Eipä pätenyt Econia Yrityspalvelut Oy:ssä

"Lomasta on ilmoitettava niin pian kuin mahdollista, viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkua, jos kuukauden ilmoitusaikaa ei ole mahdollista noudattaa. Kahden viikon ilmoitusaika on niin ehdoton, ettei työnantaja edes työnjohto-oikeutensa perustella voi vaatia työntekijää aloittamaan lomaansa lyhyemmällä ilmoitusajalla."

Mitenkäs muissa yrityksissä aluepäällikkö, aluejohtaja -esimiesakseli on "kartalla" VL- asioista???
44085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aijaa! Kyllä meidän työpaikalla tietää hyvissä ajoin, koska VL alkaa, vaikka työantaja päättäisi ajankohdan. Tosin meillä aina kysytäänkin toivetta ajankohdasta!

Oliko tuo firma sen Toimivakan Mäntästä ostanut? Kuullemma aikanaan Toimivakka vakinaisti työntekijän ja heti seuraavana päivänä lomautti vain hänet.

Äänestä

Econia työllistää etupäässä vain harjoittelijoita

Äänestä

Econia Oy määräsi päivän sisällä pitämää vuosilomaa ja ilmoitti siis tämä määrääjä, että palkan maksu ei ehdi mukaan. Kyllä ehti, kun liitto otti asiaan kantaa. Asiakapiiristä henkilö totesi tapahtunutta, äkkilähtö lomakohteeseen. Totean lisäksi YT-neuvottelutkin pidetään, olitpa paikalla tai et!? Samoin liitto puuttui tähän YT-asiaan. Kaikkea tapahtunutta lopulta päädyttiin käsittelemään Hovioikeuteen.

Äänestä

Econia Oy palkkasi töihin.
Yrityskaupat takana, olivat periaatteessa kiinostuneet työntekijänä, haettavaan paikkaan.
Ed. omistaja, jättäytyi täysin pois. Sosiaalisessa mediassa täysin toinen kuva. Tämän siis Ed. omistajan työntekijä jättnyt jo aikaa sitten paikan ja mapit hyllyyn. Alv-asiakkaat tehty. Taloyhtiöt tekemättä.
Viikon talossa olleena sanottiin työntekijä irti ja tämän asiakkaat minulle, kuin tekemattömat taloyhtiöt,mitä olivat odottaneet tovin työntekijää. Siis minulle 3 ihmisen työt, Työnantaja listasi tekemättömiä töitä ja keräsi 3 varoitusta ja irrisanoi. Asiasta Hovioikeuden päätös. Taloyhtiöt olivat Mäntässä, minut siirrettiin tekemään Poriin näitä, taloyhtiöitä.
Vuonna 2022 on käynyt ilmi taloyhtiön paperit on arkistoitu TE-keskus Jyväskylä Pääarkistoon. Arkaluontoista materiaalia taloyhtiöt Mänttä.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


asiastatietävä kirjoitti:

"Lomasta on ilmoitettava niin pian kuin mahdollista, viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkua, jos kuukauden ilmoitusaikaa ei ole mahdollista noudattaa. Kahden viikon ilmoitusaika on niin ehdoton, ettei työnantaja edes työnjohto-oikeutensa perustella voi vaatia työntekijää aloittamaan lomaansa lyhyemmällä ilmoitusajalla."

Mitenkäs muissa yrityksissä aluepäällikkö, aluejohtaja -esimiesakseli on "kartalla" VL- asioista???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu