Työaika myöhemmäksi

AamuUnisuus

Työajoista puhuttaessa päivätyöksi kutsutaan klo 07.00 alkavaa työtä.
Eihän se ole mitään päivätyötä, vaan ennemminkin aamutyötä.
Päivähän alkaa vasta klo 12.00 jälkeen.
Tämä nykyinen työaika klo 07.00-16.00 on vahingollinen ihmisen terveydelle, varsinkin lokakuun ja maaliskuun välisenä aikana, jolloin muutenkin on pimeää ja pimeydestä johtuvaa väsymystä.
Ihminen menee pimeässä töihin ja tulee pimeässä takaisin eli pahimmassa tapauksessa ei näe päivänvaloa koko päivänä ollenkaan, kun päivän ainoan valoisan ajan ollaan työssä tehtaassa, jonne ei päivänvaloa pääse.

Ihmisen biologinen kello ei ole säädetty työaikalakien mukaan.
Kivikaudellakin elettiin viisaammin, kuin nykyään työelämän kellonaika sääntöjen mukaan elävät.
Kivikaudella herättiin, kun ulkona päivä alkoi valjeta ja mentiin nukkumaan, kun ulkona ei enää nähnyt liikkua.
Myös hiljaisuus aikakin klo 22.00-06.00 on vastoin ihmisen biologista kelloa, ainoastaan hiljaisuuden alkamisaika on oikea, mutta hiljaisuuden päättymisaika klo 06.00 on täysin ihmisen biologisen kellon vastainen.

Liian aikanen työhön heräämispakko on myös ihmsen terveydelle vahingollista.
Ihminen on väsyneimmillään ja uni syvimmillään 04-08 välillä.
Siksi ihmistä väsyttää juuri eniten ja herääminen tuntuu vaikealta aamuisin klo 06.00-08.00 aikaan.
Tuona aikana ihmisellä on myös kaikkein suurin todennäköisyys saada sydänkohtaus tai veritulppa.
Moniko työmatkalla tai työpaikalla sattunut kuoleman tapaus on aiheutunut sydänkohtauksesta tai veritulpasta, johon todellinen syy on työelämän vaatima aikainen herääminen.
Sitä ei haluta myöntää, mutta asia on todellinen.

Olin aikoinaan kaupungin työpaikalla töissä. Sitä ihmettelin, kun aikaisin piti mennä töihin, mutta töihin tullessa muut työntekijät eivät aloittaneet töiden tekoa heti, vaan istuskelivat enimmäkseen ensimmäisen tunnin.
Mitä järkeä on tulla istumaan tunniksi, kun voisi työajan laittaa tunnin myöhemmäksi ja nukkua kotona tunnin pidempään.
Tuollainen istuminen aikaisin aamulla toimettomana, se vasta lisääkin väsymystä ja tuntuu tympeältä.

4

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikainen_lintu_madon_

      Aamutunnit toimistolla ovat kaikkein tehokkaimmat. Muut eivät ole häiritsemässä asioillansa ja repimässä hihasta. Voin sanoa kokemuksesta, että aamun ensimmäinen tunti vastaa kahta-kolmea tuntia päivällä. Saa todella paljon aikaiseksi. En tiedä mitä työksesi teet, mutta oma kokemukseni on että ensimmäinen tunti ennen kuin muut ovat paikalla on supertehokas. Ihan riippuu siitä mikä on oma sisäinen vuorokausirytmi ja millaisen rytmin on itsellensä kehittänyt. Kun ei yöllä kuku niin on aamulla rautaa !

      • Töihin_siitä

        Ja työnantaja kiittää!


    • TyöaikaLyhemmäksi

      Työaikaa pitäisi ehdottomasti myös lyhentää.
      8 tuntia on aivan liian pitkä työaika.
      Sopiva työaika olisi 4-6 tuntia, koska mitä pidempi työaika, niin sitä vähemmän siitä tehdään työtä tehokkaasti.
      Varsinkin loppupäivästä klo 14.00 jälkeen yritetään vaan saada aika kulumaan, että pääsee kotiin klo 16.00 jälkeen.
      8 tunnin työaikana tehdyt työt tosiasiassa saa tehtyä 5 tunnissa, joten olisi paljon mielekkäämpää saada 8 tunnin työn palkka, mutta työaika olisi 5 tuntia.
      Ei siinä tarvitsisi edes ruokatuntiakaan pitää, mikä on työajasta 30-45min ja päälle kahvitauot muut pienet lepotauot, jotka 8 tunnin työaika pidetään.
      Hyvin riittäisi yksi 10-15 min tauko, jonka aikana jotain suuhun laittaisi.

      Ihminen on paljon tehokkaampi, jos työpäivä on lyhyempi, koska työpäivän päättymistähän moni odottaa.
      Olette voineet sen havaita, jos työnataja sanoo perjantaina ruokatunnilla, että kun saatte tämän työn tehtyä, niin saatte lähteä viikonlopun viettoon.
      Johan tulee työntekijöihin nopeutta, kun he sitä aikaisemmin rauhallisesti ruokapöydässä istuivat ja odottelivat, että pääsisipä tästä jo kotiin.
      Työkin valmistuu paljon ennen iltapäivän kahvitaukoa ja tuskin kukaan enää jää työpaikan kahvihuoneeseen, kun pääsee kotiin viikonlopun viettoon, kun työ saatiin tehtyä.
      Kyllä asia näin on!

    • duunarinaduunissa

      Ihmisen ahneus ei ole muuttanut työajan määrää pienemmäksi vaikka talouskasvu olisi sen mahdollistanut aikoinaan. Jos aikoinaan esim. 80 luvulta alkaen oltaiin vähennetty työaikaa palkankorotuksena ei asumisen kustannus olisi noussut nykyisiin järjettömiin lukemiin!
      Nyt ylivelkaantuminen aiheuttaa talouskasvun heikentymistä, mutta edellyttää korkeampaa panostusta pitää yllä ylempää tasoa mikä ahneudessa rakennettu.

      Jos olisimme halunneet elää 80-luvun aikaisessa onnellisuudessa tekisimme kaikki nyt 6h työpäivää normaalina työpäivänä ja olisimme mahdollisesti onnellisempia kuin nyt ylihinnoitelun ajassa kun se perus köyhäkin ahnehtien yrittää tehdä tiliä toisesta köyhästä kun omistaa asunnon...

      TESiin olisi aika muuttaa työajan aloituksen muutos mahdollisuus! Itse aloittaisin työt mieluiten klo 9 eli 2 tuntia myöhemmin kuin normaalina pidetään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe