Wanhan lieksalaisen mekaaninen lankapuhelin

Muistanette, kun poikasena tai tyttösenä rakensimme kahdesta säilyketölkistä ja niiden väliin pingotetusta (metalli)langasta toimivan puhelimen. Puhuttaessa purkkiin, ääni muuttui purkin pohjassa värähtelyksi, jonka lanka välitti toisen purkin pohjaan, jossa purkin pohjan värähtely muuttui takaisin puheeksi. Kuuluvuus oli hyvä niin pitkälle kuin lankaa riitti.

Tällaisia kokeiluja olivat tehneet jo 1600-luvun lopulla viisaat brittiläiset fyysikot. 1800-luvulla otettiin mukaan purkin pohjaa vastaava hiilimikrofoni, jossa levyjen väliin puristetut hiilirakeet värähtelivät puheen mukaan. Kun levyihin kytkettiin tasavirta, sen voimakkuus vaihteli rakeiden välisen vastuksen muuttumisen mukaan. Näin tölkkipuhelimen mekaaninen värähtely muutettiin tasasähkömuutoksiksi ja ne voitiin johtaa metallilankaa pitkin ja muuttaa takaisin puheeksi hyvinkin kaukana. Helppoa kuin heinänteko.

Tästä onkin aimo harppaus nykyisiin älypuhelimiin.

14

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erikoisin puhelinsoittooni vastaaminen oli Lieksan Vasikkaniemen uittokämpällä. Puhelimeen vastattiin aina sanomalla ”tänne tuli”. Se oli minusta hyvin selvää tekstiä ja vastauksesta tiesin heti, että puhelu oli mennyt oikeaan paikkaan.

      Hyvin ikävänä vastaamistyylinä koin vastaajan puhelinnumeron toistamisen. Sehän ei kertonut minulle yhtään mitään: nollayksikolmeviisikaksiyhdeksänneljä…

      Varmaan teilläkin on mielessä erikoisia vastaamistyylejä.

    • Minulla on yksi erikoinen puhelinmuisto armeijasta.

      Alueen suurimmalla puhelinyhtiöllä oli mennyt 4 km pitkän linjan pylväät vaihtokuntoon.
      Ne olivat kuitenkin niin lahoja ettei työntekijät uskaltaneet kiivetä niihin.
      Niin armeija kutsuttiin apuun.
      Näin minäkin sitten kiipeilin niissä pylväissä irroittelemassa lankoja ja alapuolella neljä sotilasta pönkitti pylvästä pitkien hakojen avulla ettei kaadu.

      Meitä ei pakotettu kiipeämään vaan luvattiin niille jotka uskaltaa suntis ja se naula veti, muutamiin meistä jotka ei älynnyt pelätä.

      Onneksi ei yksikään pylväs kaatunut miehen kanssa, mutta heti kun mies oli alhaalla ja haat irroitettiin niin moni pylväs kellahti.

      • ainoa.viestipaikka

        Armeijapaikkasi selvisi Riksu


    • Erikoisin puhelinvastailija oli eräs tuttavani jonka kanssa sai varoa ettei mene lankaan.
      Hän vastasi joskus "ruumisarkkutehtaalla", "kauneushoitolassa", "Sörkän vankilassa" ja tähän tyyliin.
      Ei koskaan sitä mikä oli oikein.
      Hän oli kyllä esiintyvä taiteilija ja todella suuri humoristi.

    • Nytselviääkuka

      Kamuttaja on ollut armeijassa Viestirykmentissä Riihimäellä. helppo selvittää.

      • jkllöä

        No selvtä sitten


      • rotestimökinpoika

        Minäkin olen ollut viestihommissa ja saanut jalkaväen viestiupseerin koulutuksen.
        En kuitenkaan ole ollut Riihimäellä, viestikoulutusta on eri aselajeissa.
        Joten Kamuttajan etsiminen edelleenkin voi olla hankalaa.


      • Nyt.kirpasee
        rotestimökinpoika kirjoitti:

        Minäkin olen ollut viestihommissa ja saanut jalkaväen viestiupseerin koulutuksen.
        En kuitenkaan ole ollut Riihimäellä, viestikoulutusta on eri aselajeissa.
        Joten Kamuttajan etsiminen edelleenkin voi olla hankalaa.

        Masentavaa etsintää jos tuo pitää paikkansa. Siellä on kuitenkin rautatieasema.


    • Me käytettiin lankaa ja jugurttipurkkeja. Hyvin kuului. Saattoi toki johtua siitäkin, että lanka ei ollut kovin pitkä.

    • Olin Pohjois-Karjalan lääninrakennustoimiston töissä 60-luvun alkupuolella Lieksassa ja tehtävämme oli tutkia ilmastoinnin parantamista paikalliseen käsivälitteiseen puhelinkeskushuoneeseen, joka oli silloisessa rautatieaseman lähellä sijaitsevassa ”lennättimen” talon ylimmässä kerroksessa. Samassa talossa oli myös Posti. Nykyään talossa toimii polkupyöräkauppa.

      Puhelinkeskus oli täynnä naisia eli ”sentraali-Santroja” kytkemässä asiakkaiden puheluja. Välillä seurailin naisten toimintaa. Jokaisella oli edessään keskuspöytä, jonka yläosassa oli numeroläppätaulu. Asiakkaan soitto avasi asiakkaan numeroa vastaavan läpän. Sen jälkeen sentraali-Santra yhdisti johdon Iäppää vastaavaan numeropaikkaan ja vastasi ”keskus”. Asiakkaan ilmoitettua numeron, virkailija sanoi soittajalle ”yhdistän”, jonka jälkeen johtoparin toinen johto yhdistettiin asiakkaan haluamaan numeroon ja painettiin soittovipua. Näin soittajan ja vastaanottajan puhelinpiuhat kytkettiin käsin yhteen. Puhelun loputtua asiakas kiersi puhelimensa kampea, jolloin keskuspöydän alaosassa oleva läppä aukesi ja summeri soi. Silloin sentraali-Santra tiesi puhelun päättyneen ja palautti johdot lähtötilanteeseen.

      Puhelinkeskushuoneen Ilmastoinnin paranemista en enää muista, mutta sen muistan, että hajuvesien tuoksu oli pökerryttävä ja ilmastointi olisi ollut todella tarpeen.

      70-luvulla naiset korvattiin Siemensin releillä ja kiertovalitsijoilla, jotka oli sijoitettu ABC-aseman lähellä olevaan teletaloon. Nyt releetkin ovat jo historiaa.

      • Taisi.olla.tarua

        Ei kai noin alkeellista ole ollut koskaan vai keksitkö koko jutun.


      • rotestimökinpoika
        Taisi.olla.tarua kirjoitti:

        Ei kai noin alkeellista ole ollut koskaan vai keksitkö koko jutun.

        Etpä taida tietää mitään käsivälitteisestä keskuksesta, kannattaa perehtyä asioihin ensiksi. Kumoa vasta sitten jos on aihetta.


    • viestimies

      Meillä oli armeijassa sellainen johon tökittiin johtoja muistaakseni oli 6 linjainen.

      • oopppeli

        Olitko viestissä vai missä


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1382
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      647
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe