Juur pohdin, että minkä ihmeen takia haluaisin olla parisuhteessa? En keksi yhtään kauhean hyvää syytä.... seksi.... mjoo.... sitä saa toki muutenkin.... läheisyys..... nojjooo... sitäkin saa kyllä.... tuki.... en tarvii....... apu..... en tarvii sitäkään..... kaveruus.... kavereitakin on ihan muutenkin..
Mikä saa teidät olemaan suhteessa??
Miksi tekisin jatkuvia kompromissejä tekemisistäni ollakseni jossain parisuhteessa? Nyt saan tehdä mitä ikinä haluankaan, ihan milloin vaan, ja miten vaan, koskaan ei tarvitse käydä mitään palaverejä mikä taulu laitetaan ja mikä ei, mihin mennään ja milloin... ihana vapaus.. :)
Mikä saa teidät olemaan suhteessa??
Miksi tekisin jatkuvia kompromissejä tekemisistäni ollakseni jossain parisuhteessa? Nyt saan tehdä mitä ikinä haluankaan, ihan milloin vaan, ja miten vaan, koskaan ei tarvitse käydä mitään palaverejä mikä taulu laitetaan ja mikä ei, mihin mennään ja milloin... ihana vapaus.. :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onneksi kenenkään ei ole pakko olla parisuhteessa.
Itse koen saavani suhteessa enemmän kuin mistä joudun luopumaan. Taulujen paikoista ei todellakaan tarvitse kiistellä, kun ihan itse edelleen päätän sisustuksestani. Mukavaa on, että toinen on kuitenkin apuna silloin tällöin ihan kuten itse vuorostani olen hänen luonaan apuna.
Yhdestäkään omasta menostani ei ole ollut pakko luopua. Jos haluan viikonloppuna mennä mieluummin ulos kuin olla hänen kanssaan niin se on ihan ok. Jos haluan lähteä matkoille yksin/kavereiden kanssa, niin se on ok. Sama vapaus on tietysti miehellä. "Pahimpia" kompromisseja ovat toistaiseksi olleet tietyt tilaisuudet, joihin hän on toivonut minun osallistuvan avec:inaan vaikka itse en ole yhtä sosiaalinen kuin hän. Sen "hinnan" olen kuitenkin maksanut, koska vastaavasti hän on tullut vastaan asioissa, jotka ovat olleet minulle tärkeitä.
Minulle kyseinen ihminen on ihan eri tavalla läheinen kuin ystävät ja kaverit. Kliseinen ilmaisu "ihon ikävä" kuvaa ehkä parhaiten sitä, miltä tuntuu silloin kun emme ole yhdessä. En koe sellaista kavereita kohtaan, en edes satunnaisia seksikumppaneita kohtaan.
Mutta kuten sanottu: kenenkään ei ole pakko seurustella :)
Ei kannata olla, jos ei halua. Ei ainakaan siksi, että muutkin ovat tai että se on olevinaan jonkinlainen normi. Tai että muut ihmiset kyselevät sinkkuudesta tai parisuhteen puuttumisesta, väittävät itsekkääksi ja homottelevat tai lesbottelevat.
Minä olen suhteessa siksi, että olen sosiaalinen luonne ja haluan jakaa elämäni jonkun kanssa. Iloita yhdessä hyvistä ja saada ja antaa tukea huonoina. Ja aion olla suhteessa juuri niin kauan kuin tämä antaa enemmän kuin ottaa. Moni heittäytyy marttyyriksi ja katkeroituu kun uhrauksilla ei saakaan arvostusta.
Suhde lähtee siitä, että rakastuu toiseen niin, ettei pysty ajattelemaan muuta kuin ihastuksen kohdetta. Malttamattomasti odottaa aina tilaisuutta tavata, eikä koskaan haluaisi erota. Pikku hiljaa tunne syvenee rakkaudeksi, jolloin haluaa omistautua toiselle ja täyttää hänen toiveensa ja toteuttaa hänen haaveensa.
Suhteeseen ei siis lähdetä, vaan suhdetta ei pääse pakoon. Luonto puskee näin meitä lisääntymään ja sitoutumaan lapsiin vuosikymmeniksi.
Rakkaus on varmasti suurin syy; halu olla yhdessä, halu kokea yhdessä, halua jakaa ilot ja surut yhdessä. Halu perustaa perhe, halu olla äiti/isä jne. jne.
