Nimeni on Millie Fontana. Olen 23-vuotias, keinohedelmöityksen avulla lesbovanhemmille syntynyt lapsi. Tämä on – näin voidaan sanoa – ennen kuulumaton puheenvuoro, sillä kukaan ei halua kuulla, mitä sateenkaaren toisessa päässä on. Kukaan ei halua kuulla, mitä on sillä puolella, josta ei ole pidetty huolta, joka ei kasva onnelliseksi ja kasvaa ajattelemaan asioista eri tavalla siitä, millainen perherakenteen tulee olla.
Varttuessani minä halusin isän. Tunsin sisimmässäni, että minulta puuttuu isä jo ennen kuin pystyin edes kuvailemaan sanoin mitä isä on. Tiesin rakastavani molempia vanhempiani. Mutta en kyennyt laittamaan sormeani sen päälle, mitä minulta oikein puuttui sisimmässäni.
Kouluaikana huomasin muita lapsia ja heidän rakastavaa isä-suhdettaan tarkkaillessani, että minulta puuttui jotain todella erityistä.
Minulle valehdeltiin kouluikäisenä ja väitettiin, ettei minulla ollut isää, tai että kenties he eivät tienneet, kuka hän oli.
Minun oli vaikea löytää tasapainoista identiteettiä itselleni. Käytökseni ja tunne-elämäni olivat tämän vuoksi epätasapainoisia.
Seison täällä edessänne ihmisenä, joka on kasvatettu täysin uskonnottomaksi ateistiksi. Seison kristittyjen rinnalla, koska tähän asti tässä väittelyssä kristityt ovat ainoita ihmisiä, jotka yrittävät tuoda esille niitä asioita, jotka koskettavat lapsia. Kristityt ovat toistaiseksi olleet ainoita, jotka ovat yrittäneet kiinnittää huomiota minun kaltaisteni ihmisten kertomuksille. Kukaan LGBT-liikkeessä ei halua kuulla minun kaltaisiani. Sillä tähän astihan ”kaikki rakkaus on rakkautta”, eikö? Minun kaltaisiani ei ole olemassa.
Kasvaessani katselin itseäni peilistä ja mietin mielessäni: Mistä olen saanut nämä vihreät silmät? Mistä olen saanut nämä persoonallisuuden piirteet ja lahjat, joita ei ollut kummallakaan kodissani olleista vanhemmistani.
Vastaus tähän on sangen yksinkertainen: Isältäni.
Mutta kyse ei ole vain isästä, tai ”luovuttajasta”, kuten häntä kutsutaan. Minulla on myös setä ja täti, isoäiti, sekä koko joukko rakastavia serkkuja.
Vanhempani ottivat minulta pois jotakin minulle kuuluvaa päättäessään mitkä osat minun identiteetistäni heidän sopii paljastaa minulle. Siinä missä muut lapset saattoivat katsoa peiliin ja sovittaa nuo puuttuvat palaset sanomalla ”Minä rakastan isääni ja äitiäni”, minä en voinut niin tehdä. Keitä minun vanhempani oikein olivat päättämään, mitkä osat minun identiteetistäni ovat hyväksyttäviä ja mistä voidaan kertoa minulle?
Tapasin isäni 11-vuotiaana. Se oli kenties ainoa aika elämässäni, jolloin olin tasapainoinen lapsi. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kuka oikein olen. Katsoin hänen silmiään ja ajattelin: Tuossa on minun puuttuva palaseni. Ei siksi, että olisin yrittänyt kuvitella, millainen isäni on, vaan koska saatoin antaa kasvot sille, kuka itse olin. Saatoin nähdä henkilön, joka oli yhtäläisellä tavalla vastuussa minun olemassaolostani. Saatoin löytää oman identiteettini tämän miehen perusteella.
Jos en olisi tavannut isääni, en seisoisi täällä tänään teidän kanssanne. Jo ollessani hyvin nuori reagoin tunteissani voimakkaasti ja koin musertavana, että isä puuttui elämästäni. Se sai minut taantumaan kehityksessäni.
Haluan puhu aidosta tasa-arvosta.
LGBT-liike puhuu paljon tasa-arvosta, mutta olen alkanut ihmetellä heidän määritelmäänsä tasa-arvosta, sillä minulle tasa-arvo merkitsee totuuden kertomista, sen kunnioittamista, kuka minä olen ehyenä, kokonaisena ihmisenä. En halua vain rajoittua siihen, minkä vanhempani päättivät antaa minun tietää. Tasa-arvo merkitsi mahdollisuutta katsoa molempia puolia geneettistä perhettäni ja ymmärtää kuka minä olen.
Tasa-arvo ei ole sitä, että annetaan tutkimuksiin vapaaehtoisesti ilmoittautuneiden homovanhempien ja heidän myönteisesti kehittyneiden lastensa määritellä kaikkien lasten kokemuksia. Tällainen on täysin epärealistista.
Kuulin tämän valheen maaliskuussa, kun LGBT-liikkeen taholta väitettiin, että lapset eivät välitä kuka heidän perheensä on, ja että miehet ja naiset ovat vaihdettavissa toisiinsa. Minä pidän tällaista jo itsessään sukupuoleen kohdistuvana syrjintänä. Miehet ja naiset tarjoavat lastenkasvatuksessa toisiaan täydentävän roolin, joita kaiketi tulisi kunnioittaa tasa-arvoisesti.
On huvittavaa miten homoliike puhuu homofobiasta.
Homoystäväni ovat tulleet luokseni ja kertoneet, kuinka toiset homoseksuaalit ovat nimitelleet heitä homofobisiksi, koska he pitävät ihanteellisena sitä, että lapset saavat kasvaa isän tai äidin kanssa. Tämä on poskettoman naurettava väite.
Olinko minä homofobinen katsoessani itseäni peilistä ja mietin missä minun isäni on?
Olinko minä homofobinen katsoessani molempia rakastavia vanhempiani ja pyytäessäni hartaasti, että he kertoisivat minulle kuka minä olen?
En tietenkään.
Varttuessani minä halusin isän. Tunsin sisimmässäni, että minulta puuttuu isä jo ennen kuin pystyin edes kuvailemaan sanoin mitä isä on. Tiesin rakastavani molempia vanhempiani. Mutta en kyennyt laittamaan sormeani sen päälle, mitä minulta oikein puuttui sisimmässäni.
Kouluaikana huomasin muita lapsia ja heidän rakastavaa isä-suhdettaan tarkkaillessani, että minulta puuttui jotain todella erityistä.
Minulle valehdeltiin kouluikäisenä ja väitettiin, ettei minulla ollut isää, tai että kenties he eivät tienneet, kuka hän oli.
Minun oli vaikea löytää tasapainoista identiteettiä itselleni. Käytökseni ja tunne-elämäni olivat tämän vuoksi epätasapainoisia.
Seison täällä edessänne ihmisenä, joka on kasvatettu täysin uskonnottomaksi ateistiksi. Seison kristittyjen rinnalla, koska tähän asti tässä väittelyssä kristityt ovat ainoita ihmisiä, jotka yrittävät tuoda esille niitä asioita, jotka koskettavat lapsia. Kristityt ovat toistaiseksi olleet ainoita, jotka ovat yrittäneet kiinnittää huomiota minun kaltaisteni ihmisten kertomuksille. Kukaan LGBT-liikkeessä ei halua kuulla minun kaltaisiani. Sillä tähän astihan ”kaikki rakkaus on rakkautta”, eikö? Minun kaltaisiani ei ole olemassa.
Kasvaessani katselin itseäni peilistä ja mietin mielessäni: Mistä olen saanut nämä vihreät silmät? Mistä olen saanut nämä persoonallisuuden piirteet ja lahjat, joita ei ollut kummallakaan kodissani olleista vanhemmistani.
Vastaus tähän on sangen yksinkertainen: Isältäni.
Mutta kyse ei ole vain isästä, tai ”luovuttajasta”, kuten häntä kutsutaan. Minulla on myös setä ja täti, isoäiti, sekä koko joukko rakastavia serkkuja.
Vanhempani ottivat minulta pois jotakin minulle kuuluvaa päättäessään mitkä osat minun identiteetistäni heidän sopii paljastaa minulle. Siinä missä muut lapset saattoivat katsoa peiliin ja sovittaa nuo puuttuvat palaset sanomalla ”Minä rakastan isääni ja äitiäni”, minä en voinut niin tehdä. Keitä minun vanhempani oikein olivat päättämään, mitkä osat minun identiteetistäni ovat hyväksyttäviä ja mistä voidaan kertoa minulle?
Tapasin isäni 11-vuotiaana. Se oli kenties ainoa aika elämässäni, jolloin olin tasapainoinen lapsi. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kuka oikein olen. Katsoin hänen silmiään ja ajattelin: Tuossa on minun puuttuva palaseni. Ei siksi, että olisin yrittänyt kuvitella, millainen isäni on, vaan koska saatoin antaa kasvot sille, kuka itse olin. Saatoin nähdä henkilön, joka oli yhtäläisellä tavalla vastuussa minun olemassaolostani. Saatoin löytää oman identiteettini tämän miehen perusteella.
Jos en olisi tavannut isääni, en seisoisi täällä tänään teidän kanssanne. Jo ollessani hyvin nuori reagoin tunteissani voimakkaasti ja koin musertavana, että isä puuttui elämästäni. Se sai minut taantumaan kehityksessäni.
Haluan puhu aidosta tasa-arvosta.
LGBT-liike puhuu paljon tasa-arvosta, mutta olen alkanut ihmetellä heidän määritelmäänsä tasa-arvosta, sillä minulle tasa-arvo merkitsee totuuden kertomista, sen kunnioittamista, kuka minä olen ehyenä, kokonaisena ihmisenä. En halua vain rajoittua siihen, minkä vanhempani päättivät antaa minun tietää. Tasa-arvo merkitsi mahdollisuutta katsoa molempia puolia geneettistä perhettäni ja ymmärtää kuka minä olen.
Tasa-arvo ei ole sitä, että annetaan tutkimuksiin vapaaehtoisesti ilmoittautuneiden homovanhempien ja heidän myönteisesti kehittyneiden lastensa määritellä kaikkien lasten kokemuksia. Tällainen on täysin epärealistista.
Kuulin tämän valheen maaliskuussa, kun LGBT-liikkeen taholta väitettiin, että lapset eivät välitä kuka heidän perheensä on, ja että miehet ja naiset ovat vaihdettavissa toisiinsa. Minä pidän tällaista jo itsessään sukupuoleen kohdistuvana syrjintänä. Miehet ja naiset tarjoavat lastenkasvatuksessa toisiaan täydentävän roolin, joita kaiketi tulisi kunnioittaa tasa-arvoisesti.
On huvittavaa miten homoliike puhuu homofobiasta.
Homoystäväni ovat tulleet luokseni ja kertoneet, kuinka toiset homoseksuaalit ovat nimitelleet heitä homofobisiksi, koska he pitävät ihanteellisena sitä, että lapset saavat kasvaa isän tai äidin kanssa. Tämä on poskettoman naurettava väite.
Olinko minä homofobinen katsoessani itseäni peilistä ja mietin missä minun isäni on?
Olinko minä homofobinen katsoessani molempia rakastavia vanhempiani ja pyytäessäni hartaasti, että he kertoisivat minulle kuka minä olen?
En tietenkään.
Vastaukset 156
Vanhimmat
Mutta minä rakastan jokaista kolmea vanhempaani tasa-arvoisesti.
Homofobia itsessään on ihmisen kokemaa vastenmielisyyttä käyttäytymistä kohtaan. Sitä on ollut, sillä on ollut syynsä, ja me olemme yhteiskuntana kehittyneet siitä pisteestä eteenpäin.
Tästä huolimatta minä olen syvästi eri mieltä homofobian rinnastamisesta rasismiin.
Kun värillinen henkilö astuu huoneeseen, jokainen tietää mikä on hänen etninen taustansa ja jokainen tietää, että hän on erilainen. Sen sijaan kuka tahansa voi kävellä huoneeseen ilman, että kenelläkään on aavistustakaan mikä on hänen seksuaalinen suuntautuneisuutensa. Seksuaalinen suuntautuneisuus itsessään voi vaihdella. Seksuaalisuus ei ole luotettava identiteetin muoto, koska se voi muuttua. Se voi muuttua olosuhteista tai jopa henkilökohtaisista valinnoista johtuen.
Minua loukkaa ajatus siitä, että minut rinnastetaan rasisteihin siksi, että puhun tästä aiheesta.
Miksi hallituksemme yrittää toteuttaa toimintaohjelmaa, joka ei perustu rehellisyyteen?
Jokaisessa samaa sukupuolta olevan parin tilanteessa lapsen saamiseen tarvitaan kolmas osapuoli. Siihen osallistuu aina kolmas osapuoli. Miksi me yhteiskuntana yrittäisimme sivuuttaa tämän tosiasian?
Minä en ole täällä kahden naisen perusteella. Kolme ihmistä päätti saattaa minut tähän maailmaan.
Miksi ihmeessä me yrittäisimme sivuuttaa tämän asian.
Aikuisten mielihalut ovat korvanneet tosiasiat. Näemme tämän Kanadassa, jossa syntymätodistuksiin merkitään juridiset vanhemmat, ei enää biologisia vanhempia. Syntymätodistus, joka on toiminut dokumenttina, joka kertoo lapselle hänen historiansa, on muuttunut dokumentiksi, joka kertoo aikuisten aikomuksista. Siinä aikuiset sanovat: Minä aion pitää huolta tästä lapsesta. Mutta mitä informaatiota tämä antaa lapselle? Tällainen ei ole realistista. Ei kukaan tee syntymätodistuksia aikomuksille. Sen tarkoitus on antaa informaatiota perimästä.
Äitini esitti minulle kerran kysymyksen: ”Millie, mitä jos minä ja kumppanini voisimme mennä naimisiin? Mitä jos meillä olisi se vakaa perheympäristö, joka kaikilla muillakin on?” Minä vastasin kysymykseen hyvin yksinkertaisesti toisella kysymyksellä: ”Miten psykologit olisivat hoitaneet minua ja ongelmieni taustalla vaikuttavaa isättömyyden ongelmaa, jos isättömyyden tiedostaminen tulkittaisiin jonkinlaiseksi syrjinnän muodoksi? Miten yksikään lääkäri olisi oikeuteen joutumisen pelossa hoitanut minua sellaisessa tilanteessa?” Äitini ei vastannut mitään. Hän vain oli hiljaa. Kukaan ei ajattele tätä. Ihmisillä on niin kiire naimisiin.
On sangen hassua, että Obaman mielestä muiden on aika kehittyä. Mutta kun asian viimeksi tarkistin, kehitys oli kestänyt hiukan pidempään kuin muutaman vuosikymmenen, ja me olemme kaikki sen tuotteita. Kehitystä ei ole saatu aikaan sellaisen yhden poliittisen ohjelman avulla, joka pyrkii vaientamaan toisen puolen LGBT-liikettä.
Minun mielestäni tilanne näyttää pikemminkin siltä, että erittäin pieni radikaalivähemmistö pyrkii ajamaan koko sukupuolisuuden sukupuuttoon. Minä en näe tässä sukupuolten tasa-arvopyrkimystä. Minä näen pyrkimyksen hankkiutua sukupuolista kokonaan eroon.
Meidän ei pitäisi yrittää saada läpi [sukupuolineutraalia] avioliittoa, ennen kuin me yhteiskuntana keskustelemme asiasta ja otamme mukaan kaltaiseni lapset, joille ei kelpaa se, että meidän vanhempamme päättävät puolestamme, mitä meistä sopii meille kertoa. Ei ennen kuin tähän keskusteluun saavat osallistua kaikki, jotka ovat kasvaneet ilman isää tai ilman äitiä, ja ennen kuin tässä keskustelussa lakataan saattamasta häpeään kaltaisiani lapsia, jotka astuvat julkisuuteen.
En aio seistä täällä ja suostua vaikenemaan niiden ihmisten vaatimuksesta, jotka sanovat mitä minun on soveliasta tuntea, että olen muka paha ihminen, koska haluan isän, tai etten kenties rakastanut äitejäni riittävästi, koska halusin isän. Sellaista roskaa en aio tukea.
Kiitos, että tulitte tänään tänne. On hienoa nähdä, että edistämme kaikki yhdessä samaa asiaa. Jokainen ansaitsee saada äänensä kuuluville. Enkä aio sallia sitä, että kristittyjä tai ketään uskovaisia häväistään vain siksi, että he uskonsa perusteella puolustavat lapsia. Sellainen on mielestäni täysin naurettavaa.
————–
Teksti on vapaamuotoinen käännös Millie Fontanan pitämästä puheenvuorosta, joka on katseltavissa YouTube palvelun kautta alla. Millie Fontana ei videon yhteyteen liittämänsä selventävän tekstin mukaan ehdottomasti torju ajatusta sukupuolineutraalista avioliitosta. Avioliittolain muutokseen ei hänen mukaansa kuitenkaan tulisi rynnätä, ellei lasten hyvinvointia aseteta etusijalle, toisin kuin nykykeskustelussa, joissa lasten ääni ei ole saanut kuulua riittävästi. Vaikka Fontanan kanta sukupuolineutraaliin avioliittolakiin on toinen kuin Aito avioliitto -yhdistyksen, on hänen puheenvuoronsa tärkeä näkökulma niitten lasten kokemuksiin, joiden ääni ei ole riittävästi kuulunut tässä keskustelussa.
Todella vaikuttava ja rehellinen puheenvuoro. Tämänkin palstan homottajille mietittävää ja hieman käytöstapoja toivottavasti herätävä kirjoitus.
Niin, ja myös palstan kiihkouskoville tuo on hyvä esimerkki miten voi asiansa esittää asiallisesti. Otetaan opiksi.
Onko Jarmo taas lähtenyt lätkimää :(
On taas se on Seinäjoella exänsä luona hermolevolla torresta.
Olet pähkähullu ja oppimaton. Sulle on turha sanoa yhtään mitään, koska sinne ei mene mitään. Jos hermolepoa kaipaa, niin miksi soittaa minulle kolme kertaa päivässä ja jutellaan pari tuntia joka päivä? Selitä tämä itsellesi, jos kykenet.
Tätä juuri tarkoitin; asiallisuus ei näytä kuuluvan tämän palstan hyveisiin.
Tässä myös hyvä haastattelu videoituna;
http://www.abc.net.au/lateline/content/2015/s4292362.htm
Eikös ihmiset jotka rakastavat toisiaan halua olla yhdessä?
Niin olettaisi. Vuosia tätä ihmeteltyäni otin tapani mukaan asiasta selvää. Ja sitten vakuudeksi tapasin erään naisen, jolla oli sama tilanne. Hänen miehensä lähtee ja tulee miten lystää. Nämä molemmat miehet ovat samaa merkkiä. Netissä eräs heistä sanoo, että hänen pitää olla vapaa kuin taivaan lintu. Eräs luonnehdinta: heillä on aina toinen jalka ovenraossa.
Et siis ole ihan pöhkö, mutta kun tietää asioiden laidan, niin ei tarvitse enää ihmetellä. Aikani mietin, miten hän tuntuu aina vaan rakastavan, vaikka lähti, mutta ei se ei siis liity rakkauden tunteisiin eikä parisuhteeseen. Mitta ei siis täyty.
Ymmärrän, Jarmo ei rakasta sinua eikä halua olla lähelläsi. Enkä sitä ihmettelekään jos samanlainen jankka ja vääristelijä olet hänellekin.
Olet siis kuitenkin järkeä vailla. Ei voi mitään. Sinulla ei ole ymmärryskykyä, et ymmärrä lukemaasi. Jankkaat samaa vääristelyä kerta toisensa jälkeen.
Tosiasiassa Jarmo soitti taas äsken ja kertoi taas rakastavansa. Ja aina ne kuukaudet kun yhdessä ollaan, niin ollaankin hyvin tiiviisti. Sinulla ei olla muuta luin halu ikeillä. Onneksi on Jarmo, joka on ystävällinen. Onko sulla vaikea elämä?
Paljonko pyysi rahaa? Eipä vaan kestä kanssasi :(
Olet hullu tyhjän jankkaaja. Sinun kanssasi ei varmaan kukaan jaksa. Olet äärettömän rasittava tyyppi. Jarmo ei koskaan pyydä multa rahaa, koska olen sanonut, etten anna. Mutta ei sinulle kannata mitään sanoa; kohta taas jankkaat samaa mantraasi.
Mielenterveytesi taitaa järkkyä pahan kerran ? Saatko jostakin apua?
Hah hah! Jankkaat siis vain sen takia, että tekisin vaikka itsarin. Saat jankata maailman tappiin; ei onnistu. Elämäni kun on onnellista. Sinulla on jotain pahasti pielessä, sen nyt näkee.
Tietyllä tavalla Räyhis on palstojen fiksuin ääliö. Hänhän ei missään tapauksessa kerro itsestään mitään muuta kuin syvän rakkautensa päässään pörräävään "Jeesukseen". (No, on hän toki myös kertonut olevansa Leo Mellerin henkilökohtainen ystävä.) Muista palstalaisista hän taas keksii mitä ikinä sattuu päähän pimahtamaan.
No, etpä sitten ottanut opiksesi.
Millie, jos Ätisi ei olisi tehnyt Sinua, niin Sinua ei olisi olemassakaan.
Olisiko se kannaltasi parempi vaihtoehto?
Oletko todellakin noin epätoivoinen vai maanisuutesi hekuman huipussa?
Vastaa sinä, olisitko mielummin olemassa lesboparin lapsena vai olisitko mielummin olematta olemassa.
Vaihtoehdot on tässä.
Jos et olisi olemassa, niin et voisi myöskään päästä taivaaseen.
Mieti tarkkaan.
ps sulle koiranp******e vastasin vain siksi että muutkin lukee tämän
Nytkö jo sairautesi on siinä pisteessä, että kuvittelet olevasi Jumala. Ja pyydä se piskisi opettamaan sinut sisäsiistiksi :D
:D :D
:D :D :D
:D :D :D :D
:D :D :D :D :D
:D :D :D :D :D
Teillä sekundaheteroilla on vaikeaa kun joku tuo "laudalle" itsestään selvyyksiä kuten lapsen tarve tietää identiteettinsä ja myöskin elää siinä.Tuossa lesboparin tapauksessa naiset ovat tosiaan ryöstäneet lapselta osan hänen minuuttaan ja sitä ei voi enää millään korjata.
Ehkä tässä on sitten lähdettävä sille linjalle, että ei tehdä lapsia enää millään konstilla, jotta voimme varmistaa ja taata, ettei yhdellekään lapselle koidu missään tapauksessa mitään mikä voisi romahduttaa hänen tulevaisuutensa.
Teillä homoilla ei ole mitään oikeuksia ohitse lapsen tarvitsemien oikeuksien ja sitä yritetään pakottamalla saada aikaan niin on se aika pahaa lapsen identiteetin raiskaamista.
Tuohan samalla pelastaisi maapallon ja sen nykyeliöstön vuorenvarmasti. Ei käy missään nimessä, sillä Jeesus.
pertsa on taas aika lailla asenteellinen. Kyllähän on myös heteroja, jotka saavat lapsia muuta kautta kuin luonnollisesti.
Mikä saa sinut rajaaman juuri homot tämän ulkopuolelle? Ole rehti, ja vie kaikilta muiltakin oikeudet "ohitse lapsen". Mutta kun ottaa huomioon sateenkaarilasten pienen määrän, ja sen, että heistäkin kuitenkin valtaosa on ihan sinut tilanteen kanssa, niin ei ole kyse suuresta ongelmasta sinällään.
Mutta emme aina tiedä miten kukin lapsi kokee minkäkin asian, joten varminta lasten suojelua on jättää lapset kokonaan tekemättä. Joskus tulee aina mieleen, että mitä hyötyä pertsastakaan on tälle maailmalle ollut.
Sateenkaariperheitä on ollut jo pitkään, kauan ennen kuin yhdessäkään valtiossa homot ja lesbot saivat mennä naimisiin. Joten argumenttina sukupuolineutraalia avioliittoa vastasn tämä ulostulo oli ohilaukaus. Joten aika hölmöä aa:lta käyttää tätä agendassaan, mutta sellaista se epätoivo tuo tullessaan.
Argumenttina lasten oikeuksien puolesta isään ja äitiin tämä ulostulo on täysin asiallinen. Mutta totuuttahan te denialistit kartatte viimeiseen asti. LBGT haluaa vaientaa agendaansa uhkaavat lasten äänet. Niin että sitä se epätoivo tuo tullessaan.
No homojen avioliittoja ja ollut noin 15 vuotta ja sateenkaariperheiden lapsia Suomessakin paljon kauemmin. Tämä on totuus. Ja se, että asianne on koko ajaa asioita pahasti jälkijunassa. Vastustatte asioita, joita on jo ollut olemassa.
Minä ihmettelen, että eikös tälläiset ulostulot juuri alle viivaa sitä seikkaa että sateenkaariperheet ovat ihan tavallisia perheitä ongelmineen. Täällä oletetaan ja vaaditaan että sateenkaariperheiden pitäisi olla jotenkin täydellisiä lapsille, jotta ne voitaisiin sallia. Miksi ette ole vaatimassa samalla innolla samoja vaatimuksia heteroperheille?
Taasko qwerty on esittelemässä "tietämystään" denialisteista ?
Vaiko ruututollo, jokatapauksessa kylvät tuota sanaa lähes jokaiseen kommenttiin.
Eipä taida keittöpsygologian taitosi riittää edes selittämään sanan varsinaista merkitystä.
Nyt googlaamaan ja perehtymään asiaan, ruiki piski mitä ruikit, mutta älä tee itsestäsi enempää naurettavaksi, mitä olet jo.
Kaksi naista tai kaksi meistä ei voi olla isä ja äiti.
Tässähän on kysymys siitä, että samaa sukupuolta olevat "vanhemmat" riistävät tarkoituksellisesti ja suunnitellusti lapsen oikeuden isään tai äitiin. Heteroperheiden epätäydellisyys ei ole samanlainen "harkittu rikos". Eroja tulee ihmisten epätäydellisyyden vuoksi ja lapsille aiheutetaan kärsimystä. Lapsia syntyy avioliiton ulkopuolella vahingossa jne. Mutta miksi halutaan vielä lisätä epätäydellisyyden vyyhtiä suunnitelmallisesti?
Meidän sateenkaariperheessä on kaksi äitiä ja yksi isä. Tällaisia sateenkaariperheitä on itseasiassa aika paljon. Myös sellaisia joissa on kaksi äitiä ja kaksi isää on melkoisesti eli lapsilla on tuplasti rakastavia ja huolehtivia vanhempia. Ota asioista kunnolla selvää ennen kuin alat paukuttaa mitään riistämisrumpua.
Muistuu elävästi mieleen Niikko, joka TV:ssä "keskusteli" nuoren sateenkaariperheen naisen kanssa. Vaikka nainen kuinka kehui kuinka hyvin oli mennyt, niin Niikko väitti, että kaikilla muilla menee kuitenkin surkeasti.
Vai vielä ryhmäseksiäkin :( Kyllä varmaan on lapset ihan sekaisin mitä tarkoittaa isä ja mitä äiti.
Olet erehtynyt henkilöstä:). Piskit tosin ovat umpisokeita denialisteja.
Kirjoittiko hän "ryhmäseksistä"? Olen kai puolisokea.
Sinä esität asiasta LBGT-liikkeen vakiolurituksen, etkä suostu kuulemaan Millie Fontanan henkilökohtaista todistusta. Sellaisethan eivät teidän agendaanne tue, joten ne on vaiettava kuoliaiksi. Sinä et varmastikaan halua kuulla kuin omat argumenttisi siitä kuinka lasten on koettava oma identiteettinsä keinohedelmöitettyinä yksilöinä.
Sitten minäkin olen sokea. Todennäköisempää kuitenkin on se, että 'sairaalta.kuulostaa' on mieleltään todella sairas.
Mitä ihmeen vakioluritusta se voi olla, kun hän kertoo omasta elämästään, perheestään ja muista tietämistään sateenkaariperheistä? Siksikö, että hänen kertomuksensa ei ole sinun mieleesi, kun väen vängällä haluat mustamaalata homoja, lesboja ja heidän perheitään? Miksi haluat antihomo/lesbo-propagandallasi hänet vaientaa? Sotkeeko homojen ja lesbojen hyvät kokemukset ja tarinat niin paljon ympyröitäsi? Siinä tapauksessa sinun täytyy olla todella onneton yksilö.
Aikansa ne siatkin karsinassa vinkuvat. Samoin lesbot ja homot, kunnes kuolema tulee ja kuin olisivat koiria heidät viedään kahleilla kahlittuina helvetin tulijärven kuumimpaan kohtaan. Katselemaan sitä mikä odottaa valmiiksi kuumennettuna viimeisen tuomion jälkeen.
Onpa sairas ajatusmaailma, otan osaa.
Homojen ja lesbojen hyvät kokemukset ja tarinat ovat nimenomaan heidän omia kokemuksiaan ja tarinoitaan, eivät heidän lastensa kokemuksia ja tarinoita. Onnellinen lebe toki saa kertoa oman puolensa asioista, mutta entä se toinen puoli. Nimimerkkikin kertoo jo sen, kenen onnesta ensisijaisesti on kysymys.
Tämä sinun nimimerkkiteoriasi on huvittava. Onnellinen lebe oli ehtinyt kirjoittaa ainakin yhden viestin tuolla valitsemallaan nimimerkillä, ennen kuin edes kertoi olevansa perheellinen. Hän on sentään pysynyt samassa nimimerkissä, toisin kuin eräs/eräät.
Homo-/lesbopropagandaasi lukuunottamatta sinullako ei ole keskustelun aiheeseen liittyen mitään merkityksellistä annettavaa?
Sinä se vasta samaa toistat viestistä ja ketjusta toiseen, tosin eri nimimerkeillä. :-D
No jopa sinulla onkin valtava viha homoja kohtaan ja haluat heille pahimman mahdollisen kohtelun. Suon sen sinulle ja samalla toivoen, että sinä olet siellä kuumimmassa kohtaa kitumassa.
>Eipä taida keittöpsygologian taitosi riittää edes selittämään sanan varsinaista merkitystä.
Jos olisit koulussa tehnyt muutakin kuin haistellut liimaa ja hinkannut Mobilatia uimalakin alle, tietäisit miten sana psykologia kirjoitetaan.
Räyhis, eli niin on.
Vihdoinkin järjen ääni tähänkin keskusteluun!
:P
Luin juuri, että olet multinicki palstaräyhääjä. Se selittäneen, miksi monet viestit toistavat samaa kaavaa.
Herra/Rva Multinicki Räyhääjä,
Tämä kyllä järkyttää sinua, mutta lapseni ovat onnellisia ja tasapainoisia.
Mutta sinä et kyllä kovin onnelliselta vaikuta ja siksi oksennat pahaa oloasi meidän onnellisten päälle. No antaa tulla vaan, jos se antaa sinulle edes hetkellisiä onnentunteita, sinun niin muuten onnettomaan elämään.
Jos todella olet onnellinen, niin voisit ainakin lopettaa nuo oudot syyttelyt. Kannattaa vastata aina itse asiaan. Ja jos et voi vastata asiaaan, niin kannattaa pysyä sitten ihan hiljaa.
Ja annetaan näiden sateenkaariperheiden lasten kertoa omaa tarinaansa, sillä he ovat myös ihmisiä, vaikkeivat nyt sovikaan kulttuurimarksistien agendaan.
Kyllä minä vastasin. Onko multinickillä ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa?
Kyllä toki saavat muutkin sateenkaariperheen lapset kertoa tarinaansa, mutta saan minäkin kertoa omasta perheestäni jos niin haluan.
Olisi kiinnostavaa lukea, mitä olen ketjusta toiseen toistanut :D
Mitä ihmettä sinä jankutat. Ettei vain olisi luetun ymmärtämisen ongelmat omassa päässäsi.
Tämä on taas näitä ensimmäisen maailman ongelmia.
Lainattua tekstiä käytettäessä olisi asiallista mainita lähde.
Lähteen löytäminen ei liene ylivoimaista kun tiedossa on nimi ja paikka, jossa puhe on kuultavissa. Millie Fontana, YouTube: esim. VOICE 4 KIDS, MF speaks at Parliament House, Canberra.
Näitä kertomuksia alkaa näköjään tulla nyt kiihtyvällä vauhdilla, vaikka henkinen väkivaltakoneista vaientaa nämä lapset on aikamoinen. Mutta kiitos Jumalan niin aikuisena alkavat nyt avautua myös julkisesti. Voi vaan kuvitella kuinka moni mielessään etsii ihmistä, lähinnä uskovaa, jolle voisi kertoa tuskansa. Mutta kyllät tämäkin asia saadaan järjestykseen kun alamme rohkaista näitä sateenkaariperheiden lapsia tulemaan luoksemme kertomaan ongelmistaan, vaikka homoyhteiskunnan pakkotoimet tässä suhteessa tulee kasvamaan aina hirmuhallintoon saakka.
"Homoyhteiskunnan hirmuhallinto". tuo oli aina typerä ajatus. Te tässä enemmäkseen haluatte hirmuhallintoa, jossa te määräätte toisten asioista.
Onneksi muuten kukaan 20:sta tuntemastani homosta ja lesbosta ei ole ongelmissa, ja suullisesti kuulemani sateenkaariperheiden lapset ovat olleet tyytyväisiä. Joten asia on kunnossa.
"Näitä kertomuksia alkaa näköjään tulla nyt kiihtyvällä vauhdilla, "
Ai ihan kiihtyvällä vauhdilla?Tämä oli eka kerta kun luin tällaisesta tapauksesta, ja olen lukenut paljon ja kauan tämän asian tiimoilta.
Tottakai poikkeus vahvistaa säännön ja tämä Millien kertomus edustaa sitä poikkeusta.
Ei tällaiset yksittäistapaukset mitään muuta. Sateenkaariperheitä on ollut pitkään ja tulee jatkossakin olemaan, ja suurin osa niistä elää ihan tavallista, tasapainoista perhe-elämää.
Hulluja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Suurinosa niistä elää ihan avohoidossa.
"Ai ihan kiihtyvällä vauhdilla?Tämä oli eka kerta kun luin tällaisesta tapauksesta, ja olen lukenut paljon ja kauan tämän asian tiimoilta."
On näitä nyt alkanut näköjään tulla koko ajan lisää ja myös homojen itsensä kertomuksia kuinka turmiollinen on homoliitto. Tiedän että psyykkinen torjunta tulee olemaan suurta ja tässä se tulevan hirmuhallinnon siemen jo sitten onkin.
Sateenkaariperheiden lapset nyt alkavat aikuistua ja voivat uskaltaa puhua totta, vaikka tietenkin homojärjestöjen vihanpito on kauheaa. Mutta tuska sisimmässä on suuri heille eli jatkoa seuraa.
Mikä valehtelija sinä tiedote oikein olet?
Tunnen monia homopareja ja myös heteropareja, ja en näe niissä mitään eroaa. Vain se, että homojen rek. parisuhteet eivät ole päättyneet eroon, mutta moni uskova pari on päätynyt eroon. Nämä ovat tosin vain läheltä nähtyjä tapahtumia.
Hei torre, en tiedä sinusta, mutta minua alkaa todenteolla naurattamaan nämä jatkuvalla syötöllä tulevat viittaukset homojärjestöjen vihanpidosta, kulttuurimarxismista, Tukholmasyndroomasta ja muista mahdollisista salaliittoteorioista, joilla homoliike mukama ratsastaa.
Sinun heteroavioliittosi pättyi eroon kun aloit homoksi.
Heh, että ihan homoksi aloin. Ei niin, vaan aloin elää homoelämää, kuten homon olisi alunperinkin pitänyt tehdä. Muilla eronneilla on ehkä toisenlainen syy.
Eli tässä on hyvä opetus: yhdenkään homon ei pidä mennä avioon naisen kanssa.
>Ai ihan kiihtyvällä vauhdilla?Tämä oli eka kerta kun luin tällaisesta tapauksesta, ja olen lukenut paljon ja kauan tämän asian tiimoilta.
99 % noista runsaslukuisina julki tulleista kertomuksista lepää ilmeisesti helluntaiseurakuntien kassakaapeissa. Niitä ei voi näyttää helluntailaispiirien ulkopuolella, koska silloin liberaalien väkivaltakoneisto käy kimppuun ja tekee noille onnettomina kasvaneille lapsille jotain kamalaa. Niihin voi kuitenkin keskusteluissa viitata, sillä ovat niin runsaslukuisia.
No seurakunnissa näistä asioista ei puhuta yhtään mitään. Homoseksuaalit itse kertovat ongelmistaan ja samoin sateenkaariperheiden lapset uskaltavat jo avautua myös julkisuudessa, kun henkinen tuska käy yli suorituskyvyn.
Se mitä itse olen Suomessa kuullut, niin homot yleensä kärsivät muiden asenteesta ja väkivallan uhasta. Se on yhä monen ongelma. Itsellä ei ole muuta kuin olen sukuni hylkäämä.
Ja ne mitä Suomessa sateenkaariperheiden lapset ovat avautuneet tänä vapaampana aikana, niin he ovat olleet tyytyväisiä elämäänsä ja kasvatukseensa.
Nuo kaikki ikävät esimerkkinne tulevat aina USA:sta: siellä missä kirkossa voidaan tappaa, jos ei tunnusta syntejään. Mikä se sellainen maa ja ihmiset ovat?
No missäs nämä avautumiset sitten ovat jos eivät lahkonne kassakaapeissa? Mitä täällä olette esille tuoneet on vasta yksi hyttysen tuhnu, vaikka näytteenottoalueena on koko homot hyväksyvä maailma.
Ja Pohjoismaista ei ole ollut mitään, mikäli olen huomannut.
Tässä ei enää mene kovin kauan siihen kun aa-aloite käsitellään lakivaliokunnassa. Luulisi teillä olevan kiire näyttää julki joka ikinen sateenkaarilasten kauhutarina, sillä vain niiden avulla voitte elätellä edes pikkuruista toivoa sille että aloitteenne menisi täysistuntoon saakka.
Äläs nyt kuvittele kaikkea hassua. Puhutaan nyt vaan reaalisista asioista.
Eli ne avautumiset eivät olekaan reaalisia asioita? Sehän selittää ihan kaiken.
Kiva. Nyt se onkin epärealistista ja hassua, että eduskunnalle vietäisiin kaikki sateenkaarilasten kokemat kamaluudet.
Sana 'yksittäistapaus' on ehdottomasti oikea valinta :)
Älkää hyvät ihmiset erehtykö tekemään yleistyksiä!
Propsit Millie Fontanalle rehellisyydestä.
En tiedä Millien jutun taustaa. Mutta opin eräästä Suomen Helluntaiseurakunnasta, että mitä tahansa voidaan "todistaa" kun päästän vaan sopimukseen. Todistajat joutuivat häpeään.
Mutta jos Millie Fontana kertoo totta, niin hyvä homma. Sekin on tiedossa, että avioerolapset syyttävät usein itseään vanhempiensa erosta, joten moni asia voi vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen.
Miten sinun lapsiisi ja vaimoosi on vaikuttanut avioerosi homoutesi takia?
Toinen poikani suunnittelee taas yhteistä matkaa homoisänsä kanssa Englantiin, kuten teimme v. 2013. Toinen poikani tapasi täällä Espanjassa, joten ei näytä olevan suurta vaikutusta kyseisillä asioilla.
Eli säälistä pitävät sinuun yhteyttä? Entä vaimosi. Miltä hänstä tuntui kun mies paljastuikin homoksi?
ps. onko pojillasi samanlainen kampaus kuin sinulla?
Oma kampaus oli sama jo 30 vuotiaana kuin isälläni, joten sama kohtalo kai poikiani odottaa. Säälistä? Minä olen heidän isänsä, ei heidän tarvitse säälistä haluta jopa lomamatkalle. Poikani sanoi 2013, että hän haluaa Englantiin juuri minun kanssani. Sitten mentiin.
Kovin sinun ajatuksesi ovat matalamielisiä. Etkö osaa ajatella lainkaan positiivisesti?
"Oma kampaus oli sama jo 30 vuotiaana kuin isälläni, joten sama kohtalo kai poikiani odottaa. "
Miksi kiertelevä ja ovela vastaus?
Entä vaimosi mitä tuumasi kun kerroit olevasi Jumalalle kauhistus?
Sinusta en osaa ajatella mitään positiivistä!
torre on kalju. sellainen panta vain korvien takana.
Kiertelevä vastaus? No itseltäni tukka lähti kun olin 30 v. Isäni ja setäni olivat samaa mallia niin kauan kuin muistan.
Vaimoni kyllä häpesi, kun mies olikin sellainen. Mutta hyvin on toipunut, kun Espanjaan lähtiessä kävin vielä siellä. Ex vaimoni kohteli minua kuin olisin yhä hänen miehensä; minulla hävetti se taas hänen uuden miehensä puolesta.
Ja jos joku ei osaa ajatella minusta "mitään positiivista", niin onneksi niitä on paljon enemmän, jotka ajattelevat positiivisesti. Mutta niin minäkin teen; tykkään joistakin, ja toisia taas inhoankin. Näin se vaan menee.
" Ex vaimoni kohteli minua kuin olisin yhä hänen miehensä; minulla hävetti se taas hänen uuden miehensä puolesta. " Vonkasitko pimppiä?
On se hyvä, että kuvittelet positiivisesti ajattelevia olevan enemmän koska muutenhan sinä luhistuisit totaalisesti.
Olet naurettava. Elämäni on nyt suunnilleen parasta mahdollista, rakkauttakin riittää, ja ympärillä on ystävällisiä ihmisiä. En elä kuvitteellista elämää.
Minä tuskin luhistun sinun asenteesi takia, älä naurata.
Miten joku voi olla näin katkera ja pahantahtoinen kuin tämä multinilkki, minä vaan kysyn. Hankkisit vaikka jonkun harrastuksen. Tai mene työväenopistoon mille tahansa kurssille. Kaikki on edistystä nykyisestä.
Aloittaja on uskovainen, patologinen valehtelija.
Aloittaja esittää voimakkaan puheenvuoron keinohedelmöitystä vastaan. Samoin lapsia hankkineita, mutta sittemmin eronneita kohtaan, joilla ei ole pysyvää kontaktia lapsen isään ja tämän sukuun. Hän ilmeisesti haluaa myös yhden yön jutuista tms. raskaaksi tulleiden ehdottomasti tekevän abortin. Tällaista agendaa noudattamalla maailma jää paitsi monesta hyvästä ihmisestä.
Tässä puheenvuorossa on läjäpäin asioita, jotka eivät voi olla tosia, mm. se, miten alakouluikäinen muka pohtii identiteettiään ja perinnöllisyyksiään. Tarina kaikkine valituksineen ja holtittomine (kaikkiin niihin kohdistuvine, joiden lapsen isä ei ole läsnä jokapäiväisessä elämässä) syyttelyineen vaikuttaa ihan tietoiselta, tavoitehakuiselta, mielikuvitukselliselta valheelta.
Vaikka joku ajattelisikin näin ja kieriskelisi sen vuoksi katkeruudessaan omia vanhempiaan kohtaan, ei ole mitään syytä uskoa, että se olisi edes osittain totta jokaisen yksinäisen vanhemman tai samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä.
Tunnen lukuisia ilman isää kasvaneita ihmisiä, kaksi heistä sateenkaariperheen lapsia, kaksi, joiden isästä ei ole tietoa, ja kyllä he ovat suurimmaksi osaksi ihan keskiverto-onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä. Toisin on niiden sääliä herättävien rassukoiden laita, joiden elämässä uskonnollinen ahdasmielisyys hallitsee. Yhtä hyvin kuin aloitusta, voidaan näitä tapauksia pitää esimerkkeinä siitä, millaisia ihmisiä minkäkinlaisissa perheissä kasvaa.
Tässä on muuten nyt tosi hyvä esimerkki miten se vihanpito ja vaino näitä avautuvia lapsia kohtaan alkaa. Hyvä esimerkki tästä tulevan hirmuhallinnon siemenistä mistä tuossa edellä jo ehdinkin puhua. Kannattaa lukea tuo edellä oleva vihaatihkuva teksti ja ottakaan huomioon, että tuo viha tulee melkoisten pidäkkeiden takaa. Kuinka suuri onkaan sen vihan paine kun jo esiinkin tulee tuollaista.
"Vihaatihkuva teksti".
Siinä hän mm. kertoi omia kokemuksiaan sateenkaariperheiden lapsista, ja miten uskonnollisissa piireissä lasten elämät näkyvät olevan.
Mutta ei tiedä yhtään mitään näiden lasten ajatuksista koska he eivät vielä uskalla puhua totta.
No ne mitä olen nähnyt, niin ne ovat niin totta kuin olla voi. Esim. tuo Niikko yritti saada nuoren naisen puheet typeriksi. Nainen jo tuskastui, kun Niikko ei millään voinut uskoa, että hänen elämänsä oli todella onnellista. Sen näki naisen olemuksestakin.
Mutta sitten Niikon ja "tiedotteen" tapaiset hyväksyvät vain ajatukset sateenkaariperheiden kauheuksista. Usein mietin, että mistä näitä kauheuksia oikein tulee? Toki homot ovat vain ihmisiä, ja samat ongelmatkin kuin heteroperheissä varmaan on.
Maailman luonnollisin asia on, että lapsella on isä ja äiti. Jos sitä aletaan väkisin muuksi muuttamaan silloin taistellaan luonnonlakeja vastaan ja siinä ihminen on se joka ihan varmasti häviää.
No onneksi sinä olet ajatustenlukija Jumalan armosta. :D
Taikka osaan kuunnella toista ihmistä. Kannattaisi sinunkin, tulisit kätevästi elävään elämään, pois tästä Some-maailmasta. Täälläkin kun on elämää ... :)
Mutta silti monella lapsella kautta historian ei aina ole isää ja äitiä siinä arkielämässä. Voihan silti kaukaistakin isää pitää silti isänä, ei siinä mitään siinä mielessä.
Mitä lapsista tiedän, niin he sopeutuvat usein hyvin uusiin olosuhteisiin ja vallitseviin oloihin. Jos saa turvaa ja rakkautta, niin se on se tärkein asia.
Olette te pullamössömarttyyrit kyllä hassuja. Yksikään normaali ihminen ei varmasti näe Campanulan kirjoituksessa minkänlaista vihaa, mutta kovaa, asiallista kritiikkiä kyllä. Ehkäpä juuri se kritiikki tarkoittaakin teille vihaamista? Eihän lahkoissa mitään sellaista sallita, vaan kaikkien on hyväksyttävä oppi ilman sopimatonta kyselemistä ja ennen kaikkea arvostelematta.
Osaat kuunnella toista ihmistä, joka ei uskalla puhua?
Eikun näin. Osaat kuunnella toista ihmistä, joka uskaltaa puhua juuri sinulle, ja sitten käytät näitä todistajattomia kahdenkeskisiä keskusteluja todisteina... jokin tässä nyt ei stemmaa.
"Kouluaikana huomasin muita lapsia ja heidän rakastavaa isä-suhdettaan tarkkaillessani, että minulta puuttui jotain todella erityistä."
Kaikilta joilla ei syystä tai toisesta ole suhdetta johonkin vanhempaansa, puuttu jotain. Tavallisimpia syitä ovat avioero, kuolema ysm. syyt.
"Minulle valehdeltiin kouluikäisenä ja väitettiin, ettei minulla ollut isää, tai että kenties he eivät tienneet, kuka hän oli."
Tällä ei ole mitän tekemistä sen kanssa että vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Sama asia väite voidaan tehdä kenelle tahansa keinohedelmöitetylle tai adoptoidulle lapselle myös heteroperheessä.
"Minun oli vaikea löytää tasapainoista identiteettiä itselleni. Käytökseni ja tunne-elämäni olivat tämän vuoksi epätasapainoisia."
Tällä ei ole mitän tekemistä sen kanssa että vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Sama voi tapahtua kenelle tahansa keinohedelmöitetylle tai adoptoidulle lapselle myös heteroperheessä.
"Seison täällä edessänne ihmisenä, joka on kasvatettu täysin uskonnottomaksi ateistiksi. "
Tällä ei ole mitän tekemistä sen kanssa että vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Sama voi tapahtua kenelle tahansa keinohedelmöitetylle tai adoptoidulle lapselle myös heteroperheessä.
"Seison kristittyjen rinnalla, koska tähän asti tässä väittelyssä kristityt ovat ainoita ihmisiä, jotka yrittävät tuoda esille niitä asioita, jotka koskettavat lapsia."
MIten niin? Muutama kiihkokristitty vain yrittää väitää että olisi muka ainoa joka välittäisi lapsista.
"Sillä tähän astihan ”kaikki rakkaus on rakkautta”, eikö? Minun kaltaisiani ei ole olemassa."
Tietääkseni kukaan ei ole väittänyt etteikö lapsilla voisi olla ongelmia myös samaa sukupuolta olevien perheissä.
"Mutta kyse ei ole vain isästä, tai ”luovuttajasta”, kuten häntä kutsutaan. Minulla on myös setä ja täti, isoäiti, sekä koko joukko rakastavia serkkuja."
Tällä ei ole mitän tekemistä sen kanssa että vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Sama voi tapahtua kenelle tahansa keinohedelmöitetylle tai adoptoidulle lapselle myös heteroperheessä.
"Vanhempani ottivat minulta pois jotakin minulle kuuluvaa päättäessään mitkä osat minun identiteetistäni heidän sopii paljastaa minulle."
Tällä ei ole mitän tekemistä sen kanssa että vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Sama voi tapahtua kenelle tahansa keinohedelmöitetylle tai adoptoidulle lapselle myös heteroperheessä.
"Keitä minun vanhempani oikein olivat päättämään, mitkä osat minun identiteetistäni ovat hyväksyttäviä ja mistä voidaan kertoa minulle?"
Tällä ei ole mitän tekemistä sen kanssa että vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Sama voi tapahtua kenelle tahansa keinohedelmöitetylle tai adoptoidulle lapselle myös heteroperheessä.
"Tapasin isäni 11-vuotiaana. Se oli kenties ainoa aika elämässäni, jolloin olin tasapainoinen lapsi. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kuka oikein olen. "
Tällä ei ole mitän tekemistä sen kanssa että vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Sama voi tapahtua kenelle tahansa keinohedelmöitetylle tai adoptoidulle lapselle myös heteroperheessä.
"Jos en olisi tavannut isääni, en seisoisi täällä tänään teidän kanssanne. Jo ollessani hyvin nuori reagoin tunteissani voimakkaasti ja koin musertavana, että isä puuttui elämästäni. Se sai minut taantumaan kehityksessäni."
Tällä ei ole mitän tekemistä sen kanssa että vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Sama voi tapahtua kenelle tahansa keinohedelmöitetylle tai adoptoidulle lapselle myös heteroperheessä.
https://www.youtube.com/watch?v=FCrzKsrZ1eg
Tuossa on Millien oma kanava Youtubessa. Jokainen voi tsekata itse, mitä nainen todella sanoo. Alkuperäinen avaus lienee jostain Aito Avioliiton sivuilta. Mitä tulee Millien omaan mielipiteeseen tasa-arvoisesta avioliitosta, se löytyy myös videosta kohdasta 12:00 eteenpäin: "Kristityt ovat väärässä. Kaikilla pitäisi olla oikeus avioliittoon".
Se mitä tämä video on, kuten joku jo sanoi, vahva kannanotto siihen, että lapsella tulisi olla kaikissa tilanteissa oikeus tietää biologiset vanhempansa. Oli kyseessä sitten adoptio tai keinohedelmöitys. Se ei ole kannanotto tasa-arvoista avioliittoa vastaan eikä sen puolesta.
"Se mitä tämä video on, kuten joku jo sanoi, vahva kannanotto siihen, että lapsella tulisi olla kaikissa tilanteissa oikeus tietää biologiset vanhempansa. Oli kyseessä sitten adoptio tai keinohedelmöitys."
Hyvä huomio! Keinohedelmöitys kun koskee sateenkaariperheitä ja siksi nämä lapset ovat näitä homoliittoja vastaan. Homoliitoissa kun vääjäämättä puuttuu se toinen biologinen vanhempi.
Myös monet tällä foorumilla esitellyt homot ovat homoliittoja vastaan, koska ne vääristävät lapsenoikeuksia räikeällä tavalla.
"Kristityt ovat väärässä. Kaikilla pitäisi olla oikeus avioliittoon".
Ja kaikilla on jo nyt oikeus avioliittoon, sillä avioliittohan on vain sitä, että mies ja nainen menee liittoon keskenään ja jokainen aikuinen voi Suomessa mennä avioliittoon jo nyt. Homoliitot ovat sitten kokonaan eri asia.
Taas jäit kiinni valehtelusta (kolmas kerta jo)! Millie ei ole homoliittoja vastaan kuten edeltä kävi jo ilmi. Voit yrittää taas tapasi mukaan yrittää väännellä faktoja, mutta edelleenkään se ei mene minun kanssani läpi. Avioliiton määritelmästäsi en jaksa edes aloittaa. Perustelusi on niin naiivi, että ei ansaitse edes kommenttia.
Totesin vain että monet homot tällä foorumilla ovat tuoneet esiin, että eivät kannta homoliittoja. Tästä on viime keväältä pitkä ketju tuossa edenpänä :)
Myös Millie epäröi homoliitto-asiassa todetessaan: "Meidän ei pitäisi yrittää saada läpi [sukupuolineutraalia] avioliittoa, ennen kuin me yhteiskuntana keskustelemme asiasta ja otamme mukaan kaltaiseni lapset, joille ei kelpaa se, että meidän vanhempamme päättävät puolestamme, mitä meistä sopii meille kertoa."
Kaikista karmeinta olisi jos olisi fundisuskisten lapsi. Fundisuskikset kun eivät ole tasapainoisia, niin ei siinä auta sekään, että heterona aletaan lapsia tekemään. Parempi oli mullakin syntyä hetero-päihteilijöiden lapseksi kuin johonkin fundisporukkaan. Nyt oli kuitenkin korkeakulttuuria kuvioissa mukana. Ja laskulle voi käydä ruokaa kaupasta. Ja mukavat naapurit oli. Koulussa olin tosi hyvä ja suosittu. Ja selvinä aikoina kaikki oli niin kivaa. Maailmaakin oon saanut nähdä. Toki terapiat olen käynyt, mutta hyvin menee. Olipa älliä hakea apua ja ottaa sitä vastaan. Ja Jumalakin on ihan tervehenkisesti elämässä ollut mukana ja matka jatkuu.
Neljäs kerta. Monet homot eivät ole tällä foorumilla asiaa tuoneet esiin. Monet AA-kerholaiset ovat lainanneet lähteitä muualta, joita sitten puolestaan on taas lainattu täällä. Ja kuten kuvasta näkyy, lopuksi ne ovat vahvasti väritettyjä tulkintoja siitä mitä mieltä asiasta alkuperäinen puhuja on. Kuten sinun versiosi tässä taas.
Käytännössä näitä monia homokommentteja on puolen tusinaa. Suurin osa niistä tulee jenkeistä ja yleensä ns. gay healereiden lähteistä (tai sitten Iivanaisen väkertämästä "analyysista", koska veikkaan että kukaan täällä ei ole itse lukenut niitä alkuperäisiä kirjoja). Toinen lähde on Australia, jonka lainkuulemisesta tuo Milliekin on poimittu.
>jokainen aikuinen voi Suomessa mennä avioliittoon jo nyt.
Tervetuloa Maa-planeetalle. Yksittäiset ihmiset eivät mene avioliittoon, vaan PARIT menevät. Pareja, jotka muodostuvat eri sukupuolista ja toinen tai molemmat ovat homoja, on ainakin uskonlahkojen ulkopuolella luokkaa ei yhtään.
" Monet homot eivät ole tällä foorumilla asiaa tuoneet esiin. "
No voit selata tätäkin foorumia taaksepäin. Kyllä näistä ja monestakin muustakin vastaavasta täällä on pitkiä ketjuja.
Se, että lainataan jonkun toisen kirjoitusta ei tarkoita, että se henkilö itse kirjoittaa tälle foorumille. Että näinkin yksinkertainen asia pitää erikseen vielä mainita. Argh.
No mutta tuohan menee aivan raamatun malliin. Eihän Jumalakaan itse mitään kirjoittanut, ja silti lopputulos on Hänen sanaansa aivan pilikuntarkasti.
Olet tiedote pastan naurettavin kieroilija. Voi olla "pitkiä ketjuja", mutta ei täällä yksikään homo ole ilmoittanut, ettei kannata homojen avioliitoja. Mutta hyvin moni muu on kyllä suorin sanoin niin sanonut.
Sarkasmi kuivattakoon kielesi. Ressu, Jaska Jokusesta ;)
Et näköjään ymmärrä nyt ollenkaan mistä tuossa edellä oli kyse *huoh*
Ah...
http://www.hs.fi/fingerpori/s1349778813975
"Tapasin isäni 11-vuotiaana. Se oli kenties ainoa aika elämässäni, jolloin olin tasapainoinen lapsi. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kuka oikein olen. "
Myös eripuolilla maailmaa, myös Suomessa, tehdyt Kadonneen jäljillä-ohjelmat tuovat esiin dramaattisesti kuinka tärkeä asia jokin kadonnut biologinen vanhempi on ihmiselle. On liikuttavaa nähdä kun yli 60v ihminen etsii kadonnut biologista isäänsä ja vielä löytää tämän jo yli 90v isänsä.
Nämä ohjelmat tuo rajulla tavalla esiin kuinka suuri rikos ihmisyyttä kohtaan ovat sateenkaariperheet, joissa pyritään häivyttämään toinen biologinen vanhempi hänen elämästään.
Ihan täyttä skeidaa tuo teksti. Huoh...
Täyttä sentimentaalista horinaa. Minä olen tavannut äitini viimeksi 40 vuotta sitten eikä ole yhtään ikävä. Eikä tule liikuttavaa kohtausta "jälleen näkemisineen".
Bollywoodista ja muita öiden satuja. Jos teksti olisi aito, siinä olisi särmää eikä selitystä. Nyt on tarkoitushakuinen käsis laadittu amatöörien taholta. Olisi kannattanut palkata copywriter tai joku oikea käsikirjoittaja tai elämäkertakirjailija.
Minulla on tuttuja, jotka ovat tehneet sen virheen, että etsineet poissaolleen isän ja yksi sekosi aivan totaalisesti. Menetti työkykynsä, vaimonsa ja lopulta terveytensä. Vetäytyi sitten luostariin.
Toinen sekosi myös niin, että otti eron miehestään ja hörhöili vaikka mitä. Kaikki oli kauhuissaan. Ei suositella jos ei kerta ole suhdetta ollutkaan, niin ei sitä enää tule. Se koskee totuus, mutta siitä selviää sekoamatta. Peiliin voi katsoa,ja siellä hymyilee oma kaunis itse; Jumalan kuva.
Olen kuullut, että moni jälleennäkeminen tai ensitapaaminen aikuisiällä puuttuvaan vanhempaan onkin paha pettymys. Kauan odotettu, paljon ladattua odotusta, mutta sitten siinä onkin täysin outo ihminen, joka ei tunnunkaan yhtään omalta.
Se siis voi sortaa ihmisen mielenrauhan.
"Maailman luonnollisin asia on, että lapsella on isä ja äiti. Jos sitä aletaan väkisin muuksi muuttamaan silloin taistellaan luonnonlakeja vastaan ja siinä ihminen on se joka ihan varmasti häviää."
Kun nyt kulttuurimarksistit pyrkii häivyttämään isyyden ja äitiyden joittenkin lasten elämästä, niin he eivät tottatosiaan tiedä mitä tekevät. Siinä rakennetaan aikamoisen hornamaista yhteiskuntaa sitten.
Onneksi mitään kulttuurimarksisteja ei ole olemassakaan kuin fanaattisten uskovaisten huimassa mielikuvituksessa.
Kulttuurimarksismi on kuule sinua lähempänä kuin luuletkaan :)
Ex-tt11 vauhdissa järjettömillä väitteillään.
Vain siinä tapauksessa että jonkun oikeistolaisen lahkouskiksen pää on lähempänä minua kuin luulenkaan.
No sen verran pitää antaa periksi että 35 metrin päässä tästä missä juuri nyt istun asuu iäkäs jehovalainen leskirouva, mutta tietääkseni heikäläisetkään eivät näe kulttuurimarksisteja kaikkialla.
"Tasa-arvo ei ole sitä, että annetaan tutkimuksiin vapaaehtoisesti ilmoittautuneiden homovanhempien ja heidän myönteisesti kehittyneiden lastensa määritellä kaikkien lasten kokemuksia. Tällainen on täysin epärealistista."
Mennääs taas asiaan. Tuolla edellä alkaa mopedi nyt keulimaan aivan liikaa :)
Tähän olen puuttunut usein, että liberaalit ovat liikaa alkaneet muodostaa totalitaarista hallintoa, jossa vain tietyt asiat saa tuoda julki. Tämä Milliekin on huomannut tämän vinoutuman. Täällä esiintyy nyt joku "onnelline.lebe", joka pyrkii itsensä ja samankaltaisten kavereidensa kautta todistelemaan muka yleisiä sääntöjä. Tämä on itsekkyyttä, joka on tuhoavaa.
Meidän tulee vaan nyt vaan alkaa kuuntelemaan näitä sateenkaariperheiden lapsia ja myös homoseksuaaleja, joilla on sydän paikallaan eivätkä hyväksy näitä nyt vallitsevia yhteiskunnallisia rakenteita.
>Meidän tulee vaan nyt vaan alkaa kuuntelemaan näitä sateenkaariperheiden lapsia ja myös homoseksuaaleja, joilla on sydän paikallaan eivätkä hyväksy näitä nyt vallitsevia yhteiskunnallisia rakenteita.
Siinähän kuuntelette kukkakaalit höröllä, mutta me emme valitettavasti voi heitä kuunnella kun te kieltäydytte esittämästä meille runsasta aineistoanne.
No sitten vaan elät sen tiedon varassa mikä sinulle on suotu. Muuta ei ole - valitettavasti.
Mutta jatketaan tätä Millien tarinan läpikäyntiä. Siinä on monta mielenkiintoista yksityiskohtaa, joista täälläkin on paljon keskusteltu.
Aivan samoin kuin sinä yrität todistella, että näiden muutaman esimerkin perusteella voidaan väittää, että sateenkaariperheiden lapset ovat järjestään epäonnistuneita ja kyvyttömiä tasapainoiseen elämään. Se on sinun muka yleinen sääntösi.
Kysymyshän on siitä, että näille fanaatikolle ei kelpaa vastaukseksi: ei, minun lapsuuteni ja aikuisuuteni on ihan onnellinen. Koska lähtökohtaisesti sateenkaarilapsen täytyy olla onneton, koska tasa-arvoinen avioliitto on fanaatikon mielestä täysin luonnoton tilanne. Miten kukaan voisi olla onnellinen? Sehän tarkoitaisi, että fanaatikko olisi väärässä.
Tämä on ihan puhdasta kaksinaismoralismia kritisoida vastapuolta täsmälleen siitä mitä itse tekee.
Menee jo aivan poskettomaksi TT11:n jutut.
Miten voitkin kokea "tuhoavana itsekkyytenä", kun kertoo hyvin sujuvasta homoelämästään. En voi alkaa valehtelemaan, että kurjasti menee, koska homous tuhosi minut.
Näitä et tahdo kuullakaan, vaan haluat kuulla vain negatiivisia tarinoita. Saat varmaan odotella...... Niitä positiivia tarinoita on tässäkin ketjussa aivan helposti esillä.
"Aivan samoin kuin sinä yrität todistella, että näiden muutaman esimerkin perusteella voidaan väittää, että sateenkaariperheiden lapset ovat järjestään epäonnistuneita ja kyvyttömiä tasapainoiseen elämään."
No tuo on sinun väitteesi - ei minun.
Mutta jatketaan nyt vaan tämän Millien kertomuksen pohjalta hänen asiansa läpikäyntiä.
"No tuo on sinun väitteesi - ei minun."
Ja lainaus aiempaa sinulta:
"suuri rikos ihmisyyttä kohtaan ovat sateenkaariperheet, joissa pyritään häivyttämään toinen biologinen vanhempi hänen elämästään."
Olen täysin varma, että keksit jonkin tavan kiertää lauseiden ristiriidan. Sitä odotellessa, merkitään se valheeksi nro 5. Eiks joo:)
"suuri rikos ihmisyyttä kohtaan ovat sateenkaariperheet, joissa pyritään häivyttämään toinen biologinen vanhempi hänen elämästään."
Näin totesin, mutta en seuraavasti ""Aivan samoin kuin sinä yrität todistella, että näiden muutaman esimerkin perusteella voidaan väittää, että sateenkaariperheiden lapset ovat järjestään epäonnistuneita ja kyvyttömiä tasapainoiseen elämään." Tuo oli sinun lauseesi - ei minun.
Älä viitsi valehdella lisää. Jollet tuohon pyrkisi, niin me olisimme samaa mieltä jo tästä asiasta. Tuo on todella lapsellista kiemurtelua...Kätesi on piparipurkissa ja kansi on jo kiinni. Kaikki sen näkevät.
Mennääs taas asiaan.
"Tasa-arvo ei ole sitä, että annetaan tutkimuksiin vapaaehtoisesti ilmoittautuneiden homovanhempien ja heidän myönteisesti kehittyneiden lastensa määritellä kaikkien lasten kokemuksia. Tällainen on täysin epärealistista.
Tähän olen puuttunut usein, että liberaalit ovat liikaa alkaneet muodostaa totalitaarista hallintoa, jossa vain tietyt asiat saa tuoda julki. Tämä Milliekin on huomannut tämän vinoutuman. Täällä esiintyy nyt joku "onnelline.lebe", joka pyrkii itsensä ja samankaltaisten kavereidensa kautta todistelemaan muka yleisiä sääntöjä. Tämä on itsekkyyttä, joka on tuhoavaa.
Meidän tulee vaan nyt vaan alkaa kuuntelemaan näitä sateenkaariperheiden lapsia ja myös homoseksuaaleja, joilla on sydän paikallaan eivätkä hyväksy näitä nyt vallitsevia yhteiskunnallisia rakenteita.
Millien puheenvuorosta tulee esiin mm se, että hänen roolinsa oli olla ennen kaikkea "political statement". Hänen kysymyksiinsä omasta identiteetistään ei oltu ennakolta valmistauduttu asiaankuuluvalla tavalla. Vanhempien itsekkyyttä kuvastaa mielestäni se, että he/hän/hen katsovat oman oikeutensa lapsiin menevän lapsen oikeuksien edelle.
Katy Faust kertoo omaa tarinaansa: ADF Panel Discussion on Same-Sex Marriage, YouTube.
Ei ole pultin ja mutterin salaisuus vielä kaikille auennut.
Millä perusteella rikki menneiltä ihmisiltä voi odottaa ehjän juttuja hoooiii terve järki missä oletkaan näinä aikoina.
Ei ole eikä jotkut halua sitä koskaan ratkaistakaan :(
Niin, sinullahan oli se kierteinen pillu. Voi vähän kestää ennen kuin löytyy vastakappale.
"Ei ole pultin ja mutterin salaisuus vielä kaikille auennut."
No näin rakennusalan ihmisenä tiedän että vaikka meillä on olemassa pultti ja mutteri, monissa tilanteissa pelkkä ruuvi riittää kiinnitykseen oikein hyvin. Ja välillä käytetään jopa nauloja!
Mitäs se neiti ruttukallio nyt puhuu? Itselläsi on niin löysä värkki, että joudut kahta tildoa yhtaika käyttämään sievillä tekokynsilläsi, eikö?
:D :D
Millien tarinaa:
"Homoystäväni ovat tulleet luokseni ja kertoneet, kuinka toiset homoseksuaalit ovat nimitelleet heitä homofobisiksi, koska he pitävät ihanteellisena sitä, että lapset saavat kasvaa isän tai äidin kanssa. Tämä on poskettoman naurettava väite.
Olinko minä homofobinen katsoessani itseäni peilistä ja mietin missä minun isäni on?
Olinko minä homofobinen katsoessani molempia rakastavia vanhempiani ja pyytäessäni hartaasti, että he kertoisivat minulle kuka minä olen?"
Ei ainoastaan homot keskenään syyllistä toisiaan homofobiseksi, vaan myös homot itse, varsinkin teini-iässä, ovat homofobisia, kun vieroksuvat itsessään piileviä tuntemuksia samaan sukupuoleen ja kaapista ulostulo voi olla melkoisen ison kiven takana.
Homot ovat erikoistuneet omasta homoudestaan muiden syyttelyyn. Kun ei ole miestä niin ei ole miestä!
Ehkä sinun ei kannattaisi puhua asioista mistä et näytä ymmärtävän mitään.
Sussu ja minä
Istun juna-aseman penkeillä odottaen Sussua. Hän on tuo salaperäinen tyttö kenen kanssa olen kirjoitellut useamman viikon ajan. Kuulen aseman kaiuttimista, että juna saapuu raiteille. Nostan reppuni olalle ja lähden kävelemään laiturille. Näen hänet heti ensimmäisten joukossa, Sussu salpaa hengitykseni kun katson häntä; upeat sinivihreät silmät, lyhyt ruskea tukka ja upea vartalo. Hänellä on yllään laivastonsininen parkatakki, revityt farkut ja tennarit. Lähden kohti häntä ja halaan Sussua. Hänen tuoksunsa pelkästään alkoi kiihottaa minua, raikas naisellinen tuoksu. Halatessani painoin kasvoni hänen hiuksiinsa, ne tuoksuivat lakalta, hyvälle sellaiselle. ”Vihdoin me nähdään, oot todella hyvännäköinen myös livenä”, Sussu sanoo pieni ilkikurinen virne kasvoillaan. ”Kiitos samoin, mennäänkös meille nyt? Oon ostanut juomat illaksi” vastaan Sussulle.
Niim me lähdimme autollani asuntoani kohti. Saavumme talooni ja tarjoan Sussulle paukun jos toisenkin. Kuuntelemme hyvää musiikkia ja tanssin Sussun kanssa. Hän painautuu minua vasten ja heiluttaa lanteitaan. Minun alkaa tekemään mieli ja kostuin jo vähäsen. En tosin vielä kehdannut näyttää sitä hänelle, olen vielä liian selvänä. Ujo kun olen. Poltamme tupakkaa ja nautimme hyvästä juomasta ja musiikista, poltettuamme menemme sisälle ja kävelen seinän viereen. Sussu katsoo sinivihreillä silmillään ikäänkuin lävitseni. Hän puree hellästi alahuultaan, katsoo silmiini ja huuliini vuorotellen. Sitten hän työntää minut vasten seinää ja alkaa suudella minua. Hän vatkaa lanteitaan samalla minuun ja nostaa minut syliinsä. Alan hieman voihkia. Sitten Sussu lopettaa ja vinkkaa silmäänsä. Hän ottaa minua kädestä kiinni ja vetää minut makkarin puolelle. On hieman hämärää ja me katsomme toisiamme.
Hän riisuu minut kiusoitellen ja minä hänet. Halaamme toisiamme alasti ja rupeamme suutelemaan kiihkeästi. Kaadan Sussun sänkyyn ja tulen hänen päälleen, ratsastan hieman ja kiusaan Sussua. Hänen vartalonsa on upeaakin upeampi, leveät hartiat, pitkä ja kapea selkä, pienet rinnat ja tatuointeja. Suutelen hänen vartaloaan, ensin näykin häntä korvasta, siirryn hitaasti kaulalle, imen hieman ja suutelen, sitten rinnat, tunnen hänen kovat nännit kielenpäälläni ja Sussu voihkii, siirryn alavatsaan, hänen häpynsä kohdalle ja nuolen ja imen. Hän vavahtelee ja voihkii. Laitan sormet sisään ja sormetan kovaa. Hän meinaa tulla mutten anna vielä orgasmia. Laitan Sussun istumaan sängynpäätä vasten ja tulen hänen päälleen, työnnän alapääni hänen alapäätänsä vasten ja me voihkimme kilpaa.Sussu tulee minun päälleni ja saksitamme. Olen aivan märkä ja niin on hänkin. Todella liukasta meininkiä. Kuulen kuinka Sussu huutaa nimeäni ja hän tulee, tunnen kuinka hän tulee. Hän rupeaa sormettamaan minua, hän nuolee samalla ja seksi on täydellistä. Sussu nopeuttaa kokoajan vauhtiaan ja minä tulen. Huudan Sussua niin että naapuritkin kuulee. Hän suutelee minua hellästi ja nukahdamme alastomina toistemme viereen.
Pornonovellin Sussu ja minä kirjoittanut Nimimerkki: BATGIRL97
HUTERILAISET,
Vapareiden Porno&Puuha-osasto on taas kampanjoimassa. Täällä palstalla olisi nyt paljon analysoitavaa, toivottavasti wikiosasto käynnistyy piakkoin. Törkyä piisaa.
Jumalalla ei ollut homofopiaa vaan korkeimman sivistyksen mitä Jumalallisuus ja ihmisyys voi saada....
Jumala loi ihmisen kaltaisekseen;
Onko Jumala homo?
tai
eikö homo ole ihminen?
vastaukseni on tässä:
Jumala loi ihmisen kaltaisekseen.
Jumala ei ollut homo vaan hetero, Jeesuksen Isä.
Jumala loi ihmisen kaltaisekteen;
kirkko, loi homouden niin kuin monet muutkin saatanallisuudet.
uskontunnustuksen kaltaiset; tarvitsetteko esimerkkejä saatanallisuuksistanne homopositiivisuutenne lisäksi?
HUOM!
"Jumala loi ihmisen kaltaisekseen."
kirkko saatanallisuuksiin loi uskovaisetkin pappeineen jotka uskovaiset aivopesi saatanallisuuden pikku piruiksi.
Aivopestyjen uskontunnustus ja sen kaltaisuudesta...
-järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyydenne:
'Meillä ei ole ymmärrystä'
-Ihmisyydestänne luopuminen:
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
-Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
HUOM!
uskontunnustuksen kaltainen on luopunut Jumalasta ja Jumalan luomasta ihmisyydestään!!
jk
Homot eivät ole syntyneet homoista.
Joten homoiksi koulutetaan, mm kirkko kouluttaa homoja ja ne koulutetut homot kouluttavat lisää homoja ja lisääntyvät kouluttamalla lisää. Mm Hollannissa suljettiin kristittyjen poikakoulu, joka toimi papiston ilotalona.
Jos raamattu on Jumalan tahtoa osoittava tietolähde, niin homot eivät täytä Jumalan ihmisille asettamia vaatimuksia lisääntymisestä.
1. Moos. 1:28
Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".
1.Mooseksen kirja:
1:28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet."
HUOM!!!
9:1 Ja Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.
Jumala ei käskenyt homojen lisääntyä edes makaamalla:
3.Mooseksen kirja:18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
Joten asiasta ei pitäs olla Jumalallisesti mitään epäselvää.
se on rikos Jumalan tahtoa vastaan."
Jumala ei ole syyllinen nk. homogeenin kehittymiseen.
Jumalaa vihaavat saavat ilmeisesti seuraavaksi pedofiiligeenin maailman lasten turmelemiseksi, kristittyjen rikollisuus teetättää ihmiskunnan itsemurhaa.
"Jos raamattu on Jumalan tahtoa osoittava tietolähde"
raamatun jumala on paimentolaismiehen aivopieremä mielikuvitusolento joka muun muassa vaati verta ja uhrilihaa alttarilleen. tämä jumalaolento oli kuten luojansa paimentolaismies eli narsistinen, sadistinen, moraaliton ja takapajuinen