Jälleen tänään puolestapuhumista. Ajattelin, että pitääkö lähtijöiden puolesta vielä puhua. Tyhminkin meistä ymmärtää, että lähtijällä on helpointa. Sen sijaan jätetystä ei kiinnostu ähes kukaan, vaikka tasan yhtä moni joutuu siihen asemaan. Yhtä moni, kuin jättäjiäkin on. He eivät saa ääntään kuuluviin tai sanoa mitään vastaan. Onkohan se totuus todellakin niin, et jätetyissä on se suurin vika. Minusta ei. Moni tavallinen ja uskollinen tylsä ihminen tulee jätetyksi.
Ero vanhemmalla iällä
ihantavallinenihminen
611931
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
itselläni kävi että 20 vuoden avioliitto vuoden jälkeen toi avioerohakemuksen eteeni,oli löytänyt elämänsä miehen ja 7vuotta nuoremman kuin minä itse......mielestäni olin jätetty,paskan puhumisella vei kaikki ystäväni,sukulaiseni,omat siskot ja tietenkin oman sukunsa mukaansa itsensä puolelle myös omat lapseni.itse en kuitenkaan sortunut itsesääliin ryyppäämän....eteenpäin on mentävä ,sano mummo lumessa!!!!!!!!
Niinpä, tosin itse en osaa sanoa kumpi lähtijä, kun mies ryösti minun säästötilin oli s pakko käskeä lähtemään.
12 v aviossa ja tollasen tempun teki ollan jo 60 v ei todellakaan kuvitellut enää eroa täs iäss. Mutta elämä on !
Koskaan ei voi toista tuntea.
Kait se ero aina molempia sattuu puhumattakaan viattomista lapsista tai lemmikeistä, joista tulee kiistaa tai kahde kodin kulkijoita
Voi voi ei ihmiset kehity ei.
Mistä vetäisit tuon, että lähtijällä on helppoa? Ei ole helppoa opetella elämään uutta elämää eron jälkeen sillä lähtijälläkään. Päätös on yleensä pitkän ajan tulosta, ei synny yhdessä yössä. Ihan varmasti sunkin puoliso on oman sieluntuskansa läpi käynyt tai käy sitä juuri parhaillaan. Kyllä hänelläkin tunteet on vaikka ei niitä ehkä sulle uskalla tai osaa näyttää.
Ero ei koskaan ole vain toisen syy. Parisuhteessa on aina kaksi. Molemmat kokee suhteen erilailla. Molemmat yhdessä tekee siitä hyvän tai huonon. Ja mun on pakko sanoa omasta kokemuksestani, ettei ne jätetytkään ole aina hyviä ja tylsiä ihmisiä. Eron jälkeen sitä vaan jokainen mietii, että mun vika vaikka mä näin hyvä ihminen olenkin. Ja hyvä onkin miettiä, että missä mä tein väärin, mitä olisin voinut tehdä toisin. Ihan sen takia, ettei tulevaisuudessa toista samaa kaavaa suhteissa. Niin miettii se jättäjäkin.
Ei sua kukaan erosta syytä. Se vaan tuntuu siltä. Veikkaan että ympäristö ihmettelee, miten teille noin kävi ja sä luulet, että sua syytetään jostain. Ei kukaan syytä. Teitä oli suhteessa kaksi, jotka syystä tai toisesta ette kuitenkaan olleet "sopivia" toisillenne.
Ei vittu mitä paskaa "ero ei ole koskaan vain toisen syy"....näin ne jättäjät ja pettäjät aina omia tekosiaan puolustelee. Kyllä se vaan on niin että avioliittoon tarvitaan kaksi mutta eroon yksi. Ja vähemmistö niistä jättäjistä on ensin tehnyt aivan kaikkensa sen puolisonsa kanssa YHDESSÄ avioliiton eteen että ero voitaisiin välttää. Kyllä se itsekkyys siinä jättäjässä on se suurin syy että avioliitto rikotaan ja silloin siinä ei toiselle anneta mitään reilua mahdollisutta mihinkään koska jättäjä on jo päätöksensä tehnyt kun erosta kertoo. Mitäpä se kertoo tästä maailmasta kun ihmisen itsekkyys on kaikki kaikessa ja koko ajan vaan pitää saa vieläkin parempaa ja läheiset joutuu siinä maksumiehiksi.
Ero ei synny yhdessä yössä,eikö? Yksi yöreissu ja aamulla kotiin. 20 vuotta yhdessä,monia suunnitelmia yhdessä . Töihin halusi yritykseeni,irtisanomiskaavakkeenkin teki työnantajalle. Se yksi yö muutti kaiken. Jätti ,perui irtisanomisen ,nyt kuntoilee kuin ,,, Kyllä yhdessä yössä nainen muuttuu. Teki aika ilkeästi minulle ja lapsille. Lapset eivät yövy hänen kotonaan edes viikonloppuna,se yksi yö.
Höpö höpö. Varmasti on ollut onneton sun lastesi äiti jo pitkään. Tai sitten on naksahtanut päässä ihan totaalisesti. Miksi lapset eivät yövy hänen luonaan? Etkö päästä heitä ja oletko jo alkanut heidän päähän takoa että teidän äiti on ihan paska, ei se teistä välitä? Olitko itse täydellinen aviomies?
Itse puhut paskaa. Aikuinen ihminen tekee niin kuin hänen mielestään on tehtävä. Siitä huolimatta että se aiheuttaa mielipahaa muille. Kumppani pääsee kyllä erostakin yli, etenkin siis jo hänkin on aikuinen ihminen, jolla on terve narsismi. Epäterveen narsismin omaavat alkavat syytellä toisia omista tunteistaan.
Haluaisitko, että puoliso, joka on lakannut rakastamasta sinua, jäisi luoksesi ? Jäisi ja psyykkaisi itsensä jatkamaan, koska ei halua loukata sinun tunteitasi ?
Miltä sinusta tuntuisi, jos aivan elämän loppuaikoina saisit kuulla, että toinen oli kanssasi viimeiset 20-30 vuotta pelkästään velvollisuudesta, koska ei ole halunnut pahoittaa mieltäsi ja lopettaa teidän yhteiselämäänne ?
Miltä sinusta tuntuisi, kun kuulisit, että toinen oli vierelläsi onneton, koska tiesi, että elämältäsi putoaisi pohja, jos hän jättäisi sinut ?
Mietipä noita kysymyksiä. Ota pää pois puskasta ja huomaa, että avioliitossakin ollessaan ihmiset ovat yksilöitä eikä toisen velvollisuus ole tehdä toista onnelliseksi - tai toisella oikeutta odottaa, että toinen tekee hänet onnelliseksi. Aikuisen ihmisen kai voi sentään olettaa pystyvän huolehtimaan itse itsestään?
Juuti näin. Juuri tätä itsekkyyden paskaa. Tuota litanniaa toistelet tehden siitä totuutta. Vika on yksin lähtijässä kuten joku asian kertoi kuten se on. Paskimmat näistä itsekkäistä särkevät kaksi perhettä vain siksi, että sais olla onnellinen, vaikka viidenkymmenen läheisen elämä muuttuu epävarmaksi, kodit menetetään, isät ja äidit menetetään. Ymmärtäisit edes lopettaa paskan puhumisen, sen lisäksi mitä olet tehnyt.
Noh noh. Suurin vika on juuri tuollaisessa itsekkäässä asenteessa - ajatellaan puolison olevan vain MINUA varten. MINUA, jolle hänen olisi pakko pyhittää elämänsä, vaikkei sitä tahtoisi. Lapsellinen, epäterve narsistinen reaktio syyttää lähtijää itsekkyydestä, vaikka on itse itsekäs, eikä haluaisi luopua kumppanistaan. Haluaisi hallita ja vallita tätä, pitää kynsin hampain kiinni. Kaikkea muuta kuin epäitsekkyyttä. Opettele luopumista ja ymmärtämään toisia ihmisiä.
Sinä unohdat täysin sanan sitoutuminen. Usko tai älä, niin vanhemmalla iällä sitä on todella vaikea löytää enää. Sinun laisten takia, ja meidänlaisten takia, jotka epäluuloisina emme samaan paskaan enää näppejämme laita. Ei tässä iässä kukoista kuin salarakkaudet omassa harhaluulossaan hetken aikaa kuin romahtavat tähdet taivaalla.
Tämä kiinnostaa minua. Mitä tarkoitatte vanhemmalla iällä? Ja milloin, siis missä iässä ihmisen on vaikea enää löytää sitoutunutta kumppani? Itse olen parisuhdeihminen ja haluan vielä parisuhteen solmia, muoto voi olla kompromissi, mutta mielestäni suhteeseen tulee sitoutua. Tuntuu, että kaikki parhaat ja sitoutumiskykyiset ihmiset ovat naimisissa.
Jos ei lähdetä saivartwlemaan, nii yli viisikymmenvuotiasta, henkilöä joka ei voi saada enää omia lapsia. Joka on lähempänä kuolemaa kuin syntymään. Jonka työikä ei riitä maksamaan asuntolainaa. Jolla on vaikeuksia pärjätä yksin enää vahvana. Ikä ei ole vain numeroita, se on realiteetit joissa eletään.
Ai lähtijällä helpompaa? Mistä näin päättelet? Siksikö kun olet jätetty? Luuletko, ettei lähtijällä voisi olla hyvinkin paljon ikäviä syyllisyydentunteita, ja surua? Ja onko kovin fiksua tehdä tuollaista vertailua, joka perustuu lähinnä itsesääliin, ja negatiiviseen ajatteluun, eli josta on itselle haittaa?
Kyllä se on. Toivon että sinut jätetään tosi julmasti, kun ei typerä pääsi muuten ymmärrä sitä.
Oho, että oikein "julmasti". Täsmentäisitkö vähän? Tai ei tarvitse. Jätetyksi voi tulla vain yhdellä tavalla - niin, että puoliso jättää... Ja jos puoliso jättää, parempi että menee eikä jää siihen "kitumaan" ja ahdistumaan seurassani vastoin tahtoaan. Ei ole todellakaan mikään pakko eikä velvollisuus jatkaa elämää kanssani, ellei sitä halua. Vapaa valinta.
Pystytkö sinä sinutjotunnistaa ollenkaan näkemään kuinka paljon se jättäminenkin satuttaa. Monet keinot on yritetty liiton pelastamiseksi, mutta kun ei toimi niin ei toimi. Luuletko, että jättäjä on joku tuntematon robotti, joka ei lainkaan pysty tuntemaan syyllisyyttä, menetyksen tunteita ja suruakin, vaikka rakkaus olisi kuihtunut. Ei se jättäjäkään aina mitään voi sen jätetyn toiminnalle tai toimimattomuudelle, olen yrittänyt ymmärtää, mutta en voi. Ja sinä olet nyt sitä mieltä, että jättäjät joku aina sitten jättäisi tylysti. Aika julmalta kuulostaa tahallinen loukkaaminen.
Nimenomaan näin. Kun ei toimi, niin ei toimi. Tämä olisi jätetynkin hyvä sisäistää. Ketään ei voi omistaa.
Moni haluaa omistaa. Ja toki ymmärrän, että salamaerot ovat ikäviä, mutta jos asioita on yritetty ratkoa asiantuntikoidenkin avulla niin ei voi mitään.
Juuri näin. Jättäjät tarttuvat joka sanaan ja naama norsunvitulla loukkaannutaan kaikesta, vaikka itse on tehnyt sen kaikkein suurimman loukkauksen jonka toiselle voi tehdä ihan käytännön tasolla. Voin kuvitella, ettei mitään herkkua ole keskustella kanssasi. Ihme ettei sinua jätetty sen takia ensin. Vai osasitko puhua puolisosi aina hiljaiseksi. Hyvin todennäköistä.
Sitoutuminen on jäänyt jotenkin nyt ymmärtämättä sinulta, tai haluat tarkoituksella häivyttää sitä. Älä petä lähimmäistäsi, on myös tärkeä asia.
Pitääkö jonkun olla "sitoutunut", vaikkapa oman hyvinvointinsa tai terveytensä uhalla? Että, kun on mennyt naimisiin niin yhdessä ollaan kuolemaan asti, aamen. Onkohan pieneen päähäsi mahtunut, että jättäjääkin voi avioliitosta lähteminen pelottaa. Kai nyt kuka tahansa tervejärkinen ymmärtää ettei sen uudenkaan suhteen (jos jollakulla sellainen lähtiessä on) kestoa kukaan tiedä aivan kuin ei elämämme taipaleen kestoa täällä kukaan muutenkaan tiedä. Suhde on kyllä ylipäätään aika vaikeaa ihmisen kanssa, joka ymmärtää vain oman näkökulmansa.
Niin ja tottakai parisuhteeseen sitoudutaan ja rakastetaan, mutta joskus nuo asiat jostakin syistä katkeavat. Minusta sitoutuminen on vapaaehtoista, mutta omistaminen on toisen esineellistämistä ja hallitsemista!
Huomenta kaikille, täältäpä tulikin esiin hyviä kirjoituksia. Olen aivan samaa mieltä, kukaan ei omista ketään, jos puoliso lähtee ja jättää siihenkin on tarvittu se toinenkin osapuoli, se joka jätetään. Ei se toinen lähde ja jätä JOS on onnellinen ja uskoo että suhde on vielä pelastettavissa. Ketään ei viedä väkisten jne. näitä asioitahan näillä palstoilla jauhetaan. Se ei vain mene kaikilla jakeluun.