Vapaus ei häviä aidossa rakastavassa parisuhteessa; voin yhä edelleen tehdä mitä haluan ja monessa asiassa haluan ottaa puolisoni huomioon ja hyvin monia asioita haluan tehdä nimenomaan hänen kanssaan. Ei yksikään ystävä, sukulainen, työ tai muu suhde vedä vertoja romanttiselle rakkaussuhteelle; se on ainutlaatuinen.
Puhun kokemuksesta, sinkkuelämää, sitä vapaata ja vallatonta vietin hetken, en kaipaa sitä kun tilalle on merkityksellisempi suhde ja rooli elämässä. Yhteisiä vuosia takana kymmeniä ja toivottavasti edessä sama mokoma.
Nykyaikana on vapaus valita siviilisäätyntä, hyvä niin. Kuten sinä et ymmärrä parisuhteilua, minun on vaikea käsittää, että joku ei halua löytää itselleen sopivaa vastakappaletta; rakastaa ja saada rakkautta.
Oikea parisuhde ei ole mikään loukko missä on kurja olla pääasiallisesti vaan kyse elämästä missä toisen kanssa on parempi olla kuin yksin.Voisin selittää syvällisemminkin mutta se menisi varmaan hukkaan.. ;)
Noo, ei se varmaan hukkaan menisi... mutta oikeasti en vaan kykene simuloimaan tilannetta jossa toisen kanssa olisi parempi olla,, millä ihmeen tavalla parempi?
Luulen että ei sitä pystykään ymmärtämään ennen kuin on oikeasti ollut hyvässä, toimivassa parisuhteessa. Itse olin sinkku 33-vuotiaaksi asti; en ollut koskaan asunut yhdessä kenenkään kanssa enkä koskaan edes seurustellut. Jotain enemmän tai vähemmän outoja säätöjä oli takana joitakin.
Sitten tapasin elämäni miehen. Siitä on nyt 16 vuotta; olemme olleet naimisissakin jo pitkälle yli kymmenen vuotta.
Mielestäni se sinkkuaikanani oli ihan kivaa elämää siinä vaiheessa kun itse sitä elin, mutta nyt joskus katselen taaksepäin ja mietin niitä aikoja ja pyörittelen päätäni kun tajuan miten tavattoman paskaa, tylsää ja tarkoituksetonta se elämä oli verrattuna nykyiseen. Mieheni saa minut joka päivä onnelliseksi pelkästään olemalla läsnä.
PArisuhde on siitä hyvä ettei tarvitse käyttää yhden tai kahden illan seksisuhteita eikä sählätä kumien kanssa kun nykyisin on noita sukupuolitauteja paljon enemmän kun -80 luvulla kun nuoria oltiin. Seksi on riittävästi ja kiva touhuta tutun naisen kasnsa näin miehen näkökulmasta ja on aina matkaseuraa ja muihinkin juttuihin ei tarvitse yksin mennä. molemmissa on hyvät ja huonot puolet mutta parisuhteessa on niitä hyvä puolia enemmän kun sinkkuna ja säästyy rahaa kun e itartte baareissa käydä.
Sinkkukin voi säästää rahaa kun ei käy baareissa.
Vakioparisuhteissakin voi joutua sähläämään kumien kanssa, jos hormonit ja uudet lapset eivät tule kyseeseen.
"Juur pohdin, että minkä ihmeen takia haluaisin olla parisuhteessa?"
Parisuhteeseen kannattaakin mennä vasta kun parisuhde on niin hyvä että ei tarvitse edes kysellä itseltään että miksi siinä haluaa olla. Hyvässä parisuhteessa se on itsestäänselvää.
Toki on olemassa ihmisiä joiden yksityisyyden ja vapauden tarve on niin suuri että he eivät ehkä koe juuri koskaan mitään parisuhdetta paremmaksi kuin yksin olo on. Ja se on ihan ok. Ei kaikkien tarvitse olla parisuhtessa.
Mutta olisi hyvä jos sekä ne yksin omasta halustaan olevat kuin parisuhteessaankin tyytyväiset ymmärtäisivät toisiaan eikä tarvitsisi kummastella niitä toisen ratkaisuja. Samat asiat kun tuntuvat eri ihmisitä hyvin erilaisilta.
Mukavuudenrakkaus, laiskuus, kyllästyminen levottomaan poikamieselämään.
Ja tietenkin sopivan ihmisen tapaaminen.
Muutama vuosi meni kierrellessäni levottomana etupäässä Ruotsia, jonkin verran Suomea ja hieman Norjaa.
Noiden vuosien aikana kysyin ajatukseen vakiintumisesta johon kuului koulutuksen hankkiminen ja vakiintunut ihmissuhde.
48-vuotta sitten aloin valmistelemaan ratkaisua joka sai sinetin 46-vuotta sitten.
En vieläkään osaa kuvitella parempaa ratkaisua.
Kyllä se todellakin on enemmän niin, että jos ja kun sen oikean löytää, johon ihastuu ja rakastuu tosissaan niin kyllä sellaisen ihmisen kanssa haluaa jonkinmoisesti sitoutua. Yksi yleisimpiä tekosyitä pakeillekin on, että en nyt halua seurustella, vaikka oikeammin sanottuna se terkoittaa, että et ole niin kiinnostava, että haluaisin sinun kanssasi yhdessä olla.
Kun sen oikean löytää niin varmasti haluaa sen kanssa olla. Kipu ilman tuollaista ihmistä on muutoin kova.
Itse olen parisuhdeihminen ja voin sanoa, että sopivan miehen kanssa parisuhteessa on vapautta niin kauan kuin ei ole lapsia. Itse ainakin menin ja tulin miten halusin harrastuksiin ja matkusteluun liittyen. Kun oli sovittu ne viikonloput ja ajat jolloin ollaan yhdessä niin muu aika oli kavereille tai muulle tekemiselle. Parisuhteessa saa olla melko vapaa muuten, mutta ei tietenkään saa harrastaa seksiä muiden kanssa (toki tietenkin joissain parisuhteissa tällaistakin on sovittu).
Itse haluan parisuhteen koska
1. haluan jakaa elämäni toisen ihmisen kanssa ja suunnitella tulevaisuutta jonkun kanssa
2.haluan olla jollekin se kaikkein tärkein ihminen ja että joku on sitä myös minulle
3.haluan tukea, turvaa ja apua liittyen moniin asioihin
4.mies on usein parasta matkustus- ym seuraa
Tämä oli hieno kirjoitus nainenainen. Hyvin analysoitu. Mukavaa päivänjatkoa.
Kuin vaimoni suusta!
Seurusteluaikana yhteiset hetkemme rajoittuivat käytännön syistä viikonloppuihin.
Avioiduttuamme vietimme pari vuotta vilkasta seuraelämää ja matkustelimme.
Kun varmistui, ettei lastemme tarvitse varttua riitaisessa kodissa, ryhdyimme hankkimaan niitä.
2:n jälkeen vaimoni sanoi jälkikasvun riittävän.
Usein esille tulevat häiriöt seksielämässä jäivät lyhytaikaisiksi.
Yhteisen tulevaisuuden rakantaminen. Pitkän tähtäyksen tavoitteiden hahmottaminen ja lyhyemmän tähtäyksen suunnittelu. Lyhyellä tarkoitan vuotta, kahta.
Haasteita, onnistumisten iloa, harmittomista takaiskuista toipumista ja oppimista.
57v / 52v vetäydyimme lopullisesti työelämästä ja totesimme uuden vaiheen alkaneen.
Yhteiselämämme on vähintäänkin tyydyttävää mutta emme kuitenkaan ripustaudu toisiimme. Olemme vuoden mittaan yhteisillä matkoilla noin 4kk jonka lisäksi vaimo tekee tyttöjen matkoja tai vierailee minua useammin lastemme perheiden luona.
Kummallakin on omat reviirinsä ja onneksi ne eivät mene päällekkäin koska olemme molemmat varsin temperamenttisia.
Jälkeen päin tarkastellen vakiinnuin erittäin sopivaan aikaan. Aviossa ollessa en ole kertaakaan käynyt raastuvassa. Elämä on ollut tyydyttävää olematta kuitenkaan pitkäveteistä.
Ainoa ikävä piirre liitossamme on, että jos leskeytyisin niin minun on mahdotonta ajatella ketään uutta ihmistä elinkumppanikseni. Irtosuhteista en mene takuuseen.
Eikös tässä nyt tullut perusteluja parisuhteelle yhdestä, kapeasta vinkkelistä tarkasteltuna?