elatusavusta ja tuesta -vääntäkää joku rautalankaa

siis jos lapset ovat 70%:sti minulla eron jälkeen ja miehen tulot ovat pienet verrattuna omiini.. ja lastenvalvojalla vahvistetaan miehen maksamaksi elatusavuksi pienempi summa kuin se "elatustuen minimi"... tällöin ilmeisesti saan lisäksi elatustukea sen erotuksen verran? Ja jos ex-mieheni maksaa kiltisti sen vahvistetun määrän, niin eihän häneltä sitten enää sitä erotusta peritä??
20170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

eikä elatustuessa ole mitään minimiä..sopikaa lapsen asumisesta 50/50
ja ei elatusapua ei ongelmaa tai vaikka sulla lapset 70% voi silti sopia ex
puolisosi kanssa elatusavun olevan 0 eur, jolloin saat aina kelasta 150 eur/ kk

Äänestä
  • Ap kirjoitti ihan muuten ihan oikein, mutta tuo n. 150 euroa ei ole elatusTUEN minimi vaan maksimi (sen enempää Kela ei koskaan maksa). ElatusAVUN mimini taas on 0 euroa. Jotta saa Kelan elatustukea, on lastenvalvojan vahvistamassa sopimuksessa (tai oikeuden tuomiossa) oltava maininta, että elatusapu on pieni elatusvelvollisen huonon taloudelllisen tilanteen vuoksi.
    Ei ole mitään järkeä sopia 50/50 asumisesta, jos sitä ei ole tarkoitus noudattaa.

    Äänestä

  • sossupaholainen kirjoitti:

    Ap kirjoitti ihan muuten ihan oikein, mutta tuo n. 150 euroa ei ole elatusTUEN minimi vaan maksimi (sen enempää Kela ei koskaan maksa). ElatusAVUN mimini taas on 0 euroa. Jotta saa Kelan elatustukea, on lastenvalvojan vahvistamassa sopimuksessa (tai oikeuden tuomiossa) oltava maininta, että elatusapu on pieni elatusvelvollisen huonon taloudelllisen tilanteen vuoksi.
    Ei ole mitään järkeä sopia 50/50 asumisesta, jos sitä ei ole tarkoitus noudattaa.

    "sossupaholaisääliö" unohti taas sen tärkeimmän asian eli lastenvalvo-jalla/ ns. "viranomaisella" ei ole oikeuttta ottaa kantaa mahdillisen sopimuksen sisältöön; ja kuka sanoi sinun ja lapsen äidin lisäksi ettei 50/50 asumista ole tarkoitus noudattaa..äidin ja "viranomaisen/ las-tenvalvojan" kanta kun ei ole se kuuluisa lapsen etu jos ylipäätään edes
    tiedät ja ymmärrät mikä on lapsen etu ja mitä se tarkoittaa, sillä se ei
    ole ainakaan äidin ja "viranomaisen" valehtelu ja perätön lausuma tuo-mioistuimessa lapsen olosuh-teista, toiveista ja lausunnoista, asumi-sestaan omalla isällään, mitä oikeasti on tapahtunut, mitä oikeasti osa-puolet, lapset ja "viranomaiset ovat "selvitystyössään" lausuneet.

    Äänestä

  • "Ei peritä" ehdotti sovittavaksi 50/50 vaikka todellisuudessa lapset olisivat 70 % äidillä. Eli nimimerkki "EI peritä" sanoi niin. Lastenvalvojan virkavelvollisuuksiin kuuluu auttaa sopimuksen syntymiseen, joten siihen sisältyy myös oikeus ottaa kantaa. Vanhemmat kuitenkin päättävät. Vain jos sopimus on vastoin lapsen etua, lastenvalvojalla on oikeus kieltäytyä vahvistamasta sitä.

    Äänestä

  • sossupaholainen kirjoitti:

    "Ei peritä" ehdotti sovittavaksi 50/50 vaikka todellisuudessa lapset olisivat 70 % äidillä. Eli nimimerkki "EI peritä" sanoi niin. Lastenvalvojan virkavelvollisuuksiin kuuluu auttaa sopimuksen syntymiseen, joten siihen sisältyy myös oikeus ottaa kantaa. Vanhemmat kuitenkin päättävät. Vain jos sopimus on vastoin lapsen etua, lastenvalvojalla on oikeus kieltäytyä vahvistamasta sitä.

