Vuosien jälkeen

Sen verran siitä on aikaa kun sorruin näpyttelemään tänne keskellä yötä parin kaljan jälkeen. Se oli enemmänkin joku oma päätepiste tähän asiaan, tottakai tiesin että sä et ikinä voisi mun viestejä nähdä näillä palstoilla.

Toisaalta, siinä oli se hullu toive, että mitä jos se kuitenkin olisi yhtä epätoivoinen kun minä ja pyörisi katselemassa keskusteluja toivoen löytävänsä itsensä niistä?

Jotenkin käsittämätöntä tänä päivänä..
Tuskin kukaan uskoisi mua jos sanoisin että mä olin niin palasina että tosiaan kirjottelin suomi24-keskustelupalstalle viestiä ja itkin ja tukehduin omaan räkään kun tuntui-vaan-niin-pahalta.

Mulla on tänä päivänä rakastava mies, elämässä menee hyvin ja sä olet kaukainen muisto. Etsin äsken googlesta tietoja halloween juhlien ruokaresepteistä, eksyin tänne sivulle ja muistin mun taannoisen 'repsahduksen' tänne.

Täytyy myöntää, että nytkin tämä kirjoitus tulee kahden kaljan jälkeen, eikä tällä oikeastaan ole edes tarkoitusta.
Tahdoin vaan näpyttää ja kertoa itselleni että mä pääsin siitä yli, pääsin susta yli, lojuin monia viikkoja sängynpohjalla enkä nähnyt missään järkeä kaiken sen jälkeen.

Nyt se tuntuu kaukaiselta.

Nyt se tuntuu siltä, miltä sen pitäisi;
miten voi rakastua ihmiseen niin sokeasti, että jättää huomioimatta oman hyvinvoinnin?

Mä olen onnellinen kaikesta mitä sä laitoit mut käymään läpi, se otti aikaa, mutta sun lähtösi jälkeen mä löysin itsestäni sen voimavaran.
Opin rakastamaan itseäni.

Ja kaikken hassuinta on; ne asiat mitä sä mussa vihasit, mitkä kuvotti sua, mitä mun 'olisi pitänyt kehittää' on just niitä asioita mitä mun mieheni mussa rakastaa. Eli kaikki ei toimi yhteen, hyvä niin.

Tästä tais jo kääntyä henkilökohtainen päiväkirjan puolikas ja vähintään romaanin alku, joten nyt loppuu.

Mä tahdoin vaan jättää virtuaalisen jäljen maailmaan, mikä kumoaa mun sanat siitä että sä olit täydellinen. Sä et ollut, enkä tajua miten mä kaipasin.
Kiitos silti ajoista, opetuksista, kaikesta paskasta.
Nyt mun on hyvä.