Laitoin tästä jo mt-palstalle mutta päätin hakea apua täältäkin. Pyydän apua keltä tahansa tietävältä. Olen 22-vuotias nainen jolla diagnosoitiin noin 4 vuotta sitten psykiatrinen sairaus joka on sukua skitsofrenialle, suvussani on mielenterveydenhäiriöitä jonkin verran. On viimeaikoina huolestuttamaan toden teolla mielenterveys ja työelämä. Olen joutunut perumaan työkkärin kursseja huonon mielenterveyteni vuoksi (minulla oli tietenkin lausunto lääkäriltä). Ainoa tekemäni kesätyö viime kesänä oli täysi fiasko, jouduin lopettamaan mielenterveyden romahduksen ja stressin vuoksi. Tällä hetkellä kaikki odottavat minua hakemaan työtä kuin normaali täysterve ihminen, työkkäri, kela, ystävät, ja erityisesti eniten perhe ja vanhemmat. Jouduin aloittamaan tuetun työnhaun uudelleen, mutta ongelmani on että jopa tavalliset mielenterveyskuntoutujille suunnitellut työhönvalmennuksetkin tuntuvat liian raskailta (6 h joka arkipäivä). Työhönvalmentaja ei tahtoisi tämän takia ottaa minua mielenterveystyönvalmennukseen koska ei usko minun jaksavan. Työkkärissä lähennä naureskelevat kun väitin nuorille mt-aikuisille suunnatusta klubitalosta olevan jotain apua työllistymiseen. Mitä minun sitten pitäisi tehdä? En tiedä pystynkö terveydeltäni opiskelemaan tai käymään oikeassa työssä, ammattitutkinto löytyy mutta ei juuri kokemusta. Olen nyt hakenut työkokeiluun oikealla työpaikalla ja pelottaa. Suurimpia ongelmiani on että sairauttani kohdellaan kuin ikuista tabua. Kukaan huom KUKAAN ei ole missään vaiheessa edes mielenterveystoimistossa ja terapiassa ehdottanut kuntoutustuen hakemista tai osakuntoutustukea saati jonkinlaista sairaslomaa. Paasaavat vain lääkityksen tärkeydestä ja oman olon tarkkailusta. Pitäisi sinnitellä sairauden kanssa työttömyysturvalla ja perustyönhaulla. Miten olette itse työelämässä vai oletteko siinä ollenkaan? Suurin osa mielenterveyskuntoutuja-ystävistäni ovat työkyvyttömyyseläkkeellä olleet monta vuotta kun eivät sairaudestaan pysty lähteä ainakaan kokoaikatyöhön tai opiskelemaan. Tuntuu että heidät on otettu tarpeeksi vakavasti ja ovat saaneet tarpeeksi neuvontaa ja tukea. Oli pakko purkautua tänne. Olisin niin ikikiitollinen jos joku osaisi vastata jotakin.
Mielenterveydenhäiriö ja työkyky
sjkdfhfhf
15157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Lopeta pillerit. Psykiatria on pelkkää paskaa, se ei perustu tosiasioihin.
Tuo nyt ei auta aloittajaa lainkaan. Jos mielestäsi lääkkeet eivät toimi ja terapia ei toimi, mitä ehdotat tilalle? Itseään niskasta tarttumista? Yksinään selviytymistä?
Työ auttaa, eikä vikinä.
terveyden ammattilaiset osaa hoitaa mielenterveysasiat. kannattaa luottaa vain ammattilaisin - huom!!!
mutta nykyään ei nuoret enää pääse mielentervyseläkkeelle ja eduille, kun linja on koventunut kun on liikaa jo mielenytervys eläkeläisiä.
ja valtion rahat menee pakolaisten lepo lomiin suomessa, niin ei ole enää varaa hoitaa suomalaisia. ikävä kyllä....
Tuokaan ei auto aloittajaa tai aiheesta huolestuneita mitenkään, tuo on vain mielipidekirjoitus.....
Valitettavasti en osaa auttaa asiassasi. Siitä huolimatta kaikkea hyvää Sinun elämääsi, kyllä asiat siitä ajallaan ja tavallaan järjestyvät. Älä välitä noista täällä olevista tyhmistä ja ilkeistä kommenteista. Niistä näkee, että joillakin on tosi paha olo ja purkavat sitä oloaan mm. tänne ihan ulkopuolisiin ihmisiin.
Lääkitys ja toisaalta sitten sinulla pitäisi aivan selvästi olla joku tukihenkilö vaikka mt-toimiston kautta, jonka luona voisit käydä keskustelemassa. Itse en kyllä käyttäisi niitä mt-todistuksia ainakaan työkkäriin päin... jatkossa ne merkinnät seuraavat sinua loppuikäsi jos työkkärin kanssa joudut asioimaan, siis ne merkinnät joita nyt tehdään sinun työkkärikertomukseesi. No jaa, tosin lääkärinlausunnossa nyt ei tarvitse kovin tarkkaan kaikkea kertoa... kyllähän lääkäri sen ymmärtää ja tekee lausunnon sen mukaan, tai sitten vain A-todistuksella jossa ei näy kuin diagnoosi.
