Yksinäisyys ja ystävän kaipuu on pikkuhiljaa kasvanut isoksi asiaksi, ja olen pyöritellyt asiaa pitkään mielessä . Eilen vihdoin päätin lopettaa pähkäilyn, ja tehdä asialle jotain, päädyin lopulta näille sivuille. Kirjoitin yöllä alla olevan tekstin ensin yksinäisyys palstalle, ja lisään sen nyt myös tänne. Ehkä tuotos ei ole ihan parhaimmasta päästä, mutta lienee selviää, mistä on kyse.
Olen 45-vuotias tavallinen nainen Helsingistä. Olen naimisissa, 3 aikuista lasta, joista nuorin vielä hetken kotona. Olemme mieheni kanssa molemmat töissä, ja vapaalla puuhaamme milloin mitäkin, useimmiten kahdestaan, viihdymme hyvin toistemme seurassa. Viikolla mies tekee pidempään töitä, joten yhdessä olo/tekeminen keskittyy lähinnä viikonloppuun ja lomiin. Meillä on muutamia hyviä ystäviä (joita näemme harvakseltaan) ja sukulaisia Helsingissä. Olen muuttanut Helsinkiin 80 -luvulla, jolloin kaikki kaverini ja sukulaiset jäivät pitkän matkan taakse.
Perusasiat on kunnossa, siitä huolimatta olen tuntenut yksinäisyyttä jo pidemmän aikaa. Kaipaan itselleni ystävää/ystäviä. En ole soittelija, tykkään tavata kasvotusten vaikka kahvilassa.
Olen siis ihan tavallinen nainen. Tykkään jutella ihmisten kanssa, pidän mm. askartelusta, kirpputoreista, elokuvista, sisustamisesta, remontoinnista ja kukkapenkkien laitosta. Minulle ulkoista olemusta tärkeämpää on aito läsnäolo ja välittäminen. En ole baareissa pyörijä, vaikka en syljekään kuppiin, minulla on todella huono "viinapää". En ole malli, vaan sopusuhtainen = naisten tauti, ikuinen oikean painon etsijä. Tuotettu teksti voi olla laadultaan mitä sattuu, mitä sitten, minulla on lukivaikeus, sisältö on tärkein.
Jos tunnet itsesi myös yksinäiseksi ja tuntuu, että voisi olla kiva tutustua, ota rohkeasti yhteyttä.
Ps. en siis kaipaa ns. K-18 asioita, enkä oikeastaan vitsikkäitä vastauksia siihen suuntaan. Niille jutuille on ihan omat kanavat ;)
Ilmianna
Olen 45-vuotias tavallinen nainen Helsingistä. Olen naimisissa, 3 aikuista lasta, joista nuorin vielä hetken kotona. Olemme mieheni kanssa molemmat töissä, ja vapaalla puuhaamme milloin mitäkin, useimmiten kahdestaan, viihdymme hyvin toistemme seurassa. Viikolla mies tekee pidempään töitä, joten yhdessä olo/tekeminen keskittyy lähinnä viikonloppuun ja lomiin. Meillä on muutamia hyviä ystäviä (joita näemme harvakseltaan) ja sukulaisia Helsingissä. Olen muuttanut Helsinkiin 80 -luvulla, jolloin kaikki kaverini ja sukulaiset jäivät pitkän matkan taakse.
Perusasiat on kunnossa, siitä huolimatta olen tuntenut yksinäisyyttä jo pidemmän aikaa. Kaipaan itselleni ystävää/ystäviä. En ole soittelija, tykkään tavata kasvotusten vaikka kahvilassa.
Olen siis ihan tavallinen nainen. Tykkään jutella ihmisten kanssa, pidän mm. askartelusta, kirpputoreista, elokuvista, sisustamisesta, remontoinnista ja kukkapenkkien laitosta. Minulle ulkoista olemusta tärkeämpää on aito läsnäolo ja välittäminen. En ole baareissa pyörijä, vaikka en syljekään kuppiin, minulla on todella huono "viinapää". En ole malli, vaan sopusuhtainen = naisten tauti, ikuinen oikean painon etsijä. Tuotettu teksti voi olla laadultaan mitä sattuu, mitä sitten, minulla on lukivaikeus, sisältö on tärkein.
Jos tunnet itsesi myös yksinäiseksi ja tuntuu, että voisi olla kiva tutustua, ota rohkeasti yhteyttä.
Ps. en siis kaipaa ns. K-18 asioita, enkä oikeastaan vitsikkäitä vastauksia siihen suuntaan. Niille jutuille on ihan omat kanavat ;)
Ilmianna
Vastaukset 30
Vanhimmat
ei oo totta tuo.
IMikä ei oo totta?
"Olen siis ihan tavallinen nainen."
Koen olevani ihan tavallinen, olisi kiva kuulla hiukan tarkemmin mitä tarkoitat?
häh(!)
ei nyt millään viittis tämmöstä...
Mut ku tartuin niin kai sit pitää...
Jotain...
siis ei tuo sun txt nyt ihan vastaa yksinäisen ihmisen aatteita.
Et taida oikeen tajuta mitä yksinäisyys oikeesti on.
Ok, kiva et selitin :) Vastaan vähän myöhemmin, lähden nyt ruokakauppaan. Toivon, että tulet lukemaan vastaukseni.. lukisin mielelläni, oletko vielä sen jälkeen samaa mieltä?
Perskuleen oikoluku, siis selitit.
joo kyttäilen täällä tarpeen mukaan.
Kävin kattoo sitä 'yksinäisyys'-palstaa. Aika karmeeta luettavaa siellä. Ei kestä hermot semmosta lueskella.
No niin... aihe on todella monisyinen, yritän kiteyttää ajatukseni lyhyesti.
Mielestäni yksinäisyyttä on monenlaista, ja jokainen kokee sen erilailla.
Pahimmillaan on niin lohduton ja pettynyt jo kaikkeen, että hautoo kenties jo päivien päättämistä. Voi olla myös yksinäinen, ihmisten keskellä.
Yksinäisyys voi tulla yllättäen esim. jää leskeksi, tulee ero, on ujo, työttömyys, päihteet, luottamus mennyt ihmisiin esim. koulu- tai työpaikkakiusattu, ei ole perhettä, sukulaiset asuvat kaukana/ovat kuolleet, jää eläkkeelle ja on keskittynyt vain työhön jne. syitä on monia.
Juhlapyhät, syntymäpäivät ja muut juhlat, ovat vaikeita yksinäiselle.. mielikuva: istut yksin jouluaattona kotona, sytytät kynttilän, tuijotat ikkunasta ulos ja näet ikkunasta heijastuksen.. olen yksin. Kukaan ei soita, ei ole ketään jolle soittaa, kukaan ei tule käymään, ei ole paikkaa minne mennä.
Kun olet riittävän pitkään yksinäinen, voi kynnys lähteä etsimään ystävää, olla todella korkea, joskus jopa ylitsepääsemätön.
Itse olen kouluttautunut SPR:n yksinäisten ikäihmisten ystäväpiiriohjaajaksi, ja vetänyt vapaaehtoisena pari ryhmää. Mukana oli täysin yksin olevia, mutta myös niitä, joilla oli tukiverkostoa, mutta kokivat silti itsensä todella yksinäiseksi. Näistä ryhmistä olen edelleen muutaman henkilön kanssa tekemisissä n. kerran 3 kk, käymme mm. kahvilla. Mutta, minä olen se, joka kuuntelee, en se, joka voisi kertoa omia asioita iloja ja suruja. Vaikka näemme harvoin, antaa se paljon minulle. Näen, kuinka yksinäinen saa uutta virtaa ja hymyilee, kun olen aidosti läsnä.
Kuten aikaisemmin rehellisesti kerroin, minulla on perhe, ja muutama ystävä, koen silti yksinäisyyttä. Lue niin, että mies on töissä ja muita vapaa-aikaa sitovia juttuja, lapsilla omat kuviot ja ystäviä näemme satunnaisesti.
Työelämä on muuttunut, ihmisiä tulee ja menee. Ei ehdi tutustumaan kunnolla. Viimeisin läheinen ystävä töistä, kuoli pari vuotta sitten Ms-tautiin. Ehdimme tehdä töitä ja viettää vapaa-aikaa yhdessä 15 -vuotta.
Vietän paljon aikaa yksin. Käyn kahviloissa töiden jälkeen, nyhjään kotona joko katson telkkaria, surffaan netissä, siivoan jne.
Kaipaan todella paljon ystävää, joskus mieli on apea kun oivaltaa, olen yksinäinen vaikka en ole yksin :(
Vieläkö olet sitä mieltä, etten tiedä, mitä yksinäisyys on?
no varmaan tiedät.
Yksinäisyys on myös laatuaikaa ihan itsensä kanssa. Ei sitä välttämättä pidä minään tautina pitää.
Saanen olla kanssasi hiukan eri mieltä?
Voi olla laatuaikaa yksin, joka on tietoinen valinta. Yksinäisyys tuppaa valitettavasti olemaan tilanne, jota ei halua/voi valita itse.
Tauti.. suoraan sanottuna, tähän aikaa illasta ja väsyneenä, ei tule mitään järkevää mielipidettä asiaan.
Surffailin aikani kuluksi muiden kirjoituksia läpi. Kiinnitin huomiota siihen, että kommentoit aika monen juttuja. Heität usein hmm . . aika voimakkaitakin kommentteja, sen kummemmin niitä avaamatta. En tarkoita tätä mitenkään negatiivisessa mielessä, mielipiteitä saa olla. Mietin vain, että antaisi lukijalle ehkä enemmän, jos kertoisi tarkemmin... voisi tulla hyvääkin keskustelua, vai mitä mieltä olet?
ei minulla mitään tarkempaa kerrottavaa ole. Ja tuskimpa täällä mitään hyvää keskustelua syntyy. Aika kuollut palsta. Pelkkiä ystävänhakuilmoituksia ja sitten sp-osoite ja siinä se keskustelu sitten. Sähköpostilla varmaan vain sopivat tapaamisen ja kun se menee mönkään, niin yrittävät taas uudestaan.
Tulkitsenko oikein, ettet ole koskaan kirjoitellut kenellekään täällä ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen? Silloin ei mielestäni voi olettaa suuntaan tai toiseen. Heitän vastaväittämän, ovat tavanneet, ja tapaaminen sujui loistavasti, löysivät sielunkumppanin itselleen... Mitä luulet, voisiko tarinalla olla myös onnellinen loppu?
Yksikin ystävä on enemmän, kuin ei yhtään... mutta yksi ystävä voi vaikka jäädä huomenna auton alle ja kuolla, sitten on ilman ystävää. Mielestäni, ystäviä ei ole koskaan liikaa. Mitä luulet, voisiko myös joku muu ajatella näin? Että vaikka olisi löytänyt tätä kautta sen sydänystävän, haluaisi myös lisää ystäviä tätä kautta, ja tulee uudelleen ilmoittelemaan itsestään?
Miksi siirrytään keskustelemaan s.postiin? Itse en ainakaan halua kertoa henkilökohtaisia asioita kaikelle kansalle, jota en tunne.
Asun kaukana.Mutta haluaisitko kirjekaverin? Myös whatsApp käy.Jos sopii,niin antaisitko spostiosoitteen? Olen nainen.
ota minusta kirjekaveri(!) Olen mies.
Hei Hipsuliininen ☺
Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen: [email protected]
Minulla on jo mies.Etsi vaikka täältä www.kirjekaverit.net
en kehtaa
Keskusteluketju on jo aika pitkä.. jos satuit lukemaan tänne asti, kaipaan edelleen ystävää. Omaa aikaa on aivan liikaa, kahvikin maistuisi paremmalta ystävän kanssa.
Ota siis rohkeasti yhteyttä joko tätä kautta, tai sähköpostitse:
[email protected]
Rohkea rokan syö. Olet vain oma aito itsesi, etkä esitä muuta kuin olet.. voisit yllättyä iloisesti :)
Moi Muumimamma70!
Tiedän mistä puhut. Monikaan ei ymmärrä, että vaikka on parisuhteessa voi olla yksinäinen. Varsinkin pitkässä parisuhteessa usein käy niin. Vanha fraasi: Kasvaa erilleen. Itse olen myös mukana SPR:ssä. Omaishoitajien tukiryhmässä. Siinäkin huomaa miten yksinäisiä ihmiset todellisuudessa ovat. Miten helppo on hylätä ihminen, joka sairastuu tai vanhenee. Joka joutuu leskeksi, masentuu tai on taloudellisia ongelmia.
Monikin on niin pintapuolinen ihminen, että kaikki on kivaa kun saa bilettää. Kiinnitetään huomiota ihmisen ulkokuoreen eikä edes haluta tutustua ihmiseen syvemmin. Entä kun elämässä tulee hetki seisahtua. Mitä jos silloin huomaa, että ei ole ketään oikeaa ystävää jolle kertoa huolet ja murheet. Iloita elämän pienistä onnen hetkistä? Vaikka ympärillä olisi miten paljon ihmisiä, heistä kukaan ei välttämättä ole se henkilö johon luotat, jolle pystyt puhumaan, jonka huolia pystyt kuuntelemaan. Ystävyys on vuorovaikutusta ja luottamista.
Jotenkin outo kuvitelma on se, että mies ja nainen eivät voi olla ystäviä ilman seksiä. Miksi ei voi?(minusta koko seksi on ylikorostettua, sitä tulvii joka paikasta tuutin täydeltä). Seksi ja ystävyys on ihan eri asia? Ei ystävyyteen vaikuta ikä, sukupuoli, koulupohja, taloudellinen asema tai terveys. Erilaiset ystävät ovat rikkaus elämässä.
Mitä mieltä olet, voiko ihmisellä olla monta sydänystävää?
doqu tässä. Vaihdoin taas nikkiä.
Sinua ja muita täällä selaillessa, alkaa ihmetyttää, että mitä tää ystävyys ja sydänystävyys oikeen on(!) Että tosta vaan vaikka väkisin revitään käsittelyyn joku ihminen ja raadellaan tämä onneton sitten palasiksi ja sanotaan, että sori, kattelen vielä muista sähköpostiosoitteista. Karmeeta touhua.
Ystävyyshän on ihan omanlaisensa käsite jokaiselle ihmiselle. Joku voi olla niin avoin ja valloittava persoona, että kaikki ihmissuhteet sillä on ihan supersydänystävyyttä, vaikka tämä itse ei niitä juuri minään noteeraakkaan, eikä edes kaipaa mitään erityistä ystävää saati ystäväpiiriä. Sit taas joku omiin kuvioihinsa jumittunut sulkeutuja ja pelkuri taas suorastaan hylkii muita ihmisiä ja jos sellainen vielä mankuu täällä anonyymisontapalstalla ystävyyttä, niin ei siitä mitään hyvää seuraa.
No huhu, johan oli kommenttia...
Olettaisin, että kyse oli minusta, mistä moinen?
En tiedä, miten asiat täällä pitäisi kertoa, ne kun näemmä väkisin väännetään muuksi, kuin itse tarkoittaa. Jätän nämä kommentit omaan arvoonsa.
Toistan itseäni, (pitäisikö tässä vaiheessa luvata en ole "raatelemassa ketään") ihan tosimielellä kaipaan ystävää.
Muutama samanhenkistä on jo kirjoittanut minulle, ja odotan innoissani/mielenkiinnolla kuinka homma etenee. Harmillista vain, että he asuvat pidemmän matkan päässä... toisaalta, Suomessa on onneksi hyvät kulkuyhteydet, aika näyttää, juommeko joskus yhdessä kupin kahvia ☺
Jos olisit kiinnostunut ja kaipaat ystävää kirjoittamiseen/jutteluun kahvikupin äärellä, ota yhteyttä.
Piti vielä laittaa, mutta unohdin...
Saatuani sähköpostia, sai ne hymyn huulille, hyvä mieli kantoi pitkälle.
Kiitos
lukaisit hutaisemalla. Syytit siitä minua tuolla jossain.
Ei kannata oletella, että sinua tarkoittaisin sen kummemmin:
"Sinua ja muita täällä selaillessa, alkaa ihmetyttää..."
Ei oo mikään iso asia. Että pitäisi huhhutella.
Sinä sanot oman mielesi ja minä oman, niin onko se joku ongelma sitten, thäh.
Ja oliko tää sitten mulle vai muille:
"Jos olisit kiinnostunut ja kaipaat ystävää kirjoittamiseen/jutteluun kahvikupin äärellä, ota yhteyttä."
Arvaan että muille, mut ei se mitään. Ei täällä enää tiedä mistä puhua, on niin sekavaa txt yheltä sun toiselta.
Hmmm... yksinäisyys on kyllä kirjava käsite.
Yksinäisyyttä voi potea tosiaan vaikka sosiaalinen elämä olisi ihan kohdillaan.
On työkavereita, tuttuja, sukulaisia ja pethe. Kaikki hyvin, mutta välillä tuntuu, että on yhtä tyhjän kanssa keskustella jonkun kanssa vaikka ihan höpöhöpöä!
Perheen keskuudessa juna kulkee arjen raiteita, eikä mitään uutta saa aikaiseksi.
Kaiken lisäksi tuntuu, että palasia putoilee peruspelistä kokoajan lisää pois, kun aika kuluu.
Harrastukset ei enää nappaa ja niihin jää liian vähän aikaa.
Ja kun asioista haluaisi kertoa jollekkin... niin kenelle?
Aika vierähtää helposti töllön ääressä ja taas meni yksi päivä.
Ystvä olisi tässäkin kova sana, edes meilikaveri.
Ymmärrän hyvin Muumimammaa.
Itse samassa tilassa.
Olen jättänyt saman alkuperäisen ilmoituksen yksinäisyys-palstalle. Sillä puolella tilannetta on selitetty sillä, että olisin masentunut, mitä en ole, edes piilossa :) On kiva huomata, ettei ole yksin asian kanssa. On ihmisiä, jotka ymmärtävät, että voi kokea itsensä yksinäiseksi vaikka kaikki olisi hyvin, ilman masennusta.
Nainen6262, todellakin, erilaiset ystävät ovat rikkaus elämässä. Minulle on ihan sama, mitkä on ulkoiset puitteet, tittelit jne. aito sisin ratkaisee. Ikä ei merkitse mitään, ne on vain numeroita. Vanhin ystäväni on hiukan alle 70-vuotias.
Mielestäni henkilökemia on se, joka ratkaisee, kaikki ei vain tule toimeen keskenään, ja se on hyväksyttävä. Jokainen on oma persoona, ja sitä pitää kunnioittaa, ei kaikki voi olla samanlaisia kuin itse on. Olisikin tärkeää, sanoa ääneen jos kokee olonsa esim. vaivaantuneeksi toisen seurassa. Asiasta voisi jutella hyvässä hengessä.. tosin, monelle se voi olla kova paikka, jos arvostellaan persoonaa. Mutta jos on ystäviä vailla, voisiko tämä olla juuri se ominaisuus, miksi ei ole löytynyt ystäviä? Kukaan ei ole täydellinen, eletty elämä on muovannut meistä sellaisia kuin olemme. Ajattelen niin, että koskaan ei ole liian myöhäistä opetella luopumaan esim. jatkuvasta negatiivisesta ajattelusta, toisten arvostelusta jne... ajattelenko liian positiivisesti?
Itsen en luovuta ihan helposti. Toinen voi olla vaikka ujo, ja kestää aikansa jotta hän luottaa toiseen, ennen kuin uskaltaa/kykenee avautumaan. Ujosta ihmisestä voikin kuoriutua todellinen loistotyyppi ja kenties sydänystävä.
Uuden ihmisen kohdatessa, hän on minulle kuin tyhjä paperi, joka täytyy pikkuhiljaa. Inhoan sitä, kun joillakin on tarve mollata toista, jota en tunne entuudestaan, omilla näkemyksillä. Voisiko silloin olla kyse siitä, että näillä kahdella ei henkilökemiat toimineet?
Mielestäni mies ja nainen voivat olla ystäviä ilman seksiä. Ehkä se kannattaisi tehdä selväksi jo heti alussa, ettei toinen oleta muuta, edes 5-vuoden jälkeen? Minulla on mies kotona, ja olen vain häntä varten seksi asioissa.
Itse olen avoimesti kertonut miehelleni tästä, että koen yksinäisyyttä, ja kirjoitan täällä. Olemme puhuneet, että meillä on myös liian vähän yhteisiä ystäviä. Haen nyt ystävää/ystäviä, mutta en pitäisi yhtään mahdottomana ajatuksena sitä, että tätä kautta löytyisi ystävä, jolla olisi myös puoliso ja meistä pariskuntina tulisi myös ystäviä.
Yksikin sydänystävä olisi jo lottovoitto, ja olisin todella onnellinen jo yhdestä. Miksi ei voisi olla useampaa? Itse haluaisin uskoa niin, että se on mahdollista.
Puolivuosisaataa, kiteytit hyvin sitä, mitä koen "Aika vierähtää helposti töllön ääressä ja taas meni yksi päivä. Ystävä olisi tässäkin kova sana, edes meilikaveri".
Ajatteletko, mielenkiintoinen tyyppi? Voisi olla hauska tavata kahvikupin ääressä, tai vaikka kirjoittaa ja vaihtaa ajatuksia. Tässä sinulle sellainen, joka on todella valmis siihen. Minut tavoitti täältä ja osoitteesta: [email protected]
Kun olen lukenut Muumimamman vastauksia nyt enemmän niin alkaa jotain hahmottua. Jos on esim. ystäväpalvelussa niin tapaamiset ovat sovittuja ja siinä ollaan enemmän antavana osapuolena ja kuunnellaan. Omia sielunkäänteitä ja ei voi saavansa vastavuoroisuutta "asiakkaaltaan". Molemminpuolinen ystävyys, luottamus ja se että yhdessä synkkaa, syntyy kahden ihmisen välille vain jos on syntyäkseen. Se riippuu persoonasata: on ihmisiä, joiden on helppo päästä samalle aaltopituudelle useiden henkilöiden kanssa - siis potentiaalisia ystäviä löytyy helposti ja on sitten niitä, jotka löytävät sielunkumppanin hyvin harvoin, vaikka liikkuvat paljon tai viettäisivät aikaa pitkään samoissa harrastus- tai työyhteisöissä.
Itselläni on useita ns. puoliystäviä, joiden kanssa jaan eri juttuja ja löytyy joltain osaa samaa molempia yhdistävää ja jaettavaa. Onneksi on myös muutama läheinen, jonka kanssa voi jutella todella syvällisiä ja kokea sitä yhteyttä.
Olin lapsena ja vielä teininä aika yksinäinen, jopa kiusattu ja minun kaverina ei halunnut kukaan olla. Nyt joudun jopa jollakin tapaa rajaamaan ja ottamaan etäisyyttä uusille ystäville. Pitää olla sitä omaa sieluntilaa ja vapautta. Kyllä se sisimmässään vaistoaa ja tietää, mihin henkinen kapasiteetti ja voimat riittävät... Ja viihdyn myös ruhtinaallisen hyvin ihan itseni seurassa.
Sillä kai haluan pysyä sinkkuna, jotta voin pitää tämän henkisen vapauteni.
Hmmm.... hieman valoa " näinvoiolla" nimimerkin tekstiin eli oletan ikäluokan olevan nuorempi kuin omani ja Muumimaman.
Koettuani eron vousia sitten en todellakaan voinut ajatella, että pitäisin vapauden.
En myöskään saanut irti tosiystävyyttä vaan luottoluokka oli 1/3 ystäviä.
Ainoa tosiystävä on ollut minulla oma isäni, joka jätti maanpäällisen elämän reilut vuosi sitten. Hänen kanssaan pystyi elämään ystävänä ja luottaa kaikessa täysillä.
Nykyinen vaimoni on myös tietenkin ystävä, mutta rakkaan, vierellä elävä ihminen on kuitenkin erillainen ystävä.
Luotto ja uskoutuminen on hiuksenhienosti erillaista.
Lasten kanssa ystävänä on myös erillaista.
Juuri tässä oli isäni aivan erillainen. Syy tähän lienee siinä, että en koskaan kokenut pelkästään isähahmoa vaan oikean ystävän.
Mutta sellainen ystävyys on tällä hetkellä tarpeen, jossa aivan tavallisen asian voi käydä läpi ilman aavistusta, että välittääkö kuulija ollenkaan.
Pienet asiat kasvaa helposti kiinnostaviksi ja juuri sellasia asioita uskotaan eniten ystävälle.