Sitten vielä se miksi joku haluaisi olla toisen kanssa joka on onneton tuossa suhteessa!
Ihminen voi olla onneton ihan omista syistään. Hän voi jättää toisen, luulla, että toinen on syy omaan masennukseen, yhtä lailla, kuin toinen voi kuvitella onnensa riippuvan tästä toisesta. Ihmiselle voi pukata päälle viidenkympin villitys, ja syy siihen on osittain biologinen. Hormonitasot ja mieliala tippuu, peli ei toimi entisenlailla ja inspiraatiota haetaan uudesta. Voihan siitä seurata onnea jollekin, tai onnettomuutta kaikille. Oman lyhyen onnen tavoittelu ajaa edelle pitkäaikaisesta onnesta. On eri asia jättää suhde, joka ei oikeasti toimi, kuin toimiva suhde siksi, että haluaa kokea sen huuman. Ihan tyhmää vertailla, onko jättäjä vai jätetty surullisempi, kyllä se jätetty on surullisempi siinä tilanteessa. Jos uusi rakas on kainalossa, ei jättäjä surua tunne eikä ymmärrä jätetyn oloa. Jos uusi suhde epäonnistuu, saa jättäjäkin kokea ikäviä tunteita.
Kuulehan syvällä on ikävää, jos uskot että kaikki ihmiset ovat noin epäempaattisia ja tunteettomia. Se jättäjä on voinut pitkään voida pahoin liitossaan. Suomalaiset hakevat apua parisuhteelleen keskimäärin 7 vuotta liian myöhään. Ja jos siis keskimäärin 7-vuotta liian myöhään haetaan apua niin aika pitkään jompikumpi on voinut jollakin tavalla huonosti liitoissaan. Sinun ajatuksesi mukaan sekä jättäjän ja jätettävän pitäisi riutua sama aika eron jälkeen itsekseen. Sorry, mutta ei se nyt niin mene. Itsekin synkillä hetkillä ajattelin (ja siis jättäjänä), että olisi täysin oikeudenmukaista että puolisoni ei eron jälkeen löytäisi ketään, koska minäkään en hänelle niin tärkeä ollut, että olisi tehnyt suhteen toimimiseksi jotakin (tiesi asioista ja apua haettiin). Itse olen mielestäni onnen ansainnut ja aion siihen kyllä tarttua, heti kun sellainen kohdalleni osuu ja toivottavasti olen sen verran parisuhteesta oppinut, että saan suhteen kestämään.
Nykyajan buumiksi on lisäksi tullut se, että ihmiset eroavat vanhemmalla iällä, kun lapset muuttavat kotoa pois. Toinen tai kumpikin vanhemmista tyypillisesti kärvistelee siihen asti. Eihän se kivalta kuulosta, mutta itse ainakin ymmärrän tuollaisiakin ihmisiä.
En todella ymmärrä. Menisit nauttimaan siitä ihanasta vapaudestasi, etkä yrittäisi raipata hiljaiseksu ihmisiä jotka kärsii kaltaistesi teoista. Toivottavasti exäsi saa tuhat kertaa paremman elämän jonkun toisen kanssa ja hylätty perheesi unohtaa sinut ja on onnellinen että ymmärsit hävitä kuvioista.
Mieheni jätti minut 25 vuoden yhteiselon jälkeen parikymppisen "sugarbaben" takia! Siis nuoren tytön hupakon, joka möi "palveluksiaan" rahaa vastaan. Olivat tavanneet netissä sugardaters-sivustolla, mutta epäilen, ettei tämä typykkä ole edes ainut onnenonkija, jonka hän on sitä kautta tavannut. Ihan kuin jättäminen näin monen vuoden avioliiton jälkeen ei jo muutenkin tekisi pahaa, mutta eniten satuttaa se, että mieheni lähti "huoran" matkaan. Onnea vaan heille, ovat toisensa ansainneet.