Mutta jotta jaksaisit (tosin en tiedä kuinka paha vaivasi on) tarvitset ehdottomasti jonkinlaisen tukihenkilön, jonka luona voit käydä ainakin siihen asti kunnes olet asettunut työpaikkaasi ja löytänyt sen oman paikkasi siellä, jossa sinun ei tarvitse tuntea itseäsi epävarmaksi tai joka ei ahdista.
Ota LSD:tä se aukaisee lukot aivoistasi, jonka jälkeen voit alkaa painamaan röitä. Olin itsekkin ennen tuommoinen "mielenterveys ongelmista" kärsivä lusmu, mutta sitten ajattelutapa jotenkin muuttui ja menin koulun kautta röihin.
täältä sekoilemasta, vajakki.
1. jos suomesta löytyy sairaudellesi vertaistukiryhmää, ry:tä tjms. liity siihen
2. selvitä itse mihin olet oikeutettu, usein hoitavat tahot eivät tiedä, työkkäri ja kela vielä vähemmä
3. pyydä aina kelaan ja työkkäriin asiointiavustaja(kaveri tjms.), nauhoita keskustelut(muuten voi neuvot matkalla muuttua)
4. lääkäriltä diagnoosi ja lausunto
5. mieti miksi muiden mielestä olet "liian hyvässä kunnossa", ethän anna itsestäsi liiaan vahvaa kuvaa?
6. mitä itse haluaisit tehdä?
7. vaadi, muuten et saa
Annetaan nyt vähän toisenlainen vastaus, kun mitä täällä on tähän asti annettu. En vähättele ihmisten kulloisiakin mielentuntemuksia, ne ovat varmastikin hyvinkin todellisia silloin kun ne siltä hetkellisesti, arjen haasteiden alkuvaiheessa tuntuu MUTTA;
Tuo työn ja sen aiheuttamien romahdusten karttaminen, ja kaverien kaltaisten mielenterveyseläkkeistä haaveilu ei tuo sinulle työkyvyn tuntua. Vain karaisemalla pääset niistä eroon. Katso maapallon ihmisiä ja suhteuta ongelmasi; jossain nähdään nälkää, toisaalla asutaan kadulla ja tongitaan ruokaa roskiksista, kaatopaikoilta, kerjäämällä, ja jossain muualla taas vietetään 16 tuntisia päiviä euron päiväpalkalla. Asumuksia on peltihökkeleistä savi - ja kaislamajoihin. Monille pelkkä ruoan saaminen on vaikeaa köyhyyden takia. Sitten meillä on täällä eräs, jolle koulun terveydenhoitaja on tuputtanut kaikki lääkei-mperiumien mielentilalääkkeet, Suomalaisen sairauden ylläpitoon optimoidut ajatukset ja illuusiot siitä että 20% nuorista on jonkinasteisen mielentilalääkityksen tarpeessa.
Herää, sinä elämän yltäkylläisyydessä elävä 550 e/kk työtön vapaa länsimainen ihminen lämpimine kerrostaloyksiöine, kukkurallisine ruoka-annoksine, upeine puhtaine vaatteineen. Suhteuttamalla vähän, ymmärtää asioiden olevan enemmän kuin hyvin. On ilmainen koulutusjärjestelmä, työttömyyskorvaukset, opintotuet, asumistuet jne. jne.
Joillakin voi mennä itse sitä kunnolla tajuamatta, niin hyvin niin pitkään, että mikään ei enää kelpaa ellei se ole täydellistä. Kutsuttakoon sitä krapulaksi, bulimiaksi, turtumiseksi, nirppanokkaisuudeksi, what ever. Mutta sitä se lopulta enemmän kuin useinmiten on.
Pelko voi olla pelkoa siitä että pelko osoittautuu tyhjänpäiväiseksi, ja perusteet pelolle romahtaa. On helpompi uskoa johonkin ja puollustaa kuin muuttaa käsityksiä, etenkin kun on kyse omasta itsestään. Jos nyt kuitenkin kaiken tämän jälkeenkin olet sitä mieltä, ettet ole tarpeeksi vahva, mene sinne mielenterveystoimistoon ja käy siellä. He selitttää tämän kaiken saman, 1; 100 laimennetuin lausein, jaettuna 60 vuodelle ja sinä uskot kaiken mitä he hissukseen sinulle valottaa koska uskot heidän auktoriteetteihin, ja he vieläpä tietävät sen.
Elämä on loputonta itsensä hiomista ja sparraamista ainakin punamullan mielestä.
aina löytyy joku joka tekee asiasta poliittisen, ja sitten ollaankin jo takaisin siinä ettei mikään kannnata kun väärät ihmiset on jotain sitä ja tota mieltä
Ei se ole mitään vainoamista jos joku pitkäaikaisesti seuraa ja koet pelkoa TAI AHDISTUSTA.
muuta toiseen kaupunkiin, vai pelottaako sekin uutena asiana?