Ensiksi haluan sanoa että tämä on täysin kiinnostus pohjalta eli ei aikomusta tehdä näin:D
Mutta jos syö.. 1200kcal päivässä vaikka ja syö sen aina kerralla vaikka klo 16:00 nii onko se ns lihottavampaa kun että söis ton määrän pitkin päivää?:D
Kaikki kalorit kerralla
3
68
Vastaukset
- kaloriyksikkö
Kalori on eräänlainen mittayksikkö, energian määrä. Energian häviämättömyyden lakia sovelletaan väärällä tavalla ihmiselimistöön, ajatellaan liian kategorisesti: energiaa sisään (eli niitä kilokaloreita) kun on tasapainossa energian kulutuksen kanssa, niin ihminen pysyy samanpainoisena. Ja jos saa vähemmän energiaa kuin kuluttaa, niin siitä sitten mukamas seuraa automaattisesti, että sitä laihtuu.
Kaloreiden laskeminen saattaa joissakin tapauksissa auttaa hahmottamaan ruoka-aineiden energiamääriä, mutta pitkällä aikavälillä kaloreiden kyttääminen on turhan vaativaa ja epätarkkaa.
Kalori on aina kalori, mutta aineenvaihdunta ja energiankulutus vaihtelevat ihmiskohtaisesti. Koneistot eivät ole kaikilla samanlaiset.
Energiankulutukseen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi lihaskudoksen määrä, sairaudet, lääkitykset, paino, perinnölliset tekijät sekä fyysinen aktiivisuus.
Tietyn kokoinen ihminen voi kuluttaa keskimäärin esimerkiksi 1800 kaloria päivässä, mutta todellisuudessa kulutus voi heittää parisataa kaloria suuntaan tai toiseen.
Lisäksi pysyäkseen terveenä, ihminen tarvitsee tietyn määrän hyviä rasvoja ja proteiinia päivässä, unohtamatta kasvikunnan tuotteita. Joten pelkkä kaloreiden laskeminen tai liikunta ei todellakaan ole tie terveyteen ja hyvinvointiin.
http://personal.inet.fi/koti/magge/kalori.htm
Kalorien lähde on ratkaiseva tekijä eli se mitä syöt!
Joskus on kuitenkin erittäin hyödyllistä tarkistaa omaa syömisen ja liikkumisen määrää, varsinkin jos paino ei nouse tai laske. - ettänäinajatte
Mikään ei estä tervettä ihmistä kokeilemasta kaikkia järjettömiä juttuja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait783402Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41304Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani41081- 261056
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68810Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es44762Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60744Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä45739Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t29683Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4667