Eräs ssyy miksi miehen MA nousee iän myötä

http://www.goodlookingloser.com/entry/looks-and-style/how-much-losing-face-fat-can-help-your-sex-appeal-with-40-pictures

Se on: kasvot miehistyvät, kun niiltä poistuu ylimääräinen (finnikerros) ja lapsekas pulleus.

Itse väittäisin että tässä aiottu selitys siitä, että kyseessä olisi pelkkä hoikistuminen ei päde, sillä jokainen esimerkkien miehistä on ns. paremmassa kuvassaan vanhempi. Usein aika paljonkin.
56<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Jotkut ylipainoiset oli laihempina hieman paremman näköisiä, mikä johtui nimenomaan painon putoamisesta, ei ikääntymisestä. Jotkut olivat muuttuneet rumemmiksi laihempina ja naaman "kuivahtaessa". Muissa "erot" johtuivat lähinnä eri kuvakulmasta, valaistuksessa ja ilmeestä.

Äänestä

Läskinaamaisuus muuten ehkäisee ryppyjä. Naamarasvattomuus on tietysti paremman näköistä, mutta iän myötä mm. roikkuvat silmäpussit, suunpielet, sibeliusrypyt, kaksoisleuka ja karkaava hiusraja eivät valitettavasti ole mitään kosmeettisia etuja. Aineenvaihdunnan hidastuminen ja testojen väheneminen taas tekevät painonhallinnasta koko ajan hankalampaa.

Äänestä
  • Testojen väheneminen päästää estrogeenin vallloilleen, joten myönnät epäsuoraan syyt sille miksi se kurppautuva sukupuoli on niin rumaa.

    Ei, eikä naamarasva tee kurpasta yhtään sen kauniimpaa kuin rypyt. ;) ;)

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Testojen väheneminen päästää estrogeenin vallloilleen, joten myönnät epäsuoraan syyt sille miksi se kurppautuva sukupuoli on niin rumaa.

    Ei, eikä naamarasva tee kurpasta yhtään sen kauniimpaa kuin rypyt. ;) ;)

    Sinustako naiset ovat rumia? No, se selittäisi paljon..
    Ja ei kait se mikään uutinen ole ettei vanheneminen ketään kaunista sukupuolta katsomatta?
    Harvoin myöskään lihavuus, tuota suhteellista rypyttömyyttä nyt ehkä lukuunottamatta..

    Äänestä

  • 8plus11 kirjoitti:

    Kurpat ovat naisia, mutta kaikki naiset eivät ole kurppia.

    Ja ei, se ei ole uutinen että miehen MA nousee iän myötä, mutta teillä kurpilla se laskee. Mutta senhän oletkin kaikesta päätellen jo päässyt huomaamaan.

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Kurpat ovat naisia, mutta kaikki naiset eivät ole kurppia.

    Ja ei, se ei ole uutinen että miehen MA nousee iän myötä, mutta teillä kurpilla se laskee. Mutta senhän oletkin kaikesta päätellen jo päässyt huomaamaan.

    Olen mies, sinä apinoiva trolli. Tarkoitatko kenties, että miehen MA nousee ikäryhmässään vai kaikissa ikäryhmissä?

    Äänestä

  • 4plus9 kirjoitti:

    Olen mies, sinä apinoiva trolli. Tarkoitatko kenties, että miehen MA nousee ikäryhmässään vai kaikissa ikäryhmissä?

    Olet mies, joka siis kannattaa ajatusta, että SINUN MA laskee iän myötä, mutta että naisilla se ei ole niin. :D

    Tajuatko miten ääliöltä sinä kuulostat juuri nyt?

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Olet mies, joka siis kannattaa ajatusta, että SINUN MA laskee iän myötä, mutta että naisilla se ei ole niin. :D

    Tajuatko miten ääliöltä sinä kuulostat juuri nyt?

    Sinun argumentaatiosi on nyt olkiukkoilevaa ja kompaista, mikä lienee tarkoituksesikin.
    Lukutaitosikin laita on miten sattuu.
    Varmaan suurin piirtein kaikilla vanhenevilla eliöillä se MA laskee tietyn pisteen jälkeen.

    Äänestä

  • 8plus6 kirjoitti:

    Et vastannut. Mutta ei ihme, olet uskomattoman tyhmä. Te munattomat olette lähes aina sitä.

