Kannattaa miettiä moniavioisuutta myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tällä hetkellä osa miehistä näyttää syrjäytyvän avioliittomarkkinoilta ja osa naimisissa olevista hoitelee useampaa naista kerralla. Tietyt miehet hankkivat lapsia useamman naisen kanssa. Näissä seksiä saamattomissa miehissä kytee katkeruus ja he ovat potentiaalisia rikoksentekijöitä, kun elämältä puuttuu päämäärä.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/yksiavioisuus-on-vahentanyt-vakivaltaa-rikollisuutta-ja-koyhyytta/
Yksiavioisuus on vähentänyt rikollisuutta
1
164
Vastaukset
- Mallijokatoimii
Näin on. Polygamia, käytännössä polygynia, on ihmisen luontainen käyttäytymismalli, mutta käytännössä kaikki menestyneet yhteiskunnat perustuvat yksiavioisuuteen. Nekin, jotka sallivat moniavioisuuden, asettavat sille niin paljon rajoitteita että valtaosa ihmisistä ovat yksiavioisia. Siis yhteiskunta tarvitsee yksiavoisuutta pysyäkseen pystyssä. Tämä on fakta.
Syistä voikin sitten keskustella. Eiköhän se johdu juuri siitä, että kun 20% miehistä nussii 80% naisista niin monet miehet jäävät ilman. Kuten artikkelissakin todettiin, ylijäämämiehet ottavat riskejä päästäkseen alfaksi. Lisäksi heillä on vähemmän menetettävää, koska heillä ei ole vaimoa tai lapsia, joiden tulevaisuutta turvata. Miksi puhaltaa yhteen hiileen jos siitä ei ole omalta kannalta mitään hyötyä? Pikemminkin saattaa toivoa systeemin romahtamista, jos vaikka sen jälkeisessä uudessa systeemissä saisi paremmat kortit käsiinsä.
Ikävä kyllä, nykyinen meininki alkaa olla yhä enemmän "sarjapolygaaminen", vaikka yksiavioisuus olisi vielä nimellisesti normi. Vaikka ei olisi montaa kumppania kerralla, se kumppani vaihtuu tiheään tahtiin. Kyllä niillä vanhanaikaisilla sukupuoli- ja parisuhdenormeilla oli ihan syynsä, jotka kannattaisi ymmärtää ennen kuin niitä yrittää korvata.
https://dicipres.files.wordpress.com/2012/04/mating_cad_dad-copy1.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2394190Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1142649Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412402Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161446Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811446- 481179
- 781097
- 59973
- 45956
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58931