    "sossupaholaisääliö" unohti taas sen tärkeimmän asian eli lastenvalvo-jalla/ "viranomaisella" ei ole oikeuttta ottaa kantaa mahdillisen sopimuk sen sisältöön; ja kuka sanoi sinun ja lapsen äidin lisäksi ettei 50/50 asu- mista ole tarkoitus noudattaa..äidin ja "viranomaisen/ lastenvalvojan" kanta kun ei ole se kuuluisa lapsen etu jos ylipäätään edes tiedät ja ym-märrät mikä on lapsen etu ja mitä se tarkoittaa, sillä se ei ole ainakaan äidin ja "viranomaisen" valehtelu ja perätön lausuma tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, toiveista ja lausunnoista, asumisestaan omalla isäl- lään, mitä oikeasti on tapahtunut, mitä oikeasti osapuolet, lapset ja vi-
    ranomaiset ovat "selvitystyössään" lausuneet.

    Aivan lastenvalvojan virkavelvollisuuksiin kuuluu auttaa ja ohjeistaa vanhempia; mutta lastenvalvojalla ei ole kuitenkaan mitään oikeutta
    ottaa kantaa mahdollisen sopimuksen sisältöön, sillä lapsen huoltoa,
    asumista/ tapaamisoikeutta, elatusta koskevat sopimukset ovat aino astaan vanhempien välisiä keskinäisiä ja vapaaehtoisia sopimuksia,
    jotka tuomioistuin tai lastenvalvoja virkansa puolesta ainoastaan pyyn nöstä vahvistuttaa ottamatta itse kantaa sopimuksen sisältöön; kuten itsekkin totesit vanhemmat kuitenkin päättävät, eikä kuten Raision kaupungin ex-lastenvalvoja, lautamies, käräjäoikeuden sovittelija Veik-
    ko Anttila totesi lapsen edun olevan ettei lapsi saa tavata isäänsä yhte-näkään arkipäivänä, arki- ja juhlapäivänä vuodessa ilmoittaessaan ettei minun tarvitse lastenvalvojana perustella, mikäli et suostu äidin kaik-
    kiin vaatimuksiin et tule saamaan koskaan mitään ja näkemään kos-
    kaan lapsiasi; valehdellen myöhemmin myös avi:lle kanteluvastinees-
    saan isän lähteneen kesken pois suuttuessaan, kun ei saanut tahtoaan läpi poistaessaan itse molemmat vanhemmat lastenvalvojana kesken neuvottelujen ilmoittaessaaan ettei keskusteluja ja neuvotteluja enää koskaan jatketa lastenne asiassa Raision kaupungissa ja sen sosiaali- toimessa, lastenvalvojalla.

    Mikä on lapsen jos ylipäätään edes tiedät ja ymmärrät mikä on lapsen
    etu ja mitä se tarkoittaa, sillä se ei ole ainakaan äidin ja "viranomaisen" valehtelu ja perätön lausuma tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, toiveista ja lausunnoista, asumisestaan omalla isällään, mitä oikeasti
    on tapahtunut, mitä oikeasti osapuolet, lapset ja "viranomaiset ovat "selvitystyössään" lausuneet.

    Lastenvalvojalla ei ole missään olosuhteissa mitään oikeutta ottaa
    kantaa vanhempien keskinäisen sopimuksen sisältöön ja jättää virkan-
    sa puolesta vahvistuttamatta vanhempien keskinäistä sopimusta, kos-
    ka mahdolliset sopimukset ovat aina vanhempien välisiä keskinäisiä ja vapaaehtoisia sopimuksia, jotka joko tuomioistuin tai lastenvalvoja vain pyynnöstä vahvistuttaa. Menikö tämä nyt sossupaholaisääliölle varmas
    ti jakeluun. Ilmankos "lastenvalvojan" kalenteri on puukattu täyteen ja pitkät jonot kun täällä työaikana päivystää hoitamatta omia työtehtävi-ään, jos tätä lapsen vieroittamista isästään edes voi työksi kutsua; va-lehdellessaan tuomioistuimessa lapsen olosuhteet, toiveet ja lausunnot perattömässä lausumassaan ja "sairaudessaan"

    Äänestä

  • lastenvalvoja kirjoitti:

    sossupaholaisääliö" varmasti vastaa; miten on mahdollista Raision kaupungin ex-lastenvalvoja Veikko Anttilan toimia virassa lasten-
    valvojana ja olla samanaikaisesti käsittelemässä lasten asiaa kärä- jäoikeudessa lautamiehenä ja sovittelijana valehdellessaan lapsen olosuhteet, toiveet ja lausunnot perättömässä lausumassaan..

