Miksi suomen kieli on foneettisesti yksinkertainen?
Suomen kieli foneettisesti
pokke
42366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
No miten tämä kansa muuten oppisi puhumaan?
VITTU ONKO ESIM. PUOLALAISET SITTEN JOTENKIN VIISAAMPIA? SAATANA JOS ET OSAA VASTATA KUNNOLLA NIIN PAINU HELVETTIIN! MITEN NIIN SUOMALAISET MUKA OVAT TYHMEMPIÄ?! TÄÄLLÄ PALSTALLA ON OLEVINAAN NIIN SIVISTYNYTTÄ PORUKKAA MUTTA TODELLISUUDESSA MONET TÄYSIÄ MOUKKIA, VALITETTAVASTI!
Etkä vieläkään ole mennyt hoitoon?
Vieläkään?
Näinköhän olet oikeassa - voit ollakin! Epätarkkuus on nähdäkseni ´aihe ´ja ´aihio ´sanan sekoituksessa. Mansikka, mikä ei edes ole marja, syntyy kukkapohjan - kukka-aihion- paisumisesta, ja varsinaiset siemenet ovat pikku pallukoita epähedelmän pinnalla. Siemenaihe on esim, omenassa. Ja "motif" on aihe, tai aihio. :mrgreen:[/quote
Ja mikäs se kukka-aihio oikein on? Ks. wikipedia. Ei yhtään osumaa! Eikös tällä palstalla kukaan osaa suomea tai englantia tai edes biologiaa? Pelkkiä taiteilijoita.
Tiedäkö mitä on "floral motif" englanniksi? (Vinkki: Google)
Eikös kukissa ole siemenaiheita? Mistä luulet siemensyöksyn syntyvän? Kysyppä vanhemmiltasi tai opettajiltasi hiukan kukista ja mehiläisistä!
Olisin taipuvainen epäilemään väitettä suomen foneettisesta yksinkertaisuudesta. On se sitä ehkä meille, jotka olemme siihen lapsesta saakka tottuneet, mutta ei välttämättä niille, jotka opettelevat aikuisiällä. Esimerkiksi diftongit tuottavat suuria vaikeuksia monelle.
Opettakaa ulkomaalaista sanomaan niinkin yksinkertainen äänne kuin y, niin huomatta kuinka paljon vaikeuksia jo sekin tuottaa.
No kokeilepa opettaa esim. ruotsalaista, saksalaista ja ranskalaista sanomaan y, niin huomaat, että heillä ei ole mitään ongelmia asian suhteen.
No kokeilepa opettaa esim. espanjan, italian tai venäjän puhujaa sanomaan y, niin huomaat, että heillä on suuria ongelmia asian suhteen.
Väitit yleistäen, että y on ulkomaalaisille vaikea. Väitteesi on täysin järjetön. Ruotsalaiset, saksalaiset ja ranskalaiset ovat ulkomaalaisia siinä missä espanjalaiset, italialaiset ja venäläisetkin.
Toki melkein mistä tahansa äänteestä voidaan sanoa, että jostain päin maailmaa löytyy ihmisiä, joille ko. äänne on vaikea.
Totta puhut, yleistin, mutta itse väitit että y ei ole ruotsalaisille, saksalaisille ja ranskalaisille vaikea, että heillä "ei ole mitään ongelmia asian suhteen". Aikamoinen yleistys sekin, eikö?
Olen lukenut ruotsinkielen fonetiikkaa yliopistossa. Suomen y:tä ei sanota samalla tavalla. Vedetään vähän iihin päin suuta, kun sanotaa "yxa", joka on kirves. Kuullostaa suomalaisen korvissa melkein kuin "ixa".
Et ole tainnut katsoa elokuvaa Raja 1918.
Tekisit poika töitä, ennenkuin tuollaisia mietit.
Ei se ole. Yksinkertaisesta se vain saattaa tuntua yksinkertaiselta. Tällaisissa asioissa vähäinen tieto voi olla pahempi kuin ei mitään tietoa: on luettu vähän yleistajuista kielitieteen popularisointia ja opittu hieno sana ”foneettinen”, ja sitten rynnätään tekemään ja julistamaan päätelmiä.
Hienommin sanottuna: määrittele ”foneettisesti yksinkertainen”.
Foneettisuudella viittaat kielen ääntämiseen. Ääntämiseen liittyvät monenlaiset puheen keinot: sekä kielen äännejärjestelmän (vokaalit, konsonantit, pitkän ja lyhyen vokaalin/konsonantin suhteellinen ero) ja äänteiden laadullisen vaihtelun hallinta että puheen rytmin, jaksottelun, intonaation/sävelkulun, painotuksen ym. muiden kielikohtaisten asioiden osaaminen ja käyttäminen - myös eri tilanteissa ja eri tarkoituksiin.
Kaikissa kielissä erotellaan merkityksiä, välitetään tunteita ja toimitetaan asioita muiden ihmisten kanssa, vaikka jotkut kielet kenties hyödyntävät suhteessa enemmän joitakin tiettyjä foneettisia keinoja ja toiset taas enemmän toisia. Suomen kielessä vieraskielisille oppijoille aiheuttavat usein ongelmia esimerkiksi pitkien ja lyhyiden vokaalien ja konsonanttien erottaminen sekä omassa puheessa että toisten puheen havaitsemisessa: esim. taka - takaa - takka - takkaa - taakkaa. Ei-äidinkielinen suomalainen voi paljastua myös yksittäisistä äänteistä (kuten juuri y-vokaali, jos sitä ei ole puhujan omassa äidinkielessä) tai vaikkapa väärän tavun painottamisesta sanan sisällä. Se mikä tuntuu äidinkielisestä helpolta ei ehkä olekaan muille helppoa!
Suomalainen voi myös ääntää esimerkiksi a-vokaalin käytännössä rajattoman monella eri tavalla, mutta a-vokaalin laatuun vaikuttaa se, missä sanassa ja missä tavussa a esiintyy, onko sana lausepainollinen tai muuten puheen virrassa korostettu, tuotetaanko sana esimerkiksi ruoka suussa, jne. Äidinkieliset suomalaiset ymmärtävät tästä vaihtelusta huolimatta toisiaan, yleensä jopa ihan vaivattoman tuntuisesti.
Puhutun suomen äännerakenteen ja suomen kielen oikeinkirjoituksen suhde on toisaalta suorempi kuin monessa muussa kielessä, ts. tietty kirjainmerkki vastaa useimmissa tapauksissa aina yhtä ja samaa tiettyä merkitystä erottavaa äänteiden luokkaa. Oikeinkirjoitusjärjestelmät laahaavat yleensä jonkin verran perässä nopeammin muuttuvaan puhuttuun kieleen nähden. Suomen oikeinkirjoitussäännöt ovat verrattain nuoria ja ne on kehitetty nimenomaan vastaamaan ääntöasua. Tämän vuoksi syntyykin se usein toisteltu käsitys, että "suomea puhutaan niin kuin sitä kirjoitetaan", tai että suomi olisi jotenkin "foneettisesti erityisen tehokas" kieli. Tällaiset väitteet eivät tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Suomen ääntämisen oppiminen voi olla vieraskieliselle oppijalle hyvin helppoa tai toisaalta hankalaa riippuen siitä, onko puhujan äidinkieli ääntämykseltään sellainen, että sekaannuksia helposti syntyy.
Kaikkien kielten ääntämisessä esiintyy runsaasti luonnollista vaihtelua tilanteiden, tyylien ja puhujien välillä. Jokaisen kielen puhujat "laiskottelevat" sellaisissa asioissa, joihin kieli antaa myöten, ja käyttävät vastaavasti enemmän energiaa sellaisiin puheensa piirteisiin, joilla on ko. kielessä ja tilanteessa tärkeitä merkitystä erottavia tehtäviä ts. joiden kohdalla voi syntyä sekaannuksen mahdollisuus.
Suomen kieli ei siis ole foneettisesti sen yksinkertaisempi kuin muutkaan kielet.
Lisäisin vielä tuohon äännerakenteen ja oikeinkirjoituksen väliseen yhteyteen, että vaikka tuo argumenttisi onkin paikkansapitävä eli suomea näennäisesti puhutaan kuten kirjoitetaan, koska kirjoitusasu on jokseenkin nuorta, niin arkitodellisuudessahan on jo tapahtunut suurtakin eriytymistä. Juuri kukaan ei puhu "kirjakieltä".
Ja sitten on tietysti niitä muutamia jo koulun äidinkielentunneilla käsiteltyjä juttuja kuten "loppuhenkonen".
Lasketaanko kielen tonaalisuus fonetiiikan piiriin kuuluvaksi?
Kirjoitusjärjestelmällä ei ole mitään tekemistä foneettisen yksinkertaisuuden kanssa. Fonetiikka tutkii puhuttua kieltä aivan riippumatta siitä, minkä järjestelmän mukaan kieltä kirjoitetaan, jos sitä kirjoitetaan lainkaan.
Koska jäätyneillä huulilla on vaikea puhua.
Miksikö suomen kieli foneettisesti yksinkertainen?
Ehkä meistä suomalaisista vain tuntuu siltä. Meillä on kuitenkin monen muun kielen puhujalle hankalia vokaaliyhdistelmiä, diftongeja. Esimerkiksi sanassa 'yö' tai 'työ' tai 'täysi'. Toisaalta suomesta puuttuvat hankalat konsonanttiyhdistelmät, vertaa vaikka suomen sanaa 'ranta' ruotsin sanaan 'strand'.
Laitapa vieraskielinen sanomaan suomalainen yhdyssana "hääyöaie", niin huomaat, ettei suomi niin hirvittävän yksinkertaista äänteellisesti ole.
Vielä parempi: riuuyöaie (8 vokaalia peräkkäin).
Mutta pointti on kai tuo sanojen kirjoitus- ja lausunta-asun yhdenmukaisuus. Esim. USAssa järjestetään koululaisilla kilpailuja joissa pitää muodostaa kirjoitettu sana lausutusta. Suomessa ei koska se on varsin helppoa.
Mutta nuo hauskat peräkkäiset etuvokaalit tekevät tilanteesta vaikean. Esimerkiksi hyvin harvoilta venäläisiltä sanan ääntäminen onnistuu sinnepäinkään...
12 vokaali peräkkäin löytyy sanasta riiuuyöaieoionta, eli morsiankandidaatti joutu oikomaan sulhon aikeita.
Mutta kyllähän vaikeampia kuin peräkkäiset vokaalit, ovat peräkkäiset konsonantit, joita voi olla viisikin. Monikohan suomalainen osaisi kirjoittaa oikein ensyrittämällä vaikkapa Nietzschen.
Kaivelin kerran näitä perättäisiä konsonantteja sisältäviä eri Euroopan kielien ennätyssanoja, ja tässä tulos:
slechtstschrijvend (NL)
Angstschweiß (GER)
Rechtsschwenkung (GER)
världsschlager (SWE).
Oliko hollanninkielinen yhdyssana oikein? Slecht tarkoittaa "huonosti" ja schrijvend "kirjoittava", siis henkilöä, jolla on kehno kirjoitustaito. Mutta mitä olisivat esimerkkisanassasi keskellä olevat konsonantit -st-?
Äännettäessähän konsonantteja on vähemmän kuin kirjoitettaessa. Sch, siis kolme konsonanttia, ääntyy hollannissa kahtena, s kita-h, ja saksassa yhtenä, suhuässänä, samoin ruotsin saksasta lainatussa sanassa schlager.
Hollannin kirjain ij ääntyy kuten diftongi ei, joten konsonantti jää pois. Tosiaankin, meistä näyttää, kuin olisi yhdistelmä kahdesta kirjaimesta, i j, mutta hollannissa se määritelläänkin yhdeksi kirjaimeksi, ij, ääntäen ei, isona kirjaimena IJ, esim. IJsselmeer. Kirjoitetaan varsinkin belgiassa myös usein Y, Ysselmeer.
Anteeksi, belgiassa > Belgiassa.
Jos nyt oikein muistan, en hollantia osaa, niin merkitys taisi olla huonoiten eli superlatiivi.
Aivan oikein. Sitähän se tietenkin. Hollannissa superlatiivi muodostetaan näin.
"12 vokaali peräkkäin löytyy sanasta riiuuyöaieoionta, eli morsiankandidaatti joutu oikomaan sulhon aikeita."
Konsonanttien r ja ʔ välissä on seitsemän vokaalia.
Joo, ja noista ei mikään ollut puolan kielestä, jota minä ainakin pidän vaikeana ääntää useiden peräkkäisten konsonanttien vuoksi.
Suomen kielessä on ainakin yksi äänne jota ei merkitä ollenkaan, ja joka esiintyy myös tuossa em. sanassa 'riiuuyöaieoionta'.
Älä enempää sekoita näitten hoopojen päitä. Muutenkin näyttää olevan vaikeata kirjoittaa oikein seuraavanlaisia sanoja: sotia/sotija, vartia/vartija jne.
Monikaan ei osaa vastata, onko nimimerkkini oikein kirjoitettu. En ole tutkainsinööri.
Just aioin huomauttaa.
Jaahas, ylimieliset kielenoppineetkin heräsivät.
Minä kun jotenkin luulin, että tämän palstan nimi on: Kielet ja Käännökset".
Sen nimisellä palstalla aika usein käyvät ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita kielestä , kieliopista, kielistä ja käännöksistä.
Lisään vielä, että tarkista, mitä tarkoittaa sana "sarkasmi". Ymmärrän toki, että sarkasmi on sinänsä vaarallinen huumorin laji, että se vaatii vastaanottajaltaan älykkyyttä.
Itse olen ymmärtänyt sarkasmin hienovaraiseksi ivailuksi. Jos haukutaan toista hoopoksi tai älykkyyden puutteesta, se on käsittääkseni lähinnä teinimäistä somekirjoittelua, ei sivistynyttä sarkasmia. Taitaa tämä palsta olla omistettu Kielentutkia ja amaran tapaisille nenänvarsikatsojille. Harvoin olen täällä palstalla pistäytynyt ja tämänkertainenkin oli erehdys. Joten sanon: pitäkää tunkkinne.
Samalla tavalla kuin nihongo. Suurin ero on että vokaaleja ei ole niin paljon kuin suomen kielessä vaan on tavuja, jotka taas ovat tuttuja suomalaiselle. Japanilaisesta tämä suomi on melko helppo kieli oppia.
Miksi suomalaiset ovat suomalaisia? Ehkä tänne Euroopan synkälle rajaseudulle on pesiytynyt jäykkäkielisiä ihmisiä jotka tarvitsevat foneettisesti selkeän kielen.
Eihän kaikissa lähikansoissa kyetä huutamaan emoa avuksi tällä tavalla:
"äiiitiii tuu tänne auttamaan, en osaa tehä kotitehtäviäni joita vyssän maikka antoi koulussa" .
Kaikki suomalaiset eivät osaa ääntää f:ää, onneksi forssalaisilta tämä onnistuu eli fyssän maikka eikä vyssän maikka. Toinen ongelma äänne on tuo d. Se on tehdä eikä tehä.
"Kaikki suomalaiset eivät osaa ääntää f:ää"
Tulkaas kaffeelle.
"Toinen ongelma äänne on tuo d"
Sadat henkilöt tuli sodasta jos siellä ei kaaduttu.
Joopa joo. Tuo voi olla vaikeaa jollekin vanhalle savolaiselle, mutta ei noin yleensä ottaen.