Ei ole kuin ajan kysymys koska joku näistä kymmenistä tuhansista matuista alkaa riehumaan samalla tavalla.
Matut tappoivat Pariisissa 18 ihmistä
kaarne_
39142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Arabit taas rikastelee kulttuuria...
http://mvlehti.net/2015/08/28/muslimit-ranskassa-24-8-2015/
Katso video niin ymmärrät
ei voi tapahtua suomessa koska suomi ei ole osapuoli. meitä ei koske paha!
Höpö höpö! Nyt jo Suomessa on näitä ISIS eläimiä.
Mistä tiedätte, että tekijät ovat arabeja?
Saattoivat myös olla paikallisia ranskalaisia. Ovat raivostuneet patongin kallistumisesta.
Tilanne Raskassa ei ole vitsin väännön asia. Nyt on tosi kyseessä ja koko Euroopan jo käsitettävä mistä on kyse. Karkoitukset kyllä pystytään sotavoimien avulla toteuttaa, porukka isoilla laivoilla merelle ja siirto kumiveneisiin kyllä osaavat mennä takaisinkin päin koska Euroopan rannoillekin osasivat. Eurooppalaiset tarvitsevat ihmisoikeudet omalla mantereellaan ei eurooppalaisten asia ole koko maailman ihmisoikeuksien puolustaminen ja omista ihmisoikeuksista luopuminen.
Tätä minä tiesin jo varoittaa viikkoja sitten,eikä kukaan siihen uskonut.Islamilainen ei tule hakemaan epäpuhtailta koirilta apua elä-
määnsä vaan on innokas tappamaan viattomia saadakseen osakseen
marttyyrikuoleman päästäkseen "hallusinaatio-paratiisiinsa raiskaamaan
neitsyeitään.Onhan sekin jonkinlainen saavutus ?Suomen hallitukselta ei voi odottaa mitään rajojen sulkemisia,onhan Suomi VAPAA MAA,perkele.
Jos hyökkäävät niin parasta alkaa "isosta talosta puhdistus" !
Jean-B,mene helvettiin,jokainen tietää mitenkä järjestäytyneitä hyökkäykset
ovat,eikä niitä ranskan rajoja muuten suljettaisi jos ei olisi pelkoa lisäjoukkojen rajojen ylityksistä.Muut kuin muslimit eivät ole mikään uhka juuri nyt maapallon kansoille.Ryssävihaajat eivät saaneet taaskaan panna
syytä Putinin niskoille,ja sehän heitä "VITUTTAA".Missä on NATO kun sitä tarvitaan ?Ranskan armeija on määrätty palveluun,se merkitsee sotaa.Toivottavasti painavat muslimit sian paskaan kosviaan myöten.
Ainakin 30 kuollut useissa iskuissa Pariisissa - BBC: Hyökkääjillä 60 panttivankia
Näitä sattuu yleensä Ranskassa. En tiedä mistä se on osoitus.
Ranskassa taitaa olla Euroopan suurimpia muslimipopulaatioita.
Siellä ne saatanan siat ovat tänä iltana taas tappaneet ison joukon ihmisiä.
Jos ne on mamuterroristeja niin jo on JUMALAUTA VITTU SAATANA KUMMA JOS EI SUOMEN PÄÄTTÄJÄT HERÄÄ JA LAITA RAJOJA UMPEEN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ranska pisti nyt rajat kiinni. Hurraa !! Uskoivat viimeinkin että näin on paras !!
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015111320662139_ul.shtml
EIpä nyt saa heti tuomita ketään. Eihän ole kerrottu kuka iskun on tehnyt.
Mutta kyllä tämä rikastuttaa tylsää perjantai alku yötä. Oli niin paskoja leffoja telkussa et tämä on paljon parempaa katsottavaa http://www.bbc.com/news/live/world-europe-34815972
Ihan sinä ilkeät. Toivottavasti sinun iltojasi vielä isis rikastuttaa.
ISLAMISTIT VALLOITTAA EUROOPPAA !! SEURAAVAKSI SUOMI VUOROSSA !!!
Eihän ne saa vallattua edes Syyriaa. Joten millä hemmetillä he nyt yhtäkkiä koko Euroopan valloittavat?
Miesylivoimalla ja aseet on jo aikaisemmin tuotu on ollut vapaa liikkuvuus ei ole rajoilla ollut tarkastuksia. Kun porukka saa käskyn niin toiminta alkaa. Missä maassa seuraavaksi, huomennako siitä jo uutisoidaan? Suomeenkin on tullut uutiskuvien perusteella hurjan näköistä porukkaa ei kantasuomalaiset, niihin verraten pienikokoiset parikymppiset asepalvelustaa nyt suorittamassa olevat, jotka ensiksi joutuvat puolustustehtäviin, pärjää mitenkään. Kyllä ne kuule hyvin nopeasti ammattitappajat valloittaa Suomen. Mutta olihan meillä rajat auki ja 0-linja rasismille, Suomi on avoin yhteiskunta pääministerin päätöksellä. Ranska ei enää ole, rajat on nyt kiinni.