    Kerro, miksi haluat todistaa, että sinun MA putoaa iän myötä? Mitä se hyödyttää sinua miehenä? Oletko valkoritari, joka haet irtopisteitä, että joku kurppa antaisi sinulle?

    Sulla on mielenkiintoinen suhtautuminen todellisuuteen(jos et trollaa siis).
    Jos haluat psyykata itsesi uskomaan pilvilinnoihisi, niin suosittelen sulle ettet olisi niin mäntti, että pyrit myymään niitä muille, koska, kuten tiedämme, pilvilinnat ammutaan aina alas - niin kuin ne pitääkin ampua jos niitä joku koittaa myydä totuudellisina.

    Äänestä

Iän myötä? No johan vitsin murjaisit!
(Todellinen syy: rankan kuntosalitreenin myötä)

Äänestä
  • eikös miehen kasvojen pöhö vähene vanhetessa..

    Äänestä

  • helgamies kirjoitti:

    eikös miehen kasvojen pöhö vähene vanhetessa..

    Toisilla ne entiset poskiläskit ja kaksoisleuka alkavat olla roikkuvaa nahkaa.

    Äänestä

  • Bohoes kirjoitti:

    Toisilla ne entiset poskiläskit ja kaksoisleuka alkavat olla roikkuvaa nahkaa.

    Pääasiallinen syy miksi kurpat ovat niin rumia.

    Kun taas miehellä kasvot vain komistuvat.

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Pääasiallinen syy miksi kurpat ovat niin rumia.

    Kun taas miehellä kasvot vain komistuvat.

    Jos sä tykkäät vanhemmista miehistä niin älä ihmeessä kuitenkaan universalisoi makuasi.

    Äänestä

  • Bohoes kirjoitti:

    Jos sä tykkäät vanhemmista miehistä niin älä ihmeessä kuitenkaan universalisoi makuasi.

    En tykkää, enkä vanhemmista naisista.

    Harmi vaan kannaltasi, että edustat jälkimmäistä.

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    En tykkää, enkä vanhemmista naisista.

    Harmi vaan kannaltasi, että edustat jälkimmäistä.

    Luulen kyllä että taidat tykätä vanhemmista miehistä..
    Olet joko nainen tai sitten homo, mikä samalla selittää naisvihasi.

    Äänestä

  • Bohoes kirjoitti:

    Luulen kyllä että taidat tykätä vanhemmista miehistä..
    Olet joko nainen tai sitten homo, mikä samalla selittää naisvihasi.

    Ooh, shaming language ja henkilöhyökkäys. :D

    Miten omalaatuista, vanhaan huoraan osuu ja uppoaa, niin se yrittää haukua homoksi, jotta voisi häpäistä minut hiljaiseksi siitä miten naisen MA laskee ja miehellä se nousee.

    No, tässä se nähdään, vanhat kurpat ovat ikäkriisin katkeroittamia koko mies-sukupuolta vastaan, niin että homofobiakin astuu kuvioihin.

    Minkä ikäinen olet ja miten moni mies on käyttänyt sinua?

    Itse harrastat täsmälleen samaa kurpittelulla, ikäkriiseillä, huoritteluilla, käyttöasteilla etc. eli ei kannata vouhottaa.

    Sitä paitsi se silkka looginen toteamus, että lienet homoseksuaali, koska pidät niin kovin noista vanhemmista miehistä. ;)
    Eli mikä on oma peräaukkosi käyttöaste, senkin mieslutka?

    "tse harrastat täsmälleen samaa kurpittelulla, ikäkriiseillä, huoritteluilla, käyttöasteilla etc. eli ei kannata vouhottaa."

    Vittu olet kyllä tyhmä huora. Sinähän sen taas aloitit, joten älä ulise kun tulee takaisin.

    Sama vanha kaava: Totuus sattui ja jäit alakynteen, joten siirryit shaming languageen, koska raukkamaisena ja lapsellisena paskana et pysty keskustelemaan, vaan yrität häpäistä toisen osapuolen alistumaan, vain koska olet ikäkriisistä kärsivä, ruma kurppa, joka et kestä totuutta.

    "Sitä paitsi se silkka looginen toteamus, että lienet homoseksuaali, koska pidät niin kovin noista vanhemmista miehistä. ;)"

    Ja taas tyhmä huora onnistuu laittamaan yhteen lauseseen totuuden itsestään.

    Tuo on tyhmän huoran logiikkaa, eli tekosyy shaming languagelle ja henkilöhyökkäykselle, sekä tietty homofobiallesi. Miksi käytät sanaa "homo" haukkumasanana? Vihaatko miehiä niin paljon, kun et enää kelpaa kenellekään?

    Samoin, miksi turvaudut valehteluun? En ole missään sanonut pitäväni vanhemmista miehistä? Ai niin, tyhmän huoran logiikkaan kuluu tuo tunneajattelu: "toi sanoo myönteisen havainnon jostakin, SE SIIS TYKKÄÄ SIITÄ!!"

    JA et vastannnut kysymykseeni: miten moni mies on käyttänyt sinua ja minkä ikäinen olet? Mikä siinä on nin vaikeaa vastata? Sinä itse menet henkilökohtaisuuksiin, niiin luulisi sinussa olevan naista pystyvän keskustella siiitä itsesikin suhteen, vai oletko noin paskahousu ettet uskalla?

    Harrastan käänteisenä täsmälleen ihan samaa kuin sinä, jos vouhotukseltasi vaivautuisit näkemään.
    Pidin sinua ensin trollina, mutta kyse taitaakin olla jostain vakavammasta - sulla oikeasti viiraa.

    Mutta ok, mähän ton asiattomuuden näköjään aloitinkin aiemmin. My bad.

    Äänestä

Miehen markkina-arvo lisääntyy iän myötä vain siinä tapauksessa, että hän kykenee saavuttamaan asemaa ja statusta iän myötä. Myös kokemus ja taidot käsitellä naisia voivat lisätä miehen markkina-arvoa. Muutoin naiset pitävät enemmän nuorista miehistä (n. 22-30-v.), he ovat kauniita katsella nuoruuden mehukkuudessaan, sekä jaksavat pidempään ja useammin sängyssä. Tosin voi olla, että jotkut nuoret miehet näyttävät vielä liian poikasilta vähän päälle 20-vuotiaina, näiden miesten kukoistuskausi tulee hieman myöhemmin.

Melkoisia rumiluksia melkein kaikki noista, kun en välitä isoista lihaksista, assosioin ne älyn puutteeseen ja ylipainoisuuteen. Hoikka, kiinteä mies on paras. Isohkoilla aivoilla ja hienolla persoonallisuudella.

Äänestä
  • feniineillä miehillä on keskimäärin suuremmat aivot kuin maskuliinisilla naisilla.

    Äänestä

  • helgamies kirjoitti:

    feniineillä miehillä on keskimäärin suuremmat aivot kuin maskuliinisilla naisilla.

    Takoitat ilmeisesti "feminiineillä". Totta, miehillä on suuremmat aivot kuin naisilla, jopa feminiinisillä miehillä suuremmat kuin maskuliinisilla naisilla. Tämä ero johtunee kuitenkin etupäässä miehen ja naisen yleisestä kokoerosta, eli siitä että mies on fyysisesti kookkaampi kuin nainen. Myös miehellä on suhteellisesti enemmän ns. harmaata massaa, eli siis aivohermosoluja kuin naisella suhteessa, mutta naisella taas on suhteessa enemmän ns. "valkeaa ainetta", eli aivohermosolujen välisiä yhteyksiä kuin miehellä suhteessa. Tämä johtaa siihen, että miehen aivot ovat paremmat varastoimaan tietoa, mutta naisen aivot paremmat moniajoon, eli siis useamman tehtävän samanaikaiseen suorittamiseen. Tämän vuoksi naiset kykenevt esim. helposti keskustelemaan samanaikaisesti kun työskentelevät, työskentelyn tästä häiriintymättä.

    Äänestä

  • En hirveesti viitti alkaa oman emännän kanssa joistakin asioista vääntämään koska hän pyyhki mulla lattian äkkiä kuusnolla verbaalisesssa mittelössä :D Teknisissä asioissa taas olen puolisataa valovuotta edellä ja niistä hän taas ei ala mun kanssa kinaamaan.

    Että kyllähän miehen ja naisen aivot eri tavoin toimii.

    Se että pitääkö siitäkin väittely ja huuto nostaa on eri asia ja puan esittämä propaganda-sivusto oli täysin naurettava. Pelkkä sivuston nimi kertoo mistä on kyse. Luusereiden pullistelusta.

    Äänestä

  • Naiset eivät todellakaan pidä 22v finninaamoista, eivätkä kolmekymppisistä pojanklopeista vaan keski-ikäisistä komeista karsimaattisista miehistä.

    Miehen MA kasvaa vanhetessa olipa statusta tai ei.

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Naiset eivät todellakaan pidä 22v finninaamoista, eivätkä kolmekymppisistä pojanklopeista vaan keski-ikäisistä komeista karsimaattisista miehistä.

    Miehen MA kasvaa vanhetessa olipa statusta tai ei.

    Niin, ne on ne yli kolmekymppiset naiset, jotka tykkää keski-ikäisistä miehistä enemmän. Teinitytöt taas tykkäävät noista kakskymppisistä. Niille jo 25 v on "setä", ja auttamatta liian vanha.
    Jos siis miehelle kelpaa korkeintaan 22 v nainen, niin hän ei tee sitten yhtään mitään sillä iän tuomalla markkina-arvonsa nousulla, koska hänen kohderyhmänsä naiset pääsääntöisesti vain yökkivät hänelle.

    Äänestä

  • Oikea tulkinta? :D

    Näemmä palstatotuudeksi on muodostumassa, että jos olet ikäkriisissä oleva kurppa, sinä alat väittämään itseäsi nuorempia ja paremman näköisiä naisia hypergameiksi ja golddiggereiksi - jopa sillä uhalla, että itse menet mukana.

    Samoin, kauhea näyttely siitä, ettei äkkiä ulkonäkö meinaakaan mitään.

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Oikea tulkinta? :D

    Niin minähän en tuossa sanonut mitään nuoremmista naisista, tai siitä että vain he olisivat hypergamisia. Kyllä asemalla ja statuksella varustettu vanhempi mies kelpaa myös "ikäkriisissä olevalle kurpalle". Mutta JOS tuota asemaa ja satusta EI ole, niin kuka tahansa nainen valitsee mieluummin tuon nuoremman miesyksilön, kuin kuivahtaneen keski-ikäisen kävyn. :) Onko tämä sinulle ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää tai hyväksyä?

    Mikä näyttely? Totuudella tuskin on mitään tekemistä minkään näyttelyn kanssa.

    Äänestä

  • UPDATE_11347421 kirjoitti:

    En hirveesti viitti alkaa oman emännän kanssa joistakin asioista vääntämään koska hän pyyhki mulla lattian äkkiä kuusnolla verbaalisesssa mittelössä :D Teknisissä asioissa taas olen puolisataa valovuotta edellä ja niistä hän taas ei ala mun kanssa kinaamaan.

    Että kyllähän miehen ja naisen aivot eri tavoin toimii.

    Se että pitääkö siitäkin väittely ja huuto nostaa on eri asia ja puan esittämä propaganda-sivusto oli täysin naurettava. Pelkkä sivuston nimi kertoo mistä on kyse. Luusereiden pullistelusta.

    Joo, hahaha! Palstan bannerissa lukee:

    "Good looking loser -
    The original hardcore non-mainstream self-improvement community
    Personal improvement for aspiring douchebabs"

    Mikä käännettynä on:

    Hyvännäköinen luuseri -
    Alkuperäinen kovan linjan epätavanomainen itsensäkohentamisyhteisö
    Henkilökohtaista itsensä kohentamista tavoitehakuisille paskiaisille

    Onko tämä suora kuvaus Ex-Puasta?

    Äänestä

  • osuva_kuvaus kirjoitti:

    OHO! Kurppa osasi kääntää! Käytitkö googlea apuna?

    Kyseinen itseironinen tyyppi (yllätys, että femakoilla ja valkoritareilla on ikäkriisin lisäksi myös tosikkomaisuus yhtenä vaivana) on muuten ex-pua myös, ja monissa jutuissa pidän hänen oppejaan hyvin punapillerimäisinä ja hyvinä ohjeina.

    Ei siis ihme että kurppa ja valkoritari raivostuvat ihan urakalla, sillä molemmat kannattavat sitä että miehillä olisi mahdollisimman vähän aseita sukupuoletan sodassa, ja naisen seksuaalista valtaa vastaan. Idioottimaisimmalla "vasta-argumentilla", totta kai. :D

    Sinä varmasti tiedät vähäsein MA:n omaavana, että miehet pitää sinipilleröidä, että heistä tulee kurppa67 kaltaisia hyödyllisiä idiootteja teille. ;)

    Äänestä

Jos kuihtunut ja rusinoitunut kurppa -naama on miehellä jotenkin hot, niin mistä syystä sitten julkisuudessa olevat miehet, käyvät ottamassa botoxia ja fillereitä naamaansa? Jopa politiikassa mukana olevat tekevät tätä, koska tietävät että nuoruus on valttia. Sileät ja nuorekkaan pulleat kasvot antavat vaikutelman kyvykkyydestä hoitaa asiat, ne ovat merkki viriiliydestä.

http://news.makemeheal.com/wp-content/uploads/2014/07/putin-botox1.jpg

http://slimcelebrity.com/wp-content/uploads/2013/09/John-Kerry-Plastic-Surgery-Before-and-After-Photos-Botox-Face-Lift-Facial-fillers-Brow-Lift-and-Nose-job-3.jpg

Äänestä
  • Rypyt ja karheus tekevät miehestä seksikkään, miehekkään ja komean. Siloposkinen mies on epämiehekäs neitimäinen pojankloppi

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Rypyt ja karheus tekevät miehestä seksikkään, miehekkään ja komean. Siloposkinen mies on epämiehekäs neitimäinen pojankloppi

    No se on sun mielipide, ei naisten.

    Äänestä

  • Kurppamiehet kirjoitti:

    No se on sun mielipide, ei naisten.

    Naisten valinnat puhuvat puolestaan, NAL vain fiksuna ja tarkkana miehenä osaa havannoida niitä.

    Äänestä

  • Kurppamiehet kirjoitti:

    No se on sun mielipide, ei naisten.

    Toi on just huvittavinta kun pitää kokoajan todistella jotain helvetin palstatotuuksiaan. Eri asia on normaalielämassä, siellä ei pidä paikkaansa kun just komeiden ja rikkaiden osalta.
    On vaan näiden luuserien harhaa.
    Naiset tosiaan erimieltä

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Naisten valinnat puhuvat puolestaan, NAL vain fiksuna ja tarkkana miehenä osaa havannoida niitä.

    Voi voi ne naisten valinnat on sun harhaa. Joskus tosiaan voit jonkun kaikille jakavan puisto huoran saada.
    Oli varmaan ihanaa lykkää sinne et 100 edellisen äijän speegut valu kyrpääs pitkin.

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Naisten valinnat puhuvat puolestaan, NAL vain fiksuna ja tarkkana miehenä osaa havannoida niitä.

    Enpä ole nähnyt naisten valitsevan kurppamiehiä, vaan kyllä se on aina se poikamainen söpöliini, josta naiset haaveilee... En minäkään ole väittämässä vastaan, kun miehet sanoo ihannenaisensa olevan nuori, hoikka, isorintainen, pitkähiuksinen, kaunis. Kyllä minä sen voin hyväksyä, että asia on näin. Miksi te sitten väitätte vanhojen ja ruttuisten miesten olevan naisten mielestä ihania, koska kai minä nyt heteroseksuaalina naisena paremmin tiedän mistä naiset pitää.

    Äänestä

  • Pakko tähän itse sanoa, että ainakin Kerryn tapauksessa valittu "ennen"-kuvaan tahallaan huono kuva. Kyllä ennen botoxia oli paljon komeampi.

    Äänestä

  • old_profile_93036 kirjoitti:

    Pakko tähän itse sanoa, että ainakin Kerryn tapauksessa valittu "ennen"-kuvaan tahallaan huono kuva. Kyllä ennen botoxia oli paljon komeampi.

    "Neitsytmaria".. maria vielä pienellä kirjoitettuna.. kyllä nämä trollit sitten jaksaakin hauskuuttaa..

    Äänestä

  • Puistohorotantaakaikille kirjoitti:

    Voi voi ne naisten valinnat on sun harhaa. Joskus tosiaan voit jonkun kaikille jakavan puisto huoran saada.
    Oli varmaan ihanaa lykkää sinne et 100 edellisen äijän speegut valu kyrpääs pitkin.

    Oletko tyhmä?

    Äänestä

  • Kurppamiehet kirjoitti:

    Enpä ole nähnyt naisten valitsevan kurppamiehiä, vaan kyllä se on aina se poikamainen söpöliini, josta naiset haaveilee... En minäkään ole väittämässä vastaan, kun miehet sanoo ihannenaisensa olevan nuori, hoikka, isorintainen, pitkähiuksinen, kaunis. Kyllä minä sen voin hyväksyä, että asia on näin. Miksi te sitten väitätte vanhojen ja ruttuisten miesten olevan naisten mielestä ihania, koska kai minä nyt heteroseksuaalina naisena paremmin tiedän mistä naiset pitää.

    Palstallla lähes viikottain näytetään miten naiset ovat valinneet itseään vanhempia miehiä.

    Eikä ihme, sillä miehen MA nousee iän myötä.

    Tuo muuten taas on tyypillinen esimerkki ikäkriisin siirtämisestä mitä teet.

    Äänestä

  • Maximillian kirjoitti:

    "Neitsytmaria".. maria vielä pienellä kirjoitettuna.. kyllä nämä trollit sitten jaksaakin hauskuuttaa..

    Nimimerkeissä harvoin katsotaan niinkään tarkasti isoja kirjaimia sun muuta. Mutta voihan toki tuostakin epätöivoissaan trollikortin repäistä.

    Äänestä

  • old_profile_93036 kirjoitti:

    Nimimerkeissä harvoin katsotaan niinkään tarkasti isoja kirjaimia sun muuta. Mutta voihan toki tuostakin epätöivoissaan trollikortin repäistä.

    Epätoivo on erittäin hyvä sana, kun kuvataan ns. munattomien puoluetta.

    Äänestä

  • old_profile_93036 kirjoitti:

    Pakko tähän itse sanoa, että ainakin Kerryn tapauksessa valittu "ennen"-kuvaan tahallaan huono kuva. Kyllä ennen botoxia oli paljon komeampi.

    Pointti ei nyt ollutkaan siinä, että onko Kerry tai Putinkaan paremman näköisiä ennen vai jälkeen botoxin ja fillereiden, vaan siinä että hekin ovat hairahtuneet noihin operaatioihin, koska luulevat vaikuttavansa uskottavammilta, kykenevämmiltä ja miehekkäämmiltä, jos yrittävät huijata itsensä nuoremmiksi ihmisten mielissä kuin todellisuudessa ovat. Minun mielestäni molemmat herrat ovat lähinnä kammottavan näköisiä plastiikkakirurgilla käynnin jälkeen, mutta eivät he komeutta ole hakeneetkaan vaan nuorekkuutta. Nämä kyseisest miehet eivät edes ole komeita, varsinkaan Putin ei ole ikinä ollut, Kerrystä en tiedä miltä hän on nuorena näyttänyt. Ainut syy siis operaatioihin on yrittää huijata ikäänsä alaspäin, jotta vaikuttaisivat viriileiltä ja uskottavilta miehiltä, eikä vanhuksilta. Totuus kun on, että kukaan ei ota käskyjä vastaan vanhukselta.

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Palstallla lähes viikottain näytetään miten naiset ovat valinneet itseään vanhempia miehiä.

    Eikä ihme, sillä miehen MA nousee iän myötä.

    Tuo muuten taas on tyypillinen esimerkki ikäkriisin siirtämisestä mitä teet.

    Minä nyt puhunkin ihan oikeasta elämästä, enkä mistään julkkisten käsikynkässä viihtyvistä gold diggereistä, jotka ei sitä miestä halua, vaan rahaa ja statusta... Minusta on kummallista kuinka sinä jaksat väittää tietäväsi mitä heteronaiset haluaa. Ethän sinä voi sellaista sanoa, jos et ole heteronainen. Edes homomiehenä et voisi väittää tietäväsi heteronaisten ihannemiehistä mitään. Enhän minäkään väitä vastaan sinulle siitä, mikä on heteromiesten ihannenainen, niin älä nyt viitsi olla niin typerä, että itse väität vastaan minulle. Ja älä nyt varsinkaan mistään ikäkriisin siirtämisestä ala puhua! Eikö minun siinä tapauksessa olisi pitänyt väittää, että tätitukkainen tantta on kaikkien miesten ihanne? Sinun logiikkasi nyt ontuu pahasti, tai sitten toistat vain noita fraasejasi sen enempää ajattelematta, koska tarkoituksesi on väsyttää toinen osapuoli ja saada hiljenemään, että voit papattaa noita "totuuksiasi" ja luulla olevasi oikeassa, kun kukaan ei jaksa enää väittää vastaan, kun sinä vastaat joka kommenttiin laukomalla sitä yhtä ja samaa ikäkriisiä ja kurppaa... Skarppaa nyt! Vähän enemmän yritystä tuohon...

    Niin minäkin puhun oikeasta elämästä.

    Samallalailla ihmisiä ne julkimotkin ovat.

    Samoin, minun on pakko toistaa niitä fraaseja, jos ne eiivät mene jakeluun. Keskustelu ei etene ilman vuoropuhelua, ja jos et käsittele minun lausuntojani, niiin ne pitää silloin toistaa.

    Joten, miten minun logiikkani "ontuu"?

    Millä tavoin olet kumonnut palstatotuuden tästä aiheesta?

    Palstatotuus kumoutuu ihan sillä, että lähtee sieltä omasta kämpästä ulos tuonne kartsalle kävelemään ja katselee ympärilleen. Se kumoutuu sillä kun katselee omia sukulaisiaan, ystäviään, tuttaviaan, naapureitaan, työkavereitaan... Ne pariskunnat joissa ikäero on suuri, ovat hyvin harvinaisia. Itse tiedän vain muutaman pariskunnan, joissa nainen on parikymppisenä mennyt naimisiin itseään 12 - 15 -vuotta vanhemman miehen kanssa ja jokainen viimeistään kolmikymppisenä on harmitellut sitä, että otti vanhan miehen. Kolmikymppinen ihminen on vielä nuori ja voimissaan, mutta reilu nelikymppisenä alkaa miehelläkin hormonitasot laskea ja herra ei halua muuta kuin mussuttaa masentuneena telkkarin äärellä sohvalla lahoten. Eihän ne liitot eroon ole päättyneet, koska on ollut se lapsiperheen arki, rakkauttakin siihen toisen ihmisen persoonaan, mutta ei nämä rouvat ole innoissaan olleet kun ajan kuluessa heidän suhteensa ovat muuttuneet entistä enemmän parisuhteesta hoitosuhteeksi.

    Tietysti julkimot ovat ihmisiä siinä kuin kuka muu hyvänsä, mutta onhan olemassa sanonta "rahalla saa ja hevosella pääsee" - ja toisaalta taas jokainen varakkaampi ihminen saa peräänsä rahan ahneet yksilöt, jotka ovat kärkkymässä omaisuutta, julkisuutta ja helppoa elämää. Ei siinä rakkaudesta kyse ole, vaan rahasta. Uskon että ne rikkaat ja kuuluisat miehet itsekin tietävät sen - eivät he tyhmiä ole, mutta sietävät tilanteen, koska se nuori nainen käsipuolessa on statussymboli sekin ja myös omalla tavallaan tuon botox-filleri -buumin kaltainen keino esittää viriiliä ja kykenevää miestä eikä vanhusta. Kyllä naispuolisiakin julkkiksia löytyy, joilla on toy-boy kainalossa ja näitä nuoria miehiä olisi laumoittain tarjolla jokaiselle vanhalle rikkaalle naiselle... Mutta se kun vain nyt on niin, että naiset harvemmin haluavat kovin paljon eri ikäistä miestä itselleen. Naiset eivät yleensä kiinnostu itsestään paljon nuoremmista sen kummemmin kuin paljon vanhemmista. Naiset haluavat mieluiten itsensä ikäisen miehen, eli nuori nainen nuoren ja keski-ikäinen keski-ikäisen, vanha vanhan.

    Logiikkasi ontuu siinä, että kurpittelet ja ikäkriisittelet minua, vaikka jos luet kommenttini, voit huomata etten ole mitään sellaista sanonut, joilla sinä yleensä tuon ikäkriisin perustelet... Minä en ole väittänyt vastaan, kun sinä sanot että miesten ihannenainen on nuori, kaunis, pitkähiuksinen, hoikka jne... Kyllä minä voin sen hyväksyä että näin on. Minä kuitenkin olen heteronainen ja varmasti tiedän tasan tarkkaan paremmin millaisista miehistä heteronaiset pitävät kuin sinä voit tietää... Sinä et voi väittää minulle että nuorien naisten mielestä vanha kurppamies on hottis. Minä naisena tiedän paremmin. Minä tiedän että yleisesti ottaen vain ja ainoastaan vanhat kurppanaiset pitävät niitä kurppamiehiä hottiksina, mutta eivät niitä kaikista pahiten lahonneita ja rapistuneita, vaan nimenomaan ikäisekseen hyvin säilyneitä ja poikamaisen nuorekkaita vanhoja miehiä.

    Äänestä

  • old_profile_93036 kirjoitti:

    Nimimerkeissä harvoin katsotaan niinkään tarkasti isoja kirjaimia sun muuta. Mutta voihan toki tuostakin epätöivoissaan trollikortin repäistä.

    Niinkuin ei muuten huomaisi, että olet mies joka jauhaa paskaa nimimerkin takaa..

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Oletko tyhmä?

    No en mut sä olet ku ylpeillä täällä jonkun puistohoron panosta. Et muuten vastannut tekikö hyvää ku 100 äijän speegut valu kyrpääs pitkin ku panit sitä nuorta horoo

    Äänestä

  • VichynHallitus kirjoitti:

    Niinkuin ei muuten huomaisi, että olet mies joka jauhaa paskaa nimimerkin takaa..

    Juu no voithan sinä pitää itseäsi jotenkin erityisenä, kun tuet tuota ajatusta, vaikkakin todellisuudessa olen kuullut tuota koko palstallaoloaikani. Joskus mietityttää että miksi juuri epäillään mieheksi, kun taas muita palstanaisia ei niinkään.

    Äänestä

Muistan n 8 vuotta sitten kun laihduin normipainooni ja sen jälkeen sain vakityön. Alkoi naiset kiinnostumaan minusta ja oli jopa ylitarjontaa että olisin päässyt joka päivä treffeille. Lopulta aika äkkiä aloin olee yhden päivin kanssa jonka olin jo tuntenut useita vuosia, tosi mukava ja rauhallinen nainen joka kuitenkin tykkää lähteä aina juhlimaan. Syy että aloin olee päivin kanssa oli että se ei halua lapsia kuten en minäkään ja hyvin menee tänäkin päivänä meillä.

Äänestä
  • Sinunkin ma:n nousuun vaikutti hoikistuminen, eikä ikääntyminen. (Aloittaja nyt toki tulee väittämään vastaan, mutta sehän tiedetään jo etukäteen.)

    Äänestä

  • 412 kirjoitti:

    Sinunkin ma:n nousuun vaikutti hoikistuminen, eikä ikääntyminen. (Aloittaja nyt toki tulee väittämään vastaan, mutta sehän tiedetään jo etukäteen.)

    Aloituksessa jo selitettiin, mikä yhteys näillä on.

    Kaverini jo parikymppisenä alkoi näyttämään itseään vanhemmalta, kun laihdutti reilusti.

    Äänestä

  • Miehen kannattaa todelallakin laihduttaa jos on paljon ylipainoa. Naisten käyttäytyminen on täysin erilaista jos mies on melkein normaalimitoissa kuin reilusti ylipainoinen. Pienikin painon pudotus näkyy yleensä heti kasvoissa, joten ei kun laihduttamaan.

    Äänestä

No tiedä nyt siitä markkina-arvosta. Nuorempana moni nainen halusi kanssani hengailua ja hauskanpitoa ja nyt näin vanhempana minut halutaan ns. vakavampaan suhteeseen. En näkisi, että itseni kohdalla se "markkina-arvo" olisi mitenkään oleellisesti muuttunut. Minusta halutaan nykyisin vaan eri asioita kuin silloin joskus ennen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ex------------PUA kirjoitti:

http://www.goodlookingloser.com/entry/looks-and-style/how-much-losing-face-fat-can-help-your-sex-appeal-with-40-pictures

Se on: kasvot miehistyvät, kun niiltä poistuu ylimääräinen (finnikerros) ja lapsekas pulleus.

Itse väittäisin että tässä aiottu selitys siitä, että kyseessä olisi pelkkä hoikistuminen ei päde, sillä jokainen esimerkkien miehistä on ns. paremmassa kuvassaan vanhempi. Usein aika paljonkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu