Tunnistin paljon asioita omasta kodistani, nuista kirjoituksista, anoppilan touhua...
Kodissani on aina ollut välinpitämättömyyttä ruokaa ja toisen omaisuutta kohtaan.
Toisen omaisuus, käsittää vain perheeni sisäistä omaisuutta.
Varastamista ei meillä siedetä, mutta eihän saman perheen jäseneltä lainattu, ole varastamista!!! Eihän????
Lapsia meillä on jokunen. Ikäeroa on aika paljon nuorimpien ja meidän vanhempien välillä.
Onneksi olen sieltä vanhimmasta päästä....
Tai onnettomuudeksi.
Minäkin haluaisin kalliita ulkomaan matkoja ja autoja ym,,, mukavaa.
Mutta mitä vielä....
Ei vain. Olen ylpeä siitä, että pärjään täysin omillani, ettei minun tarvitse käydä vanhempieni kukkarolla.
Nuorimmat ovat siis todellakin saaneet ajokortin ja autotkin.
Työpaikatkin on järjestetty....
Ukkoni ei meille kotiin lähde.
Minä saan siellä siis käydä lasteni kanssa yksin.
Ymmärrän kyllä ukkoni näkemyksen asiasta.
Enkä häntä meille pakota, jokaisella on oikeus valita...
Mutta asiaan.
Niin kauan kun muistan, on maidot, juustot, voit, jogurtit ym... seisseet pöydällä tuomiopäivään asti. Samoin makkarat, leivät, ruat,,,
Kukaan ei vain ole viitsinyt nostaa siitä kaappiin.
Siinä se lepää niin kauan, että joku vahingossa maistaa, ja toteaa niiden pilaantuneen ja kauhealla huudolla heittää ne roskiin.
Monen monta kertaa, olen itsekin nälissäni pilaantunutta leipää haukannut. Yäk!!!!
Lapsena jokusen kerran maitoa ym pilaantunutta syönyt, kunnes tein totaalisen syömis-stopin.
En vain kyennyt maistamaan mitään.
Menin töihin koulunjälkeen ja omilla rahoilla sitten ostin ruokani.
Joka oli syötävä heti, koska hometta tursuavaan jääkaappiin en sitä saattanut laittaa.
Pakastimeen sen saaattoi joskus hätätapauksessa piilottaa.
Vesi oli suht turvallista juotavaa. Jos vain puhtaita astioita löytyi.
Siivous...
Siis mikä siivous????
Kerran kuussa roskat piilotettiin maton alle...
No, kyllä meillä silleen suht siistiä oli.
Mitä nyt joskus pissaa vähän lattioilla ja kakkavaippoja siellä sun täällä...
Mutta ei paha.
Kaikkeen tottuu...
Onneksi minulla oli oma huone, johon hankin oman lukon.
Joka sekin kyllä murrettiin useampaankin kertaan.
Mitä kukaan nyt tekee omalla rauhalla????
Ei mitään.
Päiväkirjaa oli turha pitää, kun sitä sitten luettiin koko perheen läsnä ollessa ja kaikki sai hyvät naurut.
Paitsi minä.
Kumma juttu, kun hyville jutuille en nauraa osannut??
Outo tyyppi.
Sitä täytyy kyllä kiusata oikein urakalla...
Pilkkaa jaksoin 15 vuotiaaksi asti.
Silloin muutin omilleni.
Ja olen pärjännyt.
Nykyään kun kotonani käyn, nuoremmat näyttää, mitä he ovat saaneet.
Seuraavalla kerralla, nämä kalliit sukset, pyörät, mopot lojuu vesisateessa tai lumen alla rikkinäisenä.
Ei se haittaa, äiti tai isä ostaa uuden.
Hups, kun tuossa yks päivä pikkuveljelle kävi pieni vahinko.
Otti luvatta (ilman ajokorttia, ilman vaadittavaa ikää) uuden auton käyttöönsä, ja ajoi sen romuksi.
Pikkujuttu, vakuutus korvaa....
Kun joku sisaruksistani tarvitsee jotain, se vain otetaan sieltä, kenellä tämä tarvittava tavara on. Siis, meiltä muilta sisaruksilta.
Kyllä näennäisesti lupa kysytään, mutta tavara ei kyllä takaisin tule, ellet itse hae.
Jos haet, saat ensimmäiseksi sen viedä huoltoon, kun se on hajotettu.
Kyllä välillä vituttaa.
Pyykinpesu on muuten meillä ollut tosi vaikeaa.
Välillä kun koneen avaa, siellä on homeista pyykiä survottu kone täyteen.
Ei haittaa, saapahan uusia vaatteitä...
Vuonna 2004.
Käyn kotonani kerran kuussa suunnilleen.
Ukko siis ei lähde mukaani. Ei halua syödä mitään hiómeista,,,, tai hyppiä romujen yli. Tai keittää itse kahviaan, kun ensin saa keittimen desinfioida ja taltalla hakata vanhoja puruja irti...
Minä syötän lapseni mummolaan lähtiessäni, ja vien omat eväät mukanani...
Omassa kotonani...
Meillä ostetaan vain tuoreita raaka-aineita.
Leipä laitetaan suoraan pakkaseen, josta otetaan vain tarvittava määrä päivän käyttöön.
Valmis, ylijäänyt ruoka laitetaan jo lämpimänä rasiaan ja hetken jäähdyttelyn jälkeen pakkaseen.
Sieltä se syödään heti seuraavana päivänä.
Jos ukko tai lapset jättää voin tai maidon pöydälle, saan liiankin kovan raivarin...
Jod se on yhtäänkään sulanut, se menee roskiin.
Tai maito lämmennyt, se menee roskiin...
Mutta ikinä en enään mihinkään homeiseen iske hampaitani kiinni.
Se on vissi se.
Kaikesta huolimatta, vaikka kotonani ei tavaroista välitetä, suurinpiirtein ihmisistä kuitenkin tavallaan välitetään.
Mutta kun on rahaa, niin helpoin tapa välittää, on ostaa tavaraa.
Minulla on onneksi täysin vastakkaiset periaatteet, ja onneksi rahaa ei ole yhtään senttiä ylinmääräistä.
Ei edes pysty ostaa kiintymystä lapsilta.
Kiintymys on ansaittava muilla keinoilla.
Olemalla läsnä.
Hyvää uutta vuotta kaikille!!!
Kodissani on aina ollut välinpitämättömyyttä ruokaa ja toisen omaisuutta kohtaan.
Toisen omaisuus, käsittää vain perheeni sisäistä omaisuutta.
Varastamista ei meillä siedetä, mutta eihän saman perheen jäseneltä lainattu, ole varastamista!!! Eihän????
Lapsia meillä on jokunen. Ikäeroa on aika paljon nuorimpien ja meidän vanhempien välillä.
Onneksi olen sieltä vanhimmasta päästä....
Tai onnettomuudeksi.
Minäkin haluaisin kalliita ulkomaan matkoja ja autoja ym,,, mukavaa.
Mutta mitä vielä....
Ei vain. Olen ylpeä siitä, että pärjään täysin omillani, ettei minun tarvitse käydä vanhempieni kukkarolla.
Nuorimmat ovat siis todellakin saaneet ajokortin ja autotkin.
Työpaikatkin on järjestetty....
Ukkoni ei meille kotiin lähde.
Minä saan siellä siis käydä lasteni kanssa yksin.
Ymmärrän kyllä ukkoni näkemyksen asiasta.
Enkä häntä meille pakota, jokaisella on oikeus valita...
Mutta asiaan.
Niin kauan kun muistan, on maidot, juustot, voit, jogurtit ym... seisseet pöydällä tuomiopäivään asti. Samoin makkarat, leivät, ruat,,,
Kukaan ei vain ole viitsinyt nostaa siitä kaappiin.
