Minulla on merkkipäivä parin viikon kuluttua. Sen tiimoilta esimieheni lähetti viestin (kun ei saanut puhelimitse kiinni) ja tiedusteli, sopisiko minulle tietty ajankohta merkkipäivieni viettämiseen työpaikalla.
Miten voisin kohteliaasti kieltäytyä? En ole laisinkaan merkkipäiväjuhlijatyyppiä, joten kammoksun jo valmiiksi tällaisia tilaisuuksia. Toisekseen meillä oli pari kuukautta sitten kahden eri henkilön merkkipäiväjuhlat ja ne olivat niin imelät, että ei mitään rajaa. Mutta sillä kertaa päivänsankarit olivat ihan iloissaan, joten silloin se oli hyvä juttu. Mutta minä en ole. Meillä on vasta uuden esimiehemme myötä alettu viettää näitä juhlia, joten moni kaltaiseni kollega on aiemmin päässyt kuin koira veräjästä.
Kaikenlaiset vinkit ovat tervetulleita. Yritän ensisijaisesti hoitaa kieltäytymiseni puhelimitse, mutta vastaus on annettava huomenna, sillä esimieheni jää sitten lomalle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sanot vain, ettet halua merkkipäiviäsi juhlittavan, niin helppoa se on. Miksi asioista pitää tehdä vaikeampia, kuin ne on?