    Se sama "Ei peritä"nimimerkki sanoi, että tehkää sopimus, vaikka ette sitä noudatakaan. En minä. Ja miten voi neuvoa, jos ei mitenkään voi ottaa kantaa? Ja lapsen edun vastainen sopimus on jätettävä vahvistamatta, muuten syyllistyy virkavirheeseen.

    voi neuvoa ja ohjeistaa mikä olisi hänen ajatuksensa asiassa sopimuksen aikaansaamiseksi ja sitten vanhemmat yhdessä sopivat asian, johon las-tenvalvoja ei puutu ja ota kantaa; mutta ei näin kuin Raision kaupungin
    ex-lastenvalvoja, lautamies, käräjäoikeuden sovittelija Veikko Anttila to-tesi lapsen edun olevan ettei lapsi saa tavata isäänsä yhtenäkään arkipäi vänä, arki- ja juhla-päivänä vuodessa ilmoittaessaan ettei minun tarvitse lastenvalvojana perustella, mikäli et suostu äidin kaikkiin vaatimuksiin et tule saamaan koskaan mitään ja näkemään koskaan lapsiasi. Ja jos kieltäy
    ty vahvistuttamasta vanhempien keskinäistä sopimusta syyllistyy virkavir
    heeseen, josta on mm. avin kantelupäätös ja tuomioistuimen ratkaisu.

    Äänestä

  • sossupaholainen kirjoitti:

    Se sama "Ei peritä"nimimerkki sanoi, että tehkää sopimus, vaikka ette sitä noudatakaan. En minä. Ja miten voi neuvoa, jos ei mitenkään voi ottaa kantaa? Ja lapsen edun vastainen sopimus on jätettävä vahvistamatta, muuten syyllistyy virkavirheeseen.

    ossupaholaisääliö" varmasti vastaa; miten on mahdollista Raision kaupungin ex-lastenvalvoja Veikko Anttilan toimia virassa lasten-
    valvojana ja olla samanaikaisesti käsittelemässä lasten asiaa kärä- jäoikeudessa lautamiehenä ja sovittelijana valehdellessaan lapsen olosuhteet, toiveet ja lausunnot perättömässä lausumassaan..

    Äänestä

  • sossupaholainen kirjoitti:

    Se sama "Ei peritä"nimimerkki sanoi, että tehkää sopimus, vaikka ette sitä noudatakaan. En minä. Ja miten voi neuvoa, jos ei mitenkään voi ottaa kantaa? Ja lapsen edun vastainen sopimus on jätettävä vahvistamatta, muuten syyllistyy virkavirheeseen.

    sanoi; "eikä elatustuessa ole mitään minimiä..sopikaa lapsen asumisesta 50/50 ja ei elatusapua ei ongelmaa tai vaikka sulla lapset 70% voi silti sopia ex puolisosi kanssa elatusavun olevan 0 eur, jolloin saat aina kelas
    ta 150 eur/ kk". Nimimerkki "Ei peritä" ei sanonut, "että tehkää sopimus, vaikka ette sitä noudatakaan". En minä sanonut noin vaan nimim. sossu-paholainen sanoi.

    Äänestä

  • sossupaholainen kirjoitti:

    Se sama "Ei peritä"nimimerkki sanoi, että tehkää sopimus, vaikka ette sitä noudatakaan. En minä. Ja miten voi neuvoa, jos ei mitenkään voi ottaa kantaa? Ja lapsen edun vastainen sopimus on jätettävä vahvistamatta, muuten syyllistyy virkavirheeseen.

    sanoin; vaikka sulla lapset 70% voi silti sopia ex puolisosi kanssa elatusavun olevan 0 eur, jolloin saat aina kelasta 150 eur/ kk

    Äänestä

  • eiperitä kirjoitti:

    sanoin; vaikka sulla lapset 70% voi silti sopia ex puolisosi kanssa elatusavun olevan 0 eur, jolloin saat aina kelasta 150 eur/ kk

    Miksi kelan pitää elättää vanhemman puolesta?

    Äänestä

  • Lapsionvastuu kirjoitti:

    ja sosiaaliviranomaiset valehtelevat tuomioistuimessa lapsen olosuhteet,
    toiveet ja lausunnot, mitä oikeasti on tapahtunut perättömässä lausumas saan ja sairaudessaan; ei elatusta ilman huoltoa ja lapsen asumista myös omalla isäällään..

    Äänestä

  • koskaäiti kirjoitti:

    Missä tuo ap kertoi tuollaista?

    Äänestä

  • Lapsionvastuu kirjoitti:

    Missä tuo ap kertoi tuollaista?

    ja sosiaaliviranomaiset valehtelevat tuomioistuimessa lapsen olosuhteet,
    toiveet ja lausunnot, mitä oikeasti on tapahtunut perättömässä lausumas saan ja sairaudessaan; ei elatusta ilman huoltoa ja lapsen asumista myös omalla isäällään...

    Äänestä

  • lastenvalvoja kirjoitti:

    "sossupaholaisääliö" unohti taas sen tärkeimmän asian eli lastenvalvo-jalla/ "viranomaisella" ei ole oikeuttta ottaa kantaa mahdillisen sopimuk sen sisältöön; ja kuka sanoi sinun ja lapsen äidin lisäksi ettei 50/50 asu- mista ole tarkoitus noudattaa..äidin ja "viranomaisen/ lastenvalvojan" kanta kun ei ole se kuuluisa lapsen etu jos ylipäätään edes tiedät ja ym-märrät mikä on lapsen etu ja mitä se tarkoittaa, sillä se ei ole ainakaan äidin ja "viranomaisen" valehtelu ja perätön lausuma tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, toiveista ja lausunnoista, asumisestaan omalla isäl- lään, mitä oikeasti on tapahtunut, mitä oikeasti osapuolet, lapset ja vi-
    ranomaiset ovat "selvitystyössään" lausuneet.

    Aivan lastenvalvojan virkavelvollisuuksiin kuuluu auttaa ja ohjeistaa vanhempia; mutta lastenvalvojalla ei ole kuitenkaan mitään oikeutta
    ottaa kantaa mahdollisen sopimuksen sisältöön, sillä lapsen huoltoa,
    asumista/ tapaamisoikeutta, elatusta koskevat sopimukset ovat aino astaan vanhempien välisiä keskinäisiä ja vapaaehtoisia sopimuksia,
    jotka tuomioistuin tai lastenvalvoja virkansa puolesta ainoastaan pyyn nöstä vahvistuttaa ottamatta itse kantaa sopimuksen sisältöön; kuten itsekkin totesit vanhemmat kuitenkin päättävät, eikä kuten Raision kaupungin ex-lastenvalvoja, lautamies, käräjäoikeuden sovittelija Veik-
    ko Anttila totesi lapsen edun olevan ettei lapsi saa tavata isäänsä yhte-näkään arkipäivänä, arki- ja juhlapäivänä vuodessa ilmoittaessaan ettei minun tarvitse lastenvalvojana perustella, mikäli et suostu äidin kaik-
    kiin vaatimuksiin et tule saamaan koskaan mitään ja näkemään kos-
    kaan lapsiasi; valehdellen myöhemmin myös avi:lle kanteluvastinees-
    saan isän lähteneen kesken pois suuttuessaan, kun ei saanut tahtoaan läpi poistaessaan itse molemmat vanhemmat lastenvalvojana kesken neuvottelujen ilmoittaessaaan ettei keskusteluja ja neuvotteluja enää koskaan jatketa lastenne asiassa Raision kaupungissa ja sen sosiaali- toimessa, lastenvalvojalla.

    Mikä on lapsen jos ylipäätään edes tiedät ja ymmärrät mikä on lapsen
    etu ja mitä se tarkoittaa, sillä se ei ole ainakaan äidin ja "viranomaisen" valehtelu ja perätön lausuma tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, toiveista ja lausunnoista, asumisestaan omalla isällään, mitä oikeasti
    on tapahtunut, mitä oikeasti osapuolet, lapset ja "viranomaiset ovat "selvitystyössään" lausuneet.

