Kuinka tyhmä ihmisen täytyy olla,

jotta voi uskoa Jumalaan/Jumaliin?

Onko tästä tutkittua tietoa?
46<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

>>>Onko tästä tutkittua tietoa?<<<

On. Paratiisissa oli rauha ja ihmisellä hyvä olla.
Hän eli Jumalan kanssa katsekontaktissa ja
rakkaussuhteessa Häneen, Luojaansa.

Mutta ihminen käänsi Jumalalle selän. Hän lähti
seuraamaan ja tottelemaan toista. Siitä seurasi
kärsimykset ja kuolema. Nämä kärsimykset ja
kuolema on todettua faktaa nykyihmisenkin elämässä.

Tyhmyys syvimmillään on siis Jumalan hylkääminen,
koska siitä tuli kaikki meidän elämän vaikeudet.
Se on silloin todellista tyhmyyttä. Jumala, tiedon
syvin lähde, sanookin että hullu sanoo sydämessään
että Jumalaa ei ole.

Mutta onneksi Jumala ei jättänyt ihmistä tähän surkeaan
kuoleman ja kärsimyksen osaan. Jumala tuli Jeesuksessa
ja sovitti ihmiskunnan synnin. Näin Jumala avasi ihmiselle
tien takaisin yhteyteensä. Tämä yhteys on Jeesuksessa
Kristuksessa. Mutta se on uskon kautta Häneen.

Toinen ja ihmisen ikuisuuden kannalta vielä suurempi
tyhmyys on se jos ihminen hylkää tämän Jumalan tarjouksen,
Jumalan evankeliumin Sanan, Herran Jeesuksen Kristuksen
ja pelastuksen ja elämän Hänen yhteydessään. Se on tyhmyyttä
koska Jeesuksen hyljännyt ihminen joutuu eroon Hänestä,
Hänestä joka on rakkaus ja elämä. Ero Jumalasta on ikuinen
kärsimys. Siksi on surta tyhmyyttä hyljätä pelastus Jeesuksessa
kun sitä vielä tarjotaan ja siitä on vielä mahdollisuus päästä osalliseksi.

Äänestä
  • Kirjoittamasi on täyttä idiotismia!

    Olet todellakin tyhmä.

    Äänestä

Kylläpä sinä olet tyhmä ja lapsellinen! Paratiisi on ihmisen keksimä mielikuvituspaikka, aivan kuten Joulupukin lahjapaja tai Nukkumatin Höyhensaaret.

Miksi sinun sadussasi ihminen "käänsi Jumalalle selän"? Mikä oli motiivi? Paratiisissahan ei ollut mitään "pahaa", kuten te taikauskoiset aina hoette.

Kuka vaati Jumalaasi uhraamaan "oman Poikansa"? Kuka tai mikä oli tämä Jumalaasi suurempi voima/olento?

Etkö ollenkaan ymmärrä, miten typerästi ajattelet?

Äänestä
  • Sairaudet ja kuolema, pahuus ja kärsimys on todellisuuttamme.
    Siksi on oletettavaa että myös paratiisi ilman kärsimystä oli todellisuutta. Alussa ei ollut kärsimystä ihmisen elämässä mutta jotakin meni pieleen.
    Tämän voi päätellä omalla järjelläänkin vaikka ei koskaan olisi lukenut Raamattua eikä kuullut uskovien todistuksia. Uskallatko olla avoin todellisuudelle ja kyseenalaistaa nykyiset käsityksesi ja uskosi? Ihmisten kauttahan sinä olet nykyisen käsityksesi saanot. Mitä käsityksiä sinulla oli syntyessäsi?

    Äänestä

  • jaikaliii kirjoitti:

    Sairaudet ja kuolema, pahuus ja kärsimys on todellisuuttamme.
    Siksi on oletettavaa että myös paratiisi ilman kärsimystä oli todellisuutta. Alussa ei ollut kärsimystä ihmisen elämässä mutta jotakin meni pieleen.
    Tämän voi päätellä omalla järjelläänkin vaikka ei koskaan olisi lukenut Raamattua eikä kuullut uskovien todistuksia. Uskallatko olla avoin todellisuudelle ja kyseenalaistaa nykyiset käsityksesi ja uskosi? Ihmisten kauttahan sinä olet nykyisen käsityksesi saanot. Mitä käsityksiä sinulla oli syntyessäsi?

    Etpä ole mikään ruudinkeksijä, kun perustelet paratiisin olemassa olon sairauksilla, kuolemalla, pahuudella ja kärsimyksellä.

    Kuolema on välttämätön paha, jotta evoluutio voisi toimia: uusille sukupolville on saatava elintilaa, jotta lajien kehitystä/sopeutumista voisi jatkuvasti tapahtua.

    Sairaudet johtuvat useasti siitä, että ihmiset elävät turhan pitkään nykyaikaisen lääketieteen avustuksella. Meidän pitäisi kuolla n. 30 vuotiaina, jolloin olisimme saattaneen maailmaan jo riittävästi jälkeläisiä jatkamaan perimäämme.

    Monet sairaudet johtuvat myös siitä, että virukset, bakteerit ja loiset tulevat meihin asumaan ja yrittävät käyttää meitä perimänsä monistamiseen. Näihän evoluutio toimii.

    Luonnossa ei ole sijaa säälille: kaikki tähtää vain elossa säilymiseen ja suvun jatkamiseen, ts. perimän siirtoon seuraavalle sukupolvelle.

    Ihminen on kuitenkin riittävän älykäs ja toiset lajin yksilöt huomioon ottava (ts. moraalinen), jotta voi kuvitella pahuuden ja kärsimyksen olemassa olon. Kuitenkin nekin ovat vain seurausta evoluution toiminnasta, ts. niissä ei itsessään ole mitään "pahuutta" tai "hyvyyttä".

    Äänestä

  • Ajattele_edes_vähän kirjoitti:

    Mitäs sinä alat arvottamaan ihmistä korkeammalle bakteereja ja loisia. Torakka on muuten myös erittäin hyvin ääriolosuhteita kestävä ja siten evoluution heitos, joka näyttää paremmalta sopeutumisensa kannalta.

    Elämällä ei ole mitään tarkoitusta, pysy sinäkin ruodussa äläkä selitä mitään.

    Äänestä

  • sittisontiaine kirjoitti:

    Taisit osoittaa kritiikkisi väärälle henkilölle. Luepa vähän huolellisemmin, ennen kuin alat kirjoittaa palautetta.

    Minä olen nimittäin kanssasi täysin samaa mieltä, että monet eläimet ovat ihmisiä paremmin sopeutuneita. Linnut ovat osaavat lentää ja suunnistaa magneettikenttien avulla, hai aistii mikrovolttien jännitteitä, sähköankerias osaa tehdä kilovolttien jännitteitä, monet hyönteiset aistivat valon polarisaation ja haistaa yhdenkin molekyylin, jne..

    Kristittyjen Jumala olisi muuten varsinainen kovakuoriaisten ystävä, jos olisi olemassa, koskapa olisi luonut niitä lajeista eniten: yli 350 000!

    Elämällä ei todellakaan ole mitään tarkoitusta.

    Miksi sitten nostit ihmisen erikoisasemaan ja alat sekoilemaan moraalista, kuolemisista aikaisemmin ja perimän jatkumisista. Asia on selvä, ei asiasta kannata edes mainita.

    Äänestä

  • sittisontiaine kirjoitti:

    Miksi sitten nostit ihmisen erikoisasemaan ja alat sekoilemaan moraalista, kuolemisista aikaisemmin ja perimän jatkumisista. Asia on selvä, ei asiasta kannata edes mainita.

    Millä tavoin nostin "Ihmisen erikoisasemaan"?

    Taikauskoisille Jumaliin uskoville evoluution perusperiaatteet eivät ole selvillä, siksi niitä pitää tällä palstalla tuoda jatkuvasti esille.

