Olisin kirjoittanut Savukoskelle, että voivat olla ylpeitä oman kylän kansanedustajasta, mutta siellä ei ole omaa palstaa.
Voiko olla tosi, että Markus Mustajärvi oli ainoa Lapin vaalipiirin kansanedustajista, joka tämän päivän äänestyksessä kyseenalaisti pienituloisten eläkeläisten aseman hallituksen kaavailujen suhteen?!
Siis YKSI lappilainen kansanedustaja seitsemästä!
Jos teille ei sano tarpeeksi esim. iäkkäiden emäntien eläkkeiden taso, niin onhan tuo työttömyys ollut aiheuttamassa Lapissa keskimäärin muuta maata enemmän ja pitkään eläkeläisten pienituloisuutta ja vähävaraisuutta.
Kuulin siellä Niemessä keväällä, että Markus oli kuivalihamarkkinoilla kertonut, ettei ole kiinnostunut enää kuin tästä yhdestä kaudesta eduskunnasta. Ei voi olla tosi! Toisaalta tämä voi selittyä silläkin, ettei yksi mies tosiaankaan voi yksin vastata tällaisen läänin vakavista ja raskaista asioista.
Emäntien ja isäntien eläkeasia
4
165
Vastaukset
- Arvovalinta
Mutta siis mie oon Outi. Ja rakastan teitä kaikkia huolimatta siitä, että ei ollut mahdollisuutta jatkaa. Ja kiitos vain ja ainoastaan Anitalle, joka teit alunperinkin voitavasi ja pyysit jatkamaan. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
- maksaja
http://static.uberuutiset.fi/uploads/2015/10/slovenia-migrants-375050.jpg
Mitenkähän näiden eläke? - vesivoima
Tajukangas: Jo kolmas autonpolttoyö putkeen
Malmön kehitysmaalaiset polttivat taas viime yönä urakalla autoja.
27.10.2015 19:30, 1920 lukukertaa
Lunasta 20 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Gonzo’s Questiin!
Ilta alkoi, kun korkeasti koulutetut laittoivat tuleen auton Derbyvägenillä klo 20.56. Poliisista kerrotaan, että auton ikkunat oli rikottu ja sisälle heitettiin palavaa nestettä ja sytkäri perään. Palo saatiin rajattua nopeasti.
Autopalo
Viitekuva.
Kun palokunta oli päässyt laitokselle kahville ja pullalle, tuli uusi hälytys. Klo 02.00 tuli hälytys Killian Zollsgatanilta, jossa pari, kolme autoa tuhoutui täysin. Poliisin mukaan yksi autoista oli tuikattu tuleen ja palo levisi sitten nopeasti. Palokunta kuitenkin hoiti hommansa.
Klo 5.24 päästiin taas töihin. Ainakin yksi auto oli tuikattu tuleen Kämnarsvägenillä. Poliisista kerrottiin, että suurpalo oli lähellä, sillä leviämisriski oli erityisen suuri, mutta kokenut palokunta sai rajattua palon nopeasti.
Vasta auringon noustessa pääsi palokunta letkujen pesulle.
http://www.skd.se/2015/10/27/flera-bilbrander-under-natten/ - Aura_Mies
Kyllähän eläkeläisten asiat päätetään muualla. Lapissa on pienituloisia paljon, myös eläkeläisiä, eihän täällä ole mahdollisuuksia hyväpalkkaisiin töihinkään kuin murto-osassa ammateista. Lisäksi työttömyys nakertaa käteen jäävää rahaa sekä tulevaa eläkettä.
Hallituksella on nyt muut asiat mielessä kuin Arvospuolilaisten tai Kuoskulaisten toimeentulo. Mitä vähemmän työttömiä tai eläkeläsiä elossa jossain tundralla, sen parempi Suomelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4726733Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1984008Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112553Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit302164Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1481521Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791376Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861238- 711214
- 681196
- 481129