Eli siis kuulin jostain että hiukset kasvaa n.puoli kuukautta ja sitten kynnet se toisen puolikkaan niin tietääkö kukaan että kummin päin se menee ? Eli kasvaako hiukset alku kuusta puoleen kuuhun ja kynnet sitte sen loppukuun?? Vai toisinpäin?
Sori sekava selitys, mut toivottavasti ymmärrätte!
KYSYMYS HIUSTEN KASVUUN LIITTYEN
2
<50
Vastaukset
- ohuthiuslaatu
Et voi olla tosissasi? Eli että hiusten ja kynsien kasvu vuorottelisi. Eipä taida sellaista vuorottelua olla olemassa.
Sekä hiuksilla että kynsillä on kasvunopeudessa vaihtelua vuodenajan mukaan. Tosin en muista, milloin kasvavat nopeammin. Itse olen saanut yhden ainoan kerran kynnet kasvamaan pitkiksi, ja silloin kasvatin niitä kesällä. Eli ehkä kasvavat kesällä paremmin? Ainakin talviaikaan kynnet kuivuvat, ja vahingoittuvat helpommin, jolloin niiden kasvatus on vaikeampaa. Hiuksilla on kasvuaika ja lepoaika. Ne kasvavat tiettyyn pituuteen. Pysyvät tietyn aikaa päässä kasvun pysähdyttyä ja putoavat sen jäkeen pois. Hiuksia on yhtä aikaa kasvu- ja lepovaiheessa. Siksi niitä irtoaa koko ajan melko tasaisesti (ellei ole esim. sairastelua tai muuta stressiä, jolloin voi irrota tai katketa hiuksia tavanomaista enemmän). - tuuheatukkamullaon
Jostain syystä multa lähtee kesällä enemmän hiuksia kuin talvella.
Kasvukausi varmaan menee niin.
Parturini kyllä aina kehuu hiusteni kuntoa, joten ei hätää.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/hius.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613111Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa912037- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä831370- 391280
- 791110