Jatkuvat painajaiset, stressi, ahdistus...

Oon ollut aina kova uneksimaan, lapsesta asti. Ei siis ole uutta että nään paljon unia, mutta nyt aamuisin herätessäni mielessä on vain painajaiset ja unen laatu on mitä on.. Aamuisin alkaa ahdistaa, tuntuu että päivä on jo valmiiksi pilalla yön unien takia. Unien muoto on jotenki muuttunut, ne on tosi toden tuntuisia ja keskittyy työhön tai parisuhteeseen. Tiedän olevani todella stressaantunut töiden takia tällä hetkellä, se on ainut selitys minkä keksin tälle. Tänäkin aamuna heräsin, mietin et jaaha, taas oli yö täynnä unia, painajaisia pääosin. Tuntu että vois nukahtaa vielä kun kellokin näytti vasta 05.15 mutta ei halua, siinä pelossa et unet jatkuu ja päätin nousta. Vessassa istuessani purskahdin täyteen itkuun, ilman varsinaista syytä. Jotenki vaan iski ihan älytön ahdistus. Päivät menee ihan ok kun pääsee aamusta yli. Mitä nyt töissä oon kuullu kommentteja et oletpa kireen olonen ja tainnu olla stressaava päivä kun tunnut käyvän niin kierroksilla. Ja eilen kun taas tulin kiukuspäissäni töistä (ilman syytä..) ja kerroin puolisolle et kylläpä huono päivä taas, hän tokas et vaikuttanu olleen koko viikko aika huono.. Oon kuulemma ollu koko ajan hirmu kireä ja ärsyyntyneen olonen, ite en ollut edes huomannut moista.
Se miks kirjotan asiasta tänne on se, että löytyiskö muita kellä olisi kokemusta vastaavasta? Tai ketkä muuten vaan tietäis tälläsestä jotain... Ei vi**uiluja yms, kiitos.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


uniavain kirjoitti:

Oon ollut aina kova uneksimaan, lapsesta asti. Ei siis ole uutta että nään paljon unia, mutta nyt aamuisin herätessäni mielessä on vain painajaiset ja unen laatu on mitä on.. Aamuisin alkaa ahdistaa, tuntuu että päivä on jo valmiiksi pilalla yön unien takia. Unien muoto on jotenki muuttunut, ne on tosi toden tuntuisia ja keskittyy työhön tai parisuhteeseen. Tiedän olevani todella stressaantunut töiden takia tällä hetkellä, se on ainut selitys minkä keksin tälle. Tänäkin aamuna heräsin, mietin et jaaha, taas oli yö täynnä unia, painajaisia pääosin. Tuntu että vois nukahtaa vielä kun kellokin näytti vasta 05.15 mutta ei halua, siinä pelossa et unet jatkuu ja päätin nousta. Vessassa istuessani purskahdin täyteen itkuun, ilman varsinaista syytä. Jotenki vaan iski ihan älytön ahdistus. Päivät menee ihan ok kun pääsee aamusta yli. Mitä nyt töissä oon kuullu kommentteja et oletpa kireen olonen ja tainnu olla stressaava päivä kun tunnut käyvän niin kierroksilla. Ja eilen kun taas tulin kiukuspäissäni töistä (ilman syytä..) ja kerroin puolisolle et kylläpä huono päivä taas, hän tokas et vaikuttanu olleen koko viikko aika huono.. Oon kuulemma ollu koko ajan hirmu kireä ja ärsyyntyneen olonen, ite en ollut edes huomannut moista.
Se miks kirjotan asiasta tänne on se, että löytyiskö muita kellä olisi kokemusta vastaavasta? Tai ketkä muuten vaan tietäis tälläsestä jotain... Ei vi**uiluja yms, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu