Käytiinpä tässä taannoin iäkkäitä, hyvin toimeentulevia vanhempia moikkaamassa. Erittäin pitkien välimatkojen vuoksi edellisestä tapaamisesta noin vuosi. Mitäpä oli vastassa? Ruokaa oli kaapissa : pilaantunut jauheliha, jota yritettiin syöttää, tosin sitten myöhemmmin mainittiin, ettei tota olisi koirillekaan antanut, lenkkimakkaraa pari pakettia ja leipää. me oltaisiin tuotu ruokaa mukana, ja tuotiinkin, muttei kovin paljoa, koska tultiin lentokoneella ja siitä suoraan taksiin yms. Tarkoitus oli käydä sitten aamulla kaupassa. Käytiin sitten seuraavana päivänä kaupassa ja sekin olivanhemman mielestä huono homma. Äkkiä kuitenkin tyyli muuttui, koska sisareni aikoi tulla myös paikalle (meitä moikkaamaan) jo alkoi virsut vipattaan kaupasta löytyi vaikka mitä. ei. Lapsia, aikuisiakin, kohdellaan niin eriarvoisesti. Tässä tapauksessa ei ole kyse pelkästään ruuasta vaan muustakin.
vieraanvaraisuutta
huipentuma
4
105
Vastaukset
- Eriarvoista
Aika tyypillistä meinikiä ja paras jättää omaan arvoonsa kun eipä tuolle mitään voi ja jatkakaa omaa elämäänne.
- Syytsysissäsepissä
Sisar varmaan vierailee useammin.
- Senuorempisiskoko
Tuttua tuollainen. Olen jo aikaa lakannut ihmettelemästä ja elänyt omaa elämää.
- omatjomullassa
Iäkkyys lisää höperöitä piirteitä käyttäytymiseen. Se vaatii huumoria ja anteeksiantoa, vaikka voi olla vaikeaa omien vanhempien tapauksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait333203Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3883Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68780Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3770Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60704- 14612
Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es21581- 41570
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3559