kosteuden poistaminen tuulilasista

auttaako tuollainen silica geeli vaikkapa sukkaan laitettuna poistamaan kosteutta auton sisäikkunoista talviaikaan? pitääkö pussit sitten kuivata jotenkin jossain vaiheessa kun ne ovat imeneet kosteutta liikaa.
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselläni oli joskus silica -kissanhiekkaa sukissa tuulilasilla kuin lattialla ja siitä oli selvästi hyötyä kosteuden poistamisessa.
Tämä on kokeiltu, mutta ongelma on siinä että talvella auton sisälle kerääntyy jatkuvasti kosteutta ja vettä sulavista lumista, eikä kaikki niin vaan poistu joten höyryä riittää aina ennen kuin auto lämpenee kunnolla. Sisätilan lämmitin luonnollisesti auttaa omalta osaltaan pari-kolme tuntia puhallettuaan. En usko että kuivaamiseen tulee tarvettta, sillä ko.aineella on melkoinen imukyky, mutta kukapa sitä kuivaamistakaan kieltää jos siltä tuntuu.

Äänestä
  • Kannattaa koittaa myös merisuolaa!
    Aikoinaan kun oli useampia autoja niin muutamaa niistä tuli seisotettua pitempiä aikoja jolloi laitoin etu- ja takaistuimelle toiselta pitkältä sivulta avatut kilon merisuolapakkaukset. Se esti mm.turvavoiden pöpöjä kasvattamasta kantaansa kosteuden avulla ja muuttumasta niitä sen näköiseksi kuin olisi vihertävää kuivunutta oksennusta pinnalla.
    Luonnollisesti ikkunat tuli pitää kiinni ettei kosteutta tulisi niin paljon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kopregoipå kirjoitti:

auttaako tuollainen silica geeli vaikkapa sukkaan laitettuna poistamaan kosteutta auton sisäikkunoista talviaikaan? pitääkö pussit sitten kuivata jotenkin jossain vaiheessa kun ne ovat imeneet kosteutta liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu