Olen huomannut täällä paljon tai usein ettei hän, tuo he pidä siitä kun itken? En meinaa itseäni. toivon vastausta miten te ajattelette pitkittyneestä surusta ja siihen liittyvästä itkusta?
Miksi monet eivät hyväksy itkemistä?
Kaarina
121780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itkeminen parantaa omaa olotilaansa hyvinkin paljon...enemmin tai myöhemmin se tulee, miski turhaan pidätellä sitä...itku useinkin surutytötä.
Kun aikaa menee "kyyneleesi laita ruukkuun ja sieltä kasvaa uusi kukka" sanontani..
Ehkä muille tulee vaikea olo, kun toinen itkee. Tämän huomasin kesällä, kun oma isäni menehtyi vaikeaan sairauteen. Olin kauan itkemättä, mutta kun ensimmäisen kerran sitten itkin, lähimmäiseni olivat aivan hädissään. Itselleni itkusta jäi helpottunut olo, tuntui, että nyt voin jatkaa eteenpäin.
Ei itkua pitäisi hävetä, eikä liioin ihmetellä. Mutta me ihmiset olemme inhimillisiä. Sekin on hyväksyttävä.
Useimmiten itkettyäni helpottaa. Kohdannut menetys tuntuu kevyemmältä, vaikka itkut jatkuisivat. On kyllä totta, että jotkut kaihtavat itkijää. Itsekin toisinaan häpeän.
En osaa sanoa muuta lisää kuin että mielestäni itku on jonkinlaista aitoa ja vahvaa surun tunteen ilmaisua. Jos on surua jota ei osaa ilmaista itkulla tai muuten, ties miten huonosti käy.
Minä olen aina ollut sitä mieltä että itku on lääke sielun sopukoihin. Meidän tulisi itkeä muulloinkin kuin surun kohdatessa. Itkeminen tekee hyvää jos on vihainen tai kärsimätön... Minä olen kokeillut nuo ja todennut erittäin hyväksi. Jos lapsi itkee niin häntä ei saa kieltää itkemästä mutta syliin on hyvä ottaa ja osoittaa rakkautta häntä kohtaan. Samoin jos aikuinen itkee niin häntä olisi hyvä silittää ja sanoa että itke vaan se helpottaa. Ei kenenkään pitäisi pelätä toisen itkua, eikä tukehduttaa sitä. Sehän on sama kuin ottaisit toisen parantavan lääkkeen pois.
Itku on alku surusta toipumiselle. Siinä mielen padot murtuvat ja ihminen pystyy näyttämään haavoittuvaisuutensa ja tunnustaa surun olemassaolon. Niin kauan, kun ei itke yleensä kieltää tapahtunutta. Itse itken monista tunteista mm. valtava rakkauteni miestäni kohtaan saa minulle joskus kyyneleet silmiin. Itku kuuluu kaikkiin vahvoihin tunteisiin, eikä siinä ole mitään hävettävää, sehän vain osoittaa sinun olevan inhimillinen ihminen.
Onko se surua jos pomo mitätöi jokaisen sanasi, jos sinulla ei ole ketään joka sinua lohduttaisi?
Mä oon kokenu monta kertaa sen et alan itkeen...mä en ymmärrä...joskus kun katon esim. jotain leffaa mikä on tois surullinen ni mun tulee heti kyynel silmään...mä en pysty ikinä pidätää mun itkua...mun on edelleen ikävä mun entistä poikafrendii joka jätti mut vajaa puol vuotta sitten ja ainakun kuulen sen biisin mikä sillon soi ku se pisti poikki ni mun tulee kyynel silmään....musta se on ihan luonnollista alkaa itkee jonkun takia tai jostain muusta asiasta..kunhan siitä tulee hyvä/parempi olo kuin oli!!!...eli mä ajattelen se silleen et ssin ei ole mitään pahaa...itkeminen on ihan oma asia jos siitä tulee hyvä olo ni kannattaa itkee...mä en häpee sitä et ite itken...musta se vaan helpottaa mun oloa....uskokaa tai älkää...mut jos ootte eri mielisii ni sille ei voi mitään mut musta se on noin miten kirjotin..!!!!?!?!?..mut jos joku haluu jutella jostain ni mulle voi [email protected] mä juttelen mielelläni siitä mistä te haluutte...!!!
Itku on lääke hyvään ja pahaan oloon.
Ihminen joka osaa itkeä on hyvä. Hänellä on
tunne-elämä kunnossa.
Kiitos rohkaisusta. Itken monesta asiasta, eniten kun ihmissuhteet ovat repiviä tai minua ei huomata tai kunnioiteta. Parempi itkeä kuin viillellä käsiä, ylensyödä tai juoda.
Mun ex-työpaikan pomo sano mulle, että mä en saa itkeä!!! Mun mielestä se oli käsittämätöntä!!! Osittain siksi se onkin nyt ex-työpaikka.
Se lämmittää, se puhdistaa ja antaa uutta voimaa.
Silti ei pidä pilata itkemällä asioitaan. Itkeminen ei sinänsä kuulu joka paikkaan sitä täytyy pystyä hallitsemaan...Sen tähden olisi hyvä että jokainen itkisi kotonaan... eri asia on tietenkin surutyö, silloin ei kenenkään tarvitse pakoilla eikä hävetä itkukohtauksiaan.
Jos työskentelee yleisön palvelu ammateissa niin itkut täytyy itkeä kotona. Naaman on hyvä pysyä perus lukemilla kansan keskellä.
on sydämmen laulu. Itku on surun sävel. Surevan kohtaaminen ei ole helppoa. Kun ihminen on sirpaleina lattialla tämän kohtaamisessa on ihan eri ulottuvuus kuin iloisen ihmisen kohtaamisessa. Toisen suru imee meidänkin energiaamme. Ihmisen vuodattaessaan kyyneliä kertoo yleensä suuresta tuskasta, siksi se on niin vaikeaa. Monet eivät ymmärrä miten toisen kanssa silloin pitäisi olla. Voisi pysähtyä ja miettiä: mitä minä haluaisin itselleni tehtävän jos purskahdan itkuun? Vain surevien kohtaaminen antaa meille voimia siihen. Joskus ennen minäkin hämmennyin toisen kärsimyksestä, mutta en enää. Tiedän mitä teen. Tiedän, miten voin auttaa toista. Tiedän, että toinen tarvitsee minua. Emme selviä yksin. En minäkään haluaisi selvitä yksin kun sellainen hetki koittaa.
Voimia kaikille suruntielle. Toivottavasti jokaisella meillä on joku, jolle voimme purkaa suruista suurimman. Toisen sylissä itkeminen vapauttaa suuremmasta tuskasta kuin yksin itkeminen. Toisen sylissä tiedämme olevamme turvassa.