Kun lukee näitä mielipiteitä jättämisestä niin ei mikään ihme että niin moni avioliittoo päättyy siihen että toinen jättää, kun näitä itsekkäitä "jättäminen on aina oikeutettua" ajattelevia ihmisiä on niin paljon. Ja kun heiltä ei heru yhtään ymmärrystä niitä jätettyjä ja lapsia kohtaan, päinvastoin jätetyt vaan syyllistetään olemaan se syy miksi sinut jätettiin: koska just sun kanssa eläen mun on niin paha olla ja siksi mä jätän sut koska haluan olla onnellinen. Ihan järjestäen jokainen jättäjä syyttää pahasta olostaan puolisoaan ja perustelee että eihän onnellisesta elämästä kukaan lähde, eikä varsinkaan yhtäkkiä eikä varsinkaan syynä ole se kolmas pyörä. Mietin että miksi niin usea jättäjä lähtee "vasta" silloin kun on se uusi kumppani katsottuna? Miksei ole lähtenyt jo heti kun on niin onneton? Kaiken järjen mukaan yksinkin pitäisi olla silloin elämä parempi vaihtoehto kuin kauheassa avioliitossa. Mun puoliso jätti mut kun ihastui toiseen ja halusi kokea elämässään sen ihanuuden mitä uusi suhde toi...niin onhan rakastuminen olotilana maailman ihanimpia totta vie. Sanoi minulle että ei hän ole ikinä edes miettinyt eroa minusta kun ei ole ollut mitään tarvetta lähteä hyvästä elämästä että jos tuota kolmatta ei olisi tullut, me oltaisiin edelleen onnellisesti naimissa kuten viimeiset 15v. Itsekästäkö?
Kovin moni ei luovuta heti kun on onneton. Lisäksi haastavassa suhteessa toisen voimat saattavat ainakin ajoittain olla uupuneet. Särähtää ehkä korvaan ja kuulostaa vaikeasti ymmärrettävältä, mutta kommunikaatiovaikeudetkin ovat osasyy suhteiden päättymiseen. Ero on kova kokemus niin jättäjälle kuin jätetyllekin ja erovaiheessa ihmisen on ehkä vaikea nähdä sitä, että erosta voi syntyä jotakin hyvääkin. Ehkä kyseessä on myös uskalluksen puute. Kovin moni ei lähde hyvästä suhteesta pelkästään johonkin toiseen rakastumisen vuoksi, toki sitä voi rakastua johonkin toiseen, mutta suhteessa on aina jotakin muutakin pielessä (no, ok joku hyvin impulsiivinen ihminen voi lähteä, mutta haluaisiko sellaisen kanssa olla muutenkaan?). Olisi parempi miettiä mikä meni pieleen, ottaa opiksi ja olla armollinen itselleen ja ehkä sille toisellekin (yhtävaikeaa se voi jättäjällekin pitkän suhteen jälkeen, jättämisen syitähän on lukuisia). Jos joku on sanonut jättävänsä sinut vain ja ainoastaan jonkun muun vuoksi niin aika dorka tyyppi on. Mutta tänne on muutenkaan ihan turha
No kyllä vaan lähtee kun itsensä kanssa on paha olla esim ikäkriisin vuoksi ja syynä tietty siihen on se puoliso..onko nyt niin vaikea tajuta että jättäjässä se vika on kun pettää !?
tsööde
Oletko koskaan ajatellut, ettei jättäjä SYYTÄ kumppania/ex-kumppania pahasta olostaan, vaan KERTOO näin olevan - avautuu tunteistaan, faktoistakin omalta puoleltaan.
Tuossa on muuallakin kommentoitu, että lähtijällä on myös tunteensa. Itse olen vähän sitä mieltä, ettei ainakaan tuossa erotilanteessa kannata kovin paljon kumpaisenkaan miettiä muuta kuin omaa selviytymistä. Toki siihen auttaa, jos saa kumppaniltaan, tulevalta exältä (mieluummin puolin ja toisin, tietty) jonkinlaista ymmärrystä, tai edes hyväksyntää. Kysymys onkin paljolti siitä miten voi osoittaa ymmärrystä ja hyväksyntää ihmiselle, joka ei kykene ottamaan mitään vastaan, ei hyväksy eroa, ei lähtevää kumppania? Voi olla myös kyse siitä, että on vain pakko ottaa omat rajat käyttöön, ja edes yrittää toimia pintapuolin sopuisasti, vaikka sisällä kuohuaa ja velloo 24/7 yli äyräiden. Siinä ei todella tule mieleen alkaa herkistellä.
"Miksei ole lähtenyt jo heti kun on niin onneton?"
Siksi, koska usein rakastuu toiseen ja vasta tämän JÄLKEEN huomaa, että parisuhteelta on pohja kadonnut, kuinka onneton on ollut. Se on nimittäin paljon vaikeampaa myöntää itselleen kuin mikään muu. Mutta välttämättä ei olla onnettomiakaan, kuten sinunkin ex on sanonut. Hän vain rakastui toiseen. Niin teki myös yksi ystävistäni aikoinaan. Hän oli nuori äiti, kun tapasi sattumalta lapsuuden ystävänsä - miehen, jonka hän oli tuntenut lapsesta asti. Se oli menoa, ja hänen maailmansa muuttui kertarysäyksellä. Ensin itkettiin kunnolla miehen kanssa yhdessä, sitten erottiin. Myöhemmin ystävä meni naimisiin tuon miehen kanssa, ja sillä tiellä ovat edelleen. Ja ex miehelläkin on uusi vaimo ollut jo vuosia.
"Jos joku on sanonut jättävänsä sinut vain ja ainoastaan jonkun muun vuoksi niin aika dorka tyyppi on"
Hmm. Mielestäni jokaisen olisi itse tiedostettava, ettei kukaan ihan pelkästään eroa uuden rakkauden vuoksi. Sanomattakin selvää, että tuossa uudessa rakkaudessa on jotain sellaista mikä viehättää erityisesti ja jonka vuoksi kannattaa ottaa riski, ja erota. Itse en kyllä tulevalle eksälleni alkaisi selitellä miten tuon uuden kanssa huumori kukkii ja sydän sykkii paljon enemmän kuin kanssasi koskaan. Töykeää ja dorkaahan tuollainen olisi.
Emävale tuo "ei lähde pelkästään toiseen rakastumisen vuoksi". Hirvittävä löyhkä pahoja tekoja ja savuavat rauniot, roihuun uhrattuja ihmisiä jotka eivät koskaa voi luottaa toiseen ihmiseen. Sen haistaa kauas, kuka on jättäjä ja mitä teki.
Miksi intät tältä palstalta. Kyllä se elämä opettaa sinullekin mitä on oikea rakkaus ja mitä vaihdokkina oleminen. Et sä meidän anteeksiantoa kaipaa, etkä saisi. Ihmiset ei hyväksy kenenkään pettämistä. Niin pahaa ihmistä ei ole olemassakaan. Eniten inhottavaa sellaiset, jotka vaatii sitä oikeudekseen. Säälin todella sinun läheisiä. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, eikä pitkäistä sinuun luottanutta kumppania. Toivon ettet hajota toisen naisen perhettä ja lasten elämää siinä samalla, sillä sitä vastenmielisempi olet.
Onko toiseen rakastuminen teistä pettämistä? Entä olisiko puolison pettämistä se, että jäisi suhteeseensa ja rakastaisi silti jotakin toista? Ja kumpaakin noista ette voi valita, se ei ole mahdollista sillä ne ovat ristiriidassa keskenään. Vastaan omasta puolestani: Jos minun puolisoni olisi rakastunut johonkin toiseen toivoisin hänen olevan mielummin tuon rakastamansa ihmisen kanssa. Ja kyllä niin sinkkuna kuin varattunakin kertoisin rakkauden tunteista toiselle olisi hän sitten varattu tai sinkku. Sillä minun mielestä rakkautta ei tule riistää. Voidaanhan sitä aina teeskennellä ja jäädä niihin suhteisiin. Mutta tiedän, olen paska ihminen, kun olen rehellinen ja minun mielestäni suhteeseen kuuluu tunteet.
Jos olet yhtä rakastanut ensin ja sitten rakastunut toiseen, niin tyhmemmätkin meistä ymmärtävät, että sellaiseen tunteeseen ei ole luottamista.
Mutta mitä tekee oman perseen ympärillä pyörivä? Hän vaatii saada toteuttaa itseään ja naida tätä vierasta ihmistä niin paljon kuin haluaa, vaikka kaikki muut kärsivät ja saavat siitä loppuelämän kestävät arvet.
Sen lisäksi hän tulee avioeropalstalle raippomaan petettyjä ja hylättyjä hiljaiseksi, koska häntä kiukuttaa se, että hänen lähimpiinsä omassa perheessä sattuu niin vaan helvetisti.
Ja viisas ja elämänkokemusta omaava ihminen ei jossittele näissä asioissa omia tekemisiään. Kukauan ei tiedä miten toimii kun joutuu petetyksi ja jätetyksi. Asiaa ei voi harjoitella etukäteen. Siinä tilanteessa avautuu syvät veet, ne kohdat sinusta, joissa olet herkin ja avuttomimmillasi oleva lapsi. Juuri kun olisi oltava vahvin, onkin lähin murskannut sinut pettämällä heikoimmillesi kuin koskaan.
Olen itsekin nuorempana tullut jätetyksi eli tiedän miltä se tuntuu. Lisäksi älä yhdistä pettämistä jättämiseen! Jos ihminen rakastuu johonkin toiseen niin se ei ole pettämistä. Ja itse ainakin voin ihan tyynenä todeta, että jos liittoa on yritetty korjata ja se ei toimi niin ei ole mikään ihme, jos rakastuu johonkin toiseen. Kaikki ihmiset eivät ole tunnekylmiä. Onko mieleesi muuten tullut, että joskus jättäjä on se jota on petetty.
...tai se "jätetty" on ensin lopettanut suhteen, pistänyt puolison pellolle. MUTTA kun tämä pellolle pistetty jätetty sitten tapaa uuden rakkauden, tulee hänestä se jättäjä! Ja siitä uudesta "väkisinvienyt".
Jos ihminen rakastuu johonkin toiseen se ei ole pettämistä?! Mitenkä se rakastuminen on ollut mahdollista jos on sitoutunut parisuhteeseensa, kyllä siitä on jo päästetty itsensä irti jo sitä ennen. Tällä asenteella erotilastot pysyvät korkealla tasolla jatkossakin.
Mitäs sitten, kun paljastuu et puolisolla ollut toinen suhde jo vuosia, pitäskö vaan kestää?
Ei kai nyt sentään vanhempana tarvii kärvistellä sellaisessa parisuhteessa, kun lapsetkin jo maailmalla.
"Mitäs sitten, kun paljastuu et puolisolla ollut toinen suhde jo vuosia, pitäskö vaan kestää?"
Olipa hassu kyssäri :D. Totta hitossa täytyy kestää, sillä mikä on vaihtoehto? Katkeroituminen? Henkinen kuolema? Peräti kuolema? Ei ainakaan minua kiehdo mikään noista vaihtoehdoista. Se on sillä tavalla, ettei tapahtunutta voi muuttaa - joten sen kanssa on opeteltava nätisti elämään.
kyllä uskoton mies osaa selitellä
kyllä !
Ja mitäs helvettiä te kaikki petturijättäjät täällä keskusteluissa edes roikutte raippaamassa jätettyjä jos tekonne on ollut niin oikeutettu?? Teidänhän pitäisi nyt olla onnellisia elämissänne uuden onnen kanssa eikä pitäisi olla mitään tarvetta lukea erokeskusteluja ja jätettyjen tuskaa !
Pitääkö tänne kirjoittaessaan olla aina katkera ja tuskainen? Syyttää siitä, että kumppani lähti kaikkia maailman ihmisiä ja haukkua?
Joillekin ero on iloinen asia - kuten minullekin. Tai sellainen siitä tulee, jos asenne on oikea.
Huomaatko, että tämän ketjun kamalimmat kertomukset petetyksi tulemisesta on jätetty kommentoimatta?
Ei osata yksinkertaisesti vastata mitään näille onnettomille, kun jutut on niin karseita, että vetää sanattomaksi.
Tiedän hyvin paljon petetyksi tulemisesta. Tämän ketjun kertomukset ovat kesyjä niihin verrattuna. Kamalinta tämän ketjun kirjoituksissa ei ole itse kertomukset, vaan kertojan todella onneton suhtautuminen ja asenne asiaan. Siihen kun ei auta mikään muu kuin omien ajatusten muokkaaminen. Mitään tapahtunutta ei voi muuttaa, ei toisten käytöstä, ei valintoja, ei tahtoa, ei niin mitään. Ainoa mihin voi vaikuttaa on omat ajatukset, valinnat, asenne.
Asenne yli 50-vuotiaalla? Omilta vanhemmiltaan odottaa tosistaan välittämistä ja luotettavuutta. Ei hilpeää suhteilua ja toisen hylkäämistä. Sori vaan, jollen osaa suhtautua ilolla "oman itsensä etsimiseen toista nöyryyttäen ja vähät välittäen perheestä. Samat sanat molemmille.
Vähättelet muiden kokemuksia. Tänne ei voi kirjoittaa kaikkea, ei palsta riittäisi.
Siis? Tarkoitatko, että yli 50-vuotiaalla on oltava mahdollisimman ikävä ja iloton näkökulma kaikkeen eikä missään nimessä sallia toisiltakaan mitään muuta?
"Omilta vanhemmiltaan odottaa tosistaan välittämistä ja luotettavuutta. Ei hilpeää suhteilua ja toisen hylkäämistä"
Täysin vanhempien oma asia mitä tekevät. Kannattaisiko olla vähän vähemmän ahdasmielinen, ja enemmän hilpeä? Elämä on lyhyt, sitä ei kannata käyttää ikävästi.
"Mitään tapahtunutta ei voi muuttaa, ei toisten käytöstä, ei valintoja, ei tahtoa, ei niin mitään. Ainoa mihin voi vaikuttaa on omat ajatukset, valinnat, asenne."
Juuri näin. Ihmisten ongelmien suurin kompastuskivi parisuhteessa on, että he jatkuvasti haluavat muuttaa kumppaniaan. Kuvittelevat pystyvänsä määräilemään kaikkea, jopa puolison tunteita. Sitten ollaan hirmu tyytymättömiä kun näin ei tapahdu. Tai vihaisia puoliso rakastuu toiseen.
Vanhempana voi tulla pelko jos toinen sairastuu, ja jos käy vielä pahemmin? Voi rakastaa niin paljon, ettei kestäs lopullista eroa ja haluaa erota ennen sitä ikävää tapahtumaa, jos toiselle käy huonosti.
Minä ymmärrän sinua, mutta ehkä tuosta pelosta kannattaa päästää irti, mistäänhän ei muutenkaan koskaan tiedä tarkasti. Mutta, vaikka jättäjänä täällä olen kirjoitellut (ja surrut) niin sitä minunkin on vaikea ymmärtää miten jotkut seitsemänkymppiset, jotka ovat vuosikymmeniä olleet yhdessä eroavat.? Eikö tuohon ikään mennessä olisi pitänyt puolisosta nähdä jo ne eri puolet.
jos sinä tuon uskot niin...onnea loppuelämälle
Jätettyjen suurimpia ongelmia on luulo siitä, että jättäjällä on helppoa. Kadehditaan myös suotta jättäjän mahdollista uutta kumppania. Jokaisella on oma elämä elettävänään. Kannattaa käyttää tämä tilaisuus, eikä vain kuvitella ja miettiä toisten tekemisiä.
Jättäjien suurin ongelma on ymmärtämättömyys ja tyhmät lauseet.
Voisitko täsmentää mitä jättäjien pitäisi ymmärtää? Mitkä tyhmät lauseet?
Suurimpana ongelmana tässä lienee se, että jättäjä HALUAA lähteä, haluaa eron ja LÄHTEE myös, mutta jätetty ei halua, ts. rimpuloi tosiasiaa vastaan, joskus vaikka vuosia. SE on tyhmää, koska se ei ole viisasta ;). Viisasta olisi hyväksyä tosiasia, ja luopua. Tiedän monta eroa, jossa toinen ei olisi halunnut erota, mutta hän on silti hyväksynyt asian, päästänyt irti, ihan hyvässä hengessä.
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
Jokainen tekee kuten itse parhaimmaksi näkee. Jos toinen päättää tehdä aivan päinvastoin kuin mitä puolisonsa parhaimmaksi näkee, sille ei voi mitään. Siihen täytyy vain suhtautua niin miten parahimmaksi näkee - ja tahtoo.
Niin ja minä kuulkaa yritin ja yritin ja uskoin ja uskoin puolison muutoksiin. Hän tiesi ongelmat ja lupaili ja lupaili tehdä jotain asioille. En halunnut eroa, sillä olin sitoutunut, niin ja rakastin. Olin valmis toimimaan rakkauden puolesta niin kuin aina olen. Rakkaus himmeni, puoliso ei lupauksistaan huolimatta pystynyt mitään muuttamaan, vaan selittelyt jatkuu. Nyt olen ihan tyhjä, mikään ei tunnu miltään. Asetin aikarajan suhteen loppulliselle päättämiselle, se huojensi jo oloa. Toivottavasti pystyn pysymään päätöksessäni. Niin minä olen se jättäjä.
Kaikkea muutakin tapahtunut ja yksi asia, jonka olen oppinut kukaan meistä ei ole kenellekään korvaamaton, eikä mitenkään ainutlaatuinen. Minä en ole kenellekään korvaamaton, enkä ainutlaatuinen. Harmaata vastaan tulevaa massaa.
En minäkään olisi halunnut eroa - mutta oli pakko. Ihan turha parisuhteessa yksin "toimia rakkauden puolesta". Jos niin tekee, tulos on juurikin tuollainen "Nyt olen ihan tyhjä, mikään ei tunnu miltään". Jokaisen ihmisen pitää vaalia omia rajojaan. Eikä mielellään liian pitkälle, kuten minäkin tein. Uskoin ja joustin. Siinä väsyy.
"eikä mitenkään ainutlaatuinen"
Tuosta olen vinhasti eri mieltä. Jokainen on arvokas, ainutlaatuinen, laulun arvoinen, oman elämänsä sankari. Mutta kukaan meistä ei ole parisuhteessa eikä muissakaan ihmissuhteissa - ei myöskään työ -tai virkasuhteessa korvaamaton.