Siinä se lepää niin kauan, että joku vahingossa maistaa, ja toteaa niiden pilaantuneen ja kauhealla huudolla heittää ne roskiin.
Monen monta kertaa, olen itsekin nälissäni pilaantunutta leipää haukannut. Yäk!!!!
Lapsena jokusen kerran maitoa ym pilaantunutta syönyt, kunnes tein totaalisen syömis-stopin.
En vain kyennyt maistamaan mitään.
Menin töihin koulunjälkeen ja omilla rahoilla sitten ostin ruokani.
Joka oli syötävä heti, koska hometta tursuavaan jääkaappiin en sitä saattanut laittaa.
Pakastimeen sen saaattoi joskus hätätapauksessa piilottaa.
Vesi oli suht turvallista juotavaa. Jos vain puhtaita astioita löytyi.
Siivous...
Siis mikä siivous????
Kerran kuussa roskat piilotettiin maton alle...
No, kyllä meillä silleen suht siistiä oli.
Mitä nyt joskus pissaa vähän lattioilla ja kakkavaippoja siellä sun täällä...
Mutta ei paha.
Kaikkeen tottuu...
Onneksi minulla oli oma huone, johon hankin oman lukon.
Joka sekin kyllä murrettiin useampaankin kertaan.
Mitä kukaan nyt tekee omalla rauhalla????
Ei mitään.
Päiväkirjaa oli turha pitää, kun sitä sitten luettiin koko perheen läsnä ollessa ja kaikki sai hyvät naurut.
Paitsi minä.
Kumma juttu, kun hyville jutuille en nauraa osannut??
Outo tyyppi.
Sitä täytyy kyllä kiusata oikein urakalla...
Pilkkaa jaksoin 15 vuotiaaksi asti.
Silloin muutin omilleni.
Ja olen pärjännyt.
Nykyään kun kotonani käyn, nuoremmat näyttää, mitä he ovat saaneet.
Seuraavalla kerralla, nämä kalliit sukset, pyörät, mopot lojuu vesisateessa tai lumen alla rikkinäisenä.
Ei se haittaa, äiti tai isä ostaa uuden.
Hups, kun tuossa yks päivä pikkuveljelle kävi pieni vahinko.
Otti luvatta (ilman ajokorttia, ilman vaadittavaa ikää) uuden auton käyttöönsä, ja ajoi sen romuksi.
Pikkujuttu, vakuutus korvaa....
Kun joku sisaruksistani tarvitsee jotain, se vain otetaan sieltä, kenellä tämä tarvittava tavara on. Siis, meiltä muilta sisaruksilta.
Kyllä näennäisesti lupa kysytään, mutta tavara ei kyllä takaisin tule, ellet itse hae.
Jos haet, saat ensimmäiseksi sen viedä huoltoon, kun se on hajotettu.
Kyllä välillä vituttaa.
Pyykinpesu on muuten meillä ollut tosi vaikeaa.
Välillä kun koneen avaa, siellä on homeista pyykiä survottu kone täyteen.
Ei haittaa, saapahan uusia vaatteitä...
Vuonna 2004.
Käyn kotonani kerran kuussa suunnilleen.
Ukko siis ei lähde mukaani. Ei halua syödä mitään hiómeista,,,, tai hyppiä romujen yli. Tai keittää itse kahviaan, kun ensin saa keittimen desinfioida ja taltalla hakata vanhoja puruja irti...
Minä syötän lapseni mummolaan lähtiessäni, ja vien omat eväät mukanani...
Omassa kotonani...
Meillä ostetaan vain tuoreita raaka-aineita.
Leipä laitetaan suoraan pakkaseen, josta otetaan vain tarvittava määrä päivän käyttöön.
Valmis, ylijäänyt ruoka laitetaan jo lämpimänä rasiaan ja hetken jäähdyttelyn jälkeen pakkaseen.
Sieltä se syödään heti seuraavana päivänä.
Jos ukko tai lapset jättää voin tai maidon pöydälle, saan liiankin kovan raivarin...
Jod se on yhtäänkään sulanut, se menee roskiin.
Tai maito lämmennyt, se menee roskiin...
Mutta ikinä en enään mihinkään homeiseen iske hampaitani kiinni.
Se on vissi se.
Kaikesta huolimatta, vaikka kotonani ei tavaroista välitetä, suurinpiirtein ihmisistä kuitenkin tavallaan välitetään.
Mutta kun on rahaa, niin helpoin tapa välittää, on ostaa tavaraa.
Minulla on onneksi täysin vastakkaiset periaatteet, ja onneksi rahaa ei ole yhtään senttiä ylinmääräistä.
Ei edes pysty ostaa kiintymystä lapsilta.
Kiintymys on ansaittava muilla keinoilla.
Olemalla läsnä.
Hyvää uutta vuotta kaikille!!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Leipä laitetaan suoraan pakkaseen, josta otetaan vain tarvittava määrä päivän käyttöön. "
Kais nyt sentään joskus tuoretta leipää syöt. Et kai kaikkia pakkasen kautta kierrätä?
" Valmis, ylijäänyt ruoka laitetaan jo lämpimänä rasiaan ja hetken jäähdyttelyn jälkeen pakkaseen.
Sieltä se syödään heti seuraavana päivänä."
Turhaa pakastamista tuokin, kyllä se säilyy seuraavaan päivään jääkaapissa.
Näiden perusteella sanoisin, että olet tullut hiukan neuroottiseksi lapsuudenkotisi juttujen takia.
Vähemmästäkin jää joitain traumoja.
Se ei kyllä ollut kirjoittamisen pointti.
Vaan se, että tälläistä sattuu, ja vielä monessakin kodissa....
Minä olen liiankin tarkka ruoan suhteen.
Sille en voi mitään.
Olen kyllä yrittänyt joustaa, mutta se johtaa aina siihen, ettei ruoka mene alas.
Tälläistä elämä välillä vain on.
Pahemminkin olisi voinut käydä....
Juu, ja syön kyllä tuoretta leipää.
Mutta aina illalla laitan sen pakastimeen.
Yön yli ei mikään ole pöydällä.
Sellaista se vain on.
Mietin miten toi kaikki on mahdollista...?
Ymmärrän todella hyvin jos et kestä miehesi jättävän esim voita pöydälle,ihme ettei sinulla ole enemmän traumoja..Voit olla ylpeä itsestäsi ettet ole siirtänyt lapsuudenkotisi tapoja omille lapsillesi.
Ihailen asennettasi ja etenkin itsenäisyyttäsi, että elät varojesi mukaan ja et osta lastesi kiintymystä rahalla. Nostan hattua, pärjäät hienosti!
Tarinasi kuulosti kamalalta, joskin tunnistin siitä jotain tuttua. Meilläkään ei kotona siivottu, tai siivottiin joskus, mutta siinä oli niin hirveä työ, kun kaikki elivät siivottomasti. Tai, etupäässä äitini eli. Ja äitihän se on, joka usein on kodinhengetär ja hänen pitäis herätä, jos koti on sikolätti. No, ymmärrän häntä sikäli, että työ navetassa oli niin raskasta ja täyspäiväistä ettei voimavaroja ollut enää kotiin. Etenkin kun masennus vaivasi. Mutta kyllä sitä sai pienenä hävetä, kun kavereita tuli kylään ja kuinka ne eivät uskaltanee käydä edes vessassa.... Tällaista tosiaan voi elämä olla. Mutta itse olen toisenlainen, äidin virheet tiedän ja tunnistan enkä totta vie aio siirtää niitä enää eteenpäin. Tähän katkeaa pitkä ketju, jota oma äitinikin on vain jatkanut perintönä. Äidin rooli perheessä on todellakin suuri!
Olet kyllä idiootti.
En menisi ikinä tuollaiseen paikkaan.