muistaa ne ajat kuusikymmentä luvulla ei olleet kauniita.

Äänestä
  • Mitä v...tun väliä jollakin entisilä ajoilla on nykyhetken kanssa. Se oli silloin ja siine se.
    Nykyisin tuo töppyrä ei oikein kelleen kelpaa, ei vedä kuin paria kylähullua puoleensa.

    Äänestä

Ja ketä he ovat?

Äänestä

Monien pettymykseksi Suomun hotellin palo ei ollutkaan tuhopoltto eikä omistaja joutunut vankilaan. Tuhopoltto jos mikä olisi ollut katkeroituneille kemijärviläisille mieleen.

Nyt voidaan luopua hiljaisesta keskuksesta ja rakentaminenkin alkaa elikkä Suomulle kuuluu hyvää ja yrittäjät pääsevät nostamaan Suomua uuteen kukoistukseen. Nyt olisi imua pohjoisen keskuksiin kiinalaiset ovat rahottuneet ja ovat fiksuja turisteja.

Äänestä
  • Suomulle mahtuu paljon kaikkea mukavaa. Hotelli, laskettelu ym. hommat ja sitten myös hiljaisuuden keskus rentoutumista ja terapiaa ja kaikkea sellaista varten.

    Lisäksi myös Harjulan aloite pitäisi toteuttaa. Suomun äitinä tunnettu yrittäjä on tehnyt kaksi aloitetta ja niissä on "sitä jotakin"!

    Suomulla voi olla monenlaisia toimintoja, se on Suomen kauneinta aluetta ja ihana luonnon maisema, Suomutunturi, Lapin matkailun vetonaula! Tule ystäväni Suomulle NYT HETI!

    SUOMU = IHANA TUNTURI
    Kemijärvi, onnen tunteen kaupunki.

    Täällä viihtyy aina turistit, sillä he haluavat olla rauhassa ja hiljaisuudessa.
    Vaikenemme nyt Suomua ihmetellen. SUOMU=KESKUS, halliterapia, hilj. polku, huutoterap jne.

    Äänestä

  • Suomun-lähetti kirjoitti:

    Suomulle mahtuu paljon kaikkea mukavaa. Hotelli, laskettelu ym. hommat ja sitten myös hiljaisuuden keskus rentoutumista ja terapiaa ja kaikkea sellaista varten.

    Lisäksi myös Harjulan aloite pitäisi toteuttaa. Suomun äitinä tunnettu yrittäjä on tehnyt kaksi aloitetta ja niissä on "sitä jotakin"!

    Suomulla voi olla monenlaisia toimintoja, se on Suomen kauneinta aluetta ja ihana luonnon maisema, Suomutunturi, Lapin matkailun vetonaula! Tule ystäväni Suomulle NYT HETI!

    SUOMU = IHANA TUNTURI
    Kemijärvi, onnen tunteen kaupunki.

    Täällä viihtyy aina turistit, sillä he haluavat olla rauhassa ja hiljaisuudessa.
    Vaikenemme nyt Suomua ihmetellen. SUOMU=KESKUS, halliterapia, hilj. polku, huutoterap jne.

    Ihan vain trollille tiedoksi.
    Koita löytää uusi aihe trollaukseen, tuohon koukkuun ei enää kukaan tartu.

    Äänestä

  • turhaatuotasamaa kirjoitti:

    Ihan vain trollille tiedoksi.
    Koita löytää uusi aihe trollaukseen, tuohon koukkuun ei enää kukaan tartu.

    Oonko mäkin "rolli" mielestäsi vai ihan pelkkä p-pää? Mä tahdon Suomulle, olen avoimesti "suomulainen"! Sanoivat, että olen p-pää. No jos voisi avata pääni, niin näkisitte, ettei se ole peetä täynnä ollenkaan!!! En oo mikään p-pää, mutta tahdon tietysti SUOMULLE!!!! Nyt sinne rakentamaan vaan uutta TOIMINTAKESKUSTA! Suomua ja luontoa voi rakastaa normaalisti!

    Suomun Toimintakeskus
    - siellä sitä jotakin on, aijaijaa… (laulu Fredin laulusta sävelmä)

    Äänestä

  • turhaatuotasamaa kirjoitti:

    Ihan vain trollille tiedoksi.
    Koita löytää uusi aihe trollaukseen, tuohon koukkuun ei enää kukaan tartu.

    niin että oon trolli? oonko trolli? vai ehkäpä Rölli peikko BUAHAHAHAA!!

    Röllimetsä Suomulle, ihan kivaa

    Äänestä

Toota, ei jaksa enää lkea. Oksennan

Äänestä
  • Älä oksenna. Suomulla voit hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä oksenna. Suomulla voit hyvin.

    Suomun Kotaravintolaan mä haluan, siellä syön vielä joskus joulupuuroa ja sitten kinkut, laatikot ja kalkkunat! Glögiä vielä palanpainikkeeksi. Sitten mä lähden Suomun rinteille juoksemaan aattoiltana, huudan hiljaisuuteen! Se on mun haave ja vaikka pilkkaatte, niin mä en vaan välitä, en oo mikään p-pä, olen vaan yksi "Suomulainen". Kaikille sen kerron, että mä isoan Suomulle! Ystävät, sukulaiset, hoitajat, kotikuntalaiset, kaikki ne tietää, että en häpeä vaan rakastan SUOMUA!!!!!!

    Äänestä

Suomutunturin vaiheet ovat monenkirjavat.
Suomun kehitys olisi voinut olla parempi.
Miksei ollut? No, enpä tiiä.

Äänestä
  • Mitä kaupunki tekee Suomulle?

    Äänestä

Ennen tuli jetsetit Kemijärvellä, ostivat Asusteelta uusimman Torstain urheiluvaatteet ja sitten laskettelemaan Suommulle!

Tämä oli meidän menneisyys ja miksei se olisi myös tulevaisuus? Kaikki julkisuudet merkittävät "influensserit" Suommulle, siitä tulee menopaikka, jossa kaikki, JOTKA HALUAA OLLA JOTAKIN, käyvät! Sen nimi on muuten SUOMMU eikä Suomu, kaksi M-kirjainta.

Tule siis SUOMMULLE! Kemijärven kaupungissa, "siellä Tonkopuron lähellä". Aletaanko puhua SUOMMUSTA, koska se on alkuperäinen nimi SUOMMUTUNTURI. Joko aletaan se tunturimatkailu, tunnuslauseemme on nyt: "Jetsetit takasin"!

Kaupunginvaltuusto voisi pikkusen alkaa toimia tässäkin eikä vain jauhaa jotain paskaa jostakin paskaputkesta, joka ei kiinnosta!

Äänestä

Suomulla menee erinomaisesti. Paikat ovat lähes täynnä asujia. Laskettelijat jonottavat. Ladut kutsuvat. Mökeissäkin on asujia.

Ei valittamista, kiitos.

Äänestä

Suomun tuhkista nousee feenix mirri joka pistää kullit ruikkimaan.

Äänestä

Huippu rinnekoneen kuljettaja Suomulla ajoi Kiinassa olympialaisissa tampparia,teki nähtävå.sti paluun tutuille Suomun rinteille.Herää kysymys miksi omistaja ei käytä tilaisuutta valtava mainosarvo?

Äänestä

Kuka on Suomun omistaja tätt päivää?

Äänestä

SUOMU ROCK
Oonko mä Suomulainen? Suomun kaltainen? Olen ihmisen kaltainen ainakin, humanoidin vertainen?

Tule jo Suomulle ystävä, Tonkopurolla väreilee!
Tule jo Suomulle kaveri, Tonkopurolla elämä virtailee!

Tonkopurolla on hyvä olla, tunnetko miten on mukavaa.
Tonkopurolla avartuu polla, ei ole mielesi sakeaa!

Suomu on ihana elämän kohde, sinnepä mieleni samoaa.
Tonkopurolla virtaa kirkasta vettä, sitä kaikki jo janoaa!

Suomutunturilla terapiaa annetaan, sinne rahaa kannetaan!
Suomu on koti, kehto ja hauta, siellä on miehet rautaa!
Tule jo Suomulle turisti, tule jo hiljaisuuden pariin! TULE; TULEJO

Äänestä

Suomutunturin kehitys on A ja O

Äänestä

Suomun kotaravintola pitää rakentaa uudestaan. Maamerkki!

Lisäksi se hiljaisuuden keskus ja polkuterapia.

Toimikaa!!

Äänestä

Suomulle lentomäki!

Äänestä
  • Olin kerran markkinoilla siellä oli aivan päissään yksi ihminen näin omin silmin, Suomusta ei tehdä juottolaa!

    Äänestä

Joko poijat ovat saaneet tuoretta piparia? Pyhätunturilla sitä olisi tarjolla mielin määrin. Suomulla on vain vanhaa torttua ja eriparitissejä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tulipalo kirjoitti:

Meidän legendraalinen hotelli palaa poroksi!
Kemijärvi tuli "kuuluisaksi" Suomun kautta ja me kaikki lähistöltä olemme ollet ylpeitä ja iloisia että saimme ilon olla Suomuun kuuluvia ja laskettelu taitoisia.
Ajattelen surulla tätä ja ajattelen samalla Suomun perustajaa Martti Kinnusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu