Kokemuksesi molemmista vetotavoista?

Olen ajanut miljoona kilometriä etuvetoisilla autoilla ja puoli miljoonaa takavetoisilla. Nykyisistä autoistani toinen on etuvetoinen ja toinen takavetoinen.

Lisäksi työn puolesta olen ajellut melkoiset määrät raskailla autoilla (kuorma- ja linja-autoja), jotka ovat kaikki olleet takavetoisia .

Voisinpa siis kokemuksen perusteella kertoa yhtä ja toista kummastakin vetotavasta.

Mutta annetaanpa toisille puheenvuoro: kerro oma näkemyksesi, jos sinulla on mielestäsi kyllin kokemusta kummastakin, vertailun pohjaksi.
1783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

No, 40 vuotta ja puolisentoista miljoonaa kilometriä kutakuinkin tasan jaettuna taka- ja etuvetoisten kesken. Oma näkemykseni lyhyesti on, että kummassakin on puolensa ja puutteensa. Vetotapa ei ole läheskään ensimmäisiä kriteereitä uutta autoa valitessa.

Äänestä
  • Minulta ääni tälle kommentille. Nuorempana oli tärkeää että autossa oli takaveto ja ovia ei saanut olla enempää kuin kaksi. Taisi olla reilut 10v sitten kun oli viimeksi nämä kriteerit täyttävä mersu alla. Nyt on viisi ovea ja etuveto.
    Kerran-kaksi talvessaan saattaa tulla pentumainen olo ja on ikävä takavetoa. Voimakkaat tunteet tällaisissa asioissa ovat aivan terveitä nuorella miehellä ja kuuluvat asiaan. Näin viidenkympin toiselta puolen elämässä ja autoilussakin on monia paljon tärkeämpiä asioita.

    Äänestä

Ajoin autokoulun takavetoisella Sierralla joka juuttui pieneenkin mäkeen talvella kiinni. Omat autoni ovat olleet etuvetoisia eikä suurempia liikkeellelähtövaikeuksia ole ollut. Nämä kokemukset siis autoista joissa ei ollut luistonestoa varusteina, en ole ajanut tämän päivän takavetoisia, ehkä nämä avustimet tasoittavat tilannetta nykyään?

Äänestä

Olen ajanut 400.000 km. Hiacella, eikä koskaan ole ollut mitään vaikeuksia kesällä, eikä talvella.

Äänestä

Kivasti ne vieläkin pyörii takaveto bemut mutkissa ja kaarteissa talvella..

Äänestä

kyllähän on tullut ajeltua 504 pesoota, 315, 316, 320 bimmeriä, alfoja, volvoja, relluja, datsuneita, sitikoita sun muita yksvetoisia, sekä subarun 4-vetoja ja kokeiltu näitä uudempia sähkö "nelikoita". Näistä takatuupparit pesoo ja alfa viskolukoilla ja linkkuperillä olivat hyviä ajaa talvellakin tosin lumella paikaltaan lähteminen oli välillä todella vaikeaa, kiinteäbanjot taas pelkkää ongelmaa talvisin, varsinkin bemarit. Kilsoja tullut sen verran 35 vuodessa että on kokemusta rekoistakin. Etuvedot ovat kuitenkin varsinkin talvisin yllätyksettömiä ajokäytökseltään vrt. kaikenlaisiin takaa puskeviin ja ainakin oma näppituntuma sanoo että etuvedossa tie tuntuma on lähes aina parempi, paitsi joissain uudemmissa on sähköinen tehostus viety liian pitkälle ja tuntuma on lähes kadonnut ratista. No, neliveto on aivan omaa luokkaansa talvella mutta en hirveästi menisi mainostamaan näitä tietokone avusteisia "neli" vetoja, eli ei niistä ihmeempää hyötyä ole, no jos jollekin on tärkeää että valoista pääsee sekunttia nopeammin niin joo. Muutenkin etuvetoisissa tahtoo olla auton kokoon nähden lähes aina paremmat tilat vrt. vastaavan kokoluokan takapotkut. Mutta mutta, toisille on tärkeää tulla kahva edellä vastaantulijoiden kaistalla takapotkuisella, mitään muuta oikeasti järkevää syytä en enää takapotkuisen hommaamiseen näe.

Äänestä

Olen ajanut sellaisilla autoilla missä on lasinpyyhkijät edessä ja takana, mitä mieltä ollaan siitä että kummalla on mukavampi ajella. Samoin takana niskatuet ja vararenkaassa ilmaa, jonkinverran.

Äänestä
  • Mutta mites kun on vunterbaumit myös takaikkunalla, onkos silloin mukavampi ajella. On meinaan kokemusta niistäkin, mutta kertokaa omanne.

    Äänestä

Ensimmäiset kokemukset etuvetoisista on tuolta 70-80-lukujen taitteesta. Silloin omistin muutamia saman aikakauden (70-80-lukulaisia) Golfia ja Datsunia. Nehän oli aivan kamalia. Golfissa jousitus oli surkea, etenkin etupäässä. Datsuneissa moottori hemppui ja oli muutenkin hervotonta menoa, mutta molemmilla pärjäsi. Sen jälkeen on ollut sekä etu- että takavetoja. Etuvetotekniikka on kehittynyt niistä päivistä isoin harppauksin. Nyt kun käytän autoa lähinnä kulkuvälineenä, valitsen etuvetoisen. Mielestäni se on vaivattomampi ja turvallisempi.

Äänestä

Sekä etuveto että takaveto ovat surkeita. Neliveto on parempi, vielä kun nykyään saisi nelipyöräohjauksenkin.

Äänestä

VW Golf etu
Audi A4 etu
BMW 520 taka
Kaikissa ollut talvella kitkat. Auto n. 5 päivänä viikossa liikenteessä. Hyvin pärjännyt!
Neliveto on kuskeille, jotka eivät hallitse autoaan.

Äänestä

Takavedon etenemsikyky talvella on kaikista heikoin, sen takia kaikki arkiautoni ovat ollet etu tai nelivetoja. Takavedot rajoittuu lähinnä harrasteautoihin, sopii paremmin huvi kuin hyötykäyttöön jos henkilöautoista puhutaan.

Äänestä
  • Tuolla tallissa on Renu R8 . Aivan pistämätön peli takavetoiseksi. Menee paksussakin lumessa tyylikkäästi

    Äänestä

42 vuotta ajoa takana, kilometrejä miljoonia ei enää tullut laskettua. Kalustona kuorma-autoa, pakettia-autoa ja henkilöautoa, niin perävaunulla kuin ilmankin ja säässä kuin säässä.
Parhaat talvi-autot olleet takavetoisia: Fiat 600, Volkswagen kupla, Volvo 66, monta 740 ja 940 versiota ja useampia 500 sarjan BMW autoja.
Muutama nelivetokin ollut ja ne tietysti vetokyvyltään talvella ja kesällä ylivoimaisia, mutta talviauton tulisi lisäksi olla ainakin nopeasti lämpiävä ja hyvät valot vakiona.
Takavetoja oli joskus aikoinaan huonojakin talvi-autoja: Transitit ja Cortinat, sekä sen jälkeen Sierrat. Volvot ovat takavetoisenakin aina olleet pohjolan oloihin tehtyjä.
Vanhaa 740 Volvoa ketterämpää saa vieläkin hakea, eikä tiloissakaan valittamista ollut.
Nyt kun Volvoa ei saa enää takavedolla on tyydyttävä Bemariin ja hienostihan se menee takavedolla talvisinkin ja lämmin on, sekä xenonit valaisevat hyvin.
Bemarin turvalaitteet toimivat erinomaisesti ja Nokian renkaat pitävät, siinä ehkä tämän päivän turvallisin yhdistelmä. Kolariturvallisuuskin vielä kunnossa, niin ei kun baanalle vaan.

Äänestä
  • Onkos vunterpaumeista apua takaikkunalla.

    Äänestä

Kuplavolkkari on paras auto kulkemaan talvella. Syy: moottori ja veto on takana.

Äänestä

Tai takaveto Skoda 120 tai jotain sinnepäin. Sitä ei edes saanut talvella luisuun hyvillä nastarenkailla, ainakin jos takapenkillä oli edes yksi ihminen. Aika raju laite ja menee varmasti pöperölumessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Topiax kirjoitti:

Olen ajanut miljoona kilometriä etuvetoisilla autoilla ja puoli miljoonaa takavetoisilla. Nykyisistä autoistani toinen on etuvetoinen ja toinen takavetoinen.

Lisäksi työn puolesta olen ajellut melkoiset määrät raskailla autoilla (kuorma- ja linja-autoja), jotka ovat kaikki olleet takavetoisia .

Voisinpa siis kokemuksen perusteella kertoa yhtä ja toista kummastakin vetotavasta.

Mutta annetaanpa toisille puheenvuoro: kerro oma näkemyksesi, jos sinulla on mielestäsi kyllin kokemusta kummastakin, vertailun pohjaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu