Sydän huutaa tällä hetkellä tuskissaan, mutta helpottaa, että tiedän tehneeni oikein! Avioliittoni muuttui tylsäksi, puhumattomaksi, seksittömäksi jo kauan sitten. Kaikkien käänteiden jälkeen huomasin rakastuneeni toiseen mieheen, jonka kanssa meillä olikin suhde muutaman kuukauden. Ajatuksiani revittiin kahtia, toisaalta ilo, intohimo ja onnellisuus tämän toisen miehen kanssa, toisaalta valtava syyllisyys oman mieheni kanssa.
Vaikka rakastuin ja hänkin rakastui, päätin lopettaa suhteen. Enhän voi millään korjata avioliittoani, jos ajatukset vie koko ajan toisen ihmisen luo. Minun on pakko kuitenkin katsoa oma avioliittoni loppuun, ehkä saan rakkauden takaisin, ehkä en, mutta haluan ainakin tietää yrittäneeni kaikkeni. Mutta kahtaalle en itseäni voi repiä. Nyt siis sydän huutaa luopumisen tuskasta, eikä siitä voi kenellekään puhua. En koe olevani "oikeutettu" tähän tuskaan, olenhan pettänyt miestäni! Luotan kuitenkin siihen, että tästä toivuttuani pystyn antamaan 100% avioliittooni ja katsomaan, saanko sen vielä kuntoon. Sydän on surua täynnä, mutta tiedän kuitenkin tehneeni oikein, ehkä se tieto joskus alkaa helpottamaan!
Tässäpä pieni purkaus näin joulun alla! Toivon teille kaikille oikein rauhallista ja rakkauden täytteistä joulua!
Vaikka rakastuin ja hänkin rakastui, päätin lopettaa suhteen. Enhän voi millään korjata avioliittoani, jos ajatukset vie koko ajan toisen ihmisen luo. Minun on pakko kuitenkin katsoa oma avioliittoni loppuun, ehkä saan rakkauden takaisin, ehkä en, mutta haluan ainakin tietää yrittäneeni kaikkeni. Mutta kahtaalle en itseäni voi repiä. Nyt siis sydän huutaa luopumisen tuskasta, eikä siitä voi kenellekään puhua. En koe olevani "oikeutettu" tähän tuskaan, olenhan pettänyt miestäni! Luotan kuitenkin siihen, että tästä toivuttuani pystyn antamaan 100% avioliittooni ja katsomaan, saanko sen vielä kuntoon. Sydän on surua täynnä, mutta tiedän kuitenkin tehneeni oikein, ehkä se tieto joskus alkaa helpottamaan!
Tässäpä pieni purkaus näin joulun alla! Toivon teille kaikille oikein rauhallista ja rakkauden täytteistä joulua!
Vastaukset 16
Vanhimmat
valintoja täynnä. Varmasti sinäkin löydät vielä onnen. Ja rakkaudenkin, olethan sinä joskus miestäsi rakastunut, kun olet naimisiin mennyt. Yritä nyt saada liittosi kuntoon, se on oikea ratkaisu, kun olet naimisissa. Vaali sitä suhdetta, avioliitot kaatuvat nykyään aivan liian helposti. Teollasi sinä kuitenkin osoitat suurta tahdonvoimaa ja onnistut varmasti korjaamaan avioliittosi.
Hyvää Joulua ja voimia, sitä tarvit, koska helppoa sinulla ei varmasti ole, vaikka tiedätkin tehneesi oikein.
Oletko kertonut miehellesi kaikki? Jotenkin sinun kertomuksesi tuntuu kovin tutulta. Olisi ihan mielenkiintoista tietää, että kuka olet.
Myös tululta kuulostaa ja sillä oli myös kaveri Anneli.
No silti kiva huomata, että sykkii se sydän sielläkin rinnan alla.
Mutta mistä löytäisi takaisin sen kadotetun luottamuksen? Ilman sitä ei mikään parisuhde voi onnistua.
...kertonut miehelleni asiasta, olen pitänyt kaiken sisälläni. Tiedän, että jos tämän kaiken hänelle kertoisin, olisi liittomme varmasti ohi ja minä kuitenkin haluan ainakin yrittää saada omat tunteeni heräämään takaisin eloon.
Kuten joku sanoikin, miten saada luottamus takaisin, kun sen on kerran pettänyt. Uskon, että se olisi meille liian vaikeaa ja siksi olen päättänyt, että mieheni ei ainakaan minulta tule koskaan tästä kuulemaan! Varmasti monen mielestä väärin, niin kuin oli pettämisenikin, mutta ehkä olen sitten niin itsekästä ihmistyyppiä tai jotain.
En halua kertoa asiasta edes siinä tapauksessa, jos liittomme joskus päättyy yrittämisestä huolimatta eroon. Tiedän, että jos liittomme joskus päättyisikin eroon, ei tämä pettäminen olisi siihen syynä (ellei siis mieheni saisi tietää). Siksi en halua sitä koskaan hänelle kertoa, se loukkaisi häntä syvästi...
Herää vain kysymys, että tietääkö miehesi jo? Tai aavisteleeko jo jotain? Luulisin vaan, että kyllä miehesi osaa aika hyvin "lukea" sinua. Sen takia voi olla melko hankalaa saada liittonne onnistumaan. Tarkoitan vaan että jos miehesi epäilee jotain, niin hänkään tuskin pystyy olemaan "normaalisti" ja sen takia tuskin sinunkaan tunteet häntä kohtaan herää.
Tottakai mieheni aavistelee, että jotain normaalista poikkeavaa on ollut menossa. Nyt vain toivon, että pystyn itse muuttumaan takaisin omaksi itsekseni, pikkuhiljaa. Mutta totta on myös se, että kun kerran on epäilyksen siemen kylvetty, se itää varmasti helpommin, vaikka aihetta ei enää olisikaan.
Surullinen tilanne kaikenkaikkiaan ja voin syyttää ainoastaan itseäni. Toivottavasti joskus vuosien päästä voin katsoa tätä tilannetta ehkäpä jopa hyvillä mielin, riippumatta siitä, miten asiat lopulta kääntyvät!
vaan valitsemallesi tielle, todella.
Elämässä näyttääkin olevan pääasia, että sattuu teki niin tai näin! Vaikka minulla onkin kelpo mies ja lapset niin ei sekään näyttänyt estävän rakastumista toiseen. Itse olen paininut tuskissani jo useita kuukausia, mutta aina vain sattuu. Tuo toinen rakkaus on polttanut karrelle sydämestäni jo ison osan (hyvästä alkusammutuksesta huolimatta!).. ja mikä ikävintä: Se musta, palanut kohta on POIS pelistä kaikilta; mieheltäni, lapsiltani, ystäviltäni, tuttaviltani ja tietysti itseltäni. Koskaan ennen en ole näin vihannut rakkautta...
Tiedän tuon tunteen. Jotan on pysyvästä muuttunut, jotain on pois pelistä. Meillä ei ole vielä lapsia, joten minä tulen pohtimaan yksin ja toivottavasti jonkun ajan kuluttua myös mieheni kanssa perinpohjin suhteemme tilanteen, ennen kuin lapsia on mukana kuvioissa. Voin vain kuvitella, miten paljon vaikeampaa tämä olisi, jos olisi lapsia, kun tämä on kyllä vaikeaa jo nyt!
Minunkin mieheni on ihan kelpo mies... jotain vain puuttuu. Toivottavasti se jokin vielä löytyy, vaikka tällä hetkellä synkältä tuntuukin! Kaikkein kurjinta on se, että itseään saa syyttää ja itseinho onkin ollut vakituinen vieras jo pidemmän aikaa. Tsemppiä sinulle, ehkä uusi vuosi tuo valoa meillekin! Tavalla tai toisella!
Pettänyt:
Saman kokenut, minulla lapsia ja pitkä suhde mieheeni hän on äärettömän ihana kun haluaa, mutta pahinmillaan äärettömän kylmä ja etäinen kun sille päälle sattuu. No enempiä taustoja miksi petin, se kuitenkin tapahtui vuosi sitten, ja tämä suhde kesti lähes vuoden. Nyt onneksi loppu. Tuska ja häpeä, itseinho siitä mitä olen voinut tehdä toiselle riipii sydäntäni lähes päivittäin. Mutta se että silmäni avautuivat kamalan teon jälkeen paransi suhdettani mieheeni. Kuulostaa varmasti hullulta. Jos en olisi tätä tehnyt olisin sen varmasti joskus tehnyt tai sitten suhteemme olisi loppunut. Joku tietysti sanoisi että olisit akka lähtenyt. Mutta kuitenkin rakastan häntä ja meillä on ihania lapsia ja haluan viettää loppuelämän hänen kanssaan.
