Tutkija: Suomen poliittisessa ilmapiirissä vaara.

Kun äärilössit pettyvät persuihin, syntyykö kotikutoinen terrorismi?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447997349198.html
1793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

En tuohon kotikutoiseen terrorismiin ota mitään kantaa,
mutta sen totean, että jo 1990-luvun alkupuolella,
kun todelliset isänmaan ystävät puolustivat isänmaansa koskemattomuutta jo tuölloin valtio- ja maanpetoksellista, sotilasvaloja ja muita Kaikkivaltiaalle Suomenmaassa annettuja valoja ja lupauksia rikkovaa, syntistä EU-jäsenyyttä vastaan ja hiki virraten jakoivat EU-vastaista materiaalia minä mukana,
puhuttiin siitä, että Timo Soini ei todellisuudessa vastusta EU:ta, vaan on itse asiassa sen puolella.

Aika todistaa, että aika oikeassa olivat nämä todelliset isänmaan ystävät jo silloin. Ja monet heistä edelleenkin.

Moni asia, josta silloin varoitettiin, on valitettavassa määrin toteutunut.

Edessä on nyt yhteiskunnallinen sekasorto, kaaos ja jakautuminen, joka näyttää tulevan nyt tsunamin lailla.

Äänestä

Huolenaiheeseen on syytä. Siksi olen seurannut tätä joidenkin uskovien ajatusten radikalisoitumista ja yllättävää kytköstä mm. amerikkalaiseen äärirepublikaanien ideologiaan.

”Kun asiaan on yhdistynyt suomalainen konsensuskulttuuri, on syntynyt ilmapiiri, jossa ei ole juuri tapahtunut poliittisten liikkeiden radikalisoitumista.”

”Ajattelen tässä asiassa erityisesti maahanmuuttokriittisiä voimia, jos käytetään heidän omaa termiään. Kun lukee keskustelufoorumeja, siellä näkyy pettymistä ja radikaalimpien toimintamallien pohtimista.”

Kun mukaan on vedetty myös ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat huolissaan ja peloissaan, he ovat varmaan tämän ”aineksen” nopeasti manipuloitavissa.

”SUOMESSA on ollut poliittista väkivaltaa toisen maailmansodan jälkeen hyvin vähän verrattuna muuhun Länsi-Eurooppaan, myös Pohjoismaihin.”

”Saatamme nähdä entistä enemmän konflikteja antifasististen liikkeiden ja äärioikeiston välillä.”
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447997349198.html

Tuo on erittäin huolestuttavaa, jos äärioikeisto herättää vastaliikkeen, joka ei sitä parempi ole. Tätähän ne hakevat, jotain ketä vastaan saisi käyttää väkivaltaa. Molemmille ehdoton EI!

Äänestä
  • Selvästikin Leena Malkki painotti antifasististen voimien aiheuttamaa uhkaa, joka on ollut Ruotsissa jo havaittavissa mm poliitikkojen uhkailuna ja väkivaltaisuutena äärioikeistoa vastaan. Hups kun taas mummolla kiepsahti asia päälaelleen. Vaikken minä tätä Malkkiakaan täysin luotettavana informanttina pidä. On hän sen verran suurpiirteisyyttä esittänyt lukujen suhteen verratessaan terroristien uhrimääriä Euroopassa viimeisen 10 vuoden aikana Suomessa tehtyihin murhiin vuodessa.

    Äänestä

  • Mummo.Watch kirjoitti:

    Selvästikin Leena Malkki painotti antifasististen voimien aiheuttamaa uhkaa, joka on ollut Ruotsissa jo havaittavissa mm poliitikkojen uhkailuna ja väkivaltaisuutena äärioikeistoa vastaan. Hups kun taas mummolla kiepsahti asia päälaelleen. Vaikken minä tätä Malkkiakaan täysin luotettavana informanttina pidä. On hän sen verran suurpiirteisyyttä esittänyt lukujen suhteen verratessaan terroristien uhrimääriä Euroopassa viimeisen 10 vuoden aikana Suomessa tehtyihin murhiin vuodessa.

    Ei vaan toi esiin molemmat vaihtoehdot, tässä uhka oikealta:

    "Kun asiaan on yhdistynyt suomalainen konsensuskulttuuri, on syntynyt ilmapiiri, jossa ei ole juuri tapahtunut poliittisten liikkeiden radikalisoitumista.

    Malkki on huomannut asiassa muutoksia viime aikoina.

    Ajattelen tässä asiassa erityisesti maahanmuuttokriittisiä voimia, jos käytetään heidän omaa termiään. Kun lukee keskustelufoorumeja, siellä näkyy pettymistä ja radikaalimpien toimintamallien pohtimista."

    Ja tässä uhka vasemmalta:

    "– Saatamme nähdä entistä enemmän konflikteja antifasististen liikkeiden ja äärioikeiston välillä.

    Malkin mukaan antifasististen ryhmien nousu on jo tapahtunut esimerkiksi Ruotsissa, jossa ne ovat uhkailleet ja iskeneet esimerkiksi poliitikkoja, tuomareita ja äärioikeistolaisia aktivisteja vastaan."