    Äänestä

  • Olet aika typerä. Me tiedämme mitä ne perusperiaatteet ovat, emmekä niitä hyväksy. Ne ovat satua.

    Äänestä

Kuinka ateistit voivat sitten todistaa väitteensä? Ei mitenkään. He vaan hokevat yhtä ja samaa fraasia että mitään ei ole näkyvän lisäksi, mutta siihen ne "todisteet" sitten jää. Ei mikään evoluutioteoria tee Jumalaa olemattomaksi.

Äänestä
  • Kyllä sinulla taikauskoisella ihmisparalla on ns. "todistustaakka". Sinun siis pitäisi todistaa taikaolentosi todellisuus, eikä päinvastoin.

    Jos joku väittää, että Siriusta kiertää planeetta, jos elää suomea puhuvia sikoja, niin sitä ei voi kukaan todistaa valheeksi. Sekin on siis vain "uskon" asia, samoin on sinun satolentosi laita.

    Äänestä

  • sadut-satuina kirjoitti:

    Kyllä sinulla taikauskoisella ihmisparalla on ns. "todistustaakka". Sinun siis pitäisi todistaa taikaolentosi todellisuus, eikä päinvastoin.

    Jos joku väittää, että Siriusta kiertää planeetta, jos elää suomea puhuvia sikoja, niin sitä ei voi kukaan todistaa valheeksi. Sekin on siis vain "uskon" asia, samoin on sinun satolentosi laita.

    Sinä et voi todistaa Volon suunnittelijan ja rakentajan olemattomuutta kun me seisomme parkkipaikalla ja katselemme Volvo autoa. Jos väität että tehdasta ei ole olemassa eikä auton suunnittelijaakaan, sinulla on todistusvastuuu. Vois sinulla olla vaikea kadottaa tehdas olemattomiin kun sen tuote on silmiemme edessä.

    Voi sinua ihmisparkaa. Kaikkihan me tiedämme, että sekä Volvo-autoja että niitä tekeviä tehtaita on olemassa. Serkkuni oli vuosia töissäkin tehtaalla Göteborgissa.

    Sen sijaan Jumalista ei ole olemassa ainuttakaan todistetta, vaikka miljoonat taikauskoiset ihmiset ovat niitä yrittäneet etsiä väen välisin.

    Eiköö ole merkillistä että sinä uskot Volvon auton älykkään suunnittelijan olevan olemassa nähtyäsi Volvo auton ja todetuasi että se on monimutkainen tekninen laite. Sinulla on helppo uskoa että se ei mitenkään ole voinut itsestään sattumalta siihen tupsahtaa. Jonkun älykkään olennnon on täytynyt suunnitella ja rakentaa se.

    Mutta kun mennään suurempaan ja monin verroin monimutkaisempaan kokonaisuuteen kuin luomakunta, sinulta puuttuu usko luomakunnan älykkään valmistajan olemassaoloon. Eikö luomakunta vaadi paljon älykkäämpää ja suurempaa suunnittelijaa ja rakentajaa kuin Volvo auto?

    Jos siis Volvo ei ole voinut itsestään syntyä, ei myöskään paljon monimutkaisempi ja suurempi luomakunta ole voinut itsestään tähän tupsahtaa. Avarra vähän katsantokantaasi niin ala näkemään. Kiiku vaikka Himalajalle ja katso tätä luomakuntaa. Tai nouse avaruuteen ja katsele kuinka tämä pallo hilluu tyhjän päällä eikä se lähde holtittomasti avaruuteen.

    Et usko Volvon syntyneen ilman älykästä suunnittelijaa???
    Mutta maaplaneetan uskot syntyneen ilman älykästä suunnittelijaa!!!
    Suuri on sinun uskosi.

    Taas tuota uskvaisidiotismia!

    Lue edes tämä kirja ja lakkaa toistelemasta noita väitteitäsi, jotka ovat kumottu jo yli 2000 vuotta sitten (roomalainen filosofi ja runoilija Lucretius 50 eaa.):

    http://blogi.penan.net/2013/01/sokea-kelloseppa.html

    Äänestä

  • sadut-satuina kirjoitti:

    Kyllä sinulla taikauskoisella ihmisparalla on ns. "todistustaakka". Sinun siis pitäisi todistaa taikaolentosi todellisuus, eikä päinvastoin.

    Jos joku väittää, että Siriusta kiertää planeetta, jos elää suomea puhuvia sikoja, niin sitä ei voi kukaan todistaa valheeksi. Sekin on siis vain "uskon" asia, samoin on sinun satolentosi laita.

    Sinulle se todistustaakka on kun täällä kerran huudat ja herjaat. Mutta minulle kaikki ateistit ovat suurimpia kusipäitä ikinä, joten en viitsi vaivautua. Tunnen vain syvää inhoa ja halveksuntaa ateisteja kohtaan.

    Äänestä

Aloittajalle tiedoksi, että hänen tyhmyydestään ei varmaan paljon puutu, jotta voi uskoa Jumalaa. Viisas nimittäin ei tuollaisia kysele.

Äänestä

Onko se tyhmyyttä, kun ei havaitse Jumalaa, vaikka koko luomakunta todistaa juuri Hänestä. Tarvitsee vain katsoa ja nähdä, miten Jumala on kaikkialla.

Tutkittua tietoa? Mihin sellaista tarvitaan. Ei näin tärkeässä asiassa kysytä toisilta ihmisiltä.

Äänestä
  • Uskonnossa ei ole kysymys tyhmyydestä, jos nyt ei viisaudestakaan. Se, että uskoo johonkin, on pitkälti tiedollinen prosessi, johon liittyy paljon tunteita ja muistoja.
    Tuttuus luo turvallisuutta, kuin vanha villapaita. Voit siihen luottaa , kun tuulet käyvät koillisesta. Ja vaikka näkisitkin sen tosiasian, että vanha villapaitasi olisi kokoonkursittu monesta osasta ja vieläpä risainen, niin ei haittaa, koska turvallisuus...

    Äänestä

  • Jumala, niitä ihmisillä on ollut ainakin tuhansia nimeltä mainittuja. On täyttä järjettömyyttä kautta aikojen uskoa esim. Zeukseen, Israelin Jumalaan ja Allahiin, sekä Hai jumalaan.

    Äänestä

Kun olen lähes 40 vuotta seurannut ihmisolentojen operointia leikkaussaleissa,vain TODELLA TYHMÄ voi olla uskomatta Kaiken Luojaan, Jumalaan!!

Mikään ei ole niin varmaa kuin se, ettei olevainen ole syntynyt alkuräjähdyksestä eikä ihminen älyineen maalle putkahtaneesta kalasta,apinan kautta. Vain todella ymmärrykseltään pimentynyt, uskoo senkaltaiseen satuun. Olenkin kysynyt, miksei Korkeasaari tuota HKL:lle bussikuskeja apinoistaan!!

Äänestä
  • Miten olet leikkaussaleja seurannut? Olet siis itse Jumala.

    Äänestä

  • Pyydäpä kirurgia avaamaan kurkkusi ja tutkimaan kiertääkö sinun palaava kurkunpäähermosi aortan kaaren vai kulkeeko se lyhyintä reittiä.

    http://www.hs.fi/tiede/a1357891933217

    Jos se kiertää aortan kaaren, olet varmasti evoluution tulosta, mutta jos se kulkee lyhyintä reittiä, olet jonkin maagisen taikurin tekosia.

    Äänestä

  • Jos tilaat apinasta bussikuskin, toimitusaika voi olla muutaman miljardin vuotta tai ehkä vain muutaman miljoonan vuotta. Pitkä odotusaika joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Jos olet todellakin noin typeriä kysellyt, osoitat itse olevasi apinan tasolla. Olisiko ehkä sinusta bussikusksi?

    Äänestä

  • Uskontojen Jumaliin uskomiseen tarvitaan "sokeaa uskoa", kokapa näistä Jumalista ei ole olemma vähäisintäkään todistetta.

    Evoluutioon sekä aineen ja materian ilmesymiseen ja aika-avaruuden syntymiseen, ei tarvita tuollaista "sokeaa uskoa", koska molemmista on tavaton määrä todisteita.

    Vaihda sinäkin "sokea uskosi" tietoon.

    Tässä sinulle viisautta ja tietoa:
    "Kristinusko on maailman syöpä." - Friedrich Nietzsche

    Äänestä

Kuinka ääliö pitää ihmisen olla, että tekee tällaisen avauksen?? Lukemalla vaikka nyt ilmestyskirjaa.. löytyy tämän päivän tapahtumat, olevat, ja tulevat hyvinkin tarkasti. Siksi, esim pakolaisasialle ei ihmiskunta voi mitään, näin on tapahduttava, että Jumalan tahto toteutuu, ja maailman järjestys muuttuu..

Äänestä
  • Olet kyllä melkoinen ääliö, kun uskot ilmestyskirjaan.

    Ota ihmeessä ensin selvää miksi ja kuka ilmestyskirjan on kirjoittanut.

    Äänestä

  • Me jo tiedämme. Sinä et.

    Äänestä

Jumala ilmestyo Israelissa. Juutalaiset saaneet 90 % nobel palkinnoista!

Äänestä

Raamattu asian kertoo kyllä !

5 Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?

Jaak. 2:5 Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?

25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".

Nämä sanat ovat lohduttavat meille tyhmille, jotka emme mitään itsessämme ole ! :)

Paavali myös sinuaa aihetta:

1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
3 Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi,
4 vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi: suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa,
5 ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa;
6 puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa,
7 totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;
8 kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina,
9 tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina,
10 murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.

Äänestä

Ei sitä tyhmä tarvitse olla. Älykäskin kelpaa.

Sitä se on, kristillinen usko on sopiva yksinkertaisille ihmisille, mutta eritoten se on älykkäille erinomainen usko.

Äänestä
  • Mitä vikaa islamin uskossa on?

    Äänestä

  • Se on vääräuskoisuutta.

    Äänestä

No näinmpä näin, tyhmiä tai oikeastaan tietämättömiä ovat nyt juuri ne ketkä uskovat. Ei sitä, kuulkaa ,oikeasti ole, perinteinen oikeiston pelottelukeino heikoimmille! Ihminen kaipaa jotakin suurenpaa tuekseen; toivon mukaan se löytyy kaikille!

Äänestä
  • Se suurempi tuki löytyy kaikille Jeesuksessa Kristuksessa.

    >>> Ihminen kaipaa jotakin suurenpaa tuekseen; toivon mukaan se löytyy kaikille!<<<

    Äänestä

  • Jes 41:10 "älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: MINÄ VAHVISTAN SINUA, minä autan sinua, MINÄ TUEN SINUA vanhurskauteni oikealla kädellä. 13 Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua.""

    Psalmit:119:116 "TUE MINUA lupauksesi jälkeen, että minä eläisin, äläkä anna minun joutua toivossani häpeään."

    Tiituksen kirje:3:7 "että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi TOIVON MUKAAN."

    "Roomalaiskirje:8:24 "Sillä TOIVOSSA ME OLEMME PELASTETUT, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?" 12:12 "Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät"

    1.Tessalonikalaiskirje:1:3 "me Jumalamme ja Isämme edessä muistamme teidän työtänne USKOSSA ja vaivannäköänne rakkaudessa ja kärsivällisyyttänne TOIVOSSA HERRAMME JEESUKSEEN KRISTUKSEEN,"

    Äänestä

Älykkäille Usko on oma haasteensa. Ei pelkästään usko, vaan siihen ihmismielin rakennetut säännöt ja säädökset. Ne ovat haaste.

Luin juuri Pauliina Rauhalan; Taivas laulu-kirjan. Lestadiolaisen nuoren perheen kautta kuvausta niistä ihmislähtöisistä siteistä, jotka uskosta ovat tehneet hulluuden harjoittamisen.

Äänestä

Tuolla ylempänä oli pohdintaa myös evoluutiosta.
Niin, kertokaapa te viisaammat. Miksi tänä aikana ei ole sekoitettua ihmislajia. Teoriahan alkaa, miten ihmisen kehitys alkaa x- pisteestä ja jatkuu ja saa uutta muotoa olemukseensa jne......
Niin, ympäri maailmaa maahan muuttaneet pakolaisetkin ovat yhtä ihmislajia ja samanlaisia. Ihonväri vain on muuttuva tekijä,- sisäisesti aivan samanlaisia.

Toiseksi, kerrotaan, miten on löydetty x- miljoonaa vuotta vanhoja ihmisen jäänteitä. Miksi näitä luita ei löydy x-ajan ja tämän päivän väliseltä ajalta. Ihmisen ja eläinten luitahan tulisi siten löytyä repullinen, jos kaksikin , joiden maatumistila tulisi vain olla eritasoinen.
Ihmisen ja eläinten luut/kin maatuvat ajan saatossa mullaksi.Siis tutkitusti,- ilman mitään teoriaa.

Äänestä

>Kuinka tyhmä ihmisen täytyy olla, jotta voi uskoa Jumalaan?<

Ihmisellä itsellään ei ole osaa ei arpaa uskoessaan JUMALAN aivoituksiin,- koska usko on JUMALAN teko.

Siis on yks hailee onko ihminen tyhmä tai älykäs, niin tällä tekijällä ei ole mitään tekemistä JUMALAAN uskomisen kanssa.

Tätä tilaa voisi verrata näkökykyyn ja siten sokea ihminen voisi kysyä näkeviltä ihmisiltä; "Kuinka tyhmä ihmisen tulee olla nähdäkseen ympäristönsä"?

Äänestä
  • Miksi esim. turkkilaiset eivät kelpaa satuolennollesi, koskapa 99% heistä ei usko häneen/siihen? He pitävät Allahia oikeana satuolentona.

    Miksi taas esim. kreikkalaiset ovat satuolentosi suosiossa, koska 98% heistä on saanut häneltä/siltä tuon "oikean uskon"?

    Äänestä

  • sadut-satuina kirjoitti:

    Miksi esim. turkkilaiset eivät kelpaa satuolennollesi, koskapa 99% heistä ei usko häneen/siihen? He pitävät Allahia oikeana satuolentona.

    Miksi taas esim. kreikkalaiset ovat satuolentosi suosiossa, koska 98% heistä on saanut häneltä/siltä tuon "oikean uskon"?

    Raamatussa ilmoitettu JUMALA on aivoittanut pelastaa ihmisen / lajin ja tähän kuuluu siis KAIKKI ihmiset. Muslimit, hindut, helluntalaiset, ortodoksit, ateisit jne....

    Taas on yks haillee, mitä uskontoja ihminen on kyhännyt historiansa aikana tai millä perusteella ihminen jakeleee helvetti/ taivas korttejaan.

    Äänestä

  • Mistä Jumalan pitää "pelastaa" ihminen?

    Miksi sitten kristityt väittävät, että kristinusko on ainoa oikea uskonto ja sen Jumala ainoa oikea Jumala. Onko sinulla aivan oma uskontosi?

    Äänestä

Tee selvää jälkeä.

Muslimien ryntäys Suomeen on jo siinä mallissa, että elleivät päättäjät suojele kansalaisia muslimiuskonnolta, niin kansa ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Mellakointia ei sitten enää voi estää. Esivalta ei jätä muuta mahdollisuutta.

- Muslimit tuhosivat venäläisen koneen. Nyt media yrittää uutisoida, etteivät muslimit olleet asialla, vaan Isis. Eikö se ole tarkalleen sama asia? -

Muslimiuskontoa ei saa hyväksyä Suomessa. Se on luterilaisuutta monta kertaa pahempi uskonto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Haluaisin_tietää kirjoitti:

jotta voi uskoa Jumalaan/Jumaliin?

Onko tästä tutkittua tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu