Olenko minä ainoa joka on huomaavinaan muutoksen? Kun katselen -20v poikia, huomaan että he ovat aivan eri tasolla kuin minä vain pari vuosikymmentä sitten. Paljon useampi käy salilla, pukeutuu muodikkaisiin ja istuviin vaatteisiin. Jopa nuoret miehet lukevat kirjoja ja artikkeleita itsensä kehittämisestä ja naisten viettelemisestä. Kuinka hankkia kesäksi V-mallinen ylävartalo? Kuinka korostaa pituutta ja hartioita valitsemalla oikea vaatekokonaisuus? Kuinka viestittää alitajuisesti että olet vahva, mutta samalla ettet ole liian vahva?
Nämä killit ovat aivan eri tasolla kuin me nuorina.
Mutta naiset...voi jösses sentään. Sitä jenkkakahvojen, pömppisten ja selluliitin määrää. Parikymppisillä! Puheet ovat kuin ammattikoululaisilla silloin kun minä olin lukiossa - on "vitutusta", "panoja", "huorraa", jne. Pakit annetaan tylysti, ja miesten ulkonäköä arvostellaan täysin armotta. Vaikuttaa myös siltä että aikaisempaa harvemmat seurustelevat, ilmeisesti muodissa on erilaiset järjestelyt kuten "fuckbuddyt".
Niin, parikymppisellä tytöllä riittää suosiota, ilman että tekee mitään. Saman ikäisellä pojalla ei, ainakaan ilman kovaa työtä.
Vaan mikä on tulevaisuus jos sama meno jatkuu? Kun olin tuikitavallinen 23-vuotias ujo poika, minä seurustelin nätin, hoikan, kivan ja hyvätapaisen koulukaverin kanssa. Tulevan vaimoni. Nykypäivän maailmassa tuskin pärjäisin kisassa, olisinkohan yksi näistä "AT-miehistä". Nätti ja hoikka tuntuu olevan harvinaisuus, ja hyvätapaista tyttöä pojat savat etsiä kuin neulaa heinäsuovasta. On siinä sovittamista kun nämä pojat ja tytöt joskus miettivät avioitumista. Kun tytöt ei saakaan (kolmekymppisinä) komeinta prinssiä, eikä pojat saa nuorta tai hoikkaa, mikä oli ennen ihan normi eikä mikään "Ylemmän Tason Nainen".
Jos olet 40 , käy huviksesti muutammana iltana nuorten suosimassa yökerhossa (selvin päin, kuskina naapurisi tytölle ja hänen kavereilleen). Hämmästyt. Ehkä järkytyt.
Kilpailu naisista, nyt vs. ennen
204
2885
Vastaukset
- pyhjapah
Vanhuuden merkki kun alkaa taivastella nykynuorisoa. Sitä nykynuorisoa paheksuttiin vanhojen kirjoitusten perusteella jo antiikin aikana. Mikään ei siis ole muuttunut, tuskin nuorisokaan yhtään sen kummallisemmaksi kuin ennenkään.
- 1212
Katsohan esim. nämä tilastot nyt/20 vuotta sitten, niin huomaat ap:n olevan täyisn oikeassa erittäin ansiokkaassa postauksessaan:
- ylipainoisten osuus nuoresta väestöstä
- sinkkujen osuus alle 25-vuotiaista
- naisten seksikumppanien määrä - minuntotuuteni
Näin se on. Ja kyllä niistä nuoristakin katse valitsee näköjään mitä haluaa. Kauniita ja hoikkia nuoria ihmisiä on edelleen sekä Suomessa että joka puolella maailmaa. Jos vanhempi ihminen ei voi eikä halua sitä nähdä, hän ei ehkä ole oikein sinut oman ikääntymisensä kanssa.
- pyhjapah
1212 kirjoitti:
Katsohan esim. nämä tilastot nyt/20 vuotta sitten, niin huomaat ap:n olevan täyisn oikeassa erittäin ansiokkaassa postauksessaan:
- ylipainoisten osuus nuoresta väestöstä
- sinkkujen osuus alle 25-vuotiaista
- naisten seksikumppanien määräValhe, emävalhe ja tilasto.
- 2626
1212 kirjoitti:
Katsohan esim. nämä tilastot nyt/20 vuotta sitten, niin huomaat ap:n olevan täyisn oikeassa erittäin ansiokkaassa postauksessaan:
- ylipainoisten osuus nuoresta väestöstä
- sinkkujen osuus alle 25-vuotiaista
- naisten seksikumppanien määränaisten seksikumppanien määrä - kuka keisarinna teki paneskelun maailmanennätyksen, en muista nyt, muttei ainakaan kukaan 50-lukulainen kodinhengetär...
1212 kirjoitti:
Katsohan esim. nämä tilastot nyt/20 vuotta sitten, niin huomaat ap:n olevan täyisn oikeassa erittäin ansiokkaassa postauksessaan:
- ylipainoisten osuus nuoresta väestöstä
- sinkkujen osuus alle 25-vuotiaista
- naisten seksikumppanien määrä"ylipainoisten osuus nuoresta väestöstä"
No, minäpä katson:
- Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan peruskoulun 8-9. luokan pojista 20 % ja tytöistä 13% on ylipainoisia.
- Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan lukiolaisista pojista 18 % ja tytöistä 11 % ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista pojista 26 % ja tytöistä 17 % on ylipainoisia.
(https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/kansallinen-lihavuusohjelma-20122015/lihavuus-lukuina/lihavuuden-yleisyys-suomessa)
Vuonna 2000 lihavia miehiä oli 70 prosenttia ja naisia 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 1980.
(http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00042)
Eli kyllä, ylipainoisten osuus on kasvanut. Nuorista on vaikea löytää tilastotietoa, koska haku tuottaa tulokseksi "lapset ja nuoret" ja sitten tuloksissa puhutaankin vain lapsista, mutta tuossa nyt ainakin kouluterveyskyselyjen suht tuoreita tuloksia.
Mitä koko väestöön tulee, niin mehän tiedämme jo, että "Suomalaisista aikuisista miehistä normaalipainon ylittää kaksi kolmasosaa ja naisista runsas puolet.
Jos sinulla on tilastoja sinkkujen määrästä ja seksikäyttäytymisestä 20 vuotta sitten ja nyt, niin keskustelua helpottaa kun postitat itse ne tänne. En ehtisi etsiä.- tummasotaorpo
täytyy olla tummaihoinen riski komia,ja vie kaikki misut.ulkomaalais tausta ja on varmaa saantia.
- komeattumat
pyhjapah kirjoitti:
Valhe, emävalhe ja tilasto.
minä olen tumaihoinen ja saan kaikki misuat.en tiedä miksi misuat juokse perässä on titystii kiva ku saa monia misujaa
- Urbaanieiurheilija
minuntotuuteni kirjoitti:
Näin se on. Ja kyllä niistä nuoristakin katse valitsee näköjään mitä haluaa. Kauniita ja hoikkia nuoria ihmisiä on edelleen sekä Suomessa että joka puolella maailmaa. Jos vanhempi ihminen ei voi eikä halua sitä nähdä, hän ei ehkä ole oikein sinut oman ikääntymisensä kanssa.
Ja lisää tulee joka rajalta suolet kurnien...
- JaHöpönLöpö
helka kirjoitti:
"ylipainoisten osuus nuoresta väestöstä"
No, minäpä katson:
- Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan peruskoulun 8-9. luokan pojista 20 % ja tytöistä 13% on ylipainoisia.
- Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan lukiolaisista pojista 18 % ja tytöistä 11 % ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista pojista 26 % ja tytöistä 17 % on ylipainoisia.
(https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/kansallinen-lihavuusohjelma-20122015/lihavuus-lukuina/lihavuuden-yleisyys-suomessa)
Vuonna 2000 lihavia miehiä oli 70 prosenttia ja naisia 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 1980.
(http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00042)
Eli kyllä, ylipainoisten osuus on kasvanut. Nuorista on vaikea löytää tilastotietoa, koska haku tuottaa tulokseksi "lapset ja nuoret" ja sitten tuloksissa puhutaankin vain lapsista, mutta tuossa nyt ainakin kouluterveyskyselyjen suht tuoreita tuloksia.
Mitä koko väestöön tulee, niin mehän tiedämme jo, että "Suomalaisista aikuisista miehistä normaalipainon ylittää kaksi kolmasosaa ja naisista runsas puolet.
Jos sinulla on tilastoja sinkkujen määrästä ja seksikäyttäytymisestä 20 vuotta sitten ja nyt, niin keskustelua helpottaa kun postitat itse ne tänne. En ehtisi etsiä.Helkapa unohti tuosta jotain. Nimittäin 80-luvulla ylipainoisen ja vaikeasti ylipainoisen määritelmät eivät olleet samoja kuin nyt.
Niiden kanssa on käynyt kuten muidenkin raja-arvojen terveyshysterian oloissa, eli niitä on väännetty reilusti alaspäin, jotta puolet kansasta saadaan ikuiselle laihdutuskuurille ja popsimaan kolesterolilääkkeitä. Muistaakseni muinaisella 80-luvulla kolesteroliarvotkin oli määritelty korkeimmiksi kuin nyt (5 mmol). - Veritas
Mitä enemmän miehet juoksevat pillun perässä ja mitä alemmas he vajoavat pillua saadakseen, niin sitä hullummaksi ja epärationaalisemmaksi naisten käyttäytyminen muuttuu. Vetoankin tässä miehiin, että älkää alkako hyppimään näiden naisten pillin mukaan, koska tulette huomaamaan, että joudutte pian ponnistamaan kuun pimeälle puolelle yrittäessänne mukautua heidän oikkuihinsa.
Naisen pariutumisarvo on aikalailla nolla, mutta pillulla pääsee. Naiset pitäisi pudottaa maan pinnalle, koska ilman pillua useimmat heistä eivät ole yhtikäs mitään. Naiset vaan eivät tätä tajua, eikä mikään voima laita heitä muuttamaan käytöstään, koska aina on miehiä, jotka tekevät mitä tahansa saadakseen pillua. Eli tavallaan on meidän miesten vika, että eläin nimeltä nainen voi tehdä mitä haluaa joutumatta miettimään seurauksia.
Rehellisyys kunniaan. Jos naisella on ollut liikaa miehiä, niin sano se kylmästi hänelle. Olet huora ja en halua pariutua naisen kanssa, jonka vartalon muodot on koko kylän miesten tiedossa. Olipa naisen vika mikä tahansa, niin ei muuta kuin kylmästi esiin se ja laita nainen miettimään omaa markkina-arvoaan.
Kun pillu poistetaan, niin mitä jää jäljelle? Yleensä ei yhtikäs mitään. JaHöpönLöpö kirjoitti:
Helkapa unohti tuosta jotain. Nimittäin 80-luvulla ylipainoisen ja vaikeasti ylipainoisen määritelmät eivät olleet samoja kuin nyt.
Niiden kanssa on käynyt kuten muidenkin raja-arvojen terveyshysterian oloissa, eli niitä on väännetty reilusti alaspäin, jotta puolet kansasta saadaan ikuiselle laihdutuskuurille ja popsimaan kolesterolilääkkeitä. Muistaakseni muinaisella 80-luvulla kolesteroliarvotkin oli määritelty korkeimmiksi kuin nyt (5 mmol).Ei se sukupuolten välistä ylipainojakautumista muuta. Täällä jauhetaan kuukaudesta toiseen naisten ylipainosta, mutta tilastot vääjäämättä osoittavat, että miehillä on isompi ongelma. Ja ei, se ei johdu bullmentuloista.
- ehtamies
Veritas kirjoitti:
Mitä enemmän miehet juoksevat pillun perässä ja mitä alemmas he vajoavat pillua saadakseen, niin sitä hullummaksi ja epärationaalisemmaksi naisten käyttäytyminen muuttuu. Vetoankin tässä miehiin, että älkää alkako hyppimään näiden naisten pillin mukaan, koska tulette huomaamaan, että joudutte pian ponnistamaan kuun pimeälle puolelle yrittäessänne mukautua heidän oikkuihinsa.
Naisen pariutumisarvo on aikalailla nolla, mutta pillulla pääsee. Naiset pitäisi pudottaa maan pinnalle, koska ilman pillua useimmat heistä eivät ole yhtikäs mitään. Naiset vaan eivät tätä tajua, eikä mikään voima laita heitä muuttamaan käytöstään, koska aina on miehiä, jotka tekevät mitä tahansa saadakseen pillua. Eli tavallaan on meidän miesten vika, että eläin nimeltä nainen voi tehdä mitä haluaa joutumatta miettimään seurauksia.
Rehellisyys kunniaan. Jos naisella on ollut liikaa miehiä, niin sano se kylmästi hänelle. Olet huora ja en halua pariutua naisen kanssa, jonka vartalon muodot on koko kylän miesten tiedossa. Olipa naisen vika mikä tahansa, niin ei muuta kuin kylmästi esiin se ja laita nainen miettimään omaa markkina-arvoaan.
Kun pillu poistetaan, niin mitä jää jäljelle? Yleensä ei yhtikäs mitään.Veritas kirjoittaa ihan ASIAA. Mielestäni oma käpälä on parempi kun siideripissispano...
- waitwhaat
helka kirjoitti:
Ei se sukupuolten välistä ylipainojakautumista muuta. Täällä jauhetaan kuukaudesta toiseen naisten ylipainosta, mutta tilastot vääjäämättä osoittavat, että miehillä on isompi ongelma. Ja ei, se ei johdu bullmentuloista.
"Ja ei, se ei johdu bullmentuloista."
Niinkö? Are you sure? - 17871
Veritas kirjoitti:
Mitä enemmän miehet juoksevat pillun perässä ja mitä alemmas he vajoavat pillua saadakseen, niin sitä hullummaksi ja epärationaalisemmaksi naisten käyttäytyminen muuttuu. Vetoankin tässä miehiin, että älkää alkako hyppimään näiden naisten pillin mukaan, koska tulette huomaamaan, että joudutte pian ponnistamaan kuun pimeälle puolelle yrittäessänne mukautua heidän oikkuihinsa.
Naisen pariutumisarvo on aikalailla nolla, mutta pillulla pääsee. Naiset pitäisi pudottaa maan pinnalle, koska ilman pillua useimmat heistä eivät ole yhtikäs mitään. Naiset vaan eivät tätä tajua, eikä mikään voima laita heitä muuttamaan käytöstään, koska aina on miehiä, jotka tekevät mitä tahansa saadakseen pillua. Eli tavallaan on meidän miesten vika, että eläin nimeltä nainen voi tehdä mitä haluaa joutumatta miettimään seurauksia.
Rehellisyys kunniaan. Jos naisella on ollut liikaa miehiä, niin sano se kylmästi hänelle. Olet huora ja en halua pariutua naisen kanssa, jonka vartalon muodot on koko kylän miesten tiedossa. Olipa naisen vika mikä tahansa, niin ei muuta kuin kylmästi esiin se ja laita nainen miettimään omaa markkina-arvoaan.
Kun pillu poistetaan, niin mitä jää jäljelle? Yleensä ei yhtikäs mitään."joutumatta miettimään seurauksia"
Valaise nyt vähän, mitä ne "seuraukset" ovat, joita naisten pitäisi niin kovasti miettiä?
Alimmille ätmeille jää poikuus, mutta niin se on ollut kautta historian, riippumatta siitä, minkälainen pariutumiskulttuuri milloinkin on ollut voimassa. - guuggugguu
AP:llä on kyllä erittäin hyviä havaintoja. Ihan samaa olen miettinyt itsekin. Paljon enemmän tuntuvat nuoret miehet panostavan parisuhdemarkkina-arvoonsa kuin vaikkapa vielä 20 vuotta sitten.
Ja painon nousun olen huomannut myös. Tosin se tuntuu kyllä koskevan vähän kaikkia ikäluokkia. Oman ikäisiä kun katselee vaikkapa treffipalstoilla ( esim näillä --> http://www.treffiseuraa.net/ ), niin aika suurella osalla on ylimääräisiä kiloja. Sama näkyy katukuvassa. - Mies30v
Onnittelut AP:lle! Mentaallinen kuten henkinenkin kehityksesi on jäänyt 18 vuoden tasolle! Tuon ikäinen kun voisi odottaa jo naiselta jotain muutakin kuin timmiä kroppaa ja tiukkaa&kireää reikää.
Oikeasti! Joskus kyllä hävettää joidenkin miesten jääminen sille tasolle missä olivat kun kivekset laskeutuivat ja totesi että sieltähän tulee jotain nestemäistä.
Onnea vielä kerran!
- helgamies
Naiset ja nuoret tytöt on nykyään merkitävästi lihavempia kuin 25v sitten.
- 2626
Höpsis, ennen naiset olivat tukevampia, mutta uuma oli hoikka. Katso vanhoja elokuvia, pohkeetkin kuin uppotukit.
- helgamies
2626 kirjoitti:
Höpsis, ennen naiset olivat tukevampia, mutta uuma oli hoikka. Katso vanhoja elokuvia, pohkeetkin kuin uppotukit.
ennen vanhaan luokassa jos oli 30 oppilasta 1-2 oli lihavia. Naiset olivat huomattavasti hoikempia aiemmin;)
- Ihaniaaikojaennen
nONO , ANNELI SAULI , KAUNIS KUIN MIKÄ VIELÄKIN , 25 vuotta sitten olivat kauniita . Ja on vieläkin kun jättää botoksi ja silikooni alienit pois laskuista . Kuka on uskotellu Martinalle yms akoille et ne on kauniita . Naama ei liiku ku mukulakivikadulla . Silikonit ehkä pomppii.
- 2626
helgamies kirjoitti:
ennen vanhaan luokassa jos oli 30 oppilasta 1-2 oli lihavia. Naiset olivat huomattavasti hoikempia aiemmin;)
Tunnetko sanaa "uuma"??? Et taida.
- 1212
2626 kirjoitti:
Höpsis, ennen naiset olivat tukevampia, mutta uuma oli hoikka. Katso vanhoja elokuvia, pohkeetkin kuin uppotukit.
Tukevat pohkeet eivät ole samanlainen turn-off kuin tynnyrivartalo, jenkkakahvat, tai pömppis. Itse asiassa väittäisi että todella moni mies pitää naisessa muodokkuudesta.
Tässä _muodokkaita_ naisia:
http://farm8.staticflickr.com/7029/6479057755_3747cf930b.jpg
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/ed/67/65/ed67654c30b8b49882d1d226cd61803e.jpg
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/97/82/8b/97828b502e601d8e71c6b42ad014b0a3.jpg
Tätä mies tarkoittaa puhuessaan muodokkuudesta. - 2626
Jestas, yhdeltä ole leikattu napanuoraa!!
- vöahrfthaö
Miehet ja nuoret pojat vielä lihavampia! Kaikki ovat lihoneet, mutta erityisesti nuoret miehet. Voihan sitä sanoa että Mansikki tuottaa maitoa, mutta niin tuottaa Mustikkikin.
- Kommentoija69
Tämähän on yllä esitettyjen kouluterveyskyselyjen tulosten ym. tilastojen valossa ihan silkkaa faktaa. Sama viesti on kuultu muualtakin. Nykyään väestö on ihan oikeasti lihavampaa kuin sukupolvi sitten.
Mutta arvelen, että yhdessä asiassa alkuperäinen on ihan oikeassa. Nimittäin siinä, että nykyään on enemmän erilaisia nk. järjestelyitä eli panokaveruuksia kuin ennen. En osaa sanoa onko seurustelu harvinaisempaa mutta jos ei ole, niin luultavasti pettämistä on enemmän. Niitä on tindereiden ja iskureiden ja muiden avulla niin paljon helpompi järjestää anonyymisti varsinkin, kun suomalaisista entistä useampi asuu suurkaupungeissa. Tämä tarkoittaa, että n. 16-25 -vuotiailla tytöillä ja naisilla on loputtomasti mahdollisuuksia löytää seksiseuraa netin kautta anonyymisti ilman, että maine heti kärsii. Varsinkin heillä on mahdollisuuksia saada huomiota ja ihailua, mikä nostaa heidän itsetuntoaan kenties jopa liiaksi, koska suuri osa seuranhakupalveluissa saadusta huomiosta todellisuudessa johtuu vain halusta saada helposti pelkkää seksiä. Koska ylipaino vaikuttaa poikien ja miesten sukupuoliseen suosioon selvästi vähemmän kuin tyttöjen ja naisten, tämä tarkoittaa, että normaalipainoisista tytöistä ja naisista käydään entistä kovempaa kilpailua. Ehkä se, että suomalaisista naisista vain puolet on ylipainoisia mutta miehistä 70% johtuu siitä, että kummatkin ymmärtävät toisen sukupuolen prioriteetit ja panostavat eniten siihen mistä on eniten hyötyä. - Mutsi1983
En mitenkään enkä millään muotoa halua loukata ketään, mutta kukakohan tämän nyt hysteerisenä ulkomuotoaan vaalivan nuorten miesten joukon onkaan kasvattanut? Kysymättäkään sitä, kuka on vastuussa paisuvien nuorten naistyen ruokailutottumuksista? Jepp, jepp. Me, jotka vanhemmuuden ilon olemme saaneet kahdeksankymmentäluvulta alkaen kokea. Että mitenkä olisi peiliin katsomisen kanssa, josko vinkkiä vastuullisista näihin ilmiöihin löytyisi tällä tavoin. Lapset kun ovat outoja olioita, heistä muovautuu tasan tarkkaan sellaisia, joiksi koti-lähtöisesti muokataan = kasvatetaan /ruokitaan.
- Kommentoija69
"Lapset kun ovat outoja olioita, heistä muovautuu tasan tarkkaan sellaisia, joiksi koti-lähtöisesti muokataan = kasvatetaan /ruokitaan."
Ei muodostu. Heihin vaikuttavatmyös päiväkoti, kaveripiiri, opettajat ja ylipäätään koko kulttuuri. - hmmmmm
Mutsi1983 kirjoitti:
En mitenkään enkä millään muotoa halua loukata ketään, mutta kukakohan tämän nyt hysteerisenä ulkomuotoaan vaalivan nuorten miesten joukon onkaan kasvattanut? Kysymättäkään sitä, kuka on vastuussa paisuvien nuorten naistyen ruokailutottumuksista? Jepp, jepp. Me, jotka vanhemmuuden ilon olemme saaneet kahdeksankymmentäluvulta alkaen kokea. Että mitenkä olisi peiliin katsomisen kanssa, josko vinkkiä vastuullisista näihin ilmiöihin löytyisi tällä tavoin. Lapset kun ovat outoja olioita, heistä muovautuu tasan tarkkaan sellaisia, joiksi koti-lähtöisesti muokataan = kasvatetaan /ruokitaan.
Kaikkein eniten tuohon liikalihavuuteen vaikuttaa liikkumattomuus. Lapset istuvat nykyään pleikkaa pelaten, tai somessa. Ennen he juoksivat ulkona kavereitten kanssa. Vaatii todella paljon vanhemmilta saada jälkikasvu tekemään sellaista, mitä he eivät nykyään luonnostaan halua tehdä, eli liikkumaan. Ennen heitä ei tarvinnut siihen patistaa.
Vaikka vanhemmilla vastuu lastensa kehityksestä onkin, niin nykyään kodin vaikutus on paljon vähäisempi, kuin ennen internet-aikaa.
- 1212
Suomella on edessään Japanin tie. Kisattuaan aikansa, miehet luovuttavat.
Miehille kyseessä on race to the bottom. Nuoret miehet kilpailevat yhä verisemmin yhä huonommista naisista. Mitä useampi nainen pysyttelee sinkkuna, sitä useampi mies jää kokonaan ilman seksiä. Betan tie seksiin on aina ollut parisuhde, ei yhden yön suhteet. Mitä vanhempana naiset pariutuvat, sitä huonompi diili on betoille. Nainen on kurpsahtaneempi, ja vähemmän innokas saatuaan jo hankittua seksikokemukset alfojen kanssa. Vähemmön aikaa seurusteluun, nopeammin keskiluokkaiselle työleirille kun nainen haluaa lapsia ja talon. Mitä useampi nainen keskittyy uraansa, sitä vähemän on miehiä joiden status riittää, ja sitä vähemmän naisellisia ts. vähemmän kiinnostavia naiset ovat.
Kaikki viime aikojen muutokset ovat huonoja 1. betamiehille 2. parisuhdetta tavoitteleville miehille, ja lopulta 3. parisuhdetta tavoitteleville naisille jotka pettävät itseään hankkimalla koiria. Hyötyjiä ovat ytmit, pelimiehet ja nuoret naiset jotka haluavat kokeilla kaikkea.
Tämä on ihmiselle luontaista. P/s-markkinat kuuluvat alfoille ja nuorille naisille.- sad.facts
"Nuoret miehet kilpailevat yhä verisemmin yhä huonommista naisista."
Näin se on valitettavasti, itsekin olen yhdessä itseäni reilusti alempitasoisen naisen kanssa koska en saa omantasoista (pitkään suhteeseen). Naisten hypergamia on kasvanut ihan älyttömiin mittasuhteisiin, vaikea käsittää miten asiat ovat menneet näin että tavisnainen on arvokas mutta tavismies ei.. - Ex------------PUA
MGTOW - all the way.
Ei mulla muuta.
Paitsi se, että tällöin naiset eivät enää saa niitä laskuvarjoiksi tarkotettuja miehiä, ja yksinäisyys alkaakin olla vähemmän ei-vapaaehtoista. Ai että! No, se on se ahneen loppu. ;) - 2626
sad.facts kirjoitti:
"Nuoret miehet kilpailevat yhä verisemmin yhä huonommista naisista."
Näin se on valitettavasti, itsekin olen yhdessä itseäni reilusti alempitasoisen naisen kanssa koska en saa omantasoista (pitkään suhteeseen). Naisten hypergamia on kasvanut ihan älyttömiin mittasuhteisiin, vaikea käsittää miten asiat ovat menneet näin että tavisnainen on arvokas mutta tavismies ei..Toivottavasti " itseäni reilusti alempitasoisen naisen" silmät tavoittavat tämän ketjun ja tunnistaa sinut, paskiaisen, ja muija heittää sinut pihalle.
- 1plus10
Sellaista se on, tyytymistä milloin mihinkin.
Vai kuvittelitko todellakin olevasti se ainutlaatuinen apila pellossa? Ex------------PUA kirjoitti:
MGTOW - all the way.
Ei mulla muuta.
Paitsi se, että tällöin naiset eivät enää saa niitä laskuvarjoiksi tarkotettuja miehiä, ja yksinäisyys alkaakin olla vähemmän ei-vapaaehtoista. Ai että! No, se on se ahneen loppu. ;)MGTOW, todellakin oikea valinta. Alkaa olla vähitellen minullakin sen verran ikää, että alkaa olla saman ikäisillä naisilla markkina-arvo laskenut, ikisinkkuus ja alfamiesten tavoittelu ei olekaan enää kivaa.
Mutta haluanko näiden vuosien jälkeen heti aloittaa elämän perheen isinä? No en. Jos nainen leikkii miesten tunteilla tarpeeksi kauan, niin voi olla että nainen jää lopulta yksin.- kukinvalitseeelämänsä
super-atm kirjoitti:
MGTOW, todellakin oikea valinta. Alkaa olla vähitellen minullakin sen verran ikää, että alkaa olla saman ikäisillä naisilla markkina-arvo laskenut, ikisinkkuus ja alfamiesten tavoittelu ei olekaan enää kivaa.
Mutta haluanko näiden vuosien jälkeen heti aloittaa elämän perheen isinä? No en. Jos nainen leikkii miesten tunteilla tarpeeksi kauan, niin voi olla että nainen jää lopulta yksin.Ainakin sillä naisella on ollut ihana seksielämä mitä muistella toisin kuin teillä ätmeillä...
"Miehille kyseessä on race to the bottom. Nuoret miehet kilpailevat yhä verisemmin yhä huonommista naisista."
Miten selität sen, että nuorten miesten ylipainoisuus on kasvanut nopeammin kuin nuorten naisten ylipainoisuus? Jos miehet kilpailevat yhä kovemmin, luulisi, että he ovat entistä paremmassa kondiksessa. Näin ei ole.kukinvalitseeelämänsä kirjoitti:
Ainakin sillä naisella on ollut ihana seksielämä mitä muistella toisin kuin teillä ätmeillä...
Joo. On varmaan hienoa olla käytetty ja helppo jakorasia. Ylpeilkää sillä kun ette muuhun pysty.
- 2626
outsider1 kirjoitti:
"Miehille kyseessä on race to the bottom. Nuoret miehet kilpailevat yhä verisemmin yhä huonommista naisista."
Miten selität sen, että nuorten miesten ylipainoisuus on kasvanut nopeammin kuin nuorten naisten ylipainoisuus? Jos miehet kilpailevat yhä kovemmin, luulisi, että he ovat entistä paremmassa kondiksessa. Näin ei ole.Miksi miehet ovat niin tyhmiä? Ei minua kiinnostaisi kilpailla kuonasta.
- kerrotaanpanyt
super-atm kirjoitti:
Joo. On varmaan hienoa olla käytetty ja helppo jakorasia. Ylpeilkää sillä kun ette muuhun pysty.
Toistetaanpa nyt, että ätmikin ymmärtää: hyvässä seksielämässä ei ole hyväksikäyttöä. Ja kyllä, ihmisellä, myös naisella voi olla ollut hyvä ja runsas seksielämä. Toiset tykkää seksistä, toiset netissä haukkumisesta.
kerrotaanpanyt kirjoitti:
Toistetaanpa nyt, että ätmikin ymmärtää: hyvässä seksielämässä ei ole hyväksikäyttöä. Ja kyllä, ihmisellä, myös naisella voi olla ollut hyvä ja runsas seksielämä. Toiset tykkää seksistä, toiset netissä haukkumisesta.
En ole puhunut hyväksikäytöstä mitään. Nainen voi olla omasta mielestään jotenkin parempi ihminen seksuaalisesti paljon kokeneena, mutta ei ole sitä välttämättä miesten mielestä. Toisten mielipidettä nainen ei voi muuttaa vaikka olisi omasta mielestään maailman paras ihminen kun on jakanut pillua sadalle miehelle.
- Sperma-Matti
kukinvalitseeelämänsä kirjoitti:
Ainakin sillä naisella on ollut ihana seksielämä mitä muistella toisin kuin teillä ätmeillä...
Älä reikä sössötä, tänäkin yönä on käsi käynyt, handu heilunut ja sperma kuohunut kuin Niagara. Ja tämä siis katsellessa isolta ruudulta oikeasti kyrpääseisottavan näköisiä naisia, jotka näyttävät kaikki paikat, eikä mitään pilluaan piilottelevaa siiderilehmää.
- tathaöh
super-atm kirjoitti:
En ole puhunut hyväksikäytöstä mitään. Nainen voi olla omasta mielestään jotenkin parempi ihminen seksuaalisesti paljon kokeneena, mutta ei ole sitä välttämättä miesten mielestä. Toisten mielipidettä nainen ei voi muuttaa vaikka olisi omasta mielestään maailman paras ihminen kun on jakanut pillua sadalle miehelle.
No mitäpä sitten jos ei jonkun surkimuksen mielestä ole mitään? Ette te ätmitkään tai jakotöpselimiehet mitään korkeinta kastia naisten silmissä ole. Uutinen? ei kai.
- Kommentoija69
outsider1 kirjoitti:
"Miehille kyseessä on race to the bottom. Nuoret miehet kilpailevat yhä verisemmin yhä huonommista naisista."
Miten selität sen, että nuorten miesten ylipainoisuus on kasvanut nopeammin kuin nuorten naisten ylipainoisuus? Jos miehet kilpailevat yhä kovemmin, luulisi, että he ovat entistä paremmassa kondiksessa. Näin ei ole.Ehkä siksi, että miehille on ylipainosta vähemmän haittaa kuin nuorille naisille siitä syystä, että muut asiat kuin ulkonäkö painavat enemmän kuin naisilla. Miehet ovat lisäksi pidempiä kuin naiset, jolloin sama suhteellinenkin ylipaino näyttää vähemmän pahalta, koska kehon tilavuus kasvaa pituuden kasvaessa pituuden kuution funktiona jollain pienellä kertoimella kerrottuna. 16-25 -vuotiaalle hoikalle ja nätille pimulle, joka etsii jännää miestä, ei ole väliä pienellä ylipainolla, kunhan mies on vain riittävän jännä. Kun sama tyttö kasvaa pimuiästä aikuiseksi 20-30 -vuotiaana, raha tai kyky ansaita tulevaisuudessa rahaa ratkaisevat. Missään vaiheessa pienellä ylipainolla ei ole ratkaisevaa merkitystä enemmistölle.
Kommentoija69 kirjoitti:
Ehkä siksi, että miehille on ylipainosta vähemmän haittaa kuin nuorille naisille siitä syystä, että muut asiat kuin ulkonäkö painavat enemmän kuin naisilla. Miehet ovat lisäksi pidempiä kuin naiset, jolloin sama suhteellinenkin ylipaino näyttää vähemmän pahalta, koska kehon tilavuus kasvaa pituuden kasvaessa pituuden kuution funktiona jollain pienellä kertoimella kerrottuna. 16-25 -vuotiaalle hoikalle ja nätille pimulle, joka etsii jännää miestä, ei ole väliä pienellä ylipainolla, kunhan mies on vain riittävän jännä. Kun sama tyttö kasvaa pimuiästä aikuiseksi 20-30 -vuotiaana, raha tai kyky ansaita tulevaisuudessa rahaa ratkaisevat. Missään vaiheessa pienellä ylipainolla ei ole ratkaisevaa merkitystä enemmistölle.
Onpas paljon mutuilua.
tathaöh kirjoitti:
No mitäpä sitten jos ei jonkun surkimuksen mielestä ole mitään? Ette te ätmitkään tai jakotöpselimiehet mitään korkeinta kastia naisten silmissä ole. Uutinen? ei kai.
"No mitäpä sitten jos ei jonkun surkimuksen mielestä ole mitään?"
Puhut selvästi naisista. Ei surkimusnaisten mielipiteillä mitään merkitystä ole. Heikomman sukupuolen edustajat, eli naiset, eivät osaa muuta kuin itkeä ja valittaa. Miehet ovat parempia tekemään töitä ja ovat kyvykkäämpiä toimimaan johtotehtävissä.- ihanpikkuvinkki
super-atm kirjoitti:
"No mitäpä sitten jos ei jonkun surkimuksen mielestä ole mitään?"
Puhut selvästi naisista. Ei surkimusnaisten mielipiteillä mitään merkitystä ole. Heikomman sukupuolen edustajat, eli naiset, eivät osaa muuta kuin itkeä ja valittaa. Miehet ovat parempia tekemään töitä ja ovat kyvykkäämpiä toimimaan johtotehtävissä.Ätmit vois alkaa ensin johtaa itseään...
ihanpikkuvinkki kirjoitti:
Ätmit vois alkaa ensin johtaa itseään...
Johda sinä itsesi hevon vittuun.
- mieslutkat
super-atm kirjoitti:
Joo. On varmaan hienoa olla käytetty ja helppo jakorasia. Ylpeilkää sillä kun ette muuhun pysty.
Kukas se sitä jakorasiaa on käyttänyt? Käytetyt ja helpot kyrvän jakajat. Jokaisessa nainnissa on kaksi osapuolta. Joo.
- 580
super-atm kirjoitti:
MGTOW, todellakin oikea valinta. Alkaa olla vähitellen minullakin sen verran ikää, että alkaa olla saman ikäisillä naisilla markkina-arvo laskenut, ikisinkkuus ja alfamiesten tavoittelu ei olekaan enää kivaa.
Mutta haluanko näiden vuosien jälkeen heti aloittaa elämän perheen isinä? No en. Jos nainen leikkii miesten tunteilla tarpeeksi kauan, niin voi olla että nainen jää lopulta yksin.Se yksin jääminenhän on joka tapauksessa naisen kohtalo, käyttäytyi hän miten tahansa. Ainakin jos uskomme palstatotuuksia, ja miksi emme uskoisi?
Se 16-vuotias neitsytkin vanhenee joka päivä lisää, eikä hän sitten enää kolmekymppisenä kelpaa kenellekään, vaan mies heittää hänet pellolle ja lähtee jahtaamaan uutta 16-vuotiasta. Noinhan se palstatotuuksien mukaan menee. mieslutkat kirjoitti:
Kukas se sitä jakorasiaa on käyttänyt? Käytetyt ja helpot kyrvän jakajat. Jokaisessa nainnissa on kaksi osapuolta. Joo.
Et selvästi ymmärrä että seksikumppaneiden määrän arvostus on täysin eri asia miehen ja naisen osalla. Jos mies on suosittu ja seksuaalisesti kokenut, niin naiset eivät todellakaan puhu helposta ja käytetystä kyrvän jakajasta. Sukupuolet on erilaisia ja siitä riippuen arvostetaan eri asioita.
580 kirjoitti:
Se yksin jääminenhän on joka tapauksessa naisen kohtalo, käyttäytyi hän miten tahansa. Ainakin jos uskomme palstatotuuksia, ja miksi emme uskoisi?
Se 16-vuotias neitsytkin vanhenee joka päivä lisää, eikä hän sitten enää kolmekymppisenä kelpaa kenellekään, vaan mies heittää hänet pellolle ja lähtee jahtaamaan uutta 16-vuotiasta. Noinhan se palstatotuuksien mukaan menee.Nainen jää yksin ainoastaan omasta tahdosta jos on nirso ja hypergaminen. Jokaiselle olisi oman tasoinen kumppani. Mutta naiset vaativat aina itseään tasokkaampaa miestä ja yleensä vielä parhaimpaan 10 % kuuluvaa miestä. Realismi ei ole naisten parhaita ominaisuuksia.
- haista_kuule_paska
2626 kirjoitti:
Toivottavasti " itseäni reilusti alempitasoisen naisen" silmät tavoittavat tämän ketjun ja tunnistaa sinut, paskiaisen, ja muija heittää sinut pihalle.
Niin juuri! Tekeekö ylipaino yms. naisesta alempitasoisen kuin sinä?
- fatorrad
outsider1 kirjoitti:
"Miehille kyseessä on race to the bottom. Nuoret miehet kilpailevat yhä verisemmin yhä huonommista naisista."
Miten selität sen, että nuorten miesten ylipainoisuus on kasvanut nopeammin kuin nuorten naisten ylipainoisuus? Jos miehet kilpailevat yhä kovemmin, luulisi, että he ovat entistä paremmassa kondiksessa. Näin ei ole.Siis puhummeko me miesten ylipainosta VAI lihavuudesta? Ne ei välttämättä tarkoita samaa asiaa. Useampi nuori kundi alkaa muistuttaa Mentulaa..
- 580
super-atm kirjoitti:
Nainen jää yksin ainoastaan omasta tahdosta jos on nirso ja hypergaminen. Jokaiselle olisi oman tasoinen kumppani. Mutta naiset vaativat aina itseään tasokkaampaa miestä ja yleensä vielä parhaimpaan 10 % kuuluvaa miestä. Realismi ei ole naisten parhaita ominaisuuksia.
Palstatotuudet eivät sitten sinun mielestäsi pidäkään paikkaansa.
580 kirjoitti:
Palstatotuudet eivät sitten sinun mielestäsi pidäkään paikkaansa.
Työnnä sinä palstatotuus pyllyysi. Suurin osa on totta, mutta ei kaikki.
- Mutsiarvosti
super-atm kirjoitti:
Et selvästi ymmärrä että seksikumppaneiden määrän arvostus on täysin eri asia miehen ja naisen osalla. Jos mies on suosittu ja seksuaalisesti kokenut, niin naiset eivät todellakaan puhu helposta ja käytetystä kyrvän jakajasta. Sukupuolet on erilaisia ja siitä riippuen arvostetaan eri asioita.
Paskapuhetta, kertoiko Laasanen tämän ja uskot kaiken? Saman tuttavapiirin naisten kanssa kannattaa olla varovainen, ei kukaan järkevä halua miestä joka on uittanut nakkiaan tuttujen naisten kanssa tai yrittää iskeä joka toisiaan tuntevia muijia. Naiset ne vasta puhuvatkin. Toisin voi olla 14-vuotiaiden piireissä tai jonkun epätoivoisen pubiruusun porukoissa.
Mutsiarvosti kirjoitti:

Ei ole paskapuhetta. Onko joku kusipääfeministi sinulle takonut tuollaisia tarinoita päähän?
Nainen sanoo jotain mutta tekee ja toimii toisella tavalla. Todettu monta kertaa. Tälläkin palstalla kun on kysytty naisten mielipiteitä minkälainen miehen pitäisi olla, niin jokainen vaatii että miehen pitää olla kokenut. Sillä tarkoitataan lähinnä seksuaalista kokemusta. Ja mitä useamman naisen kanssa mies on harrastanut seksiä, niin sehän on vaan todiste siitä että mies on suosittu ja sekin on naisille tärkeää.
Tietysti jos nainen etsii itselleen ja toisen miehen äpärälapsille jotain vässykkäaisuria, niin kokemattomuus voi olla ok mutta yleensä silloinkaan. Silloin hyväksyminen johtuu ainoastaan siitä että markkina-arvon menettänyt nainen ei saa enää parisuhdetta kokeneen miehen kanssa.
- LaatuNainen_
En ymmärrä, miksi naisten tyyli on nykyään "white trash", niin käytöksessä kuin ulkoisessa tyylissä. Oli ennen rokkimimmejä yms. mutta aina tyylillä, piti olla deeku, jos ei sitä omannut, vaan rääväsuun.
Ennen myös harrastettiin parisuhteet, jo hyvinkin nuoresta.- aikakultaamuistot
Ennen oli myös deekuja.
