Päätin nyt kirjoittaa tänne palstalle kun työpaikalla alaiset naureskelivat näille jutuille täällä ja itsekin ehdin sitten vähän tutkailemaan tätä sisältöä. Täällä tuntuu olevan aika ihmeellisiä juttuja, ihan hauskojakin osa mutta monet taas aika inhottavia ja naista loukkaavia niin että minusta näihin pitää vähän jo puuttua ja kertoa teille "ätmeille" todellisesta elämästä.
Kerron vähän itsestäni ensin. Olen siis koulutukseltani diplomi-insinööri ja työskentelen esimiestason tehtävissä eräässä keskisuuressa yrityksessä pääkaupunkiseudulla. ex-vaimoni nimi on Sari, hän työskenteli sairaanhoitoalalla kunnes sitten minut tavattuaan ja mentyämme naimisiin hän hoiti kotia ja opiskeli siinä ohessa muutamia kursseja ylkiopistolla, haaveena hänellä on joskus vielä palata työelämään. Meidän perheeseen kuuluivat myös lapset Jimmy ja Jane vaimon aikaisemmista liitoista.
Täällä usein moititaan naisen menneisyyttä.Ettekö te "ätmit" tosiaan ymmärrä että jokaisella meistä on menneisyys ja siellä ehkä asioita jotka haluaa mieluummin unohtaa ja sitten kun on tehnyt suunnanmuutoksen elämässään on kyseessä täysin uusi ihminen, nykyminä jolla ei ole mitään tekemistä niiden menneisyyden syntien kanssa. Minäkin olin pitkään "ätmi" niin kuin tekin kunnes tapasin Sarin enkä mielelläni muistele niitä aikoja, nykyään olen paljon itsevarmempi ja sosiaalisempi ihmisten välisessä kanssakäymisessä. suuri ansio tässä sosiaalistumisesta kuuluu Sarille opetti minut toimimaan ihmisten kanssa ja sen että ymmärrän erilaisuutta paljon paremmin nykyään.
Mehän tosiaan erosimme tuossa vuosi sitten, vaimoni sanoin "kasvoimme erilleen". Alkuunhan en sitä ymmärtänyt ollenkaan, olin vain järkyttynyt ja vihainen että miten meille voi tämmöistä tapahtua kun kaikki meni niin hyvin ja ehdimme jo olla onnellisesti naimisissakin yli 5 vuotta, se paljon puhuttu kahden vuoden rajapyykki oli ohitettu jo ajat sitten. Olihan Sarissa paljonkin semmoista mistä aluksi ajattelin että ei ole "sopivaa" kuten tatuoinnit, runsaahko alkoholin käyttö ja menneisyyden kovat koettelemukset joista kuullut tarinat satuttivat alkuun mutta kun pääsin niistä ylitse ja ymmärsin niiden olleen vain elämää me olimme kohtuullisen onnellisia, lapsetkin tuntuivat jo melkein omilta erovaiheessa kun olin heihin niin tottunut.
Tosiaan ero sattui raskaasti siinä alussa ja minäkin jo melkein vihasin kaikkia naisia, työpaikallakin jätin tervehtimättä joinakin aamuina naisia kun niin kovasti vitutti. Pelastuksekseni koitui Sari joka sitten kerran yhden tunteikkaan ja koasanaisen puhelun aikana kehoitti "Mee hoitoon!". Minähän tosiaan sitten menin ja varasin ajan psykologille ja siitä se paraneminen sitten pikkuhiljaa lähti. Sattui niin onnekkaasti että sain vakipsykologiksi erään oikein viisaan naisen, onhan se maksanut jonkin verran mutta työnantajan vakuutus maksaa osan niin ei ole ollut ylivoimaisen kallista ja jokainen euro on kyllä kannattanut maksaa. Tuo viisas nainen on tässä liki vuoden kestäneen hoitosuhteen aikana saanut minut ymmärtämään että vika eroon oli minussa, minun tunteettomuudessa ja siinä että olen ollut liian urakeskeinen vaikka minulla olisi ollut kotona yhteistä aikaa ja harrastuksia kaipaava hyvä vaimo. Nykyiseen asemaanihan tosin hain Sarin vaatimuksesta mutta näin jälkeenpäin ajatellen olisihan sen voinut jättää tekemättä.
Tuleepa pitkä kirjoitus niin pitää jättää muut asiat myöhemmäksi juteltavaksi. Sitä minä myös tässä vähän haen myös että onkohan täällä palstalla ketään kivoja naislukijoita taustalla? Jos joku mahdollisesti kiinnostui niin olisi mukava vaihtaa ajatuksia parisuhteista ja sinkkuudesta nyt kun uskoisin olevani jälleen valmis uuteen parisuhteeseeen. Minusta Joku nainen saisi hyvän, kunnollisen ja perheestään huolta pitävän miehen. Mahdolliset lapset aikaisemmasta liitosta eivät ole este koska ymärrän että niitä tosiaan hyvinkin voi olla ja jos lapsiluku on jo täynnä ei sekään hirveästi haittaa, voin olla isänä myös muille kuin biologisesti omille lapsille. Olen tosiaan hyvässä asemassa työelämässä ja tulot ovat kohtuulliset, sairauksia tai lääkityksiä ei ole muuta kuin nykyisellään jo erittäin lievä annos eron jälkeiseen masennukseen määrättynä. Jos taas pääsisin parisuhteeseen uskon että noista mielialalääkkeistä voisin luopua sitten kokonaan.
Kerron vähän itsestäni ensin. Olen siis koulutukseltani diplomi-insinööri ja työskentelen esimiestason tehtävissä eräässä keskisuuressa yrityksessä pääkaupunkiseudulla. ex-vaimoni nimi on Sari, hän työskenteli sairaanhoitoalalla kunnes sitten minut tavattuaan ja mentyämme naimisiin hän hoiti kotia ja opiskeli siinä ohessa muutamia kursseja ylkiopistolla, haaveena hänellä on joskus vielä palata työelämään. Meidän perheeseen kuuluivat myös lapset Jimmy ja Jane vaimon aikaisemmista liitoista.
Täällä usein moititaan naisen menneisyyttä.Ettekö te "ätmit" tosiaan ymmärrä että jokaisella meistä on menneisyys ja siellä ehkä asioita jotka haluaa mieluummin unohtaa ja sitten kun on tehnyt suunnanmuutoksen elämässään on kyseessä täysin uusi ihminen, nykyminä jolla ei ole mitään tekemistä niiden menneisyyden syntien kanssa. Minäkin olin pitkään "ätmi" niin kuin tekin kunnes tapasin Sarin enkä mielelläni muistele niitä aikoja, nykyään olen paljon itsevarmempi ja sosiaalisempi ihmisten välisessä kanssakäymisessä. suuri ansio tässä sosiaalistumisesta kuuluu Sarille opetti minut toimimaan ihmisten kanssa ja sen että ymmärrän erilaisuutta paljon paremmin nykyään.
Mehän tosiaan erosimme tuossa vuosi sitten, vaimoni sanoin "kasvoimme erilleen". Alkuunhan en sitä ymmärtänyt ollenkaan, olin vain järkyttynyt ja vihainen että miten meille voi tämmöistä tapahtua kun kaikki meni niin hyvin ja ehdimme jo olla onnellisesti naimisissakin yli 5 vuotta, se paljon puhuttu kahden vuoden rajapyykki oli ohitettu jo ajat sitten. Olihan Sarissa paljonkin semmoista mistä aluksi ajattelin että ei ole "sopivaa" kuten tatuoinnit, runsaahko alkoholin käyttö ja menneisyyden kovat koettelemukset joista kuullut tarinat satuttivat alkuun mutta kun pääsin niistä ylitse ja ymmärsin niiden olleen vain elämää me olimme kohtuullisen onnellisia, lapsetkin tuntuivat jo melkein omilta erovaiheessa kun olin heihin niin tottunut.
Tosiaan ero sattui raskaasti siinä alussa ja minäkin jo melkein vihasin kaikkia naisia, työpaikallakin jätin tervehtimättä joinakin aamuina naisia kun niin kovasti vitutti. Pelastuksekseni koitui Sari joka sitten kerran yhden tunteikkaan ja koasanaisen puhelun aikana kehoitti "Mee hoitoon!". Minähän tosiaan sitten menin ja varasin ajan psykologille ja siitä se paraneminen sitten pikkuhiljaa lähti. Sattui niin onnekkaasti että sain vakipsykologiksi erään oikein viisaan naisen, onhan se maksanut jonkin verran mutta työnantajan vakuutus maksaa osan niin ei ole ollut ylivoimaisen kallista ja jokainen euro on kyllä kannattanut maksaa. Tuo viisas nainen on tässä liki vuoden kestäneen hoitosuhteen aikana saanut minut ymmärtämään että vika eroon oli minussa, minun tunteettomuudessa ja siinä että olen ollut liian urakeskeinen vaikka minulla olisi ollut kotona yhteistä aikaa ja harrastuksia kaipaava hyvä vaimo. Nykyiseen asemaanihan tosin hain Sarin vaatimuksesta mutta näin jälkeenpäin ajatellen olisihan sen voinut jättää tekemättä.
Tuleepa pitkä kirjoitus niin pitää jättää muut asiat myöhemmäksi juteltavaksi. Sitä minä myös tässä vähän haen myös että onkohan täällä palstalla ketään kivoja naislukijoita taustalla? Jos joku mahdollisesti kiinnostui niin olisi mukava vaihtaa ajatuksia parisuhteista ja sinkkuudesta nyt kun uskoisin olevani jälleen valmis uuteen parisuhteeseeen. Minusta Joku nainen saisi hyvän, kunnollisen ja perheestään huolta pitävän miehen. Mahdolliset lapset aikaisemmasta liitosta eivät ole este koska ymärrän että niitä tosiaan hyvinkin voi olla ja jos lapsiluku on jo täynnä ei sekään hirveästi haittaa, voin olla isänä myös muille kuin biologisesti omille lapsille. Olen tosiaan hyvässä asemassa työelämässä ja tulot ovat kohtuulliset, sairauksia tai lääkityksiä ei ole muuta kuin nykyisellään jo erittäin lievä annos eron jälkeiseen masennukseen määrättynä. Jos taas pääsisin parisuhteeseen uskon että noista mielialalääkkeistä voisin luopua sitten kokonaan.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kaunis satu. Hienoa miten ätmi yrittää samaistua toisen näkökulmaan. Kirjoitapa seuraavaksi satu naisen näkökulmasta.
Sopisi studio julmahuviin ja Jukka Rasila esittämään. Tekstiä lukiessakin Rasilan ääni puhui päässäni.
:D Bravo!
Eikö Sari sairaanhoitaja lanseerattu jo ajat sitten?
Vittu te ätmiluuserit olette sairaita!!! Menkää terapiaan kertomaan noista karvapersejännämies fantasioistanne!!! Olen palstan myötä alkanut ajatella kaikkea negatiivista insinööreistä. Ne on niin kuvottavia!!!
Mitä vikaa on siinä, että haaveilee karvaisen perseen tekevän edestakaista liikettä mun takana? Eikö ihmisellä saa olla unelmia? :(
Hei, hieman olen nyt kyllä yllättynyt kun ihan vasta saavuin tänne palstalle ja sinä syytät minua jo jännämiesfantasioista? Mikä se jännämies oikein tarkalleen ottaen on kun se ei minulle ole vielä auennut kun niin vähän aikaa vasta olen näitä lukenut. Minusta on vähän loukkaavaa että ajattelet negatiivista insinööreistä kun et minuakaan edes tunne, niin ja minhän olen diplomi-insinööri, siinä on minusta iso ero. Minusta on sanottu että olen mukava mies, ihan mutkan kautta kuulin yhden kaupparatsun näin sanoneen ja sanoihan se Sarikin silloin vuosia sitten. Niin ja se psykologinainen on myös kehunut luonnettani, sanonut että olen kuin viilipytty ja se kuulemma usein auttaa naisten kanssa.
Ei hitto näitä trolleja :D siis tyhmäkin jo sen tajuaa! Keksikäähän multinikit jo muuta, jtn uutta. Pliis.
Minustakin olisi mukavampaa jos tähän ketjuun vastaisivat naiset ihan tositarkoituksella, nyt jos tulee paljon noita trolliviestejä saattaa käydä niin että naiset eivät sitten kehtaa vastata. Olen muuten ihan vastikään myös eurosinkkuihin ilmoittautunut mukaan niin sieltäkin voi yritttää bongata, wink wink.
Olen 120kg 3 lapsen äiti vm 79 haluaisitko tutustua?
Tottakai, siksihän minä tänne kirjoitin että saisin kontakteja vapaisiin sinkkunaisiin. Tuo onkin hyvä ettet ole mikään vinkuheinä, kyllä naisessa pitää olla lihaa luiden päällä että on sitten mistä ottaa kiinni. Lapset eivät ole tosiaan este, minusta olisi mukavaa pitkä yksinäisen jakson jälkeen viettää taas kunnollista perhe-elämää.
TÄMÄN KIRJOITTAJA ON ONANOINUT SUOLTAESSAAN TÄTÄ PASKAA JÄLLEEN KERRAN PALSTALLE!!!! SAATANAN KALJU ROTTA MEE HOITOON!!!!!!!
Älä sinä huumorintajuton tosikko ja typerus pilkkaa Jukka Rasilaan verrattavissa olevaa suurta taitelijaa.
Mitä sinulla on meitä paremmin koulutettuja vastaan? Itse et selvästikään ole paljon opiskellut. En minä sillä että se koulutus tärkeää olisi naiselle mutta sinä varmastikin olet joku työtön amismies jolla ei ole paljon varaa huudella meille paremmin tienaaville. Enkä minä muuten ole kalju. Vaikka hiukset onkin vähän ohentuneet sittten nuoruusvuosien paljon on vielä jäljelläkin ja kammalla saa ihmeitä aikaan kun kampaa sivuilta ylöspäin.
No on kyllä suames asiat hyvin jos riplomiinsiröörit joutuu tyytymään vanhoihi lihaviin huariin. Jännämiesten nussimiin äpäriin.
Kyllä, sivilisaation romahdus on lähellä. :(
Kerro lisää itsestäsi. PITUUS, paino, ikä jne ja millainen olisi unelmanaisesi?
Pituuteni on 179,5cm ja paino vaihtelee välillä 90-95kg, tarkoitus olisi vähän vielä siitä pudottaa vaikka on jo vähän pudonnutkin eron jälkeen. Perhe-elämää viettäessä pääsi välillä kipuamaan sadan kilon paremmalle puolelle mutta semmoistahan se elämä on että painoa kertyy kun perhe-elämän pyörteissä ei aina ehdi liikuntaharrastuksiin. Nyt sinkkuna olen harrastanut mm. keilailua ja käynyt sauvakävelemässä niin alkaa jo hieman tulokset näkymään. Ikää minulla on 41 vuotta, tunnen olevani mies parhaassa iässä.
Unelmanainen? Mielenkiintoinen kysymys kun meistä on niin moneksi ja kaikissa on jotain hyvää. Kieltämättä kaipaan naiselta vähän räväkkyyttä. Kun exä oli semmoinen suorapuheinen ja nopea liikkeissään niin joku hiljainen hiirulainen voisi tuntua vähän liian valjulta seuralaiselta, nainen joka uskaltaa elää saa mahlan virtaamaan myös miehessä ihan eri tavalla. Tietysti olisi hyvä jos on myös pilkettä silmäkulmassa ja on huumorintajuinen ihminen, semmoinen joka osaa nauraa kaikenlaisille kommmelluksille mitä elämässä sattuu. Ulkonäöllä ei niibkään ole väliä muuten mutta olen aina tykännyt vähän isommista tytöistä ja jos siinä ulkomuodossakin on jotain räväkkää, tatuointia tai vaikka kirkuvanpunaiset hiukset on se vain plussaa.
voi ei, olisitpa sentin pidempi sillä miehen kuuluu olla YLI 180cm! Muuten olisin ollut etsimäsi 165/85 räväkkä tatuoitu punapää.
Olenhan minä sen verran helpostikin jos lasketaan kengät mukaan. Ilmoitin pituuden tuossa ilman kenkiä mutta nyt kun mainitsit niin aloin tarkistamaan. Tuollaisia melkoisen paksupohjaisia kenkiä siis yleensä pidän arkena:
https://www.karkkainen.com/tuotekuva/ISO/6438157103208.jpg
Omat on vähän erilaiset, prismasta viime vuoden mallistoa mutta nekin sieviläiset ja juuri mittasin kannan paksuuden sain tulokseksi 4,08cm. Kengät jalassa olen siis huimat 183,58 cm pitkä. Talvikengissä, sieviläiset nekin, on sitten vielä paksummat kannat niin että menen varmaan likemmäs 185 senttiseksi niillä.
Kertoisitko lisää itsestäsi? Et nyt vielä luovuttaisi kun minä uskon että meillä voisi olla paljon vielä yhdessä koettavaa, vaikka lomamatkalla voitaisiin käydä jossain ja tutustua siinä samalla.
onko sulla karvainen perse?
Tässä alkaa olla oikeasti hyvää trollausta. Ihan ajatuksen kanssa tehtyä. Jos Markku_DI jaksaa samaa rataa, niin hän vielä joskus pääsee palstan eliittisarjaan Iivavin, DarkFearin (tosin hänellä on meriittejä lähes koko S24:n laajuisesti), "Baltian miehen" ja "räjähtävien kauluspaitojen veljeskunnan" kanssa :)
Ei tämä ole mitään trollausta vaan ihan tosimielellä olen nyt ajatellut lähteä hakemaan elämääni taas naista pitkähkön tauon jälkeen. Elämä ei tunnu täydeltä ilman perhettä. Tiedän kykeneväni kantamaan taloudellisen vastuun isommastakin pesueesta ja kivahan se olisi löytää joku nyt kun kaikki muut asiat alkaa olla reilassa.
Ex-asuu entistä taloa ja vaikka itse nyt vielä vuokralla lähitulevaisuuden suunnitelmissa olisi muuttaa omakotitaloon jonnekin rauhalliseen lähiöön. Mieluiten löytäisin sen elämänäkumppanin ennen isoja hankintoja kun se perheen koko voi paljonkin vaikuttaa siihen minkä kokoista taloa alettaisiin hankkimaan.
Kelpaako lapseton nainen jolla on 5 saksanpaimenkoiraa ja doobermanni ja fila brasileiro sekä hevonen? Ja hyväksytkö pientä amfetamiinin viihdekäyttöä.
Jos olet halukas tekemään 2-4 lasta niin sitten kyllä kelpaa, mikäpä olisi mukavampaa kuin pienten jalkojen töminä oman kodin parketilla. Koirat olisivat minulle kyllä uusi tuttavuus, exän kanssa meillä oli kissoja, ja nuo ovat kyllä niin isoja rotuja että se vähän arveluttaa että ovatko vihaisia? Minä vähän pelkään koiria jos ne ovat äkäisiä. Huumeet tuomitsen kyllä jo alkuunsa, ex-vaimon aiempi mies oli alkoholisti ja huumeiden viihdekäyttäjä ja siitä seurasi paljon harmia meidän perheelle.
Vaikutat kunnon mieheltä. Sinusta joku nainen saa vielä hyvän miehen. Niinhän se just on, että meillä kaikilla on oma historiansa. Se pitää unohtaa ja elää nykyhetkessä, carpe diem ;).
Niin olenkin kunnon mies ja sen tiedän laskemattakin. Suoritin tuossa kuitenkin vähän laskelmia tiedon tueksi ja ja näyttäisi olevan niin että 93,5%:n todennäköisyydellä olen parisuhteessa puolen vuoden päästä jos keskityn projektiin määrätietoisesti ja säilytän positiivisen asenteen. Jos taas katkeroituisin ja muuttuisin samanlaiseksi kuin täällä palstalla pesivät useat naistenvihaajat olisin liki 100%:n varmuudella yksin vielä vuodenkin kuluttua, se kannattaa muistaa semmoisina hetkinä joita väistämättä varmaan tulee eteen lähiviikkoina.
Hauska tarina. "Markulla" on sana hallussa.
Tuollaiset tapahtumat ovat kuitenkin melko yleisiä. Jokaisen miehen tulisi lukea tuo oikein ajatuksen kanssa ja miettiä haluavatko tosiaan tuollaiseen tilanteeseen.