Mies altavastaajana
Elin 21 vuotta parisuhteessa. Halusin olla hyvä, kunnioitettava, luotettava, taloudesta huolta pitävä ja erityisesti lapsille täydellinen isä. Mikä meni pieleen?
Sana, jonka miehen pitäisi opetella, on EI. Miehellä pitää olla oikeus ilmaista tunteensa ja mielipiteensä. Liian usein vain käy niin että halutaan pitää puoliso tyytyväisenä ja onnellisena. Rakennetaan yhteisiä pilvilinnoja sekä luodaan kulissit ympärille. Lopuksi kuitenkin kaiken ympärillä on vain kupla, jonka sisällä kuohuu. Halusin aina välttää riitatilanteita joiden ratkaisemiseen ei löytynyt mahdollisuutta, oli helpompi antaa periksi.
Ei elämä voi olla vain toisen miellyttämistä, sen täytyy olla myös yhteisesti haettuja tavoitteita. Nuoruuden ensihuumassa keskityin pitämään tyttöystäväni suhteessa jossa hänellä oli hyvä olla. Rakastin niin paljon että olin valmis tekemään uhrauksia ja joustoja omia periaatteita vastaan. Mutta teinkö liikaa??
Suhteen edetessä tyttöystäväni oli tottunut toimintamalliin jossa hän ohjaili parisuhdetta. Yritin tuoda omia mielipiteitäni hiljalleen esiin, teinkö sen vain liian myöhään? Pystyin vain hyväksymään sen tosiseikan: rakkaus sokaisee mutta avioliitto avaa silmät.
Muutimme yhteen, saimme työpaikat, saimme lapsia ja ostimme viimein sen unelmien kodin. Ainoa ongelma oli kuitenkin siinä että talo oli puolisoni unelmakoti. Mitä muutakaan saatoin asiassa tehdä kuin vain toteuttaa hänen haaveitaan. Pidin yksin yllä sosiaalista kanssakäymistä ystäviin ja naapureihin. Minulla oli omassa elämässäni lapset, talo, autotalli, työ ja kesämökki. Taloa en tuntenut kodiksi. Se ei ollut lämminhenkinen paikka jossa puolisot viettävät yhteistä elämää. Minulla oli vaimo mutta ei parisuhdetta.
Vuodet kuluivat kuin siivillä, ystävien kanssa vietin paljon aikaa. Autotallista tuli entistä tärkeämpi osa elämääni. Vietin siellä hermolepoa kun sain omaa aikaa harrastusteni parissa. Naapuruston miehet kokoontuivat sinne usein kanssani ja kävimme läpi elämääkin suuremmat keskustelut. Se oli myös monelle muulle saman kohtalon kokeneelle miehelle tukiryhmä. Usein vietin siellä myös yöni. Samat rutiinit jatkuivat päivästä toiseen. Laitoin lapsilleni aamupalan, hoidin työni, laitoin ruokaa ja varmistin että lapset menivät nukkumaan. Mitä sen jälkeen? Olin yksin.
Soitin monia soittimia mutta kaikki se täytyi tapahtua silloin kun vaimoni ei ollut kuunteluetäisyydellä. Hän ei sietänyt iskelmämusiikkia. Halusi valita itse mitä kotona sai kuulua. En voinut edes olohuoneessa syödä porkkanaa tai lanttua, se piti tehdä vierashuoneessa koska ei sietänyt puremisen ääntä.
Vaimon kontrolli tekemisiini kasvoi koko ajan enemmän, jopa anoppini kyseli minulta miksi siedän moista. Vietin paljon aikaa anoppilassa kun kävin metsätöissä appiukon kanssa ja korjailin traktoria. Heidän naapurissaan asui maata viljelevä peräkammarin poika joka usein pyysi apuani. Jotenkin tunsin itseni kerrankin tarpeelliseksi kun pystyin auttamaan ja olemaan mukana. Oliko se ainoa asia jolla sain nostettua itsetuntoani, ken tietää.
Kesämökki
Kesämökki oli pakopaikka kaikesta arkisista asioista. Lähdin lasteni kanssa mökille aina kuin oli mahdollista. Kuitenkin ironisinta asiassa oli se että aina piti saada vaimon hyväksyntä lähtemiselle. Kaikki kotiasiat täytyi olla tehtynä ennen mökkiviikonloppua. Tuntui siltä että jatkuva kontrolli ei lopu koskaan.
Mökillä sain kokea olevani vapaa, vaimoni ei siellä viihtynyt. Lasteni kanssa teimme metsäretkiä, pyöräilimme, leikimme ja nautimme maaseudun rauhasta. Ne harvat kerrat kun vaimoni viimeisten avioliittovuosien aikana oli mukana, hän vain otti aurinkoa ja määräili tekemisiäni. Viimeinen pisara oli kuitenkin juhannus, viisi vuotta ennen avioeroa. Olin saanut toisen vesivahinkomme korjattua ja mökki oli muutamaa pikkusilausta vailla. Vaimoni seisoi keskellä mökkiä ja arvosteli kaikkea mitä oli tehty tai oli vielä tekemättä. Sanoi tylysti kaiken jälkeen että olin taitamaton ja tehnyt mökin siihen tilaan että se miellytti vain minua. Pakkasin tavarat välittömästi ja lähdimme pois. Sen jälkeen hän ei astunut enää jalallakaan mökkiin.
Itsemurha
Mukaan tuli lopulta itsetuhoiset ajatukset. Mietin vuosia miten pääsisin helpoiten eroon tuskastani, mikä olisi helpoin tapa? Avaanko ranteeni, syönkö kerralla kaikki vahvat kipulääkkeeni vai häkämyrkytys? Istuin työni vuoksi autossa paljon ja liian usein tuijotin vastaantulevan kuorma-auton valoja, ajanko sen eteen välittämättä muiden kohtaloista. Ajattelin vain itseäni. Ajatukseni syvenivät, lapset kyllä selviävät isän menetyksestä ja kavereilleni olisin vain poismennyt tuttu…mutta olisiko kaikki sen arvoista.
Alkoholismi
Alkoholi tuli entistä enemmän osaksi elämääni. Autotallissa oli aina pakkaus olutta jota join iltaisin aivan kuin paikatakseni pahaa oloa ja korvatakseni yksinäisyyttä. Vaimoni ei sitä nähnyt koska oli aina nukkumassa kun kömmin takaisin sisään makuuhuoneeseen. Mökillä lapset joutuivat liian usein näkemään kun isä hortoili kännissä ja lopulta s
Elin 21 vuotta parisuhteessa. Halusin olla hyvä, kunnioitettava, luotettava, taloudesta huolta pitävä ja erityisesti lapsille täydellinen isä. Mikä meni pieleen?
Sana, jonka miehen pitäisi opetella, on EI. Miehellä pitää olla oikeus ilmaista tunteensa ja mielipiteensä. Liian usein vain käy niin että halutaan pitää puoliso tyytyväisenä ja onnellisena. Rakennetaan yhteisiä pilvilinnoja sekä luodaan kulissit ympärille. Lopuksi kuitenkin kaiken ympärillä on vain kupla, jonka sisällä kuohuu. Halusin aina välttää riitatilanteita joiden ratkaisemiseen ei löytynyt mahdollisuutta, oli helpompi antaa periksi.
Ei elämä voi olla vain toisen miellyttämistä, sen täytyy olla myös yhteisesti haettuja tavoitteita. Nuoruuden ensihuumassa keskityin pitämään tyttöystäväni suhteessa jossa hänellä oli hyvä olla. Rakastin niin paljon että olin valmis tekemään uhrauksia ja joustoja omia periaatteita vastaan. Mutta teinkö liikaa??
Suhteen edetessä tyttöystäväni oli tottunut toimintamalliin jossa hän ohjaili parisuhdetta. Yritin tuoda omia mielipiteitäni hiljalleen esiin, teinkö sen vain liian myöhään? Pystyin vain hyväksymään sen tosiseikan: rakkaus sokaisee mutta avioliitto avaa silmät.
Muutimme yhteen, saimme työpaikat, saimme lapsia ja ostimme viimein sen unelmien kodin. Ainoa ongelma oli kuitenkin siinä että talo oli puolisoni unelmakoti. Mitä muutakaan saatoin asiassa tehdä kuin vain toteuttaa hänen haaveitaan. Pidin yksin yllä sosiaalista kanssakäymistä ystäviin ja naapureihin. Minulla oli omassa elämässäni lapset, talo, autotalli, työ ja kesämökki. Taloa en tuntenut kodiksi. Se ei ollut lämminhenkinen paikka jossa puolisot viettävät yhteistä elämää. Minulla oli vaimo mutta ei parisuhdetta.
Vuodet kuluivat kuin siivillä, ystävien kanssa vietin paljon aikaa. Autotallista tuli entistä tärkeämpi osa elämääni. Vietin siellä hermolepoa kun sain omaa aikaa harrastusteni parissa. Naapuruston miehet kokoontuivat sinne usein kanssani ja kävimme läpi elämääkin suuremmat keskustelut. Se oli myös monelle muulle saman kohtalon kokeneelle miehelle tukiryhmä. Usein vietin siellä myös yöni. Samat rutiinit jatkuivat päivästä toiseen. Laitoin lapsilleni aamupalan, hoidin työni, laitoin ruokaa ja varmistin että lapset menivät nukkumaan. Mitä sen jälkeen? Olin yksin.
Soitin monia soittimia mutta kaikki se täytyi tapahtua silloin kun vaimoni ei ollut kuunteluetäisyydellä. Hän ei sietänyt iskelmämusiikkia. Halusi valita itse mitä kotona sai kuulua. En voinut edes olohuoneessa syödä porkkanaa tai lanttua, se piti tehdä vierashuoneessa koska ei sietänyt puremisen ääntä.
Vaimon kontrolli tekemisiini kasvoi koko ajan enemmän, jopa anoppini kyseli minulta miksi siedän moista. Vietin paljon aikaa anoppilassa kun kävin metsätöissä appiukon kanssa ja korjailin traktoria. Heidän naapurissaan asui maata viljelevä peräkammarin poika joka usein pyysi apuani. Jotenkin tunsin itseni kerrankin tarpeelliseksi kun pystyin auttamaan ja olemaan mukana. Oliko se ainoa asia jolla sain nostettua itsetuntoani, ken tietää.
Kesämökki
Kesämökki oli pakopaikka kaikesta arkisista asioista. Lähdin lasteni kanssa mökille aina kuin oli mahdollista. Kuitenkin ironisinta asiassa oli se että aina piti saada vaimon hyväksyntä lähtemiselle. Kaikki kotiasiat täytyi olla tehtynä ennen mökkiviikonloppua. Tuntui siltä että jatkuva kontrolli ei lopu koskaan.
Mökillä sain kokea olevani vapaa, vaimoni ei siellä viihtynyt. Lasteni kanssa teimme metsäretkiä, pyöräilimme, leikimme ja nautimme maaseudun rauhasta. Ne harvat kerrat kun vaimoni viimeisten avioliittovuosien aikana oli mukana, hän vain otti aurinkoa ja määräili tekemisiäni. Viimeinen pisara oli kuitenkin juhannus, viisi vuotta ennen avioeroa. Olin saanut toisen vesivahinkomme korjattua ja mökki oli muutamaa pikkusilausta vailla. Vaimoni seisoi keskellä mökkiä ja arvosteli kaikkea mitä oli tehty tai oli vielä tekemättä. Sanoi tylysti kaiken jälkeen että olin taitamaton ja tehnyt mökin siihen tilaan että se miellytti vain minua. Pakkasin tavarat välittömästi ja lähdimme pois. Sen jälkeen hän ei astunut enää jalallakaan mökkiin.
Itsemurha
Mukaan tuli lopulta itsetuhoiset ajatukset. Mietin vuosia miten pääsisin helpoiten eroon tuskastani, mikä olisi helpoin tapa? Avaanko ranteeni, syönkö kerralla kaikki vahvat kipulääkkeeni vai häkämyrkytys? Istuin työni vuoksi autossa paljon ja liian usein tuijotin vastaantulevan kuorma-auton valoja, ajanko sen eteen välittämättä muiden kohtaloista. Ajattelin vain itseäni. Ajatukseni syvenivät, lapset kyllä selviävät isän menetyksestä ja kavereilleni olisin vain poismennyt tuttu…mutta olisiko kaikki sen arvoista.
Alkoholismi
Alkoholi tuli entistä enemmän osaksi elämääni. Autotallissa oli aina pakkaus olutta jota join iltaisin aivan kuin paikatakseni pahaa oloa ja korvatakseni yksinäisyyttä. Vaimoni ei sitä nähnyt koska oli aina nukkumassa kun kömmin takaisin sisään makuuhuoneeseen. Mökillä lapset joutuivat liian usein näkemään kun isä hortoili kännissä ja lopulta s
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koko teksti ei mahtunut, jos joku haluaa jatkaa lukemista niin voin lisätä lopun.