Olen 24(N) ja olen suhteessa, asun yhdessä 30(M) kanssa. Olen hyvä palkkaisessa työssä ja panostan tulevaisuuteeni. Hän opiskelee ja ei tiedä mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa.
Meillä on ollut ongelmia suhteessa, koska hän on käyttäytynyt kohtaani hyvin huonosti.
Olin kaksi viikkoa ystävieni luona, koska mietin suhteen lopettamista. Tulin takaisin kyn työt alkoi.
Päätimme jatkaa suhdetta, ja asiat ovat menneet paremmin, lähinnä koska olen pitänyt pääni kylmänä enkä ole antanut hänen olla kusipää kohtaani.
Minä en juo, ja minulla ei enää ole tarvetta olla klubeilla tanssimassa. Mielummin olen kotona ja chillailen.
Herrallani on toisin nyt alkanut tarve nousemaan joka viikonlopulle.
Ja hän ei halua mennä vain ottamaan tuoppia jonnekkin rauhalliseen kapakkaan.
Hän haluaa mennä lihatiski-baareihin ryyppäämään ja tanssimaan. Ja syyksi sanotaan että listan kautta pääsee ilmaiseksi sisälle, ja että haluaa vain juoda.
Mietin, että mitä tarvetta hällä tällaiseen oikeasti olisi?
Ja jos minä en saa edes lähestulkoon puhua miesten kanssa ilman kateellisuutta.
Haluan rauhallista ja aikuista elämää, ja tuntuu että tämä ei nyt taaskaan toimi. En haluaisi tuhlata koko nuoruuttani odottamaan että toinen aikuistuisi.
Neuvoja?
Kiitos!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.