Wanhan lieksalaisen mekaaninen lankapuhelin

Erikoisin puhelinsoittooni vastaaminen oli Lieksan Vasikkaniemen uittokämpällä. Puhelimeen vastattiin aina sanomalla ”tänne tuli”. Se oli minusta hyvin selvää tekstiä ja vastauksesta tiesin heti, että puhelu oli mennyt oikeaan paikkaan.

Hyvin ikävänä vastaamistyylinä koin vastaajan puhelinnumeron toistamisen. Sehän ei kertonut minulle yhtään mitään: nollayksikolmeviisikaksiyhdeksänneljä…

Varmaan teilläkin on mielessä erikoisia vastaamistyylejä.

Minulla on yksi erikoinen puhelinmuisto armeijasta.

Alueen suurimmalla puhelinyhtiöllä oli mennyt 4 km pitkän linjan pylväät vaihtokuntoon.
Ne olivat kuitenkin niin lahoja ettei työntekijät uskaltaneet kiivetä niihin.
Niin armeija kutsuttiin apuun.
Näin minäkin sitten kiipeilin niissä pylväissä irroittelemassa lankoja ja alapuolella neljä sotilasta pönkitti pylvästä pitkien hakojen avulla ettei kaadu.

Meitä ei pakotettu kiipeämään vaan luvattiin niille jotka uskaltaa suntis ja se naula veti, muutamiin meistä jotka ei älynnyt pelätä.

Onneksi ei yksikään pylväs kaatunut miehen kanssa, mutta heti kun mies oli alhaalla ja haat irroitettiin niin moni pylväs kellahti.

Erikoisin puhelinvastailija oli eräs tuttavani jonka kanssa sai varoa ettei mene lankaan.
Hän vastasi joskus "ruumisarkkutehtaalla", "kauneushoitolassa", "Sörkän vankilassa" ja tähän tyyliin.
Ei koskaan sitä mikä oli oikein.
Hän oli kyllä esiintyvä taiteilija ja todella suuri humoristi.

Kamuttaja on ollut armeijassa Viestirykmentissä Riihimäellä. helppo selvittää.

Me käytettiin lankaa ja jugurttipurkkeja. Hyvin kuului. Saattoi toki johtua siitäkin, että lanka ei ollut kovin pitkä.

Olin Pohjois-Karjalan lääninrakennustoimiston töissä 60-luvun alkupuolella Lieksassa ja tehtävämme oli tutkia ilmastoinnin parantamista paikalliseen käsivälitteiseen puhelinkeskushuoneeseen, joka oli silloisessa rautatieaseman lähellä sijaitsevassa ”lennättimen” talon ylimmässä kerroksessa. Samassa talossa oli myös Posti. Nykyään talossa toimii polkupyöräkauppa.

Puhelinkeskus oli täynnä naisia eli ”sentraali-Santroja” kytkemässä asiakkaiden puheluja. Välillä seurailin naisten toimintaa. Jokaisella oli edessään keskuspöytä, jonka yläosassa oli numeroläppätaulu. Asiakkaan soitto avasi asiakkaan numeroa vastaavan läpän. Sen jälkeen sentraali-Santra yhdisti johdon Iäppää vastaavaan numeropaikkaan ja vastasi ”keskus”. Asiakkaan ilmoitettua numeron, virkailija sanoi soittajalle ”yhdistän”, jonka jälkeen johtoparin toinen johto yhdistettiin asiakkaan haluamaan numeroon ja painettiin soittovipua. Näin soittajan ja vastaanottajan puhelinpiuhat kytkettiin käsin yhteen. Puhelun loputtua asiakas kiersi puhelimensa kampea, jolloin keskuspöydän alaosassa oleva läppä aukesi ja summeri soi. Silloin sentraali-Santra tiesi puhelun päättyneen ja palautti johdot lähtötilanteeseen.

Puhelinkeskushuoneen Ilmastoinnin paranemista en enää muista, mutta sen muistan, että hajuvesien tuoksu oli pökerryttävä ja ilmastointi olisi ollut todella tarpeen.

70-luvulla naiset korvattiin Siemensin releillä ja kiertovalitsijoilla, jotka oli sijoitettu ABC-aseman lähellä olevaan teletaloon. Nyt releetkin ovat jo historiaa.

Meillä oli armeijassa sellainen johon tökittiin johtoja muistaakseni oli 6 linjainen.