Kierre on olemassa. Mies käy käsiksi, ei käsittele tai keskustele asiasta - pyytää anteeksi kyllä, mutta ei halua puhua naisen pahasta olosta. Nainen on alkoholiin pahassa päivittäisessä koukussa ja pyrkii siitä eroon. Floppeja tulee, yleensä kun nainen jättää juomasta ja alkaa puhumaan asioista eikä keskity vain tukahduttamaan oloaan alkoholilla. Isoja riitoja pienistä asioista ja haukkumista ja solvaamista - lopulta käsiksi käymistä. Mies ymmärtää toimintansa vääryyden ja ymmärtää että menee överiksi, silti syy on siinä mitä nainen on sanonut/tehnyt tai esim. edellisviikkona sekoillut kännissä kotona.
Mies ei oma-aloitteisesti halua puhua harmeistaan - esim. naisen tekemät virheet tulevat ilmi myöhemmin jonkun riidan yhteydessä. Mies itse ei niistä keskustele, ennen kuin riidassa tuo ne esille - riidan aiheesta huolimatta.
Nainen juo kotona yksinäisyyteen/tukahduttaakseen keskusteluntarvetta ja isoksi osaksi jo pelkkää addiktiotaan.
Naisen puheyrityksistä hermostutaan ja mies nälvii/haukkuu ja jopa imitoi aliarvostaen naisen puhetta.
8 vuotta yhdessä, ongelmia enenevässä määrin viimeiset 2 vuotta.
Nainen on tarkka myös alkoholinvaikutuksen alaisena omasta suustaan, mutta ei äänensävystä - 8 vuoden aikana pahin sana miehestä on ollu "TYHMÄ".
Mies haukkuu ja solvaa avoimesti, huorittelusta sairaan kautta hulluun.
Viimeisin pahoinpitelytilanne:
Nainen selvinpäin toista päivää, mies tulee kotiin. Nainen haluaa puhua jostain asiasta, mies ei. Nainen puhuu. Kierrokset nousee miehellä. Nainen ei huomaa ja jatkaa asian puhumista. Mies haukkuu. Nainen kiihtyy haukkumisesta mutta jatkaa asiasta puhumista. Mies hermostuu jossain vaiheessa ja käy käsiksi (kuristaa ja nostaa päästä - irrottaa hetkeksi). Nainen kaataa viilenneen maitokahvin miehen paidalle ja jatkaa aiheesta "voit käydä päälle, mutta asioista on silti puhuttava" -huutaen. Mies ottaa ison kattilakannen käteensä ja karjuu ja tulee kohti. Nainen peittää pään ja pysyy paikoillaan. Mies huutaa "Ymmärrän miksi sua on ennenkin piesty - sitähän sä oikein kerjäät!". Nainen ottaa uuden maitokahvin ja sanaharkka jatkuu. Naisen mielestä asiasta on silti keskusteltava. Mies raivostuu uudestaan, ja nappaa kiinni kurkusta, hiuksista ja nostaa vastustelevan naisen keittiöntasolta istumasta selkä edellä lattiaan. Nainen toteaa nostotilanteessa että "Tiedetään että olet vahva ja pystyt sillä pärjäämään!". Mies ymmärtää tilanteen menneen liian pitkälle.
Nainen pyytää auton avaimia. Mies kieltää avainten antamisen ellei nainen kerro minne on menossa. Nainen saa lopulta avaimet. Nainen menee terveyskeskukseen näyttämään ruhjeet kaulassa ja päässä. Unohtaa tietty näyttää selän ruhjeen, mutta saa unilääkkeen. Nainen palaa kotiin viinikaupan kautta.
Tarvitseeko edes sanoa onko kirjoittaja nainen vai mies? :)
Mies väkivaltainen ja nainen alkoholisti
Mouto
2
205
Vastaukset
- luodut-toisilleen
Juu. Rakkaudesta se hevonenkin potkii.
- Mouto
Hiljaista pitelee tässä keskustelussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770