Kaikkein halvimmaksi tulee, kun kaikki homerakennukset ja homekoulut puretaan kokonaan maantasalle ja sitten rakennetaan täysin uutta, niin silloin kaikki onnistuisi kerralla.
Tämä voisi olla siinäkin mielessä hyvä idea, että se auttaisi nuoria terveyden puolesta parempaan koulutukseen. Monet opettajat ja professorit ovat jo niin sairaita ja tympääntyneitä homekouluihin/homeoppilaitoksissa ja siellä sairasteluun, että he eivät ole kiinnostuneet oppimisen lopputuloksesta. Suomen kaupunkien pitää nyt jo viimein avata silmät tämän päivän ongelmaan. Kouluissa lapset ja nuoret, sekä henkilökunta kärsivät pahasti joka ikinen päivä homerakennuksien takia.
Homekoulut aihettavat vakavia seurauksi kaikille nuorille, esim. kroonisia sairauksia, mielenterveys ongelmia, pahoin vointia niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lisäksi home- ja bakteeritoksiineilla on syöpää aiheuttavia, neurotoksisia, immunotoksisia ja elinvaurioita aiheuttavia ominaisuuksia, joten kaikki koulut/rakennukset tulisi arvioida puolen vuoden välein.
Ei kannatta korjata kun uuden tekeminen tulee huomattavasti halvemmaksi. Sekä ehdoton kielto homedesinfiointien käyttöön kaikilla menetelmillä, koska niistä on enempi harmia ihmisille joilla on ollut pitkäaikainen altistuminen ja terveyden menetys sisäilman myrkyllisyyden vuoksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.