    Lastenvalvojalla ei ole missään olosuhteissa mitään oikeutta ottaa
    kantaa vanhempien keskinäisen sopimuksen sisältöön ja jättää virkan-
    sa puolesta vahvistuttamatta vanhempien keskinäistä sopimusta, kos-
    ka mahdolliset sopimukset ovat aina vanhempien välisiä keskinäisiä ja vapaaehtoisia sopimuksia, jotka joko tuomioistuin tai lastenvalvoja vain pyynnöstä vahvistuttaa. Menikö tämä nyt sossupaholaisääliölle varmas
    ti jakeluun. Ilmankos "lastenvalvojan" kalenteri on puukattu täyteen ja pitkät jonot kun täällä työaikana päivystää hoitamatta omia työtehtävi-ään, jos tätä lapsen vieroittamista isästään edes voi työksi kutsua; va-lehdellessaan tuomioistuimessa lapsen olosuhteet, toiveet ja lausunnot perattömässä lausumassaan ja "sairaudessaan"

    Kyllä! Kuka näille sossutantoille voisi ilmaista että omia intressejään he etsii eivätkä perheen / lapsien. Saakohan se provikkapalkkaa.

    Äänestä

  • sossupaholainen kirjoitti:

    "Ei peritä" ehdotti sovittavaksi 50/50 vaikka todellisuudessa lapset olisivat 70 % äidillä. Eli nimimerkki "EI peritä" sanoi niin. Lastenvalvojan virkavelvollisuuksiin kuuluu auttaa sopimuksen syntymiseen, joten siihen sisältyy myös oikeus ottaa kantaa. Vanhemmat kuitenkin päättävät. Vain jos sopimus on vastoin lapsen etua, lastenvalvojalla on oikeus kieltäytyä vahvistamasta sitä.

    Miten voi tuo sossupaholainen päätellä että on lapsen etu, että toiselta vanhemmalta peritään elatusmaksua, vaikka se ei olisi vanhempien tahto.
    Vastaus: Heitä on käsketty tekemään näin! Lapsen etu on vaan termi jota hyväksikäytetään. Pitää vaan olla mahdollisimman paljon päätöksiä, ja liikevaihtoa. Näyttää niin tehokkaalle, mutta tietääköhän he että se tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Kyllä sitä rahasta kiukutellaan ja todetaan miten kalliiksi jokin tulee yhteiskunnalle. Niin tulee. Tuollaiset turhanpäiväiset byrokraatit jotka vaan tahtovat ihmisten riitelevän. He tahtovat vain uskotella ihmisille miten tarpeellisia muka ovat ja kuinka huonosti asiat ovat. Ja mitä ikävämmiksi he itse saavat asiat sitä edullisemmalta he saavat asian näyttävän. Natsipolitiikkaa, mutta eihän he itse sitä tahdo ymmärtää.
    Kumpa ymmärtäisit sossupaholainen että olet orja jonka tehtävä on pahentaa asioita, jotta osa korruptoituneista voisivat rikastua, siirrellä lapsia ja rahaa mielivaltaisesti kavereille. Kunhan vaan vanhemmat eivät päättelisi lapsiensa parasta.

    Äänestä

Ei kela sentään ole mikään maksuautomaatti, jos kerran lasketaan, että elatuskykysi on 70% ja exn 30%. Ei kela maksa mitään. Tilanteen pitää olla niin, ettei vanhempien yhteinen elatuskyky riitä.

Äänestä
  • estäessään tarkoitushakuisesti isän huollon ja lapsen asumisen, oikeuden myös omaan isäänsä äidin ja sosiaaliviranomaisten valehdellessa tuomio-
    istuimessa lapsen olosuhteet, toiveet ja lausunnot perättömässä lausu-
    massaan..sitä saa mitä tilaa arvoisat ns. "viranomaiset" ja yhruikut:)..he hee!!!

    Äänestä

  • maksaa; äidin omistaessa kaksi velatonta kiinteiistöä arvo 600 000 eur, kaksi velatonta autoa arvo 70 000 eur, äidillä lisäksi varallisuutta pankissa yli 200 000 eur ja lapsilla yli 300 000 eur, kela maksaa vielä päälle ela-tustuet, vaikka lainsäädännön mukaan elatustukea ja/ tai elatusapua maksetaan vain mikäli lapsi ei muutoin saa elatusta itseltään..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

halootampere kirjoitti:

siis jos lapset ovat 70%:sti minulla eron jälkeen ja miehen tulot ovat pienet verrattuna omiini.. ja lastenvalvojalla vahvistetaan miehen maksamaksi elatusavuksi pienempi summa kuin se "elatustuen minimi"... tällöin ilmeisesti saan lisäksi elatustukea sen erotuksen verran? Ja jos ex-mieheni maksaa kiltisti sen vahvistetun määrän, niin eihän häneltä sitten enää sitä erotusta peritä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu