Olen suunnitellut eroa jo useita vuosia, mutta toteutin sen vasta kuukausi sitten. Mustasukkaisen ja ilkeän miehen kanssa eläessäni haaveilin arjesta tasapainoisen (uuden) puolison kanssa. En pettänyt miestäni enkä lähtenyt katselemaan, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Nyt, kun olen vihdoin vapaa, en uskalla ajatellakaan uutta suhdetta, kun pelkään sen päätyvän samaan umpikujaan. Millaisia kokemuksia teillä muilla on uuden elämän aloittamisesta? Melkein 20 vuotta tasapainottomassa liitossa ovat jättäneet jälkensä.
Laastarisuhteita...
KristiinaK
251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Erinomaisia kokemuksia "uudesta" elämästä! Tosin haaveilin parisuhteesta, jossa ei asuta yhdessä. Minulla onkin miesystävä, emme asu yhdessä. Turhaa painolastia parisuhteelle, kun työ ja harrastukset vievät arjesta suurimman osan. Lisäksi arvostan nyt enemmän kuin koskaan sitä, että saan nukkua rauhassa. Ilman että kukaan kuorsaa vieressä, käy vessassa, tai kolistelee. Nukkumisen suhteen olen erityisen herkkä.
Huono parisuhde stressaa etenkin naisia. On todella helpottavaa päästä eroon sellaisesta suhteesta, joka vie kaiken, muttei anna mitään. Mutta miksi otsikoit "laastarisuhteita.."? Sellaisia ei ole - kaikki on vain ihan normaaleita ihmissuhteita, joista jostain kehittyy pidempiaikaisempia kuin toisista. Aivan mahdotonta alkaa suhteeseen, jos pelkää. Silloin suhteesta ei ainakaan tule mitään. Kaikkihan lopulta elämässä on valintoja. Sinun pitää valita, uskallatko yrittää uutta suhdetta, vai pelkäätkö itseksesi. Mikään pakkohan parisuhde ei ole. Monet ovat tyytyväisiä ilman sellaista. Minulle parisuhde on luksusta, etenkin tässä muodossa.
Miksi ystävyyksiä edes kutsua "lastarisuhteiksi"?
Eiko rehellinen kaveruus ja ystävyys uusien ihmisten kanssa ole normaalia kanssakäyntiä?! miksi siihen täytyisi ujuttaa heti intiimisyyttä? Eiko jo terve maalaisjärki kerro että kunnon rehelliset kamut, ystävät , ole kultaakin kalliimpia! Kyllä heidän joukostaan sitten myohemmin , kuukausien, vuosien kaveruuden ja tuntemisen/kanssakäymisen jälkeen alkaa pikkuhiljaa erottua se erikoisystävä jonka kanssa voisi suunnitella enemmän kahdenkeskeistä aikaa.
tietysti, kuultujen kokemusten perusteella, heti hyokätä intiimiin syhteisiin, viitsimättä nähdä vaivaa tutustua kehenkään, saa juuri sitä mitä hakee: hetken aaaah elämyksen ja pidempiaikaisen tyhjyyden ja pettymksen.