Jälkeenpäin olen asiaa tuskiskellut että olisin tarvinnut parisuhdeapua, kun asiaa esitin mieheni sanoi ettei mitää tarvita ym. Minun olisi pitänyt vaan mennä ja saada apua, olin lukossa omien ajatusten ja elämäntilanteeni kanssa. Nyt myöhäistä taphtunutta ei saa pois, sen kanssa vaan pitää oppia elämään.
Nykyään en jaksa nipottaa joka-asiasta ja valittaa vaan annan mennä toisesta korvasta sisään ja olen muutenkin paljon parempi vaimo ja äiti tämän teon jälkeen. Tavallaan minun kuuluu kestää, koska menin ja tein jotain niin rumaa. Toivottavasti saitte selvää. Oman itseni takia ja miehen takia en aijo kertoa, koska ketä se palvelisi, suhde mieheeni parani ja se että tunnen pahaa oloa päivittäin ei oloani parantaisi että jakaisin sen henkilölle joka minua rakastaa. Se on minun hintani tästä elämästä, sen kanssa pitää vaan oppia elämään.
Minusta teit oikein, kun lopetit suhteen etkä kertonut asiasta miehellesi.
Itse en vastaavassa tilanteessa ole ollut mutta samoin toimisin jos tarkoitus olisi yrittää saada avioliitto vielä kuntoon.
Totta kai rehellisyys ja uskollisuus on tärkeintä mutta tekoa ei saa tekemättömäksi kertomalla siitä.
"Anna kulta anteeksi" -asenne ikäänkuin vierittää vastuun petetylle, jonka pitäisi sitten ratkaista haluaako hän jättää toisen vai ei. Minusta se ei ole oikein. Tieto lisää tuskaa tässä asiassa aivan liian ratkaisevasti.
Jos siis päätät pysyä "yksiavioisena" kärsi tunnontuskat itsessäsi ja säästä miehesi.
Älä säilytä mitään viestiä, kirjettä ym. syrjähypystäsi ja pura vaikka tarvittaessa tuska näin anonyyminä nettiin.
Tsemppiä uuteen vuoteen.
..että itselläni on lähes samanlainen tarina kuin sinulla, mutta jos oisin sen tänne kertonut en olisi saanut samanlaista tukea kuin sinä. Olisi haukuttu lyttyyn vain koska olen miespuolinen. Tällaista tämä tasa-arvo.
Toivon vain omelta kohdaltani että tuska häipyy mielestäni sillä rakastan naistani edelleen palavasti ja tahdon rakentaa entistä syvemmän suhteen hänen kanssaan.
Ja jos nainen kertoo miehellään olevan rinnakkaissuhteen, niin vaimo syyllistetään tyyliin "kato peiliin", "parisuhteessa vikaa", "mitäs et anna" jne.. Mutta kun mies kirjoittaa uskottomasta vaimosta, niin ohjeena hti "huora pihalle".
Näitä viestejä lukiessä en kyllä ole todellakaan törmännyt usein kuvaamaasi syytökseen. Aina mies on tuomittu ja naista ymmärretty, silloin kuin pettäjä on mies ja usein myös pettäjänaiset saavat "sisariltaan" sympatiaa.
"Mitäs et anna" syytöksiä en uskoisi ainakaan oman kaveripiirini käyttävän tekosyynä.
Yleensä parisuhteen tyydyttymätön seksielämä laitetaan miehen syyksi. Pinttynyt käsitys: mies rakastelee ja naista rakastellaan, joten vastuu parisuhdeseksin onnistumisesta jää miehelle. Jos mies ei omasta mielestään saa tarpeeksi hyvää seksiä, on vika miehen suhtautumisessa naiseen(ei ymmärrä/huomioi naista tarpeeksi).
Ja jos naisella on sama ongelma, syy on taitamattoman rakastajan eikä suinkaan siinä, että nainen ei ehkä itse huomioi miestä tarpeeksi, jotta saisi myös tämän täydellisen kunnioituksen.
Perinteisesti naisen pettäminen on kyllä paljon kovempi juttu. Riippumatta siitä kumpi pettää on se aina kuitenkin naisen vika; vaimon, toisen naisen, miehen äidin.... Miesten välinen yhteisymmärrys toimii, mutta naisten ei. En ymmärrä mistä olet löytänyt viestejä, joissa mies on syypää kaikeen.
Ihan oikeasti on kuitenkin muistettava, ettei pettämiseen löydy välttämättä syytä ollenkaan. Joku "oikea" vain osuu kohdalle ja sitten sitä mennään, vaikkei pitäisi. Ja miksei pitäisi jos kerran mennään? On niin helppo sanoa "en koskaan enkä ikinä pettäisi" ellei tunne mitään haluja harrastaa seksiä vieraan kanssa eikä koskaan rakastu toiseen kiihkeästi.
En osaa sanoa tuohon miehen/naisen syyllistämiseen mitään. Minä kyllä syytän tästä ihan itseäni. Mutta se on totta, että on helppo sanoa, etten koskaan petä, jos ei koskaan rakastu toiseen. Näin minäkin tein, ennen viimeisen puolen vuoden tapahtumia.
Surua ja tuskaa olen kuitenkin onnistunut tuottamaan kaikille osapuolille, myös itselleni. Oloni on surullinen ja syyllinen. Kieroutuneesti kaiken itseinhon ohella tunnen itsesääliä, kun olen joutunut luopumaan ihmisestä, josta todella välitin ja jonka kanssa koin ihania hetkiä. Nyt se on kuitenkin loppu ja minun on se vain kestettävä ja yritettävä saada avioliittoni kuntoon.
Pelkään, että joskus tulen miettimään, päästinkö todellisen onneni ohi. Toisaalta, jos nyt luovuttaisin avioliitossani, miettisin ehkä, tulinko luovuttaneeksi liian helposti. Ratkaisuni olen kuitenkin tehnyt ja sen kanssa tulen nyt elämään. Toivottavasti se osoittautuu vielä oikeaksi ja tulemme olemaan onnellisia ilman miettimisä siitä, mitä olisi voinut olla!
Pettänyt:
Saman kokenut, minulla lapsia ja pitkä suhde mieheeni hän on äärettömän ihana kun haluaa, mutta pahinmillaan äärettömän kylmä ja etäinen kun sille päälle sattuu. No enempiä taustoja miksi petin, se kuitenkin tapahtui vuosi sitten, ja tämä suhde kesti lähes vuoden. Nyt onneksi loppu. Tuska ja häpeä, itseinho siitä mitä olen voinut tehdä toiselle riipii sydäntäni lähes päivittäin. Mutta se että silmäni avautuivat kamalan teon jälkeen paransi suhdettani mieheeni. Kuulostaa varmasti hullulta. Jos en olisi tätä tehnyt olisin sen varmasti joskus tehnyt tai sitten suhteemme olisi loppunut. Joku tietysti sanoisi että olisit akka lähtenyt. Mutta kuitenkin rakastan häntä ja meillä on ihania lapsia ja haluan viettää loppuelämän hänen kanssaan.
Jälkeenpäin olen asiaa tuskiskellut että olisin tarvinnut parisuhdeapua, kun asiaa esitin mieheni sanoi ettei mitää tarvita ym. Minun olisi pitänyt vaan mennä ja saada apua, olin lukossa omien ajatusten ja elämäntilanteeni kanssa. Nyt myöhäistä taphtunutta ei saa pois, sen kanssa vaan pitää oppia elämään.
Nykyään en jaksa nipottaa joka-asiasta ja valittaa vaan annan mennä toisesta korvasta sisään ja olen muutenkin paljon parempi vaimo ja äiti tämän teon jälkeen. Tavallaan minun kuuluu kestää, koska menin ja tein jotain niin rumaa. Toivottavasti saitte selvää. Oman itseni takia ja miehen takia en aijo kertoa, koska ketä se palvelisi, suhde mieheeni parani ja se että tunnen pahaa oloa päivittäin ei oloani parantaisi että jakaisin sen henkilölle joka minua rakastaa. Se on minun hintani tästä elämästä, sen kanssa pitää vaan oppia elämään.