- LaatuNainen_
Niin, mutta miksi on nykyään muotia olla deeku?
Ehkä nykynuoria katsoessa huomaat ja huomioit lähinnä ne räävittömät tapaukset. Kun itse olit nuori, tunsit nuorisoa paremmin.
- Edwardo_pure_lure
Vinha perä, kuten meikäläisen nykyisellä.
Kilpailu on varmasti tälläkin elämän saralla koventunut täällä lintukodossa. Monella keski-ikäisellä makkaran mussuttajalla jäisi kätöseen vain pikkuruinen nakki näissä jaoissa, sillä oikealta puskee porkkanan oranssia solariumhirmua ja vasemmalta bodattua diskoilijaa suoraan Bagdadista. Harmaa, lyhyenläntä, insinöörismies voi lähinnä pitää lukua tässä näytöksessä. Hutsu ja hirviöt.
Erikoistuminen onkin päivän sana. Harva viehe pyytää lohesta lahnaan.- NäinMeillä
Itse kyllä väittäisin että muutamassa vuosikymmenessä naisten suosimat miestyypit ovat vain hieman muuttuneet, eikä sinällään miehen keskimääräinen mahdollisuus seksiin/parisuhteeseen ole muuttunut kovinkaan paljon.
80-90 luvulla suosittu miestyyppi vähän alemmissa sosiaaliluokissa oli rento rokkarihenkinen mies, nyt tatuoitu lihaksikas mies. Ylemmissä luokissa taas oli 80-luvulla muotia olla lasketteleva solarium-rusketettu sportti-mies, nyt ollaan tyylikkäitä start-up yrittäjiä jotka ovat aina töissä. Vaihtoehtoihmiset olivat 80-luvulla räyhääviä punkkareita jotka keittivät kiljua, nyt ekologisesti tiedostavia vihervasemmistolaisia jotka köyhäilevät tyylikkäästi lattebaareissa tai reppumatkaavat puoli vuotta Aasiassa.
Molempina aikoina tavis oli aina tavis. - Edwardo_breakthewheel
NäinMeillä kirjoitti:

Molempina aikoina tavis oli aina tavis.Mukava kun toit näkemystä varhaisemmistakin vaiheista pariutusmisjatkumossa. Omat havaintoni ovat peräisin lähinnä 2000-luvulta sekä vanhoista filmeistä ja tarinoista. Sekä tietty suullisesta perimätiedosta suvunmiesten keskuudessa.
"Itse kyllä väittäisin että muutamassa vuosikymmenessä naisten suosimat miestyypit ovat vain hieman muuttuneet, eikä sinällään miehen keskimääräinen mahdollisuus seksiin/parisuhteeseen ole muuttunut kovinkaan paljon."
Mutta tässä kohtaa rysähdetään pöpelikköön. Pelkästään epäsuhtainen maahanmuutto kiristää kilpailua jo matemaattisten faktojen pohjalta. Nykyisessä maahantunkeutumiskriisissäkin olisi voitu toimia järkevämmin sulkemalla länsiraja ja avaamalla itäraja ahdingossa painiskeleville ukrainalaisnaislle. Mutta jostakin syystä täällä halutaan paisuttaa ongelmia useammalla taholla. Diskobodarit nimenomaan tunkeutuvat tavismiesten markkinoille tavis- ja ei-niin-halutuista naisista. Ottamalla nuoria ukrainalaisnaisia maahan sama 50 000 olisi sukupuolijakauma jo lähempänä oikeutta ja kohtuutta. Kummatkaan tuskin tykkäävät ympäröivästä paukkeesta, mutta vain härski tunkeutuja ansaitsee apua?
Toisekseen netti yhdistettynä "naisten villiintyneeseen seksualisuuteen" (lue Sinkkuelämä) on varmastikin muuttanut pariutumispelin henkeä. Naiset voivat nykyään valikoida miehiä kuin rojuja hyllystä, eikä tämä voi olla näkymättä markkinoiden polarisoitumisena. Voittajat vie kaiken ja häviäjille ei jää paljoakaan.
Joten on melko pöhköä väittää etteikö kilpailu olisi keskimääräisen miehen kohdalla kiristynyt tuntuvasti vuosien saatossa. Edwardo_breakthewheel kirjoitti:
Mukava kun toit näkemystä varhaisemmistakin vaiheista pariutusmisjatkumossa. Omat havaintoni ovat peräisin lähinnä 2000-luvulta sekä vanhoista filmeistä ja tarinoista. Sekä tietty suullisesta perimätiedosta suvunmiesten keskuudessa.
"Itse kyllä väittäisin että muutamassa vuosikymmenessä naisten suosimat miestyypit ovat vain hieman muuttuneet, eikä sinällään miehen keskimääräinen mahdollisuus seksiin/parisuhteeseen ole muuttunut kovinkaan paljon."
Mutta tässä kohtaa rysähdetään pöpelikköön. Pelkästään epäsuhtainen maahanmuutto kiristää kilpailua jo matemaattisten faktojen pohjalta. Nykyisessä maahantunkeutumiskriisissäkin olisi voitu toimia järkevämmin sulkemalla länsiraja ja avaamalla itäraja ahdingossa painiskeleville ukrainalaisnaislle. Mutta jostakin syystä täällä halutaan paisuttaa ongelmia useammalla taholla. Diskobodarit nimenomaan tunkeutuvat tavismiesten markkinoille tavis- ja ei-niin-halutuista naisista. Ottamalla nuoria ukrainalaisnaisia maahan sama 50 000 olisi sukupuolijakauma jo lähempänä oikeutta ja kohtuutta. Kummatkaan tuskin tykkäävät ympäröivästä paukkeesta, mutta vain härski tunkeutuja ansaitsee apua?
Toisekseen netti yhdistettynä "naisten villiintyneeseen seksualisuuteen" (lue Sinkkuelämä) on varmastikin muuttanut pariutumispelin henkeä. Naiset voivat nykyään valikoida miehiä kuin rojuja hyllystä, eikä tämä voi olla näkymättä markkinoiden polarisoitumisena. Voittajat vie kaiken ja häviäjille ei jää paljoakaan.
Joten on melko pöhköä väittää etteikö kilpailu olisi keskimääräisen miehen kohdalla kiristynyt tuntuvasti vuosien saatossa.Kuinka moni nuori ukrainalaisnainen on hakenut turvapaikkaa Suomesta?
- Edwardo_ennen_köyhä
helka kirjoitti:
Kuinka moni nuori ukrainalaisnainen on hakenut turvapaikkaa Suomesta?
Ei monikaan, koska kovin hädänalaisilla ja köyhillä ei ole varaa maksaa matkoista parempaan elämään tonneja tai jopa kymppitonnia.
Olisi humaani ja naisasialiikkeellekin varmasti mieluinen teko ojentaa auttava käsi Ukrainan naisille ja täten avata kiihkeät ilmasillat Kiovaan sekä Donetskiin. - NäinMeillä
Edwardo_breakthewheel kirjoitti:
Mukava kun toit näkemystä varhaisemmistakin vaiheista pariutusmisjatkumossa. Omat havaintoni ovat peräisin lähinnä 2000-luvulta sekä vanhoista filmeistä ja tarinoista. Sekä tietty suullisesta perimätiedosta suvunmiesten keskuudessa.
"Itse kyllä väittäisin että muutamassa vuosikymmenessä naisten suosimat miestyypit ovat vain hieman muuttuneet, eikä sinällään miehen keskimääräinen mahdollisuus seksiin/parisuhteeseen ole muuttunut kovinkaan paljon."
Mutta tässä kohtaa rysähdetään pöpelikköön. Pelkästään epäsuhtainen maahanmuutto kiristää kilpailua jo matemaattisten faktojen pohjalta. Nykyisessä maahantunkeutumiskriisissäkin olisi voitu toimia järkevämmin sulkemalla länsiraja ja avaamalla itäraja ahdingossa painiskeleville ukrainalaisnaislle. Mutta jostakin syystä täällä halutaan paisuttaa ongelmia useammalla taholla. Diskobodarit nimenomaan tunkeutuvat tavismiesten markkinoille tavis- ja ei-niin-halutuista naisista. Ottamalla nuoria ukrainalaisnaisia maahan sama 50 000 olisi sukupuolijakauma jo lähempänä oikeutta ja kohtuutta. Kummatkaan tuskin tykkäävät ympäröivästä paukkeesta, mutta vain härski tunkeutuja ansaitsee apua?
Toisekseen netti yhdistettynä "naisten villiintyneeseen seksualisuuteen" (lue Sinkkuelämä) on varmastikin muuttanut pariutumispelin henkeä. Naiset voivat nykyään valikoida miehiä kuin rojuja hyllystä, eikä tämä voi olla näkymättä markkinoiden polarisoitumisena. Voittajat vie kaiken ja häviäjille ei jää paljoakaan.
Joten on melko pöhköä väittää etteikö kilpailu olisi keskimääräisen miehen kohdalla kiristynyt tuntuvasti vuosien saatossa."Mutta tässä kohtaa rysähdetään pöpelikköön. Pelkästään epäsuhtainen maahanmuutto kiristää kilpailua jo matemaattisten faktojen pohjalta."
Vaikutus on paljon pienempi kuin tänne tulijoiden matemaattinen osuus näyttää. Monet maahanmuuttajat pariutuvat jo lähtökohtaisesti saman kultuurin tai uskonnon edustajien kanssa. Lisäksi osa on jo perheellisiä ja osa tietysti naisia. Mutta vaikka olettaisimmekin ison osan olevan sinkkumiehiä niin vaikutus on kuitenkin muutamien prosenttien luokkaa.
"Nykyisessä maahantunkeutumiskriisissäkin olisi voitu toimia järkevämmin sulkemalla länsiraja ja avaamalla itäraja ahdingossa painiskeleville ukrainalaisnaislle. "
Joita ei ole tänne tulossa. Kyse ei ole mistään halun tai hyödyllisyyden mukaan tehtävästa valinnasta vaan siitä kuka on oikeasti tulossa tännen hakemaan turvapaikkaa,
"Diskobodarit nimenomaan tunkeutuvat tavismiesten markkinoille tavis- ja ei-niin-halutuista naisista."
Ja ennen sinne tunkeutuivat vähän toisenlaiset mutta suositummat miehet. Ei maailma ole siinä mihinkään muuttunut.
" Ottamalla nuoria ukrainalaisnaisia maahan sama 50 000 olisi sukupuolijakauma jo lähempänä oikeutta ja kohtuutta."
Väkisinkö ajattelit heidät tänne tuoda kun eivät itse tajua olla tulossa?
"Toisekseen netti yhdistettynä "naisten villiintyneeseen seksualisuuteen" (lue Sinkkuelämä) on varmastikin muuttanut pariutumispelin henkeä."
Sinulle voi tulla yllätyksenä mutta kyllä ne naiset halusivat seksiä 70- ja 80-luvuillakin. Itse asiassa monet tutkimukset ovat näyttäneet trendiä jossa suhde seksuaalisuuteen on muuttunut viime vuosina konservatiivisemmaksi ja seksin harrastaminen vähentynyt.
"Naiset voivat nykyään valikoida miehiä kuin rojuja hyllystä, eikä tämä voi olla näkymättä markkinoiden polarisoitumisena. Voittajat vie kaiken ja häviäjille ei jää paljoakaan."
Naisia ei pakotettu pariutumaan tai harrastamaan seksiä menneinäkään vuosikymmeninä joten naisilla oli oikeus valikoida miehiä aivan yhtä paljon tai vähän kuin nykyäänkin.
"Joten on melko pöhköä väittää etteikö kilpailu olisi keskimääräisen miehen kohdalla kiristynyt tuntuvasti vuosien saatossa."
Kilpailu on kiristynyt lähinnä sen takia että naisten ei ole enää taloudellisen pakon tai sosiaalisen paineen takia pariutua joten vaatimukset suhteelle ovat kasvaneet. Tämä on tietysi valitettavaaa niiden miesten kannalta joiden sosiaaliset taidot tai kyky tarjota naiselle jotain positiivista suhteessa ovat huonot. Toki tässäkin on tapahtunut ylilyöntejä ja jotkut naiset ovat tulleet liian nirsoiksi. Mutta en ole kyllä havainnut trendiä jossa oikeasti mukavien, fiksujen ja asiansa hoitaneiden miesten olisi siltikään liian vaikea saada seuraa. Ainakin oman lähipiirini nuoret miehet ovat saaneet järjestään vastaavia mukavia ja fiksuja tyttöjä eikä se ole ollut mikään kummoinen ongelma. - Edwardo_viikonloppu
NäinMeillä kirjoitti:
"Mutta tässä kohtaa rysähdetään pöpelikköön. Pelkästään epäsuhtainen maahanmuutto kiristää kilpailua jo matemaattisten faktojen pohjalta."
Vaikutus on paljon pienempi kuin tänne tulijoiden matemaattinen osuus näyttää. Monet maahanmuuttajat pariutuvat jo lähtökohtaisesti saman kultuurin tai uskonnon edustajien kanssa. Lisäksi osa on jo perheellisiä ja osa tietysti naisia. Mutta vaikka olettaisimmekin ison osan olevan sinkkumiehiä niin vaikutus on kuitenkin muutamien prosenttien luokkaa.
"Nykyisessä maahantunkeutumiskriisissäkin olisi voitu toimia järkevämmin sulkemalla länsiraja ja avaamalla itäraja ahdingossa painiskeleville ukrainalaisnaislle. "
Joita ei ole tänne tulossa. Kyse ei ole mistään halun tai hyödyllisyyden mukaan tehtävästa valinnasta vaan siitä kuka on oikeasti tulossa tännen hakemaan turvapaikkaa,
"Diskobodarit nimenomaan tunkeutuvat tavismiesten markkinoille tavis- ja ei-niin-halutuista naisista."
Ja ennen sinne tunkeutuivat vähän toisenlaiset mutta suositummat miehet. Ei maailma ole siinä mihinkään muuttunut.
" Ottamalla nuoria ukrainalaisnaisia maahan sama 50 000 olisi sukupuolijakauma jo lähempänä oikeutta ja kohtuutta."
Väkisinkö ajattelit heidät tänne tuoda kun eivät itse tajua olla tulossa?
"Toisekseen netti yhdistettynä "naisten villiintyneeseen seksualisuuteen" (lue Sinkkuelämä) on varmastikin muuttanut pariutumispelin henkeä."
Sinulle voi tulla yllätyksenä mutta kyllä ne naiset halusivat seksiä 70- ja 80-luvuillakin. Itse asiassa monet tutkimukset ovat näyttäneet trendiä jossa suhde seksuaalisuuteen on muuttunut viime vuosina konservatiivisemmaksi ja seksin harrastaminen vähentynyt.
"Naiset voivat nykyään valikoida miehiä kuin rojuja hyllystä, eikä tämä voi olla näkymättä markkinoiden polarisoitumisena. Voittajat vie kaiken ja häviäjille ei jää paljoakaan."
Naisia ei pakotettu pariutumaan tai harrastamaan seksiä menneinäkään vuosikymmeninä joten naisilla oli oikeus valikoida miehiä aivan yhtä paljon tai vähän kuin nykyäänkin.
"Joten on melko pöhköä väittää etteikö kilpailu olisi keskimääräisen miehen kohdalla kiristynyt tuntuvasti vuosien saatossa."
Kilpailu on kiristynyt lähinnä sen takia että naisten ei ole enää taloudellisen pakon tai sosiaalisen paineen takia pariutua joten vaatimukset suhteelle ovat kasvaneet. Tämä on tietysi valitettavaaa niiden miesten kannalta joiden sosiaaliset taidot tai kyky tarjota naiselle jotain positiivista suhteessa ovat huonot. Toki tässäkin on tapahtunut ylilyöntejä ja jotkut naiset ovat tulleet liian nirsoiksi. Mutta en ole kyllä havainnut trendiä jossa oikeasti mukavien, fiksujen ja asiansa hoitaneiden miesten olisi siltikään liian vaikea saada seuraa. Ainakin oman lähipiirini nuoret miehet ovat saaneet järjestään vastaavia mukavia ja fiksuja tyttöjä eikä se ole ollut mikään kummoinen ongelma.Matemaattinen fakta on kuitenkin matemaattinen fakta vaikka sitä yrittäisi kuinka järsiä. Ja erityisesti nykyisen maahanmuuttopiikin aines on todella epäedullinen Suomen vallitseviin oloihin. Paljon puhuttuja työpaikkoja on tarjolla tulevaisuudessa lähinnä hoiva-alalla, enkä oikein usko että ylpeys sallii alentua näiden diskoilijoiden kohdalla mummojen pyllyjen pyyhintään. Tai jos ne pyyhitään, niin se tapahtuu jollakin muulla kuin pyyhkeellä. Ukrainalaisnaisia pitäisi juuri aktiivisesti pyrkiä auttamaan, koska he ovat niin köyhiä ja hädänalaisia, että ovat juuttuneet sinne sodan jalkoihin. Ei ole varaa maksella tonneja sinne tänne vaan elämä on selviytymistä seuraavasta päivästä ilman merkkivaatteita tai iphoneja. Ehkä he eivät ole ilman internettiä edes tietoisia että voisivat saada apua? Kampanjan paikka?
Ja ihmiset ovat aina naineet, muuten emme olisi tässä ja nyt. Eli en ole järin yllättynyt. Mutta epäilenpä että nykyinen meno on aika paljon raisumpaa kuin vuosikymmeniä sitten. Ainakin itse olen saanut vakaasti sellaisen käsityksen että moni nuori nainen nykyään elää villiä oman elämänsä sinkkuelämää vähintään kolmekymppiseksi. Ennen taas heilasteltiin aikansa ja pykättiin mukulatkin jo heittämällä ennen kolmeakymppiä. Eikä ollut nettiä josta loputtomasti valkata aina vain "parempaa". Piti tyytyä saman kulman taviksiin. Eli oli joku järki ja realismi niin sanotusti. Siveellisempi elämänmeno todennäköisesti myös suosi tavallisempia persoonia nykyiseen äärimmäisyyksien aikaan verrattuna.
Taloudellinen riippumattomuus on myös yksi osatekijä kuten mainitsitkin. Mutta sekin lähinnä vain lisää naisten nirsoutta ja täten jälleen kerran markkinoiden polarisoitumista. - 1212
NäinMeillä kirjoitti:
Itse kyllä väittäisin että muutamassa vuosikymmenessä naisten suosimat miestyypit ovat vain hieman muuttuneet, eikä sinällään miehen keskimääräinen mahdollisuus seksiin/parisuhteeseen ole muuttunut kovinkaan paljon.
80-90 luvulla suosittu miestyyppi vähän alemmissa sosiaaliluokissa oli rento rokkarihenkinen mies, nyt tatuoitu lihaksikas mies. Ylemmissä luokissa taas oli 80-luvulla muotia olla lasketteleva solarium-rusketettu sportti-mies, nyt ollaan tyylikkäitä start-up yrittäjiä jotka ovat aina töissä. Vaihtoehtoihmiset olivat 80-luvulla räyhääviä punkkareita jotka keittivät kiljua, nyt ekologisesti tiedostavia vihervasemmistolaisia jotka köyhäilevät tyylikkäästi lattebaareissa tai reppumatkaavat puoli vuotta Aasiassa.
Molempina aikoina tavis oli aina tavis.Miestyypit eivät voikaan muuttua paljoa, koska naisten miesmaku on hyvin universaali ja perustuu muuttumattomiin vaistoihin.
Käytännössä jos 80-luvun menestyjä vaihaisi puvun farkkuihin, jättäisi viikon ajan parran ajamatta, vaihtaisi golfin ja viinit rock-keikkoihin jne...kasassa olisi v. 2015 unelmamies. Olennaiset asiat, eli status ja maskuliininen ulkonäkö, pysyvät.
Erikoisuudet vaihtelevat jossain määrin enemmän, mutta niihinkin pätevät aina samat lainalaisuudet. Joku näennäisesti kapinallinen/erilainen - todellisuudessa just nyt muodissa.
Ja tietysti naisten kärkikaarti on sama kuin ennenkin, olkoonkin että ytnejä on vähemmän. Muistetaan että kaikki naiset voivat olla hoikkia, mutta kaikki miehet eivät voi olla statukseltaan muiden miesten yläpuolella.
Ero syntyy keskiluokasta. Samaan aikaan keskiluokkaisten naisten taso laskee ja vaatimukset lisääntyvät. Faktat:
- keskiverto aviomiestä etsivä nainen on vanhempi kuin ennen
- keskiverto aviomiestä etsivä nainen on lihavampi kuin ennen
- keskiverto aviomiestä etsivä nainen on vähemmän naisellinen kuin ennen (kiroilu, tatuoinnit, urakeskeisyys)
- keskiverto aviomiestä etsivä nainen on paneskellut ympäriinsä enemmän kuin ennen
- keskiverto aviomiestä etsivä nainen on entistä useammin yh - 2626
NäinMeillä kirjoitti:
Itse kyllä väittäisin että muutamassa vuosikymmenessä naisten suosimat miestyypit ovat vain hieman muuttuneet, eikä sinällään miehen keskimääräinen mahdollisuus seksiin/parisuhteeseen ole muuttunut kovinkaan paljon.
80-90 luvulla suosittu miestyyppi vähän alemmissa sosiaaliluokissa oli rento rokkarihenkinen mies, nyt tatuoitu lihaksikas mies. Ylemmissä luokissa taas oli 80-luvulla muotia olla lasketteleva solarium-rusketettu sportti-mies, nyt ollaan tyylikkäitä start-up yrittäjiä jotka ovat aina töissä. Vaihtoehtoihmiset olivat 80-luvulla räyhääviä punkkareita jotka keittivät kiljua, nyt ekologisesti tiedostavia vihervasemmistolaisia jotka köyhäilevät tyylikkäästi lattebaareissa tai reppumatkaavat puoli vuotta Aasiassa.
Molempina aikoina tavis oli aina tavis.Mitä vikaa reppumatkaamisessa? Jänistikö itseäsi, vai missä vika?
- 2626
Edwardo_breakthewheel kirjoitti:
Mukava kun toit näkemystä varhaisemmistakin vaiheista pariutusmisjatkumossa. Omat havaintoni ovat peräisin lähinnä 2000-luvulta sekä vanhoista filmeistä ja tarinoista. Sekä tietty suullisesta perimätiedosta suvunmiesten keskuudessa.
"Itse kyllä väittäisin että muutamassa vuosikymmenessä naisten suosimat miestyypit ovat vain hieman muuttuneet, eikä sinällään miehen keskimääräinen mahdollisuus seksiin/parisuhteeseen ole muuttunut kovinkaan paljon."
Mutta tässä kohtaa rysähdetään pöpelikköön. Pelkästään epäsuhtainen maahanmuutto kiristää kilpailua jo matemaattisten faktojen pohjalta. Nykyisessä maahantunkeutumiskriisissäkin olisi voitu toimia järkevämmin sulkemalla länsiraja ja avaamalla itäraja ahdingossa painiskeleville ukrainalaisnaislle. Mutta jostakin syystä täällä halutaan paisuttaa ongelmia useammalla taholla. Diskobodarit nimenomaan tunkeutuvat tavismiesten markkinoille tavis- ja ei-niin-halutuista naisista. Ottamalla nuoria ukrainalaisnaisia maahan sama 50 000 olisi sukupuolijakauma jo lähempänä oikeutta ja kohtuutta. Kummatkaan tuskin tykkäävät ympäröivästä paukkeesta, mutta vain härski tunkeutuja ansaitsee apua?
Toisekseen netti yhdistettynä "naisten villiintyneeseen seksualisuuteen" (lue Sinkkuelämä) on varmastikin muuttanut pariutumispelin henkeä. Naiset voivat nykyään valikoida miehiä kuin rojuja hyllystä, eikä tämä voi olla näkymättä markkinoiden polarisoitumisena. Voittajat vie kaiken ja häviäjille ei jää paljoakaan.
Joten on melko pöhköä väittää etteikö kilpailu olisi keskimääräisen miehen kohdalla kiristynyt tuntuvasti vuosien saatossa.Olen asiasta tyytyväinen, hyvännäköisiä miehiä ovista ja iikkuunoista.
- 2626
NäinMeillä kirjoitti:
"Mutta tässä kohtaa rysähdetään pöpelikköön. Pelkästään epäsuhtainen maahanmuutto kiristää kilpailua jo matemaattisten faktojen pohjalta."
Vaikutus on paljon pienempi kuin tänne tulijoiden matemaattinen osuus näyttää. Monet maahanmuuttajat pariutuvat jo lähtökohtaisesti saman kultuurin tai uskonnon edustajien kanssa. Lisäksi osa on jo perheellisiä ja osa tietysti naisia. Mutta vaikka olettaisimmekin ison osan olevan sinkkumiehiä niin vaikutus on kuitenkin muutamien prosenttien luokkaa.
"Nykyisessä maahantunkeutumiskriisissäkin olisi voitu toimia järkevämmin sulkemalla länsiraja ja avaamalla itäraja ahdingossa painiskeleville ukrainalaisnaislle. "
Joita ei ole tänne tulossa. Kyse ei ole mistään halun tai hyödyllisyyden mukaan tehtävästa valinnasta vaan siitä kuka on oikeasti tulossa tännen hakemaan turvapaikkaa,
"Diskobodarit nimenomaan tunkeutuvat tavismiesten markkinoille tavis- ja ei-niin-halutuista naisista."
Ja ennen sinne tunkeutuivat vähän toisenlaiset mutta suositummat miehet. Ei maailma ole siinä mihinkään muuttunut.
" Ottamalla nuoria ukrainalaisnaisia maahan sama 50 000 olisi sukupuolijakauma jo lähempänä oikeutta ja kohtuutta."
Väkisinkö ajattelit heidät tänne tuoda kun eivät itse tajua olla tulossa?
"Toisekseen netti yhdistettynä "naisten villiintyneeseen seksualisuuteen" (lue Sinkkuelämä) on varmastikin muuttanut pariutumispelin henkeä."
Sinulle voi tulla yllätyksenä mutta kyllä ne naiset halusivat seksiä 70- ja 80-luvuillakin. Itse asiassa monet tutkimukset ovat näyttäneet trendiä jossa suhde seksuaalisuuteen on muuttunut viime vuosina konservatiivisemmaksi ja seksin harrastaminen vähentynyt.
"Naiset voivat nykyään valikoida miehiä kuin rojuja hyllystä, eikä tämä voi olla näkymättä markkinoiden polarisoitumisena. Voittajat vie kaiken ja häviäjille ei jää paljoakaan."
Naisia ei pakotettu pariutumaan tai harrastamaan seksiä menneinäkään vuosikymmeninä joten naisilla oli oikeus valikoida miehiä aivan yhtä paljon tai vähän kuin nykyäänkin.
"Joten on melko pöhköä väittää etteikö kilpailu olisi keskimääräisen miehen kohdalla kiristynyt tuntuvasti vuosien saatossa."
Kilpailu on kiristynyt lähinnä sen takia että naisten ei ole enää taloudellisen pakon tai sosiaalisen paineen takia pariutua joten vaatimukset suhteelle ovat kasvaneet. Tämä on tietysi valitettavaaa niiden miesten kannalta joiden sosiaaliset taidot tai kyky tarjota naiselle jotain positiivista suhteessa ovat huonot. Toki tässäkin on tapahtunut ylilyöntejä ja jotkut naiset ovat tulleet liian nirsoiksi. Mutta en ole kyllä havainnut trendiä jossa oikeasti mukavien, fiksujen ja asiansa hoitaneiden miesten olisi siltikään liian vaikea saada seuraa. Ainakin oman lähipiirini nuoret miehet ovat saaneet järjestään vastaavia mukavia ja fiksuja tyttöjä eikä se ole ollut mikään kummoinen ongelma.Tästä tuli mieleen ukrainatar, hän on lääkäri mutta tuli Puolaan tekemään ihan mitä tahansa hanttihommaa sekä ennenkaikkea löytämään länsimaalaisen miehen. Hänellä meni kaikki putkeen, löysi amerikkalaisen sotilaslentäjän,
- 11213
Edwardo_ennen_köyhä kirjoitti:
Ei monikaan, koska kovin hädänalaisilla ja köyhillä ei ole varaa maksaa matkoista parempaan elämään tonneja tai jopa kymppitonnia.
Olisi humaani ja naisasialiikkeellekin varmasti mieluinen teko ojentaa auttava käsi Ukrainan naisille ja täten avata kiihkeät ilmasillat Kiovaan sekä Donetskiin.No voi hyvänen aika! MIKSI te miehet ette hoida asiaa kuntoon, ja tuota niitä ukrainalaisnaisia tänne? Senkin saamattomat luuserit!
- PunaViherSuvaitsija
Edwardo_ennen_köyhä kirjoitti:
Ei monikaan, koska kovin hädänalaisilla ja köyhillä ei ole varaa maksaa matkoista parempaan elämään tonneja tai jopa kymppitonnia.
Olisi humaani ja naisasialiikkeellekin varmasti mieluinen teko ojentaa auttava käsi Ukrainan naisille ja täten avata kiihkeät ilmasillat Kiovaan sekä Donetskiin.Se on muuten rasismia ja sukupuolisyrjintää, että tänne rahdataan ainoastaan niitä ruskeakikkeleitä. Tasa-arvon nimessä on tuotava yhtä paljon valkoihoisia naisia. Ei muuta kuin rasistiministerit valtakunnanoikeuteen ja leikataan niiltä kaikilta pillunnuolentakielet poikki.
- NäinMeillä
Edwardo_viikonloppu kirjoitti:
Matemaattinen fakta on kuitenkin matemaattinen fakta vaikka sitä yrittäisi kuinka järsiä. Ja erityisesti nykyisen maahanmuuttopiikin aines on todella epäedullinen Suomen vallitseviin oloihin. Paljon puhuttuja työpaikkoja on tarjolla tulevaisuudessa lähinnä hoiva-alalla, enkä oikein usko että ylpeys sallii alentua näiden diskoilijoiden kohdalla mummojen pyllyjen pyyhintään. Tai jos ne pyyhitään, niin se tapahtuu jollakin muulla kuin pyyhkeellä. Ukrainalaisnaisia pitäisi juuri aktiivisesti pyrkiä auttamaan, koska he ovat niin köyhiä ja hädänalaisia, että ovat juuttuneet sinne sodan jalkoihin. Ei ole varaa maksella tonneja sinne tänne vaan elämä on selviytymistä seuraavasta päivästä ilman merkkivaatteita tai iphoneja. Ehkä he eivät ole ilman internettiä edes tietoisia että voisivat saada apua? Kampanjan paikka?
Ja ihmiset ovat aina naineet, muuten emme olisi tässä ja nyt. Eli en ole järin yllättynyt. Mutta epäilenpä että nykyinen meno on aika paljon raisumpaa kuin vuosikymmeniä sitten. Ainakin itse olen saanut vakaasti sellaisen käsityksen että moni nuori nainen nykyään elää villiä oman elämänsä sinkkuelämää vähintään kolmekymppiseksi. Ennen taas heilasteltiin aikansa ja pykättiin mukulatkin jo heittämällä ennen kolmeakymppiä. Eikä ollut nettiä josta loputtomasti valkata aina vain "parempaa". Piti tyytyä saman kulman taviksiin. Eli oli joku järki ja realismi niin sanotusti. Siveellisempi elämänmeno todennäköisesti myös suosi tavallisempia persoonia nykyiseen äärimmäisyyksien aikaan verrattuna.
Taloudellinen riippumattomuus on myös yksi osatekijä kuten mainitsitkin. Mutta sekin lähinnä vain lisää naisten nirsoutta ja täten jälleen kerran markkinoiden polarisoitumista."Matemaattinen fakta on kuitenkin matemaattinen fakta vaikka sitä yrittäisi kuinka järsiä. "
No matemaattisesti ehdottomasti eniten miesten pariutumista haitaa se että miehet jäävät pienille paikkakunnille ja maaseudulle huomattavasti useammin kuin naiset jolloin tiettyjen alueiden sukupuolien määräsuhteet vääristyvät.
"Ehkä he eivät ole ilman internettiä edes tietoisia että voisivat saada apua? Kampanjan paikka?"
Eli käsityksesi mukaan Ukrainassa ei tunneta nettiä mutta Syyrian ja Irakin tai Somalian kriisialueilla kyllä?
" Ainakin itse olen saanut vakaasti sellaisen käsityksen että moni nuori nainen nykyään elää villiä oman elämänsä sinkkuelämää vähintään kolmekymppiseksi."
Totuus on usein tarua ihmeellisempää. Ihmiset kyllä menevät naimisiin aikaisempaa myöhemmin mutta seksikumppanien märässä ei ole tapahtunut tutkimusten mukaan mitään suuria muutoksia.
Päinvastoin, yllättävästi nykyiset 20-30 vuotiaat eivät ole seksikumppanien määrässä mikäään johtava ryhmä vaan sekä 40-50 että jopa 50-60 vuotiailla on ollut keskimäärin enemmän seksikumppaneita.
"Siveellisempi elämänmeno todennäköisesti myös suosi tavallisempia persoonia nykyiseen äärimmäisyyksien aikaan verrattuna."
No esim. 70-luvulla (jälleen tutkimusten mukaan) parisuhteissa olevat ihmiset hyväksyivät selkeästi nykyistä useammin pettämisen ja avoimet suhteet joten en tiedä miten siveellistä se elämä on aikaisemminkaan ollut.
"Mutta sekin lähinnä vain lisää naisten nirsoutta ja täten jälleen kerran markkinoiden polarisoitumista."
Nirsoutta on muuten myös miesten keskuudessa nykyään aika paljon ja naiselta vaaditaan todella paljon mm. ulkonäön suhteen. Ja osa nirsoudesta (sekä miehillä että naisilla) on myös myös ihan tervettä kehitystä. Ei olle valmiit ottamaan ketä tahansa vain siksi että saataisiin yleisen mallin mukaisesti parisuhde. - NäinMeillä
1212 kirjoitti:
Miestyypit eivät voikaan muuttua paljoa, koska naisten miesmaku on hyvin universaali ja perustuu muuttumattomiin vaistoihin.
Käytännössä jos 80-luvun menestyjä vaihaisi puvun farkkuihin, jättäisi viikon ajan parran ajamatta, vaihtaisi golfin ja viinit rock-keikkoihin jne...kasassa olisi v. 2015 unelmamies. Olennaiset asiat, eli status ja maskuliininen ulkonäkö, pysyvät.
Erikoisuudet vaihtelevat jossain määrin enemmän, mutta niihinkin pätevät aina samat lainalaisuudet. Joku näennäisesti kapinallinen/erilainen - todellisuudessa just nyt muodissa.
Ja tietysti naisten kärkikaarti on sama kuin ennenkin, olkoonkin että ytnejä on vähemmän. Muistetaan että kaikki naiset voivat olla hoikkia, mutta kaikki miehet eivät voi olla statukseltaan muiden miesten yläpuolella.
Ero syntyy keskiluokasta. Samaan aikaan keskiluokkaisten naisten taso laskee ja vaatimukset lisääntyvät. Faktat:
- keskiverto aviomiestä etsivä nainen on vanhempi kuin ennen
- keskiverto aviomiestä etsivä nainen on lihavampi kuin ennen
- keskiverto aviomiestä etsivä nainen on vähemmän naisellinen kuin ennen (kiroilu, tatuoinnit, urakeskeisyys)
- keskiverto aviomiestä etsivä nainen on paneskellut ympäriinsä enemmän kuin ennen
- keskiverto aviomiestä etsivä nainen on entistä useammin yh"Miestyypit eivät voikaan muuttua paljoa, koska naisten miesmaku on hyvin universaali ja perustuu muuttumattomiin vaistoihin."
Pieni tutustuminen niin antropologiaan kuin historiaankin voisi kertoa sinulle että itse asiassa hyvin harvat kauneuskäsitykset ovat täysin universaaleja vaan kauniin ja haluttavina pidetyt piirteet ovat vaihdelleet hyvin paljon. Esimerkkinä voitaisiin sanoa vaikka ihon tummuus. Nykyään ruskettuneisuutta tai edes "tervettä väriä" pidetään normaalisti kauneusihanteena mutta vaikka vain reilu sata vuotta sitten ruskettunut iho kertoi alhaisesta varallisuustasosta kun piti tehdä ulkona paljon fyysisiä töitä. Vaaleita olivat vain rikkaat joiden oli mahdollista viettää paljon aikaa sisätiloissa.
AIkoinaan myös pyöreys tai jopa lihavuus on ollut varakkuuden merkki joten sitä on pidetty haluttavana ominaisuutena. Nykyään se taas kertoo huonosta itsekurista ja usein myös alhaisemmasta sosiaaliluokasta.
Miehekkäänä pidettävä pukeutuminenkin on vaihdellut paljon. Ranskan hovissa käytetyt puuteroidut peruukit, röyhelöiset kaulukset ja kireät sukkahousumaiset housut tuskin nykymiehen päällä heräätisivät ensimmäisenä kuvaa miehekkäästä miehestä. Mutta aikoinaan ne kertoivat korkeasta statuksesta ja tekivät miehestä haluttavan.
Esimerkkejä on aika lailla loputtomasti. - Edwardo_sherpa
NäinMeillä kirjoitti:
"Matemaattinen fakta on kuitenkin matemaattinen fakta vaikka sitä yrittäisi kuinka järsiä. "
No matemaattisesti ehdottomasti eniten miesten pariutumista haitaa se että miehet jäävät pienille paikkakunnille ja maaseudulle huomattavasti useammin kuin naiset jolloin tiettyjen alueiden sukupuolien määräsuhteet vääristyvät.
"Ehkä he eivät ole ilman internettiä edes tietoisia että voisivat saada apua? Kampanjan paikka?"
Eli käsityksesi mukaan Ukrainassa ei tunneta nettiä mutta Syyrian ja Irakin tai Somalian kriisialueilla kyllä?
" Ainakin itse olen saanut vakaasti sellaisen käsityksen että moni nuori nainen nykyään elää villiä oman elämänsä sinkkuelämää vähintään kolmekymppiseksi."
Totuus on usein tarua ihmeellisempää. Ihmiset kyllä menevät naimisiin aikaisempaa myöhemmin mutta seksikumppanien märässä ei ole tapahtunut tutkimusten mukaan mitään suuria muutoksia.
Päinvastoin, yllättävästi nykyiset 20-30 vuotiaat eivät ole seksikumppanien määrässä mikäään johtava ryhmä vaan sekä 40-50 että jopa 50-60 vuotiailla on ollut keskimäärin enemmän seksikumppaneita.
"Siveellisempi elämänmeno todennäköisesti myös suosi tavallisempia persoonia nykyiseen äärimmäisyyksien aikaan verrattuna."
No esim. 70-luvulla (jälleen tutkimusten mukaan) parisuhteissa olevat ihmiset hyväksyivät selkeästi nykyistä useammin pettämisen ja avoimet suhteet joten en tiedä miten siveellistä se elämä on aikaisemminkaan ollut.
"Mutta sekin lähinnä vain lisää naisten nirsoutta ja täten jälleen kerran markkinoiden polarisoitumista."
Nirsoutta on muuten myös miesten keskuudessa nykyään aika paljon ja naiselta vaaditaan todella paljon mm. ulkonäön suhteen. Ja osa nirsoudesta (sekä miehillä että naisilla) on myös myös ihan tervettä kehitystä. Ei olle valmiit ottamaan ketä tahansa vain siksi että saataisiin yleisen mallin mukaisesti parisuhde.Alueellisia eroja toki on kuten maalailet. Haluat vain jostakin syystä näykkiä sitä faktaa, että biologia ja järjetön maahanmuuttopolitiikka tekee tavismiehen elämästä kaupungeissakin ainakin riittävän haasteellisen pariutumisen sekä matemaattisen laskennan näkökulmasta pariutumisikäisten keskuudessa. Epäsuhta ei vippaskonsteilla katoa minnekään.
Suuria muutoksia? Ilmeisesti muutoksia kuitenkin kuten perstuntumakin sanoo. Tinderin kaltaiset ääriseksistiset sovellukset ovat kuitenkin melko uusi ilmiö vaikka nettiä on hyödynnetty tarpeiden tyydyttämiseen toki pidempään. Ja onko se nyt niin huisin yllättävää että viisikymppisellä on enemmän seksikumppaneita kuin puolta nuoremmalla? Kovasti ihmettelen, jos nykyiset tinderöitsijät eivät hakkaa kumppanien määrässä pienissä kyläyhteisöissä kyhnöttäneitä muinaiskörttiläisiä. Pitänee toki odottaa päteviä tutkimustuloksia kotvanen. 70-luvun tutkimuksen tulos voisi myös indikoida parisuhteen arvoa eikä niinkään siveyden astetta. Nykyään dynaamisilla markkinoilla vikoja uskotakseni siedätään vähemmissä määrin ja erokynnys on matalampi.
Mitä taas tulee tuohon vastaukseesi 1212:lle niin siinä enemmän setvit muotivirtauksia ja trendejä kuin universaaleja miestyyppejä. Johtajatyypit ovat aina ottaneet vallan ja naiset. Vai missä on Ätmilandia? - NäinMeillä
Edwardo_sherpa kirjoitti:
Alueellisia eroja toki on kuten maalailet. Haluat vain jostakin syystä näykkiä sitä faktaa, että biologia ja järjetön maahanmuuttopolitiikka tekee tavismiehen elämästä kaupungeissakin ainakin riittävän haasteellisen pariutumisen sekä matemaattisen laskennan näkökulmasta pariutumisikäisten keskuudessa. Epäsuhta ei vippaskonsteilla katoa minnekään.
Suuria muutoksia? Ilmeisesti muutoksia kuitenkin kuten perstuntumakin sanoo. Tinderin kaltaiset ääriseksistiset sovellukset ovat kuitenkin melko uusi ilmiö vaikka nettiä on hyödynnetty tarpeiden tyydyttämiseen toki pidempään. Ja onko se nyt niin huisin yllättävää että viisikymppisellä on enemmän seksikumppaneita kuin puolta nuoremmalla? Kovasti ihmettelen, jos nykyiset tinderöitsijät eivät hakkaa kumppanien määrässä pienissä kyläyhteisöissä kyhnöttäneitä muinaiskörttiläisiä. Pitänee toki odottaa päteviä tutkimustuloksia kotvanen. 70-luvun tutkimuksen tulos voisi myös indikoida parisuhteen arvoa eikä niinkään siveyden astetta. Nykyään dynaamisilla markkinoilla vikoja uskotakseni siedätään vähemmissä määrin ja erokynnys on matalampi.
Mitä taas tulee tuohon vastaukseesi 1212:lle niin siinä enemmän setvit muotivirtauksia ja trendejä kuin universaaleja miestyyppejä. Johtajatyypit ovat aina ottaneet vallan ja naiset. Vai missä on Ätmilandia?"Alueellisia eroja toki on kuten maalailet."
On, ja aika isoja jopa.
" Haluat vain jostakin syystä näykkiä sitä faktaa, että biologia ja järjetön maahanmuuttopolitiikka tekee tavismiehen elämästä kaupungeissakin ainakin riittävän haasteellisen pariutumisen sekä matemaattisen laskennan näkökulmasta pariutumisikäisten keskuudessa."
Tavismies, jos sillä tarkoitetaan aika keskivertoa miestä, pariutuu edelleen ihan hyvin. Ongelmat kasautuvat entistä enemmän sille huonoiten kelpaavalla 10-15% miehistä. Heidän tilanteensa on varmaan huonontunut jos verrataan vaikka 20-30 vuoden takaiseen tilanteesen. Mutta on väärin puhua että tavallinen mies olisi jotenkin ahdingosaa.
"Epäsuhta ei vippaskonsteilla katoa minnekään."
No en tiedä millä muulla huonoiten kelpaavien miesten asemaa voisi nostaa kuin sillä että jostain syystä naisten paine pariutua nousisi huomattavasti, riippumatta siitä minkälaisia miehiä on tarjolla. Ja miten tuon voisi toteuttaa?
" Ilmeisesti muutoksia kuitenkin kuten perstuntumakin sanoo. Tinderin kaltaiset ääriseksistiset sovellukset ovat kuitenkin melko uusi ilmiö vaikka nettiä on hyödynnetty tarpeiden tyydyttämiseen toki pidempään."
Se että tarvetta tyydytetään jollain välineellä nykyään, ei tarkoita ettei tarvetta ja sen purkautumista olisi ollut jollain muulla tavalla ennenkin olemassa.
Toiminta voi vain tulla näkyvämmäksi kuin ennen,
"Ja onko se nyt niin huisin yllättävää että viisikymppisellä on enemmän seksikumppaneita kuin puolta nuoremmalla?"
Ei silloin jos ihmisten seksuaalisessa aktiiviseuudessa ei ole ollut suurta kasvua. Juuri sitähän yritinkin todistaa. Kun ihminen useimmiten pariutuu viimeistään kolmekymppisenä, uusia kumppaneita tulee paljon hitammin kuin nuorempana. Jos sekä 40-50 vuotiailla että sitä vanhemmillakin on selvästi enemmän kumppaneita kuin 20-30 vuotiailla, on hankala nähdä että nuoret olisivat nykyään jotenkin ratkaisevasti aktiivisempia kuin aikaisemmatkaan sukupolvet. Luultavasti nykyisillä nuorilla on parin vuosikymmenen päästä ihan yhtä paljon tai vähän kumppaneita kuin nykyisilläkin sukupolvilla. Mitään "hurjastelevaa" nuorta polvea ei sii ole näkyvissä.
Kovasti ihmettelen, jos nykyiset tinderöitsijät eivät hakkaa kumppanien määrässä pienissä kyläyhteisöissä kyhnöttäneitä muinaiskörttiläisiä. Pitänee toki odottaa päteviä tutkimustuloksia kotvanen. 70-luvun tutkimuksen tulos voisi myös indikoida parisuhteen arvoa eikä niinkään siveyden astetta. Nykyään dynaamisilla markkinoilla vikoja uskotakseni siedätään vähemmissä määrin ja erokynnys on matalampi.
"Mitä taas tulee tuohon vastaukseesi 1212:lle niin siinä enemmän setvit muotivirtauksia ja trendejä kuin universaaleja miestyyppejä. Johtajatyypit ovat aina ottaneet vallan ja naiset. Vai missä on Ätmilandia?"
En väittänytkään että tietyt miehet eivät olisi aina suosituimpia. Vastasin väitteeseen jonka mukaan tietyt biologiaan, ulkonäköön ja vastaaviin liittyvät miehen suositummuuteen vaikuttavat ominaisuudet olisivat aina universaalisesti pysyviä. Joka ajassa statusta ja muita seikkoja ilmennetään aina jollain tavoilla mutta ne tavat vaihtelevat. Ja silloin myös hieman eri miesyksilöt hyötyvät tai kärsivät siitä sen mukaan miten heidän omat ominaisuutensa sopivat ihanteeseen. - NäinMeillä
NäinMeillä kirjoitti:
"Alueellisia eroja toki on kuten maalailet."
On, ja aika isoja jopa.
" Haluat vain jostakin syystä näykkiä sitä faktaa, että biologia ja järjetön maahanmuuttopolitiikka tekee tavismiehen elämästä kaupungeissakin ainakin riittävän haasteellisen pariutumisen sekä matemaattisen laskennan näkökulmasta pariutumisikäisten keskuudessa."
Tavismies, jos sillä tarkoitetaan aika keskivertoa miestä, pariutuu edelleen ihan hyvin. Ongelmat kasautuvat entistä enemmän sille huonoiten kelpaavalla 10-15% miehistä. Heidän tilanteensa on varmaan huonontunut jos verrataan vaikka 20-30 vuoden takaiseen tilanteesen. Mutta on väärin puhua että tavallinen mies olisi jotenkin ahdingosaa.
"Epäsuhta ei vippaskonsteilla katoa minnekään."
No en tiedä millä muulla huonoiten kelpaavien miesten asemaa voisi nostaa kuin sillä että jostain syystä naisten paine pariutua nousisi huomattavasti, riippumatta siitä minkälaisia miehiä on tarjolla. Ja miten tuon voisi toteuttaa?
" Ilmeisesti muutoksia kuitenkin kuten perstuntumakin sanoo. Tinderin kaltaiset ääriseksistiset sovellukset ovat kuitenkin melko uusi ilmiö vaikka nettiä on hyödynnetty tarpeiden tyydyttämiseen toki pidempään."
Se että tarvetta tyydytetään jollain välineellä nykyään, ei tarkoita ettei tarvetta ja sen purkautumista olisi ollut jollain muulla tavalla ennenkin olemassa.
Toiminta voi vain tulla näkyvämmäksi kuin ennen,
"Ja onko se nyt niin huisin yllättävää että viisikymppisellä on enemmän seksikumppaneita kuin puolta nuoremmalla?"
Ei silloin jos ihmisten seksuaalisessa aktiiviseuudessa ei ole ollut suurta kasvua. Juuri sitähän yritinkin todistaa. Kun ihminen useimmiten pariutuu viimeistään kolmekymppisenä, uusia kumppaneita tulee paljon hitammin kuin nuorempana. Jos sekä 40-50 vuotiailla että sitä vanhemmillakin on selvästi enemmän kumppaneita kuin 20-30 vuotiailla, on hankala nähdä että nuoret olisivat nykyään jotenkin ratkaisevasti aktiivisempia kuin aikaisemmatkaan sukupolvet. Luultavasti nykyisillä nuorilla on parin vuosikymmenen päästä ihan yhtä paljon tai vähän kumppaneita kuin nykyisilläkin sukupolvilla. Mitään "hurjastelevaa" nuorta polvea ei sii ole näkyvissä.
Kovasti ihmettelen, jos nykyiset tinderöitsijät eivät hakkaa kumppanien määrässä pienissä kyläyhteisöissä kyhnöttäneitä muinaiskörttiläisiä. Pitänee toki odottaa päteviä tutkimustuloksia kotvanen. 70-luvun tutkimuksen tulos voisi myös indikoida parisuhteen arvoa eikä niinkään siveyden astetta. Nykyään dynaamisilla markkinoilla vikoja uskotakseni siedätään vähemmissä määrin ja erokynnys on matalampi.
"Mitä taas tulee tuohon vastaukseesi 1212:lle niin siinä enemmän setvit muotivirtauksia ja trendejä kuin universaaleja miestyyppejä. Johtajatyypit ovat aina ottaneet vallan ja naiset. Vai missä on Ätmilandia?"
En väittänytkään että tietyt miehet eivät olisi aina suosituimpia. Vastasin väitteeseen jonka mukaan tietyt biologiaan, ulkonäköön ja vastaaviin liittyvät miehen suositummuuteen vaikuttavat ominaisuudet olisivat aina universaalisesti pysyviä. Joka ajassa statusta ja muita seikkoja ilmennetään aina jollain tavoilla mutta ne tavat vaihtelevat. Ja silloin myös hieman eri miesyksilöt hyötyvät tai kärsivät siitä sen mukaan miten heidän omat ominaisuutensa sopivat ihanteeseen."Kovasti ihmettelen, jos nykyiset tinderöitsijät eivät hakkaa kumppanien määrässä pienissä kyläyhteisöissä kyhnöttäneitä muinaiskörttiläisiä. Pitänee toki odottaa päteviä tutkimustuloksia kotvanen. "
Tämä jäi välistä joten lisää vastausta tässä:
Tutkimuksia siis on. Mutta toki tässä ei verrata mihinkään muinaiskörtteihin vaan edelliseen sukuppolveen tai kahteen ja niiden suhteen ei ole valtavia muutoksia tapahtunut.
"70-luvun tutkimuksen tulos voisi myös indikoida parisuhteen arvoa eikä niinkään siveyden astetta."
Tottakai. Olisi vain kummallista jos väität että miehet eivät pääse nykyään parisuhteeseen mutta silti parisuhdetta arvostettaisiin enemmän kuin ennen.
" Nykyään dynaamisilla markkinoilla vikoja uskotakseni siedätään vähemmissä määrin ja erokynnys on matalampi."
Varmasti näinkin on. Toisaalta on myös tiettyyn mittaan hyvä että kaikkia vikoja ei siedetä niin paljon tai pitkään. Ja yhden ero on aina toisen mahdollisuus saada parisuhde. - Kommentoija69
Harmaa insinöörismies, joka on hyvissä töissä, pääsee kyllä sille keskiluokkaiselle työleirille. Ilman hyviä töitä ei tietenkään pääse/joudu, vaikka olisi insinöörismies. Toki sitä herkkua täytyy odottaa lähelle kolmekymppiseksi, jolloin morsian on kyllä vielä ihan kuosissaan muttei enää kovin montaa vuotta. Neljääkymppiä lähestyttäessä rupsahtaminen on todella pitkällä mutta materiaaliset vaatimukset rouvalla vain kasvavat.
Lisäksi neljääkymppiä lähestyttäessä monelle naiselle iskee avioliitossa ahdistus ja avioeroaikeet. Moni nainen ottaakin tuossa iässä eron miehestään, kun pari lasta on jo tehty ja saatu vähintään muutaman vuoden ikään. Vähän alle puolet kaikista avioliitoista päättyy eroon ja kaikista avioeroista noin 70-80% otetaan vaimon aloitteesta. Näin on kautta kehittyneen maailman, kulttuurista, elatusapujen määrästä ja muista asioista riippumatta. Noin 35% todennäköisyydellä avioliitto päättyy, koska vaimo ottaa eron, ja noin 10% todennäköisyydellä, koska mies ottaa eron. Loput 55% päättyvät vasta toisen (yleensä vaimon) jäätyä leskeksi mutta niistäkin onnellisia lienee vain murto-osa.
Mikäli ei ole varma, että haluaa lapsia ja elämässä on jokin paljon aikaa vievä tärkeä asia, kuten start-up -yritys, tärkeä harrastus tai muu toiminta, kannattaa vakavasti harkita, onko perheen perustamiseen syytä ollenkaan ryhtyä. On nimittäin täysin varmaa, että kiinteästä parisuhteesta ja tuollaisista asioista on merkittävää haittaa toisilleen varsinkin, jos on lapsia. - NäinMeillä
Kommentoija69 kirjoitti:
Harmaa insinöörismies, joka on hyvissä töissä, pääsee kyllä sille keskiluokkaiselle työleirille. Ilman hyviä töitä ei tietenkään pääse/joudu, vaikka olisi insinöörismies. Toki sitä herkkua täytyy odottaa lähelle kolmekymppiseksi, jolloin morsian on kyllä vielä ihan kuosissaan muttei enää kovin montaa vuotta. Neljääkymppiä lähestyttäessä rupsahtaminen on todella pitkällä mutta materiaaliset vaatimukset rouvalla vain kasvavat.
Lisäksi neljääkymppiä lähestyttäessä monelle naiselle iskee avioliitossa ahdistus ja avioeroaikeet. Moni nainen ottaakin tuossa iässä eron miehestään, kun pari lasta on jo tehty ja saatu vähintään muutaman vuoden ikään. Vähän alle puolet kaikista avioliitoista päättyy eroon ja kaikista avioeroista noin 70-80% otetaan vaimon aloitteesta. Näin on kautta kehittyneen maailman, kulttuurista, elatusapujen määrästä ja muista asioista riippumatta. Noin 35% todennäköisyydellä avioliitto päättyy, koska vaimo ottaa eron, ja noin 10% todennäköisyydellä, koska mies ottaa eron. Loput 55% päättyvät vasta toisen (yleensä vaimon) jäätyä leskeksi mutta niistäkin onnellisia lienee vain murto-osa.
Mikäli ei ole varma, että haluaa lapsia ja elämässä on jokin paljon aikaa vievä tärkeä asia, kuten start-up -yritys, tärkeä harrastus tai muu toiminta, kannattaa vakavasti harkita, onko perheen perustamiseen syytä ollenkaan ryhtyä. On nimittäin täysin varmaa, että kiinteästä parisuhteesta ja tuollaisista asioista on merkittävää haittaa toisilleen varsinkin, jos on lapsia."Harmaa insinöörismies, joka on hyvissä töissä, pääsee kyllä sille keskiluokkaiselle työleirille. "
Tiesitkö että tuota "työleiriä" kutsutaan ihan yleisesti elämäksi? En oikein tiedä missä höttöunelmissa elät mutta ihmisten elämä nyt on keskimäärin sitä että käydään töissä, hoidetaan koti ja lapset ja mennään nukkumaan. Ja tämä ihan riippumatta siitä onko se vaimo missin mitoissa vai ei.
"Ilman hyviä töitä ei tietenkään pääse/joudu, vaikka olisi insinöörismies."
Jospa avaisit silmäsi jakatrselisit välillä ihan oikeaa elämään. Siellä parisuhteessa ovat muutkin kuin insinöörit.
" Toki sitä herkkua täytyy odottaa lähelle kolmekymppiseksi, jolloin morsian on kyllä vielä ihan kuosissaan muttei enää kovin montaa vuotta. Neljääkymppiä lähestyttäessä rupsahtaminen on todella pitkällä mutta materiaaliset vaatimukset rouvalla vain kasvavat."
Ihmiset vanhenevat, niin miehet kuin naisetkin ja ulkonäkö muuttuu. Jos haluat seksisi aina rypyttömän ja täydellisen vartalon omaavan naisen kanssa, suosittelen pitäytymään pornoleffoissa. Jää se toisen oikean ihmisen satuttaminen pois. Ja samoin jos seksi onnistuu vain nuoren huippukauniin naisen kanssa niin voi testauttaa ne omat testosteronitasonsa. Ihan normaalin biologian mukaan tavallisen naisen pitäisi riittää miehen kiihottamiseen jos ei ole jo pilannut seksuaalisuuttaan liialla pornolla.
"Lisäksi neljääkymppiä lähestyttäessä monelle naiselle iskee avioliitossa ahdistus ja avioeroaikeet. Moni nainen ottaakin tuossa iässä eron miehestään, kun pari lasta on jo tehty ja saatu vähintään muutaman vuoden ikään."
Kyllä jos elämä tuntuu vain kurjalta puurtamiselta eikä parisuhde anna siihen mitään valoa. Vähän liian harva mies tajuaa että parisuhdetta pitää hoitaa ja sitä vaimoa huomioida. Mutta jos asenne on se (kuten itsekin kirjoitat) että 40-kymppinen nainen on auttamatta "rupsahtanut" niin ei se nainen varmaan oloaan kovin hyväksi suhteessa tunne, vai mitä?
"Mikäli ei ole varma, että haluaa lapsia ja elämässä on jokin paljon aikaa vievä tärkeä asia, kuten start-up -yritys, tärkeä harrastus tai muu toiminta, kannattaa vakavasti harkita, onko perheen perustamiseen syytä ollenkaan ryhtyä. "
Tuo on täysin totta. Samoin jos asenne on se että nainen on vain kulutushyödyke jonka tarjoama huvi riippuu iästä ja ulkonäöstä niin parisuhde kannattaa jättää väliin. - 1212
NäinMeillä kirjoitti:
"Harmaa insinöörismies, joka on hyvissä töissä, pääsee kyllä sille keskiluokkaiselle työleirille. "

Tuo on täysin totta. Samoin jos asenne on se että nainen on vain kulutushyödyke jonka tarjoama huvi riippuu iästä ja ulkonäöstä niin parisuhde kannattaa jättää väliin."Ja samoin jos seksi onnistuu vain nuoren huippukauniin naisen kanssa niin voi testauttaa ne omat testosteronitasonsa. Ihan normaalin biologian mukaan tavallisen naisen pitäisi riittää miehen kiihottamiseen jos ei ole jo pilannut seksuaalisuuttaan liialla pornolla."
Tämä siitä huolimatta että tutkimusten perusteella tavallisen miehen, tai keskivertomiehen, toiveseksikumppani on 20-22v riippumatta miehen iästä.
Miten on muuten naisella, sehän on hyvä uutinen ätmeille jos tyydyttävä seksi onnistuu ihan tavallisen hepun kanssa? Onko naisten hormonitasoissa jotain pielessä kun täällä aina keskustellaan sen seksikemian puutteesta? Aina monella on kriteerejäkin, kuten pituus/koko. Eihän tuollaisilla asioilla pitänyt olla väliä? - rautalankaa
1212 kirjoitti:
"Ja samoin jos seksi onnistuu vain nuoren huippukauniin naisen kanssa niin voi testauttaa ne omat testosteronitasonsa. Ihan normaalin biologian mukaan tavallisen naisen pitäisi riittää miehen kiihottamiseen jos ei ole jo pilannut seksuaalisuuttaan liialla pornolla."
Tämä siitä huolimatta että tutkimusten perusteella tavallisen miehen, tai keskivertomiehen, toiveseksikumppani on 20-22v riippumatta miehen iästä.
Miten on muuten naisella, sehän on hyvä uutinen ätmeille jos tyydyttävä seksi onnistuu ihan tavallisen hepun kanssa? Onko naisten hormonitasoissa jotain pielessä kun täällä aina keskustellaan sen seksikemian puutteesta? Aina monella on kriteerejäkin, kuten pituus/koko. Eihän tuollaisilla asioilla pitänyt olla väliä?"Ihan tavallisen hepun kanssa" tyydyttävä seksi onnistuu oikein hyvin. Mutta, kuten itsekin erittäin hyvin tiedät, ätmit eivät ole "ihan tavallisia heppuja". He ovat niitä (negatiivisella tavalla) poikkeusyksilöitä, joita on vain penehkö prosentti populaatiosta. "Ihan tavalliset heput" ovat ketmejä, kuten sinäkin varsin hyvin tiedät.
- NäinMeillä
1212 kirjoitti:
"Ja samoin jos seksi onnistuu vain nuoren huippukauniin naisen kanssa niin voi testauttaa ne omat testosteronitasonsa. Ihan normaalin biologian mukaan tavallisen naisen pitäisi riittää miehen kiihottamiseen jos ei ole jo pilannut seksuaalisuuttaan liialla pornolla."
Tämä siitä huolimatta että tutkimusten perusteella tavallisen miehen, tai keskivertomiehen, toiveseksikumppani on 20-22v riippumatta miehen iästä.
Miten on muuten naisella, sehän on hyvä uutinen ätmeille jos tyydyttävä seksi onnistuu ihan tavallisen hepun kanssa? Onko naisten hormonitasoissa jotain pielessä kun täällä aina keskustellaan sen seksikemian puutteesta? Aina monella on kriteerejäkin, kuten pituus/koko. Eihän tuollaisilla asioilla pitänyt olla väliä?"Tämä siitä huolimatta että tutkimusten perusteella tavallisen miehen, tai keskivertomiehen, toiveseksikumppani on 20-22v riippumatta miehen iästä."
Toiveet ja se minkä kanssa voi elää onnellisena ovat kaksi eri asiaa. Nuorten miesten toiveauto on ehkä tehokas Bemari ja yleensä haluttaisiin asua omakotitalossa järven rannalla mutta lähellä keskustaa. Silti onnellinen elämä on täysin mahdollista, jopa todennäköistä, ilmen noitakin.
"Miten on muuten naisella, sehän on hyvä uutinen ätmeille jos tyydyttävä seksi onnistuu ihan tavallisen hepun kanssa?"
Eihän sen juuri pitäisi olla uutinen vaan itsestäänselvyys. Tästähän monet ongelmat juuri johtuvatkin kun realistinen ja terve käsitys seksistä ja seksuaalisuudesta puuttuu,
" Onko naisten hormonitasoissa jotain pielessä kun täällä aina keskustellaan sen seksikemian puutteesta?"
Yleisesti biologisesti naaras on ollut se valikoivampi ja uros on siittänyt niin monta naarasta kun on vain kerennyt, sen kummemmin valikoimatta. Mutta ihminen ei tietysti ole vain biologiaa joten kyllä varmaan naisillakin vaikuttavat monet asiat.
" Aina monella on kriteerejäkin, kuten pituus/koko. Eihän tuollaisilla asioilla pitänyt olla väliä?"
Miten niin ei pitänyt? En ole sanonut että ulkonäöllä yms. ei olisi lainkaan väliä, puhuttiin sitten miehistä tai naisista. Olen vain yrittänyt sanoa että kauhean monella ATM-miehelläkin tuntuu olevan käsitys että naisen pitää olla lähes täydellnien ulkonäöltään että hän kykenisi sellaisen kanssa seksiin ja esim. pieni ylipaino, pienet rinnat tms. olisivat heti totaalinen turnoff. - NäinMeillä
rautalankaa kirjoitti:
"Ihan tavallisen hepun kanssa" tyydyttävä seksi onnistuu oikein hyvin. Mutta, kuten itsekin erittäin hyvin tiedät, ätmit eivät ole "ihan tavallisia heppuja". He ovat niitä (negatiivisella tavalla) poikkeusyksilöitä, joita on vain penehkö prosentti populaatiosta. "Ihan tavalliset heput" ovat ketmejä, kuten sinäkin varsin hyvin tiedät.
""Ihan tavallisen hepun kanssa" tyydyttävä seksi onnistuu oikein hyvin. Mutta, kuten itsekin erittäin hyvin tiedät, ätmit eivät ole "ihan tavallisia heppuja". He ovat niitä (negatiivisella tavalla) poikkeusyksilöitä, joita on vain penehkö prosentti populaatiosta. "Ihan tavalliset heput" ovat ketmejä, kuten sinäkin varsin hyvin tiedät."
Niin tiedänkin. Ongelmahan on juuri se että liian moni ätmi kuvittelee että hän on se tavallinen kaveri ja sitten valittaa suureen ääneen miten tavallinen mies ei enää nykyään saa naista. - Kommentoija69
NäinMeillä kirjoitti:
"Harmaa insinöörismies, joka on hyvissä töissä, pääsee kyllä sille keskiluokkaiselle työleirille. "
Tiesitkö että tuota "työleiriä" kutsutaan ihan yleisesti elämäksi? En oikein tiedä missä höttöunelmissa elät mutta ihmisten elämä nyt on keskimäärin sitä että käydään töissä, hoidetaan koti ja lapset ja mennään nukkumaan. Ja tämä ihan riippumatta siitä onko se vaimo missin mitoissa vai ei.
"Ilman hyviä töitä ei tietenkään pääse/joudu, vaikka olisi insinöörismies."
Jospa avaisit silmäsi jakatrselisit välillä ihan oikeaa elämään. Siellä parisuhteessa ovat muutkin kuin insinöörit.
" Toki sitä herkkua täytyy odottaa lähelle kolmekymppiseksi, jolloin morsian on kyllä vielä ihan kuosissaan muttei enää kovin montaa vuotta. Neljääkymppiä lähestyttäessä rupsahtaminen on todella pitkällä mutta materiaaliset vaatimukset rouvalla vain kasvavat."
Ihmiset vanhenevat, niin miehet kuin naisetkin ja ulkonäkö muuttuu. Jos haluat seksisi aina rypyttömän ja täydellisen vartalon omaavan naisen kanssa, suosittelen pitäytymään pornoleffoissa. Jää se toisen oikean ihmisen satuttaminen pois. Ja samoin jos seksi onnistuu vain nuoren huippukauniin naisen kanssa niin voi testauttaa ne omat testosteronitasonsa. Ihan normaalin biologian mukaan tavallisen naisen pitäisi riittää miehen kiihottamiseen jos ei ole jo pilannut seksuaalisuuttaan liialla pornolla.
"Lisäksi neljääkymppiä lähestyttäessä monelle naiselle iskee avioliitossa ahdistus ja avioeroaikeet. Moni nainen ottaakin tuossa iässä eron miehestään, kun pari lasta on jo tehty ja saatu vähintään muutaman vuoden ikään."
Kyllä jos elämä tuntuu vain kurjalta puurtamiselta eikä parisuhde anna siihen mitään valoa. Vähän liian harva mies tajuaa että parisuhdetta pitää hoitaa ja sitä vaimoa huomioida. Mutta jos asenne on se (kuten itsekin kirjoitat) että 40-kymppinen nainen on auttamatta "rupsahtanut" niin ei se nainen varmaan oloaan kovin hyväksi suhteessa tunne, vai mitä?
"Mikäli ei ole varma, että haluaa lapsia ja elämässä on jokin paljon aikaa vievä tärkeä asia, kuten start-up -yritys, tärkeä harrastus tai muu toiminta, kannattaa vakavasti harkita, onko perheen perustamiseen syytä ollenkaan ryhtyä. "
Tuo on täysin totta. Samoin jos asenne on se että nainen on vain kulutushyödyke jonka tarjoama huvi riippuu iästä ja ulkonäöstä niin parisuhde kannattaa jättää väliin.Se nk. keskiluokkainen työleiri ei ole ainoa mahdollinen elämäntapa eikä kaikille edes sopivin. Lisäksi keskiluokkainen työleiri on tullut huonommaksi viimeisten vuosikymmenien mittaan päätellen siitä, että se on nykyään huomattavasti herkempi hajoamaan kuin sukupolvi sitten. Mitä tulee naisten parisuhdetyytyväisyyteen, niin avioerojen ja nimenomaan naisten aloitteesta otettujen avioerojen lisääntyminen epidemiaksi on merkki siitä, että naiset, vaikka he ovat miehiä innokkaampia menemään naimisiin, he ovat myös innokkaampia haluamaan pois naimisista.
- 216
Kommentoija69 kirjoitti:
Se nk. keskiluokkainen työleiri ei ole ainoa mahdollinen elämäntapa eikä kaikille edes sopivin. Lisäksi keskiluokkainen työleiri on tullut huonommaksi viimeisten vuosikymmenien mittaan päätellen siitä, että se on nykyään huomattavasti herkempi hajoamaan kuin sukupolvi sitten. Mitä tulee naisten parisuhdetyytyväisyyteen, niin avioerojen ja nimenomaan naisten aloitteesta otettujen avioerojen lisääntyminen epidemiaksi on merkki siitä, että naiset, vaikka he ovat miehiä innokkaampia menemään naimisiin, he ovat myös innokkaampia haluamaan pois naimisista.
"..naiset, vaikka he ovat miehiä innokkaampia menemään naimisiin, he ovat myös innokkaampia haluamaan pois naimisista."
Hyvin usein syynä naisen erohaluun on miehen vieraissa juoksu.
Kun suhde on huono, nainen haluaa eron, mies taas lähtee vieraisiin. Jos mieskin hakisi eroa, silloin kun ei halua olla enää aviksessa, niin suhdeluku olisi vähintään fifti/fifti. Miehet kuitenkin tyypillisesti käyttäytyvät raukkamaisesti ja lähtevät vieraisiin. - Kommentoija69
216 kirjoitti:
"..naiset, vaikka he ovat miehiä innokkaampia menemään naimisiin, he ovat myös innokkaampia haluamaan pois naimisista."
Hyvin usein syynä naisen erohaluun on miehen vieraissa juoksu.
Kun suhde on huono, nainen haluaa eron, mies taas lähtee vieraisiin. Jos mieskin hakisi eroa, silloin kun ei halua olla enää aviksessa, niin suhdeluku olisi vähintään fifti/fifti. Miehet kuitenkin tyypillisesti käyttäytyvät raukkamaisesti ja lähtevät vieraisiin.Jos tuo olisi totta, miesten pitäisi olla huomattavasti useammin uskottomia kuin naisten. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
- edrftgyhujik
helka kirjoitti:
Kuinka moni nuori ukrainalaisnainen on hakenut turvapaikkaa Suomesta?
Muutama kymmenen muistaakseni, hylkäämisprosentti ~100%. Ukrianasta ei pääse Suomeen ilman viisumia.
Aika huono investointi käyttää rahaa esim. 1000€ turvapaikkaseikkailuun jos onnistumisen todennäköisyys on alle 1 %.
Olikohan Sokrates vai Aristoteles, sanoi jo antiikin kreikan aikaan että "nykynuoriso on turmeltunutta, he eivät osaa kuin juoda viiniä ja juhlia" tai sinne päin. Liittyy tuohon mitä pyhjapah sanoi.
- seitsemäntoista
Taisi olla Sokrates, noin 5000 vuotta sitten.
Aloittaja tosiaan taitaa olla keski-ikäistynyt oikein toden teolla, kun hänestä nykynuoriso on pilalla... :D
- 2626
Ei vain kilpailu - nykynuoriso on muutenkin päästään pipi. Tälläkin palstalla jankutetaan koko ajan (panemisen ohessa) salilla käymisestä. Ei ennen vanhaan kukaan normaali käynyt salilla, ei koko käsitettä tunnettu silloin.
No, kaikilla sukupolvilla on kotkotuksensa - ei ollut saleja mutta oli aerobig, vielä hullumpaa :D- kurppaileva
Mikä vika salilla käymisessä on? Liikunta on hyvä harrastus kun kuitenkin paljon istuskellaan tietokoneella iltaisin. Sitäpaitsi mun mielestä nykynuoret ovat paljon fiksumpia kuin mitä me oltiin joskus 80-90 luvulla. Siis kun katson nykyisiä parikymppisiä ja muistelen itseäni silloin, olin ihan pihalla kaikesta mitä maailmassa tapahtuu, politiikasta en ymmärtänyt mitään, pressan nimen tiesin ja siinä se.
Nykynuoret on todella kartalla ja myös tekevät paljon asioitten eteen, eivätkä vain istu ja valita. Netin ansiota se varmaankin on, heillä on tietoa enemmän, vaikka itsekin paljon luin nuorena tietokirjoja, mutta nykyään se tieto kulkee kaikkialla mukana reaaliajassa, eikä ole sitä vanhan pänttäämistä kuten silloin ennen. Olen ylpeä nykynuorisosta, siitäkin huolimatta että hiukan pullamössöjä ovat..
- helsynky
siirtykää händy-hommiin eipähän tarvi kilpailla
- 41vmies
Kun minä olin parikymppinen niin naisia riitti ja naisen sai helposti treffeille ja seksiä harrastamaan. Nykyään olen 41 vuotias ja on todella vaikea saada naista treffeille. Ei se johdu edes statuksesta, on työ, auto ja koti ja muuten asiat hyvin mutta naisia ei vaan kiinnosta seurutella. Ei ihme kun suomessa on miljoona yksinasuvaa.
- 1212
Nykynaisten asenne on alfa tai ei mitään.
Tavismies käy jos ei saa alfaa JA haluaa lapsia/talon.
Ellei ole tarvetta kummallekaan, yhä useampi nainen on "mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa" . - Jfkwlkf
1212 kirjoitti:
Nykynaisten asenne on alfa tai ei mitään.
Tavismies käy jos ei saa alfaa JA haluaa lapsia/talon.
Ellei ole tarvetta kummallekaan, yhä useampi nainen on "mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa" .Mikäs ongelma se on sulle jos nainen on mieluummin yksin kun huonossa suhteessa? Toiset viihtyvät yksin ja nainen ei tarvitse miestä voidakseen elää hyvää elämää.
- Vanhamuna
Ja sä olet elänyt jo 20 vuotta noin, treffit ja seksiä? Alkaa näkymään jo naamasta, sen takia ei tärppää.
- voribj
Etkö ymmärrä, että naisilla on nykyään itsellä työ, talo ja auto!?
Mikä ihmeen meriitti tuo on! Se oli sata vuotta sitten kun naisten täytyi myydä itsensä avioliitoksi naamioituun prostituutioon jotta pysyisivät hengissä.
Äijät, raahatkaa aivonne tälle vuosituhannelle. - ikisinkkutar
1212 kirjoitti:
Nykynaisten asenne on alfa tai ei mitään.
Tavismies käy jos ei saa alfaa JA haluaa lapsia/talon.
Ellei ole tarvetta kummallekaan, yhä useampi nainen on "mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa" .Luuletko että alfoista on joku pula? Kyllä niitä piisaa, suurin osa varattuja miehiä ja koko ajan saa heiltä ehdotteluja näin sinkkuna naisena. Mutta jos haluaa miehen, joka on ensinnäkin vapaa ja ihan oikeasti kiltti ja kunnollinen, sellaisia ei niin vain löydykään. Ja toki silloin olen mieluumin sinkku lopun ikäni.
- femakkolesbot
Jfkwlkf kirjoitti:
Mikäs ongelma se on sulle jos nainen on mieluummin yksin kun huonossa suhteessa? Toiset viihtyvät yksin ja nainen ei tarvitse miestä voidakseen elää hyvää elämää.
Tuossa se on nykynaisen asenne, säälittävää. Exäni ei kuulemma tarvitse miestä, no en tarvitse minäkään sellaista naista, jolta ei muu onnistu kun sipsin ja karkin mättäminen naamaan ja kotityöt jäi hoitamatta.
Aikani jaksoin asioita hoitaa, niistäkään ei edes kiitosta tullut.
Hänen kaverinsakaan ei tarvitse miestä, mutta on kuitenkin jo melkein 200 miestä nussinut.
Mitä naisia tälläset on? Voi vittu mitä whiterash sakkia.
"itsenäiset naiset", todella säälittäviä ihmisraunioita.
eikö sitä esineellistä itseään kilpailuttamalla itsestään?
- Karvamuna
Ylipaino on pelkkää laiskuutta. Ei jakseta puolta tuntia liikkua ja vedetään pizzaa ja hampparii ruuaksi niin on selvää että lihoo
- Kilttiatm
Ei naiset ehdi laihduttaa koska on älypuhelimet jota pitää tuijottaa koko ajan.
- Lumppumetsälle
Voitte lopettaa kilpalemisen, peli loppu.
Tiesittekö? Nykyisin järjestetään verovaroin tanssi-iltoja vastaanottokeskuksissa. Irakilaisia miehiä ja suomineitoja suorastaan pakkonaitetaan verovaroin.
Menkää muualle leikkimään kilpailuanne - Nnnainennnnn
Mulle selvis tänään et mun poikaystävä käyttää KAKSI TUNTIA laittautumiseen ennen ulos lähtöä. Voi helvetti, minäkään naisena en käytä kuin 30-40 minuuttia. Hän kertoi olevansa hyvin hyvin metroseksuaali.
- Rengastetunhuuto
Anna sille hame ja potki se pellolle.
Ota kunnon mies(mutta älä sellaista mitä ätmit mainostaa täällä) seuraavaks. - Nnnainennnnn
Rengastetunhuuto kirjoitti:
Anna sille hame ja potki se pellolle.
Ota kunnon mies(mutta älä sellaista mitä ätmit mainostaa täällä) seuraavaks.Sanoin sille et tykkään et se laittautuu...kuka nyt et täydellisen näköisestä ja tuoksuisesta pakkauksesta pitäisi....toi 2 tuntia on vaan hurja aika heteromiehelle.
- vtie
Ei siinä ole mitään vikaa jos mies on kaunis, päinvastoin. Ole ylpeä poikaystävästäsi. Haisevia äijiä on ihan tarpeeksi. Sellaisia jotka pitävät itseään hyvänäkin saaliina.
- votiu
Ap, olet tyypillinen ikääntyvä mies. Kauhistelet sitä että tytöt käyttäytyvät rohkeasti. Nytkö vasta olet herännyt siihen todellisuuteen että naisten ei enää tarvitse toteuttaa roolia aivottomasta luuserista.
Ei nykyään tytöille tulisi mieleenkään teeskennellä jotain tynnyrissä kasvanutta jotta he kelpaisivat jollekin äijälle. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että he olisivat ''huonoja tyttöjä''.
Ap on loukkaantunut ja järkyttynyt siitä että nykyajan tytöt eivät olekaan sellaisia joista miehet saisivat poimia itselleen hoivaavan mamman. Ei, sellaisen aika on ohi.
Ja olet kovin valikoidusti katsellut nuorison ylipaino-ongelmaa. Lihavia poikia on yhtä lailla kuin tyttöjä ja kauniita hoikkia tyttöjä yhtä hyvin kuin poikia. Et vain halunnut nähdä sitä koska olet niin syvästi loukkaantunut siitä kun tytöt eivät enää ole alistuvia ja alistettavissa kuin ennen. Halusit siksi loukata tyttöjä ja naisia.
On välttämätöntä että tytöt luopuvat rooleistaan. Heitä on siksi vaikeampi nöyryyttää ja lyödä, ja raiskata. He oppivat kunnioittamaan ja puolustamaan itseään.
Mikä ihmeen kaipuu teillä miehillä on ''nättien, hoikkien ja hyvätapaisten tyttöjen'' perään? Oletteko niin halukkaita turmelemaan kaikkea viatonta että raiskaatte pikkutyttöjä kun isommat tytöt ovat jo niin itsevarmoja että puolustavat itseään?- Ikis__M
"Mikä ihmeen kaipuu teillä miehillä on ''nättien, hoikkien ja hyvätapaisten tyttöjen'' perään?"
Miksi pitäisi kaivata rumaa, lihavaa ja huonotapaista "tyttöä" riesaksi? - votiu
Painu ex pua hiiteen! Surettaa sun kokema kohtalo mutta ei se ole mun vika vaikka olenkin nainen.
"On välttämätöntä että tytöt luopuvat rooleistaan. Heitä on siksi vaikeampi nöyryyttää ja lyödä, ja raiskata. He oppivat kunnioittamaan ja puolustamaan itseään."
Minusta nykyään useat tytöt nimenomaan eivät kunnioita itseään. Tyytyvät pelkäksi yhden yön patjaksi ja päästävät kehonsa terveydelle haitalliseen kuntoon.
Sekä monet nöyryyttävät itse itsensä heilumalla kaupungilla ties missä kunnossa ja olemattomissa vaatteissa, mikä juurikin vetoaa kaiken maailman hulluihin.
Monet naiset keskittyvät ennemmin kailottamaan kuuluisaa feministilausahdusta "Don't teach girls how to not get raped, teach boys not to rape" (Koska miehiähän ei raiskata, heheh) kuin pitämään huolta itsepuolustuskeinoistaan. Joten sanoisin, että silläkään saralla ei mene kovinkaan hyvin.
Olen ikäisesi, aviksessa ja minusta mikään ei ole muuttunut. On nättejä ja vähemmän nättejä tyttöjä. Ennenkin oli alle 30:nä tehtävä töitä, jos meinasi nätin tytön iskeä. 30:n korvilla osat kääntyivät, kun naisten biologinen kello alkoi tikittämään tai oli jo lapsia "tasoa" laskemassa.
- eihuonoapäivää
Jopas taas heitti Ratikka taas tuoreen ajatuksen. Tajuatko, että olet n. 15 vuotta jäljessä muusta maailmasta? Miten voi olla noin saapas, onhan se saavutus sekin.
eihuonoapäivää kirjoitti:
Jopas taas heitti Ratikka taas tuoreen ajatuksen. Tajuatko, että olet n. 15 vuotta jäljessä muusta maailmasta? Miten voi olla noin saapas, onhan se saavutus sekin.
No kerropas sinä tietävämpänä, miten asiat nykyisin menee.
Ainakin viimeks kun kävin yökerhossa, jossa enimmäkseen nuoria naisia, niin ainakin siellä oli kohtuu timmejä pimuja..Taitaa lihavat jäädä suosiolla kotiin, nimittäin kyllähän niitä kaupoissa ja kaikkialla muualla sitten kyllä näkee ja nuoriso on huonokuntoisempaa kauttaaltaan nykyään. Sinällään varmaan totta mitä kirjoitit..Naiset miehistyy ja lopulta kasvattavat todennäköisesti kyrvänkin evoluution, feministien ja saasteiden seurauksena.
- nähty.on
Yökerhoissa pyöriikin kaikki imbesillit. Panorinki kiertää ja taudit leviää. Sitten ollaan olevinaan jotain hyvännäkösiä bile-Daneja, joka on todellisuudessa surullinen kuppakyrpä.
Lihavammat valitseekin hyvän aterian huonon panon sijaan. Se on viisasta.
tuota en ole huomannut mitään eroa nuorissa naisissa muutakun ne on ärhäkkäämpiä ja itsekkyys on ollut nousussa myös heilläkin. minä kuitenkin 31v ja minua oletetaan 25v ja mulla on 5lasta ja jenkat ja vatsaa joka ei nyt niin häviä mies. kantaa herkkuja itsensä epävarmuutensa takia minulle. ja minä taas saan tapella terveyteni takia ja mies tekee lihaksia.
en nyt sitten varmasti kuvittele miesten epävarmuus jyllää kun taas naisilla on hakattu ajatuksiin jokainen nainen kelpaa.
koen epävarmuutta mutta omani epävarmuuteni on pientä verrattuna ukkoseeni. mutta hän on täydellinen omana itsenään pelkään taas nuorten naisten vikittelevän.
minä varmasti kuolen nuorena ja voimani on loppu tai siltä se tuntuu.toivon lapsien takia että jaksan ja saan itseni rauta kuntoon vie. minulla on niin ihanat haaveet meidän varalle kunhan ukkoni sen oivaltaisi että vaikka olisin ulkoisesti kiihottava teen kaikkeni vain hänen vuokseen
- typeräthorotjajonnet
Tuon ikäiset pojat ovat hyvinkin usein niitä ylisuurella egolla ja ylimielisyydellä varustettuja vajakkeja, jotka vaihtavat naista kuin sukkia.
Tuollaisiin kukkopoikiin ne tytöt kuitenkin helposti retkahtavat. Aikanaan meidänkin lätkäjengissä osa noin 18vee jonneista keräili panemistaan naisista pisteitä iän mukaan jotenkin ja taisi liittyä siihenkin ottiko muija suihin vai ei ja sitten kilpailivat keskenään kenellä on eniten "pisteitä"
Jokseenkin sairasta touhua ja en tiedä pitäiskö sääliä vai ei niitä muijia, taisivat vielä kierrättää niitä horoja keskenään. Eli panivat sitten ihan kavereiden kesken samoja muijia.
Jotenkin homoa.
Tuossa yksikin tyttö on osoittanut kiinnostustaan minua kohtaan, mutta en millään pysty kaverin nussimaa naista lähestyä. Tää muija kun ei tiedä, että tunnen hänen exänsä. - manhoodboyhood
Näin melkein 50-v. miehenä en tiedä kyllä nuorten pariutumisesta yhtään mitään. Mutta luulen, että kaikkien, sekä vanhempien että nuorempien, kohdalla kriteerit ovat kiristyneet. Enää ei ole pakko olla minkäänlaisessa suhteessa, jos ei halua. Sinkkuja on niin paljon, että se on ihan hyväksytty elämäntapa sekin. Ja kyllä varmaan siinä on hyväkin puoli, etteivät ihmiset suostu ihan millaisiin suhteisiin tahansa. Tosin joidenkin kriteerit kyllä on niin kovat, että vaikea kuvitella, että he löytävät koskaan kumppania, mutta sehän on ihan oma valinta.
- Totuudenkertojatar
Tämä on ihan totta. Ennen ei ollut nettejä eikä muuta, josta aukesi maailman tarjonta ja sen huippu, eikä luultu että se on oletus. Otettiin se naapurin Liisa, tunteet syttyi muusta kuin tsekkauslistasta. Siitä että Liisa jutteli ja katsoi kivasti ja oli kivanoloinen. Ei rankattu ihmisiä eikä ollut niin paljon vapaa-aikaa että mietittiin jonninjoutavia teorioita saati että oltaisi pauhattu niistä turuilla ja toreilla.
Mutta niin se maailma muuttuu, toisaalta käy kiertokulkua ja vaikkei vanhaan palata niin varmasti taas tulee käänteitä. Nykyiset nuoret ihmettelee vanhempina taas nuorempien menoa ja miten se on erilaista kuin ennen. - getout
Netti on entisestään lisännyt itsestään epävarmojen suomalaisten epäsosiaalisuutta.
Ainut oikea tapa tutustua ihmisiin on edelleen oikea elämä. Sulla on suu ja toisella on korvat.
Ja jos toinen ei ole ihan ääliö tai kuuro, niin luultavasti jopa osaa puhua sinulle takaisin, jos puhut hänelle.
Netissä voi itsestään antaa ulos vaikka minkälaisen kuvan, mikä ei ole se itse persoona.
Oikeassa elämässäkin tietysti voi näytellä ja valehdella, mutta se ei ole niin helppoa, kuin jossakin interaktiivisessa maailmassa.
Se mitä ihminen on omana itsenään, tulee parhaiten esiin tutustumalla ihmisiin oikeassa elämässä.
- Totuudenkertojatar
On tämä kyllä palsta, ei helvetti! Mistä näitä katkeroituneita miehiä oikein riittää? Tavoitteet on liian korkealla, tavoitellaan sitä kympin naista vaikka itse ollaan korkeintaan seiskoja ja sitten ollaan katkeria ilman naista. Enkä nyt tarkoita aloittajaa.
- 1212
Seiskan nainen haluaa vähintään kasin miehen, ja sitten kun ei ole enää tarvetta lapsille ja talolle, seiskan nainen haluaa ysin miehen tai on mieluummin yksin.
- olen_ihan_eri_mieltä
nörtit kuvissa. Toki naisten tärkeä toisin toimia.
- mikä_parasta
miehelle sitten ihan eri asia.
- Naiset.esillä
tämä totuus tietysti.
- Ei.vain.tiedossa
mainoksissa vaan ihan kaikessa. Tietysti tämän ymmärtää tässä ajassa. Mitä paljaampaa sen kiinnostavampaa.
- fdhfgdjfggfkh
Olenko minä ainoa, joka on huomaavinaan sen, että tässä keskustelussa ei ole mitään järkeä eikä tämä johda mihinkään? Mielipiteitä on joka lähtöön ja niistä on ihan hauska keskustella jos ne ovat rakentavia.
Voi mihin ihmiset ovat vajonneet! - miekkonen70
Tarkoitat varmaan tätä ilmiötä:
Tämän ajan tavallinen nuori nainen:
https://c1.staticflickr.com/5/4060/5165073540_ecdf3f0cbe.jpg
https://farm4.static.flickr.com/3177/2970693962_444239a6f4.jpg
http://mac.h-cdn.co/assets/cm/14/49/640x960/5482a5a4258fa_-_big-girl-skinny-world-0713-1-s2.jpg
Tavallinen nuori nainen 80-luvulla eli omassa nuoruudessani, varsinkin tuo viimeinen kuva saa muistot mieleen muutamastakin seksikkäästä luokkatoverista ;)
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b3/80s_hair.jpg
http://i.ebayimg.com/00/s/MTQwMFg5OTA=/z/5woAAOSwAL9UiKoE/$_35.JPG
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/c1/f0/0c/c1f00c1e83b64d8ed3bf21ffab91fa1c.jpg
Oi noita aikoja. Sitä paitsi moni 80-luvulla nuoruutensa viettänyt nainen on edelleen kuosissa ja normaalipainoisia. Mutten heidän tyttärensä voivat olla ylläolevan kaltaisia pullavatsoja :(- hoikkajalihaksikaspätkä
Ei helvetti, en muistanutkaan kuinka siroja ja ampiaisvyötäröisiä naiset oli ennen. Nykyään on kyllä aika tankkeja. Viimeistään kun 25 vuotta täyttynyt. Mutta jo yläasteen luokkakuvissa enemmistö on pullukoita. Maksimissaan yksi tyttö luokassa oli vähän pyöreä ennen vanhaan. Nykyään sitä samaa pyöreää pidetään normina ja läskinä pidetään vasta todella läskejä, sellaisia ei ennen edes ollut.
- NäinMeillä
Varmaan nuorten naisten ylipainoisuus on jonkin verran lisääntynyt 80-luvulta mutta kyllä muilta osin on aika kullannut muistoja. 80-luvulla tytön ja nuoret naiset olivat yleisesti aika paljon vähemmän ulkonäköön panostavia kuin nykyään. Hyvin yleisesti vaikka kouluun tultiin samassa väljässä college-paidassa ja sammareissa joka päivä ja välitunnilla päässä sama mainospipo kuin muillakin. Vaatetuksen voi hyvin todeta vanhoista luokkakuvista.
En muista että omalla luokallani olisi oikein kukaan tyttö pukeuutunut erityisen naisellisesti tai varsinkaan seksikkäästi, ei yläasteella eikä lukiossa. Nyt kun katson nuoria niin kyllä itsensä laittaminen ja yleinen naisellisuus on ihan eri arvossa kuin vielä aika tasapäistävällä 80-luvulla. - miekkonen70
NäinMeillä kirjoitti:
Varmaan nuorten naisten ylipainoisuus on jonkin verran lisääntynyt 80-luvulta mutta kyllä muilta osin on aika kullannut muistoja. 80-luvulla tytön ja nuoret naiset olivat yleisesti aika paljon vähemmän ulkonäköön panostavia kuin nykyään. Hyvin yleisesti vaikka kouluun tultiin samassa väljässä college-paidassa ja sammareissa joka päivä ja välitunnilla päässä sama mainospipo kuin muillakin. Vaatetuksen voi hyvin todeta vanhoista luokkakuvista.
En muista että omalla luokallani olisi oikein kukaan tyttö pukeuutunut erityisen naisellisesti tai varsinkaan seksikkäästi, ei yläasteella eikä lukiossa. Nyt kun katson nuoria niin kyllä itsensä laittaminen ja yleinen naisellisuus on ihan eri arvossa kuin vielä aika tasapäistävällä 80-luvulla.Vaatteet ja tyyli olivat hirveät, mutta kyllä se tyttö siellä vaatteiden alla oli hoikempi, seksikkäämpi ja naamakin nätimpi ilman kaksoisleukoja ja pullaposkia.
- miekkonen70edelleen
miekkonen70 kirjoitti:
Vaatteet ja tyyli olivat hirveät, mutta kyllä se tyttö siellä vaatteiden alla oli hoikempi, seksikkäämpi ja naamakin nätimpi ilman kaksoisleukoja ja pullaposkia.
Siis keskimäärin. Toki hoikkiakin naisia edelleen löytyy, mutta ihan liikaa niitä pullukoita ja iän myötä vain paisuvat.
- 1212
miekkonen70 kirjoitti:
Vaatteet ja tyyli olivat hirveät, mutta kyllä se tyttö siellä vaatteiden alla oli hoikempi, seksikkäämpi ja naamakin nätimpi ilman kaksoisleukoja ja pullaposkia.
Jep. Paljon mieluummin hoikka vartalo ja vähemmän siideriä kuin ylipainoa, siiderin turvottamat kasvot, hienommat vaatteet ja tekoripset ym.
- 1212
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/c1/f0/0c/c1f00c1e83b64d8ed3bf21ffab91fa1c.jpg
Mainio kuva. Jokainen näistä naisista kelpaisi enemmän kuin loistavasti. Kaikki ovat kauniita ja naisellisia, ilman meikkiä tms. Nykypäivänä tuollaisesta tasosta voi vain haaveilla, ellei ole YTM. - Kurppanennn
Onhan tuollaisia, jopa nuoriakin, naisia vielä olemassa. :)
He eivät vain ole useinkaan niitä, joilla on kilo pakkelia ja tekoräpsyttimet yms.. Eivät siis osu teidän miesten silmiin. Usein ovat niitä "neule-farkku-tennarit-tyttöjä ponnarit päässä".. tai naisia. Harmaan olemuksen alla kuitenkin on ihan nättejä tapauksia. Eivät vain osaa tai halua esineellistää itseään, mutta usein pariuduttuaan voisivat puhjeta kukkaan niin sanotusti.
Turha höpöttää mitään YTM-juttuja. Ei niitä vilkuile sellaiset kun ei teille ns.ätmeillekään kelpaa! Kun pitää vain haikailla niitä pissismisuja joilla tissit on tyrkyllä ja korvien välissä humisee. ;)
- herääpahvipää
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Nyt naisen kuuluu olla pulleamahainen ja pönäkkä ja tatuoitu. Ennen se ei olis kelvannut, mutta aika muuttuu. Myös miehet on läskimpiä.
- KindyLauper
Jep. Olet tullut siis tähän ikään... oioi! Itse yritän todella vältellä tuota vertailua, kun joskus parikybäsenä kuunnellut samat veisut. Maut ja tyylit muuttuu. 20 vuoden päästä deittaillaan vaan virtuaalissa, tosielämässä valaat tekee kaiken päätteiltään. Ihmisen elinajan odote kääntyy laskuun, ja hei!! niin kuuluukin.
Joten älä viitsi, anna muiden elää omansa, niinhän se sinäkin teit :) - vanhapatu
Mielestäni nuoret naiset vain kaunistuvat sitä mukaa kun itse vanhenen. Ehkä sitä nuorempana kiinnitti enemmän huomiota naisen muihin kuin ulkoisiin ominaisuuksiin. Näin yli nelikymppisenä kun katselee oman ikäisiä naisia, niin jotkut pari kymmiset näyttävät enkeleiltä järjestäin.
"vanhapatu" , onhan sanonta "VIINI JA NAINEN PARANEVAT IKÄÄNTYESSÄÄN"
nykyisin 60-75 vuotiaat NAISET ovat todella haluttavia kumppaneita niin henkisesti kuin fyysisestikin ja mikä parasta, ne "vanhemmat" NAISET ovat HYVIÄ TANNSITETTAVIA ;)))
- totuus_kirpaisee
Naiset on huoraamalla pilanneet koko maailman, tämä on totuus. Tämä on tilastollinen totuus.
"totuus_kirpaisee" , nyt sinä puhut täyttä paskaa kun väität että NAISET ovat huoraamalla pilanneet koko maailman ;(((
Minulle ei ole - ainakaan tähän päivään mennessä - sattunut tielleni huoraavaa naista ;)))
- VanhaKurppa64v
Mul on kauhee aisa, ja naisii riittää.
- Morigan
Oletteko huomanneet, että rakkaushuolet ovat vain yläluokkaisia ja erittäin seurattuja julkkiksia varten. Mutta se, että jos jollakulla julkkiksella sattuu menemään huonosti rakkausrintamalla, niin se vaikuttaa myös tavalliseen väestöön muoti-ilmiönä. Te ootte naurettavia, jos matkitte julkkiksia, niin hyvässä, kuin pahassa. Sitä saa menestyä, mutta ei tarvitse olla tyhmä edes.
- siitosori-
En ole kilpaillut koskaan naisista mutta kun täytin 18 niin aloin heti käymään baareissa kaverin kanssa ja aina piti saada joku nainen mutta aina ei saatu vaikka lähes joka viikonloppu käytiin baareissa. Silloin kun saatiin niin se oli helppoa silloin 20 vuotta sitten kun pyysi tyttöä vaan tanssimaan ja tyttö suostu niin tiesi heti että saan aika varmasti pillua. Niitä yhden yön juttuja tulikin aika paljon. Nykyään naiset ei arvosta tanssitaitoista miestä eikä ne lähde tanssimaan. Pitää pyytää numeroa 10 kertaa, pitää ostaa kukkasia, pitää kehua ja viedä raflaan 10 kertaa että saa edes suudella naista.
"siitosori-" , ÄLÄ HÖPÖTÄ NAISISTA TUOLLAISTA ;(((
Minulla on toisenlainen kokemus nimenomaan tansseissa NAISISTA ;)))
Viimeksi kun kävin naisten tansseissa eräällä 80 km päässä olevalla nuorisoseuralla, minusta suorastaan kilpailtiin kuka pääsee tanssitettavakseni kun osaan kuulemma niin hyvin tanssittaa ;)))
Ja sitä todella ihanaa haluttavaa keidastakin saan maistaa lähes jokaisen tannsi-illan jälkeen niin paljon kuin jaksan ;)))- rtdfliliyhioö
No eikös tuo tarkoita sitä, että naiset eivät enää ole helppoja? Itse asiassa kaikki volina täällä on juuri sitä, että naiset eivät enää ole helpolla saatavissa. Eli ennen olivat lortompia.
- Fiksu-ja-kunnollinen
Pusumies kirjoitti:
"siitosori-" , ÄLÄ HÖPÖTÄ NAISISTA TUOLLAISTA ;(((
Minulla on toisenlainen kokemus nimenomaan tansseissa NAISISTA ;)))
Viimeksi kun kävin naisten tansseissa eräällä 80 km päässä olevalla nuorisoseuralla, minusta suorastaan kilpailtiin kuka pääsee tanssitettavakseni kun osaan kuulemma niin hyvin tanssittaa ;)))
Ja sitä todella ihanaa haluttavaa keidastakin saan maistaa lähes jokaisen tannsi-illan jälkeen niin paljon kuin jaksan ;)))Tanssilavoilla käy nykyään lihavia naisia mummo ikäisiä jotka ovat eronneet niistä juoppomiehistä joita naiset ovat palvelleet 30 vuotta. Ovat miettineet että nyt revitellään kun ovat vihdoin vapaita jja menevät sitten tanssilavoille etsimään juttuseuraa.
- 956
Sähän oot jo vanha mies. Tottakai iskeminen on sulle nykyään vaikeampaa.
Enpä ole joutunut "kilpailuun Naisesta" kun minulla on riittänyt monen ikäisiä NAISIA seurakseni niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla ;)))
Kun muistelen aikaa jolloin olin 22 vuotias "pojan kolli" niin olin armeijassa Oulussa ollessani Merikosken ravintolassa tansseissa ja siellä oli noin 45 vuotias Nainen ja hänellä mukana oma tyttönsä noin 20 vuotias haluttava NAINEN ;)))
Siinä ilta puoleen yöhön tanssittiin ja ennen loppua se ÄITI pyysi minua kotiinsa "kylään", suostuin ja jouduin tosi ahtaalle kun minun piti tyydyttää kaksi kiimaista naista yön aikana mutta enpä kuullut jälkeenpäin moitteita vaan sain kutsun tulla uudelleen "panohommiin" ja vastasin kutsuun menemällä naisen kotiin ja sama tahti jatkuin kuin eka kerralla ;)))
Nykyisin olen pari kertaa tavannut sen nuoremman ja heti eka kerralla hän muisti minut ja sen mitä annoin hänelle silloin reilut 40 v sitten ;)))
Ja tulos oli taas sama kuin silloin kauan sitten. Asun nyt yksinäni 75 km päässä Oulusta ja se NAINEN on käynyt muutaman kerran naitattamassa itseään kun olen osannut antaa NAISELLE hyvää hyvin ;)))
Silloin kun olin nuori pojan kolli, ei minulla ollut baikeuksia saada naista mukaani milloinkaan vaan aina sain mitä ja kenet halusin vaikka en ole mikään "rantaleijona" vaan ihan tavallinen mies ;)))- nimimerkitönj
Olet varmaan samoja ikäluokkia kanssani, näin päättelen tekstistäsi. Ei meidän lapsuudessa ja nuoruudessa ollut kovinkaan paljon lihavia lapsia ja nuoria, eikä roskaruokaa tai nettiä jonka ääressä jököttää lihomassa. Aikaa vietettiin liikkuen ja ulkosalla, eikä sisällä pelaamassa.
Ajat ja elämäntavat on nääthän muuttuneet. Ei silloin mediakaan muokannut niin paljon, kuin nyt kun hömpää löytyy joka paikasta etsimättä. Ihmissuhteet oli erilaisia muutenkin. Oman navan ympärillä pyörimisestä on tullut aikamme ilmiö ja selfiet yms on juuri sitä mitä ei meidän nuoruudessa kukaan olisi nauramatta tehnyt. Vieläkin pärähtää nauru, kun näkee duckface kuvia tms. homemade malleja poseeraamassa. Ei kellään olis pokka ennen siihen riittänyt ja se olisi ainakin ollut vähintään vitsinä toisin kun nyt ihan totena klick joka kulmassa ja hetkessä. :)
Aika on erilainen, myös ihmiset. Olemme jälkeenjääneitä. ;)- ikivanhakurppafrom80s
Juu, toisinaan naureskelen itsekin nykynuorison narsismille. Toisaalta, kyllä mekin silloin nuorena tehtiin kaikkea mitä vaan voi tehdä ittemme esille tuomiseksi. Silloin vain oli huonommat välineet siihen. Useimmilla vain joku kälynen kamera ja mankkari, johon höpöteltiin puhetta. Muistan haaveilleeni sellaisesta kamerasta, josta kuva tulee heti, ettei tartte viikkotolkulla filmin kehittämistä odottaa, mutta en sitäkään koskaan saanut. Paremmissa perheissä oli oikein videokamera ja auta armias kun kerran saimme sellaisen käsiimme, kyllä vaan aloimme kuvailla ja mitäs muutakaan kuin itseämme!
Voi hitto kun ottaa päähän, että ne kasetit ja albumit ovat kaikki ajan saatossa kadonneet johonkin =( Muistan, että töhrimme itsemme kaverini kanssa meikeillä milloin manneiksi, milloin pultsareiksi, huoriksi jne (pengottiin äidin kaapeista hienoja hepeneitä, koruja ja korkkareita) ja kuvailtiin itseämme. Silloin nähtiin paljon vaivaa niihin kuviin koska kasettien/fimien tila ja määrä oli rajallinen, eikä ollut varaa ostaa uusia kaupoista. Oi niitä aikoja, voih.... =( - nimimerkitönj
ikivanhakurppafrom80s kirjoitti:
Juu, toisinaan naureskelen itsekin nykynuorison narsismille. Toisaalta, kyllä mekin silloin nuorena tehtiin kaikkea mitä vaan voi tehdä ittemme esille tuomiseksi. Silloin vain oli huonommat välineet siihen. Useimmilla vain joku kälynen kamera ja mankkari, johon höpöteltiin puhetta. Muistan haaveilleeni sellaisesta kamerasta, josta kuva tulee heti, ettei tartte viikkotolkulla filmin kehittämistä odottaa, mutta en sitäkään koskaan saanut. Paremmissa perheissä oli oikein videokamera ja auta armias kun kerran saimme sellaisen käsiimme, kyllä vaan aloimme kuvailla ja mitäs muutakaan kuin itseämme!
Voi hitto kun ottaa päähän, että ne kasetit ja albumit ovat kaikki ajan saatossa kadonneet johonkin =( Muistan, että töhrimme itsemme kaverini kanssa meikeillä milloin manneiksi, milloin pultsareiksi, huoriksi jne (pengottiin äidin kaapeista hienoja hepeneitä, koruja ja korkkareita) ja kuvailtiin itseämme. Silloin nähtiin paljon vaivaa niihin kuviin koska kasettien/fimien tila ja määrä oli rajallinen, eikä ollut varaa ostaa uusia kaupoista. Oi niitä aikoja, voih.... =(Muistan ettei meillä ollut 80-luvulla edes kunnon kameraa, videokameraa ei ole ollut ikinä. Se mitä me kavereiden kanssa hulluteltiin oli soitella kolikkopuhelimesta linjoille ja nauraa niitä juttuja joita luuriin vastannut kertoi. :)
Jotain Dingo huiveja ja torimuijan hanskoja me pidettiin koulussa ja opettaja ei niistä tykännyt yhtään. Yläasteella olen ollut vasta 90-luvulla. Joten ne meikit ja muut sellaiset tuli vasta silloin. Aika vähän oli selaista itsensä korostamista ylipäänsä. Paitsi risat farkut muoti oli pop. ;)
Ja tietysti bootsit.
Toisaalta naurattaa joo moni uusi nykyilmiö, toisaalta joskus vähän ärsyttääkin ja harmittaa lähinnä siksi, kun kaikkien tällaisten ilmiöiden mukana tulee näitä lieveilmiöitä. Nyt on älypuhelimet ja tietokoneet jo ihan naperoilla, joilta kuitenkin välillä tahtoo järki puuttua kun lataavat kaikkea kyseenalaista itsestään ja kavereistaan nettiin.
Enemmän on jotenkin alttiina hyväksikäytölle kun on some, missä mellastaa.
Jotenkin vaan tuntuu, että olisi ihan hyvä jos maltettaisiin olla lapsia ihan rauhassa. Mutta aikuiset on esimerkkinä tietysti, musiikkikanavalla joku Rihanna tms. pyllistelee pelkät rintsikat ja stringit päällä, valomainostolppa puree hekumallista punaista kynttään ja yleensä melkein nakuna, niin se on siis tämän päivän normaalia esillä oloa. :(
Jotain hyvää siinä kuitenkin oli, että sai olla lapsi ja lapsellinen aika kauan.
- Elämä_on_
Juovuksissa kaikki näyttää paremmalta ja suomalainen mies on juonut kautta aikain. Eli olla yksin, tai kännissä sen rupikonnan kanssa kaksin.
Se on "tasa-arvo" ja kansainvälistyminen (=monikulttuuri), joka on tehnyt naisista yrmeitä. Myös median vaikutus on suuri. Viimeiseen asti etsitään sitä miljonääripyykkilautasuklaanruskeaaulkomaalaista.
Totuuden nimissä ei suomalaisissa miehissäkään ole hirveästi kehumista. - kungpao
En minäkään nuorena ( 17v ) ymmärrä tätä nykyajan jätkäkulttuuria. Minut saa haukkua kateelliseksi, mutta olempa sentään oma itseni. Se oikea tulee vastaan sitten, kun se tulee.
;))) Sinulta "kungpao" odotan viestiäsi missä ja milloin saan tavata Sinut että näet ja tunnet olevani aito suomalainen hellyyttä antava mies ;)))
- tietoanuorille
Kukahan ne nuoret naiset on opettanu syömään ja liikkumaan? Läski on sellainen, joka syö vääränlaista ravintoa ja ei liiku. Siitä sairastuu.
- huomioitavaa
ei aina. Terveellistäkin ruokaa voi syödä liikaa jolloin lihoo. Kokemusta on kilpparin vajaatoiminta. Joskus söin epäterveellisesti ja tupakoin mutta olin hoikemmassa kunnossa. Näytin muutenkin "paremmalta koska värjäsin hiuksia ja meikkasin. Sairastelin silloin paljon. Sitemmin olen hylännyt kemialliset myrkyt, roskaruuan sekä röökin. Ei aina paino kerro kaikkea terveydestä.
- rumaläsö
huomioitavaa kirjoitti:

Mulla myös tuo kilpparin vajis. Äidilläni on se myös. Ihmettelin aina mutsia, miten se voi nukkua niin paljon ja olla paksu vaikka syö normaalisti ja liikkuu. Lopulta minusta tuli samanlainen ja meiltä molemmilta löytyi se vajis. Itselläni myös pumpun kanssa ongelmia, en voi harrastaa liikuntaakaan enää.
Se vajis ei ole mikään tekosyy vaan ihan oikea sairaus, se turvottaa ja väsyttää, eikä lääkkeetkään auta kaikilla. Minulla jalatkin välillä niin turvoksissa, että vain crocsit tai kumpparit menee jalkaan. Naurakaa vaan huonosti pukeutuvalle läskille. Minäkin olin ennen hoikka ja pirtsakka urheilijatyttö. Nyt hyvä kun jaksan töissä käydä, mitään muuta en sitten jaksakaan.
- anttirokka
Helevetin pöljät. Miettikääpä miten napanöyhtää kertyy?
Aiemmin väki jakaantui tasaisemmin suomessa. Silloin kylän kauneimman vei komein ja tällaiseksi tulkitavia oli useita, mutta ei niin tolkuttomasti kuin nyky kaupungeissa.
Silloin oli myös arjen ja elämänarvoja.
Jos toinen on löytänyt elämänsä prinssin tai naisen, niin toinen vielä vatuloi toisen zäänssiä. Siinä sivussa nusaistaan ketä keretään. Nusaistiin toki ennekin.
Nyt sitten jokainen panostaa kroppaansa minkä kykenee ja lähtee kahlaamaan loputonta rakkaudenrämettä löytääksen sen oikean (joka ei takuulla ole sen toisen mielestä just se oikea).
On siis pattitilanne, eikä liitot tule enää onnistumaan. Ihminen muuttuu yksineuvoiseksi jos evoluutio sen ajan ihmiselle suo.
Miehet, arvatkaas kumpi on se joka lisääntyy?
Mutta eipä mitään hättä, baarit ovat auki :) - Fitti.korkeakoulutettu86
No kun miesten taso nousee ja naisten laskee, niin ehkä ratkaisu on sitten luonnollinen seksuaalinen ambivalenssi, eli hakea seuraa kummasta tahansa sukupuolesta, kunhan se on rakastavaa. Itse tykkäisin saada poikakaverin, vaikka en koekaan olevani seksuaalinen nykyään naisten, tai miesten kanssa (ei en myöskään eläinten tms.). Tykkään kuitenkin pojista. Haluaisin sellaisen hyvältä näyttävän ja sivistyneen pojan parisuhteeseen. Naissuhteissa on tullut oltua ja eivät ehkä sovi minulle. Itsekin miehenä voin siis sanoa, että ei se haittaa jos poika osaa pukeutua ja näyttää hyvältä, sekä sivistää itseään, täytyy vaan kääntyä sitten sinne päin : - ) Hyvää päivänjatkoa kaikille!
- ReissuJaRomantiikka
En tiedä miksi, mutta 40 50 eronneet naiset saa mut kuumaksi :)))
40 mies..... - Hivijjvk
Ei se ole ihme, jos naiset lihoo, kun miehet valittelevat ongelmia edes nähdä minkänäköisiä naiset ovat! Eikä hoikkien tyttöjen kohtelu kovin hyvÄä ole. sitäpaitsi tyhjän saa tekemättäkin. Ei miehillä niin paljon sitä hyvää seksiä annettavana ole.
- Naisille
NÄIN!!!!!
- hyvätapaisiatyttöjä
Hyvätapaisia tyttöjä on maailma täynnä. Ei kaikilla naisilla ole suomaalaisten "lutkageeniä"...ei muuta kuin matkustelemaan...
- muinaisjäännekö.olet
ja sama suomeksi: Käy hakemassa vaimo thaikuista, kun et Suomesta saa ketään kyykytettävää...
Hyvätapainen = sadisti-narsistin tyhjäpäinen äidin korvike - facepalm666
Ei, ei, ei.
Tasa-arvoa arvostava nainen vaan, ei miestä alistava ja seksiä pihtaava suomilehmä. - eimuinaisjäännesuinkaan
muinaisjäännekö.olet kirjoitti:
ja sama suomeksi: Käy hakemassa vaimo thaikuista, kun et Suomesta saa ketään kyykytettävää...
Hyvätapainen = sadisti-narsistin tyhjäpäinen äidin korvikeEnköhän minä ole lähinnä piakkoin enemmistön edustaja, kun katsoo sitä määrääm ulkomaalaisia naisia, mitä miehillä stadissakin on:)
Osoittaa vain huvittavaa junttiutta tuo ainainen Thaimaan mainostamisesi...Aasialaisista naisistakin ovat jo muut suositumpia kuin thaikut...
- ajat.NE.muuttuu
Tulit sitten tänne kertomaan että olet muuttunut papaksesi, joka haikaili nuoruuttaan 30-luvulla.... noloa.
- Mustak
Nuorille misuille kelpaa tummaihoinen mies sen takia kun heillä koulutustausta alhainen. Ovat molemmat ns. lusmuja ja haluavat olla ja poiketa valtaväestön tavoista. Korkeammin koulutetuille ei juurikaan ja jos niin mieskin on koulutettu.
- JEESvihdoinkin
Vihdoinkin näin päin! Naiset ovat kärsineet niin kauan, että nyt on miesten aikakin antaa takaisin! Naiset ovat aina kauniita ja viehättäviä, tekivätpä he mitä tahansa. Miehet taas... No, en yhtään ihmettele miksi naiset kirkuen kääntyvät lesboiksi kun siihen viimein on mahdollisuus...
Lesbonaiset varmaan yrittävät tehdä lapsiakin keskenään. Miehet eivät muistaakseni joutuneet viime sodissa kärsimään... vai miten se nyt olikaan? Tasa-arvon nimissä nykyajan vahvat ja itsenäiset naiset voidaan lähettää rintamalle näyttämään voimansa.... ja kuolemaan.
- bcvbvcbcvvc
Miten kukaan voi olla niin idiootti, että suoltaa tällaista tekstiä? Ei ihan terveen ihmisen tekstiä.
- kunnon_karju
Onneksi minä olen aina saanut naisen ILMAN kilpailua. Naiset näet löytävät aina minut.
Ei ole tarvinnut kilpailla naisista kun ne naiset kilpailee minusta.
Huonot ja typerät miehet joutuu aina kilpailemaan naisista kun eivät ymmärrä naisen luontoa.Olet saanut geenilotossa hyvän ulkonäön. Tyypillisesti yrität selittää hyvän naismenestyksesi johtuvan joistain muista syistä.
- hyvä_karju_tunnetaan
super-atm kirjoitti:
Olet saanut geenilotossa hyvän ulkonäön. Tyypillisesti yrität selittää hyvän naismenestyksesi johtuvan joistain muista syistä.
Pitäisi kai kysyä niiltä naisilta jotka minut aina löytävät muiden miesten joukosta.
Miksi ei voisi luottaa näiden löytävien naisten vaistoon jotka näkevät: tuohan on juuri se hyvä karju jonka haluan. hyvä_karju_tunnetaan kirjoitti:
Pitäisi kai kysyä niiltä naisilta jotka minut aina löytävät muiden miesten joukosta.
Miksi ei voisi luottaa näiden löytävien naisten vaistoon jotka näkevät: tuohan on juuri se hyvä karju jonka haluan."näkevät: tuohan on juuri se hyvä karju jonka haluan."
Näkevät. Nimen omaan näkevät. Kyse on ulkonäöstä. Mikä siinä nyt on niin vaikea ymmärtää. Varmaan sitten naisten vaisto kertoo että komea mies on kaikin puolin paras mies. Pinnallisuuttako? No sitä juurikin. Ole onnelliin jos synnyit komeaksi mieheksi. Turha sinun on muusta olla tyytyväinen kuin hyvästä tuurista.
Jos taas naisilta kysyään, että kuinka paljon miehen ulkonäkö vaikutti valintaan, niin eiväthän he tietenkään myönnä että 90 % valintaan vaikutti miehen ulkonäkö, se kun osoittaisi naisen olevan pinnallinen. Sama juttu rahan kanssa, jos nainen löytää itselleen miljonäärin, niin ei hän varmasti sano kenellekään että miehen rahat vaikuttivat päätökseen.
- billclintton
aloittaja on itse joku 120kg syrjäytynyt nörtti! muuten huomaisi asian olevan toisinpäin. uutiset aivan pursuaa siitä kuinka huonokuntoisia nykynuoret on, ei jakseta armeijassa juosta, ei siviilissä. nuorena miehenä aloitetaan steroidien käyttö kun se on niiin hienoa, mutta vastapainoksi joudutaan kiskomaan viagraa kun ei pippeli seiso naisen edessä. enemmän ihmettelen ja nauran sitä että lihavat naiset etsivät kuitenkin timmiä miestä nykyään:D huvittavaa. no ei siinä kyllä minusta riittää heillekkin ja en ole tarkka! ne antaa kyllä hyvin nussia ja saa päästää sisälle.
- Yleistyksiä-yleistyksiä
Hei!
Tässä akateemisesti kouluttautuva hoikka nainen 20v, joka seurustelee möhömahaisen metsurin kanssa. Ja on niitä epätoivoisia 20-vuotiaita sinkkunaisiakin, joiden ulkonäössä tai nirsoudessa ei ole valittamista. En tiedä, missä oikein pyörit kun olet noin stereotyyppisen kuvan saanut.- 214
"Möhömahainen metsuri"? No se tyyppi ei sitten tee oman ammattinsa töitä! Kaikki ammatissa olevat metsurit ovat hoikkia ja jänteviä. Ei sitä työtä mikään möhömaha jaksaisi tehdä.
Metsätyökoneen kuljettaja toki voi olla möhömaha, metsuri ei. - 5678909uyt
Möhömahainen metsuri todennäköisesti maksaa akateemisesti kouluttautuvan elämisen. Kun nainen valmistuu, hups, suhdekin päättyy -kun ei meillä ollut mitään yhteistä. Siitä sitten hypergamisesti korkeamman statuksen miehen kumppaniksi, kun biologinen kellokin tikittää.
- yleistyksiä-ykeistyksiä
5678909uyt kirjoitti:
Möhömahainen metsuri todennäköisesti maksaa akateemisesti kouluttautuvan elämisen. Kun nainen valmistuu, hups, suhdekin päättyy -kun ei meillä ollut mitään yhteistä. Siitä sitten hypergamisesti korkeamman statuksen miehen kumppaniksi, kun biologinen kellokin tikittää.
No johan on taas negatiivista ja kaikkitietävää porukkaa liikenteessä. Väitteiden totuudellisuus on sitten kokonaan toinen asia.
yleistyksiä-ykeistyksiä kirjoitti:
No johan on taas negatiivista ja kaikkitietävää porukkaa liikenteessä. Väitteiden totuudellisuus on sitten kokonaan toinen asia.
Ulkona ja katso...
- lyhyesti
Olet
- r89fguaew4jq3w4t
Luottotiedottomalle laskulla tai osamaksulla.
http://luototmenny.blogspot.fi/ - Kaunismieli_
Heippa, mukavaa vaihtelua kuulla, että naisilla olisi vientiä. No 25-vuotiaana naisena voin sanoa, että minä saan tehdä suurimman osan työstä. Jos joku mies lähestyy minua ja minua ei kiinnosta, sanon sen mahdollisimman ystävällisesti, koska näin harvoin tapahtuu ja haluan rohkaista tätä. Olen kuullut, että naiset melkein hyökkää miesten kimppuun, koska kilpailu on kovaa. Ei ihme ettei miesten tarvitse pyytää naisia treffeille. Ja kiinni ei ole ulkonäöstä, tutustun mielelläni kaikennäköisiin ja kaikenkarvaisiin ihmisiin. Itseäni pidän fiksuna ja ulkonäössä ei ainakaan suurempaa vikaa ole. Käyn tapailemassa jopa itseäni huomattavasti vanhempien miesten kanssa. En usko näistä mitään suhdetta syntyvän, mutta uskon että heillä on paljon annettavaa ja minulla opittavaa. Ja tätä en tarkota makuuhuoneen puolella, kuten varmasti monet sen ensin ajattelivat. Tylsyydessäni en harrasta irtosuhteita, siis seksiä random miesten kanssa, silti minäkin olen saanut huorittelua osakseni. Minusta alkaa tuntua etten ole tarpeeksi nuori enää markkinoille, tai miehet ovat liian keskittyneitä ulkonäköön. Kyllä se sisältö tärkeintä ihmisessä on.
- ThomasTasker
Olen thomas tasker ja unelmoin ystävästäni (eliel saroma)
Olenko siis homo? Miksi kukaan kilpailisi naisista?
- namityttö
Tulevaisuus turvattu. Maahanmuuttajamiehet, kun pariutuu suomalaistyttöjen kanssa, niin saadaan tulevaisuudessa nättejä tyttöjä.
super-atm kirjoitti:
Ja yksinkertaisia islaminuskoisia sekopäitä.
Ja Suomi muutettua jonkun sekopääyhteisön HQ:ksi...
Sit viel ihmetellään mistä näitä "nukkuvia soluja" tulee...
- häshtagpissis
En kyllä allekirjoita väitettä kuinka nuoret naiset eivät tee huomion eteen mitään. Jo nuoret tytöt syö proteiinipatukoita, laihduttaa ja muokkaa itseään vanhempien selän takana. Kuinka moni tyttö on enää 12 vuotiaana lapsi? Niinpä, ei kovin moni, silloin ollaan jo teinejä.
- moi24578
http://www.f1disqus.com on paras paikka aiheelle!
- uykyuyu
Naisten pitäisi ymmärtää, kuinka yliarvostettuja he ovat. Naisten pitäisi arvottaa itseään samoin kriteerein kuin miehiäkin. Jos naisille osoittaisi todellisuudessa heidän oman tasoisensa miehen, he luultavasti järkyttyisivät. Tietysti tuntuu keskinkertaisesta ihmisestä hyvältä, kun miehet vonka pilluaa ja kun voi sitten antaa pakit.
Näin heteromiehenäkin ihmettelen, miksi miehet ovat niin kiinnostuneita naisista "Jos olet 40 , käy huviksesti muutammana iltana nuorten suosimassa yökerhossa (selvin päin, kuskina naapurisi tytölle ja hänen kavereilleen). Hämmästyt. Ehkä järkytyt."
Ja tässä välissä "ilmaiseksi" niin saat suosiota, plus haet tupakkaa ja kaljaa...
Ei mitään uutta täällä, nyt muksut ja vanhukset turpa kiinni, minä haluan kitata kaljaa rauhassa!- hersy
onkohan se tuo ätmi lyhenne Äidin mies
- djkfghdfkjgh
Kilpailu naisista vaan kovenee, kun maahan tunkee nyt jatkuvasti suuri määrä pakolaisia, jotka ovat lähes kaikki nuoria miehiä. Eivät ne aio olla ilman naista, ja omanlaistensa kanssa ei voi pariutua, koska joukko on niin miesvaltainen. Lisäksi nämä voivat olla huomattavasi aktiivisempia naisten lähestymisessä kuin suomalaismiehet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi684541Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D1004028- 523542
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul362842Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!262593Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa602512- 482399
- 391927
- 471908
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2271663