Onko tervehtiminen aina pakko työpaikalla?

Tervehdi ja hymyile vielä vähän päälle niin pääset omista pelkotiloistasi eroon.

Kuuluu hyuviin tapoihin, mutta ei se nyt kai maailmaa kaada, jos ei nyt tervehdi heti aamusta ainakaan.
Kyllä sitä itsekin saanut huutoa jopa siitä, kun ei kuluta heti aamusta sitä ekaa varttia siihen huomenien huuteluun, vaan painun suoraan työpisteelleni töihin.

koetan aina morjestaa. Eihän se nyt iso juttu ole sanoa huomenta tai heilauttaa kättä tai pikkasen nyökäyttää päänuppia. Jokainen tekee tyylillänsä. Kaikki ei tervehdi. Katsovat sivuun. Ei se haittaa. Toki jos on paikassa jossa rampaa porukkaa ohi alvariinsa, niin silloin on toki haastetta tervehtiä ihan jokaista. Minusta aamutervehdys on ehdottomasti tärkeämpi kuin se pois lähtiessä morjestus. Muitakin näkemyksiä on. Ja sitten viikonlopputervehdys kun lähdetään töistä vapaalle. Ihmistyyppejä on niin monenlaisia. Jonkun kanssa ei vaan koskaan synkkaa. Vuodesta toiseen. Ei voi mitään. Tervehdys antaa myös piristysruiskeen alkavaan päivään. Tuntee olevansa hyväksytty ihminen eikä vain läpinäkyvää ilmaa. Morjestamiselle voi estää klikkiytymistäkin ja erakoitumista omaan lokeroonsa.

Välillä joo, välillä ei

No ohohoh, eikö nämä asiat ole jo opetettu kotona. Ainahan sitä tervehditään muita ihmisiä olit sitten töissä tai vaikka kaupassa. Vai kyräiletkö hyllyjen takana ja kassalla katsot maahan ? Onhan se aika koomisen näköistä mutta mietippä tätä.

Joillakin kyllä on ihme pakkomielle tuosta tervehtimisestä.. En nyt tarkoita, että töissä tarvisi olla naama norsunvehkeellä, mutta heti aamusta pitäisi huutaa kaikille huomenta ja juoruta nämä vapaa-ajan touhut heti aluksi ennen kuin voi miettiäkään töiden aloittamista. Niin sitä en oikein tajua enkä aina oikein sulatakaan.
Ja onpa joskus siitäkin tullt palautetta, kun en ole tauolla heti kahvihuoneeen ovella huudellut tervehdyksiä tai jos olen, niin olen heilauttanut kättä tervehdykseksi.
Eräs muija jopa joskus rupesi kuuluvasti kuiskuttamalla selittämäänkin kerran eräälle vieressä istuneelleen työkaverille, että mulla on mielenterveysongelmia ja niistä johtuva huono vaihe nyt päällä. Ja tosiaan tuon takia, kun en heti ovella tervehtinyt porukkaa.
Hän on kyllä itse sellainen työpaikkaterroristi, ettei tosikaan. Mutkin riivasi aikanaan ekan puolen vuoden aikana todella väsyksiin roikkumalla perässä ja kitisemällä parisuhdeongelmistaan seksinpuutettansa myöden. Aika rassaavaa kuunnella päivästä toiseen sitä, kun mies ei ole koskenutkaan kahteen vuoteen eikä vie vihille yms.
Kun mulle itselleni kyllä on ihan yksi ja sama, tervehtiikö toinen muita heti ovella vai sitten vasta, kun on päässyt paikalleen. Enkä mä nyt loukkaannu siitäkään, jos mua nyt ei moikata lainkaan jonakin päivänä. En ole kuitenkaan niin pikkusieluinen ihminen sentään.
Mutta joillakin kai on se tarve olla olevinaan jotain, jos tuollaisesta viitsii erikseen tehdä numeron. Ja vielä tosiaan noin, että alkaa hulluksi haukkumaan.