Ollaan oltu 17v naimisissa ja lapsia on kaksi. Mies on ihan viime vuosina tullut kokoajan itsekkäämmäksi. Musta tuntuu että se imee musta kaiken, enkä itse saa häneltä yhtään mitään.
Eniten vaivaa se, että hän ei kysele mitä minulle kuuluu, miten voin jne.. Olen kärsinyt tänä vuonna pienistä, mutta itselleni henkisesti aika suurista, terveyden ongelmista. Hän on joskus (lähinnä ollessaan nousuhumalassa) harmitellut näitä asioitani. Muttei kertaakaan ole lohduttanut, ottanut syliin tai halannut, että "kyllä se siitä ja yhdessä mennään". Tällä hetkellä on matkoilla ja juuri äsken soitteli kuulumisiaan. Itse en tahallani kertonut mitään mitä tänne kuuluu, muttei hän niitä kysellytkään. Ei yhtään mitään! Vaikka sanoin hänelle monesti ennen reissua, että miten mua vähän pelottaakin jäädä tänne maille yksin isoon taloon ja pimeyteen. Lapset asuvat siis omillaan.
Kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin en tiedä, onko mies niin tyhmä, ettei vaan tajua? Onko se narsistinen, ettei se vaan voi? Koska jos sitten itse kerron kuulumisiani ja ajatuksiani, niin se on melkeen yksinpuhelua. Ainakin jos mieheni on selvinpäin. Sitä ei vaan kiinnosta.
Miten te muut olette tämmöstä asiaa selvitelleet? Mieheni puolustautuu todella kovasti aina sanomalla, että "minun vika taas, huono mies, huono isä.." eli keskustelua on hirveän vaikea edes aloittaa hänen kanssaan. Ja jos miten yritän, niin riitelyksi menee ja sitten ollaan tuppisuuna viikon, nyt en edes muista miten pitkään viimeksi. Koska musta tuntuu hyvältä vain luovuttaa, en jaksa enää keskustella.
Kaipa tää päättyy huonosti tämäkin liitto.
Eniten vaivaa se, että hän ei kysele mitä minulle kuuluu, miten voin jne.. Olen kärsinyt tänä vuonna pienistä, mutta itselleni henkisesti aika suurista, terveyden ongelmista. Hän on joskus (lähinnä ollessaan nousuhumalassa) harmitellut näitä asioitani. Muttei kertaakaan ole lohduttanut, ottanut syliin tai halannut, että "kyllä se siitä ja yhdessä mennään". Tällä hetkellä on matkoilla ja juuri äsken soitteli kuulumisiaan. Itse en tahallani kertonut mitään mitä tänne kuuluu, muttei hän niitä kysellytkään. Ei yhtään mitään! Vaikka sanoin hänelle monesti ennen reissua, että miten mua vähän pelottaakin jäädä tänne maille yksin isoon taloon ja pimeyteen. Lapset asuvat siis omillaan.
Kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin en tiedä, onko mies niin tyhmä, ettei vaan tajua? Onko se narsistinen, ettei se vaan voi? Koska jos sitten itse kerron kuulumisiani ja ajatuksiani, niin se on melkeen yksinpuhelua. Ainakin jos mieheni on selvinpäin. Sitä ei vaan kiinnosta.
Miten te muut olette tämmöstä asiaa selvitelleet? Mieheni puolustautuu todella kovasti aina sanomalla, että "minun vika taas, huono mies, huono isä.." eli keskustelua on hirveän vaikea edes aloittaa hänen kanssaan. Ja jos miten yritän, niin riitelyksi menee ja sitten ollaan tuppisuuna viikon, nyt en edes muista miten pitkään viimeksi. Koska musta tuntuu hyvältä vain luovuttaa, en jaksa enää keskustella.
Kaipa tää päättyy huonosti tämäkin liitto.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ilmiselvästi häntä ei kiinnosta. Ei se hänestä pahaa ihmistä tee. Hän ei vain tyydytä sinun tarpeitasi.
Ehkäpä sinäkään et tyydytä hänen tarpeitaan, kuka tietää. Mutta eiväthän puolisot ole olemassa tarpeitaan tyydyttääkseen. Nyt teillä on lapsia, ja heidän takiaan omat tarpeet pitää hyllyttää.
Jos ei toista kiinnosta, miten puolisolla/lapsilla menee, niin eihän se normaalia käytöstä ole eikä semmoiseksi saakaan tulla. Mutta kun on pattitilanne, niin tarvitsisin vertaistukea ja vinkkejä, luulisin että jollakin muullakin on ollut vastaavanlaista elämässä ja pitkässä suhteessa.
Lähde huonosta liitosta, iältäsi olet sellainen että vielä voisit löytää kivan (eläkevuosien) kaverin.
Eläkevuosien???? Ap ei ole edes neljääkymmentä.
:D ehkei ihan eläkeiässä. Mutta särähti korvaan nuo nousuhumalassa ja selvinpäin. Alkoholisteilla on tapana muuttua yhä itsekkäämmiksi ja itsekkäämmiksi vuosi vuodelta. Kun lapsetkin ovat jo omillaan siis muuttaneet pois kotoa, mitä syytä olisi jäädä onnettomaan liittoon? Uskalla odottaa elämältä enemmän. Olet sen arvoinen. Tai jos et vielä uskalla erota, unohda mies ja hänen peräänsä kaihoilu, jätä hänet tekemään omia juttujaan ja nauti itse elämästä, jaa sinulle tärkeät asiat ystävien kanssa, toteuta omia unelmiasi. Kyllä sen sitten näkee kantaako suhde ja tuoko se elämään lisää sisältöä vai vie vain energiaasi.