    Äänestä

  • a-teisti kirjoitti:

    Täydennetäänpä lainausta, eli eipä hypitä lauseiden yli.
    (kuvan yllä teksti)
    Oma uhkansa liittyy myös äärioikeistoa vastustaviin antifasistisiin voimiin.
    (kuvan alla)
    - Saatamme entistä enemmän nähdä konflikteja antifasististen liikkeiden ja äärioikeiston välillä.
    Omalla vihukki aloituksellaan ja jättämällä yhden lauseen sopivasti pois, mummo sai aikaan haluamansa vaikutelman äärioikeistosta uhkana, jota hän jaksaa jauhamalla jauhaa. Tämä nyt kuitenkin toi entistäkin selvemmin esille hänen oman pyrkimyksensä polarisointiin ja taipumuksensa ääriajatteluun. Antifasismi oli näitä Putin-ystävällisiä Bäckman termejä stalinistisessa hengessä. Ei pääse pantteri pilkuistaan, eli kerran punikki, aina punikki. Reporadio soimaan :D.

    Niin, eli vielä suomessa ei ole ollut vastaavaa toimintaa kuten esim. ruotsissa. Mutta tämä toiminta voi aktivoitua koska äärioikeistokin on nyt aktivoitunut.

    Nyt toiminnassa on mukana todennäköisesti enemmän anarkisteja mutta ei enää varsinaista vasemmistoa. Heitäkin on vasta kourallinen, mutta voi olla että toimintaa tulee mukaan lisää.

    Ja tuo Bäckman on pelkkä pelle ja suuri vitsi!

    Äänestä

  • Nyt alkaa seta vetämään "homoja" ohituskaistalta maahan!

    Äänestä

>> Kun äärilössit pettyvät persuihin, syntyykö kotikutoinen terrorismi? <<
Tuskin. Yksittäisiä tapauksia tullaan näkemään ja ehkä joku huono-onninen kuolee pahoinpitelyyn, mutta puukkoa ja polttopulloa monimutkaisempaa strategiaa nuo tuskin osaavat käyttää. Lisäksi typerykset jäävät yleensä kiinni.

Äänestä
  • ”…typerykset jäävät yleensä kiinni.”

    Suomessa on onneksi hyvä poliisilaitos!

    Äänestä

  • Muistuu mieleen se 1997 Helsingissä riehunut helluntainuorukainen, joka yritti räjäyttää Ratakadun seksiravintolan, heitti City lehden toimituksen ikkunan läpi palopommin, yritti polttaa polttaa Michael Jacksonin esiintymislavan Olympiastadionilla ennen konserttia ja löysi lopulta itsensä Stadionin riuskojen vartijoiden toimesta katukivien välisestä rakosesta.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Muistuu mieleen se 1997 Helsingissä riehunut helluntainuorukainen, joka yritti räjäyttää Ratakadun seksiravintolan, heitti City lehden toimituksen ikkunan läpi palopommin, yritti polttaa polttaa Michael Jacksonin esiintymislavan Olympiastadionilla ennen konserttia ja löysi lopulta itsensä Stadionin riuskojen vartijoiden toimesta katukivien välisestä rakosesta.

    ?? Milloin tuollaista on tapahtunut?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    ?? Milloin tuollaista on tapahtunut?

    Vuonna 1997.

    City-lehden vuosipläjäyksessäkin kerrotaan kaikista kolmesta tapauksesta:
    http://www.city.fi/ilmiot/vuosikooste 1997/4803
    Ravintola oli muistaakseni Pikku Pietari, jonka omisti ymmärtääkseni edelleenkin ravintola-alalla toimiva Ismo Oksanen

    Se oli vaan saanu helluntaiherätyksen.
    No problem. Hajaantukaa.

    Mun ikkunalla muuten piipahti juuri käpytikka. On käynyt aiemminkin.

    Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Vuonna 1997.

    City-lehden vuosipläjäyksessäkin kerrotaan kaikista kolmesta tapauksesta:
    http://www.city.fi/ilmiot/vuosikooste 1997/4803
    Ravintola oli muistaakseni Pikku Pietari, jonka omisti ymmärtääkseni edelleenkin ravintola-alalla toimiva Ismo Oksanen

    Eipä tuosta linkistä paljon mitään selvinnyt?

    Äänestä

Yksi terrorismiin johtavista syistä on se että koetaan että demokraattinen järjestelmä ei anna tarpeeksi mahdollisuuksia vaikuttaa. Näin tapahtu esim. Saksassa 1960 -luvun lopulla.

Eräs toinen syy on ideologian kärjistyminen ja muuttuminen fanaattiseksi ja kykenemättömäksi ymmärtämään omasta näkemyksestä poikkeavia näkökantoja. Ideologia voi pohjautua uskontoon, poliittiseen mielipiteeseen, nationalismiin yms.

Ainakin jälkimmäisestä on mielestäni näkyvissä merkkejä vaikkapa tällä keskustelufoorumilla.

Äänestä
  • Tuota, jotta joku hurahtaa fanatismiin tai fundamentalismiin, taustalla on vahvoja kokemuksia eriarvoisuudesta, ulkopuolisuudesta sekä tulevaisuus nähdään toivottomana – eli kun syrjimme, nostamme vihaa toinen toistamme kohtaan, emme ota töihin tai anna hyvää koulutusta – ulkoistamme yhteiskunnasta – se luo hyvän pohjan noihin.

    Tämä sama koskee näitä ”maahanmuuttokriitikoita” joka on vain peitesana rasitteille. sekin syntyy samoista ainesosista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KTS-- kirjoitti:

Kun äärilössit pettyvät persuihin, syntyykö kotikutoinen terrorismi?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447997349198.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu