Miehen sukulaiset ihmettelevät kun emme riitele

Moni ihminen ajattelee, että muut ovat heidän itsensä kaltaisia ja toimivat kuten hekin. Tosiasiahan on, että suurimmassa osassa suhteita riidellään, kun kehonkieli alkaa muuttumaan takaisin puhekieleksi.

Sitten ylensä mittaillaan kaapin paikkaa. Molemmat haluavat tuoda suhteeseen vähän enemmän omia tapojaan kuin sinne mahtuu. Aiheutuu ristiriitatilanne, jota harvemmin pystytään sopimaan riitelemättä. Ainoa mieleen tuleva tilanne on, että toinen on niin vahva ja toinen alistuva, ettei ristiriitoja edes synny.

Siitähän teitä epäillään: Suhteen epätasapainosta.

No jos ei kerran ole mitään syytä riidellä, niin miksi pitäisi ?
Meitä on moneen junaan, toiset luonnostaan tasaisempia ja huomaavaisempia kuin toiset. Miksi siis pitäisi riidellä ja "puhdistaa ilmaa", kun kaiken voi tehdä toisinkin? Kukin tyylillään, teillä on varmasti oikein toimiva parisuhde :-)

Meilläkään ei enää riidellä, yhdessä olemme olleet 22v.
Pari kertaa olemme riidelleet (suhteen alussa), mutta asiat on juteltu ja riidat hedelmättömiksi todettu. Ja ei, meillä ei toinen "itkenyt" riidan aikana, vaan puhuttiin molemmat isoilla kirjaimilla.
Jos olemme jostain asiasta eri mieltä niin se päättää, jolle asia on tärkeämpi. Jos kummallekin, niin sitten teemme kompromissin.
Monissa asiantuntijaluennoissa olleena olen useasti kuullut tuon, että riidattomassa parisuhteessa toinen olisi alisteisessa asemassa. Me emme tuota allekirjoita, vaan suhteemme on hyvinkin toista kunnioittava.
Emme vain pidä riitelyä kovinkaan hyvänä keinona asioiden ratkomiseen.

Eihän riitely pääsääntöisesti rakenna mitään, eikä varsinkaan ratkaise ongelmia. Riitely useimmiten on silkkaa valtataistelua suhteen herruudesta, sanoisinko itsekkyydestä ja jääräpäisyydestä tai huonoista vuorovaikutustaidoista kumpuavaa.
Peliä, jossa esim. juoppo heittää riidaksi jos hänen juomiseensa yritetään puuttua, tai himoshoppailija alkaa riidan jos hänen tuhlailunsa nousee esille.
Kyllähän useimmissa perheissä riitoja on, mutta niistä ei todellakaan tarvitsisi olla ylpeä. Varsinkin pienten lasten mielestä vanhempien riidat ovat uhkaavia, pelottavia.

Hyvät vuorovaikutustaidot, josta aloittajapariskunta saa olla iloinen ja ylpeä, on jotakin mikä tekee riitelystä tarpeetonta. Jos toista askarruttaa jokin asia, hän ottaa rakentavassa sävyssä asian esille, kertoo oman kantansa ja kysyy toisen mielipidettä. ja sitten kuunnellaan, mietitään ja kompromissi on valmis.

Suomalaisilla (miehillä) vuorovaikutustaidot pääsääntöisesti ovat heikosti kehittyneet, aivan kuin lihakset harjoituksen puutteesta. Tässäpä lasten vanhemmille haastetta, älkää päästäkö koululaisia ja teinejä aina luikahtamaan huomneeseensa ruutujen ääreen, vaan olkaa kasvokkain yhdessä niin paljon että edes hyvät vuorovaikutustaidot voitte antaa pojille ja tytöille kodinperintönä.

Riitely ei "puhdista ilmaa"! Riitelyssä helposti tulee sanottua ilkeitä asioita toiselle, tarpeettomasti. Miten se voisi muka puhdistaa ilmaa?!

Asiantuntijat jotka vaittävät riitelemättömien ihmisten lukeutuvan alistaja-alistettu lahkoon, eivät lainkaan tiedä miten väärää hölynpölyä levittävät.

Normaalit, täydellä aivokapasitteetilla varustetut aikuiset osavat rauhallisesti sanomalla ja vaihtoehtoja punnitsemalla päästä kumpaakin osapuolta tyydyttävään kompromissiin.
Tuossa juuri keskustelutaitoa punnitaan: täytyy ottaa huomioon toisen katsontakanta ja osata esittää omansa siten että toinen huomaa ja kokee sen arvostetuksi ja hyväksi . Asioita punniten aina on olemassa kompromissiratkaisu.

Riitelyllä aletaan kasata pikkuhiljaa vain piikkejä ja neuloja yhteiselämään jotka piikit jäävät kaivertamaan muistiin oikein ilkeästi.
Kuinka tuon jälkeen voi olla enää samaa yhteenkuuluvaisuuden avointa tunnetta, kun sinne ("aikaajoin kuuluvaa ilmanpuhdistaja riitelyä" )heitetään piikkejä repimään pikkuhiljaa yhteisymmärrystä?

Me riitelemme naiseni kanssa viikottain. Olemme molemmat täysiä jääräpäitä ja se tiedostettiin kun alettiin seurustelemaan. Homman juju vaan piilee siinä että tosin väliin täysin mitättömästä asiastakin voi tulla täys huutomyrsky mutta joka riita aina sovitaan ja puhutaan loppuun ja lopuksi pyydetään anteeksi. Väkivalta ei kuulu meidän riitoihin vaan äänekäs suukopu. Kumpikin haluaa pitää kiinni omista mielipiteistä mutta riita laukaisee sitten usein kompromissin. Halataan, pyydetään anteeksi, toisinaan rakastellaan ja asia on sillä läpikäyty. Meidän riitoihin olemme sopineet säännön että asiat puidaan aina juurtajaksain että kummallekaan ei jää mitään hampaankoloon. Puhumalla aina on selvitetty kaikki. Olen mies jonka seurassa ei pärjää alistuva nainen ja naiseni on sellainen jonka seurassa ei pärjää alistuva mies. Meidän suhteen etu on kummankin voimakas tahto mutta halu silti päästä kompromissiin.

Mitä riitely on?
Näkemyserojen verbaalinen sovittelu? Ei kai ole riitelyä?
Äänen käytön lisääntyminen samassa tilanteessa lähestynee riitelyä?
Oman käsityksen inttäminen huutaen on varmaakin jo riitelyä?
Vaatiiko riitely vastapuolen samankaltaisen reaktion?

En muista mistä olisimme riidelleet viimeeksi. Vaimoni ei ryhdy kinaamaan minulle tärkeistä asioista enkä minä vastaavasti hänelle tärkeistä.
Esimerkiksi kotimme sisustaminen on minulle merkityksetöntä. Hyvä, että joku hoitaa. Vaimo saa vapaasti sooloilla rätteineen ja hoitaa siinä sivussa minun tarpeeni jalkineita lukuun ottamatta.
Ei ole ollut sanomista lasten kasvatuksesta, ei perhebudjetin käytöstä, ei maailmankatsomuksellisista kysymyksistä.
Kummankin omien ja myös yhteisten harrastusten suhteen olemme samoilla linjoilla.
Yhden kerran, joskus 80-luvulla vaimoni huomautti minulle ryyppäämisestä.
Sanoi sunnuntaina, etten lauantai-iltana klo22:n jälkeen ollut kovin henkevää keskkusteluseuraa.. En nryhtynyt siitäkään kinaamaan.

En todellakaan keksi mistä me voisimme riidellä eikä kyse ole välinpitämättömyydestä.
Kun muutaman kuukauden yhdessä asumisen jälkeen vaimoni kerran heitteli minua tekstiileillä niin se oli temperamenttisen ihmisen keino siinä tilanteessa ilmaista, ettei hän hyväksynyt tapaani levitellä ulkovaatteitani eteisen lattialle. Ei siitä syntynyt riitaa koska ymmärsin hänen näkökantansa.

Mekin riitelemme harvoin, ja kahden ensimmäisen vuoden jälkeen saatoin sanoa, ettei meillä ollut koskaan ollut riitaa. Sen jälkeen ehkä tuli enemmän uskallusta olla "epätäydellinen", ja purimme asioita joskus harvoin myös turhalla kenkkuilulla. Ei mitään sen vakavampaa, mutta kiireen ja stressin keskellä tuli tiuskittua puolin tai toisin, ja pari kertaa sitten toinen veti herneen nessuun (molemmat kun herkkiä ollaan) ja tilanteesta kehkeytyi riita.

Edelleen tappelemme vain ehkä pari kertaa vuodessa, enkä ymmärrä sellaista päivittäistä tai edes viikottaista ovien paiskomista. Itse ainakin koen, että ei se mitään ilmaa raikasta -päinvastoin. Sopiminen on toki mukavaa, mutta kyllä meille ainakin tuppaa jäämään siltikin joksikin aikaa sellainen vaisu ilmapiiri riidan jälkeen. Aina siis parempi, jos sitä riitaa vältetään, ja puhdistetaan ilmapiiriä sanomalla asiat rakentavasti, jos joku juttu kenkuttaa. No, ihan aina se ei onnistu, ja sekin on inhimillistä ja normaalia. Hyvin meillä menee.:)

Jotkut parit saavat ilmaa puhdistettua riitelemällä, mutta meille sellainen ei sovi. Suhteen alkuaikoina oli hiukan hakemista siinä, mikä on meidän tapa, kun emme ole kumpikaan järin ulospäin suuntautuneita. Nykyään saamme kyllä mahdollisesti kaihertavat asiat sanottua, ja kun ne selvittelee maltillisesti, jää entistä vähemmän mitään syytä riidellä.

Mä en varmaan pystyisi seurustelemaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka pitää säännöllisesti saada "puhdistettua ilmaa" esim. huutoriitelyllä ja ovien paiskomisella. Ja hankalaa se olisi tälle riitelyä tarvitsevallekin, sillä tuskin sitä kovin paljon saa irti riidasta, jossa toinen osapuoli vain kököttää vaivaantuneen näköisenä paikoillaan...

Ensinnäkin huutaminen, riitely ja keskustelu ovat kaikki eri asioita. Jos meillä on erimielisyyksiä, me puhumme ne läpi. Voi olla että sovitaan ja kuitenkin palataan illalla asiaan, kun jokin on jäänyt kaihertamaan. Meistä kumpikaan ei pidä huutamisesta tai toisen loukkaamisesta. En ymmärrä, miten pystyy elämään niin, että toinen mollaa jatkuvasti, vaikka anteeksi pyytäisikin.