En ymmärrä mitä hyötyä rajattomuudesta on. Rajathan tekevät paikallisen elämän mahdolliseksi ja paremmaksi. Ihmeelliset roskajoukot liikkuvat ympäri Eurooppaa käyttämässä hyväkseen systeemiämme ja heitä muka ei voida estää. MITÄ HELVETTIÄ! Euroopan ulkopuolelta tullaan vaan..RAJAT TAKAISIN ja valvonta tasolle ennen EU:ta. Jokainen maa voi nytkin Unkarin tapaan päättää ketä maahan tulee!!
Sipilän hallitus on "avoimet ovet"-politiikallaan luonut kasvualustan Suomeen Pariisin tyyppisille islamistien tekemille joukkomurhille
Sipilän hallitus on vastuussa kun Suomessa tapahtuu terrori-Iskuja. Sipilän hallitus on syyllistynyt isänmaan petturuuteen.
Juurihan täällä käydään oikeutta erään terroiryhmän johtajaa vastaan. Ja maassamme on soluttautunut terrorijärjestö, joka on päässyt tänne maahanmuutajien saatossa.
Tämä koko refugee on suunniteltu ennalta. Asiaa ei meille tavallisille tyhmille maatiaisille vaan ole kerrottu. Asioita kaunistellaan ja luodaan ihana kuva kulttuurien rikastuttamisesta. Luoja paratkoon tätä touhua.
Ei pidä parkua sitten kun itsemurhapommittajat aloittavat toden teolla iskut täällä. Toistaiseks on ollut mamuja kaupungeissa, mutta kukaan ei tiedä, mitä heillä on mielessä.
Järkyttävää politiikkaa.
Jo vuosi takaperin mamut lupasivat valloittaa Arkadianmäen. ( lehdistä luettua)
Menkää YouTubeen ja otsikoikaa " Refugees in Europe", " Terror in France, Germany and UK". Käykää myös MV- lehden videoita kurkkaamassa.
Amerikassa ovat olleet jo pidemmän aikaa lirissä musujen kanssa. Siellä kivittävt jo ihmisiä. YouTube " Muslims in America".
Ihan samanlaisia ovat nämä sotilaspojat, jotka ovat viime aikoina saapuneet maahamme marssin tahdissa suurina jonoina. Halloo ihmiset.
Suomessa on tällä htkellä noin 300 SUPO:n seurannassa, jotka on luokiteltu vaaralliiksi. Muodostavat kalifaatteja tänne.
Taisteluhengessä näköjään ainakin Ranskaan ovat soluttautuneet.
Kukkahattutädit ja kukkalippalakkimiehet tulevat todellakin näkemään kauhun päiviä täällä.
Ruotsin kunkku lupasi trvapaikkaa jo oman hovinsa omistamissa tiloissa, mutta huhhahhei sanon. Tukholma suurena kaupunkina on oivallinen paikka terroriiskuille samalla tavalla kuin on Pariisikin.
Se on kylmä totuus ei ole kyse tapahtuuko suomessa , vaan on kyse milloin tapahtuu huomenna vuodenpäästä ?
On todella naivi ihminen jos kuvittelee, että suomi olisi jollan tavalla poikkeus muihin euroopan maihin nähden. Täällä alkaa tapahtumaan kanssa näitä terroritekoja kun rättipäitä on riittävästi otettu tänne ja he turhautuvat.
Siinä vaiheessa pommit ja aseet alkavat täällä paukkua, niin nämä maahanmuuton arkkitehdit tullaan kyllä joko valtiovallan tai kansan puolesta ristiinnaulituksi. Saattaa siinä muutama "viaton" seksivietin ohjaama suvakkihorokin tulla kärsimään.
Kuolleita on paljon enemmän kuin 18,...Pariisin iskun jäljiltä ja panttivankeja noin 100.
Herätkää pahvit.
Tämä sama tulee myöskin maamme kohtaloksi.
Turvapaikanhakijat haluavat nimenomaan suuriin etelän kaupunkeihin ja pääasiassa Helsinkiin, koska iskut näköjään tehdään suuremmissa kaupungeissa. Onhan Pariisikin ranskan pääkaupunki.
Mitä suuremmat ihmismassat sen parempi paikka iskeä ja tuhota, jos olen nyt tähän asti oikein asian ymmärtänyt.
Paikkojen hajoittaminen alkaa, Kulttuurit siis rikastuvat. Ei voi olla totta, niin meilä pahvit nukkuvat vielä.
Herätkää pahvit!!!!
Mahantunkeutujien päämääränä on tuhota länsimainen kulttuuri ja kaikki se, mitä on saatu aikaan täällä.
Herätkää pahvit.
Kuinka tyhmiä tällä Suomessa oikein asuu??? Äly ja järki puuttuu!!!
Nyt sinäkin Uuno ehkä följaat mitä nämä ihmiset pakenevat.
He tuovat omat ongelmansa tänne 100% varmuudella. Jääkööt taistelemaan vastaan ja heitä runsaasti tuettakoon siinä. ISIS ei voi mitään jos suuret voimat lähtee liikkeelle. Useamman maan voisi miehittää ystävälllisesti kuten Saksa sodan jälkeen. Olisi kannattavaa kun halpaa öljyä..
Ottaa jo valmiiksi aivoon ku tietää että koko ens viikon saa lukee mediasta kuinka Pariisissa on ollut mamujen tekemä pienimuotoinen kärhämä, vähän hassuttelua pyssyjen kanssa. Sit selitetään kuinka taas kyseessä on vain yksittäistapaus ja kuinka taustalla on rauhan uskonto. Viranomaiset ei tietysti oo huolestuneita Pariisin tapahtumista ja vastaavan tapahtumisesta suomessa, mut suomalaisten some kirjoittelu on valtava ongelma.
Älkää lukeko ollenkaan, menee suoraan BBC:lle ja telegraphiin ne ei sanoja säästä.
Uhkaileepa täälläkin jo yksi, naisen nimellä, jos on suomalainen on aika sairas.
Kerro mitä uhkaa ja kuka, en ymmärtänyt viittaustasi.
Mamuttaja-Sipilän hallitus helvettiin ja äkkiä!!!!
Vai halutaanko Suomeenkin samaa?
Al-assad on tappanut neljännesmiljoonan syyrialaista - tilastovirheestähän tuo Pariisi menee.
Tässä ketjussa vaikuttaa olevan lievä uhkaus.
Nyt on tärkeintä estää rasismin kasvu
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13941726/nyt-on-tarkeinta-estaa-rasismin-kasvu#comment-81666762
Nettipoliisille voisi laittaan netti-ilmon.
Tänään oli siis perjantai 13.11.2015 ja huomenna taitaakin tulla lisää. Onko niistä ISIS-joukoista palanneista 20:sta nyt se yksi tyyppi täällä, josuffi tai muu?
[email protected] ja [email protected], laittakaa vaatimus Suomen rajojen sulkemisesta.
Hyvästi EU
Olen useasti viestinyt,että politiikot kyllä tietävät sen,että terroritekoja tulee muslimien maahantunkeutumisten seurauksena.
Kuitenkin he ovat muslimi pakolaisia halukkaasti tahtoneet pieneen köyhään maahamme ottaa,jossa omaa kantaväestöä syrjitään,ja pakolaiset ovat kuninkaina,määräten kaikesta.
Tämä on tarkoituksellista ehdollistamista.
Tahdotaan lisätä vihaa ja tyytymättömyyttä,kansaa valmistellaan hyväksymään liittovaltio,josta nousee maailman diktaattori.
Suomen pedonpalvoja politiikot tekevät tien tasaiseksi herralleen.
Tämä ranskassa tapahtunut murhaaminen oli odotettavissa,ja kun terrorismi lisääntyy,tarjoutuu peto pelastajaksi.ja ehtona on totaalinen valvonta kaikille kansalaisille,ja se tarkoittaa totaalista.
Tämän on jo toteuttanut usa,ja sielläkin se on vasta alussa.
Ehkä silloin sokeiden silmätkin avautuvat,saahan sitä toivoa,ja ihmettelyn aihe on se,että vielä jotkut uskovat suvaitsevaisuuspropagandan valheita.
En ole erehtynyt ainoassakaan huomiossani,mitä tulee politiikkojen päätösten tarkoituksiin viimeisten yli 20 vuoden ajalta,enkä erehdy tässäkään.
Kaikki on tapahtunut juuri niin kuin kerroin tapahtuvan 20 vuotta sitten.
Mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi?
Terroriteot tulevat lisääntymään,ja niitä tulee myös suomeen,ja lehdistö vaikenee niistä.
Tulee tapahtumaan että kun terrori alkaa koskettaa koko maailmaa,aloittaen lännen ja muslimien välillä sodan,jota muslimit eivät voi voittaa.
Muslimit tullaan tuhoamaan,mutta myös kristittyjä aletaan vainota ja tuhota.
Kaikki tämä kuuluu suunnitelmaan ja on kuulunut jo vuosikymmeniä,mutta loppua kohden tapahtumien nopeus tulee kiihtymään..
120 kuollutta, 80 vakavasti haavoittunut, tämänhetkinen tieto.